Kahdenlaista kes'äkarvaa

Kesätyössä

Oli 1960-luvun lopussa kesätöissä minkkifarmilla. Olin useinkin ollut viikonloppuisin auttelemassa serkuani ja nyt tuurasin hänen kesälomaansa. Farmi sijaitsi merenrannalla ja omistaja pariskuntaa asui lahden pohjukassa. Oli 17-vuotias lukiolainen ja työt sujuivat hyvin kiiltäväturkkisia minkkejä hoitaen. Työhön kuului myös asuintalon aika suuren nurmikentä leikuu. Kuumana hellepäivänä heitin haalarit nurkkaan ja aloitin leikkaamaan pelkissä alushousuissa. Kun olin aikani suristellut ja tulin lähemmäki taloa niin huomasin että talon emäntä tuli puutarhaan aivan alasti ja loikoili lepotuoliin lehtiä lukemaan. No ruoho piti kuitenkin leikata ja siinähän ei ollut mitään ihmeellistä että isäntäväki oleili alasti pihalla. Olin monta kertaa itse nähnyt heidät pihalla alasti kun pyöräilin korkeammalla olevaa kylätietä uimarantan. Samoin kun soudeltiin merellä niin voi nähdä heidät rantakallioilla paistattelemassa päivää apposen alsti tai hoitamassa kasvimaata. Eli nudisteja vaikka tuskin sitä sanaa tunnetiinkaan. Isäntä oli kuunnan virassa ja arvostettu mies pitäjässä.Eli lähemmäs vaan leikkurilla ja samalla alkoi kullini seisoa ja pyrki ulos alushousuje lyhyiestä leveästä lahkeesta.Taisin kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa kun tulin lähemmäksi ja näin ne tuuheat pillukarvat mustat kuten pitkät hiuksetkin ja isot rinnat. Emäntä noin viisikymppinen nainen varmaan huomasikin ongelmani ja viittasi lähemmäs ja sanoi että nostetaan pöytä ja tuoli sivulle niin voi leikata niitten kin kohdalta. Kun nostimme pöytää molemmista päistä niin silloin kullini luiskahti ulos vasemmasta lahkeesta koko komeudessan , No, kädet oli kiinni pöydässä niin että siinä sitä sitten oltiin. Mumisin jotain anteeksipyyntöä mutta hän sanoi että ei nyt näin vanhan muijan takia tarvii juhlakuntoon ruveta mutta anna vaan olla vapaana auringossa. Eikä se takaisin mahtunutkaan ja taisin olla vähän kuumana niin leikkasin käskystä lopun kulli paljaana.
Samalla viikolla emäntä oli ruvennut pesemään mattoja rannassa ja huuteli tarvitsevansa apua nostamaan ne kuivumaan. Menin haalareissani rantaan mutta olikin kysymys että matot piti ensin huuhdella syvemmässä vedessä ja nostaa kalliolle valumaan. Emäntä oli alasti ja eihän minulla uimahousuja ollut eli vaatteet pois ja veteen. Emäntä pesi viimeisiä mattoja polvillaan kalliolla ja minä kun menin veteen niin oli siinä maisemat kun pillu karvoineen näkyi taakaapäin, ei ollut netiprnoa siihen aikaan.Mullahan titysti kullini seisoi kuin kyrpä häissä ja kyllähän emätäkin sen huomasi. Kun matot valuivat niin juotiin kahvit kivellä istuen vastapäätä toisiamme. Sai siinä rauhassa katsella rehevää naisvartaloa ja tietenkin hän seisovaa kullia jota en enää edes pyrkinyt peittelemään. Hän yritti selittää että tämä alastomuuden aate on Saksasta peräisin ja on aivan luonnollista eikä siihen välttämättä liity seksiä. Kävi aina ruokatuntisin rannassa uimassa ja kuinka ollakaan niin emäntä sattui useasti samaan aikaan mutta kyllä mulla aina oli tappi pystyssä ja usein tahallani kelluin masto näkyvissä. Ehkä se on näiltä nuoruusvuosilta jäänyt nudismin siemen siillä nykyään aina kun on mahdollista niin uin alasti, ei tosin enää kikkeli turhaan toji. Kiva kesätyö karvoineen kaikkineen

0

5132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        90
        3990
      2. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        43
        3822
      3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        606
        3784
      4. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        17
        2478
      5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        73
        2368
      6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        329
        2007
      7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        123
        1990
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        188
        1829
      9. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        28
        1519
      10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        66
        1382
      Aihe