Atopia-->silmäoireita???

Atooppinen nuori

Kirjoitin tänne kun täällä on muitakin atooppista ihoa käsitteleviä aiheita.

Kuiva iho ja ihottumia minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän mutta tänä vuonna on paljon pahempi ja minulla todettiinkin atooppinen iho.

Ihon saan pidettyä kyllä kurissa Elocon ja Elidel voiteilla jos tarve vaatii.
On myös toinen ongelma, silmäni rähmivät. Sitä tapahtuu onneksi eniten yöllä nukkuessani, mutta kuitenkin aamulla herättyäni ihan ensiksi täytyy kaivaa rähmät silmistä. Joskus joudun päivälläkin hiukan tyhjentämään silmiäni. Tässä on koko vuosi käyty lääkäreillä ja iho onkin saatu kuriin mutta silmiin ei ole vielä löytynyt lopullista parannusta. Suvussani on parilla atooppinen iho ja heilläkin silmät rähmivät, he ovat jo yli 30-vuotiaita eikä heille ole löytynyt siihen ongelmaan ratkaisua. Silmälääkärille lähtö onkin seuraavana edessä.
Lääkärini mukaan atooppiseen ihoon kuuluu joissakin tapauksissa myös silmäoireita.

Eniten ihmettelen että tänä vuonna kaikki ongelmat "räjähtivät" päälle yhtäaikaa. Silmätulehduksiakin on ollut 7kpl, olisiko sitten paljon kaikenlaisia siitepölyjä ja muita liikkeellä tänä vuonna... Allerginen olen aika paljon mm. monille eläimille ja joillekkin siitepölyille, astmaa minulla ei kuitenkaan ole.

Kysymys kuuluukin että onko muillakin atooppisilla ollut silmäoireita ja millaisia?

9

3000

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atoopikko

      Joo kyllä nää silmäkulmat kutiaa ja hilseilee joskus. Tärkeä on terveet elämäntavat, tupakointi ja alkoholi pahentaa asiaa. Vuodevaatteet voi ärsyttää jos ne on pesty vääränlaisella pesuaineella, myös kaikenlainen pöly.

    • N43

      Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään.

      Sänkyvaatteista sen verran, että hieman helpotti silmäoireet kun lakkasin käyttämästä pehmennysaineita pesussa. Pesuaine riittää ihan hyvin. Jos tuntuu epämiellyttäviltä niin hanki pöytämankeli ja manklaa vuodevaatteet.

      • lissu

        Puuvillasatiiniset lakanat ovat paremmat kuin tavalliset. Ei tarvitse käyttää huuhteluaineita, ja ovat sileät mankeloimatta/silittämättäkin. Ovathan ne vähän tyyriinpuoleisia, mutta ovat käytössä pitkäikäisiä.


    • Minni

      Kyllä on silmäoireitakin, mutta ei aina, niihin löytyy melkein aina syy: siitepöly (ei koko siitepölykautta vaan tietyssä kohtaa kesää), runsas pöly muuten vaan, eläimet, jokin juoma, kalan valmistaminen samassa tilassa jne...

      Oletko seurannut, rähmivätkö silmäsi joka yö vai onko milloinkaan helpottavaa jaksoa? Minulla kaikki silmien rähmiminen liittyy allergiaan.

      Myös minun ihoni on ollut tänä kesänä pahempi kuin pitkään aikaan, hilseileekin hirveästi. Syynkin tiedän: sadekaudet ja jatkuvasti, päivittäin edes takaisin sahaava sää: sataa, kosteata, yks kaks nopeasti taas kuivaa ja aurinkoista. Iho ei kestä tätä vaan hilseilee ja halkeilee sekä tulehtuu.

      Siitepölyvaivoja ei minulla ollut oikeistaan tänä kesänä lainkaan, koska satoi niin usein, ettei pölyä leijaillut yli minun sietokyvyn.

      • Atooppinen nuori, keskustel...

        Joka yö aika samalla lailla rähmivät. Mutta löysin yhdestä toisesta keskustelusta hyvän vinkin, Luis Widmer silmänympärysvoide. Myös silmänympärykseni ovat joskus aika huonossa kunnossa mutta nyt olen viitenä iltana laittanut sitä, rähmiminen on helpottanut ja ihokin on silmien ympärillä paremmassa kunnossa.

        Johtuneeko silmieni rähmiminen sitten huonokuntoisesta ihosta silmien ympärillä, ainakin selvä yhteys niillä näkyy olevan.

        Luis Widmerin käyttöä jatkan ja toivottavasti se nyt veisi ongelman lopullisesti pois, ainakin paljon on jo autanut.


      • Minni
        Atooppinen nuori, keskustel... kirjoitti:

        Joka yö aika samalla lailla rähmivät. Mutta löysin yhdestä toisesta keskustelusta hyvän vinkin, Luis Widmer silmänympärysvoide. Myös silmänympärykseni ovat joskus aika huonossa kunnossa mutta nyt olen viitenä iltana laittanut sitä, rähmiminen on helpottanut ja ihokin on silmien ympärillä paremmassa kunnossa.

        Johtuneeko silmieni rähmiminen sitten huonokuntoisesta ihosta silmien ympärillä, ainakin selvä yhteys niillä näkyy olevan.

        Luis Widmerin käyttöä jatkan ja toivottavasti se nyt veisi ongelman lopullisesti pois, ainakin paljon on jo autanut.

        Saman olen minäkin huomannut joskus, että tulehtuneet silmänympäristöt rähmittävät ja vuodattavat kyyneleitä...

        Silmän ympärärysvoiteesta puheen olleen kun pari vuotta sitten minulla oli samaa vikaa kuin sinulla, sain vinkin Avenen silmänympärysvoiteesta, joka rauhoittaa. Eli tulevaisuuden varalle Avene soothing eye contour cream (apteekista, jos tuo Widmer menettää tehonsa. Vaikka on pieni tuubi, silti riittoisa kun tarvitsee vain pienen tipan.


      • hellu
        Minni kirjoitti:

        Saman olen minäkin huomannut joskus, että tulehtuneet silmänympäristöt rähmittävät ja vuodattavat kyyneleitä...

        Silmän ympärärysvoiteesta puheen olleen kun pari vuotta sitten minulla oli samaa vikaa kuin sinulla, sain vinkin Avenen silmänympärysvoiteesta, joka rauhoittaa. Eli tulevaisuuden varalle Avene soothing eye contour cream (apteekista, jos tuo Widmer menettää tehonsa. Vaikka on pieni tuubi, silti riittoisa kun tarvitsee vain pienen tipan.

        viimeiset kuukaudet olen kärsinyt kutiavista luomista. Luomet ovat kuivat ja punaiset.Iho on lähes rikki. Kävin lääkärissä ja sain muutamaa rasvaa ja reseptin Elidel Novartiin jonka lääkäri kehoitti hakemaan vasta, jos ei kutina muilla voiteilla häviä. Kutina jatkuu vaan ja punoitus pahenee.
        Onko kokemuksia kyseisetä voiteesta? Voiko sitä laittaa luomiin ja helpottaako? Kallista se kuulemma on, mut ei haittaa, jos vaan auttaa.
        Allergiatestit ei näytä mitää, mut ihan selviä atoopokon oireita on ollu koko ikäni.


      • -tikaram-
        hellu kirjoitti:

        viimeiset kuukaudet olen kärsinyt kutiavista luomista. Luomet ovat kuivat ja punaiset.Iho on lähes rikki. Kävin lääkärissä ja sain muutamaa rasvaa ja reseptin Elidel Novartiin jonka lääkäri kehoitti hakemaan vasta, jos ei kutina muilla voiteilla häviä. Kutina jatkuu vaan ja punoitus pahenee.
        Onko kokemuksia kyseisetä voiteesta? Voiko sitä laittaa luomiin ja helpottaako? Kallista se kuulemma on, mut ei haittaa, jos vaan auttaa.
        Allergiatestit ei näytä mitää, mut ihan selviä atoopokon oireita on ollu koko ikäni.

        mulla on atooppinen iho ja ongelmia ollut viimeset puoli vuotta noiden kutisevien silmien takia. oon koittanu aika monia voiteita, joista elidel viimeisin. suosittelen kyllä, vaikka on kallista. parissa päivässä ihottuma oli lähes hävinnyt. nyt käytän sitä noin kerran päivässä ja pitää ihottuman melekin poissa. pystyn taas laittamaan silmämeikkiä pitkästä aikaa :).

        nyt koitan saeuravaksi selvitä allergisesta nuhastani.... :/.


    • rose

      Minulla ja 8v. tyttärelläni on atooppinen iho ja ainakin meillä silmien rähmiminen saadaan pysymään poissa petivaatteiden,(myös petauspatja ja patja)
      saunottamisella.

      Vie patjat, tyynyt, petarit saunaan väh. 60 asteeseen vähintään tunniksi säännöllisin väliajoin ja imuroi ne sen jälkeen kunnolla ja vie vielä ulos ja tamppaa.

      Pölypunkki on pahin silmäoireiden aiheuttaja ainakin meillä. Tiesittekö muuten, että vuosi sitten uutena kotiin tuotu tyyny painaa kilon enemmän kuin ostettaessa? Ihminen "luovuttaa" omia eritteitään sänkyyn 1/2 - 3 litraan yössä. Hikeä, ihoa yms. Ällöttää ajatellakin vai mitä? Kyllä puhtaus on puoli ruokaa atopiankin hoidossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7896
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      448
      2170
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2082
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1658
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1221
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1197
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1067
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      828
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      712
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      710
    Aihe