Niin yksin.

täälläki ongelmistasi, meillä varmasti on samoja huolia kuin sinulla,




Täällä on paljonkin yksin jääneitä, monelta on puoliso kuollu, joten yksin on jääty,
tietenki meillä monella on jälkeläisiä, joten heidän asemansa on hieman erilainen kuin aivan lapsettoman puolison yksin jääminen,
olen huono neuvomaan, kun ittekki olen yksin, mutta olen oppinu elämään yksin, joten yksinäisyys tai yksin jääminen ei ole meikäläiselle ongelma,
sinulle neuvoisin hakeutumaan erilaisten harrastusten pariin,
suomessa on erilaisia yhdistyksiä,
etsi niistä jokin joka lähinnä on sinun mieleinen,
on myös kaikenlaisia kerhoja, eläkeläisten yhdistyksiä, seniori tansit,
kansalaisopistossa on vaikka askartelua, taide kerhoja, käsityökerhoja, kielten opiskelua,
niissä on paljon saman henkisiä ihmisiä joista voi muodostua jopa ystävyys-suhteita,
jos yksinäisyys on suuri ongelma,
kannattaa hakeutua terapiaan, siitä on suuri apu, ihminen oppii elämään myös yksin,
menen ensin lääkäriin, siitä on hyvä alottaa uusi elämä,

Jäin yksin ja olen yhä yksin, mutta en yksinäinen. Elämä yksin, ei ole yksinäisyyttä minulle, koska en koe olevani sivussa mistään.
Kun uskaltaa avata uusia ovia, mennä mukaan yhdistyksiin ja harrastuksiin muiden ikätovereiden seurassa, yksinäisyys ei pääse valtaamaan mieltä ja rajoittamaan elämää.

Koin yksin jäämiseni kyllä melkoisen rajusti. Lopulta, vuosien jälkeen uskalsin lähteä ulos kuorestani. Elämää ei kannata tuhlata suremalla yksinäisyyttänsä.
Olemalla vain elossa, ei elämässä mukana, tuhlaa omat voimansa ja jää henkiseenkin tyhjiöön.
Rohkeasti katselemaan muita ihmisiä, liikkumaan ja katselemaan missä olisikiva viettää edes hetki päivästä. Siitä se lähtee liikkeelle, ei miettimällä mitä tekisin.

Rauhallista laskeutumista Jouluun Sinulle ja kaikille palstalaisille.

Eikös se yksin eläminen ja oleminen ole ihan normaali tila? Ei kai minulla muuta ole koskaan ollutkaan. Sivusta olen saanut seurata muitten touhuja, itsellä ei ole asiaa mukaan, pois heti hätistävät tavalla tai toisella. Verottaja ja ulosottomies ovat ainoat jotka muistavat. Säännöllisesti.
Anna sinäkin rahasi vaikka uuteen lastensairaalaan niin saat nimesi vähäksi aikaa nettiin ja jää ulosottomiehelle vähemmän ja menee parempaan tarkoitukseen. Itse et niistä elinikäisistä säästöistäsi saa etkä osaa kuitenkaan nauttia. Netistä googlaamalla löydät osoitteen ja ohjeen.
Ja loppusi on mädätä tai muumioitua yksin asuntoosi. Joskus kuukausien tai vuosien päästä sinut joku löytää. Tätä tapahtuu meilläkin viikottain.

jotain uutta, tai peremminki saisin pistettyä töpinäksi ja toteuttaisin uusia haaveitani,,,




Surullista mutta totta, suomessa on paljon hyvin yksinäisiä, unohdettuja ihmispolosia,
jokin on menny pileen ihmiselämässä kun jää aivan yksin,
itselläni on jälkeläisiä jotka pitää yhteyttä, mutta muuten olen yksin, kyllä vanhuski kaipaa aivan omaa puolisoa, muttakun oma puoliso on jo mananmailla, ei vanha ihminen enään osaa eikä välttämättä haluakkaa uutta puolisoa,
mutta se kaipuu ei häviä minnekkää vanhan ihmisen elämästä,
siksi olisi hyvä jos vanhukset löytäisivät omia ystäviä joihin olis tiiviisti yhteyksiä, ettei yksinäisyys pääsisi yllättämään,
luulempa että harvalla vanhuksella on oikeita ystäviä ollenkaa,
enemmänki meitä oikeesti yksinäisiä / yksijääneitä on enemmän yhteiskunnassamme.
meikässä on se vika etten osaa enkä kehtaa enään hakeutua mihinkää yhdistyksiin, kynnys on liian korkea, koska ei ole nuorena tottunu moiseen touhuun,
mutta liikun paljon joten päivät menee kuntoilun parissa,
siittähuolimatta kaipaisin elämääni hieman enemmän tapahtumia,
joten syvähuokaus loppuun ,,,,

Illan pimeinä hetkinä sitä ajatukset lentävät minne milloinkin sattuu.
Oli niin yksinäinen olo ja tulipa kirjoitettua tuön avauksen noin vain piristeeksi, ja vähän muuksikin.
Kiitos teille jotka omalla nikillänne uskalsitte vastata täysin "vieraan" ajatuksiin.

Minä kyllä tykkään yksin olosta, mutta en sellaisesta joka johdattaa ajatukset siihen
niinkuin olisin joku outo vieras, jota ei kannata noteerata.

Mutta noita ehdotuksia menemästä sinne, tänne "apua saamaan" en pysty toteuttamaan, siinä asiassa olen täysin "yksin".

Olen sellainen kuvittelija, joka saa tehtyä pienimmästäkäkin ikävästä asiasta
suuren kitaansa nielaisevan kammotuksen

Ottakkaapa selvää tästäkin sekaisesta "kiitoksesta"joka on laadittu aivan niinkuin ajattelen tällä hetkellä
Olette oikean kiitoksen ansainneet.

tiedän, etteivät edes kauneimmatkaan sanat pysty poistamaan ahdistusta, jota tunnet nyt jäätyäsi yksin. Kaksin verroin yksinäisemmiltä tuntuvat hetket, jotka te perinteellisesti vietitte ehkä vain kaksistaan, Itsenäispäivän ilta, jouluateria, Uudenvuoden aattoilta jne.Menetykseen liittyvien tunteiden kirjo on laaja ja ne vaihtelevat nopeasti kaipauksesta itsesyytöksiin, epävarmuuteen, ehkä katkeruuteen siksi,että hän jätti Sinut yksin. Kuitenkin ne ovat luonnolisia reaktiota menetyksen jälkeen. Anna niiden ikäääntyä kunnes tunnet niiden seestyneen. Pidä hänen kuvansa pöydälläsi, silitä sitä niinkuin silittäisit hänen poskeaan. Kerro hänelle päivän tärkeimmät asiat, anna hänen nähdä kyyneleesi.
Sitten, kun tunnet itsesi tarpeeksi vahvaksi, ota yhteyttä vaikka seurakuntasi diakonissaan, SPR:N paikallisosastoon tai johonkin vertaistukiryhmään, heillä on kokemusta, tukiverkosto sekä vaitiolovelvollisuus

Siiri Salolle,,, podet yksinäisyyttä ja toivot ymmärtäjää, ja kenties ystävääkin.
Mutta nyt vaan on niin että tälläiällä tuskin löytyy, mitä etsit , kun kaikki alkaa olemaan samallaisia yksinäisiä jotka etsii lohtua muilta, sitä uskollista ja ymmärtäjää ei oikein enään tavoita, kun kaikki tahtoo vaan valittaa, kun kivut painaa päälle. minäkin kierrän kaukaa jos tiedän että vastaantulija on valittaja tyyppiä, ja itse koetan olla puhumatta omista ongelmistani. se on hyvä neuvo muillekki silloin on toivoa muustakin, tarkoitan saada juttukaveri ei kai enään tälläiällä muusta voipuhuakkkaan.

On vain totuttava olemaan yksin, siihenkin tottuu.