"Presidenttiehdokas Timo Soinin (perus.) riemu on revennyt eilisistä Nuorisovaalien tuloksista.
Soini sai nuorilta toiseksi eniten ääniä, 20,3 prosenttia.
Soini kehuu blogissaan, että Nuorisovaalit on merkittävämpi indikaattori kuin vaaligallupit, sillä kyse on "kertaalleen annetusta äänestä".
- Mieleeni on vaalikamppailussa jäänyt monia kohtaamisia nuorten kanssa.
Ylivieskassa nuori Katja sanoi olleensa piilo-Soini, mutta tuli kaapista ulos.
Pakkoruotsikantani oli hänelle erityisen merkittävä, yltyy Soini muistelemaan.
Soini on jäänyt vaaligallupeissa kauas kärkikahinoista. Keskustan Paavo Väyrynen ja vihreiden Pekka Haavisto ovat tasaväkisinä nousseet taistelemaan kakkospaikasta, kun gallupkuninkaana komeilee kokoomuksen Sauli Niinistö."
Media pelaa gallupeilla ja epävarmat äänestäjät jopa SDP joka ei suostu äänestämään Lipposta vahtaa gallupia.
Moni katu äänestäneensä Halosta kun Media alkoi ryvettämään Tarja Halosta ulkoisesta olemuksesta ja muodista. Naiset alkoivat "hävetä" edustajaansa.
Niinistön suurin etu on ulkomuoto ja nuori KAUNIS vaimo.
Kaapista >kaappiin
3
<50
Vastaukset
- .
Väyrynen>Haavisto kampanjalla, viedään epävarmoja kuin pässiä narusta.
Ja nuo manipuloidut äänet taistelevat keskenään> Haavistoa vastaan on homous Väyrystä ulkomuoto ahneus ja ehdoton minä itse. - kaksi moraaliako...
jos on haavistoa vastaan homous niin on soinia vastaan katolilaisuus joka on sexi kielteinen ehkäisyn kieltävä kaksinaismoralistinen juttu.... täysin samanarvoiset' kielteiset'ominaisuudet jos niin halutaan nähdä....paitsi että se kaksinaismoralistinen näkemys on kuitenkin jotenkin pahempi.
- pysytään asiassa
Ulkomuoto??????? Eikö se ulkopolitiikka olekaan tärkeä pointti ihan näiden kotimaan asioiden lisäksi pressaa valitessa? Pellet ja missit valitaan eri kisoissa. Ääni Väyryselle - hän on ainoa varteenotettava ehdokas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874