Kotityöt & Työ

avio_vaimo

Olemme asuneet yhdessä avioliitossa jo 5 vuotta. Sovimme heti alkuun, että minä saan olla kotona hoitamassa kotiamme ja lapsiamme, kun mies käy töissä ja elättää perheemme. Tämä oli siis yhteinen päätös, koska mieheni tulot ovat sen verran korkeat, että meille neljälle riittää rahaa vallan mainiosti melko hyvätasoiseen elämiseen. Näin siis viisi vuotta avioliitossa eletty.

Jonkun aikaa sitten mies oli sitä mieltä, että minunkin pitää mennä töihin, koska molemmat lapsemme ovat jo päiväkodissa. Ei siinä mitään. Löysin äkkiä oman alani töitä. Ymmärrettävästä syystä kodin hoito vähentyi.

Mikään läävä ei kotimme ole, muttei enää niin viimeisen päälle siivottu kuin silloin kun kotiäidin elämää vietin. Myöskään mitään loistokasta gourme-ateriaa ei ollutkaan enää tarjolla kuin korkeintaan viikonloppuisin. Vaadin myös mieheltäni, että hän siivoaa edes omat jälkensä (vie astiat tiskikoneeseen ja pyykit pyykkikoriin, yms.).

Nykytilanteestamme mies on näreissään, koska koti ei enää kiillä, viikolla syödään eilistä ruokaa tai einesruokaa ja hän joutuu vaivautumaan korjaamaan jälkensä. Sanoin olevani myös ihminen ja kun tulen häntä myöhemmin töistä, niin en jaksa alkaa kuuraamaan kotia ja laittamaan ruokaa. Minäkin haluan edes jotain omaa aikaani joskus. Mieheni mielestä kotityöt ovat minun tehtäviäni aina. Sanoin, että nyt kaikki kotityöt jaetaan puoliksi, koska töitäkin tehdään yhdessä.

Tästäkin mies on näreissään. Hän ei enää haluakaan elättää yksin perhettämme, joten vaatii, että minä sekä käyn töissä että hoidan yhteistä kotiamme entiseen tapaan. Minä taas olen sitä mieltä, että joko tai, en millään kaikkea jaksa yksin tehdä. Mitä mieltä olette?

4

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JuanJesus

      Ei kai tämä mikään mielipidekysymys ole, itsestään selvää että jos molemmat ovat töissä, myös kotihommat jaetaan. Miten tuollaisia miehiä vieläkin voi olla olemassa?
      En osaa neuvoa en, itse en katselis tuollaista ukkoa päivääkään.

    • uuuuaaaauuuuuuuuu

      Miehesi on hölmö! Ihanko vakavissaan hän uskoo sinun jaksavan kahta työtä joa päivä? Olet ollut hyvin joustava suostuessasi miehesi tahtoon ja jäänyt ensin kotiin puunaamaan lapset sekä kodin kuin myös kiltisti lähtenyt takaisin työelämän palvelukseen miehen niin kehoittaessa. Et siis voi loputtomiin pomppia miehesi mukaan, mutta vie varmasti aikansa ennen kuin miehesi sisäistää ettet ole ihan niin suostuvainen kuin tähän asti olet ollut.

      En tiedä kannattaako aina puhua, koska siitä voi pahimmassa tapauksessa tulla itsensä toistoa viemättä asiaa etenpäin. Joskus voi vaan käytännössä toimia niin kuin itse parhaaksi näkee ja heitellä välillä vastakysymyksiä, joilla toinen joutuu perustelemaan kantansa.

    • 67-v

      Synteettistä stimulointia.

      Kestoaihe.

      Yksinkertainen periaate. Perheessä kukin ( ml. lapset ) tekee ne askareet joihin on mahdollisuus = aikaa ja kyky.

      Aika on usein järjestely- tai valintakysymys.
      Taidot ovat opittavissa.

      Tilanteet vaihtelevat, puuhien jakauma vaihtelee tilanteiden vaatimusten mukaan.

      En osaa sanoa miten tuollaisen törpön ukon kanssa pitäisi toimia.

    • Miehesi on urpo

      Loppuen lopuksi tämä on sinulle ihan hyvää henkisen kasvun aikaa. Nyt vasta huomasit että miehesi on urpo ja tästä et voi syyttää muitakuin itseäsi. Tämä urpous ongelma tuskin poistuu millää, paitsi jos annat periksi ja rupeat niska limassa tekemään kotitöitä töiden lisäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5960
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3409
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2621
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2155
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2105
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe