Vapauspuolueen toiminta aiotaan nyt ottaa erikoistarkkailuun myös Suomessa. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan erilaisten ääriliikkeiden suosio on trendimäistä toimintaa, joka jossain tuulta purjeisiinsa saatuaan saattaa kasvattaa suosiotaan muuallakin.
Paateron mukaan Norjan tapaus osoitti, että Suomalaisten ei pidä olla sinisilmäisiä, vaikka konkreettista uhkaa ei tällä hetkellä ole.
- Suojelupoliisi tarkkailee jatkuvasti äärioikeiston liikkeitä, mutta mitään tarkkaa arviota mahdollisena uhkana pidettävistä henkilöistä ei ole, Paatero sanoo YLE Uutisten haastattelussa.
Turkulaiset ovat varmaan tyytyväisiä jos Aaltosen ja Mäenpään toiminta otetaan tarkkailuun.
Poliisi heräsi
senttari
1
<50
Vastaukset
- kuultua
ei tuo uutta olisi, sanoi Kari Aaltonen eilen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913