Pitkä ja syvä ihastuminen

Koska loppuu

Kuinka kauan tätä voi kestää? Kuoleeko tämä ikinä kokonaan...

Mikä on kokemuksenne aiheesta. Jos joku livahtaa lupaa kysymyttä sydämeenne, niin loppuuko se tunne koskaan kokonaan jos asiat jäävät pitkien katseiden tasolle? Kun tämä yksi ei irtoa minusta nyt millään. Olen aivan väsynyt tähän mahdottomaan ihastumiseen. Kaipaan häntä ihan hirveästi ja tämä tunne tulee aina vaan takaisin ja jopa voimistuu.

Koska on liian myöhäistä toimia? Mun olisi pitänyt toimia jo aikaa sitten. Tilanne vain oli niin hankala, etten oikein voinut. Mutta olisi pitänyt, en tajunnut että tämä tunne on näin tiukassa.

Mies olen. Kokeeko naiset eri tavalla, jotenkin tuntuu, että nämä kestoihastumiset on enemmän miesten juttu.

79

6556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä jatkuu vain

      Kyllä naisillakin näitä kestoihastumisia on. Minä kaipaan tasaisin väliajoin ihmistä jonka olen tuntenut jo monta vuotta ja ihastunut voimakkaasti, vaikka tiedän ettei meidän välillä tule olemaan yhtään mitään. Pahinta ehkä on se, että tapaan häntä edelleen yhteisten ystäviemme kanssa ja nyt en uskalla edes kätellä saati halata häntä, sillä jo yksi katse saa aikaan kuin sähköiskun läpi kropan. Kosketus olisi liikaa.

      Enkä edes usko hänen tuntevan täysin samalla tavalla. Jotain on, välittämistä ehkä ja ystävyyttä, joka kerran (vain kerran!) lipsahti kielletylle alueelle. Mutta tämä tulee minun puoleltani tunteena jatkumaan vielä kauan, vaikka mihinkään se ei voi johtaa.

    • 4321

      Ihan kuin minä olisin kirjoittanut. Paitsi, että olen nainen ja olen odottanut miehen toimimista kun tilanne muuttui. Ja odotan yhä.

      En koskaan, ikinä, milloinkaan ole kokenut vastaavaa tunnetta. Vaikka kuinka yritän päästä siitä, niin se vaan takertuu minuun yhä kovemmin. Tapaamme hänen työnsä tiimoilta ja kun tulee pidempiä taukoja, niin silloin kuvittelen tunteiden viilenneen, edes vähän. Tai sitten ikävä ja kaipaus tuleekin ihan puskista hyökyaaltona ja tuntuu, että sydän rusentuu ikävästä rusinaksi ja hampaat irtoaa suusta. Kun sitten tavataan kykenen vain hengittämään samaa ilmaa ja olen onnellinen kun hän on siinä lähellä.

      • ap.

        Todella samankaltaiselta kuulostaa tilanteesi toisinpäin ja tunteesi. Tosin mitään lipsumista ei ole sattunut.. Ja tuskin sattuu. Sydän rusentuu, hampaat irtoaa... Tekee mieli mennä sikiöasentoon, kuin kroppaa kouristaisi kivusta. Ihan järjetön tunne ja itselle se tuli jo vuosissa mitattavan kylmän kauden jälkeen (vahingollinen ex-suhde). Siitä seurasi päässäni automaattinen pakoreaktio. Mä olen todennäköisesti sössinyt jo koko jutun ja suututtanut sen toisen jos jotain molemminpuolista koskaan olikaan. Siksi toimiminen enää nyt tuntuu lähinnä oman idioottimaisuuden ja kyvyttömyyden alleviivaamiselta. Tyhmä tyhmä tyhmä....

      • 4321
        ap. kirjoitti:

        Tässä on jotain tuttua.... Jos et ole edennyt pitkiä katseita pidemmälle, niin miten olet voinut sössiä?

      • ap.
        4321 kirjoitti:

        Tässä on jotain tuttua.... Jos et ole edennyt pitkiä katseita pidemmälle, niin miten olet voinut sössiä?

        Oli siinä aika vahva flirtti läsnä katseiden lisäksi. Tuli tunteet yhtäkkiä sellasella voimalla, etten osannut niitä hetkeen ottaa vastaan yhtään. Halvaannuin täysin. Ajattelin vaan, että kohta sattuu taas ja lujaa jos tää jatkuu. Tein ihan käsijarrukäännöksen ja annoin itsestäni varmasti melko vmäisen ja halveksuvan kuvan. Sitten alkoi hävettämään. No nyt teen hidasta kuolemaa, itseäni saan kiittää. Miten tällästä enää korjaa..

        Ainakin minä toivoisin, että vastapuoli tekisi aloitteen. Sittenhän sitä näkisi miksi nuo tunteet ovat niin vahvat ettei niistä pääse eroon vaiko nitenpäin yrittää. Ja sattumisen pelosta voi varmasti kertoa heti kättelyssä. Sattuuhan sua nytkin.

    • 4321

      Vielä aloittajalle... onko joku este ettet voisi toimia nyt?

    • Uusi ihastus

      Olen pari vuotta ollut ihastunut hyvän ystäväni lapsuudenystävään. Olen siis nainen ja he molemmat ovat miehiä. Jossain vaiheessa tämä ystäväni taas oli minuun ihastunut, mutta pääsi siitä yli.
      Omalle ihastukselle en ole milloinkaan edes vihjannut tunteistani. Olemme viettäneet ihan vain muutaman kerran aikaa kahden rennosti. Nykyisin asumme eri paikkakunnilla emmekä ole tekemisissä kuin harvakseltaan Facebookin kautta.
      Mutta hän on jäänyt mieleen. En toki päivittäin häntä ajattele/ajatellut, mutta välillä yksinäisinä hetkinä tulee pohdittua, mitä jos...

      MUTTA sitten ihastuin ensisilmäyksellä pari viikkoa sitten. Ensikertaa elämässä tunsin niin nopeasti vetoa johonkuhun, ja tuntuu, että nyt löytyi Se Oikea.
      Tämän(kään) ihastuksen eteen en kuitenkaan ole vielä tehnyt mitään, sillä eri paikkakunnilla ollaan... Mutta pointtina se, että uusi ihastus korvaa vanhan.

    • Piparqakkuakka

      Aloittajalle tämäkin...
      Kuinka kauan ihastumisesi on kestänyt? Tiedätkö onko hän ihastunut sinuun?

      • Toiveita täynnä

        Ihmiset ovat yksilöitä näissä tunneasioissa. Molemmissa on näitä syvästi tuntevia sekä tunneasioihin kevyesti suhtautuvia. (olen nainen)

        Itse koen samanlaisia tuntemuksia, jotka kestäneet jo kauan. Välillä ihmettelen ja harmittelen, koska tila pysyy eikä vähene. Pikemminkin juurtuu syvemmälle.

        Hyväksyn tämän omaan elämääni kuuluvana. Ehkä kaiken tarkoitus selviää jossain vaiheessa. . . haluan tuntea, koska hyväksymällä ne elämääni, minut täyttää toivo ja jaksan paremmin. Miksi niitä harmittelisinkaan?Elämää tämä on.

        Koskaan ei ole liian myöhäistä selvittää tuntemuksiaan, jos sydän niin viestii.

      • ap.

        En tiedä mistään mitään. Joskus tuntuu, että on, joskus tuntuu että ei, joskus tuntuu että oli ja nyt lähinnä kyrpiintynyt minuun. Ristiriitaiset signaalit ovat lopullisesti sotkeneet asiat. Ja se on varmasti vikani, koska kuten yllä kerroin olen itse ollut ristiriitaisuuden kuningas.

        Taas kuulostaa tutulta. Minun ihastukseni on käyttäytynyt juurikin tavallasi. Ota siinä sitten selvää onko vaiko eikö....Tuntuu kuin kävisi jotain sisäistä taistelua antaako ihastumiselle periksi vai yrittääkö unohtaa.

        Joskus hänen käytöstään miettiessäni ajattelen miten voisin viestittää hänelle, etten halua satuttaa häntä vaan rakastaa.

      • ap.
        4321 kirjoitti:

        Joskus hänen käytöstään miettiessäni ajattelen miten voisin viestittää hänelle, etten halua satuttaa häntä vaan rakastaa.

        Ota kädestä kii, katso silmiin ja sano se. Mä ainakin sulaisin ihan totaalisesti.

        Nyt joulun viettoon, hyvää joulua sinullekin :)

      • 4321
        ap. kirjoitti:

        Ota kädestä kii, katso silmiin ja sano se. Mä ainakin sulaisin ihan totaalisesti.

        Nyt joulun viettoon, hyvää joulua sinullekin :)

        Toivota sinä ihastuksellesi hyvää joulua, vaikka tekstarilla. Jospa asiat lähtevät siitä oikealle uralle.

        Hyvää joulua Sinullekin, juuri sellaista kuin sydämessäsi toivot.

    • Naiselta miehelle

      Olen miettinyt ihan samaa, että kuinka kauan tämä ihastuminen vielä kestää. Mä niin haluisin jo näistä tunteista eroon, tuntuu, että tämä vie jo kaikki voimat. Ei vaan jaksa. Ei ole koskaan ennen ollut itsellä tällaista tilannetta.

      Ihan kuin molemmat tietäisi, että jotain tässä on, mutta kumpikaan ei vaan tee mitään. Paikka - no se on hankala tehdä aloitetta, mutta ei kuitenkaan mahdoton. Tämä todella tuntuu jo niin tyhmältä tuijotella puolin toisin. En usko, että muutkaan sitä ei voi olla huomaamatta.

      Haluaisin vieläkin tietää, kenen kanssa vaihdan katseita, edes tutustua toiseen. Parempihan se olis myöhään kuin ei milloinkaan mutta toivottomalta näyttää. Toivottavasti tilanne helpottuu, kun ei vähään aikaan näe... tosin eipä tuo ole aiemminkaan helpottanut :(

      • ap.

        Kuulostaa tutulta, kuin kumpikin tietäisi, että jotain on ilmassa. Kun se toinen esimerkiksi rekisteröi mut heti kun tulen paikalle, mutta sitten kohtelee kuin ilmaa. Mutta saattaa kuitenkin yhtäkkiä seistä aivan lähelläni kiinnittämättä mitään huomiota ja myöhemmin katsella kauempaa. Hän vaikuttaa viipyilevältä, aralta ja hermostuneelta lähelläni kun muutoin hän on hymyilevä ja rempseän oloinen. Paikka itselläkin on todella hankala.

        Joko mä tulkitsen kaiken väärin. En tiedä onko hän kiusaantunut/hermostunut minusta huomattuaan kiinnostukseni vai ihastunut myös.

        Mä en halua näistä tunteista eroon. Haluan selvittää ne hänen kanssaan. Miksi se kunnon aloitteen teko on niin vaikeaa.. mikä sinua tapauksessasi estää?

      • You Smile I Smile

        Kuullostaapa ihan omalta käytökseltäni paitsi, että ajoittainen viileys ja neutraalius hänen lähellä on johtunut siitä, kun olen tulkinnut hänen haluavan pitää matalaa profiilia. Käytökseni peilautuu täysin hänen näyttämiin merkkeihin.

        En yhtään ole kiusaantunut huomattuani hänen kiinnostuksensa, pikemminkin omat tunteet ovat syventyneet.

        Paikka todellakin on hankala, eikä tällaista katsottaisi hyvällä, jos tulisi julki.

        Miltä sinusta itsestäsi tuntuu hänen lähellään? Kuinka käyttäydyt?

        Minulla on hyvä olla hänen lähellään, kuin turvassa olisi. Toisaalta lähellä olo on niin jännittävää. Ja sen odottaminen, että tekeekö hän aloitetta vai ei, se tekee käytöksestäni epävarmaa.

      • Naiselta miehelle
        ap. kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta, kuin kumpikin tietäisi, että jotain on ilmassa. Kun se toinen esimerkiksi rekisteröi mut heti kun tulen paikalle, mutta sitten kohtelee kuin ilmaa. Mutta saattaa kuitenkin yhtäkkiä seistä aivan lähelläni kiinnittämättä mitään huomiota ja myöhemmin katsella kauempaa. Hän vaikuttaa viipyilevältä, aralta ja hermostuneelta lähelläni kun muutoin hän on hymyilevä ja rempseän oloinen. Paikka itselläkin on todella hankala.

        Joko mä tulkitsen kaiken väärin. En tiedä onko hän kiusaantunut/hermostunut minusta huomattuaan kiinnostukseni vai ihastunut myös.

        Mä en halua näistä tunteista eroon. Haluan selvittää ne hänen kanssaan. Miksi se kunnon aloitteen teko on niin vaikeaa.. mikä sinua tapauksessasi estää?

        Nimenomaan tuo paikka asettaa omat haasteensa. Pakko myöntää, että haluaisin miehen tekevän sen aloitteen, jos on kiinnostunut, tosin en ole ehdoton asian suhteen. Välillä tuntuu, että selkeästi katsoo/etsii mut katsellaan ja välillä taas tuntuu, ettei halua katsoa, tiedä sitten, miten on.

        Naisena voin sanoa, että en kyllä katsele ihmistä useita kertoja ja pitkään, jos en ole kiinnostunut, vaan päinvastoin. Eli jos hän kuitenkin katselee sua toistuvaan, kyllä se viestii jonkin asteisesta kiinnostuksesta. Ihastuksen lähellä ei välttämättä myöskään pysty olemaan niin rentoutunut, kuin muiden kanssa. Sehän siitä lähestymisestä usein niin vaikeaa tekee.

        Toivottavasti saat selvyyden tilanteessasi. En usko, että kukaan nainen kovin pahoillaan on, jos mies kohteliaasti lähestyy häntä. Rohkeutta, jos haluat asian selvittää.

      • Tuollainen tilanne
        You Smile I Smile kirjoitti:

        Kuullostaapa ihan omalta käytökseltäni paitsi, että ajoittainen viileys ja neutraalius hänen lähellä on johtunut siitä, kun olen tulkinnut hänen haluavan pitää matalaa profiilia. Käytökseni peilautuu täysin hänen näyttämiin merkkeihin.

        En yhtään ole kiusaantunut huomattuani hänen kiinnostuksensa, pikemminkin omat tunteet ovat syventyneet.

        Paikka todellakin on hankala, eikä tällaista katsottaisi hyvällä, jos tulisi julki.

        on minullakin. Paikka on hankala eikä varmaan monellakaan tavalla katsottaisi hyvällä jos tämä tulisi julki. Niin ainakin luulisin..Jotenkin en vain oikein tiedä mitä hän ajattelee tuon ajoittain viileän käytöksen takia. Ajoittain sitten taas on vaihdettu pitkiä katseita keskenään.

        Mutta olen niin toivottoman ihastunut tuohon naiseen. Vaikka aikaa on kulunut jo jonkin aikaa siitä kun olen hänet viimeksi nähnyt niin silti hän on koko ajan mielessäni. Ihastus häntä kohtaan on jopa kantanut viime aikojen vaikeiden asioiden yli. Siitäkin olen hänelle kiitollinen vaikka hän ei sitä tiedäkään.

        Vaikka tiedän että tämä olisi mahdoton rakkaus niin silti siitä unelmoin. En tiedä pääsenkö näistä tunteista milloinkaan eroon tai haluaisinko sitä.

      • You Smile I Smile
        Tuollainen tilanne kirjoitti:

        Hassua... Voisit sanojesi perusteella olla täysin mies, joka on vuoden ajan täyttänyt ajatukseni rehellisesti sanottuna ihan joka päivä, mukaan laskien nekin vähän pidemmät ajat, jolloin ei olla nähty :)

      • Tuollainen tilanne
        You Smile I Smile kirjoitti:

        Hassua... Voisit sanojesi perusteella olla täysin mies, joka on vuoden ajan täyttänyt ajatukseni rehellisesti sanottuna ihan joka päivä, mukaan laskien nekin vähän pidemmät ajat, jolloin ei olla nähty :)

        Jotain samaa näissä jutuissa on. Siksi vähän kirjoittelinkin. Tosin aika monessa muussakin jutussa voi hyvällä mielikuvituksella niitä löytää. Niin kovasti kuin toivoisinkin sinun olevan juuri hän niin pelkäänpä, että tämä lähtee jo eri suuntiin kun kerron, että tällä jutulla ei ole mitään tekemistä työelämän kanssa. Kysymys on muista mielenkiinnon kohteista.

      • ap.
        You Smile I Smile kirjoitti:

        Kuullostaapa ihan omalta käytökseltäni paitsi, että ajoittainen viileys ja neutraalius hänen lähellä on johtunut siitä, kun olen tulkinnut hänen haluavan pitää matalaa profiilia. Käytökseni peilautuu täysin hänen näyttämiin merkkeihin.

        En yhtään ole kiusaantunut huomattuani hänen kiinnostuksensa, pikemminkin omat tunteet ovat syventyneet.

        Paikka todellakin on hankala, eikä tällaista katsottaisi hyvällä, jos tulisi julki.

        No täytyypä kokeilla tuota peilausta hienovaraisesti.. ihan alkuun olin suorempi, mutta sittemmin olen pyrkinyt pitämään todella matalaa profiilia ennen kaikkea hänen takiaan. Aina ei vaan pysty olla katsomatta :)

      • Joulutähti

        Missä päin Suomea tällainen ihastus on tapahtunut? :)

    • Uusi ihastus

      Sitten pitää muistaa se, että aika kultaa muistot ja mielikuvitus tekee tepposiaan!
      Eli ihastuminen voi jopa saada isommat mittasuhteet ajan kanssa.

    • Tutulta kuulostaa

      Toivottavasti se ei loppuisikaan koskaan, vaan muuttaisi vain muotoaan :) Nimittäin jos olisit se minun kaipaamani mies.

      • ap.

        :)

      • toiveeni suurin
        ap. kirjoitti:

        :)

        Haluaisin nähdä sinua ja sun hymyä tääs irl:ssäkin :)

    • Sisar

      Oletko aidosti hullaantunut siihen venäläiseen naiseen, josta kerroit viimeksi?

      • ap.

        Eri ihminen kyseessä.

    • yx nainen

      Mistäpäin tämän ketjun aloittaja on ja mikä nimen alkukirjain?

    • Aloittajalle

      Otappa aloittaja rohkeasti ihastuksesi kohteeseen yhteyttä ja kerro tunteistasi hänelle, niin sitten näet hänen reaktion. Tiedä, vaikka hänelläkin olisi tunteita sinua kohtaan, muttei ole sitä näyttänyt tai haluaa sinun tekevän aloitteen. Jos ei ole tunteita, niin sittenhän sun on helpompi jatkaa elämää ilman häntä.... ehkä se ihastuminen sitä kautta ajan kanssa viilenee.

    • Ole rohkea

      Kuka on se onnellinen nainen, johon noin syvästi olet ihastunut.... jospa kertoisit hänelle ihastumisestasi. Ilmeisesti hänelläkin jotain tunteita on, kun kerran luo pitkiä katseita, vai onko hän varattu?

      Kyllä nainenki voi ihastua syvästi ja pitkäkestoisesti, vaikkei olisi tapahtunut juttelua kummempaa. Sydän kun ei kysele lupia, keneen saa ihastua ja keneen ei.

      Ehdottaisin, että kerrot hänelle tunteistasi ja otat selvää samalla hänen tunteistaan, muutenhan et saa koskaan tietää ja menetät vain mielenrauhasi.

      • kerro mulle

        Kertooko pitkät katseet (yhdistettynä aivan vastustamattomaan hymyyn) tunteista toista kohtaan?

    • Pettynyt.....

      Joooh, vastaan on tullut monia miehiä jotka tuntuvat olevan ihastuneita todella pitkään että en tiiä onko tuo sitten enemmän miehille suuntautuva ominaisuus. Tuttavapiirissä ei niin monia naisia ole tullut vastaan jotka kertoisivat olevansa pitkään ihastuneita yhteen mieheen..

      Mutta ainakin minulla on monta kokemusta kestoihastumisesta, ja minä en usein ihastu. Nämä kyseiset miehet nyt vain vetoaa minuun suuresti ja tunnelataus heihin on niin suuri ettei vain pysty tekemään asialle mitään, minkä takia sitten heitä kuolaa vain monta vuotta ja se päättyy kun ei heitä enään tule nähtyä :/

    • tuuli tuo tuuli vie

      Minulta hävisi tuo kaipaus seuraavasti: Ensin sain "shokkihoitoa", vahvistusta tuli sanoista, jotka luin täältä palstalta hiljattain. Sanat olivat "hyvä, kun lopulta huomasit".
      Tuntui kuin hevonen olis potkaissut. Niin äkkiä hänen tunteensa meni ääripäästä toiseen. Mutta hyvä näin. Pää selvisi. Enempää en paljasta.

    • tuuli tuo tuuli vie

      "Yksinäinen saarnipuu"

    • tuuli tuo tuuli vie

      Vesa-Matti Loiri "Maailma on kaunis"

      • Samalla tavalla kokee

        Ymmärrän mitä tarkoitat. Itse olen nainen ja kyllä olen samalla tavalla kokenut ihastumisen. Voisi tuota kyllä sanoa jopa rakkaudeksi. Sydäntä siinä särkee, mutta kunhan kerrot tunteesi toiselle voit jatkaa elämääsi. Miten tahansa käykään. Minne päin Suomea tämä aloittajan viesti menee?

    • ihastunut nain3n

      Täällä myös kohtalotoveri! Lähes kaikki teidän kirjoitukset kuulostavat niin tutuilta. Sen vain haluan sanoa, että kyllä nainenkin voi olla kestoihastunut. Nimittäin minä olen juuri tällainen. Koskaan aikaisemmin en ole tällaista oloa tuntenut. Kaipuuta, ikävää, ahdistusta jne.. kun toista ei näe. Vastaavasti olo on aivan toinen sitten kuin hänet näen. Iloisuutta, onnellisuutta jne..

      Aloitteen teko on vain niin kamalan vaikeata. En uskalla, kun pelkään mitä saan häneltä vastineeksi. Pelkään, että vastaus on kielteinen, ja silloin voisin kuvitella, että maailmani romahtaisi. Toisaalta olisi parempi mitä pikemmin saisin vastauksen, koska tämä jatkuva ajattelu hänestä sekoittaa vain pääni, eikä tämä voi loputtomiin jatkua. Ehkä kielteinen vastaus saisi ihastusta hiipumaan? Tietenkin toivoisin myöntävää vastausta, silloin kaikki olisi paremmin kuin hyvin.

      En osaa oikein tulkita häntä, mikä tekee tästä tilanteesta hyvin vaikean. Katseita vaihdamme aina kuin näemme (niinkuin muillakin kirjoittajille, myös minulla, tämä paikka missä useimmiten tapaamme on hankala). Vastaavasti kun näemme kahden kesken omalla ajallamma niin välillä hän vaikuttaa siltä kuin välittäisi (haluaa läheisyyttä, hymyilee, kuuntelee, on iloinen jne) kun taas välillä hän on aivan muissa mailmoissa. Toisaalta, miksi hän haluaisi nähdä minua "vapaa-ajalla"? En tiedä, siksi olen aivan solmussa tämän asian kanssa. Joo tiedän, kaikki selviäisi vain kysymällä.. No ehkä aika näyttää..

      Hyvää uutta vuotta kaikille, ja onnea ihastuksienne kanssa! Katsotaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan, kenties olemme jokainen ihastuksiemme kanssa hehe, vitsi vain :)

    • sormi

      Hyvää Uutta vuotta

    • ap.

      Tunnisteiden kysely on hieman kiusallista, koska kiusaus vastata on suuri. Mutta mä olen kuitenkin antanut paljon todella henkilökohtaista tähän ketjuun, joten ymmärrätte...

      Mieluummin antakaa itse jotain konkreettista, mä seuraan kyllä jos osuu kohdalle. Hän pystyisi kyllä pienellä mielikuvituksen käytöllä antamaan sellaiset täsmätunnisteet minusta, että vain minä tietäisin.

      • You Smile I Smile

        Jos olisit hän, sinulla olisi ainakin ruskeat hiukset ja punainen auto :)

      • ap.
        You Smile I Smile kirjoitti:

        Jos olisit hän, sinulla olisi ainakin ruskeat hiukset ja punainen auto :)

        Ohi :)

      • 4321

        Pitkät hiukset ...

      • ap.
        4321 kirjoitti:

        Pitkät hiukset ...

        Ei...

      • 4321
        ap. kirjoitti:

        Ei...

        Huomasinkin viestin laitettua, ettet millään voi olla hän, vaikka niin moni asia osuukin yhteen. Me nimittäin nähtiin tänään juuri siihen aikaan, kun sinä olit 13:11 viestin laittanut.

        Laitapa kuule aloittaja nyt toimeksi oman ihastuksesi kanssa. Olen varma, että se kannattaa.

        Minä jään odottamaan sitä päivää, että oma ihastukseni tekee liikun, jos en ennen sitä itse 'paljastu'.

      • Sivusta kuiskaus
        ap. kirjoitti:

        Ohi :)

        Ruskea auto ja punaiset hiuksetko sitten?

        No, ei sittenkään tuo kysymys, vaan...

        ...milloin näitte viimeksi?

      • ehkä tunnistinkin

        Mä en laita mitään, koska mä mökötän sulle niiin kauan että ymmärrät tehdä jotain tälle asialle ;)

      • ap.
        Sivusta kuiskaus kirjoitti:

        Ruskea auto ja punaiset hiuksetko sitten?

        No, ei sittenkään tuo kysymys, vaan...

        ...milloin näitte viimeksi?

        Punaista mussa ei ole kuin silmät joskus :)

        Pahan heitit, päivät tulee ja menee, joulu ja loma sekoittivat sisäisen kalenterin... en muista nyt tarkkaan. Viikko, puolitoista ennen joulua ehkä.

      • ap.
        ehkä tunnistinkin kirjoitti:

        Mä en laita mitään, koska mä mökötän sulle niiin kauan että ymmärrät tehdä jotain tälle asialle ;)

        No toi mökötys voisi olla ihan hyvä tunniste! Lakkaa möksähtelemästä nyt etten ymmärrä väärin.. ympäristöstä johtuen tulkitsen herkästi "jätä mut rauhaan" -eleeksi. Mä en ole niin itsevarma kuin ehkä äkkisiltään voisi luulla, mullakin on pehmeet kohtani. Sinä ;)

    • Ruskeahiuksinen

      Hmmm, minulla on ainakin juuri ruskeat hiukset ja punainen auto.... mut missäpäin tämä sinun kyseinen auton omistaja liikkuu....??

      • You Smile I Smile

        No siinä tapauksessa sinulla on myös ruskeat silmät ja liikut Pirkanmaalla, jos olet hän.

      • Viesti aloittajalle
        You Smile I Smile kirjoitti:

        No siinä tapauksessa sinulla on myös ruskeat silmät ja liikut Pirkanmaalla, jos olet hän.

        Onko ihastuksellasi puolipitkät hiukset? Siis sellaiset yli olkapään?

      • ap.
        Viesti aloittajalle kirjoitti:

        Onko ihastuksellasi puolipitkät hiukset? Siis sellaiset yli olkapään?

        Kutakuinki

      • ap.
        ap. kirjoitti:

        Kutakuinki

        Oho, lipsahti ennen aikojaan, mutta olkoon nyt noin :)

    • Kielletty ihastus

      Missäpäin aloittajan syvän ihastuksen kohde oleilee.....? Kyselee yx nainen, joka myös on hieman ihastunut erääseen mieheen, vaikkei ehkä saisi....

    • *k*

      Itse olen kestoihastuja. Olen 34 ikävuoteen mennessä ihastunut vakavasti yhteensä kuusi kertaa ja joka ihastus on kestänyt aina yli vuoden.

      Ei minusta ole koskaan liian myöhäistä toimia - paitsi no sitten kun ne tunteet ovat kuolleet... Aina voi selvittää tilanteen sekä itselleen että toiselle, sillä koskaan ei voi tietää mikäli toinen painii samojen kysymysten parissa.

      Nykyinen oma ihastus kestänyt jo yli vuoden ja on vain pahentunut.

      • ap.

        Onko koskaan kukaan paininut samojen ajatusten kanssa, vai oletko aina ollut ihastksesi kanssa yksin?

      • *k*
        ap. kirjoitti:

        Onko koskaan kukaan paininut samojen ajatusten kanssa, vai oletko aina ollut ihastksesi kanssa yksin?

        Yhdellä oli tunteita minua kohtaan, mutta parisuhteessa ja valitsi kumppaninsa. Yksi ei tuntenut samoin ja loput jäivät juurikin arvoituksiksi.

        Tämä nykyinen ihastus ei tuntenut samoin ja olemme ystäviä, mutta ei se lopettanut omia tunteitani.

      • Et kertonut tunteist
        *k* kirjoitti:

        samoin...et ollut valittavissa? niin se meni -menin vanhan tutun kaavan mukaan tässä eteenpäin

      • *k*
        Et kertonut tunteist kirjoitti:

        samoin...et ollut valittavissa? niin se meni -menin vanhan tutun kaavan mukaan tässä eteenpäin

        Ei ihan avautunut viestisi, mutta enhän minä kertoisi edes tunteistani ellen myös haluaisi sitä suhdetta?

        En kyllä kertonut tälle nykyiselle ihastukselle suorin sanoin miten paljon tunnen, ettei hän säikähtäisi, mutta ei luulisi jääneen epäselväksikään.

      • ap.
        *k* kirjoitti:

        Yhdellä oli tunteita minua kohtaan, mutta parisuhteessa ja valitsi kumppaninsa. Yksi ei tuntenut samoin ja loput jäivät juurikin arvoituksiksi.

        Tämä nykyinen ihastus ei tuntenut samoin ja olemme ystäviä, mutta ei se lopettanut omia tunteitani.

        Olen pahoillani, sulla on käynyt huono tuuri.. kuusi pitkää ihastumista ilman toivottua lopputulosta :( Sitkeyden puutteesta sua ei ainakaan voi syyttää. Miten tuntuu, että nämä isot ihastumiset jäävät aina ilmaan roikkumaan, on se niin väärin. No, eipä tämä palsta olisi niin suosittu jos kaikki menisi aina niin kuin elokuvissa. En kyllä pystyisi olemaan ystävä ihmisen kanssa, joka koskettaa mua niin syvästi, sattuisi liikaa. Hienoa, että voit, mutta kyllä uhraat itseäsi siinä aika paljon.

        Mulla on ollut kaksi tosi isoa ihastumista ja yksi iso rakkaus elämäni aikana. Yksi pitkä ihastus lukioikäisenä, joka jäi ilman vastakaikua ja nyt tämä. Välissä avioliitto. Vielä ex-vaimoni tavattuani tunsin pitkään ajoittaista ikävää sitä entistä ihastusta kohtaan, mikä oli todella häiritsevää. Siksi mua nyt pelottaa tämä nykyinen, että jos (kun) tulee pakit, niin kummitteleeko sekin mielessäni vuosikaudet.

        Ihastun harvoin, mutta ihan järkyttävän isolla ja syvällä tunneskaalalla. Olisi niin paljon helpompaa kun ei tuntisi niin syvästi ja olisi sellainen nopeasti unohtava sarja-ihastuja.

        Nyt on taas olo, että kyllä tämä tästä unohtuu... mutta tiedän, ettei tarvitse kuin kerran katseiden kohdata, niin liemessä ollaan :)

        Tällä hetkellä minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, sillä en halua menettää häntä kokonaankaan. Pakit voivat kyllä myös vapauttaa silloin jos ei ole mitään mikä sitoisi yhteen kuten työ, kaverit tai yhteinen harrastus.

        Toisaalta olen tottunut kipuun, sillä olen elänyt näin jo kauan, mutta kyllä se pysäytti kun yksi kaverini totesi tässä taannoin, että miten on mahdollista etten saa rakkautta osakseni. En osannut vastata siihen mitään. Jokin huono karma tai kirous varmaan.

        Mutta unohtaminen alkaa minusta vasta silloin kun olet tunnustanut tunteesi ja niihin ei vastakaan, joten se riski on aina otettava, muuten edessä on juurikin tuo vuosien kärvistely. Ja tiedän ettei ole mahdotonta, ettenkö tapaisi miestä, jonka kanssa haluaisin seurustella, mutta tilanne olisi juurikin tuo kuin ex-vaimosi kanssa eli ikävöisin kuitenkin salassa tätä viimeisintä. Eli ottaisin toiseksi parhaan. Ja se on hiukan julmaa minusta, sillä mitä jos on itse kuitenkin se ainoa ja oikea toiselle?

      • tyttövain..
        ap. kirjoitti:

        Olen pahoillani, sulla on käynyt huono tuuri.. kuusi pitkää ihastumista ilman toivottua lopputulosta :( Sitkeyden puutteesta sua ei ainakaan voi syyttää. Miten tuntuu, että nämä isot ihastumiset jäävät aina ilmaan roikkumaan, on se niin väärin. No, eipä tämä palsta olisi niin suosittu jos kaikki menisi aina niin kuin elokuvissa. En kyllä pystyisi olemaan ystävä ihmisen kanssa, joka koskettaa mua niin syvästi, sattuisi liikaa. Hienoa, että voit, mutta kyllä uhraat itseäsi siinä aika paljon.

        Mulla on ollut kaksi tosi isoa ihastumista ja yksi iso rakkaus elämäni aikana. Yksi pitkä ihastus lukioikäisenä, joka jäi ilman vastakaikua ja nyt tämä. Välissä avioliitto. Vielä ex-vaimoni tavattuani tunsin pitkään ajoittaista ikävää sitä entistä ihastusta kohtaan, mikä oli todella häiritsevää. Siksi mua nyt pelottaa tämä nykyinen, että jos (kun) tulee pakit, niin kummitteleeko sekin mielessäni vuosikaudet.

        Ihastun harvoin, mutta ihan järkyttävän isolla ja syvällä tunneskaalalla. Olisi niin paljon helpompaa kun ei tuntisi niin syvästi ja olisi sellainen nopeasti unohtava sarja-ihastuja.

        Nyt on taas olo, että kyllä tämä tästä unohtuu... mutta tiedän, ettei tarvitse kuin kerran katseiden kohdata, niin liemessä ollaan :)

        Minulla sama tilanne kun sinulla. Katseiden ja flirtin tasolle jäätiin, mutta hän (mies) kummittelee mielessä vieläkin. Haluaisin kysyä sinulta, että mistä päin olet?

      • ap.
        tyttövain.. kirjoitti:

        Minulla sama tilanne kun sinulla. Katseiden ja flirtin tasolle jäätiin, mutta hän (mies) kummittelee mielessä vieläkin. Haluaisin kysyä sinulta, että mistä päin olet?

        Anna mulle mieluummin joku erikoisempi tunniste, mitä voin seurata jos osuu kohdalle. Sellainen täsmätunniste, josta me tiedetään ja muut ei. Pystyt kyllä jos olet hän :) Tää on liian henkilökohtainen ketju mulle jakaa yhdelle ja toiselle nimikirjaimia, paikkakuntia ja muuta.

        En itekään halua liikaa paljastella. Viikko sitten nähtiin viimeeksi.

      • ap.
        tyttövain.. kirjoitti:

        En itekään halua liikaa paljastella. Viikko sitten nähtiin viimeeksi.

        Ei jouluviikolla nähty...

      • tyttövain...
        ap. kirjoitti:

        Ei jouluviikolla nähty...

        Harmi. Jatketaan haaveilemista.

      • kiva leikkiä;)
        ap. kirjoitti:

        Anna mulle mieluummin joku erikoisempi tunniste, mitä voin seurata jos osuu kohdalle. Sellainen täsmätunniste, josta me tiedetään ja muut ei. Pystyt kyllä jos olet hän :) Tää on liian henkilökohtainen ketju mulle jakaa yhdelle ja toiselle nimikirjaimia, paikkakuntia ja muuta.

        Haluan jatkaa mysteeriarvuuttelua :), saitko minulta joulukortin sähköpostiisi?

    • Punaisessa Tojossa

      Täällä myös kestoihastuja (nainen). Jo monta vuotta sama mies mielessä. Vastakaikua häneltä en kuitenkaan selkeästi koskaan saanut, joten oletan, ettei välitä minunlaisestani. Tuo "käsijarrukäännös" toikin muistoja mieleen...vaikka ainahan ne muistot mielessä ovat. Siinä pimeässä autossa puhuttiin.

    • irti ei pääse...huoh

      Kyllä voi olla ihastunut vuosia...eikä ole miesten juttu pelkästään.
      Vuosien jälkeen ehkä kaipaus ei ole enää tunne, vaan tieto siitä syvyydestä ja voimakkuudesta...sitä kaipaa- Toisen tuttuuden tunnetta, fyysisen läsnäolon tuntemista -vaikka ei olisi muuta kun katseita, juttelua, huumoria ja "vähän" kaksimielisyyksiä...

    • -p(uppe)-

      Ihastuminen voi kestää kauankin. Silloin se hiipuu,kun keksii jonkun uuden kohteen, joka ei kauan kestä. Ja taas on palattu siihen alkuperäiseen, oikeaan,ihanaan,kulta Puppeen :). Omalla kohdallani hassua on se,etten saa miestä pois mielestäni vaikken ole nähnyt häntä todella pitkään aikaan. Puhutaan siis vuosista.

    • Itkuaitkua

      Moi!
      Minusta tuntuu, että kuolen ikävään. Yli pari vuotta olen ollut täysin ihastunut ja se vie voimavarani täysin. Tuntuu, että sisälläni on lähde - niin paljon itkua ikävöinti on aiheuttanut..
      Pienen toivon ylläpitäminen on toisaalta järjettömän raskasta.
      Miten sinun tunne-asiat edistyy?

    • kultahius/tukka

      Joka kolmannella on tuota.
      Ihan järjettömiäkin ihastuksen kohteita, huoh.

    • lady hill

      Hmm, tuttuja teemoja. Ristiriitaisuudet, epäselvyydet ja näistä(kin) johtuvat hankalat tilanteet...

      Joo, olen tullut siihen tulokseen, että jos tunteet olivatkin molemminpuolisia, niin ryssin ne olemalla oma eksoottinen (sarkasmia!) itseni. Eli olen saanut esim valituksia siitä, ettei minusta saa selvää. Mielestäni mua taas luetaan kuin avointa kirjaa ja tämä saattaa aiheuttaa erikoisia puolustusreaktioita. Saatan esimerkiksi siis vaikuttaa torjuvalta. Olen kuitenkin yrittänyt osoittaa päinvastaista, mutta onnistunut olemaan siinäkin lähinnä mystinen. Itsetuntoni ei ole varsinaisesti huono, uskon kyllä olevani välittämisen arvoinen. Tiedän kumminkin rajoitteeni, olen ihmisenä melkolailla "a lot to take".

    • 14+20

      "Koska loppuu", ihastuminen voi kestää pitkäänkin, riippuu ihmisestä, ei niinkään sukupuolesta. Itselläni voi kestää pitkäänkin ja tiedän myös miehiäkin, joilla on kestänyt toooosiii pitkään:) Toisaalta tiedän miehiä ja naisia, jotka ovat ns. sarja-ihastujia, joilla on about joka toinen viikko jo uusi kierroksessa. Voisin arvailla, että viimeistään siinä vaiheessa ihastus loppuu, kun tulee vielä isompi "jytky":) Paljonpa lohduttaa, eikö niin?

    • ap.

      Vieläkö tämä ketju on hengissä :)

      Näin hänet ohimennen, ensi kertaa viikkokausiin. Jotenkin olin työntänyt tämän asian jo mielestäni kuvitellen päässeeni yli ja eteenpäin. Pskan marjat :D Ihan solmussa taas.. olisin voinut vaan katsoa, hymyillä, painautua kiinni ja haudata kasvoni hänen kaulaan. Siihen haluaisin joskus nukahtaa.

      Jos jotain hyvää kohtaamisessa oli, niin hän suhtautui minuun lämpimästi ja hyväksyvästi. Ei hänellä ainakaan mitään antipatioita ole mua kohtaan, se on nyt selvä. Siitä tuli hyvä mieli, ihan hänenkin puolesta.

      Tätä isompaa "jytkyä" en ole koskaan kokenut. Ehkä jossain odottaa isompi, mikä pyyhkii tän pois. Tai sitten otan härkää sarvista ja yritän vielä selvittää tämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe