hevoskauppahuijari VAROKAA!

Pöyristynyt

http://markkinat.hevostalli.net/ilmoitus/1143653.html

kyseinen kauppias on esiintynyt mm. hevosurheilussa "älä osta huijarilta" kun myi toisen henkilön hevosen omanaan, ja viimeaikoina varsin toisenlaisen käänteen saaneessa jutussa,
missä esitti uhria, mutta kuinkas sitten kävikään.
Myynyt useita rikkinäisiä hevosia kilpailukäyttöön sopivina, ei palauta varausmaksuja vaikka
kaupat peruuntuvat ja sopimuksessa niin sanotaan, hevoset ovat laihoja ja raspaajaa ei
takuulla ole nähneetkään muusta hoidosta puhumattakaan. Valehtelee suut ja silmät täyteen
järisyttävän vakuuttavasti ym. ym.
Myyjä vaikuttaa Taipalsaaressa, on todettu varattomaksi, joten uhrit eivät saa rahojaan takaisin.
Tuo halvalla rikkinäisiä hevosia, jotka myy kalliilla eteenpäin hyväuskoisille.
Oikeustajuuni ei kerta kaikkiaan mahdu miten tällainen on suomen tapaisessa oikeusvaltiossa mahdollista??

10

6770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elikkä nykyiseltä nimeltään Krista Välimaa-Syrjänen. Laajentanut toimintaansa mm. Kouvolaan! Toimii myös Lappeenrannassa yksityisenä valmentajana esimerkiksi Hubertus tallilla. Hänen oma tallinsa sijaitsee Taipalsaarella. Pitää facebookissa yrittäjä/tallisivua Jolly Jumpers. Kyseinen henkilö on patologinen valehtelija, joka on velkaantunut hurjasti vuosien varrella, on mm. ulosotossa ja ollut useasti käräjillä, todettu näin ollen myös varattomaksi.

      Huijannut useita hevoskauppoja, joissa ei ole joko varausmaksu palautettu kauppojen purun jälkeen, myynyt sairaita/huonokuntoisia hevosia terveinä eteenpäin eikä suostu kauppoja purkamaan, vaikka eläinlääkäri suositellut hevosen lopettamista. Vuokraa muilta mm. trailereita, jotka palauttaa erittäin likaisina ja maksun suhteen on ollut suuria ongelmia, jonka syinä aina ollut milloin mikäkin esimerkiksi ''kirjanpitäjä hoitaa maksut'', ''maksu suoritettu, vie muutaman pankkipäivän'' - tosiasiahan on, että ajatusta maksamisesta ei ole edes koskaan ollut. Myös usein kengittäjä vaihtunut, kun aina ajansaatossa maksut eivät olekkaan onnistuneet.

      Hevoskorttiasioissa huijannut aina 10-vuotiaan lapsen vanhempia ja lasta itseään, sekä asiakkaita iästään riippumatta, että uusi kortti tulee ostaa, kun muutkin ostavat ja kertoja mennyt muka enemmän kuin itse asiakas pitänyt kirjaa. Jos pitkään on käynyt Taipalsaarella ratsastamassa, jotenkin aina joutuu maksamaan opetustunnista, mutta sitten osa tunneista mennäänkin yksin ratsastaen JA JOUTUU myös tekemään tallihommat siihen päälle.

      Tallityöntekijöitä vuosien varrella huijattu palkoissa ja palkan maksuissa useaan otteeseen. Esimerkiksi itse ollut reissussa tai raskaana ollessaan palkannut suullisena tai kirjallisena sopimuksena, että työntekijä tekee x ja x hommat ja saa mm. puolet palkasta ennen töiden aloitusta ja toisen puolikkaan kun hommat hoidettu sovitusti. Valehtelee unohtaneensa tai hoitaneensa maksun, mutta kun maksua ei ala näkymään, niin valheita valheen perään tulee. ''Maksu maksettu'', ''Kirjanpitäjä sanonut maksaneensa kertomallesi tilillesi'', ''vie muutaman pankkipäivän'' ja lopuksi ei maksa ollenkaan tai maksaa hyvin pienen summan. Jos asiasta kyselee yhtää sen enempää, niin hän aluksi vain jättää vastaamatta ja sen jälkeen estää joka paikassa, jottei asiaa voida enää jatkaa. Myös käyttää tekosyytä, että onnistuuko maksaa käteisenä, ettei kirjanpitäjän kanssa tarvitse sitten säätää.

      ÄLKÄÄ IKINÄ MENKÖ TÖIHIN TAI OSTAKO TÄLTÄ IHNISELTÄ MITÄÄN, ETTE RAHOJANNE SAA IKINÄ VARATTOMALTA HENKILÖLTÄ TAKAISIN.

      • Anonyymi

        möin hänelle takin facebookin kirpputorilla, rahoja en saanut.


    • Anonyymi

      Hienoa taloa rakentaa tai rakennuttaa liekkö taipalsaarta vai vieläkö kivisalmea...Millähän rahalla se on kustannettu??

    • Anonyymi

      Menin typeränä myymään tälle naiselle hevostarvikkeita… Ainoo vaan, ettei rahoja kuulu vieläkään. Nyt odottellaan sitten poliisi tutkintaa, kun ei pienistä summista ole kyse. Tein siis rikosilmoituksen!

      • Anonyymi

        juu yleisesti jos myy isommalla rahalla niin googleta ensin..


    • Anonyymi

      jos joku on liian hyvää ollakseen tosi se on huijaus.
      nim. exhevostelija

    • Anonyymi

      Vieläkö siis meno jatkuu samanlaisena, ostaa muttei maksa?

    • Anonyymi

      Vuokraa asuntoja, trailereita, autoja jne. Kuitenkin maksut aina joltain osin maksamatta. Ei luottotietojakaan taida enää olla. Varaton huijari. Rahaa kyllä asiakkailta nyhtää minkä kerkeää.

    • Anonyymi

      Me jätettiin hevonen häneltä ostamatta, kun olisi halunnut varausmaksun HETI (joka oli halvasta hevosesta koko ostosumma). Herätti uteliaisuuteni joten googletin hänet ja löysin tämän keskustelun.
      Ei suostunut käteiskauppaan eikä tilisiirtoon hevosta noudettaessa, joten se hevonen jäi sinne eikä kauppoja syntynyt.
      Mutta ilmeisesti hän tekee myös joitakin onnistuneitakin hevoskauppoja kun asiakastyytyväisyyttä kuitenkin on.

      Kiinnitin huomiota siellä käydessäni että hänellä oli suhteessa hevosmäärään, todella paljon merkkitavaraa säilöttynä tallinsa varustepuolelle.

    • Talo on rakennettu miehensä rahoilla. Piha ja tontti olleet alusta lähtien kuin kaatopaikka. Nuo kalliit hevostarvikkeet on ostettu hyväuskoisilta tuttavilta, nettikaupoista ja jopa ns.kavereilta. On kuitenkin jättänyt tavarat maksamatta ja ns.kaveritkin jo entisiä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe