Taas pitkästä aikaa olen täällä ja muutama päivä vapaata myös töistä.
Kovasti on käyty täällä "keskustelua" myös minusta, mutta ne jätän nyt kuten aiemminkin omaan arvoonsa.
Nyt haluan kirjoittaa asiaa:
Vapauspuolue on hyvin pahasti ajautunut kriisiin, josta pääsemiseksi ei auta muut kuin kovat otteet.
Kovat otteet on aloitettava p-sakin ulostamisesta puolueesta.
Tähän ns. sontasakkiin kuuluvat mm. Mäenpää, Järviharju, jotka ovat tehneet liian paljon hallaa puolueellemme. Jos emme pääse eroon puolueen ns. sisäisistä vihollisista, emme voi koskaan aloittaa normaalia puoluetoimintaa.
Nyt on aika puhdistukselle, sillä tulevat vaalit ovat muuten liian lähellä ja puolueen toiminta myös näin ollen vaarassa (loppuu kokonaan).
Toivon kaikilta kunnon jäseniltä (myös tulevilta) tukea toiminnallemme, jotta näistä mäenpääläisistä pääsisimme eroon lopullisesti. He ovat pahempi sairaus kuin syöpä ihmiskehossa.
PietuS
NYT on AIKA
27
162
Vastaukset
- Tarja
YESS! Pietu! Juuri äsken huusin sinua apuun. :)
- Yrjö Omega
YESS!!!
Edellinen Pietun aloittama paskasakin ulosheittokierros maksoi 7000 euroa!
Eikun uutta peliin!!!!
YESS!!!
Lisää velkaa tekemään siis!
paskat ja rahat ulos!
YESS!!!
9 ääntä Liperistä sisään,,,2000 Turusta ulos. 7000euroa rahaa ulos!
YESS!!!
- Tarja
Mikään ei ole vielä maksanut mitään. Paitsi Satopään maksama Mäenpään matka Tampereelle. ;) Milloin Ola maksaa velkansa Satopäälle?
- fan faari
Kyllä, pieru, hyvä sieltä komperon komerosta on huudella, sinä kun et ole ollut vapauspuolueen jäsen enää pitkiin aikoihin.
Riittääkö ymmärrys millään siihen että Puttosen ja Kankaan kahdestaan muodostama "hallitus" ei ole missään vaiheessa ollut laillinen, eikä näinollen myöskään mitkään sen tekemät päätökset. Helon hallitus erotti sinut, ja erotettuna pysyt. - PietuS
On kiva huomioida näitä viestejä. Voisin suoralta kädeltä nimetä kaikkien kommenttien kirjoittajien nimet, mutta en suinkaan sitä tee.
Kuinka teinkään erään kirjoittajan eteen töitä aivan suotta (pistin jopa omaa rahaa menemään), jotta hän pettäisi minut ja menisi suden pesään. Hyi sinua! Vain sen takia, etten hyväksynyt kaikkia paskoja puolueeseen. - antipietulainen
Iske Pietu kymppitonni rahaa pöytään millä maksetaan sinunkin omalta osaltaan Vapauspuolueelle aiheuttamasi vahinko. Sitten lapioidaan paskat ulos. Sinua ei enää tarvitse lapioida, kun jo kerran se on tehty ja hyvä niin.
Tänään selvinnyt Puttosen tekemä kolmentonnin lisävelka puolueelle. Oli onneton palkannut ylikalliin lakimiehen erottamisoikeudenkäynteihin.
Kehu Pietu hieman Puttosta ja Kangasta kuten olet aiemminkin kehunut. - PietuS
Kehun:
Lisbetillä ja Arjalla oli munaa enemmän kuin edelliselle hallituksella, sillä he lähtivät sille tielle, että Mäenpäästä ja Järviharjusta on päästävä eroon, jotta tämä puolue voisi kasvaa varteenotettavaksi koko maan kattavaksi puolueeksi.
Näiden herrojen omat puolueet eivät ole koskaan päässeet edes oman kunnan ulkopuolelle. Surkimuksia molemmat ja muka suuria isänmaan ystäviä. Mäenpäällä ei ole koskaan ollutkaan rahaa, mutta Järviharju ei ole ole päässyt eteenpäin edes rahalla. Tähän Järviharhun rahaan erehtyi VP:n ensimmäinen hallituskin ja tulos oli katastrofi. Tuloksena ILK-lehti ja helvetinmoinen häpeä. Tästäkin heitä varoitin.
Kalevi Helo teki suuren työn ja toivon, ettei se työ valuisi nyt hukkaan. EXS-puoluesihteeri Sakari Salmi oli täysi myyrä, joka petti myös Helon, joten hän on silmissäni suurin petturi. Puhui mm. minulle toista ja teki kuitenkin taustalla aivan toista. Osaakohan Salmi edes hävetä? HYi, HYi!
Jatkossa toivon demokratian nimissä, että näistä kaksinaamaisista ihmisistä päästäisiin lopullisesti eroon.
"Rehti mies tai rehti nainen tulee selville yllättävänkin nopeasti, kun tutustut häneen".
PietuS- Tauno Totuudenpuhuja
Lipsetillä ja Arja-tätillä oli munaa tehdä yli 7000e:n lasku, laittomilla erottamisilla.
Mäenpää sentään on ollut Turun kokoisen kaupungin äänikuningas ja 20v istunut valtuustossa. PietuS ei sen sijään ole menestynyt Liperissäkään. Ei edes Komperon kyläyhdistyksessäkään.
Lisää laskuja puolueelle.
TotuuS - lappeenranta
Osaatko pietu sinä kusettajana hävetä!!! urpo leppäsen vaalit kusit!! komperon kyläyhdistyksen kassa vajeet ym ym.lopeta paska jauhanta siihen olet kiero paska savolainen! voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon sinun kusettamisista joten parempi kuin pidät sen turpasi kiinni häpeämisistä ym.
- pietu ei
kirjoita kun pelkkää asiaa
- MInä.
Oli erittäin hienoa lukea Pekan tekstiä taas pitkästä aikaa. Hienoa käydä nyt nukkumaan elokuvan jäleen. Hyvää yötä!
- Et arvaa kuka olen !
Pekka on kommari ja sinun Pekka kannattaisi liittyä kommunisti puolueeseen se olisi sinulle sopivin puolue, koska sellainen sinä olet Suomen tuhoaja ja mamujen nuolija, Vaan eipä ole Pekka itsekkään elämässään poliittisisesti saannut mitään oikeasti aikaan ei ole Pekka ollut koskaan eduskunnassa eikä edes kunnanvaltuustossa eikä koskaan tule olemaankaan. Liperissä on niin fiksuja ihmisiä että he eivät äänestä pekkaa koska Pekka edustaa tuhon tietä ja suureelliisia suunnitelmia ongelma on vain siinä että Pekka S.:lle ei löydy niitä kannattajia hänen kuvitelmapuolueelleen koska hän matkii muita puolueita joilla on jo pitkät perinteet ja siksi Pekan toivoman kaltaiset äänestäjät äänestävät kuitenkin niitä keskustaa, sdp:tä kokoomusta jatkossakin eikä Pekan kuvitelmapuoluetta. Joten todellisuudessa Pekkan kuvitelma puolue ei ikinä saavuta mitään menestystä. - Vaan kyllä on totuus siinä että Suomi tarvitsee oikeaa maahanmuuttokriittistä Vapauspuoluetta joka ajaa Suomalaisen kansan oikeutta Suomeen ja tänne ei kuulu japsit sen enempää kuin muutkaan ulkomaalaiset siinä määrin kun niitä on tänne viime aikoina pesiytetty Pekan kaltaisten toimesta. - Ikinä en ääntäni Pekalle antaisi. - Joten Pekkaa taitaa vaivata mielisairaus suuruudenhulluudesta että puolueen pitäisi kasvaa joksikin jätti suureksi ja Pekka olisi sitten sen puolueen diktaattori joka sitten mielivaltaisesti tuhoaisi kaikki ne jotka ajattelevat toisin kuin Pekka ja Pekka sitten laittaisi näitä toisinajattelevia sitten vankileireille ja muuhun ja jopa mielisairaaloihin, vaikka oikeasti Pekalla itsellä on se päässä oleva häiriö kun kuvittelee että hänen opeillaan puolue muka kasvaisi suureksi, mutta onneksi Pekka ei ikinä tule olemaan mitään suurta koska ihmiset ovat fiksuja ja ei äänestä Pekka S. sillä Pekka tahtoo vain itse päästä valtaan ja viis veisaa suomen kansasta, sillä pekka nuolee ulkomaalaisia ja erityisesti japseja.
- ex-smp
Oikeassa olet edellinen kirjoittaja,pekan tie on tuhon tie.Muuta tämä pekka ei osaa haukkuu muita mutta ei osaa koskaan katsoa peiliin.
- kkll
Pietu on lapioitu paskoneen päivinenn ulos vp:stä jo 2011 keväällä.
- insinööri Warkaudest
Pietun aika oli värikästä, pietu on elättänyt lapsensa sentään mihin ei nykyinen puheenjohtaja aikoinaan pystynyt.
Tosin politiikka on ollut kummallekin narsistista tyydytystä varten.- kkll
Pietun politiikka on ihmisten kusettamista,kuten urpo leppäsen vaalit, pietu todella törkeesti käytti hyväkseen urpo leppästä.Parempi pietu kun katoat täältä!!!
- S.S.
Eikös tämä 9 äänen ihme erotettu Vapauspuolueesta pitkään jatkuneen puolueen vastaisen toiminnan takia? Näin ainakin muistelen?
- Näin se meni
Oikein muistat! Pietupoika alkoi hyppimään puolueen johtavan poliitikon silmille. Hallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun laittaa Pietu pihalle.
- YESS!
Pietu on Suuri!
- TukiPietulle
Täältä saat ainakin Pietu kaiken tukemme!
- Hyvä Pietu!
Pietun johdolla hommat sentään jotenkin toimi.
Aika jälkeen Pietun on ollut Vapauspuolueelle täysi katastrofi!
Missä Olavi, siellä riita! Ja lihava riita onkin!- JOHN YESS
P.Sivonen:
- erotettu Komperon kyläyhdistyksestä
- erotettu IPU:sta
- erotettu PS:sta
- erotettu VP:sta
Kaikkialla eittämättä sama ongelma. Joka paikassa pitää olla "päälliköimässä" ilman taitoja. Muut ulos Pietun hiekkalaatikolta.
- pietu johtoon
hyvä pietu
- pietu ei ole
koskaan käynyt ruskeassa talossa
- ewarstdyfughiojkpkoi
erstyuiopåöiuytr
- ent. ehdokas
Mukava palauttaa mieliin Vapauspuolueen alku-ajat.
Kunnes tuli turkulainen mustalainen, joka tuhosi kaiken.
Raunioita on Mäenpään jäljiltä. - liperiläinen.
Helot, Kankaat, Puttoset ja muu paskasakki erotettu Vapauspuolueesta jo viime kesänä 2013 maksamattomien jäsenmaksujen takia. Pietu erotettiin hallituksen päätöksellä vieläkin aikaisemmin elikä keväällä 2011. Ei Pietupoika nostanut silloin kannetta erottamisestaan, joten ymmärsi toimineensa puoluetta vastaa. Ei myöskään kukaan maksamattomien jäsenmaksujen takia erotettu vienyt erottamistaan tuomioistuimeen, joten pulinat pois!
Erikseen Pietulle tiedoksi: sinä et ole koskaan ollut poliittisesti mitään, etkä tule olemaankaan! Pelkkä tyhjää puuhasteleva surkimus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672