Aatu Könninen
saiko pietu oikeasti lähtöpassit
14 tuntia sitten
Vapauspuolue Emme ala käymään tällä palstalla enempää läpi entisen jäsenen asioita.
13 minuuttia sitten
Aatu Könninen
asia on hyvinkin relevantti, koska jos erottaminen on tapahtunut hyvin heppoisin perustein niin silloin johto on syyllistynyt erittäin vakavaan virheeseen ja joutuu itse eroamaan. erottamisen syynä näyttää olevan sivosen vaatimus ylimääräisestä puoluekokouksesta ja tämä syy ei ole lain mukaan erottamisen peruste. huhujen mukaan pietu on palkannut asianajajan hoitamaan asian kuntoon. tästä syystä johdon on tultava esiin ja kerrottava kaikki erottamiseen liittyvät asiat. pietu tulee voittamaan oikeudessa ja lasku lankeaa toimivan johdon maksettavaksi henkilökohtaisella omaisuudella sillä puolueella ei ole varoja oikeudenkäyntikuluihin. jos toimiva johto on varaton niin jäsenet joutuvat maksumiehiksi
3 minuuttia sitten
Aatu Könninen lataa täyslaidallisen johdolle
7
112
Vastaukset
- On sakkia
Puolueessa taitaa toimijoitten omaisuus olla vähäistä. Ainoa työtä tekevä on olla Ari Laakso, muut ovat Mäenpään tapaisia avustuksilla eläviä.
- taitaa taas
kerran jäädä kaikki natsien laskut veronmaksajien maksettavaksi
- Kylymämies
Semmoista sakkia tämä on, ei se siitä pietusta parane, samanlainen loisija on kuin muutkin, Laakso on toista maata.
- Aatu paljastuit nyt
Aatu Könninen, joka on mamujen perseen nuolija ja sivosen perseen nuolija myös, Nyt paljastuit aatu mikä oot. Taitaa olla Pietun toinen hahmo tämä Aatu Könninen kun kasvojakaan et Facebookkiin uskalla laittaa, mutta vakoilet monien sivuja ja toisaalla sitten oot mielipiteissäsi mamujen perseen nuolija, onko mamujen perseet nyt hyvin nuoltu Aatu. Niin on Pietukin ulkomaalaisia ottamassa maahan vaikka muuta väittää, kun hiukan lukee hänen kirjoituksiaan ja taitaa olla Pietulla mamu tytärkin jo, jonkun japanin naisen kanssa hankittu tai adoptiona suomeen hommattu. Niin kuin täällä ei olisi tarpeeksi jo mamuja, niin sivosen niitä lisää pitää tänne vielä hommata. Varokaa Aatu Könnistä ja älkää alkako hänen facebook kaveriksenne koska hän urkkii teidän tietojanne mutta toimii teitä vastaan olevissa vihollisen leirissä.
- Minä.
Aatu Könninen on suomalaisten asialla ääriryhmiä,kuten natzeja vastaan. Hyvä Aatu!
- kkll
Vanha juttu jo,pietu on aatu könninen.
- Pietu on kommari
Näin on Aatu ja Pietu ovat yksi ja sama henkilö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948