Psykopaatti kodissa?

mahdollisuuksia?

Onko jollakin kokemusta lapsesta, jolla lääkäri todennut psykopaattisia oireita? Olemme hyvin sekavissa tunteissa meille täysin uuden asian/oireen kanssa. Alkuun ihmettelimme lapsen hyvin erikoista käyttäytymistä, aavistelimme niiden olevan jossain määrin psykopaattisia, muttemme halunneet liiaksi tuudittautua keittiöpsykologiaan. Nyt hoitojen edetessä meille kerrotaan melkoisen karua faktaa lapsen oireiden vakavuudesta ja ennusteita tulevasta. Psykiatri ja muut asianosaiset selvästi valmistevat meitä lapsesta luopumiseen. Asiattomia vastauksia en kaipaa!

38

6669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei hirveästi

      Meillä päätyi pitkän sijoituksen jälkeen koulukotiin. Ehdimme kokemaan monen laista. Emme uskoneet asiantuntijoiden varoituksiin, vaan halusimme uskoa lapsen kykenevän "paranemaan" rakkaudella ja hyvällä hoivalla, niin ei valitettavasti käynyt. Psykopaattinen lapsi/nuori on pahimmillaan vaaraksi koko perheellenne. Kuunnelkaa ihmeessä ammatti-ihmisiä, että oma perheenne ei kärsi liikaa. Voimia!

      • Selittäisitkö vielä

        "Meillä päätyi pitkän sijoituksen jälkeen koulukotiin."

        Jäikö sinulle muita sijoitettuja tai onko hoidossasi omia lapsia?

      • ei hirveästi
        Selittäisitkö vielä kirjoitti:

        En oikein ymmärrä mitä haluat minun selittävän? Kyllä meille jäi vielä sekä sijoitettuja että omia tämän yhden lapsen muuton jälkeen.

      • Pitkä sijoitus
        ei hirveästi kirjoitti:

        En oikein ymmärrä mitä haluat minun selittävän? Kyllä meille jäi vielä sekä sijoitettuja että omia tämän yhden lapsen muuton jälkeen.

        Heitit itsellesi arvottomaksi käyneen esineen silmistäsi, ja yhteisöösi jäi vielä kalvettavia. Sinunlaisille on ihan oma sanakin olemassa.

      • ei hirveästi
        Pitkä sijoitus kirjoitti:

        Heitit itsellesi arvottomaksi käyneen esineen silmistäsi, ja yhteisöösi jäi vielä kalvettavia. Sinunlaisille on ihan oma sanakin olemassa.

        Heitin? Kyllä päätös oli psykiatrien. Ja tiedoksesi, että olemme ainoat ihmiset, jotka edelleen käyvät säännöllisesti tapaamassa kyseistä nuorta siellä koulukodissa. Perhettämme en kuvaisi miksikään yhteisöksi, olemme ihan tavallinen perhe. Ilman sädekehiä! Mikähän lienee sinunkin ongelmasi, että täällä täytyy tuolla tavoin herjata toisia.

      • Miettikää nyt vähän
        Selittäisitkö vielä kirjoitti:

        "Meillä päätyi pitkän sijoituksen jälkeen koulukotiin."

        Jäikö sinulle muita sijoitettuja tai onko hoidossasi omia lapsia?

        Tietenkin koulukoti on parempi paikka psykopaattiselle lapselle tai nuorelle!

        Pitäisikö kokonainen koululuokka laittaa kärsimään yhdestä psyykkisesti sairaasta oppilaasta, joka ei kykenisi luokassa toimimaan?

      • ei hirveästi
        ei hirveästi kirjoitti:

        Heitin? Kyllä päätös oli psykiatrien. Ja tiedoksesi, että olemme ainoat ihmiset, jotka edelleen käyvät säännöllisesti tapaamassa kyseistä nuorta siellä koulukodissa. Perhettämme en kuvaisi miksikään yhteisöksi, olemme ihan tavallinen perhe. Ilman sädekehiä! Mikähän lienee sinunkin ongelmasi, että täällä täytyy tuolla tavoin herjata toisia.

        Jatkoa vielä edelliseen. Käypä lukemassa sosiaaliportti.fi/koulukodit. Sieltä saat faktaa miksi joku nuori sijoitetaan koulukotiin.

        Tässä pieni pätkä ko sivulta:

        "Koulukodeilla on pitkäaikainen asema viimesijaisena kaikkein lasten ja nuorten sijaishuoltopaikkana. Koulukotien erityisen huolenpidon yksiköt viittaavat erityisen huolenpidon tarpeeseen vaikeahoitoisten, jopa vaarallisten nuorten hoidon kohdalla.

        Sijoitusperusteet liittyvät usein koulunkäynnin laiminlyömiseen, oman ja muiden ihmisten terveyden tai turvallisuuden vakavaan vaarantamiseen, mutta lisäksi taustalla on aikaisempaa vaikeampia psykiatrisia ongelmia. Erityisen huolenpidon osastohoidon tarve koskee usein nuoria, joiden kohdalla useamman kuin yhden oireen osalta myös nuorisopsykiatrisen hoidon kriteerit täyttyvät.

        Viime vuosina on ollut myös havaittavissa, että psykiatrisen hoidon jälkeen nuori ohjautuu entistä useammin erityisen huolenpidon yksikköön. Tämä ilmiö on puolestaan näkynyt mm. koulukotien arjessa siten, että mielenterveysongelmista ja -häiriöistä sekä vaikeista käytösongelmista kärsivien lasten määrä on lisääntynyt ja ensisijaisesti päihdeongelmaisten lasten ja nuorten määrä on vastaavasti vähentynyt.

        Nykyinen tilanne tulee jatkumaan todennäköisesti vielä pitkään, mutta myös päihdeongelmaisten nuorten hoidon tarve saattaa lisääntyä. Tulevaisuudessa on tarpeellista panostaa erityisen huolenpidon yksiköiden valmiuksiin ottaa vastaan myös maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria.

        Psykiatrisen hoidon kanssa on käyty eräänlaista rajankäyntiä, mutta käytäntö on osoittanut, että vahvastikin psyykkisesti oireileville nuorille sijoittaminen erityisen huolenpidon yksikköön on usein osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.

        Jatkossa on entistä tarkemmin määriteltävä, mitkä hoidontarpeet kuuluvat erityisen huolenpidon yksikön kohdattavaksi, sillä psykiatrisen osaamisen kehittäminen ja yhteistyön kehittäminen psykiatrisen hoidon kanssa on erityisen huolenpidon lähivuosien keskeinen haaste. Psykiatrista hoitoa tarvitsevien lasten määrän lisääntyminen asettaa uudenlaisia osaamishaasteita, jossa tarvitaan lisää erityiskoulutusta."

        Meidän kohdalla nuori vaaransi sekä oman että monen muun ihmisen turvallisuuden niin kotona, koulussa kuin muuallakin. Ei tämä mikään ilon aihe kenellekään ole!

      • Äläs nyt

        Hienosti vetoat jonkun muun kirjoittamaan juttuun tai huttuun mieluimmin kuin keskustelisit itse. Keskustellaan sinusta sijaisvanhempana johon kommentillasi johdatit. Käyt siis säännöllisesti tapaamassa pitkä-aikaisesti hullossasi ollutta sijaislasta koulukodissa, kerropas että mitä varten käyt.

      • sossupaholainen
        Äläs nyt kirjoitti:

        Kyllä tuo sijaisäiti keskustelee, mutta sinusta en tiedä. Ensin syytät häntä, että hän on heittänyt lapsen ulos perheestään "tarpeettomana" ja kun hän selittää miksi on joutunut antamaan lapsen pois ja vielä antaa faktatietoa (sosiaaliportti on arvostettu sivusto, jota käyttävät paljon myös sosiaalialan ammattilaiset). Minusta hänen vastauksensa on erittäin asiallinen. En voi vastata hänen puolestaan siihen miksi hän käy tapaamasta lasta koulukodissa. Epäilisin syyn olevan se, että kun lapsi on vuosia ollut perheessä, niin lasta ei voi niin vain antaa pois ja unohtaa, vaan häneen pidetään edelleen yhteyttä.

      • ei hirveästi
        sossupaholainen kirjoitti:

        Kiitos "sossupaholainen" puolustamisestani. =) Edellisen viestin kirjoittaja tuntuu olevan varsinainen "asiantuntija" ja ilmeisen katkeroitunut ihminen. Säälin häntä! Vastasit puolestamme myös aivan oikein. Kyllä meillä on edelleen paljon hyviä tunteita pois lähtenyttä lasta kohtaan, eivätkä ne mihinkään jatkossakaan häviä. Lapsi itse on syytön sairauteensa ja sen aiheuttamaan oireiluun. Jos vain olisi parannuskeino tai edes oireita lievittävä, niin olisimme valmiita ottamaan hänet takaisin koska vain.

      • Äläs nyt
        sossupaholainen kirjoitti:

        Kyllä tuo sijaisäiti keskustelee, mutta sinusta en tiedä. Ensin syytät häntä, että hän on heittänyt lapsen ulos perheestään "tarpeettomana" ja kun hän selittää miksi on joutunut antamaan lapsen pois ja vielä antaa faktatietoa (sosiaaliportti on arvostettu sivusto, jota käyttävät paljon myös sosiaalialan ammattilaiset). Minusta hänen vastauksensa on erittäin asiallinen. En voi vastata hänen puolestaan siihen miksi hän käy tapaamasta lasta koulukodissa. Epäilisin syyn olevan se, että kun lapsi on vuosia ollut perheessä, niin lasta ei voi niin vain antaa pois ja unohtaa, vaan häneen pidetään edelleen yhteyttä.

        Ihmetteletkö sossupaholainen sinä ollenkaan sitä, että miksi tuo kyseinen sijaisäiti siirtää kaiken syyn sijaislapsen tai jonkun muun syyksi vaikka sijoitus on ollut luonaan pitkäaikainen. Lisäksi sijaisäiti kertoo tunteistaan jotka ovat hänen henkilönsä tuotoksia. Psykopaatit kertovat mielellään tunteistaan, niistä mitä eivät pysty kokemaan vaan on ulkoa opittua tai matkittua ja sopii tilanteeseen. Voisiko olla että sijaisäiti olisi kalvanut sijaislapsesta tarvitsemansa ja siirtänyt tilalle luonnevikansa ja vierailisi seuraten samalla miten sijaislapsi selviää vai selviääkö. Tuossa alempana hän kertoilee miten paljon hänellä on edelleen tunteita sijaislasta kohtaan ja miten hän vaan hyvää tarkoittaa sijaislapselle, mutta ei osaa katsoa itseään toimijana ja palapelin palana.

      • lastenko etu?

        Lastensuojelussa onkin juuri se vikana, että sijaisvanhemmat ja sossut liittoutuvat vanhempia ja lapsia vastaan. Mielestäni sossujen pitäisi olla puolueettomia ja varmistaa myös se, ettei lapsia kaltoinkohdella kulissien takana sijaisperheissä. Tältä sossut kuitenkin mieluusit sulkevat silmänsä, ja uhraavat lapset ja näiden sukulaiset, ennemmin, kuin alottavat raskaan savotan esim. kaikkien sijoitettujen siirtämiseksi sairaasta paikasta pois. Puolustajia vaikka psykopaattiseia piirteitä omaaville sijaisvanhemmille riittää uskomattoman paljon.

      • jotakin rotia
        Miettikää nyt vähän kirjoitti:

        Tietenkin koulukoti on parempi paikka psykopaattiselle lapselle tai nuorelle!

        Pitäisikö kokonainen koululuokka laittaa kärsimään yhdestä psyykkisesti sairaasta oppilaasta, joka ei kykenisi luokassa toimimaan?

        Tai kokonainen lapsilauma kärsimään siitä, että sijaisvanhempi on kykenemätön rakentavaan työhön.

        Ajatelkaa nyt. Onko hyvä paikka lapselle tai nuorelle?

      • Miettikää nyt vähän
        jotakin rotia kirjoitti:

        Tai kokonainen lapsilauma kärsimään siitä, että sijaisvanhempi on kykenemätön rakentavaan työhön.

        Ajatelkaa nyt. Onko hyvä paikka lapselle tai nuorelle?

        Ei sijaisvanhempikaan pysty ihmeisiin, silloin kun lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat olleet liian traumaattisia.

        Lapsen kehityksen kannalta raskausaika ja kaksi ensimmäistä vuotta ovat äärimmäisen tärkeitä. Jos esimerkiksi äiti on käyttänyt päihteitä koko odotusajan ja ensimmäisen elinvuotensa lapsi on ollut enemmän tai vähemmän heitteillä, lapsen tulevaisuus alkaa olla jo menetetty, eikä syntyneitä vahnkoja pysty enää täysin korjaamaan.

        Itsestäni ei tämän vuoksi olisi edes sijaisvanhemmaksi. Jokaisen vanhemman pitäisi pitää huolen omista lapsistaan.

      • Anonyymi
        Äläs nyt kirjoitti:

        Ihmetteletkö sossupaholainen sinä ollenkaan sitä, että miksi tuo kyseinen sijaisäiti siirtää kaiken syyn sijaislapsen tai jonkun muun syyksi vaikka sijoitus on ollut luonaan pitkäaikainen. Lisäksi sijaisäiti kertoo tunteistaan jotka ovat hänen henkilönsä tuotoksia. Psykopaatit kertovat mielellään tunteistaan, niistä mitä eivät pysty kokemaan vaan on ulkoa opittua tai matkittua ja sopii tilanteeseen. Voisiko olla että sijaisäiti olisi kalvanut sijaislapsesta tarvitsemansa ja siirtänyt tilalle luonnevikansa ja vierailisi seuraten samalla miten sijaislapsi selviää vai selviääkö. Tuossa alempana hän kertoilee miten paljon hänellä on edelleen tunteita sijaislasta kohtaan ja miten hän vaan hyvää tarkoittaa sijaislapselle, mutta ei osaa katsoa itseään toimijana ja palapelin palana.

        Nyt on kyllä todella kipeää tekstiä.

      • Anonyymi
        Äläs nyt kirjoitti:

        Hienosti vetoat jonkun muun kirjoittamaan juttuun tai huttuun mieluimmin kuin keskustelisit itse. Keskustellaan sinusta sijaisvanhempana johon kommentillasi johdatit. Käyt siis säännöllisesti tapaamassa pitkä-aikaisesti hullossasi ollutta sijaislasta koulukodissa, kerropas että mitä varten käyt.

        Painu nyt vittuun saatanan ääliö yksinkertainen ihminen!!

    • Älä odota

      Ei täällä kannata kysellä, kukaan ei uskalla vastata. Täällä liikkuu niin paljon biovanhempia ja muita katkeroituneita ihmisiä, jotka vastailevat todella asiattomasti kaikkiin kysymyksiin. Hae vastauksia sosiaalitoimiston kautta, siellä ne kyllä osaavat ohjata sinulle vertaistukea, ellet asu ihan pienellä apikkakunnalla. Onnea prosessinne! Toivottavasti kaikki asianosaiset saavat apua.

      • mahdollisuuksia?

        Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Edelliselle: Ei näköjään kannata kysellä! En vaivaudu tänne toiste kirjoittelemaan. Provokaattiset tyypit näyttävät vievän koko viestittelyltä pohjan, kuten tuo yksi tässäkin ketjussa. =( Koitamme selvitä tulevista ajoista parhaan kykymme mukaan. Hyvää äitienpäiväviikonloppua!

    • Mayiren

      Aloittaja ja sinä "ei hirveästi"
      Et ehkä tätä enää lue, mutta tahdon minäkin sanoa, että nostan hattua sinulle ja sinun laisillesi! Teitä todella tarvitaan!
      Älä pahoita mieltäsi näitten läpeensä katkerien ihmisten solvauksista, he ovat varmasti onnettomia itsekin, liotessaan siinä omassa myrkyssään. Säälittäviä.

      Itsellä sivustakatsojan kokemus psykopaattisesta lapsesta, toin lastenkotiin sijoitetusta koska tässä maassa missä asun, ei koulukoteja erikseen ole. Asuu pienessä noin 6 lapsen yksikössä, missä en tiedä tarkalleen montako huoltajaa. Täällä lastenkodit on juuri sellaisia pieniä, niinkuin koteja. Paitsi että henkilökunta on siellä työssä. Tiedän., että hän on erittäin haasteellinen lapsi/nuori, (nyt 13-vuotias) ja niinpä hänellä on pari oma-hoitajaa ihan vakituiseen, jotka hänet parhaiten tuntevat.
      Voimia sinulle, ja siunausta!

      • en ole uskova

        Voimia ja siunausta kaikille sijaisvanhempien kaltoinkohtelemille lapsille ja näiden vanhemmille ja suvuille. Nostan hattua, että olette vielä hengissä tässä julmassa systeemissä.

        Pidetään lippu korkealla!

      • 1-1
        en ole uskova kirjoitti:

        Voimia ja siunausta kaikille sijaisvanhempien kaltoinkohtelemille lapsille ja näiden vanhemmille ja suvuille. Nostan hattua, että olette vielä hengissä tässä julmassa systeemissä.

        Pidetään lippu korkealla!

        Minulla kokemus psykopaattisesta sijaisvanhemmasta.

        Eli tasoissa ollaan.

      • mahdollisuuksia?

        Luin vielä, kun kiinnosti oliko tämä tässä. Mayiren, viestisi lämmitti kovasti mieltäni ja olen samaa mieltä kanssasi noista negatiivisista viesteistä. Emme ole vielä luovuttaneet, sillä ko nuori on todella rakas lapsi meille, kuten muutkin perheessämme asuvat. Laitos (koulukoti) on meille viimeinen vaihtoehto. Olemme jo nyt venyttäneet itsemme ja koko perheemme äärirajoille....tai siltä se tuntuu. Jostain ihmeestä saamme kuitenkin vieläkin voimaa ja uskoa ihmeen tapahtumiseen.

        Sinulle "ei hirveästi": Ymmärrämme teidän tuskan lapsesta. Hienoa, että kannatte vastuuta hänestä ja vierailette säännöllisesti lapsen luona. Toivon teille ja lapsellenne onnea kaikkeen tulevaan.

        Ihanaa, että täälläkin kaikista katkerista viestittelijöistä huolimatta löytyy teitä sydämelläänkin ajattelevia ihmisiä!

      • Saumaa on
        mahdollisuuksia? kirjoitti:

        Psykopaatit jakavat ihmiset hyviin ja pahoihin. Se on paha joka ei ole samaa mieltä. Samaa mieltä oleva on puolestaan hyvä.

        Psykopaatit keräilevät hovia. "Mayiren, viestisi lämmitti kovasti mieltäni ja olen samaa mieltä kanssasi noista negatiivisista viesteistä." ... "Ihanaa, että täälläkin kaikista katkerista viestittelijöistä huolimatta löytyy teitä sydämelläänkin ajattelevia ihmisiä!"

      • jepulis jestapo
        Saumaa on kirjoitti:

        On se vaan niin ihanaa... Kiva, kun sentään täältä Suoli24 - palstalta löytyy ihania ihmisiä, kjotka eivät ole psykopaatteja. Kun ovat kanssani samaa mieltä....

    • nousut ja laskut

      En epäile sanojasi yhtään. Sijoitetuissa lapsissa paljon kaikenlaista. Ollaan oltu 10v sijaisperheenä kaikenlaisille ja ikäisille. Toivottavasti perheessäsi ei ole muita lapsia, jotka kärsivät asiasta, ainakaan omia. Nämä oireet eivät parane, mutta ne muuttavat muotoaan ja lapsi oppii niitä paremmin peittämään, mutta ne ovat siellä. Voi tulla olo, ettei halua luopua, kun on tehnyt jo paljon lapsen eteen. Mutta olet tod.näk tehnyt kaiken mitä normaali perhe voi tarjota. Sijaislapsia on, jos haluat heitä vielä ottaa. Suhteen ei tarvitse välttämättä katketa, vaan se voi jatkua toisessa muodossa tämän tietyn lapsen kohdalla. Kaikkia ei vaan yksinkertaisesti voi auttaa. Jos päädytte jatkamaan, sen olisi oltava tietoinen valinta siitä, mitä kaikkea voi tapahtua ja riskien tiedostaminen. Vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja parisuhteeseen, vaikka ei haluaisikaan niin ajatella. Et ole epäonnistunut luopuessasi, vaan realisti. Luopumisen voi tehdä myös "tyylikkäästi" lapsen parasta ajatellen.

      • mitä tehdä?

        Koska sinulla tulee kuin tuutista noita vastauksia, kysyisin, mitä tulisi tehdä jos sijaisvanhempi on psykopaatti?

        Ja jos hän on oppinut huijaamaan viranomaisia mennen tullen. Miten suojella lapsia?

    • optimistijollailija

      Miksi joku (psykopaatti varsinkaan) haluaisi vieraan lapsen häiritsemään elämäänsä kotiinsa? Miksi ihmeessä? Ei mulla muuta, ajattelin vaan kysyä, jos joku tietäisi vastauksen tähän.

      • ojsdföwvn

        Sen kummemin puolia ottamatta, joillekin lapsi on vallanväline. Toisille itsetunnon koossa pitäjä.

      • vähän pare
        ojsdföwvn kirjoitti:

        Sen kummemin puolia ottamatta, joillekin lapsi on vallanväline. Toisille itsetunnon koossa pitäjä.

        Ja joku tarvitsee tuon "hyvän ihmisen" leiman voidakseen alistaa itseään huonompina pitämiään. Tällainen tyyppi saanee nostettan hyväntekijän roolistaan. Mutta todellisuudessa toiminta voi olla ihan jotain muuta, kuin hyvän tekemistä.

      • nähty
        vähän pare kirjoitti:

        Ja joku tarvitsee tuon "hyvän ihmisen" leiman voidakseen alistaa itseään huonompina pitämiään. Tällainen tyyppi saanee nostettan hyväntekijän roolistaan. Mutta todellisuudessa toiminta voi olla ihan jotain muuta, kuin hyvän tekemistä.

        juu,näitä tyyppejä riittää lastensuojelussa!Etenkin laitoksissa.

      • perhehoitoa muka
        nähty kirjoitti:

        juu,näitä tyyppejä riittää lastensuojelussa!Etenkin laitoksissa.

        Paikan muodolla ei valitettavasti näytä olevan merkitystä. Siellä ihanaisessa perhe-elämän suojassa voi tapahtua ihan mitä tahansa.

    • muistutusta

      Ja muistakaa kaiken jankkaamisen keskellä, että psykopaatiksi ei tulla tai muututa, vaan
      psykopaatiksi synnytään.

      Viime vuosikymmeninä moisesta on käytetty nimitystä luonnevammainen henkilö. Häntä eivät terapiat tai mikään kasvatus pysty "auttamaan", ei omassa kodissa, eikä muualla.

      • Kiitos Sinulle!

        Sinä ja nuo neljä muuta tuossa kutka on ulostustasi plussanneet, on yhteensä viisi psykopaattia. Olenkin aina ihmetellyt miten toisilleen vieras "ammattilais"-sakki voikin olla niin toistensa kaltaisia köpsiä.

      • ole ite vaan
        Kiitos Sinulle! kirjoitti:

        Sinä ja nuo neljä muuta tuossa kutka on ulostustasi plussanneet, on yhteensä viisi psykopaattia. Olenkin aina ihmetellyt miten toisilleen vieras "ammattilais"-sakki voikin olla niin toistensa kaltaisia köpsiä.

        Olen siitä varma, että kukaan ei DIAGNOSOI lasta psykopaatiksi.

        Se on aikuisen nimike!

      • jankutajankuta

        Älä jankuta! Jotekin tuttua! Kukahan on kyseessä?

    • Anonyymi

      Kyllä ne minun ongelmani johtuivat kotioloistani, erosta ja rikkinäisestä sellaisesta ja työnnettiin toisten nurkkiin kun olin uuden suhteen tiellä. Aivan paska puhetta että synnytään vaan eikä kaikki ongelmat johtuvat vanhemmista ja kotioloista. Niin että turhaa syytää ongelmiaan ulkopuolisille.

      • Anonyymi

        Älä jauhaa pelkkää paskaa - Miksi sitten annettu Raision kaupungin perhepalvelujen perätön lausuma tuomioistuimessa lasten olosuhteista 27.5.2008 ja vieraannuttaja äidille "yksinhuolto" vieraannuttamalla, aivopesemällä lapset sekaisin pois isästään- ja läheisistään "lastensuojelun, lastenvalvojan" menettelyssä, kun ei kerran mitään valtaa

    • Anonyymi

      Tukea teille kun voinkin antaa ❣️ Kysyntää neuvoa lääkäreitä. Nyt täytyy vain tehdä parhaansa ja luottaa että kaikki järjestyy. Hankkimaan lapsella kaikki mahdollinen hoito kuitenkin rasittamatta häntä liikaa. Ja vaikka hänet sijoitettaisiin muistakaa että hän varmasti rakastaa teitä. Vaikka sitä heti ei älyäisikään noiden oireiden vallassa. Suosittelen niin teille kuin lapselle keskustelu apua tueksi. Voimia teille💖

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe