Työpaikka ilmoituksessa olevat tiedot eivät pitänneet paikkansa ensimmäisen haastattelijan kanssa. Haastattelija ei ollut edes perillä tarkkaan mitä ilmoituksessa oli lukennut. No se yksi haastattelu vaan samaa paikka varten oli sitten vielä toinenki haastattelu mutta sen piti eri ihminen. Hänellä oli aivan eri tiedot sitten taas mitä ilmoituksessa oli ja ensimmäisellä ihmisellä oli. Siitä kuinka monta ihmistä haetaan ja miksi ajaksi haetaan, ei tuntunut olevan oikein tarkkaa tietoa ja sekin aivan eri mitä sanoivat. Palkkaus Tessin mukaan eli pienin mahdollinen. Ei väliä onko aiempaa työkokemusta samasta työstä tai ei. Eli aika sekavaa touhua ja tuhlaavat hmisten aikaa juoksuttamassa monta kertaa haastattelussa. Ja tämä työ ei nyt ollu mikään vakinainen tai johtajatason, silloin voisin ymmärtää toiminnan. Hyvää kesää =)
Lassila & Tikanoja
Tikka555
1
358
Vastaukset
- sokee tikanpoika
normitouhua tikanpojalta.
meillä on roska-astian tyhjennysväli kaksi viikkoa,niin se oli tyhjentämättä kolme viikkoa,kun tikanpoika sanoi,että "ei ollut tyhjennettävissä"
pöntön olin vetänyt aivan kadun varteen aivan asfaltin laitaan,joten ei oikein aukea tuo,että ei ollut tyhjennettävissä.
pönttö seisoi kolme viikkoa kadun varressa,mutta sitä ei tyhjennetty.
kunta "Jumalan kiitos" sanoi tikanpojan kanssa tehdyn sopimuksen irti satojen valitusten takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743