Lassila & Tikanoja

Tikka555

Työpaikka ilmoituksessa olevat tiedot eivät pitänneet paikkansa ensimmäisen haastattelijan kanssa. Haastattelija ei ollut edes perillä tarkkaan mitä ilmoituksessa oli lukennut. No se yksi haastattelu vaan samaa paikka varten oli sitten vielä toinenki haastattelu mutta sen piti eri ihminen. Hänellä oli aivan eri tiedot sitten taas mitä ilmoituksessa oli ja ensimmäisellä ihmisellä oli. Siitä kuinka monta ihmistä haetaan ja miksi ajaksi haetaan, ei tuntunut olevan oikein tarkkaa tietoa ja sekin aivan eri mitä sanoivat. Palkkaus Tessin mukaan eli pienin mahdollinen. Ei väliä onko aiempaa työkokemusta samasta työstä tai ei. Eli aika sekavaa touhua ja tuhlaavat hmisten aikaa juoksuttamassa monta kertaa haastattelussa. Ja tämä työ ei nyt ollu mikään vakinainen tai johtajatason, silloin voisin ymmärtää toiminnan. Hyvää kesää =)

2

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siivoussilmäilijä

      Hain kerran Issille monipalvelutyöntekijäksi. Haastattelu oli ryhmähaastattelu (4-5 henkeä) ja sitä oli vetämässä oikein 3 ihmistä (="rekrytointialan ammattilaista?")! Tämmöseen diipadaapa-rulettiin on rahaa, mutta siivoojille ei voida maksaa kunnon palkkaa!

      Kun sitten kahdenkeskisessä keskustelussa kysyin omaa palkkaani, niin eipä setämies siihen osannut sanoa mitään...

      Loppujen lopuksi olisin työnkin saanut, mutta sorry Issi, työllistyinkin muualle :)

    • 10+7=17

      samassa lafkassa työskentelevänä voin luvata, että tuo kaikki on vasta alkua kaikelle sille sekopäisyydelle mitä on luvassa :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6174
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4812
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      99
      3072
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2892
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2135
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1526
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1091
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      88
      1053
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1006
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      784
    Aihe