Huumekauppa & ihmiskauppa

Ihmiskunta Sinde

1. Sukupuolijärjestelmä
2. Sosiaaliryhmäjärjestelmä
3. Inhimilliteetti ja intimiteettijärjestelmä
4. Ihmiskäsitys ja Jumalkäsitysjärjestelmä

Pakkokeinolait ovat mielikuvitushahmoperusteisia.
Sukset seurasivat sähkötolppia, näin avataan pörssi. Se avataan Jumalkäsitys-järjestelmästä.
- Mä joudun olemaan ilman Jumalkäsitys-järjestelmää koko ajan. Siihen ei ole oikeutta puhua. Muakin voi loukata jotkut asiat.
Me, tai tällä hetkellä velkaperintä itse, tällä kertaa. Olisipa silloin rauhallisempaa, turvalllisempaa ja todellisemmpaa, muilla ihmisillä.
- Ethän sä ole oikeutettu sol-pisteistön käyttöön.
- Joku muu voi olla jo silloin, jopa osoitetusti.
Niin, näistä tulee siten tosi törkeitä. Joskus aikaisemmin mietin niiden vaarallisuutta.
- Tosi huono säkä, totesi Matti. Hän oli marionetti, jonka kaikki näkee ja jota kaikki vainoavat, jonka kaikki haluavat viedä kädestä pitäen pois, kiinni pitäen. Erään lapsenkasvatuksen perusajatuksen mukaan: "Mä en saa näitä tällaisia avovankiloita pitää, välttämättä," selitti Janne. Tai se iso vaalea mies, tai hänen kaimansa; kuka se nyt olikaan, äidin täti, äidin luokkakaveri.
Äidin täti oli kasvatellut lapsensa mun äidiltä. Naapureineen, joita olivat mm, eufoorinen sosiaalityöntekijä.
- Niin, mä en saa sellaiseen tilaan välttämättä soitella, selitti taas huvittuneena Janne. Ja näin kertoi ilmainen oikeusaputoimisto, Kari Korpijärvi, joka ei pystynyt olemaan töissä pyöreäpäisyyden takia, joka on kuin ihmiskauppa äidistäni ja hänen lapsestaan lapsentekoon ja synnytykseen.
Mun hiusten juurikasvusta, alkoi näkyä jo vaalea, kullanvärinen tyvikasvu. Eräs vaalea, iso henkilö, oli kaimoineen kuullut, että äidiltä saisi, hyvää ja onnistunutta lapsenkasvatusta. Ahmed Ahne, Acme, ja Akne, Ahne Arka ja aristaa.
- No, jotain muuta, kysyin.
-No, mikset ilmoittaa mulle? kyseli Janne naivistisesti vaitiolovelvollisuutta suojaten.
- Lapsiseksityötä, kuuluin eufoorinen ääni, kieleen purennan säestämänä. Kun mitään muuta sanaa tai ajatusta ei osannut enää sanoa. Sosiaalityöntekijällä oli siis tarve pureskella multa kieltä irti. Hyvin hämärää ihmiskaupan omaista huumekauppaa. Digi-Boxin hajoaminen ja kaikki ajoitettu, mikä helppo- ja huutoheikki. k
- Kenenkään ei tarvitse antaa koskea itseensä, mantrattivat kaikki.
- Niin, haluaisitko taas niin?
Ehkä huomenna muistan taas sosiaalityöntekijöitä vastaan nostettavan ryhmäseksisyytteen, josta vaitiolovelvollisuus.
- Häntä vastaan nostetaan sukupuolenvaihtosyyte, itseasiassa totesi joku esim. hänen ja hänen äänellään. Näin kirjoitin kyyneleet silmissä eri peileiltä. Esim. ensin itkien sukupuolenvaihtoa vessan paskaisen lavuaarin yllä.
- Josta pidätysmääräys. totesi Henry. Laittalla käveli joku ötökkä. Ehkä huomenna taas muistaisin.

3

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jannelle v.nyt Sinde

      1. Siirrettävä kuntaan lapsiseksityöhön, siirrettävä lapsentekoon ja lapsenkasvatukseen.
      2. Siirrettävä kovaan lapsiseksityövoiman käyttöön

      Huumekauppa: Skitsofrenia ilmoitetaan samantien polisiille.
      Murrosikäiset etsivät itseään poikkeusellinen levottomasti.
      Kaupungin keskusta ei kaupunki.
      "En tiedä, miksi mietin tällä hetkellä nukkumisen sijaan, autenttitista virike-viittomaa, amorinkaarellista viittomaa."
      .- Vain, totean hänen puheestaan. Hän oli jäänyt vajaaksi, hänet oli tehty vajaaksi.
      Suostumme lopettamaan sairaalanpidon itseksemme.
      Mikä arkipäviä?
      Niihin katsotaan inhimilliteetti
      Pekka-lääkäri juoksentelee lahkossa, hän on lisäksi helluntailainen. Tarkalleen aihe on saastuminen.
      Miksi tämä muka maksaisi?
      Miltä susta tuntui`? Utuiselta... Lutuiselta., ja kuin uivalta, vaikka olin paikallani.
      - "Mä en sitten tykkää yhtään tästä kolmipistevirheestä, joka tässä on."
      - Se on lastensydänpysähdys, sanoin vaativana. Se on kaksi yhteisomistuksessa olevaa taloa, koko kylän, yhteistä kommuunia, ja kolhoosia, esimerkkeinä yhteisomistuksellisuus kansakunnalla ja Minnesota-hoidoilla sekä diakonialla.
      - Nyt se muistaa: "Sä et ole yhtään mitään!" Siis tällaista ulospäin kaunista, nostalgista. Tämä voisi kertoa ruotsinkielen katoamisesta. Miksi oli osoitettu holhoojaksi tai huoltajaksi? Ihan turva toimi.
      - Jaa, sanoi äitisi, joka piti tästäkin keskustelusta.
      - Joo, Janne haki sen mulle. Oli saatesanoina. On siis sellainen sini-päällystakkinen humaniteettihäiriö.
      - Siis, ei ole enää kaksonen, en ole enää kaksonen, olen eriytynyt jo luki, Janne.
      En oikein nyt voinut hyvin, tai mitään muutakaan enempää.
      Ja Janne jatkoi:
      - " Sulla vain meinaa ne aivot pysähtyä, nyt aivan samasta syystä, kuin aloitettiin."
      Vähän kuin Henryllä, tai jollakin, joka totesi kaksosuutta; "kakkosuutta", kun olin aivan pieni vielä.

      • Sinde vm-82

        Ihan turva toimi ---- Ihan turha toimi
        En suostu tähän enää.
        Arvaappa suostunko itse.
        Pitää varmaan vaihtaa pikkuhiljaa -cosinista takaisin päälle. Se tapahtuu amorinkaaresta. Hiukka, pieni ja tosi raskas homma. Missä kiitos seisoo?
        Kyllä, homman hukka perii.
        Mä en kokeile sitä, mä voin kokeilla sitä.
        Mä en kokeile sitä, sä saat kokeilla sitä
        Mä en kokeile sirkusta, sä saat olla siitä.
        Mä en kokeile sirkuksesta, sä saat olla siltä.


      • voi jeesus-sn-82
        Sinde vm-82 kirjoitti:

        Ihan turva toimi ---- Ihan turha toimi
        En suostu tähän enää.
        Arvaappa suostunko itse.
        Pitää varmaan vaihtaa pikkuhiljaa -cosinista takaisin päälle. Se tapahtuu amorinkaaresta. Hiukka, pieni ja tosi raskas homma. Missä kiitos seisoo?
        Kyllä, homman hukka perii.
        Mä en kokeile sitä, mä voin kokeilla sitä.
        Mä en kokeile sitä, sä saat kokeilla sitä
        Mä en kokeile sirkusta, sä saat olla siitä.
        Mä en kokeile sirkuksesta, sä saat olla siltä.

        Cosinista ei saa tehdä mitään, koska siinä on sukupuolijärjestelmä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe