Vapauspuolueen kannattajakortit kerättiin vain ja ainoastaan yhdellä teemalla, joka oli äärisuvaitsevaisen maahanmuuttopolitiikan harjoittamisen seurauksien tiukka kritisointi. Kohta kuitenkin puolueen sisällä alkoi tietty taho nähdä hallitsemattomaan maahanmuuttoon edelleen tiukasti suhtautuvat puolueen jäsenet "ylikansallismielisiksi" kiihkoilijoiksi, joilla ei ollut enään sijaa puolueessa, koska nämä olivat rottia, myyriä, natseja ja pettureita. Vain ja ainoastaan tästä sisäisestä "ylikansallisuusmielisyysvastaisuudesta" alkoi Vapauspuolueessa nykyinen vaihe, jossa puolueen asioista päättävät viranomaiset. Mikäli puolueesta katoaa "ylikansallismielisyys", katoaa myös Vapauspuolue, koska lähtökohtainen teemamme on tällöin hukattu ja lupaukset petetty.
NÄIN ON
2
<50
Vastaukset
- Puolue teki suuren
virheen ottaessaan Mäenpään riveihinsä.
Mäenpään tuntevat osasivat täsmälleen kertoa mitä tuleman pitää kun ottaa Mäenpään mukaan toimintaan, eikä ollut vaikea arvata mihin puolue joutui. - fan faari
Mitä tämä ylikansallismielisyys tarkoittaa? Termi on täysin outo. Kansallismielisyyden ymmärrän, se tarkoittaa sellaista että haluaa ajaa oman kansan etua ja oman valtion. Ylikansallisuus tarkoittaa esimerkiksi jotain yritystä joka toimii kansallisten valtionrajojen ylitse ns. kansainvälisillä markkinoilla, eli ylikansallisuus on jonkinlaista globalisaation ihannointia.
En nyt vain ymmärrä kuka tässä vapauspuolueessa ihannoi ylikansallisuutta? Kangas ja Puttonen? Koska he taistelevat kaikkia kansallismielisiä jäseniä vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668