kirkkoherra

köpi 1

Nyt tarvittais kirkkoherra,Joka pysyis pistämään asiat kuntoon seurakunnassa.OIKEUDEN MUKAISESTI !

42

899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :) :) :)

      Kirkkoneuvosto kaappasi seurakuntalaisilta oikeuden valita mieleisensä kirkkoherra, eli sama meno tulee jatkumaan. EN osallistu enää sen kustantamiseen!

      • ysitien lemmikki

        Sammaa miältä.

      • laulava Emilia

        Kerrankin kirkkoneuvosto teki viisaan päätöksen! Kirkkoherra ei ole vain sananjulistaja, vaan hallinnollinen päällikkö seurakunnan työtekijöiden osalta. Lisäksi kirkkoherran tulee osata myös maallinen puoli eli kirkkolaki puhumattakaan muista Suomen laista.
        Lisäksi on viime vuosina tullut entistä tärkeämmäksi huomioida taloudellinen puoli, seurakunnan kiinteistöt kuluttavat suuresti varoja palkkojen lisäksi. Kirkkoherran tulisi siten olla monialainen, puhumattakaan sosiaalista taidoista kaikkiin eri tahojen suuntaan. Harvoin ns. tavallinen seurakuntalainen on perehtynyt pappien näihin ominaisuuksiin. Mielestäni ennen mukana olleena juuri kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston tulee valita uusi kirkkoherra eikä n. 1 kerran vuodessa kirkossa kävijöiden. Ei sen puoleen ei hyvästä laulutaidosta tai siististä ulkomuodosta mitään haittaakaan ole...

      • harvoin kirkossa
        laulava Emilia kirjoitti:

        taidat puhua neuvoston äänellä....ehkä jaostonkin..

      • emilia300

        taidat puhua neuvoston tai vieläpä jaoston suulla

      • Maria8

        Loimaa hakee ekonomia kirkkoherraksi. Eli pappi on rakennuksia varten eikä ihmisten ole niin väliä. Jos kirkkoherra vielä on rahanruhtinas niin kuka sitten sielua hoitaa. Taitaa olla kirkkovaltuuston porhot asialla, samat miehet jotka ovat kaikesta muustakin tottuneet päättämään niin seurakunnassa. kaupungissa, kunnassa, osuuspankissa kuin osuuskaupassakin. Olen lakannut jo äänestämästä kaikissa vaaleissa, koska kaikissa on samat ehdokkaat. Osuuspankki on vähän ruvennut empimään, mutta muissa instansseissa samat päättäjät nauttivat eduistaan. Kirkkoherran pitäisi hoitaa omaa leiviskäänsä ja pitää huolta että sanaa seurakunnassa evankelioidaan. Kummallista että kirkkovaltuusto pyytää lisää valtaa ja heti sitä sille myönnetään. Tavallinen seurakuntalainen, ihminen, on niin kaukana kuin itä on lännestä nykyistä ja mennyttä seurakunnan hallintoa. Tumpelo hiippakuntakin lähtee tällaiseen järjettömyyteen mukaan. Kirkkoherran vaali piti aikanaan olla tarkoin vaalittu kansan oikeus. Oksennusta pukkaa, eikä tartte odotella jäsenmaksua.

      • maria9
        emilia300 kirjoitti:

        taidat puhua neuvoston tai vieläpä jaoston suulla

        Muistakaa seuraavissa vaaleissa että ette äänestä yhtäkään samaa naamaa, joka on nyt sisällä seurakunnan hallinnossa. Ei voisi enempää kuvottaa. Mitä nyt viime vuosina on nähty, jatkuvaa sössöä seurakunnassa. Tarkoitan nimenomaan mukaluottamushenkilöitä. Seurakuntavaalit ovat demokratian irvikuva: kymmenisen prosenttia kansasta äänestää, joten valituksi voi tulla todella vähin äänin, suvun tai pokkasakin kannatus riittää. Seurakuntavaaleissa äänestysprosentin pitäisi olla yli 50 prosenttia ennen kuin voidaan puhua vaaleista. Seurakunnan taloudenhoidon voisi antaa muualle, esimerkiksi kaupunki voisi hoitaa sen ulkoistettuna, ei seurakunnassa tarvita ekonomeja.

      • leiviskä
        maria9 kirjoitti:

        Ei kai ihmisten ole tarkoituskaan kirkossa käydä. Säästetään jumalanpalveluksista. Kirkkovaltuustolaiset kun edustavat meitä niin he kai sitten hoitavat kansan asiaa ja heidän oma talouspappinsa pitää kustannustehokkuussaarnoja, joiden avulla kirkollisvero nopeasti voidaan poistaa: Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa. Ei kai kukaan jätä antamasta ropoaan. jos vastineeksi saa taivasosuuden. Nyt voi käydä niin että rikkaatkin innostuvat, heidänhän on tähän saakka ollut vaikea päästä taivaaseen. Nyt elämä jatkuu veroparatiisista suoraan taivaaseen. Sekin on kummallista että rikkailla ei ole varaa veronmaksuun, jopa vanhoihin aatelissukuihin kuuluvat vievät miljooniaan veroparatiiseihin ja upporikas entinen taistolainen suunnittelee Ruotsiin muuttoa köyhän Suomen raskaan verotaakan vuoksi. Isänmaallisempia kansalaisia on vaikea löytää.

      • äänetön

        Yleensä koko yhteiskunnassa (toivottavasti) on nykyisin pyrkimyksenä laajentaa demokratiaa. Kunnallispuolella jotkut ovat avanneet jopa lautakuntatyöskentelyä avoimemmaksi. Loimaan seurakunnassa uidaan demokratiavirtaa vastaan. Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoherran, ei kirkkokansa. Kirkkoherra voi olla siis täysin eri henkilö, jonka kansa valitsisi. Kansa haluaa sananjulistajan, mutta kirkkovaltuusto talouspäsmärin. Kun valtuusto valitsee se myös hallitsee, sana häviää eurolle. Valtuusto saa niskalenkin kirkkoherrasta, ei hän voi missään asiassa panna valtuustolle hanttiin, koska silloin hänelle näytetään ovea. Kuka hullu tulee toimeen Loimaan kirkkovaltuuston tai -neuvoston kanssa. Luottamuspoliitikoiden ajatusmaailma ei ole tästä ajasta. Kirkkokansa saa nuolla näppejään, sillä ei ole mitään sidettä seurakuntaan. Voi aikoja, voi tapoja. Kirkkoherrakandidaattejakin ilmaantuisi enemmän. jos vaali olisi demokraattinen. Nyt pääasia on kirkkovaltuuston miellyttäminen. En ole nähnyt kirkkovaltuustolaisia jumalanpalveluksissa, joten ei heillä ole tietoa, mitä kirkossa saarnataan.

      • verot maksamatta
        Maria8 kirjoitti:

        Loimaa hakee ekonomia kirkkoherraksi. Eli pappi on rakennuksia varten eikä ihmisten ole niin väliä. Jos kirkkoherra vielä on rahanruhtinas niin kuka sitten sielua hoitaa. Taitaa olla kirkkovaltuuston porhot asialla, samat miehet jotka ovat kaikesta muustakin tottuneet päättämään niin seurakunnassa. kaupungissa, kunnassa, osuuspankissa kuin osuuskaupassakin. Olen lakannut jo äänestämästä kaikissa vaaleissa, koska kaikissa on samat ehdokkaat. Osuuspankki on vähän ruvennut empimään, mutta muissa instansseissa samat päättäjät nauttivat eduistaan. Kirkkoherran pitäisi hoitaa omaa leiviskäänsä ja pitää huolta että sanaa seurakunnassa evankelioidaan. Kummallista että kirkkovaltuusto pyytää lisää valtaa ja heti sitä sille myönnetään. Tavallinen seurakuntalainen, ihminen, on niin kaukana kuin itä on lännestä nykyistä ja mennyttä seurakunnan hallintoa. Tumpelo hiippakuntakin lähtee tällaiseen järjettömyyteen mukaan. Kirkkoherran vaali piti aikanaan olla tarkoin vaalittu kansan oikeus. Oksennusta pukkaa, eikä tartte odotella jäsenmaksua.

        Menkää hyvät ihmiset kyselemään , kirkkoherra ehdokkailta kysymyksiä 23.5 klo 18 kaupungin kirkolle, kysymyksiä. Minä en ainakaan mene . Ei vaikutus mahdollisuuksia. Valtuusto valitsee.

      • määkin meen

        Kirkkoherraa ei muuten valita kirkkoneuvostossa vaan kirkkovaltuustossa, eli on neuvoston yläpuolella. Kirkolliskokous muutti vaalitapaa ja aika monessa paikassa vaali tehdään tällä tavalla. Ei siinä vaalissa ole kyse saarnataidosta, se arvostellaan jo ennekuin valmistuvat yliopistosta. Tällä kertaa ei pitäisi olla tarvetta ruikuttaa hakijoiden työkokemuksesta. Kaikilla on nimittäin työkokemusta Loimaalta. Kaikesta huolimatta haluavat tänne takaisin. Menkää nyt hyvät ihmiset ensi perjantaina kuuntelemaan heitä Kaupunginkirkolle klo 18.

      • J Lumme
        verot maksamatta kirjoitti:

        Menkää hyvät ihmiset kyselemään , kirkkoherra ehdokkailta kysymyksiä 23.5 klo 18 kaupungin kirkolle, kysymyksiä. Minä en ainakaan mene . Ei vaikutus mahdollisuuksia. Valtuusto valitsee.

        Tärkeintä olisi että saisimme Loimaalle uskovan kirkkoherran joka selvästi vastustaa esim. homoliittoja ja naispappeutta.

    • 5yhyh57

      eikös se jumala autakaan?

    • Ei kukaan vastuussa

      Voiko risaavampaa hallintoa löytää muualta kuin kirkon piiristä!

      • tyhjät taskut

        Valitkaa seurakuntaan vielä kaksi talouspäällikköä nykyisten lisäksi.

      • ei kans enää seuraku
        tyhjät taskut kirjoitti:

        Valitkaa seurakuntaan vielä kaksi talouspäällikköä nykyisten lisäksi.

        Niin seurakunnassa on kolme osaavaa taluspäälikköä, tän nykyisen korttia käyttävän lisäksi...Hänen toimintaansa täytyis saada stoppi...Kuusela on oikeilla linjoilla.

      • kuppi pöytään
        ei kans enää seuraku kirjoitti:

        Niin seurakunnassa on kolme osaavaa taluspäälikköä, tän nykyisen korttia käyttävän lisäksi...Hänen toimintaansa täytyis saada stoppi...Kuusela on oikeilla linjoilla.

        Seurakuntaan inhimillisyytä.Ooon samaa mieltä edellisen puhujan kanssa.
        Ja hyvä tomera Kirkkoherra. Joka panee asiat kuntoon

      • vaari1
        kuppi pöytään kirjoitti:

        Seurakuntaan inhimillisyytä.Ooon samaa mieltä edellisen puhujan kanssa.
        Ja hyvä tomera Kirkkoherra. Joka panee asiat kuntoon

        ja rovot sinne vaan..seurakunta kiittää

      • kysyn vaan
        ei kans enää seuraku kirjoitti:

        Niin seurakunnassa on kolme osaavaa taluspäälikköä, tän nykyisen korttia käyttävän lisäksi...Hänen toimintaansa täytyis saada stoppi...Kuusela on oikeilla linjoilla.

        Mistäs sää sen tiedät, onko se kuuselakaan oikeassa? Vai ootko katkera työntekijä, joka ei onnistunut pienessä säälittävässä yrityksessään saada mustamaalattua työkaverinsa ja kaapattua valta itselleen?

    • janhunen

      edellinen kirkkoherra ,joka jää eläkkeelle. Olikin diktaattori. Sen Talouspäällikön kanssa

    • gorilla1

      ottakaa ihmiset kantaa. muuten sama meno jatkuu..Taitaa vaan mennä pahemmaksi

      • hyvä niin

        Ppaavi on vissiin työnsä tehnyt..jättänyt jälkeensä ihan sekaisen seurakunnan.perästä kuuluu...Mut ei koske mua oon eläkkeellä

      • sama täällä
        hyvä niin kirjoitti:

        Ppaavi on vissiin työnsä tehnyt..jättänyt jälkeensä ihan sekaisen seurakunnan.perästä kuuluu...Mut ei koske mua oon eläkkeellä

        hyvä et edes joku on onnelinen työstään.

      • vanha
        sama täällä kirjoitti:

        hyvä et edes joku on onnelinen työstään.

        millai alaiset onko kaikki tyytyväisä työssään...........................................................

    • 556

      Seurakunnan toiminnan arvostelu ja mollaaminen näyttää kiinnostavan suurimmaksi osaksi niitä jotka eivät edes kuulu kirkkoon. Räksyttäminen kun on niin hauskaa?

      • köpi15

        räksytä vaan. ja katso miten kirkko toimii

      • onko häpyä

        mene katsomaan..mitä siellä puuhastellaan..

    • kaksonen2

      polttava on aihe.. näköjään

      • kolmonen31

        Näköjään on polttava aihe ..Onko siellä kaikki kunnossa.Millai henkilostön suhteet..Taitaa olla priima luokkaa

      • kolkyt ja risat
        kolmonen31 kirjoitti:

        Näköjään on polttava aihe ..Onko siellä kaikki kunnossa.Millai henkilostön suhteet..Taitaa olla priima luokkaa

        Ompa tosiaan kuumaa, jos ei ihan polttavaa kamaa.

    • Nunna

      Valtuusto on puolensa valinnut..Pakosta.,

    • htri

      Alistaa voi monella tapaa...Kavereiden kanssa

    • äänestämätön

      Niin , mikä on suhde ..kirkkoherralla ja talouspääliköllä.??? esa ja vainio hyvällä aialla

    • Ei jaksa maksaa

      Tehkää kuten minä: Erotkaa kirkosta! Kirkko on mulle enää arkkitehtoonisesti kaunis/ruma rakennus - ei muita intohimoja puoleen tai toiseen! :)

      • oiva

        sammaa miältä..

    • opö.l

      Vieläkö te pallikiiliäiset roikutte siellä seurakunnassa? Tulkaa nyt Saatanan Helvettiin sieltä heti!

    • isoäiti

      Ei taida olla valtuustolla munaa valita JOHTAJAA seurakuntaan avaimet sit pois eläkeläisiltä

      • Tää pitää kuulla

        Kellä eläkel. On avaimet?

    • hymmi hinaaja

      ottakaa aaltonen..saatais seurakuntaan..jokun kun uskaltais olla esimies...sillä talous tantalla taitaa mennä aika lujaa.-ei ottanut opiksi..kuulemma..

    • mk7ovn

      Hyvä valittiin kun Laukkanen valittiin. On tullut toimeen sudanilaisten heimopäälliköidenkin kanssa Afrikassa työskennellessään, eiköhän mies klaaraa myös nämä loimaalaiset kitisijät.

    • plääh

      Eihän Pekka Haavistoakaan valittu presidentiksi, vaikka on tullut hyvin toimeen afrikkalaisten heimopäälliköiden kanssa.

    • Anonyymi

      Kertovat että pappi on vallannut Sammanni tuolin, että se tekee Muuta hoitotyön työn ohessa,.

      Kirkkoherra, Lääkäri osuus on tekemättä, lääkärit vain tökkii hoitovirheitä, murtaa leukaluita ,

      Käyttävät tappavia aineita tietoisesti kertovat.
      Kirkkoherra , Shamanni ei ole nyt ajan tasalla..
      2009 asti Nokian robotti linjasto virhe talous Mitren Koodi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe