TOSI HYVÄ SeksiTestiVitsi

*** HuippuVitsi **

Tieteelliseen tutkimukseen osallituivat 5 henkilöä: tavallinen hetero duunarimies, pedofiili,eläimeensekaantuja, homoseksuaali ja lääkäri. Heitä kaikkia pidettiin puutteessa ja eristyksissä monta viikkoa ja masturbointia ei saanut harrastaa.

Muutaman viikon kuluttua ensimmäisenä tuli duunarimies eristyksestä tutkijoiden eteen.

Edessä oli vapaaehtoisina ja valmiina pyllistämässä 14-vuotias ylipainoinen nainen, 25-vuotias kaunispyllyinen kurvikas nainen, naaraskoira kiimassa ja vanha alkoholisoitunut puliukkomies karvaisen pyllynsä kanssa. Kaikki siis pyllistivät perse pystyssä.

Tutkijat sanoivat kokelaalle että saat tehdä mitä haluat näille kohdehenkilöille,nussia ketä haluat. Ei mennyt montaa sekuntia kun duunari pani 25-vuotiaan naisen ihanaa pyöreää peppua. Helpotuksen huudettuaan duunari antoi vielä setelin naiselle ja kiitti kovasti. Tutkimus oli hänen osaltaan ohi ja hän oli vapaa lähtemään kotiin.

Seuraavaksi tuli pedofiili tutkijoiden eteen jota oli pidetty puutteessa.Hänelle oli sama valintatilanne edessä ketä saisi panna.Hän tietenkin valitsi 14-vuotiaan ylipainoisen tytön ja pedofiili sai hirmu orkun ja helpottuneena kiitti vielä tutkijoita tästä tutkimuksesta. Hän lähti helpottuneena kotiin.

Sitten oli eläimensekaantujan vuoro joka vasta puutteessa olikin. Hän kuolasi nähdessään vaihtoehdoista koiran ja pani koiraa hurjasti. Eläimensekaantujakin kiitti tutkijoita tutkimuksesta ja lähti hymyillen kotiin.

Sitten tuli homoseksuaali eristyksestä ihmisten ilmoille ja tutkijoiden eteen.Hänelle annettiin sama tehtävä kuin muillekin. Hän helpottuneena huomasi yhden pyllistelijöistä olevna miehen, sen vanhan puliukon jonka haiseva ja karvanen peppu kiinnosti homoseksuaalia kovasti. Innoissaan homoseksuaali pani puliukon pyllyä ja sai tyydytettyä tarpeensa. Hänkin oli tyytyväinen ja lähti iloisena kotiin.

Viimeisenä tuli lääkäri ja samat pyllistelijät olivat tarjolla. Lääkäri ei pannutkaan ketään. Kysymys kuuluu miksi lääkäri ei pannut ketään ?

Vastaus: Lääkäri oli nainen.......

0

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        57
        5700
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3607
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        212
        1765
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1722
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        93
        1188
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        29
        1145
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        927
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        876
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        72
        849
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        838
      Aihe