Toipuneitten kokemuksia

"Masennus on sairaus josta voi toipua sataprosenttisesti, oli se sitten miten paha tahansa. Tämä on lääketieteellinen fakta."

Ei pidä paikkaansa. Laittaisitko linkin mihin väitteesi perustuu.

Endrogeeninen masennus eli depressio on sairaus, josta ei voi parantua. Kroonisesti masennusta sairastavalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia parantua sairaudestaan koskaan.

Väite perustuu siihen, että psykiatrisessa sairaalassa minulle sanottiin niin. Ajattelin alan asiantuntijoitten tietävän mistä puhuvat.

Ja voi helevetti oliko pakko heti kirjoittaa jotain negatiivista aiheeseen jonka oli tarkoitus olla positiivinen. Voi jumankauta näitä suomalaisia kun on heti pakko päästä pätemään omilla tiedoillaan tai kyseenalaistaa muitten tietoja sen sijaan että osaisi olla oikeasti onnellinen toisen puolesta siksi että tällä menee hyvin tai edes paremmin.

Masennuksesta ei voi parantua mutta lääkkeillä saadaan masentunut 100% yhteiskuntakelpoiseksi.

Masennuksesta voi parantua, mutta ei lääkkeillä. Lääkkeet piristävät ja lisäävät toimintakykyä osalla suurella osalla potilaista mutta ei kaikilla. Minulla valitettavasti lääkkeet (toistakymmentä kokeiltu) veivät toimintakyvyn. Johan niitä lähes 5 vuotta tuli syötyä ja siinä ajassa meni työkyky ja ihmissuhteet. Pari vuotta olen nyt ollut ilman ja nostanut itse itseäni suosta pikkuhiljaa.

Omaan piristymiseeni on vaikuttanut koirien kanssa liikkuminen ja touhuaminen. Olen välttänyt sängyssä makoilua vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Olen pyrkinyt syömään mahdollisimman terveellisesti. Olen yrittänyt lähteä ihmisten ilmoille vaikka tekisi mieli olla vain yksin kotona.

Viime viikolla aloitin kolme päivää viikossa työt henkilökohtaisena avustajana. On ollut ilo huomata, että toisen ihmisen asioita jaksan hoitaa vaikka kotona monet asiat odottavat tekemättöminä.

Masennuksesta paranemisessa oleellista on omien vinoutuneiden ajatusmallien oikaiseminen. Meillä on yleensä sellainen perusajatus, että olemme arvottomia. Sellaisen tunteen kanssa eläminen on musertavaa! Siitä pitää päästä eroon. Itse en vielä ole onnistunut.

Masentuneen pitäisi myös tunnistaa omat tarpeensa ja toiveensa. Minun elämässäni on ollut paljon vialla ja nyt olen pikkuhiljaa etsimässä, mikä olisi juuri minulle tärkeää. Sitä ei kukaan lääkäri tai terapeutti voi kellekään kertoa! Jokaisen täytyy itse se selvittää eikä se ole helppoa. Muuten masennuksesta olisikin helppo parantua. Oman näköisen elämän elämiseen tarvitaan rohkeutta ja itsevarmuutta eikä pidä välittää toisten mielipiteistä.

"Masennus on sairaus josta voi toipua sataprosenttisesti, oli se sitten miten paha tahansa. Tämä on lääketieteellinen fakta."


Höpönpöpö.

Vantaan tutkimuksien perusteella suurin osa ei toivu ainakaan tavanoamaisella nappeja huuleen ja empaattista keskustelu ja lääkkeiden syönninn kannustamista depressiohoitajan pakeilla (=psykoedukaatio).

Masentelelu paranee vaikka kalkkitabletteja syömällä, jos niihin uskoo.

Ihanaa, että aloittaja on noin hyvin edistynyt. Sittenhän minullakin on toivoa. Tällä hetkellä minulla on juuri se vaihe, etten jaksa vaihtaa pyjamaa päältäni, mutta toivo elää kuitenkin niin, että edistyn jaksamisen suhteen.
Olen samaa mieltä siitä, että tänne palstalle voisi kirjoittaa myös positiivisia asioitakin. Ei kaikki tarvitse olla ihan nollaa.

Kyllä varmasti joku voi parantua masennuksesta, mutta jos masennus on alkanut jo lapsena erittäin traumaattisista kokemuksista, joita on terapiassa hoidettu ja lääkeannos (kolme lääkettä masennukseen) on niin suuri kuin voi olla, niin kyllä ainakin minun psykiatrini mukaan joudun syömään lääkkeitä loppuikäni! Lisäksi kaikki äidin sukulaiset on enemmän tai vähemmän "hulluja" eli geeneissä on ja lujaa, niin turha toivo uneksia paranemisesta. Mutta hyvin pärjään nykyisen lääkeannokseni kanssa ja käyn jopa töissä!

Voi parantua tai sitten ei voi. Olipa valaiseva aihe.

Parantuneiden tarinoita on löydettävissä. Itse kirjoitan julkisesti omalla nimelläni blogia jossa kerron omista kokemuksista eli matkasta masennukseen, sillä olemista sekä kuntoutumisesta ja tasapainoisen elämän löytämisestä. Blogini löytää täältä:

http://elamarakastettuni.blogspot.fi/

Toinen parantunut joka kirjoitta myös omista kokemuksistaan on Katja Lemberg ja hänen bloginsa löytää täältä:

http://katjalemberg.blogspot.fi/

Olen itse kirjoittanut melkein koko sairastumiseni ajan päiväkirjaa ja toivuttuani olen kirjoittanut julkisesti. Siksi kun silloin olin sairas ja tiskit jäi tiskaamatta ja elin sängyssä, niitä harvoja asioita joita jaksoin tehdä oli netissä käyminen. Enkä löytänyt yhtään kertomusta siitä millaista masennus on ja mitä siihen liittyy ja miten siitä parannutaan.. joten kirjoitan sitten itse. Kaikille samaa kokeville.

Itselleni masennus oli lahja. Elämäni on paljon täydempää tänään kun olen käynyt katsomassa kuinka synkkää ja pohjattoman toivotonta se voi olla.

Itselläni kävi myös suuren suuri onni kun satuin pääsemään kuntoutumaan projektiin jossa uskottiin parantumiseen (mielenterveystoimissa sain sen kuvan että kunhan nyt jotenkin pysyn tolpillani, en saanut toivoa paremmasta) ja sain tilaa ja aikaa ja aidon mahdollisuuden toipumiseen oikea-aikaisesti eli melko pian sairastumiseni jälkeen.

Lääkkeistä sanon sen verran että mieliala lääkkeitä en voinut syödä kun sain niistä niin rajuja haittavaikutuksia. Mutta paranin silti. Tämä on omaa kokemaani, ja jollakin toisella saattaa olla erilainen kokema.

Kroonisesta endogeenisesta masennuksesta ts kliinisestä depressiosta ei voi parantua lääkkeillä.

Mikäli diagnoosi on ollut jo alun alkaen väärä eli kyseessä ollut pelkkä lievä alakulo tai suru esim. läheisen menettämisestä johtuen ei masennusdiagnoosia voida käyttää pelkästään toimipaikan hallinnollisista toimenpiteistä vastaavien palkkojen maksuun.

Masennuksesta voi parantua ja parantuu.

Masennuksesta parantuu ja toipuu, kunhan ensin lopettaa päätä sotkevat lääkkeet ja toiseksi ottaa uuden asenteen elämiseen.

Minäkin elin lääkittynä zombina toista vuotta ja ihmettelin miksi olo vain pahenee ja vaivun syvemmälle suohon.

Kohdallani kokeiltiin koko repertuaari; rauhoittavat, masennuslääkkeet, neuroleptit jne

Olin toivoton tapaus ja eläkepaperitkin sain.

Vaihdoin paikkakuntaa ja lähdin töihin, taidan parhaillaan elää elämäni parhainta aikaa.

Minä olen elävä esimerkki siitä, että vaikeastakin masennuksesta voi toipua.

Sairastuin teinivuosina vakavaan masennukseen, joka sitten kroonistui.
Olin lukemattomia kertoja sairaalahoidossa itsetuhoisuuteni/ dissosiaation vuoksi.
Lääkitykseni aloitettiin suht kevyellä mielialalääkkeellä, lääkitys kuitenkin vahveni vuosien kuluessa, tunsin välillä olevani tunteeton zombi.
Minulle ehdotettiin jossain vaiheessa pysyvää eläkettä, itse en ollut siihen valmis ja nykyään olen todella tyytyväinen etten siihen suostunut.

Nykyään olen reilu kolmekymppinen, suunnittelen elämää eteenpäin, opiskeluja jotka eivät ole aiemmin onnistuneet, nyt koetan saada uusia elämyksiä ja kokemuksia. En ole katkera vaikka sairastellessa meni nuoruus. Reilu kaksi vuotta sitten lopetin kaiken lääkityksen, nyt voin sanoa kestäväni elämän tuulet ja tyrskyt. Koen aitoja tunteita, ihmiset ovat sanoneet, että nyt minusta näkee tunnetilat, aiemmin lääkkeet turrutti ne.

Eihän se ole helpolla tullut, että olen nyt tässä tilanteessa, paljon olen tehnyt työtä itseni kanssa.. Voin kuitenkin sanoa etten olisi sama ihminen ilman näitä kokemuksia, ajattelen niin että menneisyyteni on minulle voimavara.

En ymmärrä masentuneita, toimintakyvyttömiä. Enkä tule koskaan ymmärtämäänkään. Suomessa ovat asiat helvetin hyvin jokaisella, joka vähän viittii silmiään avata ja olosuhteitaan arvostaa. Masentuneet on yksiä huomionkipeitä minässään rypeviä säälittävyyksiä. Ei, en sääli. Inhoan.

Masennuksen syy löytyy sisältäsi

Olkaa hyvät!
https://m.youtube.com/watch?v=hzvT0vy5cjE

Toistuva vaikea masennus vuodesta 1994. Psykoterapia vv.1996-1998 ja 2002-2014 (kyllä! Maksoin itse). Masennuslääkkeistä kokeiltu Zoloft, Cipramil, Seronil, Fevarin, Remeron, Efexor, Surmontil, Triptyl, Azona ja viimeksi Cipralex. Antipsykooteista Ketipinor ja Levozin. Tasaajista Deprakine. En ole ollut masentunut nyt kahteen vuoteen. Vaativa työ, toisaalta en ole paljon töistä ollut pois, vaikka vaikea masennus. Kyllä masennuksesta voi toipua pitkän kaavankin mukaan.

Olen potenut lievää masennusta jo 7 vuotiaana. Olen nuorin lapsi joten myös näkymättönin. Vanhempien jatkuva torjunta ei auttanut asiaa. Masennus meni koko ajan pahemmaksi. Edes terveyden hoitaja ei kysynyt viilto tai mustelmia kehossani. Nukkuminen ei ollut helppoa. Unirytmi ei ollut parhain. Jouduin nopeasti osastolle jossa hoitajia ei edes kiinnostanut.

Hei! Aloitellaas taas 2019 tää keskustelu.

Olen itse 20 vuotias 1 lapsen isä. Ja kärsinyt masennuksesta nyt tasan vuoden. Eri lääkkeet testattu, mutta mikään ei ole toiminut. Nykyinen lääke venlafaxin on joten kuten auttanut mutta kadottanut tunnepuolen joka saa minut masentumaan entisestään. Pitänee keskustella lääkärin kanssa lääkkeestä. Välillä on niin toivoton olo, että ahdistaa kävellä esim sillan yli kävelylenkillä, kun tulee hulluka ajatuksia mieleen että mitä jos hyppäisin. Mutta mitä muuta mä voisin tehdä? Parantua! Ei ole muuta vaihtoehtoa. Eivaan ole. Kertokaa hyvät ihmiset masennuksesta lähipiirille kuten perheelle jne. Kertokaa joka päivä omat ajatukset ja jakakaa ne. Seon paras lääke. Puhuminen. Se, että saat sen paskan sun pään sisästä tuotua suun kautta ulos, se helpottaa. Joksikin aikaa, mutta silti. Yrittäkää nauttia luonnosta, liikkumisesta ja lenkkeilystä. Ne vapauttaa endorfiinejä,, ( hyvänolon hormooneja) jotka piristää. Ihan elämäntavaksi asti. 5 - 6 krt viikossa liikuntaa. Sain itse BDI testistä 35 pistettä joka luokitellaan vakavaksi masennukseksi. Elämä on. On ihme jos ei masennu 2019. Joten hyvät ihmiset vaikka toivoa ei ole niin aina sitä löytyy sen verran että jaksaa tämän päivän. Itse pysyn pinnalla kun on usko Jumalaan ja oma lapsi ja vaimo. Kyllä se siitä paranee ajan myötä! Sanokaa itsellenne että tämä on sairaus minkä tulen päihittämään. Vaikka seon Niin vaikea vaan sanoa ja myöntää. Mä lupaan että kaikki kääntyy parhain päin ja elämä on elämisen arvoista. Jos sä luet tätä jolla on masennus, niin lupaan sulle että kaikki kääntyy parhainpäin. Sä toivut tästä aivan sata varmasti. Sairaus tuntuu vaan pahemmalta pään sisässä ku esimerkiksi joku flunssa. Sairauksia molemmat. Puhukaa ihmiset puhukaa! Pukekaa vaikka teidän masennukset ja pelot hauskoihin asuihin ja piirtäkää ne kehyksiin. Tuokaa se masennus konkreettiseksi ja nimetkää se. Kyllä se siitä! Toivon kaikkea hyvää ja terveitä vuosia just sulle kanssasairastaja🤗

Oman kokemukseni mukaan masennuksesta ei voi toipua täysin. Olenhan minäkin nyt "terve", enkä mikään pohjamudissa rypevä ja itsetuhoinen kuten joskus. Mutta kyllä se masennus ja/tai lääkkeet jotain jälkiä jätti päähän ja teki minusta jotenkin zombimaisen. Ei ole sitä samaa intoa ja puuskua kuin ennen masennusta, kunhan olen vaan ja jonkinlaisena droonina suoritan arjen askareita. Kaikki luovuus ja inspiraatio on kadonnut, en enää pysty harrastamaan esim. piirtämistä mitä aiemmin harrastin aktiivisesti.

Ihan varmasti vaikeasta ja kroonistuneestakin masennuksesta voi parantua!! Minä tiedä kaksi todella pitkään sairastanutta jotka molemmat nyt olleet täysin terveitä pitkään ja ilman lääkkeitä menneet jo pari kolme vuotta. Itse olen sairastanut noin 15 vuotta ja nyt mennyt hyvin ilman lääkettä usea kuukausi.

Onko muilla ollu semmosia kokemuksia että tuntuu että ei ole läsnä ollenkaa eikä tunne olevansa elossa? Minulla on semmoinen tunne ollut jo jonkun aikaa ja luulen että olen sekoamassa..vaikka kaikki on oikeasti paremmin kun hyvin mutta en tunne sitä sisälläni, tulevaisuus pelottaa enkä tunne mitään oikeen enää. Olisin kovasti vailla vertaistukea;(
T 19v tyttö

T19v tyttö.

Opiskele taloutta ja historiaa!

enpä tiedä, itsellä skitsofrenia ja olen moniongelmainen tietyllä tavalla ja aina sairaanhoitajat ja lääkärit ovat vaatineet minulta paljon enemmän kuin masentuneilta?

se on aika jännä.

mutta, onneksi masentuneet eivät pääse läheskään niin helposti eläkkeelle kuin ennen sillä suomen talous ei kestä sitä että kolmannes suomalaisista vetää huilinkia kun muut paljon sairaammat kuntoutuvat urakalla ja tekevät jotain kuntoutumisen eteen.

Masennus on reaktio elämäntapahtumiin. Siten ei ole mitään mistä parantua. Elämästä ei voi parantua. Elämään kaikkine sotkuineen ja vastoinkäymisinn voi vain yrittää sopeutua. Kun ihminen on tyytyväinen elämäänsä, ei hän ole masentunut.

Kroonisesta masentuneisuudesta puhuminen on yhtä absurdia kuin puhua kroonisesta onnellisuudesta. Ihminen on toki onnellinen silloin, kun hän on tyytyväinen elämäänsä. Täysin triviaalia.

Nämä päätelämät ovat itsestäänselvyyksiä, jotka valitettavasti alkavat kadota ihmisten ymmärryksestä voimakkaan jatkuvan valtio-psykiatrian propagandan seurauksena.

ylivilkkaus eli adhd on aina ihmetyttänyt minua, ihminen on vaan vilkas, eikä siten sopeudu työelämän rytmitykseen tai sääntöihin.

kaksisuuntaisella mielialat vaihtelevat kun ei saa tahtoaan perille tai ei osaa käyttäytyä millään tavalla.

mutta, sairaus josta voi parantua jokainen 100%, se ei ole sairaus millään tavalla, jos elämä murjoo eikä ole saanut lapsena karkkipussia, se ei ole sairaus millään tavalla.

Elämä on kuin tuoli, neljä jalkaa.

1. Rakkaus...ok.
2. Työ...ok.
3.Talous...ok.
4. Sitten sinä (minä täällä). Huolenpitoa itsestä ym.

Minulla rakkaus petti, työ samoin. Talous, ainakin velaton.

Sitten sitä on saanut itsensä taapertaa.

anteeksi paljon, edelliset 2 kirjoitusta, ottaa vain elämä välillä päähän.

ei minulla ole paljon kavereita, yksi hyvä ja toinen myös, mutta en ole nähnyt häntä ikävä kyllä pitkään aikaan.

koin vain että saan täältä enemmän vertaistukea, kuin tämän kaupungin asukkailta.

anteeksi provosoiva kirjotustyuli, kognitiivisista oireista johtuen en osaa kirjoittaa sillä tavalla että se olisi mahdollisimman kohteliasta.

vähän masennusta on mutta sairaus on todella hitaasti mennyt pikku hiljaa parempaan suuntaan, onneksi.

nyt täytyy vain voimistella aika paljon viikottain että pysyy vähän paremmassa kunnossa, nukkunut sängyn päällä jo sen verran monta vuotta.

Masennus ei ole itsenäinen sairaus, vaan oire. Siksipä potilaitakin on yhtä paljon erilaisia kuin tilanteeseen johtaneita syitä. Jos elämästä puuttuu kokonaan oleelliset pohjan rakentamisen vuodet, niin hankala siitä on toipua menestyväksi yhteiskunnan jäseneksi, anteeksi vaan. Omat asiat ehkä jaksaa hoitaa, ei muiden. Työelämää ei ole suojatyössä ruuvien laskeminen pusseihin tai vastaava "duuni". Terveys ja elämä tarkoittaa ihan muuta. Kun perheen ja uran rakentamisen vuodet on menetetty, niin itselleni riittää, että saan hoidettua omat asiani. Olkoon se sitten vaikka "toipumista".

Masennuksen ohella/takana voi olla traumoja, alkoholismia, persoonallisuushäiriöitä ja vaikka mitä. Varsinainen sekametelisoppa. Ihan kaikilla sitä ei pikaterapioida ja aivoja uudelleen ohjelmoida yhteiskunta- ja maailmakelvollisiksi. Tuntuu, että terapiakin tehoaa parhaiten tietyllä tavalla narsistisiin ihmisiin. Jotka ovat jo valmiiksi olleet pärjääviä, ja jotka saavat kolauksen vaikka puolison jättäessä. Sitten pikaterapian jälkeen he huutelevat kovaan ääneen, että heillä on oikeus tunteisiinsa, ja ovat saaneet oikeutuksen olla kunnioittamatta toisten tunteita, koska heidän omat ovat etusijalla.

Läheisille puhuminen on parasta. Ammatti auttajat ovat täysin vieraita, oppineita tosin.

Surkeinta on jos ei enää ole lähiomaisia tai omaa rakasta.

Valitettavasti paha on olemassa, näin asian näkevät teologit.

Sairauskertomusten lukeminen on tosi raskasta.

-----------

Lähipiirissä olen nähnyt todella pahan masennuksen. Mikä häntä oikein masensi? Aina vaan, päivästä päivään. Lyijyn raskaiden jalkojen laahustamisen ääniä en unohda koskaan.

Kaikki loppui sitten lopullisesti päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä jota hän suunnitteli innolla! Sekin ilo jäi häneltä kokematta. Eräitä onnen pilkahduksia onneksi. Eräänä Jouluna hän sanoi: Näin paljon lahjoja.

Hän haki apua masennukseen lääkäreiltä. Turruttavia lääkkeitä, sähköhoitoja.

Sairaus lopulta uuvutti hänet. Elämän halua häneltä silti löytyi. Taisteli sairautta vastaan, hänen viimeiset sanansa olivat: En jaksa enää.

Monesti mietin miten ihminen voi muuttua näin totaalisesti?

En ole vastausta löytänyt.

Viimeksi toissapäivänä kävin hänen haudallaan. Siellä rauhassa hiljennyin ja lähdin pois. Tiedän että hän on Jumalan luona, missä kaikki murhe ja tuska on poissa.

Millaisen rangaistuksen saa, jos työntää ihmisen metron alle? Pääseekö sillä hoitoon vai vankilaan?

Hei tää palsta nyt auttoi taas nii vitusti. Kaikki negatiivinen täältä vain jäi mieleen koitin apua/helpotusta tähän masentuneeseen tilaan.

Harmi. Etsin täältä jotain toivoa paremmasta ja en niitä paljoa löytänyt.

Itselläni masennusta ollut suurimman osan elämästä. Mutta tämä korjaantui kun huomasin että masennus oli merkki siitä että elämässäni ei ole kaikki hyvin. Tämä voi olla esimerkiksi työ , tietty kaveri porukka , jokin asia jota ei ole käsitellyt aijemmin loppuun tai et ole osannut päästää irti jostain myös voi olla päihdeongelmaa tai alkoholinkäyttöä tai adhd esimerkiksi. Itselläni masennus korjaantui ruokavaliolla ja urheilulla myös lähdin tekemään niitä asioita joista pidin. Tsemppiä kaikille

Masennus ei ole mikään sairaus se on vain tekosyy laiskuudelle. Pienimunaiset miehet masentuu kun eivät saa naista eikä työtä. Pienimunaiset miehet ovat laiskoja luusereita. Minulla on Isot Munat ja olen ollut aina töissä ja olen onnellinen. Minulla on iso tissinen akka saan aina panna kun mulla on Isot Munat. Naiset on masennus kun niillä ei ole isomunainen mies, niiden miehillä on pienet Munat, kuka sellaista nahjusta katsoo. Pienimunaiset miehet hirttäskööb itsensä. Saunassa miehen Munat arvostellaan pienimunaiset nauretaan ulos saunasta pienimunaiset miehet ei saa saunoa, ne saunokoo missä lie