Luokkalaisteni 'tyhmyys' turhauttaa

tällästäse

Olen yhdekäsluokkalainen tyttö. Oon hyvä matemaattisissa aineissa, matikas, fysiikassa ja kemiassa. Tykkään niistä tosi paljon, koska pärjään niissä hyvin ja ne on tosi helppoja.

Meidän ryhmät on aika isoja, sellasia päälle 20 oppilaan ryhmiä joissa on hyvinki eritasosia oppilaita. Osalla on vaikeuksia, mutta pääsääntösesti ovat ihan fiksuja. Joka tunnilla kuitenkin mua rupee turhauttamaan se kuinka helppoja asioita me käydään, ja kuinka muut valittaa kuinka esim. trigonometria on niin vaikeeta eikä ne osaa ajatella asioita loogisesti. Turhauttaa kun valitetaan ja kysellään siitä kuinka paljon asiaa käydään ja niin pinnallisesti jotenkin ja tuntuu ettei missään oo haastetta. Kaikki tehtävät vaan menee samassa ajassa kun saa kirjotettua, ei niissä tarvitse paljoakaan miettiä.

Multa on mennyt halu oppia niissä luokissa siihen, että taso on niin matalaa eikä missään käydä haastavia asioita, koska itse tykkään haasteista. Esim. 7. luokkalla sain tehtäväks ratkaista parin kanssa yo-kokeesta tehtäviä fysiikan osalta. Mähän siinä 80% tein ja kivaa oli, siinä oli haastetta ja joutui oikeesti miettimään mitä joutuu laskemaan.

Onko ratkaisu tehdä kirjan 'syventäviä' tehtäviä? Meillä on niitä kai kirjan perällä, en oo niihin kauheesti tutustunu, oikeestaan nyt tuli vasta mieleen. En vaan haluu että muut oppilaat ajattelee mut hikkenä tai ihan jonain matiikkafriikkinä! Kun sitä en ole, hädin tuskin edes luen kokeisii enkä läksyjäkää ku vasta myöhää yöllä tee.

On vaan niin haluton olo oppia kun kukaan ei ymmärrä kun selitän miten jokin lasketaan, tai ajatellaan. Se on turhauttavaa. Kukaan ei tajua jos yritän selittää, selitän liian vaikeita asioita joita muut ei ymmärrä, koska itse oon tajunnu sen asian niin nopeesti ja hyvin. Muut jää vaan ''häh'' ja tahtois et kertoisin vain vastauksen ym. Tuntuu et kaikki mun tieto menee hukkaan, kukaan ei saa kiinni.

On turhauttavaa opiskella sellasessa ryhmässä jossa ei koe olevansa samalla tasolla toisten kanssa. Ja varsinkin se, että siellä on niitä huonoja oppilaita, jotka kysyy ihan kaikesta niinkuin 'fiksuina' että onko se näin ja onko se noin, kun lasku on tosiasiassa tosi helppo ja ainakin minun korvissa saa itsensä kuulostamaan naurettavalta ja äärettömän tyhmältä

Toivon että ymmärrätte.. motivaatio mulla on menny melkein täysin, olo on sellanen etten pääse näyttämään sitä mitä osaan, tai en uskalla viitata, koska muut ei ymmärrä tai mut ajatellaan ihan friikkinä, vaikka tiedän asian paremmin kuin puolet luokasta ainakin. .. koe on ainut jossa saan näyttää, eikä nekään ole kovin vaikeita. Ihanku kaikki työ menis hukkaan. Kukaan ei nää sitä koskaan.

12

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • justsellasta

      Mulla on ollut samoja ongelmia, mutta ihan koko yhteiskunnassa. On hirveän vaikeaa olla poikkeuksellisen alykäs porukassa, joka bonjaa heikosti tai ei ole edes kiinnostunut. Ymmärtää toisen virheen, mutta ei saa toista ymmärtämään.

      Mulle kerran sattu sellanenkin, et matikanope selitti yhen tehtävän väärin. Mä sit kerroin, miten se oikeesti on. Koko luokka, siis ihan kaikki, esitti, et on tainnu nousta päähän. Ei ollu mitenkään kivaa. Sit se ope seuraavalla tunnilla pyys anteeks ja sano, et olin oikeessa. Nyt koko luokka rupes kehumaan mua, mut ei ne vieläkään ymmärtäny mitään.

      Kun on sattunu saamaan sellaiset geenit, et on älykäs, niin on tosi raskasta olla yhteisössä, joka on tasapaksu. Eikä voi ees sanoa olevansa älykäs. Se tulkitaan heti itsekehuks, vaikka se on totta.

      Kävin yhen psykologin luona älykkyystestissä. Se tuloksia selostaessaan pyyteli anteeks, et ei ollut tajunnut ottaa jatkokysymyksiä mukaan, kun olin vastannu jotkut sarjat loppuun. Tulos oli 144, mut se sano, et se ois oikeesti korkeampi, jos ois ollu jatkokysymykset.

      Oon monta kertaa ajatellut, et ois paljon helpompaa sopeutua laumaan, jos kässäis keskimääräisesti, mut minkäs teet. Ei älykkyyttä voi vähentää. Ymmärrän sun ongelmat, koska mulla on ollut ihan samoja. :)

      • pottepossus

        Jaahas, mitenkä sitä psykologi tuollaista testiä tarjosi?


      • justsellasta
        pottepossus kirjoitti:

        Jaahas, mitenkä sitä psykologi tuollaista testiä tarjosi?

        Oli erään tuttavani tuttava. Psykologithan näitä tekee. Muuta asiaa minulla ei ole ollut psykologille.

        En usko psykologisiin teorioihin. Luonnontieteellinen selitys kuvaa maailmaa parhaalla tavalla. Psykologiset havainnot ovat yleensä hyviä, mutta teoria väärä. Ei sovi yhteen biologisen tietämyksen kanssa.

        Älyykkyystestit ovat oikeata havaintomatskua keskimäärin, mutta niitäkin selitetään väärin, sillä selittäessä ei oteta huomioon, että yksilöä testattaessa ei saada tilastollisesti merkittävää tulosta. Jos testataan parikymmentä henkilöa, tulos alkaa olla jo tilastollisesti merkittävä eli pitää KESKIMÄÄRIN paikkansa.


    • 40e9

      Rohkeasti nyt vaan tekemään niitä syventäviä laskuja ja viittaamaan tunneilla. Ole ylpeä hiken maineesta. Suurin osa ei siihen yllä.

    • NetistäLöytyy

      No vuoden päästä olet lukiossa, siellä pitkän matikan puolella on tasokkaampaa porukkaa. Ei sekään kovin korkeatasoista ja saatat edelleen kokea turhautumista. Nykyään netissä löytyy hyvin paljon erilaisia matematiikan ja fysiikan kursseja, niitä kannattaa harrastaa jos lukiokurssit tuntuvat liian simppeleiltä.

      • KilpailuaEdessä

        Kyllä ne ovat tasokkaampia. Omasta lukiosta ja pitkän matematiikan luokasta tiedän, että yksi pääsi kolmanneksi parhailla pisteillä lääkikseen. Yksi on luennoitsijana ulkomaisessa huippuyliopistossa. Yksi on tutkijana ja hänen kaikki isosiskot ja -veljet myös.

        Oma virhe oli se, että käytin aloittajan tavoin ajan pelkkään pyörimiseen luokassa, josta suurin osa oli sellaista joukkoa, että koulu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Se aika olisi kannattanut käyttää hyväksi, kun on siinä iässä, että tieto tarttuu päähän. Siellä lukiossa saikin tapella sitten oikeasti näiden kirurgian tohtoreiden kakaroiden kanssa hyvistä numeroista. Ja se matematiikka... se oli eri tasoa kuin jokin yläasteen trigonometria :D

        Aloittajan kannattaa nyt aloittaa vaikka siitä, että lainaa kirjastosta lukion pitkän matematiikan kirjan ja alkaa sieltä omaehtoisesti itse opiskella ja lueskella juttuja. Sama koskee tietysti fysiikkaa ja kemiaa. Se tasoharppaus nimittäin yläasteen ja lukion pitkän matematiikan ja fysiikan välillä on iso.

        Voinen myös sanoa, että aika useassa perheessä, missä vanhemmat ovat dippainssejä ja sun muita, niin ne opettaa ja petraa niitä kakaroitaan. Tässä suhteessa duunariperheiden lahjakkaat kakarat ovat vähän heikossa asemassa, jos eivät tajua, että myöhemmin tulee sitä oikeaa kilpailua sitten eteen. Itse muistan, että osalla näistä nuorista oli mm. Laplacen ja Fourierin muunnokset ja sun muut jo lukiossa halussa, kun olivat ihan huvikseen niitä lukeneet.


    • diabamm

      >> Ihanku kaikki työ menis hukkaan. Kukaan ei nää sitä koskaan>>

      Mietis kenelle teet sitä työtä. Nuoruus on pitkä, elämä ei.

    • Nyky-yhteiskunta valitettavasti suosii "asiantuntijoita", eli yhden asian eksperttejä, jotka eivät juuri muuta osaa eikä kiinnostakaan.

      Tästä huolimatta itse kannustaisin monipuolisuuteen. Treenaa ylimääräisesti sitä, missä olet heikompi, älä sitä, missä olet jo erittäin hyvä. Parasta arvosanaa parempaan suoritukseen on aivan turhaa pyrkiä, joten siirrä ylimääräinen kapasiteetti vaikka kieliin, kirjallisuuteen, maantietoon ja historiaan. Näille ei aikasi enää riitä sitten, jos peruskoulun jälkeen lähdet vaikkapa matemaattis-luonnontieteellisesti painotettuun lukioon.

    • NO_ÄLÄ_

      HÄH? TÄH? MITÄH?

    • älyhoii

      Muista, että matemaattiset taidot ovat hyvin pieni osa älykkyyttä. Tekstistäsi saa sen kuvan, että sinulla on selkeästi ongelmia muilla älykkyyden osa-alueilla, kuten tunneäly ja sosiaalinen älykkyys. Myös kirjallinen ilmaisusi on kovin kömpelöä. Mieti, miten voisit kehittyä näillä osa-alueilla. Annankin sinulle samanlaisen neuvon, kuin nuorille urheilijoille. Nuorena kannattaa kehittää itseään monipuolisesti eikä vain sitä, missä kokee olevansa hyvä.

      • buhahaa

        Taas tällainen tunneälyn ja sosiaalisten taitojen puolesta liputtaja. Jos henkilöllä on ne normaalilla tasolla, se riittää, maailma ei tarvitse tyhjän puhujia.

        P.S. arvostelit juuri yhdeksäsluokkalaisen kirjoitusta kömpelöksi.


    • opiskelusta

      Älykkyyttä on monenlaista, ei pelkästään teoreettista.Monet luokkalaisista voivat olla jollakin muulla alueella älykkäämpiä ja taitavampia kuin sinä.Toiset ovat jääneet jälkeen joskus ja on puuttuvia osasia ja siksi vaikea hahmottaa uutta.
      Käsittääkseni tuo älykkyys ja mille alueelle se kohdistuu muodostuu aivorakenteesta , millaiset aivot syntyessä on saanut, millainen hermorakenne on ja miten ihminen persoonana valitsee ja käyttää näitä synnynnäisiä ominaisuuksiansa.
      Samoin vaikuttavat ulkonaiset kokemukset ympäristöineen mihin mielenkiinto herää. Alkoholistiperheiden kaikki lapset eivät saa välttämättä nukkua öisin kunnolla ja jatkuvat pelot painaa ja keskittyminen on vaikeaa.Luokallasia on monenlaista perhettä, jotka myös vaikuttavat luokkalaistesi koulumenestykseen sekä tietenkin heidän oma mielenkiinto.

      Aikasi ei mene hukkaan.Hae ihan vaikkapa fyysistä työtä, jotain mitä voit saada ikääsi nähden.Pelkällä matemaattisella viisaudella ja taidolla ei yhtiskunnassa pärjätä. Monia muitakin taitoja tarvitaan.

      Esim. talot eivät valmistu, jos ei joku rakenna.Lastenhoitajia tarvitaan, leipureita, viljelijöitä ym. monenmoisten ammattien osaajia ja hallitsijoita.
      Voi olla, että sinulla ei ole syntymälahjana fyysistä kestäväisyyttä niin paljon kuin jollakin muulla ja hän soveltuu yhteiskunnassa silloin paremmin voimaa vaativiin ammatteihin, jota sinä et ehkä kenties pystyisi tekemään, mutta jonka tekeminen yhteiskunnassa on välttämätöntä ja tarpeellista.

      Koulutusjärjestelmämme suosii pitkälti teoreettista opiskelua ja he joille se sopii, he pärjäävät hyvin ja menestyvät.Vieläkin enemmän koulutusjärjestelmäämme tulisi kehittää huomioimaan erilaiset ihmiset taitoineen ja ominaisuuksineen.

      Toisaalta kyllä ymmärrän, että koulupäivistä tulee aika pitkästyttäviä kuvailemasi tilanteen vuoksi, mutta varmasti lisätehtävät auttavat ja hakeudu vaikkapa SPR nuorisotyöhön tmv. vapaa-aikanasi niin saat muuta ajateltavaa :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe