Olen sairaalloisen kateellinen monille ihmisille ja haluan aina olla ylivoimaisesti paras joka asiassa mihin ryhdyn. Jos en koe sitä mahdolliseksi, en sitten ala ollenkaan. Jos joku lyö ennätykseni tai saavutukseni, haluan heti tehdä tuolle tyypille pahaa, pilata hänen maineensa ja kirjoittaa hänestä paskaa anonyyminä. Käytän itse dopingia tai huijausmenetelmiä muita vastaan, mutta taistelen samalla muiden huijaamista vastaan ja julkisesti olen ''kaikkia kiellettyjä menetelmiä vastaan''. Tykkään myös varastamisesta ja auktoriteettejä vastaan kapinoimisesta. Haluan, että kaikki minulle elämässäni tapahtuneet vääryydet hyvitetään. Välillä olen hyvin masentunut ja haluan kuolla, välillä taas en ollenkaan. Tosin pirteä olen hyvin harvoin. Tuntuu ettei mitkään unet riitä ja olo on jatkuvasti kuin raskaan urheilusuorituksen jälkeen. Tosin urheilenkin LÄHES jatkuvasti.
Joo no kertokaa mielipiteitä.
Olenko mielisairas
32
581
Vastaukset
- pahasti mattäää
Raskasta on elää tuollaisessa suuruuden ja paremmuuden tornissa. En ihmettele jos elämäsi on tyhjää ja olet onneton. Ei tuollainen asenne tuo aitoa iloa.
- Lukkiutunut persoona
Olet valitettavasti narsistinen. Sitä että onko sinulla narsistinen persoonallisuushäiriö ei voi tietää ilman tarkempaa haastattelua, jonka tekee psykiatri. Mutta siis narsistisia piirteitä nuo ovat selvästi.
Joskus, lähinnä oikeuspsykiatrisissa tutkimuksissa, on aiheellista selvittää psykopatian mahdollisuus. Psykopaatti on henkilö, jolla on poikkeuksellisen korkea ahdistuskynnys tai hän ei ahdistu lainkaan.
Onko sinulla koskaan ollut ahdistusta?
On hyvä, että olet pohtinut, voisiko jotaion olla pielessä persoonallisuudessasi. Ala nyt systemaattisemmin reflektoida omaa käyttäytymistäsi toisia ihmisiä kohtaan sekä oman tunne- ja ajatusmaailmasi epäoikeudenmukaisuutta (vaadit muilta ihmisisltä nuhteettomuutta ja reilua peliä, mutta itse huijaat) ja ala korjata käyttäytymisesi ja ajattelusi vääristymiä. Jos käyttäytymisesi aiheuttaa vahinkoa sinulle ja läheisillesi, sinun kannattaa kääntyä ammattiavun puoleen.- MrJuha82
Hän ei oo ehkä narsisti, koska hän on kokenu pahoja vääryyksiä ja sen takia on tuollainen.
Jos hänellä ei ois ollu vääryyksiä niin hän ei ois tuollainen ihminen.
Mielestäni hän on kiusattu ihminen, joka tarvitsisi vain lääkityksen, jotta vahvistuisi.
Aito narsisti on semmonen nimittäin, joka on alkujaan jo paha ja ilkeä.
- 121232331
Tunnen kyllä olevani aika epäonnistunut ja paha ihminen. Valehtelenkin koko ajan. Itseasiassa niin paljon, etten nykyään enää tiedä mitä oikeasti menneisyydessäni tapahtui, koska olen ihmisille tottunut puhumaan jonkin tietyn tarinan.
Kyllä, minua alkaa heti ahdistaa kun joku pistää minusta paremmaksi. Silloin kadun että ollenkaan ryhdyin kyseiseen asiaan, haudon kostoa ja itsemurhaa ja menetän yöuneni. Vaikeaa minun tällaisena on elää.
Onko tällaisiin ongelmiin mitään lääkettä olemassa?- MrJuha82
Ymmärrän kyllä sua.
Tunnen empatiaa sua kohtaan, koska jos sua on kohdeltu huonosti historiassa vai onko??
Valehtelet nykyään koko ajan, koska se johtuu menneisyydestä, huonosta itsetunnosta???
Ymmärrän.
Et vaikuta aidolta narsistilta. - 121232331
MrJuha82 kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sua.
Tunnen empatiaa sua kohtaan, koska jos sua on kohdeltu huonosti historiassa vai onko??
Valehtelet nykyään koko ajan, koska se johtuu menneisyydestä, huonosta itsetunnosta???
Ymmärrän.
Et vaikuta aidolta narsistilta.En nyt tiedä onko minua kohdeltu huonosti. Minulla on keskimääräistä paremmat kotiolot ja minua on kai rakastettu. Mutta esim. koulussa olin sellanen että ärsytin salaa muita, hyvin vittumaisellakin tavalla, jotta muut tulisivat päälleni, tekisivät minulle pahaa, ja saisin sitten aiheutettua rangaistuksen muille, jolle saisin nauraa paljon. Sitten sain vielä motiivin antaa kaksin tai kolminkertaisesti takaisin, joka tuotti minulle suunnatonta mielihyvää. Mielestäni käytän ihmisiä vain hyväkseni. Hankin luottamuksen mutta häikäilemättömästi petän sen ennemmin tai myöhemmin.
Usein pelkään että minut voidaan kostoksi murhata. Ollessani yksin kotona pienikin ääni saa minut pakokauhun valtaan ja heti on mentävä kaikki valot sytyttämään, ja tutkimaan ettei murhaaja ole tullut asuntoon. - MrJuha82
121232331 kirjoitti:
En nyt tiedä onko minua kohdeltu huonosti. Minulla on keskimääräistä paremmat kotiolot ja minua on kai rakastettu. Mutta esim. koulussa olin sellanen että ärsytin salaa muita, hyvin vittumaisellakin tavalla, jotta muut tulisivat päälleni, tekisivät minulle pahaa, ja saisin sitten aiheutettua rangaistuksen muille, jolle saisin nauraa paljon. Sitten sain vielä motiivin antaa kaksin tai kolminkertaisesti takaisin, joka tuotti minulle suunnatonta mielihyvää. Mielestäni käytän ihmisiä vain hyväkseni. Hankin luottamuksen mutta häikäilemättömästi petän sen ennemmin tai myöhemmin.
Usein pelkään että minut voidaan kostoksi murhata. Ollessani yksin kotona pienikin ääni saa minut pakokauhun valtaan ja heti on mentävä kaikki valot sytyttämään, ja tutkimaan ettei murhaaja ole tullut asuntoon.Kannattaisiko lopettaa tommoset???
- psyko
121232331,olet vedättävä psykiatri,jonka nimi on....enpä kehtaa sanoa,että en joudu oikeuteen.On lääke,myönnä itsellesi,että olet narsistin valheita levittävä patologinen pimpero.Pitäähän aikuisen ihmisen ottaa sanoistaan ja teoistaan vastuu,vai mitä.Siitä se paraneminen alkaa.Älä katkeroidu,kyllä sinulla on vielä loistava psykiatrin ura edessä.LOL.Kivat sulle.Nuku hyvin.Heips!
- Juu olet
Ihan selvää tavaraa.
- 15+15
Ihmisellä kun on taipumus ns. unohtaa tai paremminko panna piiloon lapsuudessa koettuja ikäviä asioita ja tapahtumia joista ei taida mielikuviakaan olla, tai niitä on erittäin vaikea esiin kaivella.
Jos joku vanhempi on sinua jatkuvasti lapsena ja varhaisnuorena vain moittinut ettei sinusta koskaan tule mitään, et osaa mitään saa aikaan mitään, niin kuin omalla kohdallani ilmeisesti se herättää sen että pyrin tekemään kaiken niin että se on varmasti tehty, en varsinaisesti kilpaile asiassa kuin itseni kanssa, kuitenkin haluan kuulla palautteen tuliko homma oikein tehtyä, se on vain jokin pakottava tarve tai muuten voi yö unet mennä.
Samoin valehtelulta tuntuvat asiat voivat olla juuri noita kätkössä olevia asioita, niitä vain nousee sinne muiden asioiden joukkoon vaikka ei olisi edes tarkoitusta niitä sinne puhua.
Pakkomielteisestä kiusanteosta sitten taas näyttää monikin nauttivan en kyllä oikein tajua miksi, ehkä vain se ns. paraskin ihminen omaa sen pikku hitlerin luonteen, tai sitten se voi johtua siitä että taas joku on vain nauraen kiusannut sinua, siitä kiusanteon saadusta nautinnosta en osaa arvailla mitään.- Kuulostaa siltä että
Saatat kärsiä ainakin paranoidisesta psykoosista tai skitsofreniasta, pakko-oireisesta häiröstä tai aspergerista ja kaiken lisäksi vielä narsistisesta ja epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä.
- 15+15
Kuulostaa siltä että kirjoitti:
Saatat kärsiä ainakin paranoidisesta psykoosista tai skitsofreniasta, pakko-oireisesta häiröstä tai aspergerista ja kaiken lisäksi vielä narsistisesta ja epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä.
Ai siis jouduin taas sen luupin alle kytättäväksi, narsisti en kuulema voi olla koska kykenen jos vain haluan auttamaan toisia sekä tuntemaan sitä empatia.
Mutta tämä nykymaailma kun sattuu olemaan sitä että menet apua tarjoamaan joko vastaus on yleensä painu vittuun tai onks sulla jotain ongelmia täh!
Empatian osoittamisen kanssa alkaa olla samat jutut, voit sen siis vain kokea yksin jotakin kohtaan ettei tule kukaan loukatuksi, nykyään olen ottanut maailmasta ja annan palaa samalla mitalla takaisin, mitäs sitä turhia herkistelemään elämä on tätä paskaa vaan.
Ja joku diggaa elämästä antaa digata vaan, mutta ei sitä tarvii tulla mulle sen enempiä selitteleen, mulle elämä on pakoo olla tällää jos joku pahoittaa mielensä asiasta mäkin voin pahoittaa, maailma kyllä opettaa fiksuksi ja filmaattiseksi omien etujen ajajaksi, mutta sen kanssa saa jatkuvasti olla sotajalalla, kuitenkaan en nauti tilanteesta millään tavalla, mutta pakko se on mennä sen rytmin mukaan vaan niin pitkään kun jaksaa tai annetaan mennä, koska laidan yli tuuppaajia ja latistajia kyllä löytyy jotka vetää mukanaan omia etujaan, joskus voidaan joku hetkiseksi ottaa kulutus hyödykkeeksi niin kauan kuin sillä on riittävästi arvoa tyypille tai porukalle.
- RebellYelll
Olet narsisti. Tuntin provosoitumisesi viestistäsi.
''Ja joku diggaa elämästä antaa digata vaan, mutta ei sitä tarvii tulla mulle sen enempiä selitteleen, ''- Kannattaa...
Hakeutua seurakuntapastorin juttusille. Sinun sisälläsi on selvästi saatana henki ja demonit. Kun puhdistut niistä, elämäsi muuttuu paljon helpommaksi :)
- Rebellyelll
Tavallaan tuota tarkoitinkin, jonkun pitää ottaa kirous pois sisältäsi.
- Ulkopuolinen Assi
Koskeeko tämä keskustelu Asseja?
http://www.vauva.fi/keskustelu/1426380/ketju/onko_taalla_ketaan_aikuisena__aspergerdiagnoosin_s/sivu/2 - psykopaatti1
Olet siis osittain antisosiaalinen, heikosti motivoitunut, impulsiivinen, myös taipuvainen rikollisuuteen, pinnallinen jne. Saatat olla psykopaatti.
Paitsi jos haluat usein tehdä itsemurhan, silloin et ole psykopaatti vaan jonkin narsistisen häiriön omaava.
Kannattaa pysyä kaukana tavallisten ihmisten elämästä, kilpaile ihan yksin itseäsi vastaan, jotta ei tarvitse ottaa muita tavallisia ihmisiä mukaan noihin sekoiluihisi.- tonkija
psykopaatti1
Sama kun toteaisit että mitäs vittua synnyit tänne, se oli sun vikasi pysy meistä muista erossa että meillä saa olla oma rauha, siinäpä se miten näen vastauksesi.
Ettet vain itse ole niin narsistinen, ettei kukaan saa joutua samaan hiekkalaatikkoon kanssasi tai jos joutuu, vaadit ehdotonta kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta sinua kohtaa kaikessa mennään vain sinun ehdoillasi, ainakin osa joutuu läheisyydessäsi tähän aseman elleivät sitten lähes kaikki jos niistä poiketaan on seuraamukset sen mukaiset mitä sinulla on valtaa, ne jotka parhaiten persettä nuolee on kulta kerhossa tosin ei kaikki välttämättä, koska on myös henkilöitä joihin et saa kunnon otetta, on kehiteltävä juonia ja niiden kautta otettava hallinta jollakin keinoin, että edes se hiekkalaatikon kuninkuus säilyy. - psykopaatti1
tonkija kirjoitti:
psykopaatti1
Sama kun toteaisit että mitäs vittua synnyit tänne, se oli sun vikasi pysy meistä muista erossa että meillä saa olla oma rauha, siinäpä se miten näen vastauksesi.
Ettet vain itse ole niin narsistinen, ettei kukaan saa joutua samaan hiekkalaatikkoon kanssasi tai jos joutuu, vaadit ehdotonta kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta sinua kohtaa kaikessa mennään vain sinun ehdoillasi, ainakin osa joutuu läheisyydessäsi tähän aseman elleivät sitten lähes kaikki jos niistä poiketaan on seuraamukset sen mukaiset mitä sinulla on valtaa, ne jotka parhaiten persettä nuolee on kulta kerhossa tosin ei kaikki välttämättä, koska on myös henkilöitä joihin et saa kunnon otetta, on kehiteltävä juonia ja niiden kautta otettava hallinta jollakin keinoin, että edes se hiekkalaatikon kuninkuus säilyy.Miksi ihmeessä edes kysyt julkisella palstalla mielipiteitä itsestäsi, jos et halua kuulla muuta kuin mielistelyä?
- psyko
Tämä aloitus on vedätys,psykopaatti1.Lue minun kommentti ylempää.
- psykopaatti1
Jokainen vaihtelee näköjään tässä keskustelussa nimimerkkejä vähän väliä?! Ihan käytännöllistä touhua.
- s44
Ei vaikuta kuitenkaan mielisairaudelta tuo ongelmasi. Eikä narsismiltakaan. Kateus ei ole sairaus, mutta se hallitsemattomana kyllä aiheuttaa tuhoa.
- psyko
Aloittaja vastailee omaan aloitukseensa!Nikkien vaihtelu kesken ketjun on hänen tavaramerkkinsä.Tässä ketjussa ainakin 3 eri nikkiä.
- 123123123
En ole kirjoittanut tähän kuin tuon aloituksen ja pari viestiä ylempänä. Toivoisin edelleen asiallisia vastauksia.
Tosin: minulla on monilla foorumeilla useita eri nimimerkkejä ja joskus keskustelen itseäni kiinnostavasta aiheesta itseni kanssa, pitääkseni keskustelun ylhäällä, jotta kaikki sen näkisivät ja ehkä vastaisivat... - psykopaatti1
123123123 kirjoitti:
En ole kirjoittanut tähän kuin tuon aloituksen ja pari viestiä ylempänä. Toivoisin edelleen asiallisia vastauksia.
Tosin: minulla on monilla foorumeilla useita eri nimimerkkejä ja joskus keskustelen itseäni kiinnostavasta aiheesta itseni kanssa, pitääkseni keskustelun ylhäällä, jotta kaikki sen näkisivät ja ehkä vastaisivat...Ding dong! Pisteet sinne! Mikään ei ole terveemmän miehen/naisen merkki, kuin keskustella s24-palstalla silloin tällöin itsensä kanssa! Anna palaa psykopaatti!
- psyko
No leikitään mukana vielä vähän aikaa.Täältä ketjustahan niitä diagnooseja sinulle löytyy: mm. narsisti,psykopaatti,skitso,paholaisen riivaama ja pahin diagnoosi kaikista,minun epäilemäni:PSYKIATRI.
- psyko
Edellinen viesti oli tarkoitettu nikille 121232331 joka keskustelee itsensä kanssa ja vaihtaa nikkiä kesken ketjun.Kaipa sinä olet myös 123123123.
- Anonyymi
Minulla on se vika että runkkaan 10 kertaa päivässä. Sain töistä potkut runkaamisen vuoksi. Olen normaali Suomalainen nainen.
- Anonyymi
En tiedä auttaisiko tämä, mutta kannattaa muistaa että aina on olemassa joku joka on sinua parempi jossain.
- Anonyymi
Miksi pitäisi olla paras kaikessa ?
Siitä ei seuraa kuin ongelmia, nimenomaan itselle. - Anonyymi
Parempi ettei ole paras. Voi olla iloisesti keskinkertainen.
- Anonyymi
Juurikin näin.
Tekee sen mihin kykenee ja on tyytyväinen. Sen pitäisi riittää pitämään oma mieli iloisena.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881234
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse61788Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14730Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628