Ilmeinen moderaattorin puute tai sääntöjen epärehellinen tulkinta on koko ajan ollut meneillään keskusteluissa ns. "kauppakeskuksen" asiassa. Kehotankin henkilöitä, joita on nimeltä mainittu ao. jutuissa, ottamaan vaikka huonommankin asianajajan. Oikeuteen haastamisen aiheena ovat ilmiselvästi mm. laiton uhkaus henkeenkäyvästi, julkinen herjaus ja muutama muukin. Käräjillä voitto on ilmiselvä. Samalla voisi haastaa vaikka Sanomalehti Pohjois-Satakunnan eli Ikaalinen OYn, jonka puolueellisuus asiassa on nimiä mainitsematta selvä. Ainakin Journalistin moraalisia ohjeita on räikeästi rikottu. Ei luulisi asian toimituskunnalle olevan epäselvä, kun ovat kunnallispolitiikassakin toimineet aivan liian monta vuosikymmentä. Jutut ovat lähes sata vuotta olleet poliittisesti värittyitäneitä, ja ovat nykyään edelleenkin. Talo ilman oikeaa isäntää on vt.
Tämä asia on Suomi24n kuntasivuilla edelläkävijä, siksi toivonkin, että nämä laittomuudet johtaisivat oikeustoimiin. Sen verran voin kertoa, että itse jouduin takavuosina poliisin esitutkinnan kohteeksi asiassa, joka johtui kirjoituksistani näille sivuille. Asian kantaja, poliittinen henkilö, kuitenkin luopui haasteistaan nähtyään häviön häämöttävän. Totuus ei pala tulessakaan.
En puutu itse asiaan, kauppakeskuksen rahoittamiseen, mutta tuntuu se kuitenkin olevan hieman, ja enemmänkin, epätavallinen. Toisaalta, kun katsotaan Ikaalisten kaupungin menetelmiä mm. Sata-Häme Soin ja tämän viimeisen hullutuksen Vihreitten Niittyjen tappioiden tasaamisen olevan perin juurin ikaalilaisia tapoja, joita myös voisi tutkia tarkemmin, ihan laillisuusmielessäkin. Lieneekö tämä "maan tapa" opittu Ikaalisten Kylpylän alkuajoilta, jolloin Maalaisliitto takasi Kylpylän vuotuisen tappion ao. ministeriön avustuksella. Ja sopivan kokoista tappiotahan tuli joka vuosi. Tämän lupauksen antoi eräs Johannes, olihan avustuksen saajana alkuvaiheissa Meijeriväen Liitto ry. Aivan oma juttunsa on Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy, jonka kaikki käsittävät olevan Ikaalisten Kylpylän aputoiminimi, jota se pitkälle onkin.
Harvassa kaupungissa (mikä huvittava kuntamuoto Ikaalisista), on niin paljon sisäisiä salaisuuksia kuin Ikaalisissa. Iankaikkinen manttaalilaitos toimii takapiruna edelleen kunnallispolitiikassa. Vain karjalaisten esiintulo 50-luvulla sekoitti hieman kuntapolitiikkaa, mutta pian sekin sulautui ikaalilaiseen perinteeseen. 60-luvulla Halkola lauloi kahdestakymmenestä perheestä. Laulu sopii edelleen Ikaalisten kaikkeen yhteisöpolitiikkaan. Ulkopuolisille ohjeeksi annankin, että tuki suusi aina kun haluat arvostella jotain Ikaalisten merkkihenkilöä. Kuulijoissa on aina joku hänen sukulaisensa.
Pitkän vuodatukseni punaisena lankana on se, että ketään ihmistä ei pidä julkisesti loukata aiheetta, ei edes Suomi24n sivuilla. Edesvastuun kanto voi olla edessä. Kunnallisvalituksen tekijät eivät siis ole vapaita paskanheiton kohteita. Sinäkin voit vapaasti tehdä valituksen valtuuston päätöksestä.
Laki & Oikeus
11
255
Vastaukset
- Erinomaista tekstiä!
Toveri kirjoittaa täyttä tavaraa poliittisen päätöksen teon kiemuraisuudesta kunnassamme!
Hauskaa luettavaa tuo historiallinen osuus kepulaisuudesta yhteisten varojemme vartioina ja huomata samojen pukkien töröttävän aina vaan yhteisellä kaalimaallamme;) - kyylä2
Sen verran lisään että nimien maininta tällä tai muullakaan sivustolla ei ole olleenkaan väärin moraalisesti tai laillisesti, jos nimi on jo alunperin mainittu esim. lehdessä, netissä olevissa viranomaisrekistereissä, televisiossa tai muussa julkisessa mediassa.
Sen sijaan uhkaaminen on lapsellista ja jopa laitontakin. Sitä ei voi puolustella edes sillä että asian esittää huumorin varjolla.
Tutkikaa, hutkikaa mutta älkää potkiko. Avoimuus on hyvästä ja suhmurointi aunuksesta. Jatketaan samaan malliin ja jätettään ne lapselliset uhkailut kylän nulikoille - kuuma peruna
jos katsoo television viihdeohjelmia,tai kuuntelee radiota kyllä siellä pahempaa kuulee,
aika kesyä tämä kauppakeskus keskustelu on ollut ,lokaa on mennyt moneen suuntaan,
asia on ollut "kuuma",osa perätöntä tietoa esim: muista kauppaliikkeistä,mutta kukapa niitä vakavasti ottaa.- Kepu puolustaa
korruptiotaan edellisen argumenteillä, eli "on ollut maan tapa"..
Toisen huono käytös ei oikeuta omaan samaan. - Hävetkää jos osaatte
Niin, kyllä fiktiivisissä sarjoissa ja elokuvissakin kuulee pahoinpitelyuhkauksia ja pahempaakin. Tosielämässä annettu pahoinpitelyuhkaus on kuitenkin rikos, annettiin uhkaus joko suoraan päin näköä kirvestä heristäen, tai sitten keskustelufoorumilla. Rikos on rikos netissäkin.
En muuten ole huomannut, että kukaan kriittisesti kaupungin kauppakeskusseikkailuun suhtautuva olisi uhannut ketään. Täällä on uhattu ainoastaan niitä, jotka haluavat ulkopuolisen lausunnon siitä, voiko valtuusto tuosta vain laittaa neljä miljoonaa ison riskin bisnekseen.
Kauppakeskus vaikka väkivalloin? - riitti
Hävetkää jos osaatte kirjoitti:
Niin, kyllä fiktiivisissä sarjoissa ja elokuvissakin kuulee pahoinpitelyuhkauksia ja pahempaakin. Tosielämässä annettu pahoinpitelyuhkaus on kuitenkin rikos, annettiin uhkaus joko suoraan päin näköä kirvestä heristäen, tai sitten keskustelufoorumilla. Rikos on rikos netissäkin.
En muuten ole huomannut, että kukaan kriittisesti kaupungin kauppakeskusseikkailuun suhtautuva olisi uhannut ketään. Täällä on uhattu ainoastaan niitä, jotka haluavat ulkopuolisen lausunnon siitä, voiko valtuusto tuosta vain laittaa neljä miljoonaa ison riskin bisnekseen.
Kauppakeskus vaikka väkivalloin?pidetään keskustelu järkevänä tai lopetetaan kokonaan
- puolin ja toisin
Hävetkää jos osaatte kirjoitti:
Niin, kyllä fiktiivisissä sarjoissa ja elokuvissakin kuulee pahoinpitelyuhkauksia ja pahempaakin. Tosielämässä annettu pahoinpitelyuhkaus on kuitenkin rikos, annettiin uhkaus joko suoraan päin näköä kirvestä heristäen, tai sitten keskustelufoorumilla. Rikos on rikos netissäkin.
En muuten ole huomannut, että kukaan kriittisesti kaupungin kauppakeskusseikkailuun suhtautuva olisi uhannut ketään. Täällä on uhattu ainoastaan niitä, jotka haluavat ulkopuolisen lausunnon siitä, voiko valtuusto tuosta vain laittaa neljä miljoonaa ison riskin bisnekseen.
Kauppakeskus vaikka väkivalloin?Olen muuten huomannut, että kauppakeskuksen vastustajakint käyttävät erittäin halventavaa kieltä useistakin tunnistettavista henkilöistä.
- Hiakkamäenpoika
Mielenkiintoisia henkilöitä kirjoitusten takana!
- Jaahas vaan
Millä tavalla, kerro lisää?
- vapautta kohti
hei heppulit suomes on sanan vapaus täytyy kestää kun leikkiin on ryhtynyt
- näinpä
mutta kun kirjoitetaan että "jos nenä on kallis" tai "saunantaakse" ym, jotka voidaan luetella uhkauksiksi ja jos vielä on nimeltä mainittu, niin hyvin siitä saa tehä rikosilmoituksen. Eikä pidä unohtaa kunnianloukkauksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907