Viimeinen kirjoitukseni (m->n)

Olen aina se "salainen ihastus"; se jolle ei kerrota mitään vaikka tunnetaan paljon. Sain tietää ensimmäisen kerran lukion lopussa (2008), että luokkalaiseni oli ihastunut minuun. Koska hän ei ikinä kertonut minulle, tiemme erkanivat lakkiaispäivänä. Oma aikani ei riittänyt luokkalaisteni kanssa keskusteluun ja jouduin lähtemään, vaikka meillä olisi ollut mahdollisuus puhua. Jälkikäteen kävi ilmi, että hän oli ihastunut minuun. Varmaan satutin häntä; satutin myös itseäni. EN HALUA LOUKATA KETÄÄN! Minua on kehuttu komeaksi ja hyvännäköiseksi mieheksi. Ne kehut tulivat sukulaisilta, mutta olen alkanut uskoa että niissä saattoi olla jotain perää. Seuraus tälle on yksinkertainen: "tuhoan kaiken mihin kosken". Joku on minulle vain kaveri, mutta ihastuukin minuun salaa ja en huomaa hänen ihastumistaan. Ties kuinka monta kertaa näin on käynyt, en tiedä. Olen itse ujo, ja ollut salaisesti ihastunut (1st time 2008). Ikävä kyllä minun oli koettava se; ymmärrän nyt miltä niistä ihmisistä tuntui, koska en saanut ensirakkaudeltani minkäänlaista vastakaikua. Lopputulos oli masennus ja vihlova suru. En toivo sellaista kenellekään. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut todella paljon helpompaa jos olisin lähestynyt ensirakkauttani js hän olisi haukkunut minut lyttyyn. Omiin arvoihini (ainakin näissä asioissa) kuuluvat

1) toisten kuunteleminen
2) huomaavaisuus
3) ystävällisyys ja muiden arvostaminen
4) yritän ymmärtää muita ihmisiä ja maailmaa sekä itseäni

En aina ole läheskään kaikkea mitä arvostan (1-4). Haluaisin olla, ja pyrin käyttäytymään siten. Koska haluan vain hyvää, satutan itseäni jatkuvasti. Tarvitsisin kumppanin, jolloin tätä kaikkea ei enää tapahtuisi näin usein (Tämä ei silti ole mikään seuranhakuilmoitus [vähintäänkin kyseenalainen tällaisella palstalla]!).

Haluankin sanoa, ennen kun jätän tämän palstan lopullisesti, että SALAINEN IHASTUMINEN ON SYVÄLTÄ! Salainen ihastuja satuttaa paitsi itseään myös ihastuksensa kohdetta pahimmassa tapauksessa verisesti. Olen saanut pienen trauman ihastumista kohtaan. En halua katsoa ketään silmiin ja olen miettinyt pitäisikö minun alkaa vältellä jopa hymyilemistä. Tämä menee siis jo aika pitkälle. Ongelmana on vain se, että koin itse ihastumisen vähän aikaa sitten. En voi vältellä ihmistä, johon olen itse ihastunut. Ujona miehenä ymmärrän ettei ole helppo mennä puhumaan, mutta tein sen lopulta. Sain pakit, mutta teko pudotti valtavan taakan hartioiltani. Tulin siihen tulokseen, että tästä lähtien kerron tunteeni aina heti. Lisäksi kysyn muiden tunteista välittömästi jos epäilen niitä olevan olemassa. Kaikki tämä vaatii käsittämätöntä rohkeutta, enkä tiedä pystynkö siihen... vähintäänkin pitäisi yrittää.

Ihmisten pitäisi kertoa. Se olisi kaikille helpompaa. PYYDÄ VAIKKA SUNNUNTAIKAHVILLE JOS KAIKKI MUU TUNTUU YLIVOIMAISELTA! Pelkkä tieto ei tapa ketään, ainakaan jos on kyse tykkäämisestä. Luulisi että itse kukin haluaa kuulla muiden tykkäävän hänestä. Kertomatta jättäminen voi tappaa jos se herättää riitävän voimakkaita reaktioita ihastuksen kohteessa. Ainakin se sattuu ihan helvetisti.

Tämän olen kokenut. Asia on yksi oman elämäni suurimmista kipupisteistä. Toivottavasti joku voi oppia siitä jotain tai ainakin laajentaa näkökulmaansa.

Kiitos niille, jotka jaksoivat lukea pitkähkön tekstini! Hyvää kevättä!

-Mies Helsingistä