Mitä ulkona voi tehdä?

kertokaa

Vanhemmat ja eräät muut tahot inisevät jatkuvasti että minun pitäisi mennä ulos joskus seikkailemaan eikä löhnätä kokoajan kotona sisällä. Mutta mitä ihmettä muka ulkona tällainen "tylsä" henkilö voi tehdä?

Kavereita minulla ei ole yhtäkään eli en voi kaverien kanssa vain oleskella ulkona. Enkä harrasta mitään ulkolajeja. Ainoa tekeminen mitä keksin itse on vaan kävellä maita ja mantuja päämäärättömästi, heittää vaikka joku lenkki. Ja arvatkaa onko tuo muka hauskaa tekemistä??? Ei kiinnosta kävellä yksinää omien ajatusten riivaamana.

Mitä ihmettä ulkona voi muka tehdä??

220

25433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hihhuloida. Eihän sitä aina huvittaisi mennä ulos, mutta jos on paljon ideoita aj ajatuksia päässään ja lähipiirissä joku riittävän älykäs, niin ulkoilu voi muuttua hetkessä hauskaksi. Etenkin pimeällä, kun voi yrittää tahallaan pelotella itseään tai heittäytyä muuten vaan oudoksi. Minä keksin ulkona yleensä lopulta tekemistä. Jos eivät ideani auta, niin sano, että hankkivat pihalle trampoliinin. Sitten ei tule tylsää. Trampoliini on hauska tapa kuntoilla.

      • kertokaa

        Trampoliinin hankkiminen ei onnistu, koska asun kerrostalossa.


      • Älä ainakaan liho
        kertokaa kirjoitti:

        Trampoliinin hankkiminen ei onnistu, koska asun kerrostalossa.

        Riippuu myös iästäsi mitä voit tehdä, liikunta silti kannattaa joka iässä, älä ainakaan läskiksi rupea, niitä on nykyään aivan käsittämätön määrä.


      • 1+9
        Älä ainakaan liho kirjoitti:

        Riippuu myös iästäsi mitä voit tehdä, liikunta silti kannattaa joka iässä, älä ainakaan läskiksi rupea, niitä on nykyään aivan käsittämätön määrä.

        Ja sehän on sinun ongelmasi...


      • velkaelämä

        Www.nytlainaa.com


      • epäsexy läski

        Ai että on ällöttävää nähdä läskejä vaeltamassa?

        Tiedoksi vain, että juuri tuon takia jotkut ylipainoiset ihmiset ei paljon kehtaa ulkona liikkua. Ollaan vain sisällä ja liikkumatta jotta voisi vain lihoa lisää. Pitäisi varmaan mennä lenkillekkin keskellä yötä etteivät ihmiset vain katsoisi kieroon.


      • ;)!

        ... :´´´´D such a troll.. aika hyvä.. :D huvitutti


      • Anonyymi
        epäsexy läski kirjoitti:

        Ai että on ällöttävää nähdä läskejä vaeltamassa?

        Tiedoksi vain, että juuri tuon takia jotkut ylipainoiset ihmiset ei paljon kehtaa ulkona liikkua. Ollaan vain sisällä ja liikkumatta jotta voisi vain lihoa lisää. Pitäisi varmaan mennä lenkillekkin keskellä yötä etteivät ihmiset vain katsoisi kieroon.

        Itse asiassa teen itse juuri niin...


      • Anonyymi

        pitääks olla nii tyhmä?


      • Anonyymi
        1+9 kirjoitti:

        Ja sehän on sinun ongelmasi...

        On. Lihavien terveydenhuoltoon menee paljon enemmän resursseja ja minun verorahoilla pitäis ne kustantaa.


      • Anonyymi
        Älä ainakaan liho kirjoitti:

        Riippuu myös iästäsi mitä voit tehdä, liikunta silti kannattaa joka iässä, älä ainakaan läskiksi rupea, niitä on nykyään aivan käsittämätön määrä.

        Mä oon läski pahotin mieleni mielen osoitus alkakoon


      • Anonyymi

        pitäiskö kaikkien olla jotenki tosi seksikkäitä


      • Anonyymi

        Mitä sua toisen kroppa noin kiinnostaa? Anna ihmisten elää miten elävät äläkä hauku tuolla lailla.😊


      • Anonyymi
        Älä ainakaan liho kirjoitti:

        Riippuu myös iästäsi mitä voit tehdä, liikunta silti kannattaa joka iässä, älä ainakaan läskiksi rupea, niitä on nykyään aivan käsittämätön määrä.

        🤦‍♀️


      • Anonyymi

        No mitä vittua. Pitääkö ylipainoisten sitten maata kotona ja olla urheilematta? Eikö sulle opetettu että kaikki on omina itsenään hyviä?


      • Anonyymi
        kertokaa kirjoitti:

        Trampoliinin hankkiminen ei onnistu, koska asun kerrostalossa.

        Smaistun


      • Anonyymi

        mitä vittua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon läski pahotin mieleni mielen osoitus alkakoon

        Minä olen läski paska


      • Anonyymi
        1+9 kirjoitti:

        Ja sehän on sinun ongelmasi...

        No just nii....


      • Anonyymi
        Älä ainakaan liho kirjoitti:

        Riippuu myös iästäsi mitä voit tehdä, liikunta silti kannattaa joka iässä, älä ainakaan läskiksi rupea, niitä on nykyään aivan käsittämätön määrä.

        Onkos sillä jotain väliä jos sä vaikka olisitkin lihava, ootko ikinä kuullut sanaa anna kaikkien olla sellaisia kuin he ovat nii jos on lihava nii rupeetko sitä haukkumaan


      • Anonyymi
        epäsexy läski kirjoitti:

        Ai että on ällöttävää nähdä läskejä vaeltamassa?

        Tiedoksi vain, että juuri tuon takia jotkut ylipainoiset ihmiset ei paljon kehtaa ulkona liikkua. Ollaan vain sisällä ja liikkumatta jotta voisi vain lihoa lisää. Pitäisi varmaan mennä lenkillekkin keskellä yötä etteivät ihmiset vain katsoisi kieroon.

        Ei tosiaan veikkaan että tämä kyseinen henkilö on itse huonossa elämän tilanteessa tai perheessä menee huonosti tai sit yksinkertasesti huono kasvatus 🤷


      • Anonyymi

        Trampoliini ei onnistu ku iskä ei anna enää koska meillä on ollut kyllä se mut ei enää osteta vaikka olisi kesä. Syy: Kerrankun oli myrsky niin trampoliini lensi katolle ja toiselle puolelle.


    • Tylsistynyt ulkona

      Ulkona on yleensä tylsää. Ei siellä ole muuta tekemistä kuin kävely!

      • käpyvuosi

        Siellä katsella "minkälainen käpyvuosi on tulossa,kuuset ja männyt".
        Ja onko kuusien kupeissa pihkaa, et sillee.


    • Eikä kerrostalon pihalla taida olla metsääkään... Kerrot vaan, ettei siellä voi tehdä mitään, kun asutte kerrostalossa keskellä kaupunkia. Käy kaupassa. Juokse portaita ylös alas. Kysyisin muuten isältäni, mutta hänellä taisi olla kavereita, kun hän oli nuori.

      • kertokaa

        Kaupassa käyminen ja rappukäytävän rappuset ei oo ulkoilua..... muuten ihan hyvä vinkki, lisää?


      • Parkouraaja!
        kertokaa kirjoitti:

        Kaupassa käyminen ja rappukäytävän rappuset ei oo ulkoilua..... muuten ihan hyvä vinkki, lisää?

        Parkour on erittäin hyvä harrastus urbaanissa ympäristössä. Sitä voi tehdä myös metsässä.


    • Siellä voi vaikka kuvata jos sinulla on kamera. Voit uida kesällä,talvella voit tutkia jälkiä. Kesällä voit vaikka katsella maisemia,tutkia hyönteisiä,kalastaa,Pyydystää hyönteisiä,kävellä luonnossa,tutustua ihmisiin,tutkia eläimiä,katsella ja kuunnella lintuja. Retkeillä,grillata makkaraa,telttailla,veistää puusta jotain,pyöräillä,kiipeillä,ruokkia eläimiä,kerätä roskia,juosta,harrastaa perusurheilu lajeja,keksiä joku peli,Inspiroitua,piirtää ja maalata,katsella tähtiä,kirjata auton rekkareita ylös,kerätä jotain. Vain mielikuvitus on rajana! Ainakin keväällä ja kesällä on kivasti puuhaa ulkona.

      • Vitsit, mahtavvaa ku joku rupiaa heti luettelemhaan kaikkea mettä juttuja nii itte ei tartte! Vitsit.
        Kerräät kiviä. Mut se on se valokuvvaamine on aika iisi, vaikka ois vaan kännykamera, sitä näkhee luonnosta uusia puolia. Tai tehet pihahommia. jotain hihhuloit, hillut sekoilet, nii mie aina tehen


      • kertokaa

        Kiitos hyvästä vastauksesta :) paljon hyviä ideoita, mutta täytyy toivoa että säät sallii!


      • No niin, nappulakin tietää mitä ulkona tehdään. Ei tarvitse setän vaivata päätään. Jos et keksi muuta niin istu penkillä ja huutele ohikulkijoille, niin me juopot teemme.


      • kertokaa
        nasse_seta kirjoitti:

        No niin, nappulakin tietää mitä ulkona tehdään. Ei tarvitse setän vaivata päätään. Jos et keksi muuta niin istu penkillä ja huutele ohikulkijoille, niin me juopot teemme.

        kiitti vinkist nasse-setä :D


      • Jorttanainen
        nasse_seta kirjoitti:

        No niin, nappulakin tietää mitä ulkona tehdään. Ei tarvitse setän vaivata päätään. Jos et keksi muuta niin istu penkillä ja huutele ohikulkijoille, niin me juopot teemme.

        Hai hanki vesuri ja viikate ja mene hoitamaan tienvarsiniittyjä jotta Nasse-setäkin näkee sieltä enemmän Eevan länköjä


      • 18+5

        Eli ei yhtään mitään mielenkiintoista. Sorry, your argument is invalid.


      • Nainen 25
        kertokaa kirjoitti:

        Kiitos hyvästä vastauksesta :) paljon hyviä ideoita, mutta täytyy toivoa että säät sallii!

        Et ole tehty sokerista. Laita sään mukainen varustus ja voit olla ulkona huonommallakin säällä :)


      • mihnäkuhnamöhnö
        ocean-- kirjoitti:

        Vitsit, mahtavvaa ku joku rupiaa heti luettelemhaan kaikkea mettä juttuja nii itte ei tartte! Vitsit.
        Kerräät kiviä. Mut se on se valokuvvaamine on aika iisi, vaikka ois vaan kännykamera, sitä näkhee luonnosta uusia puolia. Tai tehet pihahommia. jotain hihhuloit, hillut sekoilet, nii mie aina tehen

        Löytyykö suomenkielen kääntäjää edell. tekstille?


      • Löytyy
        mihnäkuhnamöhnö kirjoitti:

        Löytyykö suomenkielen kääntäjää edell. tekstille?

        Minä teen sen:

        Hienoa, mahtavaa että joku alkaa heti luettelemaan kaikkia metsässä tehtäviä asioita jolloin itse ei tarvitse, Hienoa.

        Keräät kiviä. Mutta valokuvaaminen on todella hienoa, esimerkiksi omalla puhelimen kameralla, silloin näkee uusia puolia luonnosta. Tai teet pihatöitä, hassuttelet, sekoilet, niin minä aina teen.

        Ei ollut vaikeaa vaikka vironkieli ei olekaan hallussa ;D


    • "kuunnella lintuja"
      Tuo onkin muuten hyvä idea. :D Unohdin ihan kokonaan.

    • ehdotukseni

      potkia palloja, juosta, pyöräillä, uida?

    • kertokaa

      Lisää vastauksia? ?

      • Anonyymi

        Jos on sadesää ja sataa vähän vettä laita kumpparit jalkaan ja vaikka kuravaatteet ja hypi lätäköissä. Me tehtiin silleen vaikka oli vaan pelkät housut ja t-paita vaihtaa sit kotona vaateet nii nice. Oli vähän outo mut kokeile. Se on hauskaa


    • kolmekympinen

      joku skeittailu oli suosittua silloin kun minä olin nuori, en kyllä itse sitä harrastanu oli pelejä ja elokuvia aiheesta

      • afblo ldkfkff

        "Kun minä olin nuori, niin silloin ei ollut plaa plaa plaa..."


      • Anonyymi
        afblo ldkfkff kirjoitti:

        "Kun minä olin nuori, niin silloin ei ollut plaa plaa plaa..."

        No voisko olla kiinnostavampaa....


    • ideoita, ideoita..

      Järjestä omaa hauskaa: Kävele vaikka joku lenkki ja hymyile ihmisille - laske kuinka monta hymyilee takaisin. Jos pokkaa riittää, niin tee facebook-peukalo pahvista ja näytä sitä ohikulkijoille (tehtiin tämä kerran kuvaamataidon tempauksena, hämmentyneitä ja huvittuneita kasvoja riitti). Yritä katella uusia kavereita jostain, niin saat ulkoiluun seuraa. Ulkona voi myös lueskella jotain kivoja kirjoja tai vaan istuskella puistoissa ja ihmetellä maailman menoa. Joskus lenkkiseuran uupuessa pyysin tuttavilta ja naapureilta koiria ulkoilutettavaks. Jos pelkkä lenkkeily tympii, voit yrittää tehdä siitä kisan itseäsi vastaan: yritä juosta/kävellä jokin matka nopeammin kuin edeltävänä päivänä. Voit myös kuunnella jotain äänitteitä (äänikirjoja, luentoja, radio-ohjelmia, musiikkia...) ulkoillessasi, mulla toimi. Eikä sen ulkona käymisen aina erityisen hauskaa tartte ollakaan, mut kyl se silti yleensä edes vähän piristää, ku pääsee neljän seinän sisältä vaikka viemään roskat.

      • Anonyymi

        Lenkki on just sitä tylsää tekemistä


    • Eräs suomalainen

      Olen kaveriseuraa vaille.

      • IBelieveInGod

        Tuohon että mitä nuoret yleensä tekevät ulkona niin minun vastaukseni on vetävät kannabista polttavat juovat alkoholia kaveriporukassa ainakin jos ajallisesti pitäisi sanoa (yleensä illalla). Mutta joo hyvä kysymys koska kaikki viettävät aikansa kotona tietokoneella.


      • Anonyymi
        IBelieveInGod kirjoitti:

        Tuohon että mitä nuoret yleensä tekevät ulkona niin minun vastaukseni on vetävät kannabista polttavat juovat alkoholia kaveriporukassa ainakin jos ajallisesti pitäisi sanoa (yleensä illalla). Mutta joo hyvä kysymys koska kaikki viettävät aikansa kotona tietokoneella.

        No tuo ei täysin pidä paikaans akyllä nuoret tekee paljon muutakin kuin vetää huumeita, polttaa tai juo alkoholia


    • papus49

      Frispii on HALPA ulkoilu harrastus! Meilläpäin nuoriso on hyvin runsaslukuisena joukona mukana! Että eikun RADALLE,niitähän on jo hyvin tiuhaan.

    • Ulkoilijatyttö

      Tässä jotain mieleen tulevia ideoita. Ymmärrän, jos ne kuulostavat tylsiltä, mutta ainakin itse tykkään. Kannattaa kokeilla.

      - mene pyöräilemään
      - mene kävelylle
      - hae kirjastosta kirja ja ala opetella puita, kasveja, lintuja (ehkä helpompaa kesällä)
      - ala tarkkailla kevään merkkejä
      - mene luontopolulle
      - mene syömään eväitä johonkin kauniiseen paikkaan
      - nyt on mitä loistavin aika etsiä lähin lintutorni ja mennä katselemaan muuttolintuja
      - opettele tunnistamaan lintujen laulua
      - katso miten kauan kuluu, että kuulet ensimmäisen linnun, joka laulaa "ti-ti-tyy" tai "ti-tyy" ja sitten etsi lintu-cd:ltä tai Youtubesta kyseisen laulun omaava lintu
      - ota mukaan kirja ja mene lukemaan
      - ala harrastaa valokuvausta
      - tee päivän hyvä teko ja kerää ulkoa pussillinen roskia
      - entäs jos kysyisit vanhempiasi mukaan luontoretkelle tai tekemään muuta kivaa yhdessä ulos
      - käy kysymässä ulos mukaan naapurin vanhusta tai omaa isovanhempaasi ja tarvittaessa auta työntämällä pyörätuolia
      - käy kysymässä, että tarvitseeko joku vanhus apua pihan haravoimisessa

      • Sata harrastusta.

        Olet tosi järkevä ulkoilijatyttö!


      • Turbomaailma
        Sata harrastusta. kirjoitti:

        Olet tosi järkevä ulkoilijatyttö!

        On ihana asenne, mutta ei se maailma niinkään pyöri, että jokainen ihminen alkaisi YLISUORITTAMAAN.


      • Turbomaailma kirjoitti:

        On ihana asenne, mutta ei se maailma niinkään pyöri, että jokainen ihminen alkaisi YLISUORITTAMAAN.

        Se on kyllä totta. Ei jokainen voi olla Tiina Tomera.


      • Itsensä ruoskijat
        nasse_seta kirjoitti:

        Se on kyllä totta. Ei jokainen voi olla Tiina Tomera.

        Tuon ulkoilijatytön kaltaisten ihmisten vuoksi muut lapset ympäri maailmaa vetää redbullia koulussa, eräät ovat tahallaan asettaneet odotukset tavallista inhimillistä suorittamista korkeammalle. Ylisuorittajat yksinkertaisesti raatavat suotta liikaa, ja siksipä muutkin perässä samoin joutuvat tekemään.

        Kyseessä on yleensä niinkin jalo asia kun kilpailu, tuo ulkoilijatyttö on kilpailuhenkinen ja saa nautintonsa paremmuudesta verrattuna muihin.

        Kyseessä harvoin on mitään aitoa omaa halua tehdä noita asioita, ihmisluonteen aitoja tarpeita ja haluja nimittäin eivät ole nuo ulkoilijatytön listaamat asiat.

        Tuo on myös tyypillinen huono hoitaja syndrooma, hyviäkin auttajia on toki olemassa mutta he eivät auta vain loistaakseen muiden yli.

        Ja ei välttämättä tuo ulkoilijatyttö ole juuri tälläinen koska en edes tunne, mutta tälläisiä tosiaankin on olemassa.


      • Itsensä ruoskijat kirjoitti:

        Tuon ulkoilijatytön kaltaisten ihmisten vuoksi muut lapset ympäri maailmaa vetää redbullia koulussa, eräät ovat tahallaan asettaneet odotukset tavallista inhimillistä suorittamista korkeammalle. Ylisuorittajat yksinkertaisesti raatavat suotta liikaa, ja siksipä muutkin perässä samoin joutuvat tekemään.

        Kyseessä on yleensä niinkin jalo asia kun kilpailu, tuo ulkoilijatyttö on kilpailuhenkinen ja saa nautintonsa paremmuudesta verrattuna muihin.

        Kyseessä harvoin on mitään aitoa omaa halua tehdä noita asioita, ihmisluonteen aitoja tarpeita ja haluja nimittäin eivät ole nuo ulkoilijatytön listaamat asiat.

        Tuo on myös tyypillinen huono hoitaja syndrooma, hyviäkin auttajia on toki olemassa mutta he eivät auta vain loistaakseen muiden yli.

        Ja ei välttämättä tuo ulkoilijatyttö ole juuri tälläinen koska en edes tunne, mutta tälläisiä tosiaankin on olemassa.

        No, en nyt tämän ketjun ulkoilijatyttöä mistään syyttäisi, mutta noin muuten kyllä luulen tajuavani mistä puhut.

        Kyllähän noita koulussa oli. Tuntui vähän epäreilulle, että ne salasivat opettajilta sen, mitä oikeasti ajattelivat. Läksy tai korvaava suoritus oli "ihan helppo" vaikka sitä oltiin tehty viimeisillä voimilla myöhään yöhön. Tai liikunnantunnilla on "tosi kivaa", vaikka pukuhuoneessa ottaa saatanasti päähän ja ope on ihan hullu.

        Kun opet kysyvät että oliko helppo tai kauanko käytitte aikaa, niin ne haluaa oikeasti tietää. Tai niiden pitäisi haluta tietää. Siksihän ne kysyy, että mitoitetaan oikein.


    • HD3000

      Itselläni on sana ongelma isäni kanssa, koko ajan pitäisi olla ulkona, aktiivinen, yli-innokas, juosta hyppiä tasajalkaa plaah plaah. Ei tässä 60 000 asukkaan kaupungissa voi oikeen mitään tehdä, muutako patikoida metsässä ja käydä pilkillä. Eivät taida olla 17 vuotiaalle kovin mielekästä? Tämänkö takia kauppakeskukset ovat täynnä nuoria?

    • ...

      Talvella voi tienata taskurahoja tekemällä lumitöitä ja syksyllä haravoimalla.

      • Siis saatteko te rahaa haravoimisesta? Do'h.


      • ...
        nasse_seta kirjoitti:

        Siis saatteko te rahaa haravoimisesta? Do'h.

        Kun sen tekee oma-aloitteisesti ja pyytämättä niin kyllä. Lumisina talvina saattoi kouraan ilmestyä viisikymppinen kun muutaman kerran teki lumityöt, joten tuottoisaa ulkoilua. Pienenä meille maksettiin käpyjen keräämisestä (mökillä).


      • ...
        ... kirjoitti:

        Kun sen tekee oma-aloitteisesti ja pyytämättä niin kyllä. Lumisina talvina saattoi kouraan ilmestyä viisikymppinen kun muutaman kerran teki lumityöt, joten tuottoisaa ulkoilua. Pienenä meille maksettiin käpyjen keräämisestä (mökillä).

        Niin ja kyllähän sitä marjanpoiminnastakin maksettiin. Siis viinimarjojen poimimisesta.


      • ... kirjoitti:

        Niin ja kyllähän sitä marjanpoiminnastakin maksettiin. Siis viinimarjojen poimimisesta.

        No jukolauta. Nimenomaan oma-aloitteiseti ja pyytämättä usein teinkin. Täytyy soittaa faijalle ja periä saatavia!

        Setä on nyt hyvin hyvin vihainen!


    • vinopino. . . .

      Ei sitten mitään harrastusta aloittaisi?

    • Muuten, kuinka paljon te nykypennut rymyätte ulkona? Ja mitä te teette siellä? Minunkin äitini sanoi aina, että pitää olla ulkona.

      Ensinnäkin väimatka koulusta ja harrastuksista kotiin oli noin kolme kilsaa, usein me kävelimme sen tai poljimme pyörällä. Kun kakarat lähtevät kolmen kilsan reissulle, matkaan tulee helposti mutkia. Tuli ideoita poiketa vähän sinne ja tänne tekemään sitä ja tätä.

      Minun kaverini olivat aika liikunnallisia, kävimme usein luistelemassa ja laskimme mäkeä vielä seiskallakin (kodin vieressä oli vanha kaatopaikka, joten murrosikäisen itsetunnolle oli aivan välttämätöntä suorittaa toimenpide Minisuksilla Wanhalla Kaatopaikalla.)

      Meillä siis oli minisukset. En ole nähnyt niitä nykypennuilla.

      Yläasteella ruvettiin harrastamaan enemmän sisällä nyhjäämistä. Tosin joillakin oli pakkomielle saada mennä kahdenkymmenen asteen pakkaseen tärisemään ja juomaan jotain kotikiljua, kun eihän sitä nyt voi kotona juoda. Sitä ei kai lasketa ulkoiluksi.

      (Yksi valopää muuten joi niin paljon, että sammui hankeen ja kuolioonhan siinä meni useampi raaja pakkasessa. Valopään kaverit eivät huolehtineet, että päissään oleva selviää pakkasella kotiin, joten nyt tältä sankarilta puuttuu joko käsi tai jalka tai käsi jalka (1-2 raajaa). Niin että huolehtikaa itsestänne ja kavereistanne, jos on pakko juoda.)

      Itse en kyllä juonut enkä polttanutkaan, mulla oli harrastus joka olisi kärsinyt sellaisesta. Eikä kiinnostanutkaan.

      Tosin mulla oli myös yksi laiton harrastus. En kerro mikä se oli, matkitte kuitenkin ja syyllistytte lievään vahingontekoon. (Minä en joutunut koskaan ongelmiin, koska oli sen verran tuuria etten hajottanut mitään, mutta se oli tosiaan vaan tuuria.)

      Lisäksi mulla oli vaarallinen harrastus, en suosittele sitäkään. Oikeastaan, ei puhutakaan tästä aiheesta. Puhutaan ihan vaan siitä, mitä te lapsoset puuhaatte käpylehmienne kanssa kotipihoillanne äitienne virkkaamat myssyt päässänne.

      • Mulla on miniskimbat ja olen niillä laskenutkin. Miksiköhän niitä ei kaupoissa ja mäissä näy? Paljon halvempaa lasketella niillä kuin mennä johonkin keskukseen maksamaan itsensä kipeäksi hissilipuista ja välinevuokrista. Ei se niin erilaista ole kun ei osaa :D

        Kyllä me mukulana ympäri vuoden ulkona viihdyttiin. Tässä vanhemmillakin on vastuuta, jos pihalla ei ole mitään virikkeitä niin ei mikään ihme jos lapset ei viihdy. Meillä on isän tekemä keinu, salkopallo, leikkimökki ja korkeushyppyteline sekä kaupasta hankitut temppuradan rakennustarpeet ja jättitrampoliini. Kyllä silloin pihalla viihtyy (teineillekin se jättitramppa on muuten ihan ykkönen!). Talvisin tietysti sitten pulkkamäkeen, on rattikelkkaa, minisuksia, ufo, pulkkia, liukureita, "lumilauta" jne. Kyllä ihan pari ulkojuttuakin riittää mutta meillä on ollut aika runsaasti kaikkea. Kaikilla vanhemmilla on varmasti varaa pulkkaan ja pariin palloon että on edes jotain tekemistä.

        Teini-iässä on tosiaan vaikeampi saada nuorisoa ulos, mutta kyllä sekin onnistuu. Parasta on jos on kavereita samoilla nurkilla niin ulkona viihdytään jatkuvasti. Mulla oli lähellä kavereita nuorempana niin hengattiin yleensä jonkun pihalla. Vanhempana sitten kaverit oli ympäri pk-seutua niin niitä näki harvemmin eikä yksinään ulkona viihdy aina niin hyvin. Välillä tekee mieli lähimetsään hillumaan ja puihin voi kiipeillä vanhemmallakin iällä. Älli matkassa ja ihan kivaa on itsekseenkin.

        Minä en muuten juo enkä polta. Vanhempien jutuista päätellen silloin muinoin oli ihan tavallista viettää iltaa kioskin takana pussikaljalla. Täällä ei kyllä ole mitään kioskeja joten paha sanoa miten ne sen toteuttivat :D Asutaan siis samassa talossa kuin isäni nuorena joten tunnen seudun. On sitä niiden nuoruudesta kuultu hurjempiakin juttuja. Hassua miten meidän postilaatikko ei koskaan ole räjähtänyt vaikka muualla alueella näin silloin seiskytluvulla kyllä taisi käydä. Hmmm...


      • santiny kirjoitti:

        Mulla on miniskimbat ja olen niillä laskenutkin. Miksiköhän niitä ei kaupoissa ja mäissä näy? Paljon halvempaa lasketella niillä kuin mennä johonkin keskukseen maksamaan itsensä kipeäksi hissilipuista ja välinevuokrista. Ei se niin erilaista ole kun ei osaa :D

        Kyllä me mukulana ympäri vuoden ulkona viihdyttiin. Tässä vanhemmillakin on vastuuta, jos pihalla ei ole mitään virikkeitä niin ei mikään ihme jos lapset ei viihdy. Meillä on isän tekemä keinu, salkopallo, leikkimökki ja korkeushyppyteline sekä kaupasta hankitut temppuradan rakennustarpeet ja jättitrampoliini. Kyllä silloin pihalla viihtyy (teineillekin se jättitramppa on muuten ihan ykkönen!). Talvisin tietysti sitten pulkkamäkeen, on rattikelkkaa, minisuksia, ufo, pulkkia, liukureita, "lumilauta" jne. Kyllä ihan pari ulkojuttuakin riittää mutta meillä on ollut aika runsaasti kaikkea. Kaikilla vanhemmilla on varmasti varaa pulkkaan ja pariin palloon että on edes jotain tekemistä.

        Teini-iässä on tosiaan vaikeampi saada nuorisoa ulos, mutta kyllä sekin onnistuu. Parasta on jos on kavereita samoilla nurkilla niin ulkona viihdytään jatkuvasti. Mulla oli lähellä kavereita nuorempana niin hengattiin yleensä jonkun pihalla. Vanhempana sitten kaverit oli ympäri pk-seutua niin niitä näki harvemmin eikä yksinään ulkona viihdy aina niin hyvin. Välillä tekee mieli lähimetsään hillumaan ja puihin voi kiipeillä vanhemmallakin iällä. Älli matkassa ja ihan kivaa on itsekseenkin.

        Minä en muuten juo enkä polta. Vanhempien jutuista päätellen silloin muinoin oli ihan tavallista viettää iltaa kioskin takana pussikaljalla. Täällä ei kyllä ole mitään kioskeja joten paha sanoa miten ne sen toteuttivat :D Asutaan siis samassa talossa kuin isäni nuorena joten tunnen seudun. On sitä niiden nuoruudesta kuultu hurjempiakin juttuja. Hassua miten meidän postilaatikko ei koskaan ole räjähtänyt vaikka muualla alueella näin silloin seiskytluvulla kyllä taisi käydä. Hmmm...

        Yksi ihan hauska temppu on muuten mäenlasku jätesäkissä. Musta jätesäkki, saa Alepasta. Luistaa tosi hyvin.

        Kehtaisinkin mennä tuonne viereiseen mäkeen jätesäkissä. Naapurit pitävät minua ja muutenkin aika tärähtäneenä. Ehkä illalla :P

        Ennen vanhaan kyllä oli kioskeja. Me haimme karamellimme kioskeilta. Karkit (ne jotka nykyään ovat Prismassa isoissa laareissa) olivat kioskeissa ja niitä piti ostaa esim. markalla merkkareita tai sitten niin ja niin monta kappaletta merkkareita. Yksi karkki oli 10 penniä tai 20 penniä ja 50 penniä. Kioskintäti laittoi ne pieneen pussiin.

        Yleensä ostettiin ns. vitosen pussi. Oikeastaan kioskien olemassaolo saattoi olla yksi tekijä, joka motivoi pentuja ulos. "Mennäänkö kioskille?"


      • nasse_seta kirjoitti:

        Yksi ihan hauska temppu on muuten mäenlasku jätesäkissä. Musta jätesäkki, saa Alepasta. Luistaa tosi hyvin.

        Kehtaisinkin mennä tuonne viereiseen mäkeen jätesäkissä. Naapurit pitävät minua ja muutenkin aika tärähtäneenä. Ehkä illalla :P

        Ennen vanhaan kyllä oli kioskeja. Me haimme karamellimme kioskeilta. Karkit (ne jotka nykyään ovat Prismassa isoissa laareissa) olivat kioskeissa ja niitä piti ostaa esim. markalla merkkareita tai sitten niin ja niin monta kappaletta merkkareita. Yksi karkki oli 10 penniä tai 20 penniä ja 50 penniä. Kioskintäti laittoi ne pieneen pussiin.

        Yleensä ostettiin ns. vitosen pussi. Oikeastaan kioskien olemassaolo saattoi olla yksi tekijä, joka motivoi pentuja ulos. "Mennäänkö kioskille?"

        Koulussa joskus jaettiin jätesäkkejä niille, jotka olivat unohtaneet pulkan kotiin :D Olen siis todistanut jätesäkkimäenlaskua ihan livenä. Mulla oli pulkka joten tämä elämys on jäänyt kokematta ja nyt meidän pulkkamäkikin on jyrätty.

        Juu kullähän niitä kioskeja oli ennen mutta ei täällä. Naapurustossa oli kai kauppa muinoin, minun lapsuudessani se kuitenkin oli pitseria ja nykyään ateljee joten... Muutaman kilsan päässä kioskeja saattoi olla koulun lähellä. Ite olen kioskeihin törmännyt lähinnä leireillä jossain susirajan (kehä kolmosen) takana. Harmi ettei niitä toffeeneliöitä saa oikeen mistään. Niitä tuli nimittäin leireillä mussutettua.


      • santiny kirjoitti:

        Koulussa joskus jaettiin jätesäkkejä niille, jotka olivat unohtaneet pulkan kotiin :D Olen siis todistanut jätesäkkimäenlaskua ihan livenä. Mulla oli pulkka joten tämä elämys on jäänyt kokematta ja nyt meidän pulkkamäkikin on jyrätty.

        Juu kullähän niitä kioskeja oli ennen mutta ei täällä. Naapurustossa oli kai kauppa muinoin, minun lapsuudessani se kuitenkin oli pitseria ja nykyään ateljee joten... Muutaman kilsan päässä kioskeja saattoi olla koulun lähellä. Ite olen kioskeihin törmännyt lähinnä leireillä jossain susirajan (kehä kolmosen) takana. Harmi ettei niitä toffeeneliöitä saa oikeen mistään. Niitä tuli nimittäin leireillä mussutettua.

        Voi olla, että kioskit ovat pohjoisemman Suomen juttuja. Asuin lapsena pohjoisessa.

        Ne ovat kyllä sympaattisia, paljon parempia kuin ostarit. En muutenkaan tajua, miten jotkut teinit jaksavat notkua ostarilla.


      • lbs
        santiny kirjoitti:

        Koulussa joskus jaettiin jätesäkkejä niille, jotka olivat unohtaneet pulkan kotiin :D Olen siis todistanut jätesäkkimäenlaskua ihan livenä. Mulla oli pulkka joten tämä elämys on jäänyt kokematta ja nyt meidän pulkkamäkikin on jyrätty.

        Juu kullähän niitä kioskeja oli ennen mutta ei täällä. Naapurustossa oli kai kauppa muinoin, minun lapsuudessani se kuitenkin oli pitseria ja nykyään ateljee joten... Muutaman kilsan päässä kioskeja saattoi olla koulun lähellä. Ite olen kioskeihin törmännyt lähinnä leireillä jossain susirajan (kehä kolmosen) takana. Harmi ettei niitä toffeeneliöitä saa oikeen mistään. Niitä tuli nimittäin leireillä mussutettua.

        Kyllä toffeeneliöita saa mm. Prismoista ja k-kaupoista, sieltää vaa koko pussi täyteen ni riittää hetkeks. Ja nasse oli niitä kiskoja etelässäki, tosin vuos sit täält päi suljettii viimeine :(


    • NIIN!

      Pyöräily!

    • maailmankuva

      Suomessa ei käytännössä ole mitään ja tämän takia suomalaiset matkustavat pois Euroopasta. Suomessa ja Euroopassa on vain nähtävyyksiä eikä mitään muuta. Voit olla Suomessa miljonääri tai työtön niin asia ei miksikään muutu.

      Kaiken lisäksi elämä on suurimmaksi osaksi rakentunut miesten maailmaksi. Naisilla ei ole tarjolla paljon mitään.

      • He-he.


      • Outo havainto

        Amerikka, Afrikka, Asia, nuoko ovat sitten naisten maailmoja?


      • Outo havainto kirjoitti:

        Amerikka, Afrikka, Asia, nuoko ovat sitten naisten maailmoja?

        Niissä sitten varmaan ei ole nähtävyyksiä, työttömiä tai maanis-depressiivisiä ihmisiä. Menkäämme siis kaikki Aasiaan.


      • Anonyymi
        Outo havainto kirjoitti:

        Amerikka, Afrikka, Asia, nuoko ovat sitten naisten maailmoja?

        Kyllähän Välimeren maissa ja Aasiassa on
        kauniita naisia, iloisempia ja seurallisempia.


    • elinympäristö

      Ravintoloissa aikaansa viettävät ovat suurimmaksi osaksi sinun kaltaisia (maanis depressiivinen, katkeruutta ym.). Tämän takia suomalaisissa ravintoloissa tapellaan, vittuillaan ym. pahaa oloa. Ravintola on siitä hyvä paikka, että kaikki ovat samassa tilassa ja tämä takia olo tuntuu paremmalta.

      Ulkomailla (euroopan ulkopuolella) ravintolakulttuuri on normaalia. Ihmiset eivät ole maanis depressiivinen ym. Euroopassa ravintoloiden suurin ja pääasiallinen asiakasryhmä on työttömät (ravintoloiden tilasto).

    • geo

      en tiedä kirjoittiko joku tänne jo mutta oletko kokeillut geokätköilyä??? katoppas googlesta ja perehdy, et muuta tarvitse kun älypuhelimen. jos hurahdat täysin lajiin, niin sieltä on helppo löytää muita innokkaita kätköilyn harrastajia ja TADAA! näin saat myös kavereita!!! ehdottomasti suosittelen, tulee ulkoilua erilaisissa maastoissa, myös kaupungissa!

      • Se on kai aika koukuttava harrastus. Tunnen yhden, joka harrastaa sitä ja olen kerran ollut mukana etsimässä kätköä. Myös se oman kätkön suunnittelu on aika hauskaa.


    • mirakara

      Saat happia yksinkin, ei siihen kavereita tarvita. Kavereita ei saa myöskään kotona koneen ääressä naputellessa. Nuorille on paljonkin paikkoja minne mennä, kysy koulukavereilta missä ne kulkevat, etkö osaa puhuakaan. Koneet kyllä vievät kaiken kommunikointi taidon lapsilta ja nuorilta, eivätkä uskalla kauppaan tai muualle asioimaan kun ovat alkaneet erakoitumaan.

    • Snowmään (-grl)

      Itse juoksentelin metsissä sisarusten kaa ala- ja ehkä yläasteikäsenäkin, ja lenkkeilin. Ja pyöräilen. Musiikkia kuuntelee samal ni ei tuu tylsää.

      Talvella aina kun oli sulakeli menin tekemään niin paljon ja niin korkeita lumiukkoja kuin jaksoin, tätä harrastan vieläkin :D tänä talven ei oo kyl ollu lunta ees sen vertaa..

      • Anonyymi

        Susikoira Roi oli hyvä luontoaiheinen
        nuortensarja TV1:llä vuosina 1987 ja
        1988, Paavo Westerberg pääosassa.

        Oi niitä aikoja, tunnen itseni välillä
        jo vanhaksi, kun olen elänyt vielä
        lankapuhelimien ja puhelinkoppien
        aikakaudella.


    • 14+10

      Oletko koiraihminen? Voisit vaikka ulkoiluttaa naapurien/naapuruston koiria. Joko ihan omaksi iloksesi, tai vaikka pientä taskurahaa vastaan. Nopeasti huomaat kun hoidat hommasi hyvin, niin sana kulkee ja kohta sinulla on enemmän koiria ulkoilutettavana kun aikaa riittää. Erittäin moni koiranomistaja kaipaa luotettavaa ulkoiluttajaa/hoitajaa kaverilleen kun itse ovat töissä jne.

      Entäpä lapset, tuletko heidän kanssaan toimeen? Tässä sama juttu. Tarjoudu lastenhoitoavuksi?

      Ja kuinka mainostaa itseään? Teet vaikka omia ilmoituksia jotka käyt tiputtamassa postiluukuista sisään. Tai vaikka läheisen ostarin seinälle ilmoitus jne. Saat itsellesi tekemistä ja mikä tärkeintä, keräät myös "työkokemusta" ja taskurahaa, itseluottamuksesi kasvaa ja voi olla ylpeä itsestäsi kun voit ansaita ihan omaa rahaa. Ja aivan taatusti tästä on sinulle hyötyä myös elämäsi jatkoja ajatellen.

    • poiuytrewpoiuytrewkj

      polta vähän kannabista

      • On se kyllä liikuttavaa, kun tapaa näitä pipopäisiä, aneemisia ja mistään mitään välittämättömiä nuoria miehiä. Jaksavat korkeintaan nojata seinään ja raapia itseään, kaikki muu onkin ihan sama.

        Mutta sitten jaksavat huolellisesti hoitaa jotakin saatanan kasvia. Lannoitetaan ja tutkitaan kirjallisuutta, että mitä se typpipitoisuus nyt oikein meinaa ja onkohan valo nyt oikeanlaista vai onko se liian sinistä ja millainen kastelujärjestelmä on ja pitäisikö suorastaan lukea kasville ääneen vaikka Hanhimuorin Satukirjasta...

        Sitä se pilvi teettää.


      • Anonyymi

        Miksiköhän polttaisin?

        Serkkuni (mies) oli narkomaani
        ja kuoli hirttäydyttyään kun oli
        huumeiden orja. 36 vuotta elä-
        mästään asui Tukholmassa,
        Ruotsissa ja kuoli 45-vuotiaana
        vuonna 2012. Syntyjään oli
        Helsingistä, Suomesta kotoisin.


    • LYKKYÄ TYKÖ

      EI YKSIKÄÄN TÄHÄN ASTI VASTANNEISTA OLE OTTANUT HUOMIOON KERTOMAASI KAVERIPULAA!!!
      Se että ei ole kavereita, on suurin ongelma siinä, mitä tekisit, jos menisit ulos. Se on myös suurin ongelma siihen erttä vanhempasi hosuttavat sinua ulos. He tekevät sen koska haluavat että olet kavereiden kanssa, etkä seurustele VAIN esimerkiksi tietokoneen kanssa.

      Itse olen ollut samanlainen kuin sinä nyt. Siksi tiedän mistä kirjoitan.
      Ensimäinen vastuullinen systeemi sinun olotilaasi ovat koulumaailman vammautunut asenne yksilöön.
      Jotta oppilaat luokassa voisivat olla hallittavissa, joutuvat opettajat käyttämään eräitä auktoriteetin suomia keinoja ottaakseen pois sinun synnynnäisen luovuuden ja kekseliäisyyden.

      Vanhemmat eivät tälle asialle voi mitään, koska systeemi on sellainen. He tekevät parhaansa hankkiakseen katon pään päälle ja leipää pöytään. Se on vanhempien systeemi, joka myös purkaa sinun luovuutta ja koet että sinulta odotetaan samaa uhrautuvaisuutta vanhempana, sekä odotukset tästä vyöryvät päällesi jo hyvin nuorena. Se myös riistää sitä synnynnäistä optimismia, joka on rakennettu meihin kaikkiin.

      Se, mitä voit tehdä on ainakin unelmien elätteleminen tulevasta paremmasta. Ajasta, jolloin olet itse määräämässä perusolotilastasi. Rahan hankinta on hyvin perustavaa laatua oleva kriteeri, jolla saa valtaa sanoa, miten asiat tehdään. Jos koet olevasi taidoton hankkimaan rahaa itsellesi, onhan netissä monia esimerkkejä siitä, miten voi rikastua. Et tarvi rahaa vai? Vanhemmat odottavat ainakin että olisit itsenäinen rahan suhteen ja maksaisit omat kulusi. Asuntokustannukset ovat kaikkein suurimmat yleensä, asutpa kotona tai omassa.

      Ala ottamaan selvää siitä, missä muodossa aloitat rahan keruun, mutta pitkällä tähtäimellä (sijoitus, osakkeet mm.). Et voi rikastua yleensä kovin äkkiä. Tarvitset lukea oheita viisaammilta, ja ehkä tavata aikuisia, joilla on tietoa miten tehdä. Pyydä opettjaa koulussa avustamaan sinun omaa yrittämistä, esimerkiksi kavereiden kanssa koulussa, aloittamaan yhteisen säästämisen osakkeisiin. Ota hiljalleen tietoa siitä, miten EU:n rahoitus mahdollisesti voisi sinua avustaa jonkunlaisen projektin aloittamisessa, vaikkapa yhdessä luokkatovereiden kanssa (open avustuksella anomuksen kirjoittaminen apurahan saamiseksi), nuorien työllistämiselksi.

      Muista että on paljon muitakin juttuja, joissa voit olla osallisena. HARRASTUSTEN PARISSA LÖYDÄT YSTÄVÄSI JA KAVERISI AJAN KULUESSA, SEKÄ LÖYDÄT TAKAISIN OMAAN LUOVUUTEESI. Se ulos meneminen on siis käytännössä tätä mistä kirjoitin. Pitkällä tahtäimellä on tärkeää että valitset oman ammatin, josta todella olet kiinnostunut. Älä valitse sen mukaan, mitä toiset ovat ajatelleet kohdallesi puolestasi. TOIMI NYT!

      Rahalla saa myös kavereita, ja voi sanoa missä kaappi seisoo. Unelmat oikeista reiluista kavereista saa jättää jo taaksepäin. Harvoin löytää reiluja kavereita, jotka pyyteettömästi ovat vain kavereita. Kaikilla on yleensä mielessä aina miten voisivat sinun kaveruudesta hyötyä.

      • Öö... täh?


      • Kovuus on valttia

        Ei aloittajan kaltainen alisuoriutuja pysty mitään rahaa tai työtä hankkimaan. Jos aloittaja on mies niin korkeintaan heittää femman nyyttejä kadunkulmassa.
        Nainen taas hankkii löydön ja laulunsanoja mukaellen; tuli poika finninen ja tyttö paksuksi pikimmiten.
        Näiden tulevien sosiaalitapausten on turha kuvitella löytävänsä ammattia tai mitään muutakaan, yksinkertaisesti siitä syystä että. Jos joutuu SUOLI24 palstalta kyselemään apua yksinkertaiseenkin asiaan, niin silloin kannattaisi ehkä vakavasti harkita onko edellytyksiä mihinkään muuhunkaan.
        Ikävää että maastamme on pakkohoitolaitokset lakkautettu, aloittaja vaikuttaisi olevan juurikin sovelias lukittavaksi loppuiäkseen sellaiseen laitokseen.


      • Kovuus on valttia kirjoitti:

        Ei aloittajan kaltainen alisuoriutuja pysty mitään rahaa tai työtä hankkimaan. Jos aloittaja on mies niin korkeintaan heittää femman nyyttejä kadunkulmassa.
        Nainen taas hankkii löydön ja laulunsanoja mukaellen; tuli poika finninen ja tyttö paksuksi pikimmiten.
        Näiden tulevien sosiaalitapausten on turha kuvitella löytävänsä ammattia tai mitään muutakaan, yksinkertaisesti siitä syystä että. Jos joutuu SUOLI24 palstalta kyselemään apua yksinkertaiseenkin asiaan, niin silloin kannattaisi ehkä vakavasti harkita onko edellytyksiä mihinkään muuhunkaan.
        Ikävää että maastamme on pakkohoitolaitokset lakkautettu, aloittaja vaikuttaisi olevan juurikin sovelias lukittavaksi loppuiäkseen sellaiseen laitokseen.

        Minä taas ajattelen niin, että asiat ovat todella huonosti jos yhtään ei osaa kunnioittaa kanssaihmisiä ja nähdä heissä hyvää.

        Aloittajan kysymys on hyvä ja se on herättänyt keskustelua. Eihän tarkoitus ole pelkästään kysyä vastausta vaan keskustella laajemminkin.

        Luuletko olevasi kova sen takia, että osaat vittuilla alisuoriutumisella, sosiaalitapauksella, työkelvottomuudella ja pakkolaitoksilla?

        Miten kova ihminen voi herättää näin voimakasta myötähäpeää?


      • Anonyymi
        nasse_seta kirjoitti:

        Minä taas ajattelen niin, että asiat ovat todella huonosti jos yhtään ei osaa kunnioittaa kanssaihmisiä ja nähdä heissä hyvää.

        Aloittajan kysymys on hyvä ja se on herättänyt keskustelua. Eihän tarkoitus ole pelkästään kysyä vastausta vaan keskustella laajemminkin.

        Luuletko olevasi kova sen takia, että osaat vittuilla alisuoriutumisella, sosiaalitapauksella, työkelvottomuudella ja pakkolaitoksilla?

        Miten kova ihminen voi herättää näin voimakasta myötähäpeää?

        Liityn kommenttiisi .


    • Partioon!

      Liity partioon, partiossa liikutaan ulkona, puuhataan sisällä.

    • ulosYlös ja lenkille

      Alotukseen:

      Mene hyvä ihminen ulos näin kauniina aurinkoisena päivänä,
      ulkona voi kävella lenkin esm. 10 km aluksi,
      tai mennä torille jossa on muitaki nuoria, istukaa ja jutelkaa kaikkia mukavaa keskenään,
      tai katselet siellä vain muita siis toisianne , varmasti joku tulee sanomaan jonkun sanan ja siitä se juttu lähtee,
      ulos siitä heti sisällä ei saa löhöillä,

    • sakkeus2

      Frisbeegolffaamaan..

    • tääonhyvä

      Jos tykkäät eläimistä nii hanki koira, sen kanssa voi ulkoilla ja lenkkeillä ja koiran kans voi myös harrastaa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin.

    • vbmxvhg

      Ainut syy "mennä ulos" on lähteä kartsalle dokaamaan. Mitään muuta älyllistä syytä ei siis ole. Kannattaakin kysyä, miksi vanhempasi haluavat sinusta lapsijuopon?

      • Anonyymi

        Irwin Goodman oik. Antti Yrjö Hammarberg, on edelleen
        huono esimerkki mihin viinan kanssa läträäminen johtaa...
        kuolemaan tietenkin, näin kävi isäni isälle (syntynyt 1911)
        kuoli 23.3.1978 alkoholismiin eikä vain olutta ja viinaa
        juonut vaan pahimmillaan muitakin litkuja joi kurkusta
        alas kaikkein pahimmillaan talousspriitä (pulituuri)
        pultsarijengissä. Kyllä siinä meni isäni äidillä avioliito
        kerralla viemäristä alas ajalla 30.11.1939 - 23.3.1978,
        mutta sitkeästi olivat aviossa isäni vanhemmat isäni
        isän kuolemaan saakka 40 vuoden ajan, vuodesta
        1937 lähtien.


    • 1 jussa

      Ala kävelemään , muutama kerta viikossa ... ilmaista " huumetta " ....
      pikkuhiljaa alat kiristämään sitte vauhtia , tai pidentämään matkaa ...
      kunnon kasvaessa huomaat , että sitä haluat aina vaan lisää , kun et vedä
      itteäs " piippuun " .... ajatukset ja mieli kirkastuu ...alat nähdä elämän valon ,
      auringon ... elämä alkaa maistumaan .... itsetunto nousee ja (elämän) kunto ....

      ota ja tartu itestäs tosissas niskasta kiinni , kaikki (teko)syyt ovat turhia ...

      enkä tarkoita , että ravaat tuolla "niskalimassa" , vaan kun itestä hyvältä
      alkaa tuntumaan ..... :) ... ei se kuntoilu ole taidetta , vaan arkipäivää ....:)

      tsemppiä sulle (teille) matkaan .... :) ... sano " vanhamies" .... :)

      • *huoh*

        Yksi piste riittää, ennen pilkkua ei tule välilyöntiä. Missä oikein opit kirjoittamaan?


    • 14+7

      On sitä kehoa hyvä vähän liikutella, ettei se ihan rapistu, mutta tärkeämpi on selvittää mikä itseä kiinnostaa oikeasti. Oma mielenkiinto ja motivaatio unohtuu ympäristön syöttämän pakkopullan takia, ja siksi elämä alkaa tuntumaan tylsältä. Jos kiinnostaa selvittää asia, eli löytää jälleen oma mielenkiinto ja motivaatio, googlaa Alkuajatus ja käy lataamassa maksutta "Aito Itse" sähkökirja kotisivulta, se kuvailee ongelman hyvin.

    • ohjeistus

      väärin aseteltu kysymys. kysy mikä ei kiinnosta ja tee asioita mitkä kiinnostavat. Esimerkiksi. minua ei kiinnosta autot eikä autojen rassailu jne.

      • 2 esimerkki

        minua ei kiinnosta työ, mutta raha kiinnosta. teet työtä mutta et työn takia vaan rahan takia.


    • 19-19

      Itse tykkään tehdä pitkiä lenkkejä metsässä. Yleensä 5-15km pituisia. On rentouttavaa hiljentyä istahtaen kivelle ja polttaa yksi camelin sininen. Itse en polta, kuin yhden tupakan viikossa pitkällä kävelyretkellä. Samalla kertaa saatan paistaa muutamat makkarat. Luontokuvaus on toinen jota on tullut harrastettua.

    • Nuorisotalolle mars!

      Ittelläni oli kakarana sama ongelma ettei ollut oikein kavereita lähimaastossa, koska asuimme kaukana korvessa. Pihalla tuli vaan lämittyä kiekkoa ja tehtyä pieniä askareita, lumen kolaamista yms. No eipä niitä kavereita muutenkaan ollu paria enempää.
      Mopon ku sain, niin sillä kurvasin jonnekin nuorisotalon pihaan ja lyöttäydyin aina joidenki puolituttujen seuraan. Saihan siinä aluksi kaikenlaisia lempinimiä.. laumaeläin sun muita, mutta eipä tarvinnu yksin olla ja saihan sieltä kavereitakin loppujen lopuksi :) Kaikesta päätellen sinäkin koulua käyt ja siellä on vähintäänkin puolittaisia kavereita, niin ei muuta ku nuorisotalolle katteleen ja änge porukkaan.

    • Äitikikin tanssii

      Kävely on ihan hyvä harrastus ulkona ;))

      Jos kavereita haluat niin katsele tanssiseuroja paikkakunnaltasi. Etenkin jos olet poika. Niissä on ihan älytön pula pojista. Katsele vähän ikärajoja nuorisokursseille ettet eksy vanhojentansseihin ;))

      Siis joku jenkkitanssiseura tms. miksei kilpatanssiseurakkin. Saat pitää HAUSKAA !! Kilpailupakkoa ei ole.

      http://www.youtube.com/watch?v=hJNK8fdjUrQ

      Siis tässä mitä sisällä voi tehdä.
      Tanssiharrastuksesta saat frendejä joiden kanssa voit sitten vaikka hölkätä ;))

    • Yksinäinen susi

      Vaellus on minusta ainakin hienoa. Reppuun safkaa, tulitikut, kartta kompassi ja juotavaa. Niillä lähtee hienosti homma käyntiin. Itse olen 7vuotiaasta asti liikkunut korvessa ilman polkuja ja opastusta. Vaelluksella tulee kuntoa ja näkee mitä hienoimpia paikkoja. Tuota vaellusta voi tehdä yksin tai isommalla ryhmällä joskin yksin se on paljon jännempää ja joskus kertakaikkiaan on helpotus kadota kauas korpeen eikä kukaan tiedä missä olen kun puhelimenkin jättää kotiin.

    • summertime1

      Piknik-kori täyteen herkkuja ja lähimpään puistoon notkumaan ja nauttimaan kesästä. Vielä jos viiniäkin tai shampanjaa, niin jopas nautit ulkoilusta. Pyöräily on myös mukavaa, ainakin kivempaa kuin käveleminen. Jos hyvä tuuri käy, saattaa joku tulla fiilistelemään kimppaan.

    • itsensäpaljastelija

      Näin kevään tullen voi paljastella itseään kun ei ole enää niin kylmä. Osta joku pitkä takki, mieluummin pohkeisiin asti. Sitten saksit farkuista lahkeet jostain reisistä asti ja vedät ne pelkät lahkeet jalkaan. Vaikka teipillä kiinni, että pysyy. Sitten vaan vemputat munan pystyyn ja lähdet kävelyle. Aina kun kohdalle tulee joku hyvännäköinen kottarainen niin vilautat munaa ja sanot jotain nasevaa, kuten esim:

      - Saako neidille olla munaa tarjolla? tms

    • Happy new year 2014

      Kannattaa hankki repullinen erilaisia spraymaaleja, perustaa yhden miehen crew ja mennä sotkemaan julkisia paikkoja, kuten talojen seiniä, moottoriteiden meluaitoja ja sillanalusia. Sitä ne muutkin moniongelmaiset tekevät ihan työkseen ja hakevat sossusta kalja- ja maalirahaa. Jos ei ole rahaa kaljaan ja maaleihin, niitä voi varastaa kaupoista. Varakkaammat syövät huimausaineita kaljan kera. Tapaat samanhenkisiä ystäviä yönselässä kulkiessasi junien ratapihoilla ja kaiken maailman varikoilla ja opit taidetta tehdessäsi kiipeämään junien ja rakennusten katoille. Mikä sen parempaa liikuntaa voi olla kuin kiipeillä töhryisissä vaatteissä talojen katolle maalailemaan epämääräisiä kirjain- ja numeroyhdistelmiä ihmisten ihailtavaksi.

    • moikkeliss

      Tosiaan jos tykkäät koirista niin 4H:n kautta voi ryhtyä koirien ulkoiluttajaksi/hoitajaksi kun käy kurssin, samalla ansaitsee vähän rahaakin
      http://www.dogsitter.fi/

      • Hoo Moilanen

        Koirien ulkoiluttaminen on hieno harrastus. Siinä voi samalla järjestää maksullisia koiratappeluita netissä ja tienata samalla rahaa toisten koirilla.


    • tulitikkuleikit on

      Rupee tuhopolttajaksi. Ostat tulitikkuja ja bensaa ja sytytät tuleen aina roskiksen osuessa kohdalle tms pientä. Nyt keväisin kun ruoho on kuivaa voi tuikata peltoja tuleen.

      • valoa kansalle

        Henkilöautojen polttaminen on paljon ympäristöystävällisempää kuin roskisten tai ruohon. Ruohoa kannattaa polttaa piipussa, mutta auton polttaminen vähentää maapallon hiilidioksidikuormaa ja lisää joukkoliikenteen suosiota. Jos tuhopolttaminen ei miellytä, niin ainahan niitä autonrenkaita voi viillellä ja peilejä potkia ajan kulukseen. Siinä saa paremmin liikuntaa kuin bensalla leikkimisessä. Sitä paitsi bensa on aika kallista, jollei sitä ime toisten tankeista omaan kanisteriin.


      • valoa kansalle kirjoitti:

        Henkilöautojen polttaminen on paljon ympäristöystävällisempää kuin roskisten tai ruohon. Ruohoa kannattaa polttaa piipussa, mutta auton polttaminen vähentää maapallon hiilidioksidikuormaa ja lisää joukkoliikenteen suosiota. Jos tuhopolttaminen ei miellytä, niin ainahan niitä autonrenkaita voi viillellä ja peilejä potkia ajan kulukseen. Siinä saa paremmin liikuntaa kuin bensalla leikkimisessä. Sitä paitsi bensa on aika kallista, jollei sitä ime toisten tankeista omaan kanisteriin.

        Eikä ole. Autopalun savussa on kamalasti myrkkyjä.


      • Anonyymi
        valoa kansalle kirjoitti:

        Henkilöautojen polttaminen on paljon ympäristöystävällisempää kuin roskisten tai ruohon. Ruohoa kannattaa polttaa piipussa, mutta auton polttaminen vähentää maapallon hiilidioksidikuormaa ja lisää joukkoliikenteen suosiota. Jos tuhopolttaminen ei miellytä, niin ainahan niitä autonrenkaita voi viillellä ja peilejä potkia ajan kulukseen. Siinä saa paremmin liikuntaa kuin bensalla leikkimisessä. Sitä paitsi bensa on aika kallista, jollei sitä ime toisten tankeista omaan kanisteriin.

        Murhapolttaja Ismo Junni (s. 1943 - k. 1995)
        kummittelee haudan takaa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ismo_Junni


    • Eräs Suomalainen

      Olen thaimaalaista vaimoa vailla

      • vai niin

        Thaimaalainen vaimo on kallis harrastus. Siinä joutuu maksamaan vaimolle 200 euroa kk ja lähettää 600 euroa kuukaudessa thaimaalaiselle vesipuhvelille. Kannattaa mennä ihan sinne paikan päälle viettämään kuherruskuukautta ja palata sinkkuna takaisin.


      • kokemuksesta
        vai niin kirjoitti:

        Thaimaalainen vaimo on kallis harrastus. Siinä joutuu maksamaan vaimolle 200 euroa kk ja lähettää 600 euroa kuukaudessa thaimaalaiselle vesipuhvelille. Kannattaa mennä ihan sinne paikan päälle viettämään kuherruskuukautta ja palata sinkkuna takaisin.

        Suomalainen vaimo on moninkertaisesti kalliimpi. 200 euroa ei ole mitään verrattuna suomalaisen vaimon ylläpitämiseen. Kaiken lisäksi suomalaisia naisia saa vain yhden, koska eivät hyväksy toisia naisia.


      • tilasto
        kokemuksesta kirjoitti:

        Suomalainen vaimo on moninkertaisesti kalliimpi. 200 euroa ei ole mitään verrattuna suomalaisen vaimon ylläpitämiseen. Kaiken lisäksi suomalaisia naisia saa vain yhden, koska eivät hyväksy toisia naisia.

        Tässä tilastoa suomalaisten vähittäiskaupasta ym. auto- ja asuntokaupasta.

        Vähittäiskauppa

        Hedelmät ja kasvikset 1,33 mrd euroa
        Lihan ja siipikarja 1,5 mrd
        Kalan, äyriäist ja nilviäist 357 milj
        Leipomotuotteet ja makeiset 1,45 mrd
        Meijerituotteet ja munat 1,9 mrd euroa
        Muiden elintarvikkeiden 3 mrd euroa

        Yhteensä 9,5 mrd euroa

        Lääkkeet 2 mrd euroa
        Kosmetiikka ja WC 950 milj
        Tekstiilit ja käsityötarvikeet 400 milj
        Vaateet 2,2 mrd
        Jalkineet 500 milj
        Huonekalut ja valaisimet 1,6 mrd euroa
        Sähköiset kodinkoneet 1,1 mrd
        Radiot, televiso, tietokoneet 1,4 mrd
        Kellot, korut, urheilutarvikkeet, pelit ja lelut 1,1 mrd euroa.

        Yhteensä 11 mrd euroa.

        Moottoribensa ja diesel 8 mrd.
        Autokauppa 15 mrd
        Asunto-osakekauppa 11 mrd


      • joka päivä
        tilasto kirjoitti:

        Tässä tilastoa suomalaisten vähittäiskaupasta ym. auto- ja asuntokaupasta.

        Vähittäiskauppa

        Hedelmät ja kasvikset 1,33 mrd euroa
        Lihan ja siipikarja 1,5 mrd
        Kalan, äyriäist ja nilviäist 357 milj
        Leipomotuotteet ja makeiset 1,45 mrd
        Meijerituotteet ja munat 1,9 mrd euroa
        Muiden elintarvikkeiden 3 mrd euroa

        Yhteensä 9,5 mrd euroa

        Lääkkeet 2 mrd euroa
        Kosmetiikka ja WC 950 milj
        Tekstiilit ja käsityötarvikeet 400 milj
        Vaateet 2,2 mrd
        Jalkineet 500 milj
        Huonekalut ja valaisimet 1,6 mrd euroa
        Sähköiset kodinkoneet 1,1 mrd
        Radiot, televiso, tietokoneet 1,4 mrd
        Kellot, korut, urheilutarvikkeet, pelit ja lelut 1,1 mrd euroa.

        Yhteensä 11 mrd euroa.

        Moottoribensa ja diesel 8 mrd.
        Autokauppa 15 mrd
        Asunto-osakekauppa 11 mrd

        Päivittäistavaralla tarkoitetaan elintarvikkeiden lisäksi sellaisia tuotteita, joita ihmiset hankkivat elintarvikkeiden ostosten yhteydessä.

        Päivittäistavarakaupan liikevaihto 1999-2010
        1999 - 9,5 mrd
        2000 - 10 mrd
        2001- 10,7 mrd
        2002 -11 mrd
        2003 -11.3 mrd
        2004 -11,8 mrd
        2005 -12 mrd
        2006 -12,3 mrd
        ja 2010 14 mrd euroa


      • ruokakassi
        joka päivä kirjoitti:

        Päivittäistavaralla tarkoitetaan elintarvikkeiden lisäksi sellaisia tuotteita, joita ihmiset hankkivat elintarvikkeiden ostosten yhteydessä.

        Päivittäistavarakaupan liikevaihto 1999-2010
        1999 - 9,5 mrd
        2000 - 10 mrd
        2001- 10,7 mrd
        2002 -11 mrd
        2003 -11.3 mrd
        2004 -11,8 mrd
        2005 -12 mrd
        2006 -12,3 mrd
        ja 2010 14 mrd euroa

        Elintarviketeollisuus 10,2 mrd.€.

        Teurastus, lihanjalostus 24 %
        Meijerituotteet, jäätelö 23 %
        Juomien valmistus 11 %
        Leipomotuotteet, makaroni yms. 11 %
        Rehut 6 %
        Kasvikset, hedelmät 4 %
        Einekset ja valmisruoat 3 %


    • narkkarireippailija

      Itselläni oli nuorena sama ongelma. Minulla ei juuri ollut ystäviä, joten en käynyt ikinä missään. Äitini valitti, että minun pitäisi käydä ulkona kuin nuoret ihmiset tapaavat käydä. Kun sitten aloin kauniina aurinkoisina päivinä tehdä pitkiä parin tunnin kävelylenkkejä ja nauttia raittiista ilmasta, muutamana päivänä viikossa, äitini alkoi valittaa siitä, että olen niin pitkään poissa ja alkoi syyttää minua huumeiden vetämisestä jossain kadun nurkassa (selityksenä siis sille, miksi olen niin pitkään yhdellä kertaa poissa). Minun neuvoni on siis, että tee mitä tykkäät. Ole sisällä jos haluat. Vanhempasi ja "muut tahot" eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä.

      • citiusaltiusfortius

        Itsensä paljastelu ja julkisilla paikoilla runkkaaminen on paljon terveellisempää kuin narkkailu. Siinä nauttii samalla kauniista ilmasta ja saa esiintymiskokemuksen myötä itsevarmuutta.


    • piirimyyjä

      Jos asut pääkaupunkiseudulla, mene esim. Sports Car Centeriin ostamaan itsellesi uusi avo-Porche ja ajele sillä kaivopuistossa tukka hulmuten kauniilla ilmalla ihan ajankuluksesi. Se on hiton kivaa silloin kun ihmiset katselevat sinua ja Santander-pankistahan aina saa halpaa rahoitusta, jollei satu olemaan yhtään säästössä.

      • Teatterikorkeakoulu

        Tai jos haluaa näytellä vielä parempi paikka siihen on teatteri.


      • viisaampi

        Vuokraa!. Ei sitä autoa tule käytettyä kuitenkaan 24/7 ehkä tunnin päivässä, jos sitäkään joka päivä.


    • Erik Eeper

      Kumiliiman imppaaminen on tosi hauskaa. Siihen ei tarvita liiman lisäksi kuin muovipussi. Ulkosalla impatessa se ei herätä niin paljon huomiota. Voit mennä vaikka puiston penkille imuuttelemaan kaikessa rauhassa kauniilla ilmalla.

      • järjestelmä

        Huumausaineet ovat muualla päin maailmaa yleisesti käytössä. Suomessa ja Euroopassa nämä on kieltettyjä, koska huumausaineet ovat halpoja. Ihmiset halutaan ostavat kaikkea muuta mistä muodostuu enemmän liikevaihtoa ja veroa. Sama asia elintarvikkeiden osaltta. Epäterveellinen on halpaa, koska terveyskustannuksista muodostuu enemmän liikevaihtoa ja veroa.


      • järjestelmäherrat
        järjestelmä kirjoitti:

        Huumausaineet ovat muualla päin maailmaa yleisesti käytössä. Suomessa ja Euroopassa nämä on kieltettyjä, koska huumausaineet ovat halpoja. Ihmiset halutaan ostavat kaikkea muuta mistä muodostuu enemmän liikevaihtoa ja veroa. Sama asia elintarvikkeiden osaltta. Epäterveellinen on halpaa, koska terveyskustannuksista muodostuu enemmän liikevaihtoa ja veroa.

        Ihmiset el'vät järjetelmässä ja järjestelmä (tietyt ihmiset) saa elinvoimansa ihmisistä. Suomessa 350 000 kotitalouden tulot on 45 prosenttia ja palkoista 70 prosenttia (2,9 milj. kotitaloutta).


      • herätysliike
        järjestelmäherrat kirjoitti:

        Ihmiset el'vät järjetelmässä ja järjestelmä (tietyt ihmiset) saa elinvoimansa ihmisistä. Suomessa 350 000 kotitalouden tulot on 45 prosenttia ja palkoista 70 prosenttia (2,9 milj. kotitaloutta).

        Suomessa aineettomat palvelut 72 prosenttia bkt:sta (bruttoveroaste 45%). Julkisen sektorin osuus 55 prosenttis bkt:sta.

        Ihmiset eivät tarvitse kaikkea mitä tuotetaan, mutta toiset tarvitset tuloja esim. terveyskustannuksista muodostuu enemmän tuloja mitä halvasta ja epäterveelisestä ruoasta. Jossakin vauiheessa ihmiset heräävät ja tiedostavat nämä asiat ja paljon muuta


      • Anonyymi

        ???


    • Iloinen kävelijä

      Osta fillari niin kunto kasvaa. Pyörailet tunnin viitenä päivänä viikossa. Tee 10 km lenkki 3 kertaa viikossa , niin reidet ja pakarat pullistuu ja tyttöjen päät alkaa kääntymään. Mulle ne joskus viveltelikin :) Sisällä istuminen sairastuttaa mielen. Tulee mökkihöperöksi ja alat pelkäämään ihmisiä. Et uskalla lähtee kohta omaa pihapiiriä kauemmaksi. Mulla on yksi tuttava, joka istui lapsena kaikki illat himassa. Nyt sillä on mielenterveysongelma ja on työtön. Ei uskalla lähtee kotoa mihinkään. Jos käsken kävelemään, niin se tekee pienen 5 min lenkin kotipihassaan :)

      • sairaus

    • http://www.youtube.com/watch?v=iB6CBWdOhDU tässä tällanen hauska harrastusvinkki! Naru itsessään ei ole kovin kallis ja haastetta varmasti piisaa! Ei tartte muuta kuin kaksi puuta/tolppaa ja pehmeä alastulo, esim. hiekkaa tai nurmikkoa :) suosittelen kokeilemaan - hurahtaa itsellä ainakin tunteja ihan helposti

    • Van Damme

      Kommandona ulkona kuljeskelu on hauskaa ja herättää huomiota kanssaihmisissä. Mikset kokeilisi sitä?

      • eräilijä

        Retkeily hiihto (ei tänä talvena) marjojen poimiminen. Ja tärkein syöminen. Ota evästä, ja mene metsään syömään ne.


    • ulkoilua....

      Joku nuori siellä kehoitteli keräämään auton rekisteritunnuksia. Viranomainen puuttuu siihen koska autot ovat ihmisten yksityisomaisuutta, rekisteritunnus on tunnistetieto ja luvaton / aiheeton rekisterin pito yksityishenkilöiden tiedoista loukkaa tietosuojaa.
      Hmm... mitähän minä itse tein teininä ulkona... 80-luvun lopulla - 90-luvun alussa... pyöräilin ainakin koulumatkojen lisäksi ihan huvikseenkin, mulla taisi olla matkamittarikin yhdessä pyörässä mutten enää muista sen mittarilukemia, tuhansia kilometrejä siinä ehkä oli vaihtoon mennessä. Ajelin pyörällä kauppareissuja, kirjastossa käyntejä, päämäärätöntä huviajelua. Kunto oli hyvä silloin mutta pyörällä ajelu jäi heti kun sain ajokortin ja auton, korkeintaan kesäisin tulee harvakseltaan pyörällä ajeltua nykyään. Silloin tulee aina mieleen ne teininä pyöräilyt, kevään ja kesän tuoksut ja tuulet aistii pyörällä kruisaillessa raakana, eihän niitä autossa haistakaan ilmastointilaitteen ja raikkarin läpi.
      Tosin en asunut kaupungin keskustassa vaan n. 20.000 asukkaan kunnassa joten pyöräily oli suht turvallista. Kaupungin keskustassa pyöräily voi olla stressaavaa ja vaarallistakin vilkkaan liikenteen vuoksi, kolarin vaara on suurempi kuin pienemmällä paikkakunnalla.

      • Eihän niitä ole pakko kirjoittaa mihinkään ja vaikka kirjoittaisikin niin tuskin poliisia kiinnostaa jos joku teini nyt vähän bongailee rekkareita. Fiksumpaa olisi kumminkin kokeilla peliä, jossa yritetään nähdä kaikki rekisterikilpien numerot numerot oikeassa järjestyksessä. Vanhempani ovat hurahtaneet siihen ja muutamassa vuodessa ovat pääseet jo yli viiteenkymmeneen. Alkuun menee nopeesti, yhdestä mobilistitapahtumasta voi hyvinkin löytää ykkösestä kymppiin ja siitä jääkin koukkuun. Keski-ikäiset harrastavat tuollaista rekkaribongausta mutta sopii se nuoremmillekin.


      • Sportti Jormailija

        Pyörä on spurgun auto, auto on läskejä nynnyjä varten, kävely on tavanomaista, mutta juoksu on loistokasta ja kaikkien ei juoksevien herrojen ja narrien kadehtimaa.


      • Eikä puutu. Olkoonkin, että hyvin laadittu rekisterinumeropäiväkirja voi toimia henkilörekisterinä, mutta ruutuvihkoon merkittynä se ei paljon poliisia kiinnosta.

        (Nettiin en kyllä laittaisi.)


      • Anonyymi

        Fossiilisella polttoaineella kulkevat henkilöautot
        ovat turhakkeita, varsinkin citymaasturit.

        Autoilu on yliarvostettua hupailua.


    • PiisamiRotta tietävä

      Mene tapaamaan piisamirottaa tuonne Porin sillan kupeeseen! Sillä on aina juttuja kerrottavana.

    • drtydyu y

      Voisit kävellä kameran kanssa ja ottaa kuvia, tai kuunnella samalla musiikkia niin ei ole niin tylsää. En itsekään kyllä tykkää päämäärättömästä kävelystä. Jos kulttuuri kiinnostaa, niin voi käydä gallerioissa kierroksella, se kun on ilmaista. Tai hypätä ratikkaan ja tutustua eri paikkoihin kuin missä yleensä pyörii päivittäisillä asioilla.

    • aloittajaa

      En ois uskonut että tää avaus päätyy etusivulle mutta kiitos kaikille tosi hyvistä ja asiallisista vastauksista! nyt mulla on paljon tekemistä kun tuo kesälomakin tuolta kohta tulee =)

    • äitis käski

      Aluksi siirrät pelikoneesi pihalle ja poltat ne.
      Sen jälkeen menet metsään ja nautit luonnosta. Voit jopa löytää sen kadonneen marjanpoimijan ruumiin ja sehän olisi hurjan jännää.

    • pallopeli

      Nää samat tyypit jotka patistavat ulos, tulevat myöhemmin mussuttamaan: "Hanki töitä". Meillä kun on sellaisia ihmistyyppejä joilla on pakkomielteenä toisten ihmisten ohjailu. Jos keskityt opiskeluun ja omiin harrastuksiin etkä anna näiden ihmisten lainkaan ohjailla sua niin sulla on mahdollisuudet päästä näistä ihmisistä jonain päivänä eroon. Se on puhtaasti ihmisten harhaanjohtamista jos ohjaa ihmistä ulos. Ei niitä töitä saa sieltä ulkoa ellet aio lähteä kadunlakasijaksi tai metsuriksi. Kyse on siitä että sun vanhemmat haluaa pallotella sun kanssa vielä myöhemminkin elämässä ja tämän vuoksi ne haluaa sun keskittyvän johonkin täysin järjettömään asiaan kuten ulkoiluun. Sä kyllä ehdit vanhempana ulkoilemaan ihan riittävästi. Äläkä anna niiden viedä tietokoneita tai kännykköjä pois jos opiskelet niillä jotain. Kavereista en olisi huolissaan, niistä on usein vain haittaa.

      • saman kokenut

        Erittäin hyvä näkökulma pallopeli!


      • Anonyymi
        saman kokenut kirjoitti:

        Erittäin hyvä näkökulma pallopeli!

        Pihaleikit ja pallopelit olivat suuressa suosiossa
        vielä 50-luvulla lasten arjessa.


    • Anskuly

      Ulkona ollessa voi käydä kirjastossa lukemassa lehtiä tms. Sit voi käydä kuuntelemassa bändejä yms. jos tarpeeksi lähellä kotia on joku mesta, missä niitä käy. Metsässä kävely on tosiaan ihan ykkösjuttu. Mua auttoi aikanaan, kun sain kunnon kameran. Sen kanssa tuli vaellettua ympäriinsä ottamassa kuvia kaikesta mahdollisesta. Ite tykkään ravata kirpputoreilla ja divareissa tekemässä löytöjä. Joskus otan vaan mukaan jotain juotavaa ja syötävää ja lähden pyöräilemään ilman mitään päämäärää. Mut ei aina tee mieli lähteä mihinkään. Ei vanhemmatkaan vapaa-ajalla paljon muuta tee kuin löhöilee kotona!

    • tarvehankinta

      Ei ole tarvetta tehdä yhtään mitään, jos ei ole tarvetta. Jos sinulla ei ole nälkä niin sinun ei tarvitse tehdä ruokaa. Jos sinulla ei ole ylipainoa niin sinun ei tarvitse liikkua (ulkonäkötekijät). Sinun ei tarvitse vaihtaa renkaita, jos vaihdat renkaat huoltoasemalla. jne jne...

    • palvelut1

      Suomi on palveluyhteiskunta ja tämän monet unohtavat. Sinua palvellaan Suomessa ja palvelemisesta maksetaan rahaa ja rahalla palvelija ostaa elintarvikkeita ja ulkomaalaisia tuotteita mm. vaatteita ja viihde-elektroniikkaa.

      • Anonyymi

        Voi myös sanoa että sossuyhteiskunta,
        jakelee tukiaisia niitä tarvitseville.


    • työelämä

      Tekeminen painottuu enemmän työelämään. Vapaa-ajalla vain ollaan ja vietetään aikaa esim. istumalla ravintolassa. Vaihtoehtoisesti hoidetaan kotitalouden töitä esim. siivotaan ja valmistetaan ruokaa.

    • nukkumatti

      Oletko kokeillut nukkumista? Kyselyn mukaan eläkelläiset olisivat nukkuneet enemmän, jos saisivat uudestaan elää menneen ajan.

      • aamupulu

        Tutkimusten mukaan eläkeläiset olisivat myös matkustelleet enemmän ja tavanneet sukulaisia sekä ystäviään. Huomenna tänään on jo eilen..


    • vinkki

      Vapaa-ajalla ei kannata paljoa tehdä, koska tekeminen maksaa työelämässä. Teet enemmän työtä ja pitempää.

    • truth is out there..

      Kameran kanssa ulos on hyvä ajatus, ehkä jopa videokamera. Parhaassa tapauksessa saat jonkun hyvän tapauksen videolle ja vaikka telkkarin uutisiin, siitä saanee jo rahaakin. Ainakin Youtubessa voit jakaa jonkun hauskan videon.

      Tosin ihmisten kuvaaminen saattaa ärsyttää joitakin joten ehkä parempi että kuvaat muita aiheita kuin ihmisiä.

      • kertokaa

        Mahdatko tarkoittaa, että mun pitäisi alkaa vloggaamaan? Tuohan on ihan hyvä idea :D


    • ulos ennen kuin -

      talo hajoaa ---





      ULOS YLÖS ja LENKILLE HETI kaikki joutilaat, ulkona paistaa kevät aurinko,
      lenkin pituus vähintään 10 km, siitä on hyvä alkaa

    • Salaisuus

      Mene kävelylle metsään. Puilla on niin paljon asiaa, että unohtuu omat huonot ajatukset. :)

      • ei sitten koskaan ra

        helvetti ku sielläkä sais olla rauhassa.
        heti tulee joku oksettava keskiikäinen / vanhus äijä kireissä "muoti" lenkki puvuissa siihe kyttäämään että vittu


    • aloitin 16-vuotiaana

      Kannattaa keksiä itselleen jostain motivoiva kuntoiluohjelma. Tutkit lähitienoilta sopivan reitin tai pari, joissa on pulssia kohottavia mäkiä ja mahdollisesti itseäsi inspiroivaa luontoa, tai katuja. Sitten joko lenkkarit jalkaan tai pyörän päälle, huomaat lyhyessä ajassa miten kuntosi kohoaa ja ulkomuotosi kiinteytyy. Kaikista parhaimpana mieli piristyy ja tuo "tylsä" ja päämäärätön olo häipyy taustalle. Ajatukset eivät riivaa vaan niistä voi tulla happihyppelyn ansiosta jopa luovia.

      • tuosama

        lisää vauhdikkaampaa mielimusiikkia nappikuulokkeisiin mutta älä kuuntele liian lujalla ettei autot yllätä..


      • Anonyymi
        tuosama kirjoitti:

        lisää vauhdikkaampaa mielimusiikkia nappikuulokkeisiin mutta älä kuuntele liian lujalla ettei autot yllätä..

        hevimusiikki on rankkaa kuunneltavaa,
        sanoituksen hyvin vihamielisiä ja aggressiivisia,
        mutta niin se on John ''Ozzy'' Osbournekin
        pärjännyt hyvin hevimusiikin saralla jo 50 vuoden
        ajan.


      • Anonyymi

        Kuntoiluohjelma loppuu siihen kun eksyy jos lähtee vähänkin pidemmälle omasta "reviiristä"


    • mielenmaailma

      Ota huomioon, että ihmisten elämästä suurin osa on mielikuvitusmaailmaa. On mielikuvamainontaa, on mielikuvia , on kaikenlaista mielipuolista. Keksit jotakin mielikuvituksellista. Valmiita mielikuvia on paikat täynnä esim. matkatoimistot.

      • Anonyymi

        Mielikuva poikaystävä/-tyttö.

        Heh heh...


    • Hyöty ja hupi

      Varmaan jollain sinun naapurilla on koira. Kysy voitko ulkoiluttaa sitä !

    • nytmeneelujaa

      mitähän ne siellä olumpialaisissa teki laskivat mutkamäkeä ym

    • llllillla

      käy vaikkapa ulkokirppiksillä kun niiden ajat tulee, bongaa rullalauta ja siitä sitten ala opettella lautailemista. tai kävele vain ja katsele taloja ja luontoa. kerää kasveja ja tee niistä kokoelma tai kiertele ulkona ja pidä sää päiväkirjaa. ja juuri tuo valokuvaaminen on ihana harrastus. hanki vaikkka kukkaruukku parvekkeelle (jos semmoinen nyt on ) ja kasvata kasveja,vihanneksia yms. yritä tutustua ihmisiin niin saisit seuraa. lainaa kirjastosta lintu kirja ja ala tunnistelemaan lintuja kun niiden muuttoaika on juuri käsillä.

    • kätköilijä

      Oletko kokeillut geokätköilyä? Siinä yhdistyy ulkoilu, seikkailu, netissä oleminen, kaverit ja vaikka matkailu ulkomailla ja kotimaassa. Kannattaa kokeilla ja ihastua!

    • Geokätkeily

      Geokätkeily on hauskin laji mitä voi harrastaa. Yhtä kätköä etsittiin.
      Tulos: Metsään eksyminen. Vaatteet hemmetin märkiä. Rämmittiin suolla, ja sitten metsässä vietetyn yön jälkeen sairaala reissu kun satuin pimeässä putoamaan pieneltä kalliolta alas. Tässä vaiheessa onneksi nähtiin jo kaupungin valoja.

      !!!!!!KANNATAN TÄTÄ HARRASTUSTA!!!!!

      • geokätkeily kannatta

        va harrastus!!

        Varsinkin jos haluaa lomaa töistä/koulusta.


    • kävellen niin

      Ei siel yksin kukaan kävelekkään,mutta frendin kanssa...

      • jepjep3

        nii just se on yksin aika perseest.


    • Mene luontoon

      Mene jonnekin luontopolulle vaikka. Tutustu tähän maailmaan. Voit löytää yllättäviä asioita, joista saatat jopa kiinnostua.

    • ulos.

      en tiedä monesti ajattelen samalla tavalla ja menen ulos.

    • veggsa

      Käyn juoksulenkillä.

    • Samanlainen

      Minulla itselläni oli samanlainen tapaus muutama vuosi sitten, yksinkertaisesti kävelin kauppaan ostamaan limukkaa ja samalla kiertelin ympäri kylää ja katselin paikkoja. Joka päivä olin ulkona omasta tahosta sen tunnin, kun kävelin pidempää reittiä takaisin kotia.

      Sitten sisko hankki koiran ja nykyään käyn monta kertaa päivässä koirankanssa lenkillä, välillä metsänkautta ja välillä ihmisten ilmoilla.

      Ennen koiraa piti todellakin olla jokin syy, että lähtisin tuonne ulos yksin. Kun ei ole kavereita, niin ei ole. Minkäpä sille tekee. Vaikka kuinka olen tehnyt tuttavuutta uusiin ihmisiin, en siis ole ujo mutta hieman varautunut.
      Mitä vanhemmaksi sitä tullaan sitä vaikeampaa on saada kavereita.

    • elämänkoulu

      Tampereella ei ole kavereita mikä on surullista

      • Anonyymi

        Mene ihailemaan Tammerkosken kuohuja, siinä mieli virkistyy,
        harmi kun itse tulee käytyä nykyään harvoin Tampereella,
        Vapriikissa on kattava museokokoelma, varsinkin Työväenmuseo
        Werstas on mielenkiintoinen kokonaisuus.


    • maatti

      Mee metsään käppäilee, pyöräile, osta frisbee ja mee frisbeegolffaamaan. Ite teen tämmösiä juttuja jos oon ulkona :)

    • Herp a derp

      Sama juttu

    • birder

      Lintuharrastus sopii kaikille!

    • linnutontaivaalla

      Lintuharrastus on hyvä.
      Ja kuten kaikki harrastukset
      oikein tajuttuna.

      Jos oikein siitä pitää,
      niin voi vaikka
      valmistua luontokartoittajaksi.
      Mikä on itsenäinen ja reipas
      työ.
      Ja sekin kuten kaikki pitää
      oikein ymmärtää.

      Hyvät jatkot vaan.

    • kohtalontoveri

      Mulla sama ongelma kesä alkoi, eikä mitään tekemistä.

      • Sinisiipinen

        Jatkaisitteko vielä tästä.. jos kerran ette meinaa keksiä tekemistä ulkona niin mitä te sitten sisällä touhuatte? Kun nyt on kovin talvisen oloinen omituinen sää nii en viihtyi mennä ulos, mutta en keksi mitää tekemistä täällä sisällä kökötellessä.


    • kuvaajatyttö

      en tiiä onko tää jo keskystelussa mainittu ,mut itte ainaki tykkään valokuvata ja erityisesti pihalla joten eiks siinä ois iha hyvää tekemstä ? :D saa käyttää toteuttaa itseään ja nyky kännyköitten kamerat on sen verta hyviä et kyllä niilläkii hyviä kuvia saa ettei sentään heti tarvii kamera kauppaan kävellä. suosittelen!

      • kuvaaja tyttö

        hirveesti kirjotus virheitä, anteeksi siitä. hyvä tälleen yöllä rueta silmät ristissä kirjottamaan mut asia tais tulla selväks


    • Lapsenmielinen

      Tee vaikka ulos esterata, mene metsään ja koita jutella eläinten kanssa, mene kävelylle ja väistele varjoja, hypi hyppynarua tai tee hyppyruudukko, rakenna maja risuista, kiipeile puissa, leiki jotain elokuvan hahmoa, opettele uusi temppu tai tee jotain ihan muuta.

    • Anonyymi

      Rupea keräilemään tölkkrjä ja vie ne pantattavaksi! Luonnosta tulee puhtaampi ja saat rahaa ;) me katsotaan aina roskiksiinkin jos sieltä löytyy ;) lopuks ostetaan karkkia :DDD

    • Anonyymi

      Kun oli tylsää nuorena, niin mä lähin (kerrostalossa) häkkikellarii tutkii, että löytyykö mitään varastettavaa ja sitte vähä nuorempana kauppaan pöllii karkkii ja sitten vielä vhän vanhempana tuli murtauduttuu autoihin. Sitte kun alko saamaan rahaa noista varastetuista niin nuorena tuli ostettuu karkkii ja limuu... vähä myöhemmin tuli ostettuu viinaa ja pilvee.... kaikkee sitä keksii jos ei vanhemmatkaan haluu että koko ajan kotona kökkii tiellä.
      Tuleepahan ulkona sitten parempi side jengeihin kun kukaan ei ole kiinnostu perheessä.

    • Anonyymi

      Itse tykkään katsoa ulkona mitä lähistöllä tapahtuu ja tarkkailen se voisi olla hyvää tekemistä xd

    • Anonyymi

      Ulkona on tylsää keksikää tekemistä

    • Anonyymi

      Lenkkeily metsämaisemissa on minusta
      erittäin hupaa puuhaa, ja teen tarpeen
      tullen tällaisia lenkkejä. Ihan parasta
      terapiaa mielelle ja sielulle.

    • Anonyymi

      Ota kaupunkikartta käteen ja kulje kaikki kadut päästä-päähän. Kiva vetää yli mitkä on kulkenut. Ja näitä katujahan sit riittää.

    • Anonyymi

      Tulin tänne etsimään mitä tehdä

    • Anonyymi

      ITE TYKKÄÄN LEIKKII PIHAS OLEVIL KIVIL ET NE ON TALOJA JA PIHA ON KAUPUNKI :)))))))))))))))))))))))))))))

    • Anonyymi

      Juosta.

    • Anonyymi

      Ratsastaa

    • Anonyymi

      En kyl tiiä

    • Anonyymi

      Tylsäää

    • Anonyymi

      Käyt uimassa

    • Nii mitä siel ulkona talvisäällä voi oikeasti tehdä

    • Anonyymi

      Mir

    • Anonyymi

      Voit kerätä esim keppejä ja käpyjä ja sitten teet niistä jonkun veistoksen/eläimen tai jotain sellasta.
      Jos siellä on vettä lähellä voit heitellä kiviä sinne ja koittaa saada mahdollisimman pitkälle, voit myös koittaa hypätä tasajalkaa ja yrittää päästä pitkälle. Voit vaikka yrittää kiivetä puuhun tai opetella uusia asioita.
      Nää oli nyt vähän tylsiä mut tätä teen yleensä ulkona kun on tylsää

    • Anonyymi

      Minä pelaan ulkona jalkapalloa.

    • Anonyymi

      Tee niin suuri lumiukko kun pystyt ja laita sille monta porkkanaa irokeesiksi päähän .

    • Anonyymi

      Kdkdkdjnffn

    • Anonyymi

      Ulkona voi tehdä monia mielenkiintoisia ja viihdyttäviä asioita, vaikka et harrastaisi ulkolajeja tai sinulla ei olisi kavereita mukana. Esimerkiksi voit:

      Tutustua uusiin paikkoihin ja luontokohteisiin, esimerkiksi puistoihin, luontopolkuihin tai metsiin.
      Kokeilla uusia ruokakauppoja tai ravintoloita.
      Osallistua paikallisiin tapahtumiin, kuten kirpputoreihin, markkinoille tai konsertteihin.
      Luo uusia harrastuksia, kuten valokuvaamista, piirtämistä tai lintujen tarkkailua.
      Tehdä spontaaneja retkiä lähialueille, kuten kylille tai mielenkiintoisille nähtävyyksille.
      Muista, että ulkona oleminen ja uusien asioiden kokeileminen voi parantaa mielialaasi ja antaa sinulle uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Kokeile erilaisia asioita ja löydä ne, jotka todella kiinnostavat sinua!

    • Anonyymi

      Jos on talvi niin minä ainakin hypin ojiin kun ei minullakaan ole kavereita

    • Anonyymi

      Mietin ihan samaa

    • Anonyymi

      En itsekkään tiedä vanhempani jauhavat tuota aivan samalla tavalla (Nyt voisi mennä ulos!)
      Ja se on ärsyttävää!!?!?
      Mutta itse yleensä keksin rakentelua luonnosta tai jotakin muut vastaavaa

    • Anonyymi

      Mä en tiiä miks mä kirjotan tätä mutta halusin vaan sanoa että HEHEHHEH.

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe