Petin

"Kysymys kuuluu, kerronko?"

Vastaus kuuluu: et kerro.

Liiton riskeeraaminen ei ole lasten etu.

päinvastaista mieltä, rehellisyys on a ja o, kerrot ja anelet anteeksiantoa, käytte koko tapahtuman läpi, syyt miksi teit näin ja ennenkaikkea teot jolla tuollainen vastaisuudessa estetään.

Älä kerro pettäneesi mutta kerro sen sijaan ongelmasta, huomionkaipuusta ja muista tärkeimmistä tarpeistasi. Seksi ei yksin riitä pitämään onnellisena.

Tärkeätä olisi kertoa asiat siten että mies ymmärtää, eli miehen kielellä.

Älä kerro, siitä seuraa vain pahaa mieltä teille molemmille ja ehkä hyvän liittosi tuho. Parasta että unohdat koko jutun merkityksettömänä kokeiluna, jolla ei ole niin paljoa merkitystä että sitä kannattaisi ruveta vatvomaan. Älä edes mieti, se juttu oli ja meni ja nyt katse eteenpäin. Minä en ainakaan haluaisi kuulla sellaista asiaa joka voidaan sivuuttaa kivuttomasti ilman ikäviä selvittelyjä.

Kertomisella ei ole mitään tekemistä rehellisyyden kanssa, ja jokaisella saa olla avioliitossakin yksityisasioita omana tietonaan. Ainoa perustelu kertomiseen on omat omantunnonvaivasi, joiden ehkä kuvittelet helpottavan kertomisesta, samalla sysäät ne miehen ja koko perheen tuskaksi. Tärkeämpää on, että itse mietit mikä johti sinut tähän ja mitä tarvitaan ettei niin enää kävisi.

Ajattele lapsiasi, ajattele perheen tulevaisuutta, ajattele miehesi mielenrauhaa. Vaarannatko kaiken itsekkäällä "rehellisyydellä", jolla saat oman olosi tuntumaan "puhdistuneelta" mutta kaikki muut onnettomiksi. Perheellesi parasta on jos rikkeestäsi on mahdollisimman vähän seurauksia. Siispä älä kerro äläkä aiheuta enempää vahinkoa. Älä anna tapahtuneen muutenkaan vaikuttaa väleihinne.

Kaikenlaisia virheitä sattuu muillekin ihmisille ja erehtyminen on inhimillistä. Jos pystyt itse antamaan itsellesi anteeksi, pääset myös kertomisen paineista.

Ja ajattele myös sitä, että tämä voi tulla miehesi tietoon muuta reittiä joskus!
Eli mieti tarkkaan mitä teet.
Itse haluaisin tietää, jos eläisin valheellisessa liitossa.

Et hemmetissä kerro. Lapsellinen ihminen ei petä, vaan moraaliton tai vain tyhmä ihminen pettää. Sinun on vain elettävä itsesi kanssa ja kannettava tämä riippakivesi hautaan asti.

Minä en pystyisi elämään kertomatta, en sitä rakkaani ei ole ansainnut, ei tosin pettämistäkään.
Mutta kuitenkin kertoisin.
Ja haluaisin tietää jos minua olisi petetty.

Jokainen tekee itse omat, itselle sopivat ratkaisunsa. Hyvä lähtökohta on rehellisyys itseä kohtaan. Jos itse haluaisi saada tietää, jos tulee petetyksi, niin silloin on varmaan hyvä kertoa toiselle, koska toinen on tullut petetyksi. Jos asia tulee joskus esille (petoksilla ja valheilla on tapana paljastua, ennemmin tai myöhemmin), niin se, että ei ole kertonut, voi tehdä enemmän hallaa kuin se, että kertoo: luottamus on rakkauden perusta.

Et tietenkään kerro - kuka siitä hyötyisi, kuten itsekin totesit. Pettäminen on raukkamaista mutta vielä raukkamaisempaa on itsekkäistä syltä kertoa töppäilystään puolisolle - miksi?

Unohda koko juttu. Olen itsekin aikoinani ollut vastaavassa tilanteessa ja mokailuni jo unohtanut ja elämme aivan normaalia arkea, iloineen ja suruineen-

Kannattiko pettäminen minulla - kyllä - en ikinä tee sitä toisten.

Kertomatta jättäminen on valehtelua. Jos rakastat miestäsi niin kerrot, jos rakastat itseäsi niin et. Kysei EI ole lapsista vaan henkilöstä jota lupasit rakastaa uskollisesti niin myötä kuin vastoinkäymisissä. H

Jos et kerro, tuskin tulet ikinä selvittämään syitä pettämiseesi, etkä samalla edes anna miehelle mahdollisuutta parantaa suhdettanne. Toisin sanoen, estät sekä oman että miehesi kasvun.

Jos pettää, niin kyllä siellä on jotain pielessä, ja se kannattaisi selvittää.

Jotkut eroavat pettämisen jälkeen, jotkut eivät. Jotkut taas eivät ikinä edes petä, ja silti eroavat. Ei se ero ole maailmanloppu kuin pienen hetken, jos liittonne tuohon kaatuu, niin olisiko se ollut niin vahva että olisi selvinnyt kaikista muista elämän vastoinkäymisistä, tai voidaankin kysyä: onko liittonne vahva, kun sinä päädyit pettämään? Jos ero tulee, niin se on aivan oikein, kaikkien kannalta.

Anna miehellesi mahdollisuus myös päättää suhteenne laadusta, te MOLEMMAT ansaitsette onnen, joko toistenne tai jonkun toisen kanssa. Ethän sinäkään haluaisi elää valheessa, kun vaihtoehtona olisi totuus ja mahdollisesti parempi elämä yksin tai jonkun toisen kanssa?

Joskus se mikä näyttää tuskaisimmalta ja pahimmalta vaihtoehdolta, onkin se parhain onnea tuottavin. Kukaan ei ole ennustaja, ja voi sanoa että olisi teidän perheenne kannalta parasta olla vain kertomatta.

Mulle kerrottiin, että olen petetty. Pettäjä siis itse kertoi, en kuullut turuilta ja toreilta. Ja vaikka siihen asti olin lujasti uskonut, että hyvä suhde kyllä kestää yhden syrjähypyn, niin ei se mennytkään niin. Vielä kolmen vuoden jälkeen paikkailemme tilannetta, hyvä arki on kadonnut ja ero pyörii jatkuvasti mielessä. Terapiassakin on käyty ja kaikkea kokeiltu.

Oikeasti uskon, että mitä parempi suhde on, kun siinä petetään, sitä isompi railo siihen syntyy. Huonolle liitolle se voi taas olla jopa herätys.

Aiemmin ajattelin hyvin tiukasti, että jokaisella petetyllä on oikeus päättää, haluaako jatkaa petturin kanssa. Että pettäjällä ei ole oikeutta päättää yksinään niin isosta asiasta. Nykyään olen useampaan kertaan kironnut ajatuksiani ja sitä, että mies kertoi. Ilman sitä pettämista/siitä kertomista, meillä olisi varmaan ihan hyvä elämä toistemme kanssa. Jos voisin nyt valita, eläisin mieluummin pienessä valheessa tyytyväisenä ja onnellisena kuin rehellisenä tässä tilanteessa.

Tähän ei ole oikeaa vastausta. Kertominen on rehellistä, mutta se tuhoaa aivan kaiken. Sen jälkeen vain harvat onnistuvat rakentamaan uuden ja hyvän parisuhteen. Ei se tienkään ole mahdotonta.

kerro toki niin miehesikin voi hyvällä omallatunnolla käydä tulevaisuudessa vieraissa - ilman turhia omantunnon tuskia... tai ottaa vaikkapa salarakkaan. Niin ainakin itse toimisin !!

Et kerro!! ja katsot ettei mies lue tapahtunutta sinusta koskaan! Jos kerrot siirrät taakan itseltäsi hänelle.Sinä petit,sinä kärsit

Miksi ihmeessä kertoisit? Aikuisella ihmisellä saa olla oma salainen elämänsä, puoliso ei ole sitä varten, että hänen pitää tietää elämäsi joka millimetri tarkalleen.

Ja etkös sinä ole ajanut vain itsesi johonkin tilanteeseen, liittohan on ja pysyy, jos pidät omat asiasi ominasi.

Jos tulisin petetyksi, toivoisin vaimoni pystyvän sen minulle kertomaan, toivoisin hänen arvostavan minua sen verran. Jos huomaisin vaimoni aidosti katuvan ja olevan vilpittömästi pahoillaan. Haluaisin varmasti yrittää selvittää miksi, ja ymmärtää, myös omaa osuuttani. Vain tuomalla asian rehellisesti esiin sitä pääsee käsittelemään. Voit piilottaa tapahtuneen mieheltäsi, muttet itseltäsi. Et voi tietää kuinka miehesi asiaan suhtautuisi, eikä sinun tarvitsekkaan, jätä se miehesi harkittavaksi. Tiedät vain kuinka tapahtunut vaikuttaa sinuun? Jos tunnet sen painavan, uskotko oikeasti että joskus helpottaisi. Itse en pystyisi elämään valheessa. Jos rakkautenne on vahva, ja tunnet että suhteenne kannattaa pelastaa, kerro ja anna suhteellenne mahdollisuus kasvaa kohtalaisesta parempaan liittoon. Järjestä aikaa ja paikka jossa voitte olla kahden ja kerro, niin toivoisi ainakin itseäni kohdeltavan.

Kamalia kommentteja perusteeksi kertomiselle. Että pitää ihan itse kokea toisen kasvoilta se tuska, jonka toiselle aiheuttaa, ennen kuin suostuu ymmärtämään. Tai toisinpäin; voi olla kertomatta, koska jokaisella on OIKEUS omaankin elämään. Harvoissa parisuhteissa ne oikeudet on sovittu niin laajaksi, että vieraissa voi käydä.

Kirjoitin siis jo aiemmin oman kokemukseni perusteella sen, että kertominen ja rehellisyys on kaksiteräinen miekka.

Allekirjoitan täydestä sydämestä sen, että kertominen puhuu puolison arvostamisen puolesta. Mutta onko se todellakin sitä? Ja se arvostaminen tulee kyllä valitettavasti myöhässä.

Me elämme jotenkin oudossa maailmassa. Toisaalta vaadimme ja edellytämme rehellisyyttä ja lojaaliutta, ja toisaalta taas uskomme hedonistiseen itsekeskeisyyteen ja "Minun oikeuksiini toteuttaa itseäni". Me haluamme siis kaiken. Muilta lojaaliuden ja täydellisen vapauden toteuttaa itseämme, välillä jopa vailla vastuuta. Vellomme omissa tunteissamme ja mietimme, onko minulla kivaa juuri tässä parisuhteessa. Petetään ja sitten pohditaan, että josko kertoisin puhdistaakseni omaa mieltäni.

Minun mieheni kertoi juuri siksi, hänen oma olonsa kävi valheen kanssa niin sietämättömäksi. Hän tarvitsi minua tullakseen toimeen oman omantuntonsa kanssa. Toki hän aluksi selitti pitkät pätkät minun oikeudesta tietää, mutta myöntää nyt itsekin, että asian selittäminen niillä sanoilla oli vain hänen oman omantuntonsa lepyttelyä.

Pettäminen oikeasti rikkoo, eikä kyse ole vain siitä, mitä pettäjä on mennyt tekemään. Siitä ylipääsy ei ole ongelma. Ongelma on se, mitä parisuhteelle tapahtuu kun sen normeja, arvoja ja sopimuksia on rikottu. Eli kun sen perusta on hajoitettu yksipuolisesti. Sen jälkeen sitä parisuhdetta ei ole, on vain rauniot joista pitäisi alkaa rakentamaan uutta. Ja uuden rakentaminen on vaikeaa, kun petetty osapuoli on vihainen, loukkaantunut, satutettu ja hänen maailmaansa on siiretty vasemmalle kun hän kuvitteli sen olevan oikealla. Sopeutuminen kaikkeen, omien tunteiden kanssa kipuilu ja uuden ja terveen suhteen rakentaminen siinä "sivussa" on vaikea urakka. Siksi niin harva onnistuu siinä.
Välimatka ja puolisoiden välille syntynyt kuilu kasvaa viikkojen ja kuukausien kuluessa. Uuden rakentaminen vaikeutuu.

Siksi minä eläisin mieluummin valheessa. Sillä valhetta olisi myös takertua siihen ajatukseen, että minulle kertominen olisi ollut jollain tavalla minun arvostamista.Minun ja parisuhteen arvostaminen loppui tasan tarkkaan sillä hetkellä kun mies alkoi pettää. Kertominen siitä ei tilannetta muuksi muuta.

teidän liitto on jo muutenkin ohi joten sama kerrotko vai et. petät vielä uudestaankin kun saat tilaisuuden. turha väittää että teit sen vahinkossa koska halusit huomiota mieheltäs. pettäminen on aina tahallinen teko ja et varmaan rakasta miestäsi enään.

Et kerro.
Omatunnon tuskat kyllä hellittävät ajastaan.
Sen sijaan miehesi 100% luottamusta et saa ehkä koskaan takaisin.

Samaa mieltä olen, älä kerrro.
Omat kipunsa tulee itse kantaa, eikä siirtää sitä toiselle.
Ongelmia tulee ilman kertomistakin, eli ei niitä turhaan
kannata hankkia.

On tekopyhää "rehellisyyttä" kertoa pettämisestä jotta tuntisi itsensä sitten muka teostaan puhdistuneeksi. Ei sitä saa kertomalla tekemättömäksi, sen kanssa on vaan elettävä. Et sinä tarvitse mieheltäsi anteeksiantoa vaan itseltäsi. Kertomalla aiheutat vain lisää pahaa, siirrät pahan olosi myös puolisoon, eikä se siitä puhumalla parane.

tee niin kuin haluaisit että sinulle tehdään.Itse olen kanssa hairahtanut 4vuotta sitten mieheni parhaan kaverin kanssa.Kerroin siitä heti,nyt vasta mieheni alkaa luottamaan minuun uudestaan mutta meidän häitä ei tansita vielä 10 vuoteen on mieheni kommentti kun otan asian puheeksi ja tämä johtuu vain ja ainoastaan syrjähypystäni josta kerroin rehellisesti..Meillä on kaksi lasta ja lasten takia mieheni halusi jatkaa.jälkeen päin ajateltuna en ehkä olisikaan halunnu kertoa asiasta miehelleni.olisi mieheni säästynyt monelta harmilta.

Kerro ihmeessä!

kertoa vai olla kertomatta? jos ei päästäisi mitään tuon kaltaista tapahtumaan, ei tarvitsisi miettiä. itselläkin parisuhde takana ja kiusauksia ollut enemmän ja vähemmän, koskaan en ole hairahtanut.

Siitä ei mielestäni ole mitään hyötyä kertomisesta. Olet näkyään käsitellyt asiaa kun se on tässäkin selvittämässäsi asiassa mielessä.
Opin olet saanut koita elää oikein jatkossa ja sillä sevä.Tiedät itse mikä on oikein jatkossa.

Mä en haluaisi tietää, jos voisin valita. Puolisollani ei olis oikeutta riistää onnellisuutta ja tiedottomuutta multa.

Miks etusivulla oli linkki tänne, missä luki "petin raskaana olevaa vaimoani". Vaaat? Ap ei ole raskaana saati pettänyt vaimoaan. Heh :D

Mä en ikinä antaisi anteeksi, jos kuulisin, että minua on ensin petetty ja sitten vielä vuosikaudet salailtu asiaa. Pelkän pettämisen kyllä. Ehdottomasti, mutta en missään tapauksessa sallisi toista kertaa.

Mikäli jätät kertomatta, salaisuus alkaa nakertaa suhdettanne rotan lailla. En missään tapauksessa suosittele sitä. Ylipäätään suhde on ihan väärällä pohjalla, jos se sisältää tuollaisia selvittämättömiä asioita, eikä niitä voida yhdessä ratkoa.

Noille moraalittomille ihmisille, jotka tuossa yllä huutavat että "Älä pilaa hyvää liittoa kertomalla" haluaisin muistuttaa, että kyse ei ole nyt hyvästä liitosta, vaan toimivasta kulissista. Hyvä liitto siitä tulee vasta kun tämänkaltaiset ongelmat on otettu esiin, käsitelty, selvitetty ja ollaan jatkamassa terveeltä pohjalta eteenpäin.

Jaksan ihmetellä kyllä ihmisten moraalia näissä asioissa tuon tuostakin :-/

Paljon ihan hyviä mietteitä täällä. Mutta mietipä samalla, millainen ihminen olet. Eli jos olet langennut joskus kiusaukseen, niin lankeatko uudelleenkin ja onko se lankeaminen helpompaa myöhemmillä kerroilla.

Koska tässähän voi käydä niin, että petät jatkossakin. Nyt kun jätät kertomatta ja opit elämään sen kanssa, eikä tämä paljastu miehellesi, niin ehkäpä alat tuumia, että mitäpä haittaa olisi muistakaan pettämisistä kunhan miehesi ei saa tietää. Eihän se häntä koske.

Monilla ihmisillä (mm. itselläni) ensimmäinen kerta oikeastaan mitä vain voi jännittää ja pelottaa. Mikäli tästä ensimmäisestä kerrasta selvitään ja huomataan, ettei siitä mitään ihmeellistä käynytkään, niin kynnys laskee toistaa. Olipa se sitten hyvässä tai pahassa. Hyvästä vaikkapa esimerkkinä esiintyminen, joka jännittää monesti ihmisiä alussa, mutta kun selviävät ensimmäisistä esiintymisistään ja huomaavat, että asiathan meni hyvin, niin kynnys laskee. Pahassa sitten tämä pettäminen, jossa voi turtua ajatukseen, että kunhan toinen ei tiedä, niin eipä haittaakaan (kunhan ei pöpöjä tuo mukanaan).

Mä en kertois kyllä.. mut tuntuu et jännästi lasket teiän suhteelle lukuja, esim. seksin määrän jne. Eli en sit tiedä ootko ite jo pitänyt sitä vähän heikkona suhteena? Ja ehkä hait sitten intoa toisista sängyistä. Mut ainakin mitä lehdistä saa lukea ni ei ole mitenkään harvinaista. Jokainen tietää ite parhaiten. En tosiaa tiedä, mä oon aika villi ja vapaa vielä toistaseks. Koita pärjäillä joka tapauksassa!

Olet pettäjä ja valehtelija, molemma tulevat julki aikanaan, koska pettäjä pettää aina uudelleen ja valheella peitetään toinen valhe jolla lyhyet jäljet. Vielä kysyt muilta neuvoa, miten valhetta voisi jatkaa . . . jättää kertomatta on typerintä mitä saattaa kuvitella. Totuus tekee kipeää, mutta samalla se tekee vapaaksi.

Miksi kertoisit? Saat pettämisestä rangaistuksesi kun podet huonoa omaatuntoa. Se riittää. Unohda koko juttu. Sehän oli vain yksi pano. Ota se siten. Asia ei liene sinulel niin tärkeä että sitä alat pohtimaan ja murehtimaan lopun elämääsi. panet suun suppuun ja olet hiljaa. Et kerroa asiaa edes parhaalle kaverillesi.

Älä kerro... jos olet sitä mieltä, ettei tämä voi tulla koskaan ilmi missään vaiheessa, pidä se omana tietona! Minulle kävi niin että vaimo jäi kiinni melkein ns. "rysän päältä" ja sinne meni n.30v. seurustelu ja avioliittoakin kesti yli 20v. Kaksi lasta kerkisimme kyllä hankkimaan (todennäköisesti molemmat ovat minun).
Riippuu kuitenkin aika pitkälti siitä millainen luonteenlaatu miehelläsi on... mutta tosiaan olen sitä mieltä ETTET KERRO mistään huolimatta!

Riippuu monestakin asiasta. Älä kerro, jos voit olla varma että et enää tulevaisuudessa petä ja jos rakastat miestäsi. Joskus tieto vaan lisää tuskaa. Vaikka toki pitäisi aina pyrkiä olemaan rehellinen. Itse olen ainakin kuitenkin ruvennut ajattelemaan hieman suvaitsevammin näitä juttuja kun itselleni on tullut ikää lisää. Kaikki asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia ja tapahtumilla on omat taustansa ja syynsä. Kun aikaa kuluu niin asia laimenee mielessäsi. Mutta jos asia vaivaa liikaa niin sitten on varmaan pakko kertoa. Mutta muista, että vaarana on, että miehesi jättää sinut, kuuli hän sitten sen pettämisen jostain muualta tai sinun suustasi.

Moi. Älä hyvä ihminen mene kertomaan töppäystäsi! Kuka tässä on virheetön? Se on varma ettei mies sitä noin vain niele, että sattuhan sitä, ei hätää.. Se aiheuttaa pysyvän särön(yleensä) paitsi jos hän on itsekin pettänyt ja siten kuulisi että sattuuhan sullekin käymään samoin. Ei, mene terapeutille yksin, salaa, ja käy asia läpi jos vaivaa. lapset ansaitsee turvall kodin, pidä siitä kiinni ;sonot että olit lapsellinen?, kaipasit huomiota. No nyt tiedät ja sait opetuksen. Arvostat varmaan liittoasi ja älä sorru uudestaan. Kerro hellyskaipauksista miehellesi jos ei huomioi tarpeeksi. aina voi parantaa suhdetta, menä eteenpäin. Samaa mieltä monet muutkin olleet, usko pois. Ei se ole rehellisyyttä että kertoo, se on tyhmyyttä ja tuska toiselle, miehenä voin kuvitella sen. Errore humanum est.. Rakasta perhettäsi !

Itse en ole kumppaneitani pettänyt. Itselläni kyllä kuolisi jokin osa sisällä, jos kuulisin kumppanin pettäneen. Voisin kyllä varmaan jatkaa, mutta ei se unohtuisi.

Uskon salailun vaikuttavan ja näkyvän kumppanin käytöksestä. Asian epäily tai mahdollinen paljastuminen olisi sitten monin verroin pahempi juttu. Tuntuisi jo moninkertaiselta petokselta.

Itse en tiedä, miten kävisi epäluotettavan puolison kanssa, jos elämässä tulisi todella kova paikka vastaan. Voisiko puolisoon luottaa tai vastaavasti olisiko minusta tukemaan ihmistä mihin asti, joka ei välttämättä ole sen arvoinen.

Vaikka pää pensaassa elminen olisi helpompaa, itse ainakin koen, että minulla olisi oikeus tietää minkälaisen ihmisen kanssa elän.

Vaikka pystyisit teon salaamaan, paljastuu todellinen luonteesi tavalla tai toisella myöhemmin.

En kertoisi enkä haluaisi kuulla. Jos jommallekummalle meistä sattuu hairahdus, antaisin sen mieluiten mennä ohi antamatta asialle mitään merkitystä, pohtimatta ja puimatta. En haluaisi pitää hairahdusta niin tärkeänä tapahtumana, että siitä tarvitsee puhua ja hautoa jälkeenpäin vaikka kuinka pitkään. Vaikka en petä, en pidä satunnaista seikkailua kovin pahana silloin jos se ei uhkaa parisuhdetta ja suhde on vakaa. En pelkää että mieheni vaihtaisi minua toiseen, vaikka sattuisikin syrjähtämään.

Mitä korva ei kuule, eikä silmä näe, sitä sydän ei sure.
Kanna itse huono omatuntosi ja ole hiljaa.
Ole parempi puoliso tulevaisuudessa.

Tässä on mielestäni 3 eri skenaariota

1. kertoa
2. ei kertoa, pysyy salassa
3. ei kertoa, ei pysy salassa

Aika harva pystyy väittämään 100% varmuudella että ei tule puoliso tietämään syrjähypystä ikinä. Kyllä se yleensä ennemmin tai myöhemmin jotenkin tulee julki, vaikka kuinka sen kuvittelisi salassa pysyvän. Joten ehkä on järkevämpi miettiä kumpi on pahempi skenaario näistä kahdesta vaihtoehdosta

1. Kertoa itse petoksestaan
2. Jäädä kiinni sekä petoksesta että salaamisesta

Toki voihan sen niin ajatella että on pettäjälle oikein ensin itsekseen kitua petoksensa kanssa, ja jäädä vielä kiinni siitä kaiken turhan salailun jälkeen. Itse kyllä kertoisin suoraan, huonoista vaihtoehdoista se on vähiten huonoin. Ehkä tuosta petoksesta jotkin parit selviävät, mutta tuo salailu melko varmasti sen kuuluisan viimeisen naulan arkkuun lyö.

Näin miehenä joka kerran omalta vaimoltaan nuo sanat kuuli... niin sanoisin että älä helvetissä kerro... Tuon teon anteeksiantaminen kun on lähes mahdotonta, ja aina riita tilanteessa/ tai kun muuten vaan masentaa ja vituttaa tulee juttu mieleen.

Tietämättömyys on siunaus... Tuon asian kanssa varsinkin.