Kaikki se
raskas taakka
joka kannetaan
läpi elämän
sielun ristinä
hautausmaan porttien
läpi
ilman sitä rauhaa,
hiljaisuutta
jota nukkuvien lasten
hengityksessä
voi kuulla
Uuden päivän
sarastus ja
taivaankappaleen viisaus
ei asu jokaisen
syntyvän elämän
siemenessä,
kipu ja hämmennys
on lihan
pakottama
järjetön kutsu
kuolemalle
Vieritetty kivi
ei avaudu,
se vaan
hylkää,
erehdyksenä ja syntinä
seuraa läpi elämän
ilman jakamisen
pyyteettömyyttä,
kuvittelee itsensä
ylevämmäksi toista
kiusallisuuteen asti
toistaa kurittoman
lapsen totuutta,
sitä jota ei rakastettu,
sitä joka hakee
huomionsa valheesta,
viattomuuden hylätyistä
valheista
Meidän typeryytemme
pienen pienissä
kultahipuissa
ja kilisevissä lompakoissa,
kaunosieluisissa suviseuroissa,
ja perheidemme varjelukselta
kaikelta pahalta,
olemme myyneet sielumme
sulkeneet silmämme
lapsiemme hyvinvoinnista,
ollaksemme hylkäämiseen asti
voittajia,
sydämen pysähdyttyä,
marttyyrejä
Me huudamme,
voivotamme
pelonsekaisilla tunteilla
herättääksemme
säälimme,
riisuaksemme
kaikesta murheellisesta
ja silti emme uskalla katsoa
omantuntoa silmiin ja
tuntea hyljätyn
lapsen vapina,
hän
jota ei muistettu rakastaa
Me lähetämme armeijan
hävittämään kaiken
vastaan tulevan pahuuden,
toivomme
päätä vadille,
jotta voisimme
nähdä
ne pahuuden kasvot
käärmeet,
jotka
ilman järkevää
selitystä sylkevät
myrkkynsä,
tuovat viiltonsa
kansakunnan sydämeen,
pesevät kasvomme
verellä
synkän valituksen soidessa
kalvenneilla suilla
Tulevien
sukupolvien avunhuudot,
mutisevat rukoukset
hukkuvat esirippuihin,
jotka erottelevat
kerjäläiset kansalaisista
lapset huligaaneista,
veitset kädessään
uhmaten kylmää
pimeää,
sitä ettei
heille riittänyt rakkautta,
vain ahdistusta,
kuiluna yhteys ristin
toivoon elää
unelmissa, kapinassa,
jonka seurauksena
tuhka on
pelkkä maan jatke
Kaikki se nälkä,
rakkaudettomuus,
jota ei opeteta
eikä arvostella
selviytymisen korkeakouluissa
vaan pallon lailla
se palaa aina
omistajalleen
tuoden kuolleen
nöyryyden
esiin, vasta
silloin kun
ylpeys on karissut
sikiön kehityksestä,
avannut silmät
ymmärtämään,
että meillä jokaisella
on yhtä paljon
oikeus työhön
kuin rakkauteen,
sillä yksikään rakkaus ei kuole
eikä varsinkaan sano
You Know I'm No Good
http://www.youtube.com/watch?v=Ll7UFxqI2pM
You Know I'm No Good
6
91
Vastaukset
- Ich bin...
Niin monin tavoin surullinen viikonloppu. Olen turta.
Kiitos koskettavasta runosta!- Last legion
Samoin, ei voi ymmärtää...tai siis mikään ei ole mahdotonta...ihminen ei pysty yksin käsittelemään asioita...ja jokainen pystyy rakastamaan tai olla välittämättä...liipaisimen laukaiseminen onnistuu kaikilta...hajonnutta ei vaan voi enää korjata...palauttaa eläväksi...surullista....ja niin voimatonta...kuin taistelisi luontoa vastaan...aina tulee puheeksi resurssit ja määrärahat...miksei ihmisiä opeteta rakastamaan toisiaan....miksi siihen vaaditaan aina jotain yhdistystä, kirkkoa tai muuta palkattua joukkoa...ihminen tarvitsee ihmistä...hyväksyntää, rajoja...toista joka kantaa kannattelee, kunnes omat siivet kestävät ja osaavat ohjata, kannattaa ja enenkaikkea rakastaa...
Kannattavuus on ajanut ihmisen todellisten tarpeiden ohi jo aikapäivää sitten...ja silti meille sanotaan jatkuvasti , että ilman kasvua ei ole työtä...pitäisikö sen juuri muutua siihen suuntaan, että taattaisiin vähimmäis rakkauden taso...ilman rakkautta ei ole toivoa...ja jos ei ole toivoa, ei kasvuakaan tarvita...
Kiitos sinulle
- lahja annetaan
Rakkaus ei kuole!
Vain ihmisten odotukset
voivat pettää.
Vanhempien kylmyys
jättää ilman hyväksyntää.
Lähimmäisen paha olo
tuottaa lisää pahaa oloa.
Mutta.. se rakkaus
joka sisällämme elää
se ei kuole koskaan..
Sillä se ei ole meistä itsestämme.
Rakkaus on lahja!
Rakkaus annetaan.- Last legion
Rakkaus annetaan ja otetaan vastaan, se kasvatetaan kuin ruoka. Mitä enemmän työtä teet sen paremman sadon saat, saatat kohdata huonompia aikoja ja parempia aikoja, mutta milloinkaan se ei jätä sinua kokonaan riippumatta siitä työstätkö vai jätät oman onnensa oloon kunhan perusta on kunnossa. Autiomaan hiekassakin kasvaa kaktus, ja siinäkin on oma osansa rakkautta vaikka ympäristö on karu ja luonto täysin kasvua vastaan, vastaavasti on luotava keinot millä rakkauden saa kukoistamaan, vaikka perustakin olisi pettänyt, koskaan ei ole liian myöhäistä ja luovuttaa ei saa milloinkaan.
Kiitos sinulle
- mutta kesäsaari
on avoinna kaikille ja se on turvallinen ja tasa-arvoinen paikka myös kerjäläisille,
I know you all are good stuff- Last legion
Aivan oikein, ilma kerjäläistä ei olisi rikasta ja ilman sisältöä ja luovuutta ei olisi ulkonäköä, niille on vaan annettava mahdollisuus, jokaiselle.
Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862