Miten normaalipituinen nainen voi painaa 70 kg?

Ihmettelen, miten kukaan normaalipituinen nainen voi painaa 70 kg? Ja tällä viittaan siis tutkimukseen, jonka mukaan naisten keskipaino on Suomessa 70 kg ja miesten 85 kg. Miesten keskipaino on ihan normaali suhteutettuna 178 cm keskipituuteen (vaikka sekin voisi olla alhaisempi), mutta naisten keskipituus on vain 167 cm ja naisilla on vähemmän lihasmassaa sekä korkeampi rasvaprosentti kuin miehillä.

Edes 180 cm pitkän naisen ei pitäisi painaa 70 kg, vaan 60-65 kg on sopiva paino. Siinä vaiheessa kun ollaan yli 185 cm niin ehkä silloin 70 kg.

Miten kukaan mieskään voi haluta niin painavaa naista? Hyvät naiset, laihduttakaa ja lopettakaa ne saatanan tekosyyt "normaalipainosta". Sanoivat terveysmittarit mitä tahansa, niin 70 kg tai yli on naisen päällä kertakaikkisen rumaa jälkeä. On turha kuvitellakaan että yli 70 kg nainen olisi "vain isoluinen" tai "lihaksikas". Sotanorsu se on joka tapauksessa ja painoa pitää vähentää. Keskipituiselle naiselle 50-60 kg on hyvä paino, tietenkin treenattuna. Sellaiselle kropalle miehet syttyy, eikä millekään romuluiselle norsulle tai läskipallerolle.

Ja seuraavaksi kumoan muutamia oksettavien telaketjufeministien ja rekkalesbojen mahdollisia vasta-argumentteja, joita he saattaisivat esittää kirjoitukseni johdosta:

- En koe pienuuskompleksia. Painan 92 kg, joka on sukupuoleeni, pituuteeni ja rasvaprosenttiini suhteutettuna täysin normaali ja terve paino minulle.
- Olen seurustellut, asunut yhdessä ja harrastanut seksiä yli yhden naisen kanssa.
- Minulla on tyttöystävä.
- En ole homo.
- En ole puutteessa. Sain viimeksi tämän viikon perjantai-iltana omalta tyttöystävältäni.
- En ole katkera. En ole koskaan erehtynyt romuluisen naisen kelkkaan.
- En ole saanut naiselta turpaani.
- En kuulu miesasialiikkeeseen.

500 Vastausta

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

" En ole puutteessa. Sain viimeksi tämän viikon perjantai-iltana omalta tyttöystävältäni."

Tuo on kyllä jo säälittävää. Minä sain viimeksi äsken.
Ilmoita
12 VASTAUSTA:
Tuo se vasta säälittävääkin onkin kun lasket minuutteja ja sen perusteella julistat kovemman miehen. Kun on parisuhteessa, jossa seksielämä toimii niin ei niitä tunteja tai päiviä tarvitse laskea. Seksiä harrastetaan kun siltä tuntuu eikä minua ainakaan hetkauta mihinkään suuntaan jos joku toinen "saa" useammin. Minä saan niin paljon kuin haluan, joten miten tilanne voisi olla parempi?
Ilmoita
Ai romut ränniin ja Suomi24 lukemaan....
On se vaan onnenyttö tuo sinulle antaja ;)
Ilmoita
vxvcxvcxvxcvxc kirjoitti:
Tuo se vasta säälittävääkin onkin kun lasket minuutteja ja sen perusteella julistat kovemman miehen. Kun on parisuhteessa, jossa seksielämä toimii niin ei niitä tunteja tai päiviä tarvitse laskea. Seksiä harrastetaan kun siltä tuntuu eikä minua ainakaan hetkauta mihinkään suuntaan jos joku toinen "saa" useammin. Minä saan niin paljon kuin haluan, joten miten tilanne voisi olla parempi?
Öhöö.. Ikinä kuullut ironiasta? Tuo oli nimenomaan parodiaa aloittajan epäuskottavasta seksikommentista, joka muutenkin on täysin merkityksetön viestin sisällön kannalta. On selvää, että oikeassa tai toimivassa parisuhteessa ei tarvitse laskea viime kertaa saati julistaa siitä suomi24:ssa.
Ilmoita
vxvcxvcxvxcvxc kirjoitti:
Tuo se vasta säälittävääkin onkin kun lasket minuutteja ja sen perusteella julistat kovemman miehen. Kun on parisuhteessa, jossa seksielämä toimii niin ei niitä tunteja tai päiviä tarvitse laskea. Seksiä harrastetaan kun siltä tuntuu eikä minua ainakaan hetkauta mihinkään suuntaan jos joku toinen "saa" useammin. Minä saan niin paljon kuin haluan, joten miten tilanne voisi olla parempi?
Aloittajahan tuossa tunteja laskee.:D
Ilmoita
http://miestennielija.blogspot.com/2013/06/ulkonako.html harvoin on kunnossa. Yli 50% suomalaisista naisista on ylipainoisia . Vuoden 2007 Finriski-tutkimuksen mukaan naisista normaalipainoisia on vain 48 prosenttia. Suurin osa normaalipainoisistakin on lähempänä ylipainoa kuin laihuushäiriötä.
Ilmoita
säälittävää
on
kun
naputtelee
itselleen

peukkuja.
Ilmoita
0 + 0 - = 0 kirjoitti:
säälittävää
on
kun
naputtelee
itselleen

peukkuja.
säälittävää
on
kun
on
läski
Ilmoita
Tilastoja asiasta kirjoitti:
http://miestennielija.blogspot.com/2013/06/ulkonako.html harvoin on kunnossa. Yli 50% suomalaisista naisista on ylipainoisia . Vuoden 2007 Finriski-tutkimuksen mukaan naisista normaalipainoisia on vain 48 prosenttia. Suurin osa normaalipainoisistakin on lähempänä ylipainoa kuin laihuushäiriötä.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/ohjelmat/kansallinen_lihavuusohjelma_2012_2015/luvut/yleisyys_suomessa

Ai miehet eivät ole ylipainoisia. Linkissä tuoreempaa tietoa vuodelta 2012. Miehistä vähintään 66 % on ylipainoisia, naisista vähintään 46 %.
Ilmoita
Itsetyydytystä ei lasketa.
Ilmoita
onkosairaala kirjoitti:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/ohjelmat/kansallinen_lihavuusohjelma_2012_2015/luvut/yleisyys_suomessa

Ai miehet eivät ole ylipainoisia. Linkissä tuoreempaa tietoa vuodelta 2012. Miehistä vähintään 66 % on ylipainoisia, naisista vähintään 46 %.
Hei. Olen mies, joka on noin 20vuoden ajan kasvattanut lihasmassaa ja pitänyt itseni mahdollisimman timmissä kunnossa. Painoindeksini on 38.

Minulla on siis yleisten taulukkojen perusteella "vaikea lihavuus". Tässä kohdassa painoindeksitaulukko alkaa falskaamaan, sillä rasvaprosenttini on todella alhainen ja olen elämäni kunnossa.

Miesten kohdalla painoindeksiä tutkimalla näyttää helposti siltä, että miehistä iso osa olisi ylipainoisia. Painoindeksi onkin mielestäni surkea ylipainon mittari ja se onkin enemmän naisille suunnattu, sillä melko harvassa tänä päivänä kuitenkin ovat ne naiset, jotka kerryttävät "ylipainoa" lihasmassan turvin.

Todelliset miesten (läskistä kertyneet) ylipainoprosentit ovat samaa luokkaa naisten kanssa.
Ilmoita
andeeee kirjoitti:

Luulenpa, että noissa ylipainomittauksissa kumminkin otetaan ruumiinrakenne huomioon. Lääkärintarkastuksissa, joista nuo tilastot on kerätty, nähdään ihan oikeasti kropan tilanne: onko pyykkilautavatsa vai pesupallo.
Treenatut miehet ovat kuitenkin katukuvassa vähemmistössä - suurin osa suomalaisista miehistä alkaa viimeistään siinä kolmenkympin korvilla plösöytyä.
Ilmoita
andeeee kirjoitti:
Hei. Olen mies, joka on noin 20vuoden ajan kasvattanut lihasmassaa ja pitänyt itseni mahdollisimman timmissä kunnossa. Painoindeksini on 38.

Minulla on siis yleisten taulukkojen perusteella "vaikea lihavuus". Tässä kohdassa painoindeksitaulukko alkaa falskaamaan, sillä rasvaprosenttini on todella alhainen ja olen elämäni kunnossa.

Miesten kohdalla painoindeksiä tutkimalla näyttää helposti siltä, että miehistä iso osa olisi ylipainoisia. Painoindeksi onkin mielestäni surkea ylipainon mittari ja se onkin enemmän naisille suunnattu, sillä melko harvassa tänä päivänä kuitenkin ovat ne naiset, jotka kerryttävät "ylipainoa" lihasmassan turvin.

Todelliset miesten (läskistä kertyneet) ylipainoprosentit ovat samaa luokkaa naisten kanssa.
Painoindeksi 38 ja rasvaprosentti alhainen. Kuinka "alhaisen" väität rasvaprosenttisi olevan? Alle 10% rasvaprosentti eikä lihaksillakaan miehellä paino ole ikinä "vaikea lihavuus" asteikolla. Eipä se mene edes yli 25 painoindeksin rasvaprosentin ollessa bodauskisakunnossa.
Ilmoita
Eikö siinä lukemassasi tutkimuksessa yhtään avitettu noissa lukujen tulkitsemisessa kun näyttää tuottavan vaikeuksia?
Ilmoita
http://www.mybodygallery.com/photos-21809-body-shape.htm#img
Tämäkö läskipalleronorsu?

Minulla olisi lääketieteelle ehdostus. Syömishäiriöiden lisäksi pitäisi antaa nimi miesten sairaudelle, jossa naisihanne on häiriintynyt, ihannoidaan luurangon laihaa, anorektista nollakoon naismallia. Sairaus iskee kun on puute oikeasta, normaalista live-naisesta ja katsellaan vain netin manipuloituja naiskuvia ja hollywoodin anorektisia staroja. Silloin normaalikokoinen nainen alkaa näyttää läskipallerolta. Eikö tämä ole ihan sama ajatusmaalima kuin anorektikolla? Tällöin mies alkaa kannustamaan naisia syömättömyyteen ja haukkumaan ei-luurankoja läskeiksi.
Ilmoita
29 VASTAUSTA:
Anteeksi, ei ollut tarkoitus haukkua hoikkia luurangoksi, mutta olisin itse aika kuikelo jos painaisin 50 kiloa, ja saisin olla aika pitkään syömättä että laihtuisin edes 55 kiloon. Tässä eräs esimerkki 50-kiloisesta. Itse olen siis näiden kahden kuvan välimaastossa, ja ihan tyytyväinen.
Ilmoita
168/61 kirjoitti:

itse olen 165cm/55kg. olen hoikka ja urheilullinen, mutten todellakaan mikään luuranko pienestä koostani huolimatta. itse syön päivittäin aamupalan, päivällisen ja iltapalan lisäksi välipaloja ja jälkiruokia, joten saisin syödä aika paljon, jotta lihoaisin 70-kiloiseksi.
Ilmoita
nainen23v. kirjoitti:

Paino on jossain määrin hyvin yksilöllistä. Toiset on kuikeloita 50-kiloisina, toiset taas näyttää tuossa painossa ihan normaalipainoiselta. Riippuu pituudesta ja siitä mistä paino koostuu. Olethan sinä 3 senttiä edellistä kirjoittajaa lyhyempikin. Teillä ei siis suhteessa ole edes kovin paljoa painoeroa, kun ottaa pituuseron huomioon ja ilman senkin huomioon ottoa eroa olisi vain 6 kg.

http://www.mybodygallery.com/photos-18137-body-shape.htm#img

linkkiunohtu
Ilmoita
Siittäisin.

Anteeksi, 'silittäisin'

-Terveisin kaikki tervejärkiset heteromiehet
Ilmoita
nainen23v. kirjoitti:
itse olen 165cm/55kg. olen hoikka ja urheilullinen, mutten todellakaan mikään luuranko pienestä koostani huolimatta. itse syön päivittäin aamupalan, päivällisen ja iltapalan lisäksi välipaloja ja jälkiruokia, joten saisin syödä aika paljon, jotta lihoaisin 70-kiloiseksi.
jo on äijällä mielipiteet ku oon ite 184cm pitkä nainen ja painan 72kg
Ilmoita
168/61 kirjoitti:
Hyi hitto, ihan liian laiha. Missä tissit, perse ja naisellinen pyöreys?
Ilmoita
hmmlla kirjoitti:
jo on äijällä mielipiteet ku oon ite 184cm pitkä nainen ja painan 72kg
Ihan ok paino jos on isot tissit ja lihaisa takapuoli, muuten tuskin on tiimalasin muotoa keskivartalossa noilla mitoilla.
Ilmoita
Perseposki3 kirjoitti:
Hyi hitto, ihan liian laiha. Missä tissit, perse ja naisellinen pyöreys?
Kuvassa on laiha läski. Kevyt ruumiinrakenne ja läskiäkin löytyy, muttei pyöreitä pakaroita.
Ilmoita
paniskohan kirjoitti:
Kuvassa on laiha läski. Kevyt ruumiinrakenne ja läskiäkin löytyy, muttei pyöreitä pakaroita.
Missä kohtaa sä läskiä näit? Sixpäkkihän tuolla mimmillä on.
On se kumma miten vääristyneitten silmälasien läpi monet miehet naisia katsoo. Muka laihaläski on tuollainen treenattu kroppa.
Ilmoita
............ kirjoitti:
Missä kohtaa sä läskiä näit? Sixpäkkihän tuolla mimmillä on.
On se kumma miten vääristyneitten silmälasien läpi monet miehet naisia katsoo. Muka laihaläski on tuollainen treenattu kroppa.
Kommentoin sitä toista kuvaa. Tämä alkaa olemaan rajoilla että kylkiluut näkyy. Ei hyvä. Pisteet uimahousujen roikottamisesta.
Ilmoita
joo läskipalleronorsu olet minun mittarini mukaan
Ilmoita
hmmlla kirjoitti:
jo on äijällä mielipiteet ku oon ite 184cm pitkä nainen ja painan 72kg
Sulla on just sopiva paino pituuteen nähden. Toivottavasti myös lihasta löytyy :-)
Ilmoita
Niin, ja onko tämä myös? 173cm, 70kg, housujen koko 42

http://www.mybodygallery.com/photos-14526-body-shape.htm#.UhHSRX_p7fs
Ilmoita
belladonnamiaemor kirjoitti:
Niin, ja onko tämä myös? 173cm, 70kg, housujen koko 42

http://www.mybodygallery.com/photos-14526-body-shape.htm#.UhHSRX_p7fs
Paksut turvonneet reidet ja sääret ja pömpöttävä vatsa. Muutenkin ylimääräistä keskivartalossa. Ja tässä juuri näkee sen mistä moni tukeva puhuu, että on muka kurveja oikeissa kohdissa. Ei tuossa ole rintoja edes vaikka muuten ei ole kyseessä mikään pikkutyttö. Eli ylimääräinen paino mennyt suoraan kauttaaltaan reisille ja vatsaan.
Ilmoita
belladonnamiaemor kirjoitti:
Niin, ja onko tämä myös? 173cm, 70kg, housujen koko 42

http://www.mybodygallery.com/photos-14526-body-shape.htm#.UhHSRX_p7fs
Jaa. Itse olen myös 173 ja kymmenen kiloa kevyempi. En ihan usko että tuo nainen painaa niin paljon. Varmaan oikeasti vähän alle 60. Mut eihän tuosta äitiysmekosta näe millanen maha alla.
Ilmoita
168/61 kirjoitti:
Hehe, minne ton muija tissit on unohtunut? Ihan kuin 15-v poika!!!
Ilmoita
168/61 kirjoitti:
Anteeksi, ei ollut tarkoitus haukkua hoikkia luurangoksi, mutta olisin itse aika kuikelo jos painaisin 50 kiloa, ja saisin olla aika pitkään syömättä että laihtuisin edes 55 kiloon. Tässä eräs esimerkki 50-kiloisesta. Itse olen siis näiden kahden kuvan välimaastossa, ja ihan tyytyväinen.
Laihdutuksen tarkoitus ei ole olla syömättä vaan liikkua enemmän. Tuo on aina se lihavien viimeinen oljenkorsi. Yhyy, en voi olla ilman sipsipussia ja 2 levyä suklaata päivässä. Yhyy, ei mulla ole aikaa käydä salilla 3 kertaa viikossa. Sehän on melkein 2 ja puolituntia pois mun salkkareista. Yhy yhy ja läskit lyllyy.
Ilmoita
Omsos kirjoitti:

Viestin aloitus pitää paikkansa. Lapsekkuutesi näkyy ensimmäisestä lauseesta eteenpäin.
Ilmoita
Ei juma.... kirjoitti:
Hehe, minne ton muija tissit on unohtunut? Ihan kuin 15-v poika!!!
Luuletko idiootti, että naiset "muistavat" yhtäkkiä, että "ai niin tissit meinas unohtuu, laitanpa ne tosta päälle noin" ? Siihen ei paljon voi vaikuttaa millaisilla tisseillä itseään on siunattu. Ja toivon totisesti ettei ole niin tyhmää naista joka alkaisi noin hyvää vartaloa lihottaa sinunlaistesi luusereiden vuoksi, että tissit kasvaisi.
Ja niin kauan kun miehet ovat epätäydellisiä, me naisetkin olemme;)

Ja ps, taidat kirjoituksesi perusteella olla itse 15v poika :D
Ilmoita
heebo88 kirjoitti:
Jaa. Itse olen myös 173 ja kymmenen kiloa kevyempi. En ihan usko että tuo nainen painaa niin paljon. Varmaan oikeasti vähän alle 60. Mut eihän tuosta äitiysmekosta näe millanen maha alla.
Tuolla sivuilla ihmiset itse lähettävät oman kuvansa ja syöttävät sitten omat tietonsa (paino, ikä, pituus...). Voihan ihan hyvin painaa 70kg: pitää muistaa, että lihas painaa enemmän kuin läski. ;) Kaksi samanpituista henkilöä voivat molemmat näyttää tämän takia samanpainoisilta, vaikka eroa olisi näillä ihmisillä jopa 10kg.
Ilmoita
nainen23v. kirjoitti:
itse olen 165cm/55kg. olen hoikka ja urheilullinen, mutten todellakaan mikään luuranko pienestä koostani huolimatta. itse syön päivittäin aamupalan, päivällisen ja iltapalan lisäksi välipaloja ja jälkiruokia, joten saisin syödä aika paljon, jotta lihoaisin 70-kiloiseksi.
Tämä on todellakin yksilöllistä, olen täysin saman pituinen ja suunnilleen saman painoinen, muutaman vuoden vanhempi jopa, mutta kehossani ei ole yhtään näkyvää rasvaa missään, eikä myöskään kovaksi treenattuja lihaksia, luut sen sijaan paistavat läpi ja saan kuulla välillä tästä niin omalta kumppanilta kuin täysin tuntemattomilta, myös työsterveyslääkäri epäili syönkö juuri lainkaan, mutta totesi, että paino tosiaan on täysin yksilöllinen sekä vanhentunut tapa mitata "läskiyttä/laihuutta". Olen aina ollut yhtä hoikka, ja itse mielelläni ottaisin muutaman lisäkilonkin.
Ilmoita
helppoa luettavaa kirjoitti:
Paksut turvonneet reidet ja sääret ja pömpöttävä vatsa. Muutenkin ylimääräistä keskivartalossa. Ja tässä juuri näkee sen mistä moni tukeva puhuu, että on muka kurveja oikeissa kohdissa. Ei tuossa ole rintoja edes vaikka muuten ei ole kyseessä mikään pikkutyttö. Eli ylimääräinen paino mennyt suoraan kauttaaltaan reisille ja vatsaan.
Ei vissiin katsottu sama kuvaa? Mitä mainoin aikuisen naisen kroppa minun silmiini. Karseat kengät kyllä, jotka saavat aikaan raskaan vaikutelman.
Ilmoita
Kärpix kirjoitti:
Sulla on just sopiva paino pituuteen nähden. Toivottavasti myös lihasta löytyy :-)
harvinaista on toi
Ilmoita
165cm 52kg kirjoitti:
Luuletko idiootti, että naiset "muistavat" yhtäkkiä, että "ai niin tissit meinas unohtuu, laitanpa ne tosta päälle noin" ? Siihen ei paljon voi vaikuttaa millaisilla tisseillä itseään on siunattu. Ja toivon totisesti ettei ole niin tyhmää naista joka alkaisi noin hyvää vartaloa lihottaa sinunlaistesi luusereiden vuoksi, että tissit kasvaisi.
Ja niin kauan kun miehet ovat epätäydellisiä, me naisetkin olemme;)

Ja ps, taidat kirjoituksesi perusteella olla itse 15v poika :D
Kyllä tuo näytti siltä, että poika olisi laittanut bikinit päälle, mutta ei se naisvartaloksikaan paha ole. :)
Siinä sitä vaan huomaa, että miehellä ja naisella ei ole suurta eroa.
Ilmoita
nainen23v. kirjoitti:
itse olen 165cm/55kg. olen hoikka ja urheilullinen, mutten todellakaan mikään luuranko pienestä koostani huolimatta. itse syön päivittäin aamupalan, päivällisen ja iltapalan lisäksi välipaloja ja jälkiruokia, joten saisin syödä aika paljon, jotta lihoaisin 70-kiloiseksi.
Odotahan kun tulet tähän ikään. Olen 174 cm pitkä ja painan 70 kg, ikää 55 v, olen siis läski ? 23 vuotiaana painoin 48 kg :) Kaksi lasta ja 30 vuotta lisää muokkaa lummasti naisvartaloa :)
Ilmoita
144 kirjoitti:
Paino on jossain määrin hyvin yksilöllistä. Toiset on kuikeloita 50-kiloisina, toiset taas näyttää tuossa painossa ihan normaalipainoiselta. Riippuu pituudesta ja siitä mistä paino koostuu. Olethan sinä 3 senttiä edellistä kirjoittajaa lyhyempikin. Teillä ei siis suhteessa ole edes kovin paljoa painoeroa, kun ottaa pituuseron huomioon ja ilman senkin huomioon ottoa eroa olisi vain 6 kg.
Nainen on aina lihava jos se painaa yli 70kg... No okei jos on yli 185 niin ok
Ilmoita
hmmlla kirjoitti:
jo on äijällä mielipiteet ku oon ite 184cm pitkä nainen ja painan 72kg
Onks kuvaa tai puhelinnumeroo

Ihan muuten vaan kysyn....
Ilmoita
nainen23v. kirjoitti:
itse olen 165cm/55kg. olen hoikka ja urheilullinen, mutten todellakaan mikään luuranko pienestä koostani huolimatta. itse syön päivittäin aamupalan, päivällisen ja iltapalan lisäksi välipaloja ja jälkiruokia, joten saisin syödä aika paljon, jotta lihoaisin 70-kiloiseksi.
Sullahan on pituus / paino suhde lähes täydellinen, 3. Monella höliwyyd staralla suhde on 3.3 kohdilla. Ehkä liikaa. Mun silmää miellyttää eniten kun suhde on 2,9-3,1. Ei voi mitään, se vaan miellyttää silmää eniten. Ihan täysin ei voi tuon suhdeluvun mukaan mennä, on muuttujia mitä se ei ota huomioon esim. kiinteys (onko kiintee lihaksikas vai löysä). Jos on lihasta ja rasvaprosentti alhainen niin hyvältä näyttää. Joo, pinnallisuus on paha homma, mutta kaikissa sitä aina vähän on. Ai niin, naisten rasvaprosentit sinne 20 hujakoille sitten kanssa. Ettei nyt liian helpolla pääse.
Ilmoita
Heh, ongelma taitaa olla nyt se, että sinä et osaa hahmottaa miten paljon ihmiset painavat. Tämä on ihan yleistä miehillä. Näitä harhakäsityksiä naisten painosta vielä tukevat esimerkiksi seiskalehdessä taannoin olleet täthtitytöt, joiden painot oli merkitty kymmenisen kiloa totuutta pienemmiksi ja ilmeisesti vain naiset ymmärsivät etteivät ne luvut voineet pitää paikkaansa.

Jos keskipituinen (n.165cm) nainen painaa 50kg, hän ei voi mitenkään olla treenattu. Ja jos 180cm nainen painaa 60kg hän näyttää sukkapuikolta, eikä naiselta.

Mitäs jos linkittäisit kuvan naisesta joka sinun mielestäsi painaa 70kg ja on siis ällöttävä rasvapallo. Ja linkitä samaan syssyyn myös kuva siitä 180senttisestä jonka vaaka pysähtyy kuuteenkymppiin, haluan todellakin nähdä millaiselta sinä luulet hänen näyttävän...
Ilmoita
4 VASTAUSTA:
minä kirjoitti:
tuossa lähellä keskivertonaista pituus 165 ja paino 73

http://www.cockeyed.com/photos/bodies/l/505-160_Jack_L1.jpg
Ilmoita
minä kirjoitti:
tuossa lähellä keskivertonaista pituus 165 ja paino 73

http://www.cockeyed.com/photos/bodies/l/505-160_Jack_L1.jpg
Tuo nainen painaa vähintään 90 kg
Ilmoita
minä kirjoitti:
tuossa lähellä keskivertonaista pituus 165 ja paino 73

http://www.cockeyed.com/photos/bodies/l/505-160_Jack_L1.jpg
No tuo ei ole 73kg nähnytkään! Ennemmin jossain 90kg hujakoilla
Ilmoita
Koska normaalipituus on varsin venyvä käsite. Normaaliperimällä varustettuja aikuisia naisia löytyy tästäkin pienestä maasta alle 150 sentistä yli 190 senttiin.

Koska normaalipainonkin sisään mahtuu paljon kaikennäköisiä, -kokoisia ja -muotoisia naisia. Osa on vanhoja, osa nuoria, osa treenattuja, osa pullaa, osa laihoja ja osa lihavia.

Koska kaikki naiset eivät ole saman ikäisiäkään.

Kysehän oli keskipainosta, joku jossakin nostaa sitä ylöspain ja toinen laskee sitä alaspäin.

Ja ehkä suurimpana syynä, koska keskivertomiehellä (181 cm, 83 kg) ei ole aavistustakaan siitä, paljonko nainen painaa. Naisia ei ole tehty sokerista, hunajasta ja kukkasista, vaan luista, lihaksista, rasvasta ja kudoksista.
Yllätys!

Ja koska television, internetin, lehtien ja muotimaailman kauneusihanne on varsin kaukana todellisesta keskivertonaisesta, taitaa paitsi joidenkin nuorten, myös joidenkin nuorten miesten käsitys naisesta olla vähän....vinoutunut.
Ilmoita
Ruumiinrakenne ja luiden koko vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mikä kenellekin on normaalipaino. Vankalla ruumiinrakenteella nainen voi helposti painaa ylikin tuon 70 kg ja silti näyttää hoikalta. Siroluiset taas painavat luonnostaan vähemmän ja heillä tuo 70kg saattaisi näyttää jo "läskiltä". Ei voida siis vetää mitään yleisiä painorajoja, kun fakta on se, että kaikkien kropat ovat jo rakenteesta riippuen eri painoisia.
Ilmoita
5 VASTAUSTA:
Ero luiden painossa saman pituisten ihmisten välillä on muutama sata grammaa. Ja eri mittaistenkin välillä eroa on maksimissaan pari kiloa. Luiden koko ei siis todellakaan vaikuta ratkaisevasti siihen mikä on kenellekin normaalipaino.
Ilmoita
Legenda luista kirjoitti:

Ei ole mitään legendaa, että samanpituisilla henkilöillä voi olla eri kokoinen luuranko. Vaikka luiden paino ei merkittävästi eroa, leveämpi luuranko tarvitsee ympärilleen enemmän "rakennusainetta" kuin kapeampi. Näin ollen painoa tulee väkisinkin enemmän, koska kaikkia kudoksia on enemmän, esim. ihoa.
Ilmoita
Legenda luista kirjoitti:
Ero luiden painossa saman pituisten ihmisten välillä on muutama sata grammaa. Ja eri mittaistenkin välillä eroa on maksimissaan pari kiloa. Luiden koko ei siis todellakaan vaikuta ratkaisevasti siihen mikä on kenellekin normaalipaino.
Entä leveys? Katseli jostain kuvasta joukkoa elokuvan naisia. Yhdellä oli hartiat kuin ladon ovet ja yksi näytti sellaiselta että jos olisi ollut sillä takki päällä niin se olisi näyttänyt kuin eteisen naulaan ripustetulta.
Tuo leveäharteinen painaa varmaan aika julmetusti kun vähänkin lihoo. Olettehan nähneet Suomessakin ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka ovat lyhyitä ja kovin leveitä, eli kantti x kantti mittaisia ?
Ilmoita
Legenda luista kirjoitti:
Ero luiden painossa saman pituisten ihmisten välillä on muutama sata grammaa. Ja eri mittaistenkin välillä eroa on maksimissaan pari kiloa. Luiden koko ei siis todellakaan vaikuta ratkaisevasti siihen mikä on kenellekin normaalipaino.
Siis....jos on isoluinen niin lihasmassa luun ympärillä on automaatiiseti tietty sentti ...eli siis jos on reisiluu 8cm niin massa on suhteutettu luun kantavaksi ja jos on 6cm niin sama juttu. Luu ei merkittävästi paina enepää mutta se massa joka automaattisesti kertyy luun ympärille kannattaakseen luuta ja koko vartaloa voi olla 10 kiloja enemmän kun siro luisella . Kannattaa miettiä ja opiskella ymmärtäeksään näin selkeän jutun. Eli on isoja ja pieniä. Rotevat ja hintelät. Luun koko määrittää lihaksen koon ja sitä myöten myös massan määrän.
Ilmoita
Legenda luista kirjoitti:
Ero luiden painossa saman pituisten ihmisten välillä on muutama sata grammaa. Ja eri mittaistenkin välillä eroa on maksimissaan pari kiloa. Luiden koko ei siis todellakaan vaikuta ratkaisevasti siihen mikä on kenellekin normaalipaino.
Edellinen puhui KOOSTA, ei painosta... Eli jo se, kuinka leveä lantio naisella on, vaikuttaa todella paljon miltä nainen näyttää.
Vielä että PAINO ei määrää KOKOA: nainen voi painaa 70kg ja käyttää vaatekokoa S tai L... Itse olen 170cm painoa 68,5kg ja käytän paidoissa kokoa S, housuissa M, totean tästä että lantioni (--> myös reiteni) on leveä.
Ilmoita
Aloitus on täysin pönttöpäinen juttu.
Ilmoita
0 VASTAUS:
Jospa minäkin kirjoittaisin muutaman rivin. Olen 184 cm pitkä ja painan -100. Olen myös painanut alle 55, mutta silloin minulla oli syömishäiriö ja minut määrättiin hoitoon. Hyvä niin, koska muutoin olisin kuollut. Minä nimenomaan olen rotevarankenteinen eikä minulle tulisi mieleenikään enää laihduttaa. Minulla on myös mies ja kaksi lasta, poika on 194 cm ja tytär vain 178 ja painaa 70kg ja voin sanoa, että läskiä ei ole kummallakaan. Mielestäni on varsin yksinkertaista elää kaavojen , taulukkojen tai joidenkin määreiden mukaisesti. Ihminen on ihminen ja enempää liikuntaa ei ainakaan meilä ehditä harrastaa, kun tarvitsee käydä töissäkin esim. Painokäsitykset ovat vääristyneet ja nuorten syömishäiriöt huimassa kasvussa jopa pojilla. On silkkaa ilkeyttä ja häijyyttä esittää arvosteluja, jotka voivat johtaa kohtalokkaisiin asioihin. Me olemme erilaisia erimuotoisia jne, mutta yleensäkin kanssaihmisten häijy arvostelu kertoo paljon siitä arvostelijasta.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Juuri näin . Kehon rotevuus määrittää myös lihasmassan . Jos on pienikokoinen niin lihas massa on jo syntyessään luiden määrittelemä. Siis jos ihminen olisi siroluinen ja lihasmassa olisi liian suuri niin luut eivät kestäisi. Ja toisin päin jos luut olisivat isot ja lihasmassa liian pieni niin keho ei jaksaisi kantaa itseään. Tämä on selkeetä ja loogista. Kyllä se vaan on niin että(mulla on isot luut) ei ne luut vaan se massa jonka pitää olla sen luun ympärillä.Isot luut ...iso massa..pienet luut pieni massa.....paino ero 5-15kg silmämitalla tuskin huomattava. Ja minä pieni pyöreä pehmeä ihana Mummu ...niin ne sanoo 45.v ja onnellinen isojen luiden ja massan kanssa....en oo muuten vielä hävinny kädenväännössä....hah etu sekin...78kg.
Ilmoita
mää tierän kirjoitti:

Pitkistä,laihoista ei tule koskaan hyviä painon-nostajia,sensijaan lyhyet tukevat tumpit,joilla on pulleat lyhyet lihakset,rauta nousee hurjiin lukemiin.Nostomatkakin lyhyt.Luiden painossakin on suuria eroja,jos vertaan talitiaisen luustoa norsun luustoon,heh.Ihmiskropankin erot vaihtelevat suuresti,sekä ulkomitatkin heittelevät painoa määritellessä.Pituus sekä paino-normit ovat muoti-tehtailun tuloksia,eikä terveydellisten tutkijoiden tuloksia.Treenatut lihakset painavat enemmän,kuin huokoinen ihra nahan alla.Eikä näistä asioista tule hullua hurskaammaksi,koska on niin monta "asiantuntijaa kommentoimassa".
Ilmoita
Kyllä 175-180 cm nainen voi painaa 60-75 kg ja olla normaalipainoinen. Riippuen ihan täysin esim. onko urheilullinen vai ei. Kilot ei ihan kerro totuutta ja 180 cm pitkä, lihaksikas nainen saattaa näyttääkin aika hoikalta, pitkät lihakset eivät sillai "paisu" eli ei edes kauhean lihaksikkaalta ja silti painaa 70-75 kg.

Tuota loppua en ihan ymmärrä??? Onko telaketjufeministit ja rekalesbot joku sun piiri, missä sä pyörit vai oliko tää nimenomaan niille tarkoitettu vai onko luettelemasi aiheet tosi arkoja ja herkkiä ja jokainen joka edes vahingossa niitä sipaisee, on heti rekkalesbo tai tkf?
Vaikutat hieman yliherkältä siinä kohtaa. Yliherkkyys on siinä huono, että maailma on aika karu paikka, ja yliherkät kyllä saa piikin pistoja tuon tuosta.

Mutta joo, 70 kg kuulostaa kyllä aika paljolta 167-168 cm pitkälle naiselle... Keskiarvollisena siis. Paitsi ettei välttämättä! Mulla on muuten parikin kaveria jotka ei kyllä näytä lihavilta, on suunnilleen tuon painoisia, mutta painaa ajoittain noin 70 kg. Ne on hieman "martta"-mallia ehkä. Aika siis tanttaroita, mutta ei lihavia kyllä!
No, joo, mutta kyllä 168 cm pitkä nainen voi olla 64kg ihan normimitoissa. Riippuen vähän ruumiin rakenteesta, mutta 54-65 kg on ihan jees ja normaalia. Esim. jalkalihakset painaa äkkiä yksinään ihan hemmetisti, treenattu nainen saattaa painaa 5 kg enemmän lihasten takia eikä kukaan jaksa koko ajan jotain rasvatonta kautta vetää. Eikä se naiselle ole hyväksikään.

Normaalipainoraja on kuitenkin - 12 kg, ainakin olen omasta pituudestani niin lukenut, että siihen kyllä mahtuu aika paljon sitä heittoa.

No juuh. Mutta sen verran vielä, että keskipituus on sen 167-168, mutta normaalipituinen on laajempi käsite kun pelkkä keskiarvo, veikkaisin että ns. normaalipituiseksi eli hyvin yleiseksi pituudeksi lasketaan ainakin 160-180 cm välillä olevat ja mitä pidempään mennään sitä enemmän sen 70 kg on ihan normaalikin paino. Ilman yhtään läsää.
Ilmoita
7 VASTAUSTA:
"Kyllä 175-180 cm nainen voi painaa 60-75 kg ja olla normaalipainoinen."

Vähän reilu 50 kg painava 175 cm pitkä nainen on jo ALIPANOINEN. Ja 60 kg painava on hilkulla normaalipainon rajan yli, näyttää silti vielä todella laihalta. Tiedän, koska omat mitat.
Ilmoita
jessus..- kirjoitti:

175 cm pitkän ja 60 kg painavan henkilön painoindeksi on 19,6. Se ei ole hilkulla normaalipainon rajan yli, vaan ihan terve ja hyvä normaalipaino. Toki ero alipainoon ei ole suuri, kolme ja puoli kiloa, mutta kuten kaikki laihduttamista yrittäneet tietävät, ei se 3,5 kiloa lähde ihan tuosta vaan tai vahingossa noin hoikasta kropasta.
Ilmoita
Krhm. Itse olen ihan BMI 27kin näyttänyt ihan normaalipainoiselta. Lihotessani ihmiset luulivat minun laihtuneen (johtui varmaa siitä, että mulla on ollut aina kapea vyötärö, niin läskit kerääntyy eka muualle) eikä päinvastoin. Ja muutenkin on usein veikanneet painon pieleen.

Ruumiinrakenne ratkaisee aika paljon. Joistakin ei uskoisi, että BMI on niin vähän kuin kertovat, toisilla taas ei uskoisi että niin paljon.

Voin sanoa, että yksi entinen luokkatoveri kertoi painonsa, niin hyvä etten lentänyt selälleni. Oli nimittäin painavampi kuin minä, mitä en uskonut. Oli vain niin paljon lihasta. Samassa keskustelussa kaverini kertoi painavansa paljon vähemmän kuin minä, mitä en ruumiinrakenteen perusteella todellakaan veikannut, koska hänellä rasva kerääntyi ilmeisesti juuri vyötärölle.

Eli aika moni asia vaikuttaa enkä siksi enää itse veikkaa kenenkään painoa mielessäni, koska olen tullut siihen tulokseen, että sitä on mahdotonta veikata. :) Sama koskee myös vaatteita, ite joudun usein ostamaan vaatteita, jotka ovat liian suuria, koska pienemmät eivät mahdu lantion ja pepun vuoksi. Ne ei näytä useinkaan kovin hyviltä päällä. Paidan koko riippuukin sitten ihan paidasta itsestään, useimmiten kuitenkin M. Ja BMI tällähetkellä ehkä 28 (en ole pariin kuukauteen käynyt puntarilla, niin en tiedä varmaksi). Monilla isompikokoisilla on ollut esim. housujen koko pienempi ja pienempikokoisilla isompi.

Joten se siitä painon veikkailusta.
Ilmoita
Dont_hide kirjoitti:

* Monilla isompikokoisilla on ollut esim. housujen koko pienempi ja pienempikokoisilla paidan koko isompi.

Piti siis sanoa. :)
Ilmoita
Dont_hide kirjoitti:
* Monilla isompikokoisilla on ollut esim. housujen koko pienempi ja pienempikokoisilla paidan koko isompi.

Piti siis sanoa. :)
Tuo on kyllä totta. Ite oon 163/53.. mulla on muhkumpi takapuoli (ei mitenkään silmiinpistävän, mutta on kuitenki) ja kapea lantio. Sen takia housut on usein vyötäröltä isoja :/ ärsyttävää! Oon hyvin tiimalasi-vartaloinen. hartiat ryhdikkäät..tykkään vartalostani, mutta tuo housuhomma ärsyttää monesti.. Taas yksi mun kaveri on keskivartalolihava. Yläosa yleensäkin on isompi, mutta jalat hällä on tikut, varmaan pienemmät kuin mulla vaikka on isompi painoindeksi ja mua yli 10cm pidempi..

Vartaloita on monenlaisia!
Ilmoita
lkcdvlkn kirjoitti:
175 cm pitkän ja 60 kg painavan henkilön painoindeksi on 19,6. Se ei ole hilkulla normaalipainon rajan yli, vaan ihan terve ja hyvä normaalipaino. Toki ero alipainoon ei ole suuri, kolme ja puoli kiloa, mutta kuten kaikki laihduttamista yrittäneet tietävät, ei se 3,5 kiloa lähde ihan tuosta vaan tai vahingossa noin hoikasta kropasta.
Taas näitä painoindeksiuskovaisia? Hoijaa.
Ilmoita
ujytrhgf kirjoitti:
Tuo on kyllä totta. Ite oon 163/53.. mulla on muhkumpi takapuoli (ei mitenkään silmiinpistävän, mutta on kuitenki) ja kapea lantio. Sen takia housut on usein vyötäröltä isoja :/ ärsyttävää! Oon hyvin tiimalasi-vartaloinen. hartiat ryhdikkäät..tykkään vartalostani, mutta tuo housuhomma ärsyttää monesti.. Taas yksi mun kaveri on keskivartalolihava. Yläosa yleensäkin on isompi, mutta jalat hällä on tikut, varmaan pienemmät kuin mulla vaikka on isompi painoindeksi ja mua yli 10cm pidempi..

Vartaloita on monenlaisia!
Hanki ompelukone - tai edes neulaa ja lankaa.
(ihmeellisissä asioissa nykynaisia pitää miehen neuvoa. Lienee sitä uusavuttomuutta).
Ilmoita
Jos sulla on jo tyttöystävä niin miksi mietit muiden naisten läskejä?
Ilmoita
1 VASTAUS:
Ap valehtelee listassaan aika monessakin kohtaa. Luultavasti myös tyttöystävästään, koska miettii tällaisia kolmelta la-su-välisenä yönä. Ei sillä, että sillä jotain merkitystä olisi, mutta kannattaako valehdella kun heti jää kiinni.
Ilmoita
Keskipaino tarkoittaa juuri sitä että on paljon niitä hyvinkin hoikkia naisia mutta paljon on myös niitä joilla on valtavasti ylipainoa ja koska ilmeisesti niiden pahasti ylipainoisten naisten määrä on niin suuri Suomessa, keskipainokin tietysti määräytyy aika korkealle. Keskipaino ei ole sama kuin normaalipaino.
Ilmoita
"Edes 180 cm pitkän naisen ei pitäisi painaa 70 kg,"

Hitto kun olet väärässä. 180-senttinen 70-kiloinen on pikemminkin hoikka 21,5 painoindeksillään. Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että mitä pidempi runko, sen enemmän tietysti on rungolla painoakin. Tietysti jos edellytetään jotain huippumallin mittoja, on 70 kg ehkä 180-senttiselle liikaa, mutta kuinka moni oikeasti ihannoi jonkun vaatehenkarin mittoja? Tietysti on heitäkin, mutta he ovat useimmiten muotialan ihmisiä. Syykin on ihan simppeli: useammat vaatteet näyttävät paremmilta hyvin hoikilla.

Jotain suhteellisuuden tajua, pyydän.
Ilmoita
Mistä sä luulet että rinnat, lantio, peppu ja muu hyvä on naisille tehty? Vaahtomuovista vai?

Anoreksia-käsite pitäisi ulottaa miesten näkökykyyn.

Tällainen aloitus voi olla erittäin vahingollinen. Ota ensin selvää mitä naiset oikeasti painavat (kirjoitettunakin) ennenkuin haukut, tuomitset ja vaadit.

Lehtien ilmoittamat missien ja julkkisten painot on vääristelty alakanttiin. Ette kai miehet usko niitä?

JA se tutkimus: otappa selvää mitä siihen otantaan kuului. Miljoona naista, ikähaarukassa 18-80 vuotiaat vai?
Ilmoita
Mikähän siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että pelkällä pituuteen ja painoon tuijottamisella ei vielä tiedä toisen vartalosta mitään muuta kuin sen, kuinka pitkä se on ja paljonko se painaa. Se on sitten ihan oma juttunsa missä se paino on siellä vartalossa ja miksi.

Otetaan nyt vaikka esimerkkinä oma inhokkini, elikkä BMI. Tuo 167cm/70kg olisi erittäin niukasti normaalipainon yli, ja todella monella ihmisellä BMI näyttää yläkanttiin mm. lihasten tai muiden rakenteellisten seikkojen vuoksi. Ja arvioitu rasvaprosenttikin on todella isossa haarukassa, voi heittää melkeinpä 20 prosenttiyksikköä. Omalla kohdallanikin lihasta löytyy sen verran, että BMI:n mukaiseen normaalipainon YLÄRAJAAN vaadittava ~84kg ei ole edes mahdollista ilman lihasten menetystä. En luottaisi pätkääkään tuohon 1800-luvulla kehitettyyn määritelmään ihmiskehon lihavuudesta/laihuudesta.

Ajattelin nyt vain heittää ilmoille tämän mietteen, että ei niillä pelkillä luvuilla päästä yhtään mihinkään. Ihmisiä on niin täysin erilaisia vartaloidensa puolesta, että sama massamäärä ei todellakaan näytä samalta kaikkien päällä.
On niin totuudenvastainen tuo aloittajan vuodatus, että en tiedä onko ihan tahallaan provoilemassa vai voiko noinkin totaalisesti olla arviointikyky kadoksissa.
Ilmoita
8 VASTAUSTA:
Minusta taas on tyhmää väittää, ettei pituudesta/painosta pystyisi päättelemään yhtään mitään.
Otan nyt esimerkiksi itseni ja ystävättäreni. Olemme molemmat samanpituisia(165cm). Minä olen 52 kg ja hän 57 kg. Ystävättäreni kuntoilee päivittäin ja hänen harrastuksensa eivät ole mitään kevyttä lajia vaan lihasta kertyy. Siksi varmaan hänellä on paino suhteessa minuun korkeampikin, koska minä harrastan muutaman kerran viikossa, eivätkä harrastukset ole niin lihasta tuottavia.
Yllättäen kuitenkin minä olen se, jota sanotaan hoikaksi. En ole kenenkään kuullut sanovan ystävätärtäni hoikaksi vaan normaalipainoiseksi, kuten hän onkin.
Yritän tässä sanoa, että naiset saavat kyllä harrastaa todella paljon lihaspainotteista liikuntaa ennen kuin voivat sillä selittää, että esim aloittajan mainitsema 167cm/70kg näyttäisi normaalilta. Kyllä tuolloin ollaan jo lihavia.

Ja painoasioista on hyväkin keskustella. Suomalaiset ovat menossa erittäin huolestuttavaan suuntaan painonsa kanssa. Sille ei voi mitään, jos joku vetää homman anoreksian puolelle. En silti sulkisi silmiäni asialta.
Ilmoita
Pituus/paino kirjoitti:

Aijaa, mulla taas on 168/59 ystävätär ja häntä kyllä sekä miehet että naiset kuvailevat hoikaksi, mitä onkin. Sama bmi siis kuin ystävälläsi. Vaikea kuvitella että tuolla suhteella ei näyttäisi hoikalta.. Mutta kai se sitten vaan on mahdollista.
Ilmoita
----------- kirjoitti:

Aloittaja,
ihan vaan vinkiksi, syömishäiriöisille löytyy oma palsta täältä Suomi24:a.
On myös olemassa ProAna palstoja, tosin ainakin suomenkielisiä poistellaan aika ahkerasti. Etsivä varmaan löytää.
Ilmoita
Pituus/paino kirjoitti:
Minusta taas on tyhmää väittää, ettei pituudesta/painosta pystyisi päättelemään yhtään mitään.
Otan nyt esimerkiksi itseni ja ystävättäreni. Olemme molemmat samanpituisia(165cm). Minä olen 52 kg ja hän 57 kg. Ystävättäreni kuntoilee päivittäin ja hänen harrastuksensa eivät ole mitään kevyttä lajia vaan lihasta kertyy. Siksi varmaan hänellä on paino suhteessa minuun korkeampikin, koska minä harrastan muutaman kerran viikossa, eivätkä harrastukset ole niin lihasta tuottavia.
Yllättäen kuitenkin minä olen se, jota sanotaan hoikaksi. En ole kenenkään kuullut sanovan ystävätärtäni hoikaksi vaan normaalipainoiseksi, kuten hän onkin.
Yritän tässä sanoa, että naiset saavat kyllä harrastaa todella paljon lihaspainotteista liikuntaa ennen kuin voivat sillä selittää, että esim aloittajan mainitsema 167cm/70kg näyttäisi normaalilta. Kyllä tuolloin ollaan jo lihavia.

Ja painoasioista on hyväkin keskustella. Suomalaiset ovat menossa erittäin huolestuttavaan suuntaan painonsa kanssa. Sille ei voi mitään, jos joku vetää homman anoreksian puolelle. En silti sulkisi silmiäni asialta.
Hehehe, taidat olla sellanen löysä laihaläski ja kateellinen kaverisi treenatusta kropasta :D Ja aivan varmasti on hoikka noilla mitoilla, etenkin kun on lihasta mukana.

167cm ja 70kg treenaava nainen ei todellakaan ole lihava.

Painoasioista keskusteleminen on hieman eri asia kuin numeroiden luetteleminen ja lihavuuden määritteleminen niiden perusteella. Sinulla ei taida olla yhtään sen suurempaa ymmärtämystä tästä aiheesta kuin aloittajallakaan.

Hmm, minä olen tuon 165 senttiä pitkä ja painan järkyttävät 63 kiloa.Siis aivan tajuton läski ilmeisesti tämän palstan perusteella? Kummallista, että kuulen päivittäin laihuudestani? Käytän 36 numeron housuja tai 28" ja S-koon paitoja. Ja ihan vaan tiedoksi, että minulla ei sitten ole edes sitä useimmilla pömpöttävää vatsaa.
Ilmoita
oletkos pississssss kirjoitti:

Olisit sitten kirjoittanut jotain valaisevaa aiheesta;)
Ilmoita
----------- kirjoitti:
Aijaa, mulla taas on 168/59 ystävätär ja häntä kyllä sekä miehet että naiset kuvailevat hoikaksi, mitä onkin. Sama bmi siis kuin ystävälläsi. Vaikea kuvitella että tuolla suhteella ei näyttäisi hoikalta.. Mutta kai se sitten vaan on mahdollista.
Ehkä se on kiinni niistä ystävistäkin? Toisen ystäväpiiri kehuu toista, että oletpa hoikka - toisen ei.
Ilmoita
Ihan tajuton läski kirjoitti:
Hmm, minä olen tuon 165 senttiä pitkä ja painan järkyttävät 63 kiloa.Siis aivan tajuton läski ilmeisesti tämän palstan perusteella? Kummallista, että kuulen päivittäin laihuudestani? Käytän 36 numeron housuja tai 28" ja S-koon paitoja. Ja ihan vaan tiedoksi, että minulla ei sitten ole edes sitä useimmilla pömpöttävää vatsaa.
pömpöttävästä vatsastako ollaan jo seuraavaa puheenaihetta kehittelemässä. minulla on!
Ilmoita
Vain erittäin hentorakenteinen 167-senttinen nainen on 70-kiloisena todella lihava, erityisesti, jos hänen kilonsa ovat kaikki kerääntyneet keskivartaloon (vyötärö vaaralliset 90 cm tai yli), peppu on olematon ja raajat erittäin hennot.

Jos taas sattuu olemaan vankkarakenteisempi ja kilot ovat jakautuneet tasaisesti, 167 cm:n mittainen nainen on 70-kiloisena korkeintaan hieman pyöreä, ei lihava. Painoindeksin mukaan hän on juuri ja juuri ylipainon puolella.
Ilmoita
Ei kuuel..kyllä sun normapaino olisi 65-70kg! Noin väität naisllekin.Olen 180cm nainen ja en ole läksi vaan lihasta! painan jopa yli 70kg ja olen hoikka vaikka erittäin timmi.Omaat hieman naivin ja pahasti lokeroituneen kuvan painopolitiikasta.Miksi väität olevasi normipainoinen vaikka vaikutat läskiltä ?..;)
Ilmoita
Tilastojen mukaan miehistä 60% on ylipainoisia, naisista 44%. Silti tämä jatkuva jäkätys, kuinka naiset ovat lihavia. Miehet elävät harhassa.
Ilmoita
Ei sun tarvitse todistella mitään, kun kukaan ei ole edes kyseenalaistanut. Epäilen tuota listaa...
Ilmoita
"Miesten keskipaino on ihan normaali suhteutettuna 178 cm keskipituuteen "

Mitä ihmettä mesoat, miesten ylipainohan on paljon korkeampi kuin naisilla.

Laskeppa ihan itse. Voin auttaa, jos et osaa vielä laskea.

Naisten 70/1.67^2 = 25, 0995... ~ 25,1
Menee juuri ja juuri ylipainon puolelle

Miesten 85/1,78^2 = 26,827..
Paljon selkeämmin lievän lihavuuden puolella.

Aloittaja on trolli tai tyhmä.
Ilmoita
olen 23-vuotias 175cm 79kg ja tissit on 75E olen näyttävän näköinen nainen ja erittäin ylpeä siitä minne menenkin niin saan miehiltä ainoastaan kehuja! ammatissani täytyy olla näyttävä ja kaunis. tää alottajan juttu on täyttä soopaa... no mutta jokaisella on makunsa. kerron vaan että lyön xs-kokoa olevan kolleegani koska tahansa. ei se ole puntari joka kertoo onko sopiva vaan peili ja se miten paino jakautuu kehossa.
Ilmoita
olen 172cm ja 52kg, enkä kuitenkaan näytä miltään keijukaiselta. Että jos painaisin sen 70kg olisin luultavasti jo sellainen sotanorsu, ainakin ap:n mielestä. Joku yhtä pitkä mutta 15kg painavampi voi ihan hyvin näyttää samanpainoiselta kuin minä, onhan se ihan vartalontyypistä kiinni. Itselläni löytyy läskiä vaikka mistä, joten voinpi sanoa että luuni ja lihakseni eivät paljoa paina.. :D
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Kyllä vaan luuranko painaa 19-22 kiloa, iho toiset kakskymmentä.
Ilmoita
minäkin 172/52 enkä mikään keijukaisen näköinen. Tulin vaan sanomaan, että olet oikeassa, vartalotyypistä ja treenauksesta se on kiinni!
Enkä kyllä ikinä haluaisi lihoa tuonne 70 kiloon, näyttäisi ja tuntuisi itsestäni kamalalta.
Ilmoita
dfaa kirjoitti:

Minä 170/68 enkä mikään keijukainen myöskään, mutten koe kyllä olevani mikään sotanorsukaan... Lantio, takapuoli, reidet ja tissit löytyy kuten myös vyötärö, ei tunnu kamalalta vaikka lähellä 70 ollaankin.
Ilmoita
tässä vastaa 167cm/85kg mimmi
en puolustele painoani, yritän tarkkailla jatkuvasti etten enempää lihoisi(esim. ruokavalion seuraaminen, liikunnallisuus).
muttä voin sanoa semmoisen seikan että vaikka itse olen kriittinen painoni ja ulkonäköni suhteen, niin avomieheni silti rakastaa minua, kehuu ulkonäköäni(varsinkin rintojani) ja haluaa minua.
ihmeellistä eikö totta.."joku mies haluaa sotanorsua hyi yäk".
sanotaanko näin että luonteellani olen korvannut jonkin verran ehkä mielestäni puutteellista ulkonäköäni ja kykenen keskustelemaan asioista kuin asioista.
minua kiinnostaa itse asiassa yhteiskunnalliset asiat enempi kuin kaiken maailman naisten lehdet ja kynnen rikkoontumiset..
olen myös kokki ammatiltani, eli sekin jo antaa aika paljon anteeksi jos nainen osaa tehdä pikku kätösillään ties mitä herkkuruokia kun sille päälle sattuu.
olen myös aiemmin opiskellut kampaajaksi, eli toisin sanoen miehellä on oma parturikin kotona.
tykkään myös pitää kodin siistinä ja huolehtia siitä että jääkaapista löytyy terveellistä ruokaa, esim. aina on kasviksia ja hedelmiä.

mutta hei, jos sulla on itselläsi nainen ap, niin miksi hitossa katselet muita naisia?tietääkö naisystäväsi tuosta, että katselet muitakin?
saako naisesi sitten katsella muita miehiä ja tulla sanomaan sulle että et kelpaa..niin ja muistaa mainita suomi24:ssa milloin viimeksi harrastitte seksiä XD
Ilmoita
Oma pituus on 168cm ja paino n. 70 kg (en ole käynyt vaa'alla viimeaikoina) ja vaikka en nyt olekaan mikään missivartaloinen niin en kyllä usko, että päin naamaa kutsuisit, ap, minua läskiksi tai sotanorsuksi. Vaatekoko on siinä 38 tai 40, kirjaimilla M eli Medium eli keskikokoa. Rinnat 75C. Senttimetreinä mitat on 94-74-100 (just äsken mittasin). Paino-indeksi keikkuu normaalin ylärajoilla. En väitä painon tulevan lihaksista tai luista, mutta varsinaista näkyvää läskiä tai selluliittiä ei ole. Vatsaan tulee "makkara" istuessa, mutta seistessä se on ihan litteä. Liikuntaa harrastan muutaman kerran viikossa ja syön normaalia ruokaa.

En väitä, että olisin 100% tyytyväinen kropaani. Kyllä tästä kropasta muutaman kilon sais pois. Olisi hienoa olla vaikka kokoa 36 niin kuin nuorempana. Normaalin skaala on kuitenkin melko laaja ja saman pituiset ihmiset saattaa painaa hyvinkin eri verran ja silti olla terveitä ja heille sopivassa painossa.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Kuvassa en ole minä, mutta tämä on aika lähellä. http://www.mybodygallery.com/photos-17564-body-shape.htm#img
Ilmoita
noin 70 kg kirjoitti:
Kuvassa en ole minä, mutta tämä on aika lähellä. http://www.mybodygallery.com/photos-17564-body-shape.htm#img
Minä 168 kg ja 69 kg, mitat 94-67-97 ja 75E

näytän aikalailla tältä, mutta pohkeeni on paksummat ja kädet puolestaan pidemmät ja hoikemmat.

http://www.skinnyvscurvy.com/kelly-brook/kelly-brook-brings-todays-quote.html

harrastan paljon liikuntaa ja syön terveysvegaaniruokaa, pitäisi laihduttaa 9 kg sillä koen että liiat kilot ovat liikuntaharrastuksissani tiellä. Selluliittiäkin on takamuksessa.36 oli hyvä koko mulle.
Ilmoita
Painoindeksin laskeminen
Pituus: 167 cm
Paino: 70 kg
Painoindeksi on: 25,1 - Lievä lihavuus (arvio vain 20 - 60-vuotiaille)

Olen aloittajan kanssa melko paljon samoilla linjoilla, ja niin näyttää olevan BMI:kin. Kyllä saa olla runsaasti muotoja naisella jos tuon verran painaa ja silti on normaalipainoisen näköinen. Itse olen 166 senttinen, eli vastaan melko hyvin tuota keskimääräistä pituutta. Painan 60kg ja olen melko hoikka mutta lihaksikas, ja jos lihakseni alkaisivat mennä jo kehonrakentaja-tasolle, jos minun kokoisellani vielä tuo kymmenen kiloa olisi lisää lihasta; jotkut kun ovat ilmaisseet 167/70-mittojen olevan mielestään aivan normaali hoikalle, lihaksikkaalle naiselle.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Haha! Mulla on varmaan sit runsaasti muotoja, koska saman pituinen ja paino 82kg. Vatsaa sanottu littanaksi ja vyötärö kapea, mutta koskaan en ole ollut BMI:n mukaan "normaali". Tai no, alaikäisenä ehkä olen ollut siinä rajoilla - ehkä 24 ja risat. ;)

En harrasta liikuntaa, vaikka pitäisi. Että siinä se sinun teoriasi.

Ja ainakin nykyisessä opiskelupaikassani terveydenhoitaja laski BMI:n siten, että 25,1 ei olis ylipainoa vielä, vaan se olisi normaalipainoa vielä 25,9 asti. Eli siis että ylipaino alkaisi vasta 26.. En sitten tiedä, onko tuo oikea laskutapa.

Jokatapauksessa kukaan ei näe tuota 0,1 lukemaa toisen vartalosta. :D
Ilmoita
No. KESKIMÄÄRIN 167cm pituinen ja 70kg painava nainen on liian rasvainen, ei mikään ihannekroppa. Vaan näkeehän tuon suoraan katukuvasta, että KESKIMÄÄRÄINEN nainen (ja mies) on liian lihava.

Ei silti tarkoiat, etteikö joku YKSITTÄINEN nainen voi olla ihan ok noissa mitoissa. Harvoin tosin, miehillä lihaksikkuus siinä määrin että oikeasti sallii korkeampia painoja, on paljon paljon yleisempää kuin naisilla joilla ilman anabolisia ei mitkään megamuskelit kasva.
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Lässynlää. Jos suomalaisista miehistä ylipsainoisia on 60 % niin tuskin kovin iso osa tuosta selittyy lihaksilla. Johan sen näkee katukuvastakin.

Fakta on, että suomalaiset miehet ovat lihavempia kuin suomalaiset naiset.

On ihan ok ilmoittaa suomalaisten naisten ylipainosta (vaikka onhan se outoa, että vieraiden ihmisten ylipaino on suhteessa olevalle noin iso ongelma) mutta typerää samalla vähätellä suomalaisten miesten ylipaino-ongelmaa, joka on paljon isompi kuin naisilla.
Ilmoita
...... kirjoitti:

Itse asiassa erehdyin. Suomalaisista miehistä on ylipainoisia melkein 70 %, naisista alle puolet.
Ilmoita
Riippuu missä kauneusihanteissa pysytään. Kyllähän itsekin voisin naisena vaatia sitä omaa kauneusihannettani, jossa miehen vyötärö on huomattavasti hartiaseutua kapeampi Tällöin ei sitä ylimääräistä passaisi olla juurikaan edes miehellä. Kyse on siis pääasiassa kyllä ihan siitä mistä sitä painoa kertyy ja millä ihanteilla sitä ulkonäköä luokitellaan. Ja jos nyt ruumiinrakennetta mietitään niin eihän tuo oma ihanteeni edes ole kaikilla miesten ruumiinrakenteilla mahdollinen.

Jos nyt ajatellaan että nainen joka on 167cm pitkä omaa 85C kupin rinnat. Saman pituisen naisen näet 85E kupin rinnoilla. Molempien paino on sama 70kg, joten jo tässä voidaan todeta että toisilla ne kilot vaan kertyvät edullisemmin kuin toisilla. Myös se miten tasaisesti paino kertyy ja mikä ruumiin rakenne ihmisellä on vaikuttaa hirveästi. Siinä missä jollain kaikki keskittyy vatsan kohdalle voi sama paino toisella jakaantua koko kropalle missä se luonnollisesti näyttää vähemmältä.
Ilmoita
"En koe pienuuskompleksia. Painan 92 kg, joka on sukupuoleeni, pituuteeni ja rasvaprosenttiini suhteutettuna täysin normaali ja terve paino minulle"

Kuule pullukka, miehen ei pitäisi painaa yli 85 kg vaikka olis 2 metrinen. Mikäli painaa yli 85 kg on läski, oli pituus mitä hyvänsä. Turha yrittää selittää lihaksilla painoaan.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Siis mitä? Kuulehan urpo, minulla on sellainen satakiloinen ja mies (siis ei mikään kukkakeppi), joka on aivan jumalattoman hyvävartaloinen. Ja ihan vaan tiedoksesi lihas painaa enemmän kuin päässäsi lainehtiva kusi.
Ilmoita
Blaaaah, mikä korppu kirjoitti:
Siis mitä? Kuulehan urpo, minulla on sellainen satakiloinen ja mies (siis ei mikään kukkakeppi), joka on aivan jumalattoman hyvävartaloinen. Ja ihan vaan tiedoksesi lihas painaa enemmän kuin päässäsi lainehtiva kusi.
Ootko hieman hölmö?
.... on ihan selvästi kirjoittanut provon aloittajan typerän tekstin tyyliin.
Ilmoita
No ei alle 180 cm nainen voi millään painaa 70 kg olematta lihava. Poikkeuksena kehonrakentaja naiset ja jos oikeasti nostaa vaikka penkistä yli 130 kg. Jos keskipainoinen nainen Suomessa painaa 70 kg, niin voi miettiä kuinka valtavia naisia täältä löytyy jotka nostavat tuon keskipainon noin korkeaksi.

Itse olen naimisissa oleva mies. Pituutta 180 ja painoa juuri se 70 kg. Kuntoni on äärimmäisen hyvä. Penkistä nostan 140 kg, juosta jaksan noin 5 kilometriä yhteen menoon tauotta ja leukoja vedän 27. En ole edes täysin rasvaton vaan ihan normaalikroppainen mielestäni.
Ilmoita
11 VASTAUSTA:
"Kuntoni on äärimmäisen hyvä. ... juosta jaksan noin 5 kilometriä yhteen menoon tauotta." Salli mun nauraa. Itse olen just tällainen 70kg naispullero ja jaksan juosta 10 kilometriä yhteen menoon tauotta.
Ilmoita
Heheheh kirjoitti:

Kauankohan tuolla kilomäärällä kuluu aikaa juosta 10 km?
Ilmoita
Höpö höpö, tollanen kukkakeppi ei ikinä nosta penkistä 140 kiloa.
Ilmoita
Neiti aika kirjoitti:
Kauankohan tuolla kilomäärällä kuluu aikaa juosta 10 km?
Tunti ja kymmenen minuuttia. Vettä piti välillä hörpätä. Ihan kohtalainen aika aloittelijalle mielestäni.
Ilmoita
Heheheh kirjoitti:
Tunti ja kymmenen minuuttia. Vettä piti välillä hörpätä. Ihan kohtalainen aika aloittelijalle mielestäni.
Jep. Itselleni meni 2 kk jälkeen liikunan aloittamisesta 1h ja 6min 10 kilometrin Yhtäjaksoiseen juoksuun ja mittana 170 cm ja 66 kg. :) Läskiä minussa toki on (niinkuin kaikissa muissakin) mutta jos oikeasti näytän jonkun mielestä sotanorsulta, niin sittenpähän näytän. Henkisesti sairaat narsistit pysyvät sairaina, niin se vaan menee.
Ilmoita
lolletilol kirjoitti:

Jaksan juosta puolimaratoonin pysähtymättä ja tosiaan painan 70kg.
Ilmoita
Only in your dreams kirjoitti:
Höpö höpö, tollanen kukkakeppi ei ikinä nosta penkistä 140 kiloa.
"Höpö höpö, tollanen kukkakeppi ei ikinä nosta penkistä 140 kiloa. "

Kyllä se muuten on mahdollista. Kyllä tästäkin maasta löytyy miehiä, jotka nostavat penkistä 2 kertaa oman painonsa. Ei niitä miehiä paljon ole, mutta löytyy kuitenkin.

Olen itse ollut todistamassa, kun alle 80 kg mies nosti penkistä 140 kg.
Ilmoita
Anteeksi vain, mutta sinä et silmääni miellyttäisi. Minusta tuon pituisen miehen pitäisi painaa vähintään sen 80kg - mutta se onkin vain minun mielipide mikä silmää miellyttää
Ilmoita
Pikku pippeliset nirppanokat nyrpistelevät, kun tuntevat itsensä riittämättömäksi.
Oikeasta rakastelusta eivät ymmärrä mitään.
Ilmoita
Sinulle varattu mies! En ikinä ottais tuolaista kukkakeppiä miehekseni,nostatpa penkiltä vaikka 1000kg,yäk! Ei tekis ikinä mieli seksi,kun tuommoinen ruipelo olis halattavana!!
Ilmoita
on se mahdollista kirjoitti:
"Höpö höpö, tollanen kukkakeppi ei ikinä nosta penkistä 140 kiloa. "

Kyllä se muuten on mahdollista. Kyllä tästäkin maasta löytyy miehiä, jotka nostavat penkistä 2 kertaa oman painonsa. Ei niitä miehiä paljon ole, mutta löytyy kuitenkin.

Olen itse ollut todistamassa, kun alle 80 kg mies nosti penkistä 140 kg.
Mä taas olen nähnyt kun 140-kiloinen nosti itsensä penkistä vaikka teki se kyllä vähän tiukkaa....
Ilmoita
Ei kyllä naisella ole ollenkaan tavallsita että sellaiset lihakset on, että niillä tollasia painoja voi selittää. Kyllä se rasva melkein aina on syynä.
Esim. itse olen käynyyt ikäni salilla, ja väitän olevani keskimääräistä lihaksikkaampi nainen (mm. penkistä nousee 75kg jne). Pituus 170cm. Vaan jos menee paino yli sen 65kg, niin kyllä siinä alkaa olla jo selkeästi ylimääräistä.

Ja jos tuo keskimääräinen pituus-painosuhde kerran ei ole pielessä, niin miksi puolet naisista ilmoittaa että haluaisivat olla hoikempia?
Ilmoita
1 VASTAUS:
Koska nuorten naisten itsetunto tuhotaan tolla ´´pitää painaa 50kg´´ hömpötyksellä. Kun itse painoin 61kg ja olen 170cm pitkä, sain mukavasti huomiota miehiltä (ihan nuorilta oman ikäsiltä), jopa kaduilla (pukeudun normaalisti ;) ) joten en näköjään näyttänyt siltä ''sotanorsulta'' jota miehet inhoaa.

Muutenkin huvittavaa että kaltaisesi varmasti hoikkarakenteinen, laihahkot reidet yms. tulee puhumaan tänne sitten että kaikkienhan pitäs olla sunlaisia. Itselläni on aina ollut pyöreät reidet ja isot pohjelihakset, painona mikä tahansa on reiden ympärysmitta pysynyt aina yli 56cm. Voi kamala ku jotkut vertailee toisia ja niiden painoa vaan itseensä ja sillä perusteella kertoo kuka on lihava ja kuka ei. Jos sinun ''lihavuuteesi'' kuuluu vähän läskiä vatsan seudulla ja reisillä niin oot sairas ihminen, joka vaatii outoa rasvattomuutta jokaiselta ihmiseltä. Edelleen on todettu että normaalipainon rajoissa olevat ihmiset pysyvät terveimpinä, eikä sillä parilla kilolla rasvaa siel reisissä ja mahassa ole terveydelle merkitystä, joten pitäisikö vaan teitä miellyttääkseen olla se rasvaton laiha nainen?
Ilmoita
Suurinpiirtein suoraan sanottuna ihan vain keskimääräistä aivojen kapasiteettiä käyttäen, miksi jonkun paino häiritsee toista. Miksi jonkun pitäisi laihduttaa vain vieraan ihmisen silmää ilahduttaakseen?
Mikäli itse on tyytyväinen itseensä, hyväksyy itsensä ja timmin vartalonsa, niin miksi ylipäätään jakaa ajattelemattomia kommetteja.
Oletteko muuten tietoisia, että naiset kärsivät henkistä väkivaltaa suhteissaan juurikin kilojensa takia ja huom., vaikka niitä ei edes ole liikaa.
Ilmoita
Mikä on motiivi pohdiskella kenenkään painoa? Se vain on outoa. Oikein pitkä vuodatus, miksi? Onko oma elämä niin heikoissa kantimissa, että pitää hakea paremmuutta kehon painosta?
Ilmoita
Ihannenaiseni vaimoni on leveälanteinen, isorintainen ja kapeauumainen ja 166 cm pitkä, painaa 70 kg. Lihavaksi häntä tuskin voi sanoa kukaan ja ikää on jo 40, 3 lasta, painoa tullut ehkä muutama kilo lisää, mutta yhtä kaunis on kuin ennenkin.
Ilmoita
1 VASTAUS:
ite 165 cm 72kg normaali.Teen raskasta työtä.paljon lihaksia.
Ilmoita
Olen 74kg/162cm.
Lantionympärys leveimmillään 101cm, vyötärönympärys 67cm ja rinnanympärys 97cm. Vaatekoko housuissa 38, eräissä jopa XS/S. Farkuissa 27-28". Yläkropassa M, 38 tai 40.
Kävin muutama kuukausi sitten lääkärissä ja syyn vuoksi lääkäri katsoi painoni ja luuli vaa'an olevan rikki...:D
Että ihmisiä(myös naisia) on eri ruumiinrakenteisia. Viitisen vuotta sitten painoin 60kg ja luut törröttivät.
Ilmoita
8 VASTAUSTA:
Olet kyllä noilla ympärysmitoilla harvinaisen painava. Käsittämättömän painava.

Olen 169 cm pitkä ja painan 73 kg. Mittani ovat 104-82-105 cm. Siis pidempi, paksumpi ja kevyempi kuin sinä. Vaatekoko 42-44.
Ilmoita
Läski mikä läski kirjoitti:
Olet kyllä noilla ympärysmitoilla harvinaisen painava. Käsittämättömän painava.

Olen 169 cm pitkä ja painan 73 kg. Mittani ovat 104-82-105 cm. Siis pidempi, paksumpi ja kevyempi kuin sinä. Vaatekoko 42-44.
Toiset on täyttä tavaraa ja toisten osaksi jää ilmava-höttö...
Ilmoita
mulukkunen kirjoitti:
Toiset on täyttä tavaraa ja toisten osaksi jää ilmava-höttö...
toiset on täyttä tavaraa ja toiset täyttä läskiä - samalla painolla.
Ilmoita
tottahan tuo kirjoitti:
toiset on täyttä tavaraa ja toiset täyttä läskiä - samalla painolla.
Mä en ole mitenkään hyllyvä, vaikka läskiä onkin, on myös lihaksia. En ole siis ilmava höttö. Olen nähnyt paljon hoikemmilla ja nuoremmilla naisilla sellaista todella löysää, värisevää läskiä. Sitä mulla ei ole. Mielestäni painan sen verran miltä näytän, mutta nimimerkki lihava? on luonnonoikku.
Ilmoita
tottahan tuo kirjoitti:
toiset on täyttä tavaraa ja toiset täyttä läskiä - samalla painolla.
Ja toisilla on SEKÄ lihaksia että läskiä ja sekä mitoiltaan että kiloiltaan se kaikkein isoin tapaus. Esimerkiksi vanhat bodarit ja urheilijat näyttää tosi läskeiltä vähemmälläkin läskillä.
Ilmoita
Läski-Mooses kirjoitti:
Ja toisilla on SEKÄ lihaksia että läskiä ja sekä mitoiltaan että kiloiltaan se kaikkein isoin tapaus. Esimerkiksi vanhat bodarit ja urheilijat näyttää tosi läskeiltä vähemmälläkin läskillä.
jos näyttää läskiltä, on läski. riippumatta siitä mitä painaa.
Ilmoita
seliselisello kirjoitti:
jos näyttää läskiltä, on läski. riippumatta siitä mitä painaa.
What you see is what you get.
Ilmoita
Onpas jänskä juttu, meikäläinen on pari senttiä pidempi kuin sinä, kiloja 12 vähemmän kuin sinulla, mutta mitat melkolailla samat. Onko sulla luut valurautaa vai mikä sussa painaa? Vai oliskos tuo paino eilen punnittu ja mitat pari vuotta sitten otettu...? Ei nimittäin ole mahdollista nuo mitat ja tuo paino. Ellet ole kehonrakentaja. Oletko?
Ilmoita
jaajaa..no itse olen 169cm pitkä ja painan 53kg..enkä ole mielestäni laiha enkä liha a vaan sopiva jatkaakseni urheilua..en tiedä mitä mieltä muut olette..voin olla mielestänne lihava mutta se on teidän mielipiteenne..
Ilmoita
Jos nainen on 190 cm pitkä, silloin 70 kg on hyvä paino.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Kyllä 180-senttisellekin 70 kg on ihan ok paino. Mikä on oma painoindeksisi?
Ilmoita
Miten minä tännekin olen joutunut... Mutta siis kysymyspähkinä miehille: luuletteko, että jos tarpeeksi haukutte, mollaatte, lannistatte ja suoraan sanoen kiusaatte, Suomen naiset alkavat laihduttaa, kunnes kaikki näyttävät samalta kuin Isabelle Caro? Siis, luuletteko ihan oikeasti niin?
Ilmoita
Mjaaha,itse olen 171 pitkä ja painoin joskus n.65 kiloa. Kylkiluut näkyi kesätopin alta,tissejä ei ollut nimeksikään eikä muitakaan muotoja.

Nyt painanut vuosia 74 kiloa ja sopivasti muotoja. Tosin harrastan paljon liikuntaakin ettei se kaikki läskiä ole mutta nyt mulla on TISSIT!! Kehuja vain saanut :)
Ilmoita
Minä olen kuullut ihan varmana tietona, että älykkyysosamäärä ja kilot ovat suoraan suhteessa toisiinsa, siksi olenkin pyrkinyt pitämään molemmat yli 150.
Ja muuten , jos mies on alle 195cm ja 110 kg, niin se o ihan alamittainen, ihan neuvolassa mitattava.
Ilmoita
Jaahas, mä olen 168cm ja 71kg eli aika lähellä tuota keskipituutta ja -painoa. Ja voin ihan suoralta kädeltä sanoa, että kernaasti painaisin vähemmän. Vaikka tollanen 10kg alkuun. Parikymppisenä painoin 57kg ja kyllä maar oli näkymä silloin parempi. Muutko täällä kaikki sulottaria? Näköjään.
Ilmoita
täällä suomi24:ssa on tiiätkö sovinisti palsta erikseen.
Ilmoita
Onneksi lihavakin nainen on jollekin rakas.
Ilmoita
aloittajan pää on romuluinen
Ilmoita
Mahtaa olla aika kieroutunut ajatusmaailma sulla, oo onnelline et noilla säälittävillä ja narsistisilla ajatuksillas sulla edes on tyttöystävää joka antaa.

1. ''Normaalipaino'' on ihmisestä riippuvaa, yli 70 kiloinen ihminen ei ole läski
2. Vartalon muoto ja ulkonäkö määräytyy ruumiinrakenteen, ei painon mukaan
3. Lihakset painaa, joita muuten useimmilla naisilla on
4. Muutaman kilon ylipainoinen ihminen on tutkitusti terveempi ihminen kuin laiha jolla on rasvaprosentti kastemadon luokkaa

Jos ASIANTUNTIJAT ovat näin tutkineet, että 70 kg on normaalipaino, niin etkös ole hiukan ylimielinen?
Miten se on sulta pois jos ihminen painaa 71kg? Etkä taatusti sitä edes päältäpäin näe kuka painaa 65 ja kuka 75, terve ihminen ei sellasten ajattelemiseen aikaansa tuhlaa.

Sulla saattaa olla lihasta jos kerran painat yli 90 kg, mutta aivot sulla on kyllä yhtä pienet kuin housujen sisältö.
Ilmoita
Hei aloittaja.

Täällä 170 cm, 70 kg nainen. Voin kertoa, etten voisi olla onnellisempi kehossani ja oloni ei voisi olla parempi!

Elän sellaista elämää, mistä nautin. Käyn uimassa kerran viikossa, tanssimassa upean aviomieheni kanssa kerran viikossa ja lenkeillä koirieni kanssa. Liikun siis ihan mukavasti. LISÄKSI nautin hyvästä viinistä ja juustoista viikonloppuisin, nautin suklaasta, teen hyviä ruokia ja elän onnellista kulinaristin elämää. Elämä hymyilee, ei ongelmaa!

Koen itseni kauniiksi - myös aviomieheni näyttää tykkäävän. Muotoni ovat mielestäni ihan kauniit - omaan kapean vyötärön, mutta isot rinnat ja leveän lantion isohkon, pyöreän pepun. Sääret silti ovat taas hoikat.

Ennen aviomieheni tapaamista, en koskaan elänyt yksin tai ilman huomiota. Kovasti tykkäsivät miehet minunlaisesta naisesta. Uhkeasta, normaalipainoisesta, terveestä naisesta. Kumppaneita on ihan mukavasti riittänyt, myös vähän lyhyempiä tuttavuuksia nuorempana, kun tahdoin vain pitää hauskaa.

Veikkaanpa, että sinulla ei mitään naista ole. Sellainen oli tekstisi.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Nautit siitä että olet pikkasen pläski. Hieno homma. Ruoka näytteleen suurta osaa elämässäsi ja myös alkoholi. Siitä ne kilot tulee ja miehesi on varmaan omalla tavallaan peilikuvasi.
Ilmoita
Jaa jaa kirjoitti:
Nautit siitä että olet pikkasen pläski. Hieno homma. Ruoka näytteleen suurta osaa elämässäsi ja myös alkoholi. Siitä ne kilot tulee ja miehesi on varmaan omalla tavallaan peilikuvasi.
Voivoi mitä katkeruutta. Vain saamattomat miehet jaksavat jankata tällaisia. Hanki nainen joka antaa sulle! Tosin voi tuolla asenteella olla hankalaa.
Ilmoita
Kyllä naisella pitää olla naisen muodot. Jos itse painat lähelle sata kiloa niin en usko että sulla on varaa puhua enää mistään. Varsinkin kun pituutta sulla on varmaan se 170cm korkeintaan.
Ilmoita
Aloittaja, olen kokoa 36-38 ja mittani 98-72-93. Painoni on 70 kg ja pituuteni 175 cm. Harrastan liikuntaa joka päivä ja olen kiinteä.

Nuorempana olin niin laiha, että kylkiluut näkyivät. Silti painoin 60 kg. Luustoni on raskas nääs.

Joten katso vain omia mittojasi!!!!
Ilmoita
5 VASTAUSTA:
Ei sun luustosi mitään erityisen paljoa voi painaa. Fysikaalisesti on ihan mahdotonta että luustosi painaisi kilotolkulla enemmän kuin keskiverto naisella. Tai en tiedä, voi olla että olet joku elefantti tautia kärsivä urheilija. Todennäköisemmin sinulla on vain isot lihakset. 70 kg sinunkin mitallasi tarkoittaa joko hemmetin isoja lihaksi nollarasvaprosentilla tai pikkasen lihaksia ja loput laardia.
Ilmoita
mittatikku mies kirjoitti:

Kuulepas nimimerkki Mittatikku mies, laitoin noita mittojani sinulle siksi, että voit itse katsastaa sillä mittanauhallasi ympärysmittoja ja tajuta sitten, kuinka normikoinenkin voi painaa 70 kg. Norsukokoista urheilijaa minusta et saa millään. Sori vaan. Tosin minulla on naisen isot rinnat, vaikka kiinteä olenkin. Ainakin tähän päivään asti olen miesten mieleen ollut kovinkin; minua sanotaan aina hoikaksi.

Ihan uteliaisuuttani katsastin Janina Freyn (ex-Frostell) mittoja. Tuon 173 cm mittaisen kaunottaren ja ykkösmalleihimme kuuluvan naisen mitat olivat muistaakseni 94-68-94. Revi siis siitä? Vai onko hänkin mittatikku miehen mukaan läski? Siinä tapauksessa saat minun puolestani haistaa kukkasta.

Sitä paitsi oma vaakani saa näyttää ihan mitä vain, sillä katson mieluiten peiliin. Peili kertoo minulle rehellisesti, olenko norsu vai norminainen.

Minä lähden tästä taas päivittäisen urheiluharrastukseni pariin siitä huolimatta, että lihakset kasvavat. Tällaiset toisten painoa tuijottavat epätoivomiehet saavat puolestani siirtyä katsomaan sairaalakuntoon laihtuneita anorektikkoja, joilla ei ole edes mansikankokoisia tissejä.
Ilmoita
Kuukausia sitten kirjoitettu teksti, mutta ihmettelenpä, miten noin pitkälle ja tuolle rinnanympärykselle käy 36-koon vaatteet? Itse 9 senttiä lyhyempänä, 15 cm pienemmällä rinnanympäryksellä, 5 senttiä pienemmällä vyötäröllä ja samalla lantionympäryksellä, 8 kg kevyempänä koko 36 on aika just ja just sopiva. 38 useissa vaatteissa mahtuu paremmin. Enkä mitenkään säkkimäisesti pukeudu, mutta hartiat, käsivarret ja lantio/peffa kiristää. Lahkeidenkin kuvittelisin olevan liian lyhyitä itseäni noin paljon pidemmälle, kun itselle ovat just sopivan pitkiä, enkä mikään suhteellisen pitkäjalkainenkaan ole, vaan enemmän pitkäselkäinen. En käy salilla, mutta hyötyliikun paljon ja työni on fyysistä.

Ihmetyttää vain, ehkä jos näkisimme toisemme, voisi tulla ahaaelämyksiä. :D Sinänsä et tosiaan paina liikaa, joillakin täällä on vain todella vääristyneet käsitykset tai pakkomielle jankata vaikka kuinka väitteet kumotaan.
Ilmoita
tanjatasa kirjoitti:

Tanjatasalle: ihmettelen pointtiasi??? Miksi sinä kokoani ihmettelet? Miksi näsäviisaus?

Kaikesta huolimatta kyllä se kuule niin vain on, että vaatteen merkistä ja alkuperämaasta kokoni on 36-38. Näin se menee!!!

Jos vielä tekee mieli ilkeillä, kannattaa katsoa suomalaisten mallitoimistojen mallien kokotietoja. Tulet sitten yllättymään, kuinka jopa minua pidemmät naiset voivat olla kokoa 36.
Ilmoita
? kirjoitti:
Kuulepas nimimerkki Mittatikku mies, laitoin noita mittojani sinulle siksi, että voit itse katsastaa sillä mittanauhallasi ympärysmittoja ja tajuta sitten, kuinka normikoinenkin voi painaa 70 kg. Norsukokoista urheilijaa minusta et saa millään. Sori vaan. Tosin minulla on naisen isot rinnat, vaikka kiinteä olenkin. Ainakin tähän päivään asti olen miesten mieleen ollut kovinkin; minua sanotaan aina hoikaksi.

Ihan uteliaisuuttani katsastin Janina Freyn (ex-Frostell) mittoja. Tuon 173 cm mittaisen kaunottaren ja ykkösmalleihimme kuuluvan naisen mitat olivat muistaakseni 94-68-94. Revi siis siitä? Vai onko hänkin mittatikku miehen mukaan läski? Siinä tapauksessa saat minun puolestani haistaa kukkasta.

Sitä paitsi oma vaakani saa näyttää ihan mitä vain, sillä katson mieluiten peiliin. Peili kertoo minulle rehellisesti, olenko norsu vai norminainen.

Minä lähden tästä taas päivittäisen urheiluharrastukseni pariin siitä huolimatta, että lihakset kasvavat. Tällaiset toisten painoa tuijottavat epätoivomiehet saavat puolestani siirtyä katsomaan sairaalakuntoon laihtuneita anorektikkoja, joilla ei ole edes mansikankokoisia tissejä.
Ja kyllähän ne niitä mansikan kokoisia kiinteitä ja siroja rintoja katselevatkin, voin kertoa kokemuksesta. ;)

Ja ei, en kuitenkaan ole sairaalakuntoon kuihtunut anorektikko, vaan pitkä, hoikka, itseensä tyytyväinen aikuinen nainen.

Tekstisi kuulostaa siltä kuin sinä et olisikaan sinut itsesi kanssa!? Miksi parjaat hoikkia ja pienirintaisia naisia?

Anna kaikkien kukkien kukkia!
Ilmoita
Missien (lähes alipainoiset) lihakset on yleensä 20-22% painosta ja tavallisella lenkkeilevällä/jumppaavalla normaalipainoisella naisella lihakset on painosta 30-32%. Bodarimuijilla lihakset 35-40% painosta. Tämä selittää eri painot, vaikka ois normaalipainoinen/hoikka.
Ilmoita
tämä ap:n kirjoitus todistaa ettei hän ole ikinä seurustellut oikean naisen kanssa. Koska oikealla naislla jo pelkät rinnat painaa noin 5-10 kiloa. Ap:n naiset ovat siis olleet joitain pikkutyttöjä. Nämähän on näitä miehiä jotka ei saa ikinä oman ikäluokan naista , ja siksi viekoittelevat ja saalistavat juuri 16-v. täyttäneitä.Ap, olenko oikeassa, kerro mikä on naisystäväsi kuppikoko? A?
Ilmoita
7 VASTAUSTA:
"Koska oikealla naislla jo pelkät rinnat painaa noin 5-10 kiloa."

Mielenkiintoista. Marssi kauppaan ja pyydä lihatiskiltä 5 kilon ja 10 kilon palat paistia, ja ihmettele minkä kokoisen lihanpalan saat eteesi. Sen jälkeen ota huomioon, että rinnat ovat yleensä rasvakudosta, joka painaa vähemmän kuin lihas, ja mieti onko väitteessäsi minkäänlaista tolkkua.
Ilmoita
Wikipedian mukaan rinnat painavat kesimäärin 500-1000 grammaa /kappale.

Kaverilleni tehtiin aikoinaan rintojenpienennysleikkaus noin 75G:stä 75 C:hen ja häneltä otettiin toisesta rinnasta 500 g ja toisesta 700 g.
Ilmoita
Ei A-kupissa ole mitään vikaa ja sen kokoiset rinnat voi olla aikuisella naisellakin. Sata kertaa mieluummin panen timmiä ja hoikkaa naista A-kupilla kuin jotain D-kuppista jolla on epämäärästä höllyvää vähän joka puolella kehoa.
Ilmoita
heh... kirjoitti:

Itelläni on 65F rinnat ja mul ei oo ylimääräistä läskiä:D eli siis olen 168cm pitkä painan 60kg ja mitat on 80-63-92
Ilmoita
lololololilolo kirjoitti:
Itelläni on 65F rinnat ja mul ei oo ylimääräistä läskiä:D eli siis olen 168cm pitkä painan 60kg ja mitat on 80-63-92
Jaa sulla on F-kupilla rinnanympärys 8cm pienempi kun meikäläisellä A-kupilla :D Ja pidempikin näköjään olet. Jännä. Oliks sulla se mittanauha ihan oikeinpäin?
Ilmoita
kudtyrk kirjoitti:
Jaa sulla on F-kupilla rinnanympärys 8cm pienempi kun meikäläisellä A-kupilla :D Ja pidempikin näköjään olet. Jännä. Oliks sulla se mittanauha ihan oikeinpäin?
Sinulla on siis rinnanympärys 88 ja kuppikoko A? Oletkohan itse mittaillut väärin, sillä minun rinnanympärykseni on 84 senttiä ja kuppikoko B/C. Ai niin joo, eihän kuppikokoa katsotakaan pelkästään rinnanympäryksestä vaan myös siitä rinnanalusmitasta.

Oletko sinä sitten kokoa 65A? Koska muussa tapauksessa tuo tekemäsi vertailu menee päin h-ttiä. Tuo 63-senttinen vyötärö on aika pikkainen, johon suhteutettuna 80 sentin rinnanympärys on jo verrattain näyttävä.

Olet joko mies tai mahdollisesti vielä teini, joka ei ole juurikaan joutunut rintsikoita ostelemaan, kun on tuo mittatietous aika huteralla pohjalla.
Ilmoita
Ei ole vaikeaa kirjoitti:

Mitä ihmettä tuossa nyt on? Ei kuppikoko seuraa rinnan ympärystä vaan itse rinnan muotoa. Minun liivikokoni on 110A niin että revi siitä. A-muotoinen kuppi ei tarkoita edes että rinnat olisivat erityisen pienet.
Ilmoita
175cm pitkän naisen BMI on 70kg painossa 22,9 ja 160cn pitkän naisen BMI 58,5kg painossa SAMAINEN 22,9! MIKÄ HELVETTI TÄSSÄ ON NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ, ETTÄ PITUUS VAIKUTTAA PAINOON. Esimerkkini naiset kumpainenkin näyttävät tasan yhtä hoikilta.

Toki jos käsityksesi normaalipituisesta naisesta poikkeaa tästä helvetisti?
Ilmoita
Jos nainen on normaalilihaksinen, eikä mikään luuta ja nahkaa, kuten useimmat missit ja silti omaa ympärysmitat lähellä 90-65-90 (missin mitat), vaikka painaa lihastensa vuoksi enemmän; kannattaa pokkana ilmoittaa painokseen n. -10kg todellisesta painostaan. Menee nimittäin miesten keskuudessa taatusti täydellisesti läpi. Miesten, kun tuntuu olevan järjettömän vaikea käsittää normaalien naistenkin omaavan lihaksia ruimastikin enemmän luikkumisseihin verrattuna. Lisäksi on täysin normaalia, että urheilullinen normaalipainoinen hoikka nainen omaa saman lihasmäärän, kuin liian laiha kukkakeppimies. Tällä tavalla välttyy läskiksi haukkumiselta pelkkien lukujen mukaan. Luonnossa kun painoa tietämätön mies arvioisi sinut paljon kevyemmäksi näkemänsä mukaan.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
"Lisäksi on täysin normaalia, että urheilullinen normaalipainoinen hoikka nainen omaa saman lihasmäärän, kuin liian laiha kukkakeppimies."

On huvittavaa, miten ensin vedetään porot nokkaan siitä, että joku arvostelee naisten painoa, ja heti perään käytetään ilmaisua "liian laiha kukkakeppimies".

Itse aiheeseen voi todeta, että yhtä vähän naisilla on "haluan miehen kokoisen miehen" -fiksaatioineen vähäisintäkään käsitystä siitä, mitä miehet painavat.
Ilmoita
Lisää kylmää kirjoitti:

Rehellisesti sanoen pitää tässä tasa-arvon vuoksi kritisoida myös miehiä, kun tuli tällainen aloittajan avautuminen. Nykymiehet näyttävät usein melko muotopuolilta. Rimpulat kädet, jotka eivät ole tehneet kunnolla mitään fyysistä ja siihen iso maha rimpulakroppaan nähden, vaikka oltaisiin normaalipainon puolella. Pullamössöä löytyy mahankohdalta.. Siihen sitten vielä lattanaperse... Pukeutumisella voi peittää suurimmat epäkohdat, mutta kyllä sen silti huomaa. Tätä näkee myös nuoremmilla, erityisesti kaljan lipitykseen viehättyneillä. Yksi turnoff on miehen jenkkakahvat tai rinnat.. Yöh.

Itse en naisena innostu yhtään kapeaharteisesta luikkumiehestä tai tällaisesta epämuodostuneesta yksilöstä. Kyllä miehellä pitää olla miehekkään muotoinen vartalo, leveät harteet, mukava pylly ja timmi vatsa. Miehen seksikkäin osa on ehdottomasti alavatsa ; ) Jos on sellainen karvamahapömppis niin hyyyi...

Toinen miestyyppi, joka inhottaa, on liian sliipatut itseään täynnä olevat bodarit. Parhaat lihakset tulee ruumiillisessa työssä tai tehdessä oikeasti muutakin fyysistä harjoittelua kuin tykkien pumppausta salilla, se tulee ruumiillisesta työstä ja kropan käyttämisestä johonkin. Jotenkin oikein öllöttää kun tällaiset vesilihasbodarit joilla on usein karmea sikaniska, luulevat olevansa jotain jumalan lahjoja naisille. Yök...

Olisi mukava nähdä minkälainen "jumalan lahja naisille" tämä aloittaja on..
Ilmoita
[Edes 180 cm pitkän naisen ei pitäisi painaa 70 kg, vaan 60-65 kg on sopiva paino. Siinä vaiheessa kun ollaan yli 185 cm niin ehkä silloin 70 kg.]

[On turha kuvitellakaan että yli 70 kg nainen olisi "vain isoluinen" tai "lihaksikas". Sotanorsu se on joka tapauksessa ja painoa pitää vähentää. Keskipituiselle naiselle 50-60 kg on hyvä paino, tietenkin treenattuna.]

Jos 180cm naiselle on sopiva paino 60kg, eikö 160cm naiselle sopiva paino ole aloittajan mielestä 40kg?
Ilmoita
1 VASTAUS:
No johan siinä fiksua painorajaa..ei se 180cm nainen ole sotanorsu jos painaa 70kg.Mies taitaa olla itse pienikokoinen mikki hiiri..
Ilmoita
Normaali paino on numeroina todella hankalasti määriteltävä asia. Kaksi täysin saman kokoista ihmistä voi olla aikalailla eri painoisia. Olin nuorena erittäin liikunnallinen ja todella timmissä kunnossa, mutta aina olen ollut painava. Tuolloin painoin 66 kiloa ja pituutta 172cm. Minua luultiin usein 55 kiloiseksi. En kehdannut kertoe kenellekään painoani, koska häpesin painoani.

Nykyään olen 73 kiloinen. Tunnen, että 5 kiloa pitäisi painoa pudottaa. Tunnen olevan hieman ylipainoinen, mutta ulospäin en näytä tippaakaan ylipainoiselta. Kiinteät jalat ja käsivarret, hyvä ryhti saavat minut näyttämään terveyden perikuvalta, vaikka vähän läski onkin mahassa ja lanteilla.

Minusta peili on kaikkein parhain puntari. Se kertoo, että onko läskiä vai ei. Kyllä puntarikin toki jotain sanoo, mutta sen suhteen ei kannata olla liian orjallinen.. koska jotkut ihmiset ovat vaan painavia, vaikka eivät olisikaan yhtään lihavia.
Ilmoita
Uusi kysymys: Miten mies voi olla yli 90kg sotanorsu? Se on iso kauhea luku edes 2metriselle. Ja jos painoindeksin normaali painoa haetaan, niin ap:n täytyy olla tolla painolla (92kg) vähintään 192cm pitkä että olis edes normaali painon ylärajoissa. Ja mahtaakohan vaan olla noin pitkä, epäilen. Mä en kyllä huolisi miestä joka painaa yli 90kg. Ja kuten ap sanoi että ei mikään lihaksikkuus selitä tommosta painoa. Eli sotanorsu on sotanorsu. Hyi.
Ilmoita
Olen 164cm ja aina sanottu lihavaksi tai tukevaksi kun painoa ollut sellaiset 60-70 kg. Mun siis pitäis painaa ehkä joku 52-56, että olisin edes hiukan normaalin tai hoikan näköinen. Isoluiseksi on aina myös sanottu joten en tiedä edes miltä näyttäisin hoikkana. Joskus 15 vuotiaana olin hetken aikaa 53 kiloa ja silloin olin kylläkin hoikka, en silti mikään anoreettisen laiha.
Ilmoita
Mua kummastuttaa nämä aloitukset, jotka koskevat naisten painoa... sitten vielä maininta tyttöystävästä.
Mitä ihmeen väliä sillä on mitä muut naiset painavat, jos vierellä on se tyttöystävä, joka täyttää ne omat kriteerit?
Vai onko niin, että tyttis on reilun ylipainon omaava ja näillä kirjoituksilla pyritään viestittämään tyttikselle, että tee itsellesi jotain?
Ilmoita
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11018824

Pata kattilaa soimaan! :D
Ilmoita
1 VASTAUS:
Tämähän alkaa mennä ristiriitaiseksi jo. :D

Tässä ketjussa sanotaan, että miten joku mies voi painaa yli 85 kg tai yli 90 kg? Lihavia kaikki tuon painon yli menevät miehet.
Tuossa toisessa ketjussa sanotaan, että miten joku mies voi painaa alle 80 kg? Hinteliä kaikki alle 80 kg miehet.

Tämähän alkaa mennä jo siltä osin ristiriitaiseksi, että tietynpainoinen mies on melkein yhtäaikaa kukkakeppi ja lihava. :D
Ilmoita
"Ihmettelen, miten kukaan normaalipituinen nainen voi painaa 70 kg? Ja tällä viittaan siis tutkimukseen, jonka mukaan naisten keskipaino on Suomessa 70 kg ja miesten 85 kg. Miesten keskipaino on ihan normaali suhteutettuna 178 cm keskipituuteen (vaikka sekin voisi olla alhaisempi), mutta naisten keskipituus on vain 167 cm ja naisilla on vähemmän lihasmassaa sekä korkeampi rasvaprosentti kuin miehillä.
Edes 180 cm pitkän naisen ei pitäisi painaa 70 kg, vaan 60-65 kg on sopiva paino. Siinä vaiheessa kun ollaan yli 185 cm niin ehkä silloin 70 kg."
Miksi niitä kiloja niin hirveästi pitäisi vahdata? Ei paino välttämättä kerro paljoakaan siitä miltä ihminen oikeasti näyttää, jollei sitten puhuta kymmenien kilojen yli- taikka alipainosta.
Ja tuo painosuhteutuksesi on kyllä vähän perseellään
178 senttisen 85 kiloisen painoindeksi on 26,8
167 senttisen 70 kiloisen vastaavasti 25,1
ja molemmat ovat siis lievää ylipainoa, mutta ensin mainittu selkeästikkin enemmän.
180 senttisellä painoindeksissä normaalin painon raja taas on painoindeksilaskurin mukaan osapuilleen 61,5-80,8 kg
joten 70 kiloinen nainen on noilla mitoilla todennäköisesti ihan sopusuhtainen.

"Miten kukaan mieskään voi haluta niin painavaa naista? Hyvät naiset, laihduttakaa ja lopettakaa ne saatanan tekosyyt "normaalipainosta". Sanoivat terveysmittarit mitä tahansa, niin 70 kg tai yli on naisen päällä kertakaikkisen rumaa jälkeä. On turha kuvitellakaan että yli 70 kg nainen olisi "vain isoluinen" tai "lihaksikas". Sotanorsu se on joka tapauksessa ja painoa pitää vähentää. Keskipituiselle naiselle 50-60 kg on hyvä paino, tietenkin treenattuna. Sellaiselle kropalle miehet syttyy, eikä millekään romuluiselle norsulle tai läskipallerolle."
Älä viitsi yleistää omia mieltymyksiäsi koskemaan kaikkia miehiä. Läheskään kaikki meistä eivät ole mitään hoikkuuden ihainnoijia, tai sellaisia että meitä kiinnostaisivat vain yhden kokoiset, näköiset ja malliset naiset, eikä ole tarvettakkaan olla.

"Ja seuraavaksi kumoan muutamia oksettavien telaketjufeministien ja rekkalesbojen mahdollisia vasta-argumentteja, joita he saattaisivat esittää kirjoitukseni johdosta:
- En koe pienuuskompleksia. Painan 92 kg, joka on sukupuoleeni, pituuteeni ja rasvaprosenttiini suhteutettuna täysin normaali ja terve paino minulle.
- Olen seurustellut, asunut yhdessä ja harrastanut seksiä yli yhden naisen kanssa.
- Minulla on tyttöystävä.
- En ole homo.
- En ole puutteessa. Sain viimeksi tämän viikon perjantai-iltana omalta tyttöystävältäni.
- En ole katkera. En ole koskaan erehtynyt romuluisen naisen kelkkaan.
- En ole saanut naiselta turpaani.
- En kuulu miesasialiikkeeseen."
Viestisi olisi ollut mielestäni koko lailla parempi ilman koko tuota todisteluosuutta, koska et saavuta sillä mitään muuta kuin suututat kanssakeskustelijoitasi.
Ja jäi itselleni kyllä vähän epäselväksi mitä noilla "vasta-argumenteillasi" oikeastaan koetit todistaa...
Ilmoita
Jos paino tulee puheeksi naispuolisten ystävien kanssa, voi yllätys olla suuri. Juuri tuossa joku aika sitten iltaa istuessa minä 165/58 valittelin kolmen kilon lihomistani hoikille ystävättärilleni, ikähaitari 20-24v. Selvisi että näiden tyttöjen mitat ovat 164/65, 167/62 ja 168/68. Silmämääräisesti olisin veikannut vain lyhintä tyttöä itseäni painavammaksi, mutta kaikki kolme ovat hoikkia vaatekoko väliltä 34-38. Mulle naisenakin tuli yllätyksenä miten paljon vaatteet ja ruumiinrakenne vaikuttaa siihen miten hoikalta näyttää sillä olin kuvitellut näiden 3 ystäväni painavan mun lailla alle 60kg. Että eipä se kai ihme ole et monet miesressut on aivan ulalla naisten paino- ja kokoaiheen kanssa.
Ilmoita
Itellä on vartta komeat 178 cm ja painoa 72, naiseksi siis aivan kamala sotanorsu?

En muuten ole, vaan kohtuullisesti liikuntaa harrastava, aktiivinen kolmekymppinen. Tässähän menee ihan kaali entisestään sekasin kun päin naamaa torutaan rimpulaksi ja nyt näytöllä lukee että on eittämättä läski :D

No ne pari hassua ylikiloa on näppärä piilottaa kun osaa pukea ja kantaa itsensä. Kohtuullinen liikunnan määrä (ei ole aikaa eikä intressiä repiä kolmea kertaa enempää hikijumppaa viikossa) pitää askeleen kimmoisana.

Naiseksi tulen aina olemaan iso. PIste. Ja se tulee aina vaatimaan vieruspaikan
omaavalta rahtusen enemmän itsetuntoa.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Mutta se vaatii paljon enemmän itsetuntoa mieheltä, että onnistuu pokaamaan todella timmin ja hyväkuntoisen naisen. Ne on meinaa nirsoja koska tietää arvonsa.
Ilmoita
DJD voipa olla nuinkin. Se on vähän mitä itse pitää arvossa ja hakee vertaistaan partneria.

MIellyttää ne piirteet ihmisessä, joita itsekin pitää yllä. Suosin itseni tyyppistä, aktiivista ja normaalikuntoista ihmistä, koska omat harrasteet ovat musiikin ja taidehippeilyiden puolella.

Jos henkilö viihtyy salilla ja lihasten kasvatteminen/supertimmiys on elämäntapa ja suuri mielenkiinnon kohde niin varmasti hakee partnerilta vastaavaa. Jotenkin hupsua kuitenkin vaatia KAIKILTA samaa mitä itse tekee.
(Vrt. jos minä vaatisin, että kaikkien muidenkin on opeteltava soittamaan jotakin instrumenttia ihan vain koska itse soitan? Ootteko vaan nii hullun laiskoi ettette opettele? hä? Lahjattomia?)

Oma näkemys on, että normaaliterve pitää olla. Epätervettä, sairaalloisen lihavaa ihmistä olisi vaikea ajatella partneriksi, kun ei pysyisi tahdissa.

Pienet sympatianaurut muitten läskejä tihrustavalle
- hyvät ihmiset, pieskää ittenne ja vaihtakaa kipupistettä. Tai vaikka joku kiva harrastus.
Ilmoita
vastaus: ylipaino
Ilmoita
hahahhaaaaaa!! aattelin lijhotaa itteni ja vatsalaukkuni, niin tuun ja jyrään teirät kaikkkjhi ja site syööön..!!!!
Ilmoita
Ei se paino numeroina vaan se miltä näyttää! Mun yksi naispuolinen kaverini on sellainen 165 cm todella hyvässä kunnossa oleva, jolla ei sitten läskiä näy MISSÄÄN ja en tosiaan voinut uskoa, että hän painaa 70 kg, koska on kuitenkin hoikka. Mutta niin hän vain painaa... :D Ja olisi kyllä aika luuranko ja kuiva lihaksiton ruipelo, jos tiputtaisi yhtäkkiä painoa 10 kg, joka tuon aloittajan mielestä olisi OK. Huh huh... Mutta sellainen nainen, joka ei harrasta liikuntaa ja olisi samat lukemat, niin saattaisi jo näyttää aika pulskalta.
Ilmoita
ei se varmaan voikkaan ilman ylipainoa
Ilmoita
5 VASTAUSTA:
Sä olet kyllä sairas. Tykkäät urheilullisista naisista mutta ne ei saa painaa 70kg?

Logiikallasi hän on lihava : http://www.globalfashionreport.com/images/en/272106.jpg

153cm/52kg
Ilmoita
mis.sy kirjoitti:
Sä olet kyllä sairas. Tykkäät urheilullisista naisista mutta ne ei saa painaa 70kg?

Logiikallasi hän on lihava : http://www.globalfashionreport.com/images/en/272106.jpg

153cm/52kg
sä olet kyllä tyhmä.

johan olen sanonut monen monta kertaa (tosin toisessa keskustelussa), että se on TÄYSIN ERI ASIA onko sillä 60-70 kiloisella naisella lihaksia vai ei.

eikä mikään supersporttinen kyllä ihan älyttömästi nappaa. niillä kun ei ole yleensä tissejä. mutta tietenkin naisenKIN olisi syytä pitää kehostaan huolta!
Ilmoita
lifemocker kirjoitti:

"sä olet tyhmä" ... itse kirjoitit aikaisemmin että ei varmaan voikkaan nainen painaa 70kg ilman että on ylipainoa.. tuossa noin.. 3.11.2012 klo 21:33 olet noin kirjoittanut :)

ja sitten: näyttääkö se noin lihaksikkaanakaan enää kovin hyvältä... itse en kauhean lihaksikkaista naisista pidä
Ilmoita
lifemocker kirjoitti:
ja sitten: näyttääkö se noin lihaksikkaanakaan enää kovin hyvältä... itse en kauhean lihaksikkaista naisista pidä
Ei liian lihaksikas ole hyvä miehissä eikä naisissa. Mutta 170cm/70kg ei ole lihava, eikä liian lihaksikas vaan voi olla sporttinen. Toki jos ei urheile niin tuo 170/70 voi näyttää jo ylipainoiselta, ei läskiltä kuitenkaan.
Ilmoita
onko normaalii et ku kaverini on joku 164cm ja painaa yli 70 kg??
Ilmoita
1 VASTAUS:
riippuu onko lihasta vai läskiä tytöllä
Ilmoita
Mistä te näette, että onko tyyppi lihaksikas vai ei? Puhutaan nyt naisista. Lihaserottuvuushan on eri asia, kuin suuri lihasmäärä suhteessa kokonaispainoon. Jos tapauksella on ihan normaalirasvat sen lihaksen päällä, ette te sitä lihasta näe, vaikka sitä on paljon. Tyyppi voi painaa sen lihaksen takii 65kg, mutta näyttää silmämääräsesti samalta, kun vähälihaksinen 55kg painava. Se lihas, mitä et näe esim. rasvaprosentti 27 alta on silti olemassa ja tuo lisää painoo.
Ilmoita
167cm naisen bmi on tasan 25, jos painaa 70kg. Jos laihduttaa kilon on normaalipainoinen. Jos nainen on sen sijaan yli 170 cm, hän on jo hoikanpuoleinen, jos painaa 70kg.

168cm/70kg, bmi 24,8, normaalipaino
169cm/70kg, bmi 24,5, normaalipaino
170cm/70kg, bmi 24,2, normaalipaino
171cm/70kg, bmi 23,9, normaalipaino
172cm/70kg, bmi 23,7, normaalipaino
173cm/70kg, bmi 23,4, normaalipaino
174cm/70kg, bmi 23,1, normaalipaino
175cm/70kg, bmi 22,9, normaalipaino
176cm/70kg, bmi 22,6, normaalipaino
177cm/70kg, bmi 22,3, normaalipaino
178cm/70kg, bmi 22,1, normaalipaino

Lisäksi, jos nainen vähänkään urheilee pätee seuraava. 175cm/70kg urheileva näyttää saman kokoiselta ja painoiselta, kuin 175cm 60kg nainen. Käyttävät vielä kumpikin vaatekokoa 38/M Lihas painaa. Ei tarvitse olla mikään kehonrakentaja. Pätee normaali naisiin.
Ilmoita
Naisia on olemassa erilaisia.

Lihakseton laiha, lihasta kokonaispainosta 10-11kg

Tyypillinen pienilihaksinen missi, lihasta kokonaispainosta 12-15kg

Keskiverto urheileva nainen, lihasta kokonaispainosta 16-19kg.

Keskiverto hieman lihaksekkaampi urheileva nainen, lihasta kokonaispainosta 20-25kg

Kehonrakentajanainen/Bodyfitness, lihasta kokonaispainosta 26-35kg.

Huom! Kaikki esimerkin naiset ovat normaalipainoisia! Siitä voitte päätellä, miten eri naiset painaa eri verran olematta lihavia. Voit vaikka ajatella norminaisten ryhmästä, että kaikilla on rasvaa keskimäärin sama määrä. Vain lihasmäärä eri.
Ilmoita
Tunsin erään pitkän naisen, reilu 180cm, ja painoi kuulemma 90kg. Ei hän lihavalta näyttänyt ollenkaan. Minusta aivan upean näköinen.
Ilmoita
Totuushan on se, että vain lyhyet ja laihat miehet itkee yleensä, jos nainen painaa 70kg. Miehelle tulee liian ruipelo fiilis siitä itselleen.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Olen keskivertoa hiukan lyhyempi, ja ollut aina hyvin hoikka mies. Massaa kuitenkin onneksi tullut viime aikoina lihasten muodossa. Kai mun mieltymykset on sitten aika eriskummallisia, kun sellaiset hyvin laihat ja sirot naiset ei miellytä.

En kuitenkaan todennäköisesti voisi olla naisen kanssa joka on selkeästi liikalihava - huonokuntoinen, iso vatsa, läskiä enemmän lihasten sijaan.
Ilmoita
edellinen kirjoitti:

Ja mä en vois olla miehen kanssa joka on alle 180 cm. Miks suomalaiset miehet on niin lyhyitä?
Nainen 174/70
Ilmoita
Mikä on hyvin laiha? Paljon saa painaa?
Ilmoita
Olen 184cm pitkä ja normaalisti painan siinä 70-72kg. Aloittajan mukaan sopiva paino minulle olisi reilusti alle 70kg. Jo 70kg painaessani kylkiluut törröttävät ja takapuoli alkaa olla ihan littana! :D En tykkää ollenkaan, eikä esim. miehenikään. Kerran painoin alle 65kg ja näytin ihan luurangolta, karmean näköistä! Mielummin olen "painava" kuin kävelevä, muodoton luukasa!!
Ilmoita
Kyllä ihan normaalin laskukaavan mukaan esim. 180-senttinen nainen olisi 70-kiloisena täysin normaalipainoinen, eikä edes indeksikäyrän yläpäässä, vaan hänen painoindeksinsä olisi n. 21,5. Pidät varmaan alipainoisista naisista, eikä siinä ole mitään väärää. Yli 80 prosenttia Hollywood-elokuvissa esiintyvistä on alipainoisia. Ja onhan se kaunista, en kiellä.

Terveisin, anoreksiaa sairastava kaunotar, joka saa kenet vain ;)
Ilmoita
9 VASTAUSTA:
Ja lisäys edelliseen, tarkoitin tietenkin naisnäyttelijöitä. Esim. Megan Fox, Kristen Stewart, Cameron Diaz, Jennifer Aniston, Diana Kruger, Keira Knightley - he kaikki ovat alipainoisia... Ja he ovat sen takia niin seksikkäitä, uskokaa pois.
Ilmoita
helloboysyouloveme kirjoitti:

Ovat kauniita, mutta eivät sen niin sanotun alipainonsa takia. Enkä usko, että kukaan noista on alipainoinen, lukuunottamatta ehkä Knightleyta. Veikkaan noiden muiden painoindeksin olevan normaalipainon alapäässa, muttei kuitenkaan alipainon puolella. Terveen näköisiä, hoikkia naisia.
Ilmoita
... kirjoitti:

Tarkista googlen avuin. ;) Muum muassa heidän virallisilta sivuiltaan nk. biography-osiosta käy ilmi mitat: pituus, paino, kengänkoko ym. Jos vaikka elokuvaohjaajana haluaisin heidät näyttelemään jotain tiettyä roolia, niin kyllähän heidän on täytettävä ilmoittamansa mitat. Voivat siis lihoa, laihtua tai vaikka lyhentyä roolien välillä, mutta elokuvassa nuo mitat on täytettävä. Onpa joskus käynyt niin, ettei mitat olekaan mitä on ilmoitettu, kuten Megan Foxilla eräänkin Transformers-elokuvan tiimoilla, jolloin hänet korvattiin Rosie Hunginton-Whiteleyllä, joka on erittäin laiha minusta. Sopii tutkia, mutta huomaa väitteleväsi "leffafriikin" kanssa, ja minulta löytyy hieman liikaakin tietämystä kys. asioista. En tarkoita pahalla kenellekkään, mutta kyllä alipainoinen nainen näyttää parhaalta kameran takana. Kamera lihottaa, ja hän näyttää melko terveeltä itse filmillä, mutta olettekos ikinä tavanneet yhtäkään ulkomaalaista näyttelijätärtä irl? Ovat nimittäin laihoja. Ja ovathan miesnäyttelijätkin verrattaen hoikkia, esim. tämä nykynaisten mieleen oleva Robert Pattinson olisi varmaan monen mielestä livenä melkoinen "rimpula".

Terveisin, leffamies.

ps. Oma ihannenaiseni on (hoikka hänkin) Teri Hatcher, ihana tyylikäs aikuinen nainen
Ilmoita
witheyslikestars__ kirjoitti:

No jaa'a. Kyllä varmasti alipainoisiakin löytyy, mutta että 80 %? Eiköhän ne mitat ole enimmäkseen arvioita ja vaihtelevatkin jonkin verran.

Siis ainakin Megan Fox, Cameron Diaz ja Jennifer Aniston näyttävät mielestäni täysin normaalipainoisilta. Vertaa misseihin, joiden painot tiedetään varmuudella ja jotka ovat yleensä normaalipainossa, mutta bmi-asteikon alapäässä. Esim. 18-19. On siis vielä normaalipaino.

Vaikka olisivatkin oletetusti (?) alipainoisia, niin heidän etunsa on se, että he eivät näytä alipainoisilta. Vaikka onkin hoikka uuma, niin löytyy tissiä ja peppua.

Hän esim. näyttää alipainoiselta ja kamalalta:
http://mandalynn94.edublogs.org/files/2011/03/nicole-richie-skinny-2gubjh1.jpg

Ja nyt kun tarkistin asian, niin ainakin Jennifer Aniston ja Megan Fox ovat normaalipainoisia. En nyt viitsi kaikkia tarkistaa, mutta kyllähän sen usein näkee, meneekö paino selvästi alipainon puolelle.

Teri Hatcherkin muuten on ollut enimmäkseen normaalipainoinen,

Minä löysin tiedot Aniston 17,7 ja Fox 17. Minusta nämä eivät ole normipainoja, vaan jo hälyttävästi alhaalla jolloin naisella voi olla epäterve suhde ruokaan! On tosi ikävää että miesten silmät tottuvat pitämään näiden naisten kehoa "normaaleina" ja näitä painavampia lihavina!!

Molempien, Foxin ja Anistonin on kerrottu diettailevan, Fox on amerikan uutistenkin mukaan dietannut jossain vaiheessa rajusti ja ollut hälyttävän laiha. Sitten hänelle tuli pari kiloa lisää jolloin hän alkoi näyttää normimmalta ja heti häntä alettiin haukkua tällä palstallakin lihoamisesta! Arvasin jo tuolloin että hän yrittää saada lasta, tiedättekös pikkupojat, kun naisen on vaikea tulla raskaaksi jos ollaan niin alipainoisia että hormonitoiminta on mennyt sekaisin! Kas kun naisen elämään kuuluu mm. lasten saaminen, eikä vain miesten silmien miellyttäminen!

Myös Teri on laihtunut hurjasti alettuaa täydelliset. Kun hänet näkee vanhoissa sarjoissa niin hän on vielä normi.

Minusta on todella surullista tämä amerikan/hollywoodin naiskuva. Naisen pitää kitua kuurilla ja leikellä itseään ja laittaa vierasesineitä kehoonsa. Minusta tämä on aivan keskiaikaista! Yhtä sairasta kuin se aika kun Kiinassa naisten jalkateriä taivuteltiin.

http://skinnyvscurvy.com/megan-fox/megan-fox-lost-weight-year-strict-raw-diet.html

Vai että "etu" että löytyy tissiä?
http://skinnyvscurvy.com/megan-fox/bikini-treat-megan-fox-2.html

Tässä sulle tissiä ja peppua ja NORMAALIpainoinen nainen
http://skinnyvscurvy.com/kelly-brook/kelly-brook-offers-bikini-treat.html

Sanoinkos että Teri olisi alipainoinen? Hänkin on ollut, näytellesään tietyissä rooleissa. Mutta en missään sanonut että hän enää olisi alipainoinen, katsos kun minun mielestäni myös normaalipainoinen voi olla hoikka.

Selvästikään et sisäistänyt tekstiäni, tai et lukenut sitä loppuun. Nämä mainitsemani näyttelijänaiset näyttävät hyvältä filmattuina, kuvakulmasta kuin kuvakulmasta, ja he näyttävät hyvältä edelleen kotitelevisiossa (jossa kuvasuhteet tavallisesti hieman muuttuvat). Ja kuten sanoin myös miesnäyttelijät ovat (normaalimieheen verrattuna) hoikkia. Näyttelijän ammatti on kuitenkin verrattaen helppo, etenkin suhteessa saatuun korvaukseen, joten eikö ole ihan hyväksyttävää että ulkonäöltä vaaditaan sitten hurjiakin ominaisuuksia. Edelleen muistutan, että elokuvaroolien välillä näyttelijät monesti kohauttavatkin mediassa PAINONNOUSULLA (siksi löydät heistä helposti kuvia, jossa he näyttävät normaalipainoisilta), kun ruokavalio ei ole enää niin tarkka kuin kuvausten aikana. Vartalo tosin on käyntikortti, joten moni pitää sen mahd. pienenä ympäri vuoden.

Voin kyllä mielessäni kuvitella, että tulevaisuudessa elokuviinkin tulee syrjimisen esto -sääntöjä, onhan nytkin jo "kiintiö" USA:ssa: tummaihoiset, aasialaiset, latinalaisen amerikan näyttelijät (=hiljainen sääntö). Mutta tällä hetkellä katsojaa pidetään niin typeränä, kohdeyleisöhän ovat useimmiten teini-ikäiset pojat, että keskttymiseen vaaditaan vähintään silikonit ja paljasta pintaa. Sad but true.
Ilmoita
Norm.pain. kirjoitti:

Oman googlailuni perusteella Anistonin bmi olisi 19 ja Meganinkin yli 18. Nyt kun katselin muitakin, niin nuo mitat vaihtelevat eri sivuilla paljonkin.

Mistä voi tietää, mikä niistä on oikea?

Nuo näyttelijät, Hatcheria nykyään lukuunottamatta, eivät näytä alipainoisilta. Hatcherkin tosin on ollut normaalipainoisen näköinen aikanaan.

Miten Kelly Brookin vartalo muka eroaa merkittävästi Megan Foxin vartalosta?
Ilmoita
witheyeslikestars__ kirjoitti:
Sanoinkos että Teri olisi alipainoinen? Hänkin on ollut, näytellesään tietyissä rooleissa. Mutta en missään sanonut että hän enää olisi alipainoinen, katsos kun minun mielestäni myös normaalipainoinen voi olla hoikka.

Selvästikään et sisäistänyt tekstiäni, tai et lukenut sitä loppuun. Nämä mainitsemani näyttelijänaiset näyttävät hyvältä filmattuina, kuvakulmasta kuin kuvakulmasta, ja he näyttävät hyvältä edelleen kotitelevisiossa (jossa kuvasuhteet tavallisesti hieman muuttuvat). Ja kuten sanoin myös miesnäyttelijät ovat (normaalimieheen verrattuna) hoikkia. Näyttelijän ammatti on kuitenkin verrattaen helppo, etenkin suhteessa saatuun korvaukseen, joten eikö ole ihan hyväksyttävää että ulkonäöltä vaaditaan sitten hurjiakin ominaisuuksia. Edelleen muistutan, että elokuvaroolien välillä näyttelijät monesti kohauttavatkin mediassa PAINONNOUSULLA (siksi löydät heistä helposti kuvia, jossa he näyttävät normaalipainoisilta), kun ruokavalio ei ole enää niin tarkka kuin kuvausten aikana. Vartalo tosin on käyntikortti, joten moni pitää sen mahd. pienenä ympäri vuoden.

Voin kyllä mielessäni kuvitella, että tulevaisuudessa elokuviinkin tulee syrjimisen esto -sääntöjä, onhan nytkin jo "kiintiö" USA:ssa: tummaihoiset, aasialaiset, latinalaisen amerikan näyttelijät (=hiljainen sääntö). Mutta tällä hetkellä katsojaa pidetään niin typeränä, kohdeyleisöhän ovat useimmiten teini-ikäiset pojat, että keskttymiseen vaaditaan vähintään silikonit ja paljasta pintaa. Sad but true.
Suurin osa näyttelijöistä on mielestäni hoikkia, mutta normaalipainoisia. Muistathan niitä mittoja laskiessasi, että bmi 18 on vielä normaalipaino. Onhan se alhainen paino, mutta terve paino yhtä kaikki.

Mites se videokuva sitä kroppaa muuttaisi? Siis nuo näyttelijät näyttävät mielestäni terveen normaalipainoisilta elokuvissa, mutta myös paparazzien ottamissa kuvissa. Ainakin yleensä. Toki heidän painonsa vaihtelee kuvausten välillä ja joskus eri rooleihin täytyy lihottaa tai laihduttaa. Esimerkiksi Mila Kunisin piti Black Swan-elokuvan roolia varten laihduttaa 10 kg, vaikka hän on muutenkin hyvin hoikka.
Ilmoita
helloboysyouloveme kirjoitti:
Ja lisäys edelliseen, tarkoitin tietenkin naisnäyttelijöitä. Esim. Megan Fox, Kristen Stewart, Cameron Diaz, Jennifer Aniston, Diana Kruger, Keira Knightley - he kaikki ovat alipainoisia... Ja he ovat sen takia niin seksikkäitä, uskokaa pois.
Eivät todellakaan oo alipainoisia, jos noista joku niin ehkä knightley, joka on ainoa kenestä on ikinä ollu julkisuudessa huhuja liikkeellä että olisi. Kaikki muut ketkä mainitsit, erityisesti Megan Fox, Cameron Diaz ja Jennifer Aniston ovat jos jotain niin timmissä kunnossa, ja pitävät kehostaan huolta mikä on täysin eri asia kuin alipaino :DDDDDDDD voi herranjumala erottakaa nyt ihmiset hyväkuntoiset ja anorektisen laihat. Jotkut naiset käy salilla vaan että pysyy timminä, ilman tarkotusta kasvattaa lihaksia uskokaa tai älkää
Ilmoita
On se jännä että pitää oikein erikseen tehdä topikkia parin kilon ylipainosta joka ei ole edes aloittajan oma paino. Ei vissiin omassa elämässä oo tarpeeksi haastetta jos joku tietty mitta saa takamuksen noin paljo kutisemaan?

Ainakaan ei muiden puolesta kannattaisi puhua. Henk. koht itseä ei innosta nainen jolla ei ole kunnon takamusta ja mahassa saisi olla vähän jotakin, kylkiluut ei kiihota.
Reidet pitää myös olla.

Tuolta listasta taisit unohtaa mainita ikäsi?
Siinä 14-25 v välillä sitä voikin ajatella että paino on kaikki kaikessa ja että kaikki vähänkin ylipainoiset on vellovaa ihramerta. Se on sitä yläasteen jatkumoa se.

Kauneus on katsojan silmässä, jokanen tallatkoon tavallaan, mutta kyllä huolissaan saisi olla jos se kauneus asuu vaa'an näyttämässä lukumäärässä.
Ilmoita
1 VASTAUS:
No eikö kaikilla ole reidet? Vai ookko nähny naista jolla on polvet heti perseen alla? Hohoo.
Ilmoita
Sekin on erikoista, että lähes joka lihava nainen pitää itseään muodokkaana taikka kurvikkaana, josta oma mies kamalasti tykkää ja kehuja on vaan ulkopuolisiltakin kuultu. Vähän vaikea uskoa, mutta miten vaan.

Olisko ne kehut saatu kumminkin sen iloisen luonteen takia enempi ku hyvän vartalon?
Ilmoita
1 VASTAUS:
Niinpä!

Ei ylipainoinen ole kurvikas, uskokaa. Olen nainen, mutta tämä girlpower-läskiys menee yli ymmärryksen. Hylly ei oo hot. Enkä koe mitään mieltä asettua naisten puolelle, koska koko lyhyen elämäni minua kiusanneet ihmiset ovat olleet naisia. Ja nainen on valitettavasti useimmiten naiselle susi. Kiitos vain kaikille siitä että itsetuntoni on nollassa edelleen. Joka tapuksessa mielestäni terve vartalo, jonka kantaja urheilee - on se kaunein. Yli- eikä alipaino ole kovin terveellistä, lievä ylipaino tosin naisille on pienempi paha, kuin lievä alipaino pelkästään terveydellisiä seikkoja ajatellen. Mutta ulkonäöllisesti se onkin juuri päinvastoin, lievä alipaino on kauniimpaa, kuin lievä ylipaino...
Ilmoita
tää on ehkä ollu pitkään aikaan viihdyttävin ketju, kiitos kaikille :)
Ilmoita
Olen samaa mieltä että 70kiloa on kyllä alle 170 cm pitkälle naiselle liikaa, mutta on tuo 85 kiloa kyllä noin 180 senttiselle miehellekin liikaa. Oma sopusuhtainen mieheni on reilun 180 senttiä pitkä ja painaa noin 74 kiloa, mikä on tuohon pituuteen miehelle mielestäni se hyvä paino.
Ilmoita
Isohinkkinen kiihottava nainen painaa aina vähän enempi kuin epänaisellinen lauta-leena.
Ilmoita
Lihas painaa. Treenatun ja treenamattoman kropan lihasmassassa voi olla helposti yli 10kg ero. Näin ollen samanpituisten naisten kropan rasvamäärä voi olla täysin sama ja toinen painaa 60kg ja toinen 70kg.

Todennäköisesti treenatulla painavammalla naisella on vähemmän rasvaa vyötäröllä kuin niillä "laihoilla läskeillä", eli painavampi on oikeasti terveempi ja hoikempi. Täysin turha sitä bmi:tä on tuijottaa niin sokeasti. Katsokaa peiliin.
Ilmoita
Sinulla on tekemisen puute tai suppea maailmankatsomus. Ota laajempi katsontakanta asioihin, kierrä maailmaa ja opi.
Ilmoita
Tän ketjun luettuani päätin tarkastaa oman bmi.
171cm ja kiloja 74kg eli lievää ylipainoa! JÄRKYTYS!!!! En ikinä oo ollu näin lihava hyi hyi... :///
Ilmoita
On kyllä aika oudot kuvitelmat teillä painoista, ainakin ette tiedä näköjään yhtään paljonko on mikäkin!! Tää on naurettavaa..

Itse en ota kantaa kuka on ylipainoinen ja kuka ei.. itse en vaan vois kuvittelevani elävän epäterveellistä elämää.. mä en tajuu et miten ihmiset ei huomaa muka lihovansa
Ilmoita
Mun eka avovaimo oli 173cm ja painoi n.80kg. Kasvot ei ollut parhaat mahdolliset mut kyllä sillä hyvä kroppa oli ja naamakin ihan o.k. kun tarpeeksi laittoi pakkelia. Mut se söi hyvin ja kävi mun kanssa kuntosalilla eli painossa oli myös aika hyvin lihasta. Se myös joi aika paljon maitoa.
Ilmoita
Mikä naisia vaivaa? Aletaan olla siinä, että suurin osa on joko epäterveen laihoja tai vaihtoehtoisesti ylipainoisia. Normaaliuden käsite on vieras monille. Laihat unotavat syödä, ja ylipainoiset pettävät itseään ties millä verukkeilla. "Mä en vaan laihdu". Joo joo, niinpä...
Ilmoita
Oletetaan, että suomalainen nainen on 165 cm pitkä. Hänen painonsa on 70kg. Tästä voidaan laskea BMI eli se on melkein 26. Ylipainon puolella ollaan jo. 10kg pois, vähintään. 15 kg pois, niin alkaa olla jo aika hyvät mitat. Enemmänkin kestää ottaa. Tämä sillä oletuksella, että kyse on tavallisesta naisesta, joka ei kuntoile tai liiku erityisen paljoa. Ja oikeasti ne himokuntoilijanaiset, joilla on paljon lihasta, ovat harvinaisia. Puhtaan 10kg lihasmassan hankkiminen vaatii mieheltäkin tarkkaa ruokavaliota ja säännöllistä ja tiukkaa treeniä. Harvoin nainen saa itsensä siihen kuntoon, että normaalia korkeampi paino selittyisi vain lihaksella. Harvinaisuudet ovat tietysti erikseen. On myös lihaksikkaita ja rotevia naisia, mutta he ovat luonnonoikkuja. Nuori ja jäntevä mies voi painaa hyvinkin 10-15kg enemmän miltä näyttää, mutta ei aikuinen normaalivartaloinen nainen, jonka rasvaprosentti on päälle 20, kuten hoikilla misseilläkin on.
Ilmoita
Ihminen painaa mitä painaa, ei se mitään siitä ihmisestä muuta. Me kaikki ollaan erinlaisia ihmisiä, laihoja, vähän laihoja, normaaleita, vähän paksuja, paksuja tai vaikka ylipainoisia. Sille ihminen ei voi mitään mitä painaa, vaikka söisi terveellistä ruokaa jne. Mutta sehän on ihmisen oma asia mitä painaa. Oma tyttäreni (20v) painaa 77kg ja on 175cm pitkä. Eli hän on normaali, ja näyttää laihalta. Eli tämän alkutekstin kirjoittajalle: Normaalipituinen nainen VOI painaa 70kg. Ja eihän normaali pituutta ole? :DD
Ilmoita
1 VASTAUS:
Normaalipituus on keskimääräinen pituus. Normaali on se mikä on yleisin. Tyttäresi on muuten aivan varmasti ylipainoinen. Tunnen monta fyysisessä työssä käyvää miestä jotka ovat vain muutaman sentin pidempiä ja silti painavat vähemmän.
Ilmoita
Oivoi. :) 165/71 eli painoindeksi on: 26,1 - lievä lihavuus. Toisaalta kun katson itseäni peilistä tunnen itseni kauniiksi.. hassua, eikö?
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Ei se hassua ole. Surullista tuo itselleen valehtelemisen taito vain. Kauneus on tällä kertaa vain katsojan omissa silmissään. Harmi kun maailmalla kaikki eivät katso sinua samoin silmin. Sellaista asiaa ei olekaan kuin vain itsensä mielestä kaunis.
Ilmoita
keep lying kirjoitti:

Miksi pitää yrittää näyttää siltä, mistä kaikki tykkää?? Ei täällä eletä muiden takia vaan itsensä. Jos itse on tyytyväinen itseensä niin se riittää - jos toinen ei tykkää ni kahtokoon muualle
Ilmoita
No täälläki yksi nainen jolla pituutta 180 cm ja painoa 80kg ja ihan normaalipainon en olen ja hoikan näköinen...me kaikki ollaan erilaisia.itse en haluisi painaa 60kg,silloin olisin jo alipainoinen...
Ilmoita
Unohdit yhden, tosin valheellisen väittämän tuosta lopusta:

- tämä ei ole provo ;)
Ilmoita
Jos avauksen faktat ovat faktoja, keskimääräinen nainen on lievästi ylipainoinen. Älkääkä mussuttako että se on lihasta, kyllä se on aika harvinaista nähdä huomattavan lihaksikas nainen. Jos tuosta keskipainosta 70 kg ottaisi 10 kg pois, silloin nainen voisi ehkä näyttää hyvältä. Se ainakin 10 kg lisämassa ei tule lihaksena ihan muutamalla aerobic-kerralla, jos tajuatte vitsin.

Oma painoindeksi alle 22, lihasta nyt ei mitenkään erityisemmin ole, fyysistä työtä teen kylläkin muutenkin kuin sormillani. En tule saamaan 165 / 50 mallia, mutta ei haittaa kunhan ei tarvitse esittää mitään palleron kanssa. Sekin on koettu ja virheestä opittu.

Kummallinen juttu, miten tälläinen säälittävä provo voi saada näin paljon huomiota kun kaikki ovat niin tyytyväisiä itseensä ja ketään ei harmita mikään? Kovin on outoa!

Sekin vielä, miehet eivät kuulemma osaa yhtään katsoa kuinka paljon jokin nainen painaa. Entä sitten? Ei mua kiinnosta painaako kaunis nainen 50 kg vai 60 kg, keskiverron mittaisena hän nyt vain todennäköisemmin painaa 50 kg vaikka painoindeksin mukaan "saisi" painaa 60 kg. Taas kerran voin sanoa senkin että kukin saa painaa miten paljon tykkää mutta sillä on seuraukset.
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Voi hellanlettas. Ethän sää nyt noin tyhmä voi olla? Katsos, kultapieni, kun se nainen jonka sinä oletat olevan 50kg onkin oikeasti 60kg. Sitä sillä tarkoitetaan kun sanotaan että te miehet ette tajua hevonhelevettiä siitä mitä nainen painaa. Kuvittelette että 165cm pitkä 50kg nainen on tosi hottis ja ihana ja kuuma, vaikka se jonka kuvittelette näissä mitoissa olevan, onkin 10kg painavampi. Ja oikeasti 165cm 50kg on rääpäle.
Ilmoita
asfgteut kirjoitti:

No mä olen tuo 165cm ja 50kg ollut suurimman osan elämästä enkä tosiaankaan ole rääpäle. Muut naiset saattaa olla noissa mitoissa rääpäleitä, mutta ei tällainen miesmäisen luuston omaava.
Ilmoita
asfgteut kirjoitti:
Voi hellanlettas. Ethän sää nyt noin tyhmä voi olla? Katsos, kultapieni, kun se nainen jonka sinä oletat olevan 50kg onkin oikeasti 60kg. Sitä sillä tarkoitetaan kun sanotaan että te miehet ette tajua hevonhelevettiä siitä mitä nainen painaa. Kuvittelette että 165cm pitkä 50kg nainen on tosi hottis ja ihana ja kuuma, vaikka se jonka kuvittelette näissä mitoissa olevan, onkin 10kg painavampi. Ja oikeasti 165cm 50kg on rääpäle.
Maksimipaino 165 pitkälle naiselle on 55 kiloa. Sitä enemmän niin joka puolella on ylimääräistä silavaa. Harjaantunut silmä erottaa tuollaiset mätisäkit joukosta helposti. Turhaa läskit yrittää kehuskella rinnoillaan täällä. Timmi nainen on timmi nainen. Ei siinä läski voi pikkaisten isompien rintojensa kanssa mitään vieressä inistä.
Ilmoita
omat mittani viimeksi 174cm ja 68kg ja rinnat 75D... Läski kun läski...
Oikeasti mulla on vain pömppömaha, mutta muualla ei ole yhtään ylimääräistä.
Kysyn siis, että painaako mahani sitten n.10kg? (joka pitäsi saada pois, että olisi edes liki normaalipainoinen ap:n mielestä...)
Ilmoita
1 VASTAUS:
jos otat kymmenen kilon painon käteesi niin joudut toteamaan ettei mahasi voi painaa niin paljon ....
Ilmoita
Sama vanha virsi, kun porukka ei tajua mitään! Vielä kerran: pituus/paino -suhde ei kerro paskaakaan! 170/75 naisella voi olla vähemmän rasvaa kuin 170/65- naisella, jos kyseessä on lihaksikas tapaus. Ja sitä läskiä muuten löytyy yllättävän paljon masusta myös monilta niiltä, joiden painoindeksi on alle 20. Moni vaatteet päällä hoikan näköinen omaa kunnon makkarat.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Spammity spam :D
Ilmoita
"Kolmesataa heppanen kevyt huora, aivan vakio" "
Ilmoita
Meitti 158 ja painan 70.. Kunnon lihastreenii 4 kertaa viikos ja aamuaerobiset päälle. Isot reidet, squatti peppu ja valtava haukki. Varokaa miehet ku yöllä kömmin viereen ;)
Ilmoita
1 VASTAUS:
Alkoi pelottamaan niin että pakko pistää ikkunat lukkoon.
Ilmoita
Ihan hyvin normaalipituinen nainen voi painaa tuon 70 kg. Jopa lyhyempikin nainen voi painaa tuon 70 kg. Ja pitempikin nainen voi painaa tuon 70 kg.
Ilmoita
Mistähän nämä on repäisty? Kun uusimmissa uutisissa sanotaan, että 2/3 aikuisista suomalaisista miehistä on ylipainoisia, ja puolet naisista, niin ei ihan käy yksiin valittaa suomalaisen naisen painosta. ;)
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Painoindeksi juuri saa pullukkanaiset luulemaan olevansa normaaleissa mitoissa. Painoindeksi antaa epäedullisia lukuja pitkille tyypeille eli miehille eikä huomio lihasmassaa jota on miehillä enemmän. Kaupungilla väestöä katsellessa tulee aika selväksi että naisilla on isommat rasvaprosentit. Se on aivan luonnollista että naisilla on enemmän rasvaa reisissä ja rinnoissa, mutta normaalipainoindeksillä huijaat vain itseäsi jos vyötärö on yli 80% lantion leveydestä. Omenavartalo ei ole mikään vartalonrakenne, vaan sellainen nainen on hoikkarakenteinen läski. Päärynävartalo voi olla laiha leveydestään huolimatta vaikkei näytä siltä.
Ilmoita
panisinkohan kirjoitti:

-Painoindeksi antaa epäedullisia lukuja pitkille tyypeille eli miehille-

pitkille tyypeille eli miehille

tuota enempääpä tuota saissea ei sit kenenkään tarvii lukeakaan, epätieteellistä sontaa on
Ilmoita
panisinkohan kirjoitti:
Painoindeksi juuri saa pullukkanaiset luulemaan olevansa normaaleissa mitoissa. Painoindeksi antaa epäedullisia lukuja pitkille tyypeille eli miehille eikä huomio lihasmassaa jota on miehillä enemmän. Kaupungilla väestöä katsellessa tulee aika selväksi että naisilla on isommat rasvaprosentit. Se on aivan luonnollista että naisilla on enemmän rasvaa reisissä ja rinnoissa, mutta normaalipainoindeksillä huijaat vain itseäsi jos vyötärö on yli 80% lantion leveydestä. Omenavartalo ei ole mikään vartalonrakenne, vaan sellainen nainen on hoikkarakenteinen läski. Päärynävartalo voi olla laiha leveydestään huolimatta vaikkei näytä siltä.
Ei sitä toteamusta, että suurin osa miehistä ja vain puolet naisista on ylipainoisisa, ole pelkän painoindeksin mukaan tehty, tietenkään.

Kaupungilla kun katselee, niin kyllä nuorista ja keski-ikäisistä miehistä löytyy ihan valtavasti suoranaisia läskejä. Ikävä kyllä. Siksi aina tökkäisee kun valitetaan naisten lihavuudesta, koska miehillä se on isompi ongelma.
Ilmoita
Minulla 120 kiloisella (183cm) lihaskimpulla oli 37 kiloinen (153cm) tyttöystävä.
Siinä on jo hieman kontrastia kun painaa kolme kertaa enemmän kuin toinen...
Ilmoita
käytit termejä "oksettavat telaketjufeministit" ja "rekkalesbot", näillä kumosit höpinöittesi varteenotettavuuden.
Ilmoita
Mun mielestä 173cm ja 70kg on hyvä paino, silloin on isot rinnat ja muotoja, eikä oo todellakaan mikään läski. Läski on jos on 173cm ja yli 80 kiloa.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Läski on, jos on läskiä. Ei vaaka kerro sitä. Naiset yleensä puhuvat tuosta että on muotoja jne. Mutta silti monelta omasta mielestään muodokkaalta naiselta löytyy lattaperse. Pakaroissa ei mitään muotoa. ja kyljissä on sellaiset ikävät taikinavalumaiset. Muotoja sinne missä niiden kuuluukin olla!
Ilmoita
En ole saanut kuin vuosi sitten heinäkuussa, ja nyt kelpaisi jo ruotsalainen eli homokin!
Ilmoita
Kyllä asia on niin että vaaka pelkästään ei kerro mitään. Siinä vaiheessa jos joutuu menemään ''isojen tyttöjen'' osastolle hakemaan vaatetta, voi liikunnnan lisääminen olla tarpeen.
Ilmoita
Tyhmyyttä et maininnut,ymmärsitkö,ilmeisesti et.......
Ilmoita
5 VASTAUSTA:
Voi ei, omg, olen 174 ja painan 70. Painoindeksi kylläkin 23.12 eli normaali. Oon kyllä niin jumalaton läski ettei mitään rajaa. Tai sitten en, koen itseni ihan normaalipainoiseksi enkä todellakaan miksikään sotanorsuksi. Enkä todellakaan sen takia laihduttaisi, että jonkun äijän silmiä haittaa enkä varsinkaan, kun aloittajan silmiä tämä haittaa. 55 kiloisena näytin lähinnä nääntyneeltä.. 65-70 kiloisena voin parhaiten enkä jaksa kokoajan kyylätä mitä syön. Voin hyvin ja thats it. Käyn salilla, teen fyysistä työtä ja löytyy sitä lihastakin kropasta. Ennenkaikkea - olen terve - .En ole täysin timmi, mutta en koe, että elämä on kauneuskisat minulle. Kilpailkoot ne ketkä haluaa ja laskekoot porkkanankin kalorit ja olkoot syömättä ikinä herkkuja trimmaten itsestään nollarasvaisen huippuyksilön. Ikinä en ole joutunut tämän "läskeyteni" takia yksin olemaan, minulla on ihana mies, kuka ei ole painostani mitään kritisoinut ja tämä mies vielä sattuu käymään salilla kanssa ja on normaalia lihaksikkaampi.
Ilmoita
helinä88 kirjoitti:

55 kiloisena olosi TUNTUI nääntyneeltä ehkä koska olit juuri raskaan dieettisi ansiosta sinne päässyt. Kun vaihtaa normaalimpaan ruokavalioon dieetin jälkeen, paino hieman nousee kun ei olla kamalasti alikaloreilla vaan pitäisi yrittää syödä sen verran mitä normikulutus on. Mutta lannistuit tuosta olotilasta näköjään ja sitten päätit valehdella itsellesi että näytit kaiken lisäksi muka kamalalta siinä painossa. Muistat kuitenkin näyttäneesi paremmalta kuin koskaan. Onneksi olet hyvä valehtelemaan itsellesi.
Ilmoita
liian lihava olet kirjoitti:

"liian lihava olet" : En välitä kommentistasi yhtään. Ehkä joskus nuorena ja epävarmana aiemmin olisin välittänyt, mutta nykyään elämää eläneenä suhtaudun tuollaisiin olankohautuksella. Elämä on muutakin kuin paino ja miesten katseet ja en valehtele yhtään. On kai niitä kehuja kuultu ja entäs sitten, eivät ne nyt niin paljon fiilistä paranna, eivätkä ole niin tavoittelemisen arvoisia.. En elä täällä miellyttääkseni muita. Missin mitat ovat vain niille, jotka kisoihin haluavat/tekevät ulkonäkökeskeistä duunia tai joiltain ne tulevat luonnostaan. Jos joku haluaa siihen painoon laihuttaa, en kritisoi, jokainen tekee mitä tykkää. Jos ei luonnostaan paina tiettyä summaa, on turha kroppaansa kiusata, joiltakin hoikkuus ei tule luonnostaan ruumiinrakenteelta. Muistan kun joskus halusin painaa 55 kiloa :D Kun painoin, niin entäs sitte ? ! Oli sillee vau, painan 55 mutten ees ollut kovin itsevarma tuolloin. Nykyään naureskelen tuolle, koska nykyään en edes käy vaa´alla vaan joskus kuntosalin kehonkoostumusmittauksissa ja yleensä tuuletan, jos on tullut lihasta sen sijaan, että paino olisi pienentynyt. Olen onnellinen ja thats it. Vaikka olisinkin näyttänyt paremmalta 55 kiloisena jonkun mielestä mitä hiton väliä. Enkä tasan näyttänyt. Näytän nytkin ihan hyvältä, täydellisyys ei ole tavoitteeni. Kuulin monelta, että olin laihduttanut liikaa ja poikaystäväni sanoi, että näytin kuvissa jotenkin kuihtuneelta. Minulla on suht sopusuhtainen vartalo nytkin, rintoja löytyy, siksi ehkä se näyttääkin sopusuhtaiselta. Ja monesti tulee esim. miehet juttelemaan vaikka olen tällainen" läski". Ehkä jotkut tykkäävät sitten "läskeistä". Katsos, kun meitä on niin moneksi. Enkä ole kuullut kenenkään ihmisen suusta että olen läski.

55 kiloisena minulla ei ollut paljon yhtään lihasta. Olen käynyt pari vuotta salilla syöden pluskaloreita saadakseni lihasta enkä todellakaan näytä 70 kiloisena läskiltä. Jos haluan niin jos vetäisisin rasvaa pois, näytän kymmenen kertaa paremmalta kuin 55 kiloisena kuihtuneen näköisenä olentona. Mutta en vedä, koska ei huvita, en jaksa nähä vaivaa kalorien laskusta :D Monenlaisia on ulkonäköihanteita, itse taas tykkään terveydestä, voimakkuudesta, jäntevyydestä ja lihaksista. Itse suhtaudun niin kroppaani että koen olevani voimakas ja pidän siitä. Jaksan tehdä työni ja jaksan liikkua. Pidän lihaksista niin naisilla kuin miehillä. Mutta en silti kritisoi kenenkään kroppaa tai esitä vaatimuksia eri sukupuolen ulkonäölle kuten jotkut miehet jotka kokevat sen omaksi oikeudekseen. " miten joku nainen voi painaa 70 kg " Kuinka röyhkeää :D Jättäkää omaan arvoonne tollaiset kommentit ,naiset.

Toistat saman asian yli kymmenen kertaa. Tuo todistelun tarve jo kertoo ettet ole sinut itsesi kanssa. 55 kiloa oli sinusta kivan näköinen, mutta liian hankala pitää. Nyt voit huoletta syödä perunalastusi ja tietenkin tarvitsen tuon massiivisen kroppasi kantamiseen enemmän lihasta, joten ei se minkään kuntosalin ansiota ole, keho vaan muovautuu ylipainon haasteisiin.

"Nyt voit huoletta syödä perunalastusi ja tietenkin tarvitsen tuon massiivisen kroppasi kantamiseen enemmän lihasta, joten ei se minkään kuntosalin ansiota ole, keho vaan muovautuu ylipainon haasteisiin. " Anna mun kaikki kestää :D en ees jaksa tollasen rollin kanssa väitellä asiasta. tekstini oli tsempiksi muille naisille sitäpaitsi .hyvä on, mie oon massiivinen dinosaurushyljevalas. Onko parempi? Ps. En laihduta tollasten idioottien takia.
Ilmoita
Hyvä kun lähes satakiloinen ukko valittaa muiden painosta. :DDD Arvatenkin sun pituus on joku 180-190 välillä jolloin normaali paino SULLE olis joku 75kg. :D tollanen melkeen satakilonen sotanorsu ja valittaa naisten painosta, lol. :D
Ilmoita
Tällä ap:n omalla painoskaalalla hänen pitäisi olla 92kg painoisena 214-222cm pitkä, jotta hän ei olisi "sotanorsu" (vrt. ap:n ajatus 180cm pituisen naisen max.painosta 60-65kg...). Että siellä taitaa lymyillä ruudun toisella puolella Suomen tällä hetkellä pisin ja hienotunteisin mies! :D

Itsehän olen kaamee sotanorsu, 171cm/70kg. Täytyy tän lukemisen jälkeen sanoa, että pidän itsestäni ja painostani tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aiemmin, olen siis aina "romuluisuuteni" takia säästynyt ap:n kaltaisten herrasmiesten lähestymisiltä.

p.s mä sainkin ihan just äsken, aviomiehelle tuntuu romuluinen sotanorsu kelpaavan aina hyvin! :D
Ilmoita
Et ole ja et ole, mutta mulkku olet!
Ilmoita
" En koe pienuuskompleksia. Painan 92 kg, joka on sukupuoleeni, pituuteeni ja rasvaprosenttiini suhteutettuna täysin normaali ja terve paino minulle.
- Olen seurustellut, asunut yhdessä ja harrastanut seksiä yli yhden naisen kanssa.
- Minulla on tyttöystävä.
- En ole homo.
- En ole puutteessa. Sain viimeksi tämän viikon perjantai-iltana omalta tyttöystävältäni.
- En ole katkera. En ole koskaan erehtynyt romuluisen naisen kelkkaan.
- En ole saanut naiselta turpaani.
- En kuulu miesasialiikkeeseen."

Mutta selvä M U L K K U olet!
Ilmoita
Huh huh mikäs sotanorsu sitten siellä jyllää jos 92kg painat kun keskivertomies painaa 85kg??? Tuskin lihasta 12 kiloa löytyy?

Sitäpaitsi vittuako se sulle kuuluu paljonko kukaan painaa:D Varsinkaan jos akka jo löytyy. Alkopa muuten tekemään mieli suklaajäätelöä heti!Parempi olla läski, jos sillä karttaa tälläset idiootit:D
Ilmoita
Naisten päät on umpiluuta, siksi ne painaa niin paljon.
Ilmoita
otsikkoon vastaisin että kyseessä on ylipainoinen
Ilmoita
käteenvetäjiä taas palsta täynnä.HAISTAKAA (PER)(SE)
Ilmoita
Hieman pullukat naiset ovat monen miehen mieleen.
"Edes 180 cm pitkän naisen ei pitäisi painaa 70 kg, vaan 60-65 kg" - tuo olisi kyllä pahasti alipainoinen, syömishäiriöinen nainen, oikea luuviulu. Jos noin huonosti pystyy hahmottamaan ihmisen mittasuhteet, ei pitäisi tulla tänne esittämään mielipiteitään.
Olen itse hoikka, 70 kg ja 175 cm. Kukaan ei vielä ole haukkunut läskiksi.
Ilmoita
7 VASTAUSTA:
Läski olet. Noin nyt olet senkin kuullut. 175 cm pitkä nainen ei saa missään nimessä painaa enempää kuin 60 kg. Kaikki siitä yli menevä paino on turhaa läskiä ja muuta suolaisen ruoan takia vartaloon kertyvää nestettä. Turha siinä on inistä vastaan, näin se menee. Jos sinua ei aiemmin ole läskiksi tultu haukkumaan, niin tosi asia on, että miehet jotka ovat laatua tottuneet saamaan tuskin vilkaisisivatkaan sinuun päin. Se, ettei sanota mitään, ei suinkaan tarkoita, että olet silmää miellyttävä, se tarkoittaa, ettei silmiin kuitenkaan koske.
Ilmoita
ole rehti itsellesi kirjoitti:

175cm/60kg nainen ei voi olla kovin seksikäs. Seksikkäällä naisella reidenympärys on yhtä paksu kuin vyötärö.

Tämän on pakko olla sarkasmia.

Jahas, 'ole rehti', sinä siis minua näkemättä määrittelet minut läskiksi. Olen tosiaan painanut 60 kg joskus nuorena, silloin minun epäiltiin sairastavan anoreksiaa. Sen aikuisissa valokuvissa olen tosiaan aika kuikelo. No, ei voi mitään jos olet mieltynyt anorektisiin naisiin, mutta älä yleistä, kaltaisesi miehet ovat onneksi aika harvinaisia.
Ilmoita
eitarvivastata kirjoitti:
Tämän on pakko olla sarkasmia.
Ei ole sarkasmia. Totuus joskus sattuu, mutta lue silti huolella.
Ilmoita
seks1sepp0 kirjoitti:
175cm/60kg nainen ei voi olla kovin seksikäs. Seksikkäällä naisella reidenympärys on yhtä paksu kuin vyötärö.
Niin, se oli se kauneusihanne silloin joskus 1950-luvulla. Nykyään ei voi olla mitenkään yli 50 cm reiden ympärys tai on lihava tai vähintään tukeva. Ja ei kenelläkään tuollaista vyötäröä ole, eikä tarvitsekaan, se ei ole luonnollista. Tuona kulta-aikana mitä kaihoten muistelet, kaikki ruokakin paistettiin voissa ja ihmiset elivät 60-vuotiaiksi. Terveellisempi vaihtoehto mikä nykyään vallitsee, on myös silmälle miellyttävämpi. Saat toki haaveilla pylväsreisisestä, ylimääräisestä kolestroolista kärsivästä huonokuntoisesta läskistä, en kiellä.
Ilmoita
ole rehti itsellesi kirjoitti:
Ei ole sarkasmia. Totuus joskus sattuu, mutta lue silti huolella.
Ei totuus satu, ei satu myöskään sinun höpökirjoittelusi. Ikävä juttu, ettei ollut sarkasmia, vaan oletkin todella noin typerä.
Ilmoita
Tässä taas esimerkki siitä että nainen ei saisi olla sellainen millainen hänet on luotu? :D Ei jumpe. Tää keskusteluki on iha turha.Miksei saatas olla vähä pyöreitä tai lihavia? Sillei ei välttämättä edes voi mitään.
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Miksi pitäisi välittää niitten mielipiteestä jotka täällä päiästä toiseen ovat asettamassa naislle millin ja gramman tarkkoja rajoja? Haluaako joku elää niin kontrolloivan, ankean ahdistavan ja rajoittavan ihmisen sääntöjen mukaisesti?
Ilmoita
Purkavat seksuaalista turhautumistaan. Mällit lentäny niin paljon pornoa katsellessa, ettei touhut suju makuukammarissa jos onnistuvat pullukkanaisen sinne huijaamaan. Vika on naisissa.
Ilmoita
Eihän sille voikaan mitään kun ne munkit, sipsit, namut, pizzat, hampurilaiset ja limpparit maistuvat niin hyvältä, niin luonnollistahan se on ahtaa itsensä uudestaan ja uudestaan täyteen niillä. Sitten viikonloppuna kun yksi kymmenestä siideristä on light-mallinen ja silti ei paino putoa niin kyllä se jo on todiste siitä ettei sille ylipainolleen yksinkertaisesti voi mitään.
Ilmoita
mun kulta on 175cm ja painaa noin 135kg.. onpahan ainakain mistä ottaa kiinni, vähän pelottaa kun tulee päälle.. mutta ei noi kilot minua ainakaan haittaa, muuten on kuitenkin ihan mukava, se sisäinen kauneus, mutta olisi kyllä ihan kiva jos edes alle 100kg painais :(
niin ja eilen viimeks pantiin jos se on jotenki tärkeetä...
Ilmoita
Tunnen 184 cm & 80 kg naisen, näyttää ihan perushoikalle ainakin omissa silmissäni.
En ymmärrä miksi kaikkien pitäisi olla jotain 40 kg hernekeppejä E-kuppien ja ison perseen kanssa.

OP:
"Painan 92 kg, joka on sukupuoleeni, pituuteeni ja rasvaprosenttiini suhteutettuna täysin normaali ja terve paino minulle."

"Hyvät naiset, laihduttakaa ja lopettakaa ne saatanan tekosyyt 'normaalipainosta'. "

Okeiiii....
Ilmoita
Normaalipainoinen nainen painaa enemmän kuin mitä kuvitellaan. Käsitykset naisten keskipainosta ovat vääristyneitä sekä miehillä että naisilla itsellään.

180 cm pitkä nainen voi painaa huoletta 75 kg ollen normipainoinen.

Samoin 173 cm pitkä nainen voi painaa helposti sen 65 kg olematta tippaakaan lihava tai pullea.

Se, että nainen painaisi 167 cm pitkänä alle 60 tai 55 kg tekisi hänestä erittäin hoikan ja sirorakenteisen.
Ilmoita
Painoindekseillä voi kuka tahansa pyyhkiä takapuolensa. Samoin monen kohdalla vaaka ei paljasta kaikkea. Peili kertoo totuuden. Uskokaa ihmiset sitä.

Pitää kuitenkin laittaa joitain arvoja näkyviin niin onpahan selvästi sitten sanottu. Luuston painossa on samanpituisilla ihmisillä korkeintaan kilon tai parin erot, joten turha höpistä isoluisuudesta (seuraavassa listassa isoluisista naisista esimerkkinä Kaley Cuoco). Jos ei oteta huomioon todella kovaa treenaavia (5 krt tai enemmän viikossa treenaavia kehonrakennus-tyyppisesti treenaavia naisia) niin normaalin, hyväkuntoisen naisen pituus ja paino tulisi noudattaa seuraavia arvoja:

alle 160cm painaa vähemmän kuin 52kg ------ Eva Longoria (157/48)
160cm - 165cm painaa alle 55kg ----------------- Megan Fox (163/52)
165cm - 170cm painaa alle 58kg ----------------- Kaley Cuoco (170/57)
170cm - 175cm painaa alle 61kg ----------------- Sandra Bullock (173/59)
175cm - 180cm painaa alle 64kg ----------------- Katherine Heigl (175/61)

Näin se vaan menee. Eikä nuo vielä ole mitään nälkäkurkia jos on lähellä tuota mainittua painoa. Normaaleja ovat. Moni nainen vaan haluaa sen normin olevan juuri se mitä itse sattuu tällä hetkellä painamaan. Yo. listassa ei siis ole mitään anorektisia naisia millään mittakaavalla, itsestään huolehtivia vain. Mutta jos nyt mainitaan vaikka Charlize theron (177/55) niin hänkään ei näytä vielä sairaalta. On se ihme kun moni vakavalla naamalla väittää olevansa anorektinen saman pituisena (siis 177) vaikka painaa 60kg. Saati sitten tapaukset joilla on 50% enemmän painoa tuon pituisena, eli painavat 82,5kg. Tyhmempikin ymmärtää, että se ylimääräinen paino on melkein kokonaan läskiä sitten. Siitä ei ole kenellekään terveyshyötyä, vaan mitä suurimmissa määrin päinvastoin eli haittaa.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Entäs vastaavat esimerkit ja lukemat miehillä? Jos tuntuu että menee ohi aiheen, niin voi vastata miesten puolellekin. Pitäähän se miehilläkin olla yhtä kapeat normit joihin pitää mahtua.
Ilmoita
Anoreksiaa ei diagnosoida pelkän painon perusteella. Se on psyykkinen sairaus.
Ilmoita
Painoindeksiä parempi mittari on esimerkiksi se miten sujuu leuanveto.

Jos nainen vetää alle 5 puhdasta leuanvetosuoritusta on "isoluisuus" varmasti läskiä (tai "anoreksiamissillä" lihasta on niin vähän että voidaan puhua sairaalloisen laihasta).

Myös punnertaminen kertoo missä mennään. Valitettavasti normaali 100m juoksuspurtti kertoo usein jo karuun totuuden kropan tilasta.

Alle 40-vuotias normaalisti itsestään huolehtiva ihminen pystyy tekemään kaiken mihin pystyi 15 vuotiaana koulun yleisurheilussa. Kun vähän treenaa, pystyy parempaan.

Mutta jos on "normaali" 167cm/70kg nainen saattaa korkeushyppy tuntua vähän raskaalta...
Ilmoita
1 VASTAUS:
Painoindeksillä 26 juoksen puolimaratoneja ja pyöräilen yli 200km lenkkejä. Silti en pysty vetämään ensimmäistäkään leukaa. Leuanvedot ja punnerrukset nyt vaan ei ole mikään yleispätevä mittari kropan tilasta tai kunnosta.
Ilmoita
Miesten painoindeksi ei kerro mitään. Hyväkuntoisilla miehillä voi olla niin paljon lihasta, että saavat ylipainoisen BMI:n. Kaljapullohartiainen ja pallomahainen nörtti voi saada normaalilukemat.

Naisilla ei ole läheskään niin suurta vaihtelua lihasmassassa ja naisten painoindeksi on todella armelias. Pienikin ylipaino tarkoittaa melko pyylevää naista, jota ei voi vahingossakaan luulla urheilijaksi.
Ilmoita
4 VASTAUSTA:
Täysin totta joka sana kirjoituksessasi.
Ilmoita
Miehet tykkää kyllä usein perustella ylipainoaan isoilla lihaksilla. Miksi sitten Usain Bolt (195/94) on normaalipainossa BMI:n mukaan? (BMI myös näyttää vähän yläkanttiin hänen kaltaisillaan pitkillä ihmisillä.) Kuinka helvetisti teillä niitä lihaksia oikeen on? Oletteko lihaksikkaampia kuin tämä huippu-urheilija?

http://www.reuters.com/resources/r/?m=02&d=20110901&t=2&i=490997970&w=&fh=&fw=&ll=700&pl=390&r=2011-09-01T192507Z_03_SR1E78S0ZIOLX_RTRRPP_0_ATHLETICS-WORLD
Ilmoita
Suomiesten paino jatkaa nousuaan samaan aikaan kun kunto on romahtanut.
Jo 45% miehistä kuuluu kolmesta kuntoluokasta heikoimpaan.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/95052-nuorten-miesten-kunto-romahti-45-heikoimmassa-luokassa

Vielä 70- luvulla naiset olivat lihavampia, nyt on toisinpäin. Että röhröh vaan, sikaniskat. :D
Ilmoita
edrftgyhun kirjoitti:
Miehet tykkää kyllä usein perustella ylipainoaan isoilla lihaksilla. Miksi sitten Usain Bolt (195/94) on normaalipainossa BMI:n mukaan? (BMI myös näyttää vähän yläkanttiin hänen kaltaisillaan pitkillä ihmisillä.) Kuinka helvetisti teillä niitä lihaksia oikeen on? Oletteko lihaksikkaampia kuin tämä huippu-urheilija?

http://www.reuters.com/resources/r/?m=02&d=20110901&t=2&i=490997970&w=&fh=&fw=&ll=700&pl=390&r=2011-09-01T192507Z_03_SR1E78S0ZIOLX_RTRRPP_0_ATHLETICS-WORLD
Boltin painoindeksi on 24,72, eli ylipainon rajoja kolkutellaan. Hitusen tuosta tiukasta kisakunnosta rasvaprosenttia ylös ja ylipainoinenhan se sitten on.
Ilmoita
Ihana keskustelu! Aivan kuin meillä kotona.
Itseäni sentin lyhyempi mieheni sanoo, että olen läski ja hän on laiha. Ja jos numeroita katsotaan, niin hänhän painaa melkein 20 kg enemmän, kuin minä.

Kauneus on katsojan silmissä.
Onneksi itsellä on silmät päässä ja puheen voi antaa mennä yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos.

BMI on itselläni 19,9. Kovalla penkillä istuminen sattuu, kun ei ole läskejä mutta aina voi seistä.
Ilmoita
Mun ystäväni, nainen on pituudeltaan 155 cm. Kehuu että painaa vain 56 kg ja pitää itseään hoikkana. Olen itse 169 cm ja painan noin 67 kg. Hänen mielestään olen tosi painava. Hän ei huomioi että meillä on aikalailla pituuseroa ja painokin on sen mukainen.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Liian lihava olet.
Ilmoita
Syö paskas :)
Ilmoita
1 VASTAUS:
Tämä meni siis ap:lle, eli aloittaja paskalle :)
Ilmoita
Vaikka olen 164cm ja 50kg olen luustoltani monia miehiä rotevampi. No jääpähän kuolemani jälkeen lääketieteelliseksi ihmeeksi näytille kaikkien kummasteltavaksi luut joiden pitäisi olla naisen luut. No siinäpä ihmettelette.
Ilmoita
Ite oon 158 ja painan siinä 53-56kg hujakoilla. Jostain syystä itse ajattelen olevani isokokoinen ja että mun pitäisi painaa enintään se 50kg, mutta siltikin kuulen joka puolelta niin töistä kuin miesystäviltäni (exät, nykyinen) kuin ihan vieraalta ravintolan tarjoilijalta että miten pieni kokoinen olen. Enkä usko sen johtuvan vain pituudestani vaan siitä että tosiaankin pelkät numerot eivät kerro meistä kovinkaan paljoa. Ja minä en silleen edes treenaa juurikaan, eli olen melkoisen pehmeä naiseksi.

Uskon myös siihen että useimmilla miehillä ei ole mitään hajua paljon naiset painaa.
Ilmoita
Hei huomaattekste että tosi moni kokee tarvetta todistella olemassaolon oikeutusta tuolle ap "MittaMikolle"? Ja ajaa järkee päähän...
Olkoon nyt vaan onnessaan kun on löytynyt joku passeli mimmi.
Ilmoita
Vai että alle nelikymppinen pystyy samaan kuin 15 vuotiaana, epäilen vahvasti tätä kun 15 vuotiaana ei ollut vielä ajokorttia eikä autoa niin koulumatkat tuli ajettua pyörällä kesät ja talvet. Useimmat päivät siis pyöräilyä ja matkalla oli mäkiäkin jotka menin ajamalla ylös.
Kortin ja auton sain heti 18 vuotiaana enkä sen jälkeen ole kovin paljon pyöräillyt kuin satunnaisesti kesäisin lähinnä huvikseen. Olen nyt 38v enkä usko hetkeäkään että kykenisin samaan kuin 15 vuotiaana vaikka työni on fyysistä enkä ole mikään hirveä läskikään (178cm / 72kg), nuorena olin kumminkin vieläkin hoikempi, kuutosella alkoi paino jonnekin kolmekymppiseksi asti.
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Hah haaaah...aika hauska ketju! :-) Voihan pinnallisuus..
Ilmoita
Vastasit kommenttiin jossa joku kirjoitti voimasta ja lihaksista. Kai sinä nyt olet vahvempi kuin 15-v poikana?
Ilmoita
Paino on jokaisen oma asia. Sen pitäisi vaikuttaa lähinnä siihen, ketä esim. katselee ja ketä kohtaan kokee vetoa. Se ei mielestäni ole mikään yleinen arvostelukriteeri ihmisille, että voisi tuomita ihmisen painonsa perusteella. Ja ainakin henkilökohtaisesti ajattelen, että ei haittaa yhtään jos jotkut ap:n kaltaiset henkilöt eivät minua katsele sillä silmällä. Ei yhtään. Tuskin minäkään teitä ainakaan sillä silmällä katselisin, sillä henkilön luonteellakin on merkitystä, olkoonkin sitten vaikka kuinka komea ulkokuoreltaan (kuvia kehiin ap timmistä kropastasi ja muutkin jotka täällä arvostelevat! ). Itselläni riittää, että oma mies tykkää, en tartte joidenkin ulkonäkönatsien hyväksyntää : ) En ole ikinä joutunut sinkkuna olemaan, saatika sitten jäänyt paitsi positiivisista kommenteista miehien osalta. Lisäksi terveydentilaltani voin hyvin, kaikki arvot kunnossa, harrastan liikuntaa ja olen normaalipainon puolella. En ole ikikuuna päivänä ollut hoikka vaan normaalivartaloinen, normaalipainoinen. Ilmeisesti aloittaja tykkää hoikista naisvartaloista.

Jos terveysperspektiivistä katsotaan, eli ei esteettisestä perspektiivistä, niin enemmän pitäisi katsoa henkilön aktiivisuutta, lihasmassaa ja yleistä terveydentilaa, kuin painoa. Vyötärönympärys on kanssa hyvä mitta, sekin voi vaihdella eri painoisilla. Hoikka henkilö, jolla on huonot elämäntavat jää varmasti terveysasteikossa kakkoseksi sellaiselle 10 kiloa painavemmalle, joka on aktiivinen, liikkuu ja syö terveellisesti ja jolla on kohtuudella lihasmassaa. Muutenkin kehon koostumus merkkaa eniten ulkonäön suhteen. Voi olla ns. laihaläski tai sitten hieman painavampi, joka on timmissä kunnossa, koska kehonkoostumuksessa on enemmän lihasta. Vähäiset lihakset ennustavat terveysongelmia vanhemmalla iällä.

Ja loppupeleissä jälleen MITÄ VÄLIÄ. Ei kannata provoutua kenenkään liikaa jonkun kapeakatseisesta ihannenaiskuvasta. Ei meidän tarvitse olla mitään ihanneolentoja. Jokainen tuntee erilaisiin ihmisiin vetoa.
Ilmoita
1 VASTAUS:
http://www.mybodygallery.com/

Tämä oli aika hyvä sivusto, jossa näkee että samanpituisilla samanpainoisilla naisilla voi olla ihan täysin erilainen kroppa.
Ilmoita
Ihminen on 3-ulotteinen olento. Jos tiheyden katsotaan olevan jokseenkin vakio ja mittasuhteet ovat samat, kasvavat tilavuus ja massa (paino) suhteessa pituuden kolmanteen potenssiin.

Pituuksien suhteesta 1,065868... saadaan painojen suhteeksi 1,210905...

Keskiverto nainen 167 cm 70 kg ja keskiverto mies 178 cm 85 kg ovat itse asiassa kehon mittasuhteiltaan hyvinkin tarkasti samanlaisia.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Jep. 100 kg ja 175 cm ei ole ainakaan minun vaimolle mitenkään paha. Koskaan en ole häntä edes alle 90 kg nähnyt ja minusta hän ei yhtään liian lihava. Hänellä on raskasrakenteiset jalat ja iso takamus, varsin rintavakin vielä. En edes osaa oikein kuvitella millaiselta hän näyttäisi, jos painoa olisi 70 kg tai kenties vähemmän.
Ilmoita
Minun naiseni (ikää 60 ) saa vaa'an heilahtamaan vähän yli 70 kiloon, vaikka mittaa ei ole enempää kuin 160 cm.

Oma pituuteni on 175 cm ja seitsemättä kymmentäni käyn itsekin. Parhaimmillaan (pahimmillaan?) minulla on ollut kiloja juuri ja juuri kolminumeroinen määrä, mutta tämän hetken tilanne on 89 kg.

Jotta naiseni olisi paksuutensa puolesta samalla viivalla kanssani, saisi hän painaa noin 68 kg. Minulla voisi siis olla varaa haukkua häntä pullukaksi enemmän kuin hänellä minua, mutta kyse ei ole monestakaan kilosta.
Ilmoita
Unohdit raskauskilot. =D
Ilmoita
"Edes 180 cm pitkän naisen ei pitäisi painaa 70 kg, vaan 60-65 kg on sopiva paino."

Haluat alipainoista? Laskes nyt vähän, millainen painoindeksi tuosta tulee. Se 70 kiloa 180-senttiselle olisi jo normaalia, mutta lähempänä ali- kuin ylipainon rajaa. Toteat itsekin, että naisella on miestä enemmän rasvakudosta ja miehellä naista enemmän lihasmassaa - haluatko siis kuitenkin naisen, jonka rasvaprosentti olisi miesmäisellä tasolla?

Miehellä 178 senttiä ja 85 kiloa puolestaan menee jo ylipainon puolelle. Vaikka miehellä luonnostaan onkin enemmän lihaskudosta kuin naisella, ei sitä ilman mitään treeniä sentään tuollaisia määriä löydy.

Ehkä kaikilla naisilla ei vain ole tarvetta miellyttää juuri sinun silmääsi?
Ilmoita
Huomaat varmaan miinuksista että suurin osa on tosiaan painavia
:)
:}
:]
Ilmoita
Kannattaa hommata itselleen joku helkutinmoinen kriisi taikka trauma vaikka niin osaat//uskallat priorisoida sen jälkeen mikä on oikeasti tärkeintä. Vuosien mittaan huomaat et ainut halu, joka vahvistuu on nimittäin ruokahalu :D

Provosointi/iskumielessä aloittajan kirjotukset on lisäksi niin lääst siison ja läpihuutojuttu naisten kesken, että haukotus. Johonkin känkkäräteiniin voi toki saada vauhtia tällasilla alotuksilla. On toki hyvä että syttyy jollekin asialle ja jos se aloittajalle on naisten paino niin antaa palaa vain. Jos sitten oikeesti haluaa niittää mainetta naistenkaatajana niin satsaisin itseluottamukseen ja huumorin viljelyyn.
Ilmoita
Aloittajalle!

Mene hautuumaalle, etsi naisen hauta ja kaiva. Saat sieltä ihannetyttöystävän.
Ilmoita
Oma tyttöystävä on 151 cm / 39kg. Itse tykkään siroista naisista. Ylipainoiset ei ole silmänkarkkia.

Ennenkuin alatte jeesustelemaan niin...
Tällainen vartalo on 164cm/39 kg naisella joka ei erityisemmin treenaa:
http://static1.allkpop.com/upload/2011/08/20110808_hyuna.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=bw9CALKOvAI
Ilmoita
5 VASTAUSTA:
" Tällainen vartalo on 164cm/39 kg naisella joka ei erityisemmin treenaa "

Ei treenaa, muttei myöskään syö?
Ilmoita
En todellakaan usko, että tuo nainen on 164cm ja painaa normaalisti 39kg!! APUA! Itse olen 164 ja painan 45kg, ja olen BMI:n mukaan selkeästi alipainoinen. Varmasti tuo nainen on laihtunut jonkun sairauden/stressin tai muun takia.
Ilmoita
Onko sun tyttöystävä jo yläasteella? Mitoista päätellen ei. Mun kymmenvuotias poika on aikalailla samoissa mitoissa kun sinun tyttöystäväs. Toivottavasti olet itsekin vielä lapsi, muuten menee jo tosi sairaan puolelle.
Ilmoita
mamaaaa kirjoitti:

Tyttöystävä on 25v kuten minäkin. Kiitos vaan ollaan varmaan molemmat tosi sairaita.
Ilmoita
sabi1 kirjoitti:
En todellakaan usko, että tuo nainen on 164cm ja painaa normaalisti 39kg!! APUA! Itse olen 164 ja painan 45kg, ja olen BMI:n mukaan selkeästi alipainoinen. Varmasti tuo nainen on laihtunut jonkun sairauden/stressin tai muun takia.
Totta sabi1. Stressihän tuon tytön laihdutti. Normaalisti siellä 42-44 tietääkseni. Sulla on tosi hyvät mitat, voisit vaikka pari kiloa ottaa lisää.
Ilmoita
Niin tai katso vaikka huviksesi tämä ketju läpi. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8503347
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Äskeinen siis tarkoitettu nimimerkille daniel9.
Ilmoita
Tuo on todellakin surullinen ketju. Nämä naiset kuihtuvat pois. Tässä pari esimerkkiä:
"Mulla 169 ja 45 kiloa. Keväällä kävin 40 kilossa enkä suosittele!
Heikotus oli järjetön. Ajatustoiminta hidastui. Maha turposi vaikka ei olisi syönyt. Veriarvot ihan sekaisin. JOten järki käteen."
"165 cm / 42.5 kg voin sanoa, ettei olo ole hehkeä. väsyttää ja järjetön läskiahdistus. paranisimpa joskus. :-("
"39 kg ja oon 170, kuulostaa vähältä mut oikeesti mun kehon pitäis olla kapee, joten tuo paino on läskii, oon paksu tähän vartaloon."
"162/47-50kg. Tavoite on 43-45kg. Syön päiväs korkeintaan 500kcal, joskus vähä enemmä, ettei mee säästöliekille."
Ilmoita
Siin sait vertailu kelpost tilastoo eli 90% on läskei ja 9 % on kahta parempi tekosyy. Kuten toi yks pullukka kun selitti, et on normaalia olla 165/55 ja vielä
urheilullinen =D Jollain sit olikin jo syömishäiriö =D

Kiitos luojan täällä on vielä naisia jotka urheilee eivätkä syö lasta odottaessa
kun virtahepo. Pirä tiukkaan kiinni hoikasta naisesta, vaikka olis vähän vittumainen ja rumakin. Mikään ei oo kamalampaa ku lihava luonne.
Ilmoita
Ap on läski ja tietää sen itsekin.
Ilmoita
Kuntosalilla oikeasti treenaava nainen voi helposti olla lähellä 70 kg, jos ei vedä rasvaprosenttia alle 30. Ja voi hoikallakin naisella rasvaprosentti olla 30% ja ei todellakaan ole vielä läski. Se on niin suhteellista. Se on sitten eri asia, miellyttääkö isot lihakset naisella.. Myös raamit vaikuttaa, minulla on todella leveät hartiat ja iso rintakehä ja rotevat jalat ja vyötärökään ei ole mitään ampiaismallia edes todella laihana. (ja silti saan aina kun haluan)

Ja vaikka 70-kiloisella ei olisikaan lihasta vaan lähinnä läskiä, niin se voi sijoittua tyylikkäästi muodoiksi, isot rinnat, rehevä lantio ja reidet, ja silti suhteessa hoikka vyötärö. Äkkiseltään ei silloin tajua, että painoa voi tosiaan olla 70.
Ilmoita
Buaaa!!! Vain ylipainoiset purnaavat aloittajaa vastaan! Lenkille ja leipäläpi kiinni.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Sinapilla vai ilman?

tykkään makkarasta, oonko homo?
Ilmoita
Minä painan 70 kg ja olen aina ollut suosittu nainen miesten keskuudessa :) Olen x-mallinen vartaloltani, ohuet nilkat, ranteet, vyötärö, pitkä siro kaula. Olen oikein tyytyväinen itseeni. Olen myös vahva, 40 kg:n rehusäkki lähtee tuosta vaan. :) Painiskele sinä vaan ongelmiesi kanssa, minä painiskelen rehusäkin.
Ilmoita
1 VASTAUS:
jos toi on totta niin mä painiskelisin mieluummin sun kanssa.
Ilmoita
Ihan noita lukuja käyttäen on laskettavissa, että suomalaisten miesten BMI on 26,8 ja naisten BMI 25,1.

Miehet siis ovat keskimäärin läskimpiä kuin naiset.

Ja sinun mututuntumallasi ei ole asian kanssa mitään merkitystä.
Ilmoita
Pimeitä ootte koko sakki! Tykätkää itsestänne ja kenestä haluatte ja muiden mieleipiteistä ei tarvi välittää. Ei tarvi muille päteä ja todistella mitään!
Ilmoita
Et näe, että ongelma on oman ajattelusi rajoittuneisuudessa. Tuijotat numeroihin. 70 kg on aivan normaalikeskipaino. suomalainen nainen ei ole rakenteeltaan pieni ja siro kuten esim ranskalaisnainen.
Ilmoita
tuohon voisin yksinkertaisesti todeta että onpas menneet mitat sekaisin. Minusta esimerkiksi keihäänheittäjänaisemme ovat upeata katsottavaa - eivätkä he todellakaan ole kevyintä sorttia. Lisäksi sanoisin, että kirjoittajalla on epärealistinen käsitys maailmanmenosta. Miehet ne vasta kauheaan kuntoon tässä maassa itsensä ovat päästäneet! Kauheita kaljamahoja vyöryy housujen yli. Mutta siinä ollaan tietysti oikeassa, että ylipaino on hirveä ongelma. Porukka sairastuu tai ainakin taudit pahenevat kun ei päästä liikkeelle.
Ilmoita
1 VASTAUS:
aloittajalla on pahoja ongelmia, toivottavasti joskus toipuu...
Ilmoita
Tässä normaalipainot eri pituisille ihmisille, pulinat pois!

180 cm = 61,5 kg - 81 kg
170 cm = 55 kg - 72 kg
160 cm = 49 kg - 64 kg

Jos on noista ali/yli, niin on joko anorektikko tai läski! Paitsi jos OIKEASTI on bodari! Mitään "isoluisia" ei ole, tuossa on jo tarpeeksi vaihtelua eri pituisille henkilöille painon suhteen. Pulinat pois!
Ilmoita
1 VASTAUS:
Ei se aivan noin yksinkertaista ole. Olen AINA (jopa vauvana) ollut "normaalia" kevyempi enkä ole mikään anorektikko. Pikkusiskoni on taas ollut aina normaalia painavampi (jopa äidin vatsassa), mutta sillä on tosiaankin erittäin painavat raajat. Ei se mikään läski ole, näin ovat terkkarit ja lääkärit todenneet. Ei kannata vaakaa tuijottaa. Katso peiliin, siitä näkee parhaiten. Ja kunnostakin sen huomaa, että onko terve ja virkeä olo.
Ilmoita
Puhut ilmeisesti vain nuorista naisista? Paino nousee tasaisesti, kun ikää karttuu. Samanpituinen keski-ikäinen nainen on yleensä vähän painavampi kuin samanpituinen mies, koska naisen rinnathan painavat yhteensä 2-10 kg, lisäksi naisella on luontaisesti enemmän rasvaa kuin miehellä.

Hyvin harvalla miehellä on nykyään enemmän lihaksia kuin naisilla, koska kaikki naisethan tekevät ruumiillista työtä (kotitöitä), mutta miehistä vain harvat. Jos 180cm pitkä nainen painaa vain 60-65 kiloa hän on pahasti alipainoinen. Naiset eivät niin hirveäsi ajattele sitä, minkä kokoisina ja näköisinä he seksuaalisesti kiihottavat miehiä, oma terveys ja hyvinvointi ovat tärkeämpiä. Kovin nirsot miehet jäävät naimattomiksi.
Ilmoita
1 VASTAUS:
"Paino nousee tasaisesti, kun ikää karttuu. "

Niin siis aineenvaihdunta hidastuu. Kyllähän sitä painoa kertyy keski-iässä monille satakin kiloa, mutta ei se ole terveellistä vaikka selitys on "luonnollinen". Silloin pitää alkaa liikkua enemmän.

"Hyvin harvalla miehellä on nykyään enemmän lihaksia kuin naisilla, koska kaikki naisethan tekevät ruumiillista työtä (kotitöitä), mutta miehistä vain harvat."

Tällä olisi jotain vaikutusta jos a) pyykit ym. painaisivat 10 kertaa enemmän kuin nyt painavat ja b) naiset piikittäisivät testosteronia suoneensa. Jo pelkkä testosteroni tekee sen että miehet ovat lähes poikkeuksetta vahvempia kuin ei-voimalajeja/bodausta harrastavat naiset. Muutaman vuoden kovaa treenannut nainen voi tehdä penkistä sarjaa 50 kilolla. Treenaamattomien miesten kohdalla 50 kiloa taas on aika tyypillinen aloituspaino. Testosteronilla on itse asiassa niin iso merkitys, että kokeissa on huomattu ei-treenaavan ja steroideja käyttävän verrokkiryhmän lihasten kasvavan enemmän kuin treenaavan ja ei-steroideja käyttävän.

"Jos 180cm pitkä nainen painaa vain 60-65 kiloa hän on pahasti alipainoinen."

Pyh, ihan terveen näköinen nainen se vielä on. Esim. Kate Upton on profiilin mukaan 178cm / 63 kg: http://healthyceleb.com/wp-content/uploads/2012/07/Kate-Upton-2012-Sports-Illustrated.jpg

"Kovin nirsot miehet jäävät naimattomiksi."

Tuskinpa näin. Enemmänkin ehkä niin, että epävarma, kokematon ja epäsosiaalinen mies joutuisi laskemaan standardinsa jo todella alas, ja jääkin sitten mieluummin kotiin katsomaan pornoa.
Ilmoita
"Kovin nirsot miehet jäävät naimattomiksi."

Näinkö on? =D Naurahdin. Miksi ihmeessä sitten Suomessa on hirveästi yh-äitejä? Onko sekin miesten syytä, vai pitäisikö naisten katsoa peiliin? Lue faktaa:

googleta: miksi naiset eivat myonna etuoikeuttaan pariutumisessa

Naiset ovat niitä, jotka pariutuvat ylöspäin, eivät miehet. Naiset ovat nirsoja, eivät miehet. Ihan vain vinkiksi sinulle, kun olet näköjään elänyt valheessa koko elämäsi ajan.

Nimim. 27v mies, eikä yhtään seurustelua takanapäin (yhtä yötä on jonkun verran ollut). Enkä ole nirsoillut ja käyn sentään 3 kertaa viikossa salilla ja painoindeksini on ~22,5. Enkä ole köyhä, mutten rikaskaan. En silti näköjään täytä naisten pinnallisia vaatimuksia.

Ja mitä tuohon 180 sentin pituuteen tulee: 60-65 kiloa on vielä "hoikka" paino tuon pituisella henkilöllä, muttei todellakaan pahasti alipainoinen! Opettele faktoja!
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
YH äitejä on paljon koska miehet yleensä lähtevät, eivät naiset. HUOMAA YH-ÄITI!!! Eikä yh-isä. Se on aika tyypillistä, että miehet vaihtavat nuorempaan. Varsinkin kun lapsi astuu kuvaan, kun nainen keskittyy pienokaiseen.

Minä ainakin katson miehen luonnetta. Mainitsit itse itsestäsi vain pinnallisia asioita. Olen sinkku 28-vuotias nainen. Minun vikani on etten ole vaatinut miehiltä tarpeeksi, vaan antanut niiden käyttäytyä huonosti minua kohtaan. Ei painoindeksillä ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Tilastojen mukaan naiset laittavat vireille suurimman osan avioeroista esim. jenkeissä. Tuskin Suomessa on kauhean eri tavalla asiat:

"According to the national Center for Health Statistics, the woman files two-thirds of divorce cases. A more amazing statistic is that when the couple are college-educated, divorces initiated by the wife is a whopping 90-percent! What's more interesting that for the past one-hundred years the primary filer has been the woman."
Ilmoita
sabi1 kirjoitti:
YH äitejä on paljon koska miehet yleensä lähtevät, eivät naiset. HUOMAA YH-ÄITI!!! Eikä yh-isä. Se on aika tyypillistä, että miehet vaihtavat nuorempaan. Varsinkin kun lapsi astuu kuvaan, kun nainen keskittyy pienokaiseen.

Minä ainakin katson miehen luonnetta. Mainitsit itse itsestäsi vain pinnallisia asioita. Olen sinkku 28-vuotias nainen. Minun vikani on etten ole vaatinut miehiltä tarpeeksi, vaan antanut niiden käyttäytyä huonosti minua kohtaan. Ei painoindeksillä ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
sabi1, ihan oma vikasi, kun valitset rentun. Jos teille naisille kelpaisi muutkin kuin ne "jännittävät ja ihQ:t rentut", niin noin ei kävisi. Sen verran olen elämää nähnyt, että olen huomannut naisten lankeavan noihin renttuihin aina ja sitten he valittavat, että KAIKKI miehet päläpälä...vaikkei asia näin ole. Ei-rentut miehet ovat niitä, joilla voi mennä elämässä muuten ihan hyvin, paitsi sitten naisasioissa vähän huonommin, johtuen ihan vain teistä naisista.

En maininnut mitään pinnallisia asioita, vaan asioita, joita olen saavuttanut omalla ahkeruudellani. Ahkeruus ei ole pinnallista, vaan ajattelutapa. Se, että hakeudut renttujen seuraan, kertoo sinun pinnallisesta ajattelutavastasi...
Ilmoita
Olen tukevahko , pituus 163,5 ,paino 64,0kg.keski-ikäinen nainen-Vaikka liikun ja kuntoilen paljon, lähes joks päivä, painoni ei putoa, johtuen varmaan iän myötä hidastuneesta aineenvaihdunnasta.

Nyt viimeisessä työterv.lääkärin tarkastuksessa lääkäri kehotti ottamaan tavoitteeksi viiden kilon painon pudotuksen, eli siis sopiva paino olisi n. 59kiloa.

Nykyiselläänkin paino-indeksini on alle 25.
Ilmoita
Mää painan 70, bmi 23 . Luonnonoikku, kauhea läski, ei kelpaa miehille kun oon niin läski, itken itseni uneen. Sitähän aloittaja kai toivoisi.

Not.

Reality:
Joskus haaveilen laihduttamisesta ja joskus olen jopa laihduttanut.Liikaakin. Kunnes jojonnut tähän painoon, jossa olen ollut jo monta vuotta. Muuta faktaa: Seiskaluokalla painoin 57, normaali tyttö noihin päiviin. Alimmillani syömishäiriöissä 48 (joka minulla oli teini-iässä kun ajattelin olevani läski). Kituutin tuolloin koska pidin itseäni rumana, mikä johti ahmimishäiriöön. Mikä johti masennukseen. Joten olen tyytyväinen tähän painoon, koska muut asiat ovat elämässäni nykyisin hyvin, on akateeminen koulutus ,työpaikka, mies, hyvä olla. Eli laihduttaa en aio enää sillä sen verran huonoja kokemuksia siitä on ja en aio leikkiä sen asian kanssa enää. Meitä on moneksi ja olkoot ja harvempi jää yksin kumminkaan, ei tarvitse olla missinmitoissa saadakseen puolison.

Miksi muuten minun tarvitsisi painaa vähemmän. Ollakseni kauniimpi miesten mielestä? Kilpaillakseni hoikemmasta varresta naisten kanssa? Kokeakseni tyydytystä täydellisestä kropasta.. ? Se on koettu syömishäiriöaikana, tosin silloin koin olevani vielä rumempi kuin nyt ja tuhannesti epävarmempi, enkä todellakaan täydellinen.
Ilmoita
Kirjoittaja ei varmaan enää seuraa kommentteja, mutta höpöttelen tänne silti. Minä olen aina ollut hoikka (sairastin ja varmasti sairastan anoreksiaa vieläkin), mutta tulin raskaaksi. Söin terveellisesti ja kroppani muuttui, vatsani repesi ja nyt siinä on "hyi ällöttävä" ylimääräinen nahka. Ei ole ketään häirinnyt, itseäni vähän, mutta meinasin jopa tatuoida liekit arpien ympärille..

Syy miksi toiset ovat isompia voi OIKEASTI olla hormooneissa. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja sukuhormonien "vääränlainen" eritys todella lihottaa. Itselläni muitakin sairauksia, joten ikävä kyllä lihoin KAUHEA PAIKKA 36 on nyt 42-44 mutta, toteutan unelmiani, harrastan agilityä koirieni kanssa ja varmasti kuntoudun..

Olen naimisissa ex jääkiekkoilijan kanssa.Hän rakastaa minua juuri tälläisena, koska olen mukava, kiltti ja huomaavainen. Tämä kokemus opetti minulle, kuinka elimistö voi pettää ja jos on tarpeeksi sisukas pärjätä elämässä.

Viimeisenä väitän, että jos lanteita keinuttaen kävelisin ohitsesi niin kyllä kääntyisi pääsi, kuten muillakin miehillä :P
Ilmoita
juu, mun mies tykkää pehmeästä naisesta, se kun on kiinni mausta ei sun määräyksestä, meillä ihanaa seksiä..
Ilmoita
1 VASTAUS:
Niinhän sä luulet, puutteessa kelpaa mikä vaan.
Ilmoita
52- vuotiaana painan 63. Pituus on 167. Muutaman kilon aion saada pois ja tilalle myös lihasta. En koe keski-ikää syyksi lihomiselle vaan laiskuus ja haluttomuus tehdä asialle mitään. Ainakin minulla on näin ja se suorastaan ottaa pattiin. Pahimmillani olen painanut raskaana ollessani 72 kiloa ja toissa talvena paino nousi häpeälliseen lukemaan eli 68 kiloon. Pudotin 51 kiloon, mutta siitä on lipsunut ylöspäin kaksi kiloa. Koen painoni sopivaksi tuossa noin 51- 52 nurkilla. En hyväksy mitään selitystä itseltäni, että antaisin painon pysyvästi jämähtää tähän 63 kiloon. Minulla on Ms -tauti. Se on riittävä syy pysyä pienenä.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Aineenvaihdunta hidastuu iän myötä, esim. 70-vuotiaalla käytännössä toimii vain toinen munuainen. Jos keski-iässä aikoo pysyä hoikkana, se vaatii todella tiukkaa kuria ruokailun kuin liikunnan suhteen.
Monet joutuvat käyttämään eril. vaivojensa takia myöskin särkylääkkeitä päivittäin, ja varsinkin tulehduskipulääkkeiden on todettu aiheuttava turvotuksia, sekä pitkään jatkuneen käytön aiheuttamana myös mm. juuri tuota munuaisten toiminnan vajavuutta, jolla suora vaikutus hidstuneeseen aineenvaihduntaan.

Yli kuusikymmpisillehän on hieman sallivampi tuo bmi- määritelmä.

Mielestäni ikääntynyt, yli viisikymppinen on rumannäköinen liian laihana.

Sinulla voi olla laiskuus ja haluttomuus tehdä painollesi mitään syynä lihomiseen, mutta älä puhu muista kun et tiedä kaikkien tilanteita. Keski-iässä on jo monenlaista sairautta ja kremppaa, jolloin liikkuminenkin vaikeutuu.Ja juuri itselläsi on ms-tiesitkö , juuri sun sairautesi on sellainen että se saattaa viedä liikuntakyvyn kokonaan.?
Hoidan työssäni, itsekin vajaakuntoisena, useita pyörätuliin nosturin avulla hoidettavia suurikokoisia ms-potilaita.
Ilmoita
Noilla mitoillahan osuu juuri terveellisimpään ja pitkäikäisimpään ryhmään, ihmiset joiden bmi on 22 - 25 ovat monien tutkimusten mukaan terveimpiä. Tästä joku varmastikin alkaa vinkumaan, mutta faktat ovat faktoja.
Ilmoita
Vastasit itsekin siihen, jos on 190cm pitkä. Kadulla suurin osa naisista on ylipainoisia teini-iän jäkeen. Se on fakta.
Ilmoita
Itse olen 168/70, rintojen ympärys 104, vyötärön 96 ja perseen 105. Tiedostan olevani lievän ylipainon puolella, vaikka osa sanoo etten ole. 10 vuotta sitten olin alipainon puolella: 51kg. Lääkäri luuli, että minulla olisi ollut anoreksia, mutta paino ei noussut, söin vaikka mitä. Sitten jouduin leikkaukseen ja umppari leikattiin ja paino alkoi nousta kohisten. Tiedä sitten johtuiko tuosta, mutta sen jälkeen se paino nousi. Kauhistuin tätä, ja olen paastonnut monta viikkoa putkeen, mutta paino ei ole tuosta laskenut sen jälkeen. Mieheni ei edes tiennyt, että paastosin, koska hän käy yövuorossa töissä ja päivät nukkuu, joten ei koskaan nähnyt syömättömyyttäni. Sitten kun kerroin hänelle tämän, hän käski lopettaa paastoamisen, en kuulema tarvitse sitä ja että olen nykyään paremman näköinen kuin silloin, kun olin alipainon puolella. Ei kaikki miehet nähtävästi tarvitsekkaan sitä langanlaihaa naista. Nykyään olen tyytyväinen siihen, mitä peilistä näen
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Vyötärö 96?!? Onkot tuo typo vai ihanko oikeasti?

Itse olen nimittäin myös 168/70, rintojen ympärys 95, vyötärö 74 ja lantio 101. Käytän vaatekokoa 38/40/M. Aika uskomatonta, että voisi olla noin iso heitto...
Ilmoita
Ihmettelevä nainen kirjoitti:
Vyötärö 96?!? Onkot tuo typo vai ihanko oikeasti?

Itse olen nimittäin myös 168/70, rintojen ympärys 95, vyötärö 74 ja lantio 101. Käytän vaatekokoa 38/40/M. Aika uskomatonta, että voisi olla noin iso heitto...
ohoh kyllä :D 86 oli kirjoittamani :D
Ilmoita
"Ei kaikki miehet nähtävästi tarvitsekkaan sitä langanlaihaa naista."

Tämä on varmasti uutinen kaikille muille... paitsi miehille. Lopettakaa naiset nyt juma*uta!! Sukupuolten sota on jokseenkin jo takana, eikä kummallekaan puolelle tarvitse enää paljoa vittuilla. Jatketaan elämää.
Ilmoita
sulla on varmaan yhtä ruma akka ku sä ite oot hahahahahahahhahha :D
Ilmoita
Jaa- 92 kg (tama siis aloittajalle), taidat olla melkoinen jossikka, jollet ole kaksi ja puoli metrinen. Sanoisin, etta mieluummin taivasalla, kuin laskin alla. Terveisin 170/70kg kaunis ja normaali-painoinen ihan oikeasti aikuinen nainen.
Ilmoita
Jos nainen on siinä 180 cm pitkä ei tuo 70 kiloa ole vielä paljonkaan siihen ruppiin. Sitten taas tuollaiset 185 senttiset normaalivartaloiset mihet painaa yleensä poikkeuksetta sen 84-87 kiloa.

Itse 171 senttinen ja 83 kiloinen, mutta bodailua takana jo useita vuosia. En toki rasvaton ole, mutta en läskikään :)
Ilmoita
http://jerone.fi/hihattomat-agent-tanktop-tapout-4211tg-p-3750.html Tässä on miesmalli 73kg ja 178cm pitkä. Verratkaa tähän. Jos nainen on samoissa mitoissa, niin pitää olla aikalailla muskelia, jos on timmissä kunnossa, eikä läski.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Ei sen 180 senttisen naisen tartte lihava olla jos painaa sen 70 kiloa. Nimittäin varsinki jos hän on iso luisempi ja leveä lanteisempi.
Ilmoita
Ihmiset on ihan pimeitä, kun vetoavat BMI:hin kuin johonkin kiveen hakattuun totuuteen!
Saman tuloksen se simppeli kaava antaa niin 170/70 lihaskimpun kuin 170/70 taikinaiholäskin kohdalla. Peili ja maalaisjärki ovat paljon parempia apukeinoja painonhallintaan :)
Ilmoita
Tää on just tätä. Lähes 70% suomalaisita miehistä on ylipainoisia ja silti lähinnä naisten kokoa ja muotoja kritisoidaan. Naisen pitää aina olla se miehen katseen- ja halun kestävä. Ja näin ajattelevat myös monet naiset. Naiset on ehkä jopa vielä pahempia muiden naisten koon kyylääjiä kuin miehet. Todennäköisesti täälläkin monet naisten muotoja kritisoivista "miehistä" on oikeasti naisia. Tai sit hom... eiku muotisuunnittelijoita!

Onneksi on niitäkin naisia ja miehiä, joiden ajatusmaailmaan mahtuu muutakin kuin kehon koko.
Ilmoita
1 VASTAUS:
niimpä, minä en semmosta miestä ottais, joka ajattelee vaan että ulkonäkö ratkasee, ei sais olla niin pinnallinen. :)
Ilmoita
jäkäjäkä mää mää liipalaapa. :DD jokane on kaunis omana ittenään ihan sama vittu vaikka painais 500000 kiloa. :DD minä en oo niin pinnallinen että katon ulkonäköön, mulle ihmiset kelpaa semmosina ku on. ja kuules, paino riippuu myös siitä minkä mallinen on, että tadaa, mietis sitä. :)
Ilmoita
1 VASTAUS:
läskien puhetta
Ilmoita
Tällä ketjun aloittajalla ainakin tuntuu olevan aika kevyet aivot. Kannattais käydä tutkituttamassa. Minä olin nuorena 170cm pitkä ja painoin 72kg. Olin hoikka kuin pajunvarsi, mutta koska olin tehnyt raskasta työtä, kaikki mitä omistin oli silkkaa lihasta. Lihas painaa ihan eri tavalla kuin pelkkä nahka. Muistan kun nuorena tyttönä luin kirjan "Juan Amerikasta". siinä kerrottiin rikkaasta naisesta joka, siis kauheaa, painoi 70kg. Hän oli mielestään hirveä läski ja käski hankkia jostain lapamadon pätkän joka oli kapseloitu. Eukko söi sen ja johan rupes laihtumaan. Minulle nuorena tyttönä tuli kauhean paha omatunto kun olin niin läski mielestäni luettuani tuon kirjan. Niin herkkiä nuoret on. Ei tämmösiä keskusteluja pitäisi käydä ollenkaan. Nytkin varmasti joku nuori lukee ja kokee itsensä mitättömäksi kun on pyöreä tai ainakin kuvittelee olevansa. Ja tuommonen mies ei tarviisi ollenkaan naista itelleen. Itse kuitenkiin semmonen pöhömaha tai sitten semmonen nuilonaama joka ei kelpaisi kenellekkään suinsurminkaan.
Ilmoita
Kiitos.
Ilmoita
3 VASTAUSTA:
Onko sulla vain kaksi vaihtoehtoa, ylensyöminen tai anoreksia?
Ilmoita
ylireaktioko kirjoitti:
Onko sulla vain kaksi vaihtoehtoa, ylensyöminen tai anoreksia?
Älä auo päätä, taas menee suklaalevy kun harmittaa!!!
Ilmoita
ylireaktioko kirjoitti:
Onko sulla vain kaksi vaihtoehtoa, ylensyöminen tai anoreksia?
Anorektikko ei välttämättä näe muita vaihtoehtoja. Vääristynyt kehonkuva ja lihomisen pelko. Aletaanko täällä nyt haukkua anorektikkojakin? Hieno keskustelu!

Sitä paitsi keskustelun aloittaja puhui 70-kiloisista naisista, ovatko he sinun mielestä niitä ylensyöjiä?
Ilmoita
Voi tätä huimaa keskustelun tasoa... -.-
Omat mitat 179cm, paino 71 kg. Elämäni olen monipuolisesti urheillut, nykyisin 5-7 kertaa viikossa. Rasvaprosenttini on todella pieni, mutta erityisesti jalkalihakset in suuret. Sotanorsua minusta ei saa tekemälläkään. Miehet tykkää ja kehuu sitä, että vaikka näytän hoikalta, niin minussa on timmit lihakset, eikä luut kolise...
Ilmoita
167 cm pitkän 70 kiloa painavan henkilön painoindeksi on n. 25 eli aivan normaali. Tietysti tähän vaikuttaa myös lihasmassa, mutta jos paljon treenaava ihminen painaisi 70 kiloa, hän olisi luultavasti melko timmi. Itse olisin varmaankin tämän viha-aloituspuheen kirjoittajan mielestä vastenmielinen sotanorsu, koska painoni on noussut niin, että BMI on tällä hetkellä peräti 31 (163cm). Onko minulla oikeutta olla siis edes olemassa? :)

Suoraan sanottuna: maailma on täynnä mitä ihmeellisimpiä vihaa täynnä olevia häiriintyneitä toisia haukkuvia persereikiä. (Huomaa pieni paradoksi ;) Viha tarttuu. Sanele sinä saatanan sovinistipaskapää vain sille pieniaivoiselle pikkupillullesi ne ulkonäkövaatimuksesi ja painu perkele helvettiin normaalien erilaisten kaikennäköisten ja -kokoisten ihmisten keskuudesta. Anna toisten olla ja painu perkele säälittävyydessäsi kullinsuurennusleikkaukseen ja anna imeä rasvaimulla se kaksoisleukasi. Työnnä samalla paskatykki persereikääsi.
Ilmoita
"Kauneus on katsojan silmissä"
Ilmoita
Ap taitaa olla teini. Kyllä normaali, keskimittainen tai päälle nainen painaa helposti 70kg olematta yhtään läski. Itse olen 164cm ja painan 66kg. Minulle menee kepeästi koko 38 aina, joskus 36. Ikääkin pian 40, joten en tämän kuivakampi edes haluaisi olla. Näin on hyvä. Olen terve, jaksan liikkua ja näytän kivalta vaatteissa. Ei mun tarvi mikään teinityttö enää olla.

Tytärpuoleni on 176 ja painaa 54. Ikää 19 ja langanlaiha. Painoa tulee väkisinkin iän myötä hiukan, kun naisistuu ja rotevoituu. Nyt on sellainen varsamainen vielä ja vaateet pyörii päällä. Jos painaa tuon verran kolmekymppisenä on kuivannut ja kulmikas.
Ilmoita
BMI 25-28 määritellään lieväksi ylipainoksi. Jännä juttu sinänsä, kun tutkimuksissa henkilöt joiden painoindeksi osuu tähän haarukkaan, sairastavat kaikista vähiten. Yli tai alle tuosta, niin sairastavuus lisääntyy.
Ilmoita
5 VASTAUSTA:
No pistähän linkkiä näihin "tutkimuksiin".
Ilmoita
Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkäpä itse sairaus laihduttaa ihmistä, eikä päinvastoin?

On se kyllä kumma kun pitää väenvängällä saada lieväkin ylipaino näyttämään terveelliseltä. Uskotteko itsekään noita juttujanne?
Ilmoita
terve 48kg kirjoitti:

Jos käyttäisitte senkin ajan liikuntaan, minkä käytätte istuessanne tietokoneella keksiessä pulustuksia ylipanollenne, voisi kehonne rasvakoostumus olla jo toisenlainen!
Ilmoita
terve 48kg kirjoitti:
Jos käyttäisitte senkin ajan liikuntaan, minkä käytätte istuessanne tietokoneella keksiessä pulustuksia ylipanollenne, voisi kehonne rasvakoostumus olla jo toisenlainen!
..puolustuksia ylipainollenne...
Ilmoita
terve 48kg kirjoitti:
Jos käyttäisitte senkin ajan liikuntaan, minkä käytätte istuessanne tietokoneella keksiessä pulustuksia ylipanollenne, voisi kehonne rasvakoostumus olla jo toisenlainen!
Tuota, minkähänlaista liikuntaa se 48kiloinen harrastaa? Silmien räpyttelyä ja syvään hengittämsitä? Ei tuossa ainakaan lihasta ole päässy kertymään...
Ilmoita
Kyllä se AP vielä tuosta mieheksi kasvaa. Ellei ole jo kasvanut, onhan ketju aloitettu yli vuosi sitten.
Ilmoita
Minä painan 70 ja olen kaikilla terveydellisillä mittapuilla ihan ok. Olen normaalipainoinen, vyötärö on alle 80 cm ja vyötärö-lantiosuhde on normaali. Verenpaine on normaali, kolesteroliarvot ovat normaalit, verensokeri on normaali, jaksan liikkua ja tehdä töitä, nivelet on hyvässä kunnossa, samoin selkä ja polvet. Olen siis kaikin puolin täysin terve. Muistan hyvin sen ajan kun painoin 55 kg. Aina oli kylmä ja väsytti, hemoglobiinit oli jatkuvasti liian matalalla, huimasi ja muutenkin oli huono olo. En tiedä mitenkä siinä olisi sitten pitänyt treenata itsensä johonkin fintes-kuntoon. Joskus nuorena oli kauhean tärkeää se mitä muut minusta ajattelevat. Nykyään minulle on aika paskan hailee sytytkö sinä tai muut kaltaisesi urpot kropastani. Yksi mies pitää minusta ja se riittää ihan hyvin.

Ja millä ihmeen oikeutuksella sinä siellä nariset? Itse painat selvästi yli miesten keskiarvon. Vaikka olisit vähän keskivertoa pidempi, olet silti ylipainoinen eli läski. "Painan 92 kg, joka on sukupuoleeni, pituuteeni ja rasvaprosenttiini suhteutettuna täysin normaali ja terve paino minulle." Kauheeta paskanjauhantaa! Muilta olet kyllä vaatimassa vaikka mitä, mutta itse selittelet kaikkea olematonta "suhteutettuna siihen ja siihen". Suhteutettuna älykkyyteesi on hämmästyttävää että osaat ylipäätään kirjoittaa.
Ilmoita
Miinuksista päätellen tämäkin palsta pursuaa katkeria läskejä. Eivät näköjään kestä kritiikkiä. Tapasin kerran yhden 66kg emännän ja läski oli sekin. Miinustakaahan tantat ja popsikaa niitä sipsejä ja konvehteja samalla. Siitä se terve elämä lähtee.
Ilmoita
1 VASTAUS:
Punnitsitko sinä sen ihan ite`?

Minä sanoin kerran yhelle typerälle äijälle että mää painan sitte 75kg, vaikka oikeesti painoinki 60. Se jätkä lähti menemään ku ei tahtonu olla yli kuusvitosen ämmän kassa. Tiiättekö että miehet ont osissaa tyhmiä=?