Menestysteologialla on monet kasvot. Mutta henki on sama; so. eksytyksen henki.
"Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä.' Mutta älkää menkö heidän perässään." Luuk.21:8
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin." Matt.24:24
"Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen," 2.Tess.2:11
Muista: älä tuomitse eksynyttä. Mutta eksyttävä oppi meidän tulee paljastaa. Varoittaminen rakkaudella, Herrassa. Siihen on jokaisella uskovalla on oikeus.
Lähettiläs &jaikal &Patrick "menestyksen tiellä" ?
164
251
Vastaukset
- vestigia-terrent
Nuorimies Patrick Tiainen näkyy harrastavan täsmälleen samanlaista sirkusta kuin eräs toinen Kokkolan kasvatti, nimittäin Koiviston Markku-pappi. Koreografia on videoiden pohjalta arvioituna samanlaista, mutta vauhtia nuorimies Patrick pitää selvästi enemmän yllä. Se on pahaenteinen merkki tulevasta! Yksi on ainakin varmaa: mitään hyvää ei ole luvassa tuon karismaattisen tanssiretken päässä.
Vestigia terrent - jäljet pelottavat.
http://ranneliike.net/teema/radio-dei-nokia-mission-markku-koivisto-lahenteli-miehia?aid=6019
http://yle.fi/uutiset/markku_koivistolle_ehdollista_vankeutta_seksuaalisesta_hyvaksikaytosta/6554656- tottaon
Olen surullinen kun sanon että sanoinhan minä Markkustakin että ettekö näe ja huómaa minkälaiset silmät hänellä on ? Ja hänen naismaiset elet? Tutkikaa nyt Jumalan edessä tuo tiainen missä mennään kun hänen kasvo on mitä on. ??????
- KTS--
tottaon kirjoitti:
Olen surullinen kun sanon että sanoinhan minä Markkustakin että ettekö näe ja huómaa minkälaiset silmät hänellä on ? Ja hänen naismaiset elet? Tutkikaa nyt Jumalan edessä tuo tiainen missä mennään kun hänen kasvo on mitä on. ??????
Opettele luuseri kirjoittamaan.
- eikömitäänoleopittu
JAIKAL ja LÄHETTILÄS ovat hurahtaneet jälkitorontolaiseen ilveilyherätykseen.
Patrick-poika yhdistelee lavaesiintymisessään perinteisen nauruherätyksen, glossolalian, kundaliinijoogan, hypnoosin ja NewAgen sairaalloisia elementtejä.
Ja tuota uskonnollista SEKASOTKUA innostuvat Jaikal ja Lähettiläs mainostamaan! - lopunajanmerkit
Lähettiläs avautuu: "Olen 14 vuotta kylvämästä kylvänyt täällä tuota samaa siementä, mitä Patrick Tiainen kylvää ja olen ollut yhtä vihattu ja arvosteltu mitä hän on."
Melkoinen todistus! Lähettiläs lienee iältään kuudenkymmenen paremmalla puolella. Parissakymmenessä olevan hyppyheikki-pojan toronto-temput silti esikuvana! ;)
On täällä tosi uskottavat lähettiläät; menestysteologiset pellehermannit kärjessä!Ei se Joukokaan enään mikään nuori poika ole. Jos en minäkään nuori nainen.42-vee...meillä lienee kuintenkin parikymmentä vuotta ikäeroa. Hän voisi olla isäni...onnneksi ei ole.
Muuten minä olisin hullu.
- Lähettiläs
Kiitos siitä, että jo viimeinkin tunnustatte Jeesuksen Itse valitsimien seuraajiensa menestyvän. Olisi tosi ikävää, jos Jumalan Sana ei pitäisikään paikkaansa ja ihmiset jäisivät ahdistukseen, masennukseen ja kaikkinaiseen epätoivoon. Yrittäisivät omin voimin menestyä, mutta aina uudelleen ja uudelleen löytäisivät itsensä pohjalta.
Ihana, että Jumalan Sana on elävä ja kaikki mitä Elävä Jumalan Sana lupaa, pitää täysin paikkansa.
Tuollainen menestysteologi, mitä luetaankosanaa2 yrittää päälleni laskea, ei pidä paikkaansa kohdallani, enkä usko sen pitävän yhdenkään uskossa menestyneen kohdalla.
Luetaankosanaa2 on tuonut väärää menestysteologiaa palstalle ja kai hän sitä voi lisäkin tuoda, jos jotakin huvittaa lukea vääristeltyä menestysteologiaa.
Oikea menestys seuraa heitä, jotka elävät Jeesuksen seurassa.
1. Aikakirja 22
12 Antakoon vain Herra sinulle älyä ja ymmärrystä ja asettakoon sinut Israelia hallitsemaan ja noudattamaan Herran, Jumalasi, lakia.
13 Silloin sinä menestyt, jos tarkoin noudatat niitä käskyjä ja oikeuksia, jotka Herra antoi Moosekselle Israelia varten. Ole luja ja rohkea, älä pelkää äläkä arkaile.
3. Johanneksen kirje 1
1 Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan.
2 Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy.
3 Minua ilahutti suuresti, kun veljet tulivat ja antoivat todistuksen sinun totuudestasi, niinkuin sinä totuudessa vaellatkin.
4 Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa.
5 Rakkaani, sinä toimit uskollisesti kaikessa, mitä teet veljien, vieläpä vieraittenkin hyväksi.
6 He ovat seurakunnan edessä antaneet todistuksen sinun rakkaudestasi; ja sinä teet hyvin, kun autat heitä eteenpäin heidän matkallaan, niinkuin Jumalan edessä arvollista on.
7 Sillä hänen nimensä tähden he ovat matkalle lähteneet eivätkä ota pakanoilta mitään.
8 Me olemme siis velvolliset ottamaan semmoisia vastaan, auttaaksemme yhdessä totuutta eteenpäin.- varoitan-lähettilästä
Menestysteologiaa (niinsanottua) on moneen lähtöön. Sinulla 'lähettiläs' on siitä itsellesi valittu oma muunnelma. Muokkaat ns. menestystäsi omassa viisaudessasi niin, että se sopii sinun uskonnollisiin näkemyksiisi ja omiin järjenpäätelmiisi.
Menestystä, todellista menestystä on VAIN se, että vanha ihminen riisutaan ja turmeltunut oma tahto viedään ristille. Uusi luomus , Kristuksen kuva meissä ja osallisuus jumalallisesta luonnosta on ainoa menestys, joka kestää iäti.
En ole nimimerkki luetaankosanaa2. Mutta sen varoituksen annan uudelleen, että ÄLÄ enää mainosta Patrick Tiaista henkilönä, jolla olisi jotain kestävää opetusta. Estradilla hyppivä, sekavaa glossolaliaa suoltava, hervottomasti naurava poikanen EI TOIMI Jumalan Hengessä. KAUKANA SIITÄ!
Mitä hän sitten tekee, tämä Tiainen?
Hän antaa sitä torontolaista pimeyden henkeä ja niitä "armolahjoja", joita hän on afrikkalaisessa raamattukoulussa saanut jonkun menestyspiispan käsien alla. Sellaiseen retkuun on palstalla lähettiläänä esiintyvä "opettajamme" eksynyt. - luetaankosanaa2
"lähettiläs" onko valehtelu syntiä ???
Esitit minusta juuri valheen, oman katkeruutesi ja vihasi vuoksi !
Minä vastustan menestysteologiaa !!!
Sinä et taidakaan olla uudestisyntynyt, kun teet yhä syntiä !!!
2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. - Lähettiläs
luetaankosanaa2 kirjoitti:
"lähettiläs" onko valehtelu syntiä ???
Esitit minusta juuri valheen, oman katkeruutesi ja vihasi vuoksi !
Minä vastustan menestysteologiaa !!!
Sinä et taidakaan olla uudestisyntynyt, kun teet yhä syntiä !!!
2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.Kerro selvemmin mitä mielestäsi valehtelin. Väitätkö sinä ehkä niin, että et tuonut tuonne aikaisempaan ketjuun menestysteologiasta kertovaa tietoa, jossa kerrottiin ihmisen tekevän itsestään esim. jumalan ja mitä lie muutakin? En kylläkään lukenut juurikaan tuomaasi, sillä ei minulla ole aikaa, eikä halua etsiä tavallasi eksytyksiä ja kääntää ihmisiä katsomaan eksytyksiin Jeesuksen sijasta.
- Lähettiläs
varoitan-lähettilästä kirjoitti:
Menestysteologiaa (niinsanottua) on moneen lähtöön. Sinulla 'lähettiläs' on siitä itsellesi valittu oma muunnelma. Muokkaat ns. menestystäsi omassa viisaudessasi niin, että se sopii sinun uskonnollisiin näkemyksiisi ja omiin järjenpäätelmiisi.
Menestystä, todellista menestystä on VAIN se, että vanha ihminen riisutaan ja turmeltunut oma tahto viedään ristille. Uusi luomus , Kristuksen kuva meissä ja osallisuus jumalallisesta luonnosta on ainoa menestys, joka kestää iäti.
En ole nimimerkki luetaankosanaa2. Mutta sen varoituksen annan uudelleen, että ÄLÄ enää mainosta Patrick Tiaista henkilönä, jolla olisi jotain kestävää opetusta. Estradilla hyppivä, sekavaa glossolaliaa suoltava, hervottomasti naurava poikanen EI TOIMI Jumalan Hengessä. KAUKANA SIITÄ!
Mitä hän sitten tekee, tämä Tiainen?
Hän antaa sitä torontolaista pimeyden henkeä ja niitä "armolahjoja", joita hän on afrikkalaisessa raamattukoulussa saanut jonkun menestyspiispan käsien alla. Sellaiseen retkuun on palstalla lähettiläänä esiintyvä "opettajamme" eksynyt.Turhaa kyllä nyt varoitat nim.varoitanlähettilästä. Se mitä kuuntelin Patrick Tiaisen opetusta hengellisestä kasvusta oli täysin oikeaa, vaikka opissa on hänellä vielä oppimista.
Oppi ei pelasta, vaan johdattaa kutsutun Jeesuksen luokse, jossa on täydellinen vapaus, ilo ja rauha, eli menestys Sanan mukaan.
Jeesus antaa meille opin ja mitä kauemmin me Hänen kanssaan kuljemme kuuliaisesti sitä täydellisempi oppi on. Ei kukaan ole seppä syntyessään, vaan kasvaa sepäksi työn mukana. Lähettiläs kirjoitti:
Turhaa kyllä nyt varoitat nim.varoitanlähettilästä. Se mitä kuuntelin Patrick Tiaisen opetusta hengellisestä kasvusta oli täysin oikeaa, vaikka opissa on hänellä vielä oppimista.
Oppi ei pelasta, vaan johdattaa kutsutun Jeesuksen luokse, jossa on täydellinen vapaus, ilo ja rauha, eli menestys Sanan mukaan.
Jeesus antaa meille opin ja mitä kauemmin me Hänen kanssaan kuljemme kuuliaisesti sitä täydellisempi oppi on. Ei kukaan ole seppä syntyessään, vaan kasvaa sepäksi työn mukana.Miksi valhettelet nimmarista luetaankosanaa? Hän on oikeudenmukainen ihminen, ja siksi varmasti enemmän Jumalan mieleen kuin sinä ns lähettiläs.
- Lähettiläs
auroraboreallis kirjoitti:
Miksi valhettelet nimmarista luetaankosanaa? Hän on oikeudenmukainen ihminen, ja siksi varmasti enemmän Jumalan mieleen kuin sinä ns lähettiläs.
Älä aloita taasen perässäni kulkemista. Minä en valehtele ystävästäsi, mutta hän tekee sitä jatkuvasti muista ihmisistä.
Älä liittoudu ihmisiin, vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja sitä ihanaa rauhaa, joka siellä annetaan. Lähettiläs kirjoitti:
Älä aloita taasen perässäni kulkemista. Minä en valehtele ystävästäsi, mutta hän tekee sitä jatkuvasti muista ihmisistä.
Älä liittoudu ihmisiin, vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja sitä ihanaa rauhaa, joka siellä annetaan.Tulee mieleeni raamatun kohta jossa sanotaan valheveljistä:"rauha, rauha vaikka rauhaa ei ole."
Äläkä ole vainoharhainen, minä en sinun perässäsi ääliö kulje, enkä ole kulkenutkaan kun toi oli varmaan eka viesti jonka sulle laitoin.
Minä vaan näin heti että v a l e h t e l e t luetaankosanaanimmarista.- Lähettiläs
luetaankosanaa2 kirjoitti:
"lähettiläs" onko valehtelu syntiä ???
Esitit minusta juuri valheen, oman katkeruutesi ja vihasi vuoksi !
Minä vastustan menestysteologiaa !!!
Sinä et taidakaan olla uudestisyntynyt, kun teet yhä syntiä !!!
2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.Luetaankosanaa2 ei taida muistaa tekemisiään, joten autan muistamaan.
Ketjussa KUKA JEESUS ON on enemmänkin tämän luetaankosanaa2 muista tuomaa arvostelua tuomion hengessä. Luetaankosanaa2 vääristelee kaiken aikaa uudestisyntyneiden kirjoituksia, viestejä, oppia ja uskoa. Muiden hän antaa olla rauhassa ja liittoutuu syyttämään ihmisten kanssa, jotka eivät tunne Jeesusta, eli tekee uskottomien kanssa yhteistyötä.
Luetaankosanaa2 kirjoittaa tässä:
"Luin juuri Wikipediasta menestysteologiasta, ja "lähettäillän" oppi on suoraan sieltä ammennettu näköjään, en tätä aiemmin tajunnut, kun en ole kyseiseen oppiin perehtynyt !
Tässä pieni lainaus sieltä, ja se on TÄYSIN SAMA, kuin se oppi mitä "lähettiläs" täällä pyrkii levittämään:
-
-
Vanhurskaus ja synti:
" Monet menestysteologit uskovat, että uskova ihminen ei voi tehdä syntiä. Heidän oppinsa mukaan ihminen on henki, ja koska henki on uudestisyntynyt, se ei tee syntiä. Tämän opin mukaan uudestisyntyneen ihmisen henki on täydellisesti vanhurskas.[48] Jos ihminen tekee syntiä, sitä tekee silloin sielu tai ruumis, mutta ei uudestisyntynyt henki. Synti johtuu siitä, että henki ei ole vielä ottanut ihmisen sielua tai ruumista täysin hallintaansa. Mutta uudestisyntynyt ihminen itse, joka on menestysteologien mukaan henki, ei heidän mukaansa voi tehdä enää syntiä.[49][50] "
-
-
Huomatkaa myös seuraava kommentti sieltä, eli kun olen itse ihmetellyt miksi täällä juuri näitä oppeja niin innolla levitetään, niin syykin selvisi:
-
-
" Menestysteologit kohdistavat "evankeliointinsa" luterilaisiin, helluntailaisiin, vapaakirkollisiin, metodisteihin ja baptisteihin, tahtoen opettaa heille Uskon Sana -liikkeen oppi-isien Kenyonin ja Haginin opetuksia. Sen tähden he tahtovat tuoda tämän oppinsa myös kristillisiin seurakuntiin.[171] "
-
-
Että tälläistä selvisi, ja nyt ymmärrän paremmin tämän "evankelioinnin" innokkuuden juuri täällä !
VAROKAA näitä menestysteologian levittäjiä, ja perehtykää kunnolla tuohon Wikipedian artikkeliin, jotta tunnistatte nämä eksyttäjät !!!" - luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Kerro selvemmin mitä mielestäsi valehtelin. Väitätkö sinä ehkä niin, että et tuonut tuonne aikaisempaan ketjuun menestysteologiasta kertovaa tietoa, jossa kerrottiin ihmisen tekevän itsestään esim. jumalan ja mitä lie muutakin? En kylläkään lukenut juurikaan tuomaasi, sillä ei minulla ole aikaa, eikä halua etsiä tavallasi eksytyksiä ja kääntää ihmisiä katsomaan eksytyksiin Jeesuksen sijasta.
"Lähettiläs" mene jo itseesi !
Sinä kirjoitit seuraavaa:
" Luetaankosanaa2 on tuonut väärää menestysteologiaa palstalle ja kai hän sitä voi lisäkin tuoda, jos jotakin huvittaa lukea vääristeltyä menestysteologiaa. "
Minä en ole tuonut mitään väärää menestysteologiaa palstalle !!!
Ainoa mitä olen siitä tuonut on Wikipediasta sen määritelmiä siitä, mitä menestysteologia pitää sisällään !
Sen perusteella sinä paljastuit itse menestysteologian levittäjäksi tuon oman "täydellisyys" ja "synnittömyys" oppisi vuoksi ja kautta !
Minä siis vain vastustan sinun levittämiäsi valheita ja menestysteologiaan perustuvia oppejasi !!!
Tässä vielä lainaus sieltä Wikipedian määrityksestä:
Vanhurskaus ja synti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monet menestysteologit uskovat, että uskova ihminen ei voi tehdä syntiä. Heidän oppinsa mukaan ihminen on henki, ja koska henki on uudestisyntynyt, se ei tee syntiä. Tämän opin mukaan uudestisyntyneen ihmisen henki on täydellisesti vanhurskas.[48] Jos ihminen tekee syntiä, sitä tekee silloin sielu tai ruumis, mutta ei uudestisyntynyt henki. Synti johtuu siitä, että henki ei ole vielä ottanut ihmisen sielua tai ruumista täysin hallintaansa. Mutta uudestisyntynyt ihminen itse, joka on menestysteologien mukaan henki, ei heidän mukaansa voi tehdä enää syntiä.[49][50]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia
Tuo on aivan samaa huttua eli hapatusta eli harhaoppia, mitä sinä "lähettiläs" tyrkytät, olet sitä hieman muokannut vain sopivaksi oppeihisi !
Sinä "lähettiläs" vain olet muokannut oppiasi kaiken aikaa, sillä ennen vielä väitit niin, että et enää syntiä ollenkaan tee, kun et halua tehdä, eikä sinun ole pakko !
Mutta kun sinut laitoin tiukille, niin sitten aloit muuttaa oppiasi ja sanotkin nykyään, että et teekkään tahallista syntiä mukamas !
Eli jos et tiedä tekeväsi syntiä, kun et tiedä jonkun asian olevan syntiä, niin sitä ei lasketa mukamas ja siten sellaista voit kyllä tehdä vapaasti !
Sekin on puuta heinää, sillä se, että et asioita tiedä, ei oikeuta sinua syntiä tekemään !
Siis jos ajat autoa, ja rikot liikenne sääntöjä, niin saat sakot ja joudut vastuuseen, tiedät sinä sääntöjä tai et, eli oppimattomuus ei oikeuta lain rikkomiseen !
Siis jos uskovana minä en tutkisi Sanaa, ja olisin täysin ymmärtämätön Jumalan tahdosta eli laista, niin sinun oppisi mukaan, minä saisin tehdä syntiä surutta kuinka paljon tahansa, kun "minä en tiennyt" !
Käsitätkö yhtään kuinka pielessä oppisi ovat "lähettiläs" !
Mutta tässä onkin syy sinun vihaasi ja kaatkeruuteesi minua kohtaan, eli minä paljastan harhaoppisi, ja kun sinut paljastetaan, niin muutkin näkevät sen, mitä oikeasti olet ja että opetat harhaoppeja vain, ja et enää pysty näitä harhjaoppejasi levittämään, ja se siis on saanut sinut katkeroitumaan ja vihaamaan minua.
Nytkin en osallistunut koko tähän keskusteluun, ja silti katkeruudessasi ja vihassasi aloit minua vastoin Totuutta syyttämään valheellisesti !
Se toimintasi paljastaa sinussa olevan vihan ja katkeruuden, ja sen kantaminen sydämessä on myös syntiä "lähettiläs" !!! - Lähettiläs
auroraboreallis kirjoitti:
Tulee mieleeni raamatun kohta jossa sanotaan valheveljistä:"rauha, rauha vaikka rauhaa ei ole."
Äläkä ole vainoharhainen, minä en sinun perässäsi ääliö kulje, enkä ole kulkenutkaan kun toi oli varmaan eka viesti jonka sulle laitoin.
Minä vaan näin heti että v a l e h t e l e t luetaankosanaanimmarista.Ab, olet sinä vuosia kulkenut perässäni. Olen kirjottanut täällä edellisellä jaksollani Tiestä nimimerkillä ja sitä aikaisemmin Asiastakyse nimimerkillä. Olen ottanut jaksoni ajaksi jonkin nimimerkin ja sitä pitänyt sen aikaa, mitä olen täällä ollut.
Tiestä, Asiastakyse, nimmari, ei nimmaria, tänäänkin ja monta nimimerkkiä on näiden 14 vuoden aikana ollut käytössäni. Olen toksi aina vuodenkin täältä pois ja kun palaan kirjoitan jonkin aikaa.
Toivottavasti sinä ab löydät sen ilon, joka Herrassa on jokaiselle luvattu. En ole ollenkaan seurannut nykyistä kehitystäsi, mutta toivon sen alkaneen tapahtumaan niin, että otat vastaan Jumalan Sanaa. - Lähettiläs
luetaankosanaa2 kirjoitti:
"Lähettiläs" mene jo itseesi !
Sinä kirjoitit seuraavaa:
" Luetaankosanaa2 on tuonut väärää menestysteologiaa palstalle ja kai hän sitä voi lisäkin tuoda, jos jotakin huvittaa lukea vääristeltyä menestysteologiaa. "
Minä en ole tuonut mitään väärää menestysteologiaa palstalle !!!
Ainoa mitä olen siitä tuonut on Wikipediasta sen määritelmiä siitä, mitä menestysteologia pitää sisällään !
Sen perusteella sinä paljastuit itse menestysteologian levittäjäksi tuon oman "täydellisyys" ja "synnittömyys" oppisi vuoksi ja kautta !
Minä siis vain vastustan sinun levittämiäsi valheita ja menestysteologiaan perustuvia oppejasi !!!
Tässä vielä lainaus sieltä Wikipedian määrityksestä:
Vanhurskaus ja synti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monet menestysteologit uskovat, että uskova ihminen ei voi tehdä syntiä. Heidän oppinsa mukaan ihminen on henki, ja koska henki on uudestisyntynyt, se ei tee syntiä. Tämän opin mukaan uudestisyntyneen ihmisen henki on täydellisesti vanhurskas.[48] Jos ihminen tekee syntiä, sitä tekee silloin sielu tai ruumis, mutta ei uudestisyntynyt henki. Synti johtuu siitä, että henki ei ole vielä ottanut ihmisen sielua tai ruumista täysin hallintaansa. Mutta uudestisyntynyt ihminen itse, joka on menestysteologien mukaan henki, ei heidän mukaansa voi tehdä enää syntiä.[49][50]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia
Tuo on aivan samaa huttua eli hapatusta eli harhaoppia, mitä sinä "lähettiläs" tyrkytät, olet sitä hieman muokannut vain sopivaksi oppeihisi !
Sinä "lähettiläs" vain olet muokannut oppiasi kaiken aikaa, sillä ennen vielä väitit niin, että et enää syntiä ollenkaan tee, kun et halua tehdä, eikä sinun ole pakko !
Mutta kun sinut laitoin tiukille, niin sitten aloit muuttaa oppiasi ja sanotkin nykyään, että et teekkään tahallista syntiä mukamas !
Eli jos et tiedä tekeväsi syntiä, kun et tiedä jonkun asian olevan syntiä, niin sitä ei lasketa mukamas ja siten sellaista voit kyllä tehdä vapaasti !
Sekin on puuta heinää, sillä se, että et asioita tiedä, ei oikeuta sinua syntiä tekemään !
Siis jos ajat autoa, ja rikot liikenne sääntöjä, niin saat sakot ja joudut vastuuseen, tiedät sinä sääntöjä tai et, eli oppimattomuus ei oikeuta lain rikkomiseen !
Siis jos uskovana minä en tutkisi Sanaa, ja olisin täysin ymmärtämätön Jumalan tahdosta eli laista, niin sinun oppisi mukaan, minä saisin tehdä syntiä surutta kuinka paljon tahansa, kun "minä en tiennyt" !
Käsitätkö yhtään kuinka pielessä oppisi ovat "lähettiläs" !
Mutta tässä onkin syy sinun vihaasi ja kaatkeruuteesi minua kohtaan, eli minä paljastan harhaoppisi, ja kun sinut paljastetaan, niin muutkin näkevät sen, mitä oikeasti olet ja että opetat harhaoppeja vain, ja et enää pysty näitä harhjaoppejasi levittämään, ja se siis on saanut sinut katkeroitumaan ja vihaamaan minua.
Nytkin en osallistunut koko tähän keskusteluun, ja silti katkeruudessasi ja vihassasi aloit minua vastoin Totuutta syyttämään valheellisesti !
Se toimintasi paljastaa sinussa olevan vihan ja katkeruuden, ja sen kantaminen sydämessä on myös syntiä "lähettiläs" !!!Ethän sinä luetaankosansaa2 todella luule, että minulla on sinua kohtaan vihaa ja katkeruutta? Ei todellakaan ole. Ei sellaiset tunteet ole uudestisyntyneiden tunnekirjossa. Vaikka kaikkia noitakin tunteita ovat joskus kokeneet kaikki ihmiset, mutta kiitos Jeesukselle, Hän totisesti vapauttaa tuollaisista pahoista tunteista.
Jeesus on Jumalan Sana, joka vapauttaa synnin- ja kuoleman laista. Jumalan valtakunta on uudestisyntyeiden valtakunta, eikä sinne pääse sisälle vanha, syntinen ihminen. Siksi jokaisen pitää syntyä uudeksi. Ainakin heidän, jotka tahtovat siihen valtakuntaan, jossa on Rauhan Ruhtinas ja jossa synnillä ei ole sijaa.
Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella on se Lähde, jossa peso, eli uudistus tapahtuu ja näin ihminen saa kasteen haudan kautta nousta uuteen elämään. Lähettiläs kirjoitti:
Ab, olet sinä vuosia kulkenut perässäni. Olen kirjottanut täällä edellisellä jaksollani Tiestä nimimerkillä ja sitä aikaisemmin Asiastakyse nimimerkillä. Olen ottanut jaksoni ajaksi jonkin nimimerkin ja sitä pitänyt sen aikaa, mitä olen täällä ollut.
Tiestä, Asiastakyse, nimmari, ei nimmaria, tänäänkin ja monta nimimerkkiä on näiden 14 vuoden aikana ollut käytössäni. Olen toksi aina vuodenkin täältä pois ja kun palaan kirjoitan jonkin aikaa.
Toivottavasti sinä ab löydät sen ilon, joka Herrassa on jokaiselle luvattu. En ole ollenkaan seurannut nykyistä kehitystäsi, mutta toivon sen alkaneen tapahtumaan niin, että otat vastaan Jumalan Sanaa.Minä otan vastaan jumalan sanaa. Muutos on tullut. En enään juo.
Ikävä kyllä sinun kanssasi ei voi näistä keskustella sillä sinä olet hermostuttavan kärkäs tuomitsemaan.
Ei ole sinusta kuulunut ainakaan vuoteen, ja nytkään kyseessä e i ole mitään henkilökohtaista.
Mutta pakko sanoa että aika kummallista on että aina kun tulet palstalle siellä sinun ketjussasi on hirveä riita.
Nytkin olet riidoissa jo luetaankosanaa-uskovaisen kanssa.- luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Ethän sinä luetaankosansaa2 todella luule, että minulla on sinua kohtaan vihaa ja katkeruutta? Ei todellakaan ole. Ei sellaiset tunteet ole uudestisyntyneiden tunnekirjossa. Vaikka kaikkia noitakin tunteita ovat joskus kokeneet kaikki ihmiset, mutta kiitos Jeesukselle, Hän totisesti vapauttaa tuollaisista pahoista tunteista.
Jeesus on Jumalan Sana, joka vapauttaa synnin- ja kuoleman laista. Jumalan valtakunta on uudestisyntyeiden valtakunta, eikä sinne pääse sisälle vanha, syntinen ihminen. Siksi jokaisen pitää syntyä uudeksi. Ainakin heidän, jotka tahtovat siihen valtakuntaan, jossa on Rauhan Ruhtinas ja jossa synnillä ei ole sijaa.
Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella on se Lähde, jossa peso, eli uudistus tapahtuu ja näin ihminen saa kasteen haudan kautta nousta uuteen elämään.Minä en luule mitään, vaan se katkeruus ja viha asia näkyy selvästi toiminnassasi !
Enkä yhtään ihmettele sitä, sillä kyllä se varmaan kirpaisee kun omat harhaopit joku paljastaa, ja niiden levittäminen käy vaikeaksi ! :)
Joten ihan turhaan sinä yrität minulle tai muille valehdella, olet jo paljastunut ! :)
Itseäsi voit huijata kuinka paljon tahdotkin, eli voit jatkaa samalla valitsemallasi "synnittömyyden" tiellä, mutta minua et todellakaan huijaa !
Ehkäpä lähestymme nyt niitä aikoja, kun se sinun oikea sudenkarvasi paljastuu sieltä lampaantaljan alta, sillä sinä olet vain susi lampaiden vaatteissa, eli olet niitä vihollisen palveljioita, jotka tekeytyvät vain, eli esittävät venhurskauden palvelijoita !
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Sinäkin "Lähettiläs" käytät apostolin nimikettä nikissäsi, oletko siis omasta mielestäsi apostoli ???
2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä
Ef. 6:20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa - Jatässäkinketjussa
luetaankosanaa2 kirjoitti:
Minä en luule mitään, vaan se katkeruus ja viha asia näkyy selvästi toiminnassasi !
Enkä yhtään ihmettele sitä, sillä kyllä se varmaan kirpaisee kun omat harhaopit joku paljastaa, ja niiden levittäminen käy vaikeaksi ! :)
Joten ihan turhaan sinä yrität minulle tai muille valehdella, olet jo paljastunut ! :)
Itseäsi voit huijata kuinka paljon tahdotkin, eli voit jatkaa samalla valitsemallasi "synnittömyyden" tiellä, mutta minua et todellakaan huijaa !
Ehkäpä lähestymme nyt niitä aikoja, kun se sinun oikea sudenkarvasi paljastuu sieltä lampaantaljan alta, sillä sinä olet vain susi lampaiden vaatteissa, eli olet niitä vihollisen palveljioita, jotka tekeytyvät vain, eli esittävät venhurskauden palvelijoita !
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Sinäkin "Lähettiläs" käytät apostolin nimikettä nikissäsi, oletko siis omasta mielestäsi apostoli ???
2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä
Ef. 6:20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissaTäälläkin te kaksi naista olette rumasti kirjoittamassa. Mikä saa teidät tekemään tuollaista? Kertokaa se muille.
- naisistaalkanutpaha
Jatässäkinketjussa kirjoitti:
Täälläkin te kaksi naista olette rumasti kirjoittamassa. Mikä saa teidät tekemään tuollaista? Kertokaa se muille.
On oikeus vaatia noita naisia selittämään tekojaan. Vaikka mihin ketjuun kohta menee ne löytyvät sieltä puhumasta pahaa. Kamalaa, jos usko olis tuollaista. Ei oikeastaan ole mikään ihme se, että ihmiset pelkäävät tulla uskoon. Tuollaiset naiset pilaavat koko uskon maineen.
- tottaon
varoitan-lähettilästä kirjoitti:
Menestysteologiaa (niinsanottua) on moneen lähtöön. Sinulla 'lähettiläs' on siitä itsellesi valittu oma muunnelma. Muokkaat ns. menestystäsi omassa viisaudessasi niin, että se sopii sinun uskonnollisiin näkemyksiisi ja omiin järjenpäätelmiisi.
Menestystä, todellista menestystä on VAIN se, että vanha ihminen riisutaan ja turmeltunut oma tahto viedään ristille. Uusi luomus , Kristuksen kuva meissä ja osallisuus jumalallisesta luonnosta on ainoa menestys, joka kestää iäti.
En ole nimimerkki luetaankosanaa2. Mutta sen varoituksen annan uudelleen, että ÄLÄ enää mainosta Patrick Tiaista henkilönä, jolla olisi jotain kestävää opetusta. Estradilla hyppivä, sekavaa glossolaliaa suoltava, hervottomasti naurava poikanen EI TOIMI Jumalan Hengessä. KAUKANA SIITÄ!
Mitä hän sitten tekee, tämä Tiainen?
Hän antaa sitä torontolaista pimeyden henkeä ja niitä "armolahjoja", joita hän on afrikkalaisessa raamattukoulussa saanut jonkun menestyspiispan käsien alla. Sellaiseen retkuun on palstalla lähettiläänä esiintyvä "opettajamme" eksynyt.Aivan näin on asiat ! Henki on kavalan eksyttävä. Siunausta teille !
- apu.tulee.ylhäältä
Aloituksen tarkoitus on näyttää, että Lähettiläs ja Jaikal nimimerkeiltä PUUTTUU kyky arvostella ja koetella henkiä. Nuo kaksi kirjoittajaa liputtavat innokkaasti Patrick Tiaisen uuskarismaattiselle toiminnalle. He tekevät uhmakkaasti sen, VAIKKA on täysin selvää, että Patrick Tiainen kulkee toisen kokkolalaisen, Markku Koiviston, sekä lukemattomien muiden eksyttäjien perässä.
Patrickin seurakunnassa (Word of Faith Church Finland, Kokkola, Keski-Pohjanmaa) liehuvat liput, tanssivat tytöt ja pojat, kakerrellaan omituista glossolaliaa, pompitaan ja nauretaan ja huudetaan hullun lailla kurkku suorana ja niin edelleen.
Tuollaista menoa kilvan ihastelevat palstan varttuneet opettajat Jaikal ja Lähettiläs. Tosiasiassa nuo "opettajat" ovat eksyneitä uuskarismaattisen liikkeen koukkuihin jääneitä orjia. Nuo harhaopettajat sätkyttelevät samoissa kahleissa kuin Afrikasta oppinsa hakenut ihmepoika Patrick.
Mutta kaikkivaltias Jumala on ihmeitä tekevä ja armollinen Jumala. Rakkaudessaan Hän voi vapauttaa vieraiden henkivaltojen kahleisiin joutuneet orjat. Yksi ehto on vapautumiselle; niin ainakin minä näen: noiden orjien on nöyrryttävä ja tehtävä parannus. Heidän on tunnustettava, että he ovat eksyneet valheoppien suohon.- parastaonsanoasuoraan
"Patrickin seurakunnassa (Word of Faith Church Finland, Kokkola, Keski-Pohjanmaa) liehuvat liput, tanssivat tytöt ja pojat, kakerrellaan omituista glossolaliaa, pompitaan ja nauretaan ja huudetaan hullun lailla kurkku suorana ja niin edelleen.
Tuollaista menoa kilvan ihastelevat palstan varttuneet opettajat Jaikal ja Lähettiläs."
Mainittakoon erikseen Patrick-pojan vauhtihurmostelusta vielä puhaltelu, joka tussahtelee hänen suustaan kuin käärmeen myrkky. Puhaltelut ja tussahdukset ovat kokeneempien torontolaissatanistien varsinaisia tavaramerkkejä. - Keski-Pohjanmaalta
parastaonsanoasuoraan kirjoitti:
"Patrickin seurakunnassa (Word of Faith Church Finland, Kokkola, Keski-Pohjanmaa) liehuvat liput, tanssivat tytöt ja pojat, kakerrellaan omituista glossolaliaa, pompitaan ja nauretaan ja huudetaan hullun lailla kurkku suorana ja niin edelleen.
Tuollaista menoa kilvan ihastelevat palstan varttuneet opettajat Jaikal ja Lähettiläs."
Mainittakoon erikseen Patrick-pojan vauhtihurmostelusta vielä puhaltelu, joka tussahtelee hänen suustaan kuin käärmeen myrkky. Puhaltelut ja tussahdukset ovat kokeneempien torontolaissatanistien varsinaisia tavaramerkkejä.Pohjanmaalla on ainakin yksi juureva helluntaiseurakunta lopettanut yhteistyön Patrick Tiaisen kanssa. Muutaman kerran oli Tiainen käynyt ko. seurakunnassa.
Nyt on pääsy Tiaiselta estetty. Luottamus poikaan on mennyt.
"Uskon Sanan" seurakunnalla on epäilyttävä ja harhaoppinen kaiku. Tiainen ei tuota epäluuloa ole poistamassa. Päinvastoin. - Marjeta
Puhutko Kälviästä?
- tämä-on-tilanne
Marjeta kirjoitti:
Puhutko Kälviästä?
Kyllä vaan, tarkoitan nimenomaan Kälviän helluntaiseurakuntaa.
- oma.ongelmansa
Jaikalilla on oma ongelmansa, ja se selviää hyvin hänen omasta kommentistaan, siis Jaikali kirjoitti seuraavaa:
-
" Mikäli sattuu olemaan niin että seurakunta tai opettaja on harhaoppinen, Jumala on voimallinen varjelemaan ja jopa johdattamaan uskovan toiseen seurakuntaan. Jumala voi puhua uskovalleen suoraan. Meidän tulee siis jättää vähän eksytyksistä varottamista ja vastuuta myös Jumalalle ja sille yksilöuskovalle ja luottaa heihin. Emme saa luulla että meidän tulee varottaa kaikkia kaikista "tietämistämme" eksytyksistä. Uskovan tulee ennen kaikkea valvoa itseään ja omaa opetustaan ettei itse kuuluisi eksyttäjiin. "
-
Jaikali väittää olevansa Jumalan asettama opettaja, eli opettaja/paimen oikeammin !
Nyt Jaikali ITSE sanoo tuossa, että ei tarvitse paljastaa kaikkia eksytyksiä !
Vanhemman uskovan ja VARSINKIN PAIMENEN eli PAIMEN/OPETTAJAN tehtävä on juuri varoittaa nuorempia uskovia vaarallisista harhaopeista !
Mutta kun Jaikali ei ole valvonut eikä valvo omaa puhtauttaan, vaan on imenyt kaiken maailman hapatukset itseensä, niin hän suosittelee samaa muillekin eli nuoremmille uskoville !
Jaikali siis kehoittaa uskovia valvomattomuuteen, vaikka Sana sanoo että: VALVOKAA !
Jaikali ei ole noudattanut Raamatun tervettä ohjetta omalla kohdallaan:
1. Tim. 4:16 Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.
Tuossa kirjoituksessaan Jaikali siis toimii ihan vastoin tuota Sanan tervettä ohjetta ja kehoitusta, ja siten hän on itse eksynyt ja eksyttää muitakin !
Ja kuitenkin Jaikali siis ITSE väittää olevansa Jumalan asettama opettaja !
Ja näin vähän hän mistään näistä vakavista asioista ymmärtää !
Mutta kuten hän itse on sanonut, hän luottaa omiin hengellisiin vanhempiinsa, joilta Jaikali on nämäkin oppinsa ja toimintamallinsa omaksunut ja kopioinut, niitä yhätään Raamatulla tutkimatta, joten hapatus eli väärät opit ja toimintamallit vain siirtyvät eteenpäin ja Jaikali itse on sitä samaa toimintaa jatkamassa !
Kannattaako Jaikali uskoa Jumalaa eli Sanaa, vai ihmisiä ja heidän oppejaan, niitä kunnolla koettelematta ???
Ap. t. 5:29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.
Siis enemmän tulee totella Jumalaa ja Jumalan Sanaa, kuin ihmisiä ja heidän sanojaan !!!- Henok
Tuon jaikalin kertoman perusteella voin sanoa perustelematta nyt että jaikali on itse saatana.
- sammuttakaanuotio
Aikamoisia olivat kirjoitukset. Täytyy ihmetellä lähettiläs nimimerkin kärsivällisiä vastauksia, koska itse en varmaankaan vastaisi tuollaisiin ilkeyksiin. Mutta siitäpä juuri uudestisyntyneen tunnistaa. Aivan ilolla kirjoitan, että Patrick Tiainen puhuu aika tavalla oikein, kuten asiat ovat ja kuten niiden kuuluukin olla.
Tätä en tarkoita luetaankos2:lle, enkä sille toiselle vakikiusaajalle, vaan helluntailaisille. Te olette tehneet leirinuotion ahtaan portin ulkopuolelle ja te vahditte niitä, jotka yrittävät ja haluaisivat sisään siitä astua. Te otatte palavan puun ja huidotte kaikkia, jotka tahtoisivat astua sisään Jumalan valtakuntaan. Tehkää siis parannus, sillä aika on pian täysi teidänkin astua sisään!- kuulehanroviomestari
Kuulehan nyt roviomestari ;) Sitä harhatulten nuotiota tässä ollaan yritetty sammuttaa ja nyt sinä tulet irvailemaan sieltä uskonnollisesta ilotalostasi..
Ilotalo on oikeutettu nimitys sille ruokottomuudelle, jolla menestysteologista uuskarismaattisuutta roiskitaan pahaa aavistamattomien ihmisten silmille.
Voit arvostella mielesi mukaan puhtaan opin puolustajia, mutta tiedä se, että Jumalalla on vartiosotilaansa, joiden sydämessä on huoli eksyttävien oppien levittämisestä. Pimeyden keskellä loistaa vielä valoa. Anna Jumalan Sanan valon loistaa ja osoittaa uusi ja elävä tie, joka johtaa Jeesuksen jalanjälkiin Hänen tahtoaan noudattamaan. - Älkääitetehkömitään
kuulehanroviomestari kirjoitti:
Kuulehan nyt roviomestari ;) Sitä harhatulten nuotiota tässä ollaan yritetty sammuttaa ja nyt sinä tulet irvailemaan sieltä uskonnollisesta ilotalostasi..
Ilotalo on oikeutettu nimitys sille ruokottomuudelle, jolla menestysteologista uuskarismaattisuutta roiskitaan pahaa aavistamattomien ihmisten silmille.
Voit arvostella mielesi mukaan puhtaan opin puolustajia, mutta tiedä se, että Jumalalla on vartiosotilaansa, joiden sydämessä on huoli eksyttävien oppien levittämisestä. Pimeyden keskellä loistaa vielä valoa. Anna Jumalan Sanan valon loistaa ja osoittaa uusi ja elävä tie, joka johtaa Jeesuksen jalanjälkiin Hänen tahtoaan noudattamaan.Annetaanpa Jumalan ratkaista tämän illan aikana kumpi teistä on oikeassa. Jumala on puhtauden ja oikeuden puolustaja. Särkee kavalat juuret ja kaikki pahan teot.
- luetaankosanaa2
Älkääitetehkömitään kirjoitti:
Annetaanpa Jumalan ratkaista tämän illan aikana kumpi teistä on oikeassa. Jumala on puhtauden ja oikeuden puolustaja. Särkee kavalat juuret ja kaikki pahan teot.
Raamattu sanoo selvästi:
Matt. 15:13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
Tuohon liittyen:
1. Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
Gal. 5:9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. - jebulijes
kuulehanroviomestari kirjoitti:
Kuulehan nyt roviomestari ;) Sitä harhatulten nuotiota tässä ollaan yritetty sammuttaa ja nyt sinä tulet irvailemaan sieltä uskonnollisesta ilotalostasi..
Ilotalo on oikeutettu nimitys sille ruokottomuudelle, jolla menestysteologista uuskarismaattisuutta roiskitaan pahaa aavistamattomien ihmisten silmille.
Voit arvostella mielesi mukaan puhtaan opin puolustajia, mutta tiedä se, että Jumalalla on vartiosotilaansa, joiden sydämessä on huoli eksyttävien oppien levittämisestä. Pimeyden keskellä loistaa vielä valoa. Anna Jumalan Sanan valon loistaa ja osoittaa uusi ja elävä tie, joka johtaa Jeesuksen jalanjälkiin Hänen tahtoaan noudattamaan.Nyt osui ja upposi. Ylistys Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle kaikista vartiosotilaista, jotka varoittavat ja puhaltavat pasuunaansa, silloin kun huomaavat vaaran.
- sopikaariitanne
Samaa mieltä kuin älkääitetehkömitään. Jumala on varmasti voimallinen ratkaisemaan riidat, joita ei saisi edes käydä. He, jotka kulkevat Jumalan hengessä antavat riepoa itsensä riekaleiksi Jumalan Sanan tähden, mutta ajallaan Herra näyttää kuka Hän on. Sillä joka rienaa Hänen hengessään kulkevia, eivät rankaisematta jää.
Niinkuin saarnaaja sanoo, ei mitään uutta auringon alla. Sama tila näyttää jatkuvan uuden liiton aikana, toiset tuomitsevat edelleen, vaikka heille kuinka osoittaisi Sanan olevan oikeassa. Mikään ei ole muuttunut siitä, kun Jeesus tuomittiin. Näin se vain on ja Sanakin sen vahvistaa!
Jotkut yrittävät sen nuotion lisäksi asentaa ahtaan portin eteen oikein ristikon, ettei vain kukaan nyt yritä astua sisään. Ajatelkaa! Joku saattaa ohittaa vahingossa nämä leiriläiset! Jo on aikoja eletty! Hui kauheaa!
Onneksi, siis onneksi Herra on voimallinen ja Hän tulee voimassaan ja näyttää kuka Hän on! Meille kaikille!
Pakko jatkaa, kun tulee vielä sellainen mielikuva, että nämä leiriläiset oikein käyttävät tätä ristikkoa muistilappujen kiinnittämiseen! Älä astu sisään, älä tee parannusta, älä lakkaa tekemästä syntiä, muista muistuttaa kaikkia, että jää tälle puolelle kuin minäkin, ei Jeesus meiltä mitään vaadi! Ja vielä paras muistilappu, älä mene sisään, en minäkään ole mennyt, etten vain jäisi nyt yksin tänne ulkopuolelle seisomaan! Kuka minun kanssani sitten täällä olisi?
Sitten he pitävät nuotion vieressä kokousta kuinka suistaa sisään menijät raiteiltaan vanhoilla opeillaan! Että tämmöinen leirituli siellä! - aloittaja.vastaa
"Annetaanpa Jumalan ratkaista tämän illan aikana kumpi teistä on oikeassa. Jumala on puhtauden ja oikeuden puolustaja. Särkee kavalat juuret ja kaikki pahan teot."
En tiedä, keitä nimimerkki "Älkääitetehkömitään" tarkoittaa ylläolevalla viestillä.
Mutta sen minä tiedän, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on voimallinen musertamaan jokaisen varustuksen, joka asetetaan Hänen tuntemistaan vastaan.
Myös sen tiedän ja uskon sydämessäni, että Jumala vihaa kaikkea vääryyttä. "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa," Room.1:18
Torontolainen sairas pelehtiminen uusapostolisessa ja uuskarismaattisessa hengessä on hävytöntä Jumalan Sanan ja Totuuden Hengen pilkkaamista. Se ei voi jäädä ilman seurauksia. Saakoon hyvä Jumala osoittaa itsekullekin, mikä on totta ja oikeaa Sanan mukaista opetusta ja vaellusta. Ihmisinä saamme varoittaa, mutta tuomio on Jumalan.- lahkoslangia
Abrahamin ja iisakin jumala...sinä olet hellluntailaisten seuroissa käynyt kun osaat jo noin hyvin tuon lahkoslangin.
- Tapahtui
Mitä Jumala tänä iltana teki. Hän vaati ottamaan selvää mihin kategoriaan tuo Patrick Tiaistakin etunenässä pilkaava luetaankosanaa2 kuuluu. Selivitys tuli ja tuo ihminen osottautui pelkästään pahasuiseksi naiseksi kertoen, että hän ei ikinä ole opttaja, paimen tai mikään muu ollutkaan. Silti tuo ihminen on etunenässä tuomitsemassa esim. juuri Patrick Tiaista. Tuollaisia ovat kaikki tuomitsijat. He ovat epäluotettavia, joka tuuleen mukana menijöitä ja oma tuuli määrä noita.
Miten te kehtaatte tuon naisen mukana olla syyttelemässä ja tuomitsemassa?
Jumala tahtoi tämän asian tuoda julki juuri tälle illalle. - luetaankosanaa2
Tapahtui kirjoitti:
Mitä Jumala tänä iltana teki. Hän vaati ottamaan selvää mihin kategoriaan tuo Patrick Tiaistakin etunenässä pilkaava luetaankosanaa2 kuuluu. Selivitys tuli ja tuo ihminen osottautui pelkästään pahasuiseksi naiseksi kertoen, että hän ei ikinä ole opttaja, paimen tai mikään muu ollutkaan. Silti tuo ihminen on etunenässä tuomitsemassa esim. juuri Patrick Tiaista. Tuollaisia ovat kaikki tuomitsijat. He ovat epäluotettavia, joka tuuleen mukana menijöitä ja oma tuuli määrä noita.
Miten te kehtaatte tuon naisen mukana olla syyttelemässä ja tuomitsemassa?
Jumala tahtoi tämän asian tuoda julki juuri tälle illalle.Voisitko pysyä Totuudessa ???
Minä en ole osallistunut Patrik Tiaisen ja hänen touhujensa arviointiin !!!
Olen yleisesti vain kirjoittanut menestysteologiasta !
Joten pysyttäisiinkö Totuudessa eikä harhakuvitelissa ja luuloissa vain eli valheissa !
Olen arvostellut ja arvioinnut vain Jaikalin ja "lähettilään" vääriä touhuja ja oppeja ! - PalstaaSeurannut
Tapahtui kirjoitti:
Mitä Jumala tänä iltana teki. Hän vaati ottamaan selvää mihin kategoriaan tuo Patrick Tiaistakin etunenässä pilkaava luetaankosanaa2 kuuluu. Selivitys tuli ja tuo ihminen osottautui pelkästään pahasuiseksi naiseksi kertoen, että hän ei ikinä ole opttaja, paimen tai mikään muu ollutkaan. Silti tuo ihminen on etunenässä tuomitsemassa esim. juuri Patrick Tiaista. Tuollaisia ovat kaikki tuomitsijat. He ovat epäluotettavia, joka tuuleen mukana menijöitä ja oma tuuli määrä noita.
Miten te kehtaatte tuon naisen mukana olla syyttelemässä ja tuomitsemassa?
Jumala tahtoi tämän asian tuoda julki juuri tälle illalle.Mitä ihmettä? konsultoitko valheen henkeä? Sinua on petetty! luetaankosanaa2 ei ole nainen eikä ole pilkannut Patrick Tiaista.
- jebulijes
Tapahtui kirjoitti:
Mitä Jumala tänä iltana teki. Hän vaati ottamaan selvää mihin kategoriaan tuo Patrick Tiaistakin etunenässä pilkaava luetaankosanaa2 kuuluu. Selivitys tuli ja tuo ihminen osottautui pelkästään pahasuiseksi naiseksi kertoen, että hän ei ikinä ole opttaja, paimen tai mikään muu ollutkaan. Silti tuo ihminen on etunenässä tuomitsemassa esim. juuri Patrick Tiaista. Tuollaisia ovat kaikki tuomitsijat. He ovat epäluotettavia, joka tuuleen mukana menijöitä ja oma tuuli määrä noita.
Miten te kehtaatte tuon naisen mukana olla syyttelemässä ja tuomitsemassa?
Jumala tahtoi tämän asian tuoda julki juuri tälle illalle.Kyllä täytyy ihmetellä, miten Sanaa tuntematon ihminen voikaan olla, kun ei osaa erottaa väärää epäraamatullista opetusta raittiista Raamatullisesta opetuksesta. Onhan se nyt ihan selvää, että Tintin lirkuttelut ovat vähintäänkin tarkasti arvosteltava, ja pidettävä se, mikä on hyvää, ja hylättävä kaikki muu. Tintti on kummallinen puu, joka tuottaa sekä hyviä, että huonoja hedelmiä. Olkaamme siis varovaisia.
- erikoinenihminen
Nythän tämä asia selvisi ihan Herran tahdosta, että tämä eksytysten etsijä on kuin onkin nainen. Hän on esiintynyt tällä palstalla jo kauan aikaa "tuomarina, paimenena ja erilaisena ohjaajana "oikeaan suuntaan", vaikka hänellä ei ole edes seurakuntaa olemassakaan. Hän on saanut oppinsa, mistä lie? Vain Herra tietää! Näin se vastapuoli taitavasti todellakin harhauttaa uskovatkin tällä palstalla mukaan "juoniinsa".
Onneksi tämä asia nyt selvisi. Toivottavasti nyt joku tuo hänen nimimerkkinsä varoitukseksi tähän ketjuun, koska niin paljon hän on saanut hallaa aikaiseksi. Vaikka hän kyllä tarpeen tullen vaihtelee sitä sujuvasti esiintyen milloin minäkin merkkinä ja vastailee ja kyselee itse itseltään, väittäen milloin mitäkin.- luetaankosanaa2
Olette jo aivan sekaisin päästänne ja olette todella pahasti harhaisia !
Minä en ole mikään nainen !!!
Enkä minä ole aloittanut yhtäkään Patrikia käsittelevää ketjua !
En siis ole edes perehtynyt millään tapaa koko henkilön toimintaan, joten en sitä arvostele enkä arvioi silloin myöskään !
Elätte siis omassa harhaisessa todellisuudessanne, jolla ei ole mitään tekemistä Totuuden ja todellisuuden kanssa !
- rakkaudetonko
Tuossa ylempänä olikin joku näemmä ymmärtänyt saman asian. Kiitos vain vahvistuksesta, ajattelinkin asian olevan juurikin noin. Ihmettelinkin monta päivää, mistä tämä Patrick Tiainen vedettiin tälle palstalle?
Kuka on noin katala ihminen, olen kyllä järkyttynyt! Tuohan on sellaista aivan järjetöntä henkistä ja hengellistä väkivaltaa, josta pitäisi joutua ihan vastuuseen. Suorastaan sadistista kidutusta! Kuinka musta voikaan ihmisen sydän olla? En voi kuin ihmetellä asiaa! - aloittajana.vastaan
Miten te kehtaatte? Ja kyllähän te kehtaatte, koska olette eksyneet pois totuudesta. Patrick Tiainen on vielä poikanen ja haluan uskoa, että Jumalalla on erityistä armoa häntä kohtaan. Aloitusta ei ole suunnattu Patrick-poikaa vastaan.
Aloituksessa nostetaan esille kokeneitten, iältään jo yli kuuskymppisten veteraanien Jaikal ja Lähettiläs vakava hairahtuminen. Nuo iäkkäät 'opettajat', mitä lie ovatkaan, yllyttävät avoimesti meitä, että lähtisimme ottamaan todesta tuon Patrick-poikasen uskonnolliset kepposet.
Missä on em. "opettajien" hengellinen vastuu!? Eikkö heidän pitäisi olla ensimmäisinä ojentamassa karismaattisiin harhoihin sortunutta poikasta Sanan totuuden tielle!- tämänteen
Olen ehdottomasti Jaikalin ja Lähettilään kanssa samaa mieltä siitä, että nyt on Suomeen saatu julistaja, joka ei kuvia kumarra.
Kunnioitan muutenkin ihmisiä, joilla on pitkä kokemus hengellisellä kentällä. Patrick aloittaa työtään ja joutuu kokemaan samoin kovia, mitä Jaikal ja Lähettiläs ovat kokeneet. Olen varma, että heitä on syytetty, soimattu, tuomittu ja niin edelleen. Sellaista koki Jeesus ja sellaista kokevat kaikki Jeesuksen täysisydämiset palvelijat. Ei se sen kummempaa ole. Lähettiläs ja Jaikal ovat hyviä esimerkkejä rauhasta, joka heidän kirjoituksissaan vallitsee silloinkin, kun heistä valehdellaan.
Opettajilla on suuri hengellinen vastuu. Suurempi kuin monikaan täällä tietää. En ole ikinä nähnyt Jaikalin ja Lähettilään tuomitsemassa muita. Harvoin olen kyllä nähnyt heidän antavan niin selkeää mielipidettä julistajasta, mitä nyt antoivat. Tuomitsemassa en ole heitä koskaan nähnyt. - Punnittu.ja.havaittu
Uskomatonta typeryyttä, aivan uskomatonta sinulta "tämänteen" nimimerkki!
Jaikalin ja "lähettilään" hengellinen painoarvo on nyt lopulta "tiaisella" punnittu ja äärimmäisen köyhäksi havaittu.
On sataprosenttisen (100%) varmaa, että nuo veitikat jaikal ja lähettiläs ovat täsmälleen samassa jälkikarismaattisessa torontoliemessä kuin Patrick-poika.
Helluntaipalsta todistaa Suomen hengellisen kentän syvälle langennutta tilaa. Palstalla jonkinlaisina "opettajina" ovat hääräämässä saatanalliseen pimeyteen vajonneet tyhjäntoimittajat kuten jaikal ja lähettiläs. Heille on käymässä kuten Jeesus Matteuksen evankeliumissa varoittaa:
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'" Matt.7:22-23 - Lähettiläs
Punnittu.ja.havaittu kirjoitti:
Uskomatonta typeryyttä, aivan uskomatonta sinulta "tämänteen" nimimerkki!
Jaikalin ja "lähettilään" hengellinen painoarvo on nyt lopulta "tiaisella" punnittu ja äärimmäisen köyhäksi havaittu.
On sataprosenttisen (100%) varmaa, että nuo veitikat jaikal ja lähettiläs ovat täsmälleen samassa jälkikarismaattisessa torontoliemessä kuin Patrick-poika.
Helluntaipalsta todistaa Suomen hengellisen kentän syvälle langennutta tilaa. Palstalla jonkinlaisina "opettajina" ovat hääräämässä saatanalliseen pimeyteen vajonneet tyhjäntoimittajat kuten jaikal ja lähettiläs. Heille on käymässä kuten Jeesus Matteuksen evankeliumissa varoittaa:
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'" Matt.7:22-23Olen kertonut arvostelleeni Patrick Tiaista sen opetuksen mukaan, jonka kuuntelin. Kuuntelin hengellinen kasvu opetuksen ja se oli todella Jumalan Sanan mukainen opetus. Jopa harvinainen maassa, jossa opetetaan katsomaan eksytyksiin, eli kääntämään katse Jeesuksesta ihmisiin ja eksytyksiin.
En yleensä kurki toisten rakennuksiin, enkä mene sinne työkentille, jossa jo työtä ahkeroidaan, mutta nyt viime päivinä olen halunnut arvostella Suomen hengellistä opetusta. Surukseni täytyy sanoa, että Patrick Tiaista lukuunottamatta kaikissa muissa oli pelkkää varoitusta, varoituksen perään. Miten ihmeessä ihmiset voivat kasvaa Jumalan tuntemiseen, kun heidät pelotellaan jo alkumatkalla varoittamalla eksytyksistä. Nuo ihmiset joutuvat koukkuun, joka ei vapauta heitä koskaan toimimaan Jumalan Hengen ja Voiman mukaisesti.
Suomen työkentät ovat kuivuuten kuolemassa, mutta kiitos Jeesukselle, Hän kääntää työkentän kohtalon laskemalla Henkensä poikiemme ja tyttäriemme päälle.
Kuuntele Patrick Tiaisen opetus hengellisestä kasvusta ja tee arvostelu. Alku on ensin sellaista, että ei uskoisi sen kääntyvän Jumalan Sanan mukaiseen hyvään opetukseen, joten jatka kuuntelua sinne asti.
Älkää arvostelko jos ette itse tunne Jumalan Sanaa, vaan ottakaa vain hyvä ja hyljätkää se, mitä pidätte huonona, tai ette hengellisen kasvuvaiheen takia voi ottaa vastaan. Ottakaa vastaan se, minkä Pyhä Henki kirkastaa Sanan mukaiseksi, eli tutustukaa jokainen itse evankeliumeihin. Te tulette eksymään, jos ette tunne kirjoituksia.
- peitteetportinedessä
Näin on! Mikä kumma peite monien seurakuntien yllä on? Aivan käsittämätöntä on, ettei pystytä oikeasti ottamaan Jeesusta vastaan, vaan Hänet väännetään johonkin muottiin, jonka pitäisi palvella miljoonia kristittyjä eri suuntauksissa. On hyvä, kun nyt on alkanut aika, jolloin tuollaiset näkymättömät hengettömät muurit murskataan hengellisen temppelin tieltä ja voi niitä, jotka luulevat tekevänsä palveluksen Jumalalle varoittaen todellisesta voittopalkinnosta ja mikä pettymys se tulee olemaan valtaville ihmisjoukoille, että heitä on opetettu väärin ja vajavaisesti juuri siinä tärkeimmässä asiassa eli sisimpään majaan pääsemisestä.
Nythän lestadiolaisuus on murtumakohdassa ja samoin tulee käymään kaikille, jotka eivät tunne Jeesusta. Häneen tulee tutustua HENKILÖKOHTAISESTI, ei riitä käynnit jumalanpalveluksissa ja rukousilloissa, vaan Häneen pitää tutustua, jotta voisi Hänen tahtonsa tietää ja toteuttaa omassa elämässä.
Lestadiolaiset ikävä kyllä luopuvat suoraan Jumalasta, koska he eivät edes lue raamattua koskaan. Helluntailaiset lukevat, mutta he ovat asettaneet jotenkin Paavalin ahtaan portin eteen ja sen seurauksena he eivät erota koko porttia, se on heidän kohdallaan saranoiltaan jo ruostunut, kun sitä ei avata koskaan. Suomen helluntailaisuuden juuret ovat yhtä syvällä kuin lestadiolaisuuden, silti heillä on sama lopputulos, näkökyvyttömyys nähdä itse JEESUS. - Ohotaassamaa
En käsitä ollenkaan sitä, miksi jotku pilkkaa niitä, jotka menestyvät uskon tiellä. On aivan varma, että niin Jumala lupaa. Jumala lupaa menestystä omalle kansalleen. Jo vanhassa testamentissa tuo on luvattu. Uudessa testamentissa sama toistuu. Raamattu kertoo uskollisten menestyksestä.
Onko käynyt niin, että nuo jotka syyttävät menestyviä mennareiksi ovat niitä, jotka itse eivät ole saaneet kokea menstystä Jumalan seurassa?
Täytyy olla pahasti kateellinen, kun käyttää aikansa menestyneen tyrmäämiseen.
Lukekaa Jumalan lupaukset menestymisestä.- Aamenaamen
Aamen.
- jebulijes
Olin kerran erittäin menestynyt uskovainen. Se koitui kuitenkin minulle suureksi vahingoksi ja omassa ylpeydessäni tuhosin kaiken ympärilläni.
Menetin lähes kaiken, omaisuuteni ja perheenikin. Tämä menetys koitui minulle kuitenkin suureksi siunaukseksi ja johti parannuksen tekemiseen.
Kiitän Jumalaa ja Isää kaikesta kurituksesta mitä hän armossaan minulle antoi, sillä jos Jumala ei kurita, ei Hän myöskään rakasta. Kurituksessaan Hän osoittaa mitä suurinta rakkauttaan.
Perheeni sain takaisin, mutta en omaisuutta, jonka menetin.
Jumalan huolenpidossa on minulle yllinkyllin. Tässä on minun menestysteologiani.
Se riittää nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen. - Lähettiläs
jebulijes kirjoitti:
Olin kerran erittäin menestynyt uskovainen. Se koitui kuitenkin minulle suureksi vahingoksi ja omassa ylpeydessäni tuhosin kaiken ympärilläni.
Menetin lähes kaiken, omaisuuteni ja perheenikin. Tämä menetys koitui minulle kuitenkin suureksi siunaukseksi ja johti parannuksen tekemiseen.
Kiitän Jumalaa ja Isää kaikesta kurituksesta mitä hän armossaan minulle antoi, sillä jos Jumala ei kurita, ei Hän myöskään rakasta. Kurituksessaan Hän osoittaa mitä suurinta rakkauttaan.
Perheeni sain takaisin, mutta en omaisuutta, jonka menetin.
Jumalan huolenpidossa on minulle yllinkyllin. Tässä on minun menestysteologiani.
Se riittää nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.Oletkohan kokenut samaa mitä minäkin jouduin kokemaan. Usein olen tuonut Psalmi 88 tänne sen takia, että jouduin kokemaan tuon Psalmin kirjoittajan tavalla puhdistuksen.
En menettänyt perhettäni, enkä mitään muuta kuin täysin itseni, mutta siitä syntyi valtava voitto ja sen voiton takia olen tuonut tänne Psalmi 30.
Nuo molemmat Psalmit ovat Jumalan antamia. Suuressa ahdistuksessani Hän johdatti minut lukemaan Psalmi 88 ja minun oli huudettava, että joku muukin on joutunut tämän, mitä nyt koen, kokemaan. Psalmin laulaja oli kovassa ahdistuksessa, kuten olin minäkin. Tuo kaikki tapahtui uskontiellä ollessani.
Päästyäni Jumalan raskaan käden alta vapaaksi, uskonveljeni kertoi Jumalan antaneen sen tapauksen takia Psalmi 30, jonka oli käskenyt lukea meille muillekin kuulla.
En voinut kuin ihmetellä, miten nuo kaksi Psalmia sopivat toisiinsa ja miten totta ne olivat kohdallani. Se mitä on ennen ollut, on nytkin. - Lähettiläs
Lähettiläs kirjoitti:
Oletkohan kokenut samaa mitä minäkin jouduin kokemaan. Usein olen tuonut Psalmi 88 tänne sen takia, että jouduin kokemaan tuon Psalmin kirjoittajan tavalla puhdistuksen.
En menettänyt perhettäni, enkä mitään muuta kuin täysin itseni, mutta siitä syntyi valtava voitto ja sen voiton takia olen tuonut tänne Psalmi 30.
Nuo molemmat Psalmit ovat Jumalan antamia. Suuressa ahdistuksessani Hän johdatti minut lukemaan Psalmi 88 ja minun oli huudettava, että joku muukin on joutunut tämän, mitä nyt koen, kokemaan. Psalmin laulaja oli kovassa ahdistuksessa, kuten olin minäkin. Tuo kaikki tapahtui uskontiellä ollessani.
Päästyäni Jumalan raskaan käden alta vapaaksi, uskonveljeni kertoi Jumalan antaneen sen tapauksen takia Psalmi 30, jonka oli käskenyt lukea meille muillekin kuulla.
En voinut kuin ihmetellä, miten nuo kaksi Psalmia sopivat toisiinsa ja miten totta ne olivat kohdallani. Se mitä on ennen ollut, on nytkin.Tässä nämä Jumalan antamat Psalmit silloin, kun puhdistus oli kovaa ja silloin, kun se loppui ja alkoi uusi elämä.
Psalmit 88
1 Koorahilaisten laulu, virsi; veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Sairaus"; esrahilaisen Heemanin mietevirsi.(88:2) Herra, minun pelastukseni Jumala, päivin ja öin minä huudan sinun edessäsi.
2 (88:3) Salli minun rukoukseni tulla kasvojesi eteen, kallista korvasi minun huutoni puoleen.
3 (88:4) Sillä minun sieluni on kärsimyksistä kylläinen, ja minun elämäni on lähellä tuonelaa.
4 (88:5) Minut luetaan hautaan menevien joukkoon, minä olen kuin mies, jolta voima on poissa.
5 (88:6) Minä olen jätetty kuolleitten joukkoon, olen kuin kaatuneet, jotka haudassa makaavat ja joita sinä et enää muista ja jotka ovat sinun kädestäsi erotetut.
6 (88:7) Sinä olet laskenut minut syvimpään hautaan, pimeyteen, syviin kuiluihin.
7 (88:8) Sinun vihasi painaa minua, ja kaikki kuohusi sinä vyörytät minun ylitseni. Sela.
8 (88:9) Sinä olet karkoittanut tuttavani minusta kauas, olet tehnyt minut heille inhoksi; minä olen suljettu sisään enkä pääse ulos.
9 (88:10) Minun kasvoni ovat kuihtuneet kurjuudesta. Joka päivä minä huudan sinua, Herra, ja ojennan käteni sinun puoleesi.
10 (88:11) Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela.
11 (88:12) Kerrotaanko haudassa sinun armostasi, manalassa sinun uskollisuudestasi?
12 (88:13) Tunnetaanko sinun ihmeitäsi pimeydessä ja sinun vanhurskauttasi unhotuksen maassa?
13 (88:14) Mutta minä huudan avukseni sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun eteesi.
14 (88:15) Miksi, Herra, hylkäät minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta?
15 (88:16) Minä olen kurja ja lähellä kuolemaa hamasta nuoruudestani, minä kärsin sinun kauhujasi, olen neuvoton.
16 (88:17) Sinun vihasi vyöryy minun ylitseni, sinun hirmusi hukuttavat minut.
17 (88:18) Ne saartavat minua kaiken päivää kuin vedet, ne kaikki yhdessä piirittävät minua.
18 (88:19) Ystävät ja toverit sinä olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.
Herran puhdistaman ja valmistaman temppelin vihkimislaulu. Jumala tekee työnsä meissä. Hän valmistaa ja vihkii käyttöönsä temppelinsä johon Hän tulee asumaan.
Psalmit 30
1 Daavidin virsi; temppelin vihkimislaulu.(30:2) Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta.
2 (30:3) Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut.
3 (30:4) Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
4 (30:5) Veisatkaa kiitosta Herralle, te hänen hurskaansa, ylistäkää hänen pyhää nimeänsä.
5 (30:6) Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo.
6 (30:7) Minä sanoin menestykseni päivinä: "En minä ikinä horju".
7 (30:8) Herra, sinä armossasi vahvistit minun vuoreni. Mutta kun sinä kätkit kasvosi, niin minä peljästyin.
8 (30:9) Sinua, Herra, minä huusin ja Herraa minä rukoilin:
9 (30:10) "Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi?
10 (30:11) Kuule, Herra, ja armahda minua, Herra, ole minun auttajani."
11 (30:12) Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla,
12 (30:13) että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän iankaikkisesti. - tomumaja.ei.kirj
Lähettiläs kirjoitti:
Tässä nämä Jumalan antamat Psalmit silloin, kun puhdistus oli kovaa ja silloin, kun se loppui ja alkoi uusi elämä.

12 (30:13) että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän iankaikkisesti.Olen jotenkin nyt tietoinen että sinua on kasvatettu Jumalan taholta. Otan nuo Psalmit muistiin itselleni. Ole siunattu
- Lähettiläs
tomumaja.ei.kirj kirjoitti:
Olen jotenkin nyt tietoinen että sinua on kasvatettu Jumalan taholta. Otan nuo Psalmit muistiin itselleni. Ole siunattu
Ota vain tomumaja nuo Psalmit muistiin ja katso Psalmien miesten kokemaan aina välillä. Tuosta on yli kolme vuosikymmentä, kun joutuin kovaan puhdistukseen ja olin jopa aivan toivoton. Luulin, kuten Psalmin mieskin, että Jumala oli aivan hyljännyt minut, mutta yhtäkkiä tapahtui käänne. Se tapahtui siis aivan yhtäkkiä, yhdessä pienessä hetkessä ja sain vapauden. Nyt olen siitä kertonut yli kolmekymmentä vuotta ja tälläkin palstalla n. 14 vuotta. Herran minussa tekemän työn jälkeen kiitos ei ole koskaan lakannut.
11 (30:12) Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla,
12 (30:13) että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän iankaikkisesti. - Lähettiläs
tomumaja.ei.kirj kirjoitti:
Olen jotenkin nyt tietoinen että sinua on kasvatettu Jumalan taholta. Otan nuo Psalmit muistiin itselleni. Ole siunattu
Tomumaja, oletko tietoinen siitä, että nyt voi kuunnella puhdasta Jumalan Sanaa ilman kenenkään selityksiä. Nettiin ja yotubeen on ladattu ääniraamattu.
Tässä esim yotubesta Psalmit luettuna.
https://www.youtube.com/watch?v=ZbEUEe4i08I
Netin kautta löydät koko Raamatun luettuna ja saat itse valita mitä haluat nyt oppia Raamatun opetusten kautta. Kirjat ja luvut saa itse valita. - Lähettiläs
Lähettiläs kirjoitti:
Tomumaja, oletko tietoinen siitä, että nyt voi kuunnella puhdasta Jumalan Sanaa ilman kenenkään selityksiä. Nettiin ja yotubeen on ladattu ääniraamattu.
Tässä esim yotubesta Psalmit luettuna.
https://www.youtube.com/watch?v=ZbEUEe4i08I
Netin kautta löydät koko Raamatun luettuna ja saat itse valita mitä haluat nyt oppia Raamatun opetusten kautta. Kirjat ja luvut saa itse valita.Aloitus kirjeessa kerrotaan Patrick Tiaisen, Jaikalin ja minun olevan menestyksen tiellä. Tuo on kylläkin tarkoitettu pilkkaamiseksi ja siksi on se menestyksen tie on laitettu aloituksessa sulkuihin.
Mutta kuuntelepas Psalmi yksi. Kuule mitä siellä sanotaan menestymisestä. - kiitollinenkristitty
jebulijes kirjoitti:
Olin kerran erittäin menestynyt uskovainen. Se koitui kuitenkin minulle suureksi vahingoksi ja omassa ylpeydessäni tuhosin kaiken ympärilläni.
Menetin lähes kaiken, omaisuuteni ja perheenikin. Tämä menetys koitui minulle kuitenkin suureksi siunaukseksi ja johti parannuksen tekemiseen.
Kiitän Jumalaa ja Isää kaikesta kurituksesta mitä hän armossaan minulle antoi, sillä jos Jumala ei kurita, ei Hän myöskään rakasta. Kurituksessaan Hän osoittaa mitä suurinta rakkauttaan.
Perheeni sain takaisin, mutta en omaisuutta, jonka menetin.
Jumalan huolenpidossa on minulle yllinkyllin. Tässä on minun menestysteologiani.
Se riittää nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.Minä olen kai sellainen menestynyt uskovainen, joka on joillekin kristityille kuin punainen vaate.
Jumala on ensinnäkin johdatti minut työhön, johon oma mielikuvitukseni ei olisi riittänyt. Sen jälkeen Hän opetti minulle, että työ on tehtävä kuin Herralle. Sen opittuani Hän on siunannut minua runsaasti työssäni ja nostanut minut johtavaan asemaan. Olen saanut työn kautta myös ystäviä ja kokemuksia eri maista.
Minun elämäni ei ole mennyt pilalle siitä, että Herra on siunannut minua. Olen mennyt joka päivä kiitollisena töihin ja rukoillut työmatkalla päivääni voimaa ja siunausta. Kiitän edelleen joka päivä Jumalaa siitä, että hän antanut minulle mielenkiintoisen työn ja mielenkiintoisen elämän.
- tuotatottaontotuustästä
Kiitos Kiitos Jumalalle miten osuvasti kirjoitettu ! Aavaus oli täynnä totuus ja avaa silmät näkemään miten salakavala on tuo henki joka sokaisee täysin torontolaiset jotka uuskarismaattisten fire fire ohjautuu vain syvemmin.
- sammuttakaa-fire
Uuskarismaattinen fire fire on vaarallinen ase, jolla sielunvihollinen vangitsee niitä, jotka torontolaisten käsien alle suostuvat. Jotkut ex-torontolaiset ovat sanoneet nähneensä, miten heidän käsistään lähti "liekkejä". Raitista, vai onko vierasta tulta?
- siiskysymyskuuluu
Olisi kovin mieleenkiintoista nähdä ja kuulla miten Patrick reagoi kysymykseen miten hän suhtautuu siihen että homot ja lesbot eivät peri jumalana valtakunta ? Kulkeeko hän markku koiviston jalanjäljissä tässäkin kysymyksessä ?
- etteköoleveljiä
Täällähän sitä on toiselle kuoppaa kaivettu oikein aamuyöllä. Mene itse sinne monttuun kysymyksiäsi miettimään. Patrick on hyvä tyyppi, nukkuu öisin, eikä puuhastele täällä pimeään aikaan toisia haukkumassa. Tee parannus tuosta ilkeilystäsi! Teitä itseänne vaivaa totaalinen pimennys. Tarkoittiko raamatun sanoma, ettei aurinko anna valoansa, teitä itseänne. Teidän sydämissänne ei nyt aurinko paista. Patrick julistaa Sanaa siten, kuten se on raamatussa.
Onko teillä jokin oma käännös, vai oman mielenmukainen väännös kyseisestä Jumalan antamasta ilmoituksesta? - Jeesus-on-Hyvä-Paimen
Nimimerkki jebulijes kirjoittaa 8.3.2016 2:47
"Perheeni sain takaisin, mutta en omaisuutta, jonka menetin.
Jumalan huolenpidossa on minulle yllinkyllin. Tässä on minun menestysteologiani.
Se riittää nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen."
Kunnia Jumalalle! Hän antaa omilleen juuri sen menestyksen, jota he tarvitsevat.
Jeesus on se Hyvä Paimen. Hänen laumassaan ja Hänen johdossaan on hyvä olla. - kaikkisekaisin
Missä se herra Koivisto piilottelee nykyisin?
ja mihin laumansa haihtui kaikkine sotakouluineen?- Lähettiläs
Onko tarkoituksesi hyvä, vai paha kysellessäsi Koivistosta? Mitä sinulle kuuluu kenenkään ihmisen lankeemukset, tai luullut lankeemukset? Sinulle kuuluu rakastaa, valvoa itseäsi ja rakastaa. Jos sinä rakastat Koivistoa Jumalan käskyn mukaan, niin sinä otat häneen yhtyttä ja kyselet hänen vointiaan ja kerrot, että Jeesus johdattaa ihmisen terveyteen ja vapauteen antaen synnit anteeksi.
On hämästyttävää mitä kaikkea Koivistosta on kerrottu ja jos ne asiat pitävät paikkansa, niin Koivisto tarvitsee Jumalan apua selvitäkseen siitä ansasta, joka hänen eteensä asetettiin.
Olkoon homo, tai mikä muu tahansa, Jeesuksen VOIMA on suurempi kuin homoudenvoima ja siksi Jeesus voi vapauttaa ihmisen.
Sinulla itselläsi saattaa olla suurempi synti itsessäsi, mikä esim. Koivistolla puheiden mukaan on. Saatat olla lähellä Jumalan Hengen pilkkaamista noilla lähimmäisen arvioinneilla. Siksi kysyn, että oletko ollut henkilökohtaisessa yhteydessä Markku Koivistoon ja kysynyt häneltä, onko liikkeelle lasketut jutut tota ja onko niissä perää. Jos olet ja olet saanut myönteisen vastauksen, niin oletko kertonut hänelle, että synnit saa anteeksi parannuksen tehnyt, vain Pyhän Hengen pilkaamista ei anteeksi saa. Pyhän Hengen pilkkaamista on se, että ihmiset tuomitsevat toinen toistaan, vaikka Pyhä Henki kirkastaa Jumalan Sanasta/Jeesuksen opetukseta, että noin ei kukaan saa tehdä. Tuomitsija on Jumalan Sana. - valheen.lähettiläälle
Lähettiläs kirjoitti:
Onko tarkoituksesi hyvä, vai paha kysellessäsi Koivistosta? Mitä sinulle kuuluu kenenkään ihmisen lankeemukset, tai luullut lankeemukset? Sinulle kuuluu rakastaa, valvoa itseäsi ja rakastaa. Jos sinä rakastat Koivistoa Jumalan käskyn mukaan, niin sinä otat häneen yhtyttä ja kyselet hänen vointiaan ja kerrot, että Jeesus johdattaa ihmisen terveyteen ja vapauteen antaen synnit anteeksi.
On hämästyttävää mitä kaikkea Koivistosta on kerrottu ja jos ne asiat pitävät paikkansa, niin Koivisto tarvitsee Jumalan apua selvitäkseen siitä ansasta, joka hänen eteensä asetettiin.
Olkoon homo, tai mikä muu tahansa, Jeesuksen VOIMA on suurempi kuin homoudenvoima ja siksi Jeesus voi vapauttaa ihmisen.
Sinulla itselläsi saattaa olla suurempi synti itsessäsi, mikä esim. Koivistolla puheiden mukaan on. Saatat olla lähellä Jumalan Hengen pilkkaamista noilla lähimmäisen arvioinneilla. Siksi kysyn, että oletko ollut henkilökohtaisessa yhteydessä Markku Koivistoon ja kysynyt häneltä, onko liikkeelle lasketut jutut tota ja onko niissä perää. Jos olet ja olet saanut myönteisen vastauksen, niin oletko kertonut hänelle, että synnit saa anteeksi parannuksen tehnyt, vain Pyhän Hengen pilkaamista ei anteeksi saa. Pyhän Hengen pilkkaamista on se, että ihmiset tuomitsevat toinen toistaan, vaikka Pyhä Henki kirkastaa Jumalan Sanasta/Jeesuksen opetukseta, että noin ei kukaan saa tehdä. Tuomitsija on Jumalan Sana.Lopettaisit jo uskonnollisen haureutesi Koiviston ym. huijareiden kanssa!
http://yle.fi/uutiset/markku_koivistolle_ehdollista_vankeutta_seksuaalisesta_hyvaksikaytosta/6554656
Sokeuttasi ja pilkkaasi totuutta kohtaan on riittävästi nähty ja todistettu. - Lähettiläs
valheen.lähettiläälle kirjoitti:
Lopettaisit jo uskonnollisen haureutesi Koiviston ym. huijareiden kanssa!
http://yle.fi/uutiset/markku_koivistolle_ehdollista_vankeutta_seksuaalisesta_hyvaksikaytosta/6554656
Sokeuttasi ja pilkkaasi totuutta kohtaan on riittävästi nähty ja todistettu.Mitä oikein ajat takaa? Ei ole kyse Koiviston rangaistukseta, vaan siitä, että jokainen saa tulla Parannuksen Lähteelle. Siihen Markku Koivistollakin on oikeus.
En ollenkaan tunne Koivistoa, mutta olen joskus lukenut hänestä jotain, nähnyt tv:stä jonkin haastattelun, mutta en tunne häntä henkilökohtaisesti, eikä minun tarvitsekaan tuntea, kunhan tunnen Jumalan Sanan/Jeesuksen. Jumalan Sana lupaa syntisten tulla sille Lähteelle, jossa peso, eli pesu tehdään.
Tiedän, että Koivisto lähti uskontielle ja opettamaan uskosta. Sitä en tiedä, mikä hänet sai lankeamaan, mutta Jumala tietää. En ollenkaan usko, että Markku Koivisto kuului etsijöiden etsijöihin ja toisten tuomitsijoihin. Uskon hänen tehneen syntiä, jonka saa anteeksi parannuksen tekemisen myötä.
Ei täällä ole yhtäkään synnitöntä, vain Jeesus on synnitön ja siksi jokaisen todellisen Jumalan lapsen tarve on PYSYÄ HÄNESSÄ.
- rikkajamalka
Olen hyvinkin tietoinen siitä miten toiset tuomitsevat toisiaan. Miten tämä Markku Koiviston sielun elämä kenellekkään kuuluu? Se on hänen ja Jumalan välinen asia. Kuka meistä ei olisi joskus tai useastikin langennut? Jos joku on langennut, niin ei Jumala jätä asiaa käsittelemättä, vaan Hän varmasti asian tavalla tai toisella hoitaa. Meidän tehtävä on etsiä syntisiä ja kadonneita lampaita, ei arvostella ja tuomita lähimmäisiä. Jumalattoman tie ei yksinkertaisesti Herran kasvojen edessä menesty. Ei Jumala ole "kädetön" meidän ongelmiemme kanssa, vaan Hän saattaa hurskaat oikeuteen ja muut jäljelle jäävätkin Hän ottaa huostaansa.
Hän on meidän kaikkien Isä ja huolehtii meistä kuten lapsista kuuluukin huolehtia. Jättäkää sen tähden tuomio Jumalan Sanalle, koska näin on ohje. Sekin, että toistuvasti katsoo ja arvostelee lähimmäisiään on synti, koska kaikki vääryys on syntiä. Se ihminen, ketä Pyhä Henki ohjaa, ei ole itse tietämätön synneistään, mikäli hän kiinnittyy Sanaan eli Jeesukseen. Sana ne synnit kyllä varmasti ajallaan meille paljastaa.
Matt. 7
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
Sanan mukaan meillä kaikilla on rikkoja ja malkoja silmissämme eli olemme kaikki tasa-arvoiset näissä asioissa. - rikkajamalka
Sananlasku 28
13 Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
14 Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.
Rikkomuksensa tunnustava saa siis armon, mutta syntinsä piilottava onnettomuuteen lankeaa. Silti emme saa "kaivella" toistemme syntejä, vaan Sana "tutkii" meidät ja sydämiemme aivoitukset ja tuo ne valoon käsiteltäviksi ja sitä kautta pääsemme vapaiksi synneistämme. Emme tuomitsemalla toisia, vaan keskittymällä omaan henkilökohtaiseen uskoon ja Jeesukseen.
Seurakuntien säännöt ovat tietenkin raamatussa, miten syntistä "kohdellaan", jos hän ei tee parannusta. Mutta ne asiat kuuluvat seurakuntien sisälle, ei ulkopuolisten retosteltaviksi julkisesti. - Lähettiläs.ja.Koivisto
Koiviston ja muiden torontohuijareiden kohdalla on kysymys siitä, että onko ihmisten pudottava aina uudestaan samaan eksytyksen ansaan ja kuoppaan.
Lähettiläs enkelijohtajineen edustaa sitä "emmekö me mistään opi mitään" -linjaa, joka toimii sokean kanan lailla. He eivät millään suostu oppimaan varovaisuutta kohdatessaan 'uusia väkeviä hengen tulia'. Eivät suostu. Lähettiläs on jo pitkälle seniori-ikään ehtinyt (harha-?)julistaja, joka innoissaan ylentää Patrick Tiaisen, parikymppisen Afrikasta mellastamisensa tuoneen nuorukaisen, enkelijohtajaksi.
Samainen "lähettiläs" painelee villaisella Koiviston seksuaalirikoksia ja suosittelee tosiasiassa samalla Nokiamission tyyppisten eksytysorganisaatioiden orjuuteen.
Tällaisten "vanhinten" paimennuksessa on aikamme nouseva nuoriso!
Totta on, että tuomita ei pidä. Mutta varoittaa pitää ja koetella henget. Se käsky meillä uskovilla on Raamatussa. Herramme Jeesus kehottaa voimakkaasti: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä." Markuksen evankeliumi 13:5- Lähettiläs
Kiitos paljon arvostelustasi, joka kylläkin on menee väärin. En edes tunne torontolaisuutta, en Koivistoa, enkä "emmekö mitään opi linjaa", vaan tunnen Jeesuksen. Jeesus käskee meidän julistaa ekyneille Jumalan Sanaa. Hän ei käske meidän etsiä eksytyksiä, vaan käskee pysyä paikallamme, sillä KALLIOLLA, joka Hän on ja siltä Kalliolta meidän tulee julistaa Jumalan Sanaa syntisille, sairaille ja eksyneille.
- itsepetos.ei.kannata

Etpä tietenkään tunne, koska pimität tahallasi totuuden ja tekeydyt tyhmäksi.
Tunnet ehkä "Tynnyrissä kasvaneen tytön/pojan" tarinan. Tietämättömäksi tekeytymisesi on merkki joko tynnyrissä kasvamisesta tai petollisesta mielestä. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi. Itsesi voit pettää, toisia et.
https://www.youtube.com/watch?v=V8KppWDqtIw
Valoisa mieli, avoimet silmät ja korvat, sydämen herkkyys totuudelle ja Sanalle. Niillä mennään eteenpäin, nöyränä ja itsessään köyhänä Jeesuksen seuraajana. - Lähettiläs
itsepetos.ei.kannata kirjoitti:
Etpä tietenkään tunne, koska pimität tahallasi totuuden ja tekeydyt tyhmäksi.
Tunnet ehkä "Tynnyrissä kasvaneen tytön/pojan" tarinan. Tietämättömäksi tekeytymisesi on merkki joko tynnyrissä kasvamisesta tai petollisesta mielestä. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi. Itsesi voit pettää, toisia et.
https://www.youtube.com/watch?v=V8KppWDqtIw
Valoisa mieli, avoimet silmät ja korvat, sydämen herkkyys totuudelle ja Sanalle. Niillä mennään eteenpäin, nöyränä ja itsessään köyhänä Jeesuksen seuraajana.Odotatko, että valehtelen tuntevani torontolaisuuden ja Koiviston? En todellakaan tunne ja siihen on kaksi syytä. Toinen on se, että Jeesus ei koskaan lähetä rakentamaan sinne, missä jo rakennetaan.
Toinen on se, että Jeesus ei anna lupaa juosta kutsujen perässä, joissa ilmoitetaan Jeesuksen olevan siellä ja tuolla, vaan Hän käskee meidän pysyä omassa seurakunnassamme. Olen nähnyt sen käskyn äärettömän viisauden seuratessani teidän kirjoituksianne. Te olette juosseet sinne ja tänne ja nyt vain tuomiot ovat mielessänne käymistänne paikoista ja seurakunnista.
Useimmiten nuo tuomiot koskevat sitä, että ette käsittäneet sitä seurakuntaa, jossa oli toiset rakentajat. Eivät kaikki rakenna saman kaavan mukaan, mutta te tuomitsette saman kaavan mukaan.
- rikkajamalka
Ovatko nämä rakentajat, jotka etsivät eksytyksiä niitä, jotka ovat hyljänneet sen oikean perustuksen eli Jeesuksen ja onko se nyt tullut heille kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi?
Tiainen puhui yhdessä "saarnassaan", että hänet on leimattu vaikka miksi, mutta hän vain JULISTAA SANAA SELLAISENA KUIN SE RAAMATUSSA ON!
No miten sitä voisi muutoin julistaa? Onko se julistettava jostain peitteiden alta ja pitäisikö se lampunjalka jotenkin piilottaa pois kansalta, joka vaeltaa pääosin pimeydessä?
Ei suinkaan, vaan se laitetaan hyvälle paikalle, jotta se loistaisi kaikille huoneessa oleville. Ei kai raamatun Sana tarkoita sanoiltaan, arvostelkaa kaikki = haukkukaa kaikki! Jotenkin ihan huvittaa seurata tuota lähettilään kimppuun käymistä, ikäänkuin kaikki maailman hengelliset opetusasiat ristiriitoineen olisivat joidenkin mielestä lähettiläs nimimerkin aiheuttamia. Lisäksi tuo yksittäinen perässä raahautuja seuraa silmä tarkkana, jos sattuisi vaikka yksikin kirjoitusvirhe tulemaan. Sitten hän tulee sieltä, tämä on eksytys, tämä on eksytys. Niinkuin kukaan muu maailmassa ei olisi Jumalalle rakas kuin hän vain on. Tuijota hyvä ihminen sinäkin sitä raamattua ja Jeesusta, äläkä muita nimimerkkejä. Sieltä ne vastaukset meille kaikille tulevat.
Joh. 12: 47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
Katsotaan nyt kaikki Jeesukseen, ei muiden virheisiin! - mikätorontolaisuus
Voisiko joku selittää mitä se torontolaisuus edes on? Olen perehtynyt vain raamattuun, en tunne tuollaisia liikkeitä tai mikä tuo nyt on tuo toronto-homma?
- mummikainuusta
Torontolaisuus kumpuaa gnostilaisuudesta, samoin kuin Uskonsana, Morsiusseurakunta, Valtakunta nyt, kvanttimystiikka, parantumishuoneet ja myöhäissadeoppi. Nämä tulivat ensiksi mieleen. Opit niissä menevät enemmän tai vähemmän ristiin ja ne ovat kehittyneet vuosikymmenten saatossa. Oppeja otetaan myös New Age:n opeista, koska heidän mielestään Paholainen on ne varastanut ja nyt meidän tulee ryöstää ne takaisin. Budhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja muista idänuskonnoista otetaan oppia ja haetaan voimaa ja voitelua.
Torontolaisuudeksi kutsutaan "herätystä", jossa jaetaan voimaa ja voitelua, joka saa esille erilaisia manifestaatioita (esim. kaatumiset, tärinät, erilaiset eläinäänet, hillitön nauru ja itku, uusimmat: soukkaaminen, tulitunnelit ja haudoilla soukkaaminen/voiman sieppaaminen. Viim. mainittu erityisesti uskonsanaliikkeen Bethelsrk:ssa). Siellä ei saa arvioida opetusta eikä oppia, koska sellainen on hengen sammuttamista.
Näitä oppeja on suomalaisessa kristillisyydessä hyvin paljon. Ne ovat usein soluttautuneena yksitellen, joten nyt niitä pidetään normaali-ilmiöinä monien kristittyjen keskuudessa.
Tiaisen opetus on Uskonsanan oppeihin perustuvaa. Myös morsiussaurakunta ja valtakunta nyt oppi on selkeästi esillä. Tiainen on käynyt Keniassa piispa Matheen raamattukoulua 8-9 kk ja saanut pastorin paperit.(?) Innokas mies, mutta ikävä kyllä, hänen srk on uskonsanaliikkeen alainen ja silloin Jeesus on Kenosis-opin mukainen. Se kuultaa opetuksen läpi. Toivoisin, että hän pysähtyisi miettimään, mitä opettaa ja miten opettaa. Tiedän, että hänelle on näistä asioista puhuttu.
Uusapostolinen liike näyttää nyt olevan kaikkien näiden yläpuolella ja he ovat valtaamassa srk:ia oman valtansa alle. Vain heidän kauttaan tulisi saada "voitelu". Tiainen on jo nimittänyt Polvijärven apostoliksi ja näitä apostoleja näyttää syntyvän yhä lisää. Siinä ilmestystieto nousee Raamatunsanan yläpuolelle. Näin on mielestäni kuultavissa PT:n opetuksesta. Itse en jaksa enkä halua kuunnella hänen opetustaan.
Tämä lyhyesti tästä menestysteologian kentästä. Se on niin monimutkainen verkosto, että siitä on vaikea saada otetta ja selittää sen toimintaperiaatteita. - luetaankosanaa2
mummikainuusta kirjoitti:

Tämä lyhyesti tästä menestysteologian kentästä. Se on niin monimutkainen verkosto, että siitä on vaikea saada otetta ja selittää sen toimintaperiaatteita.Niin, se kenttä on moninainen ja varsinkin siksi, että kukin ottaa siitä oppi kokoelmasta sen, mikä sopii hänen omaan oppi rakennelemaansa ja omaan korvasyyhyynsä.
Eli eri variaatioita tulee yhä lisää, eikä moni näitä oppeja omaksunut edes itse tiedä eikä tajua näitä oppeja itse asiassa opettavansa !
Hyvä käytännön esimerkki on täällä kirjoitteleva "Lähettiläs", hänkin siis sanojensa mukaan irtisanoutuu näistä, mutta silti selvästi opettaa näitä harha oppeja.
Se siis on hyvä huomata ja ymmärtää, että vaikka joku irtisanoutuisikin noista opeista, niin hän silti usein levitää itse niitä.
Eli sen harhaoppien levittäjän omaan arvioon ja irtisanoutumiseen emme voi luottaa, sillä he ovat itse sokeita omille touhuilleen ja harhaopeilleen ! - luetaankosanaa2
luetaankosanaa2 kirjoitti:
Niin, se kenttä on moninainen ja varsinkin siksi, että kukin ottaa siitä oppi kokoelmasta sen, mikä sopii hänen omaan oppi rakennelemaansa ja omaan korvasyyhyynsä.
Eli eri variaatioita tulee yhä lisää, eikä moni näitä oppeja omaksunut edes itse tiedä eikä tajua näitä oppeja itse asiassa opettavansa !
Hyvä käytännön esimerkki on täällä kirjoitteleva "Lähettiläs", hänkin siis sanojensa mukaan irtisanoutuu näistä, mutta silti selvästi opettaa näitä harha oppeja.
Se siis on hyvä huomata ja ymmärtää, että vaikka joku irtisanoutuisikin noista opeista, niin hän silti usein levitää itse niitä.
Eli sen harhaoppien levittäjän omaan arvioon ja irtisanoutumiseen emme voi luottaa, sillä he ovat itse sokeita omille touhuilleen ja harhaopeilleen !Niin ja se pitää vielä sanoa, että ollakseen esim. menestysteologian oppien levittäjä ja siihen eksynyt, ei siis tarkoita sitä, että olisi kaikki ne menestysteologian piiriin kuuluvat opit allekirjoittanut ja niitä opettaisi !
Siis riittää vain se, että osankin niistä opeista on omaksunut tai pääpiirteittäin opetus on sen kaltaista. - Lähettiläs
mummikainuusta kirjoitti:
Torontolaisuus kumpuaa gnostilaisuudesta, samoin kuin Uskonsana, Morsiusseurakunta, Valtakunta nyt, kvanttimystiikka, parantumishuoneet ja myöhäissadeoppi. Nämä tulivat ensiksi mieleen. Opit niissä menevät enemmän tai vähemmän ristiin ja ne ovat kehittyneet vuosikymmenten saatossa. Oppeja otetaan myös New Age:n opeista, koska heidän mielestään Paholainen on ne varastanut ja nyt meidän tulee ryöstää ne takaisin. Budhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja muista idänuskonnoista otetaan oppia ja haetaan voimaa ja voitelua.
Torontolaisuudeksi kutsutaan "herätystä", jossa jaetaan voimaa ja voitelua, joka saa esille erilaisia manifestaatioita (esim. kaatumiset, tärinät, erilaiset eläinäänet, hillitön nauru ja itku, uusimmat: soukkaaminen, tulitunnelit ja haudoilla soukkaaminen/voiman sieppaaminen. Viim. mainittu erityisesti uskonsanaliikkeen Bethelsrk:ssa). Siellä ei saa arvioida opetusta eikä oppia, koska sellainen on hengen sammuttamista.
Näitä oppeja on suomalaisessa kristillisyydessä hyvin paljon. Ne ovat usein soluttautuneena yksitellen, joten nyt niitä pidetään normaali-ilmiöinä monien kristittyjen keskuudessa.
Tiaisen opetus on Uskonsanan oppeihin perustuvaa. Myös morsiussaurakunta ja valtakunta nyt oppi on selkeästi esillä. Tiainen on käynyt Keniassa piispa Matheen raamattukoulua 8-9 kk ja saanut pastorin paperit.(?) Innokas mies, mutta ikävä kyllä, hänen srk on uskonsanaliikkeen alainen ja silloin Jeesus on Kenosis-opin mukainen. Se kuultaa opetuksen läpi. Toivoisin, että hän pysähtyisi miettimään, mitä opettaa ja miten opettaa. Tiedän, että hänelle on näistä asioista puhuttu.
Uusapostolinen liike näyttää nyt olevan kaikkien näiden yläpuolella ja he ovat valtaamassa srk:ia oman valtansa alle. Vain heidän kauttaan tulisi saada "voitelu". Tiainen on jo nimittänyt Polvijärven apostoliksi ja näitä apostoleja näyttää syntyvän yhä lisää. Siinä ilmestystieto nousee Raamatunsanan yläpuolelle. Näin on mielestäni kuultavissa PT:n opetuksesta. Itse en jaksa enkä halua kuunnella hänen opetustaan.
Tämä lyhyesti tästä menestysteologian kentästä. Se on niin monimutkainen verkosto, että siitä on vaikea saada otetta ja selittää sen toimintaperiaatteita.Mummikainuusta, ihmettelen sitä, että et ole edes kuunnellut Tiaisen opetuksia ja silti arvostelet hänen kuuluvan johonkin sellaiseen, joka ei ole Jeesuksesta lähtöisin.
Tiedän kokemuksesta sen, miten meitä, jotka olemme saaneet tulla Elävän Jumalan luokse ja saaneet kokea Hänen antamiaan ihmeitä, tunnustekoja ja vapatumisen parantuen, syytetään menestysteologeiksi sanan huonossa maineessa.
Sanan hyvässä maineessa me toki olemmekin menestysteologeja kuten Jumala lupaakin heidän menestyvän, jotka pitävät Jeesuksen todistuksen ja Jumalan käskyt. Se menestys on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Esim. oma seurakuntani on erittäin rauhallinen, eikä meillä ole minkäänlaisia erikoisuuksia keskuudessamme, mutta silti tiedän olevan seurakuntia, joissa ilo ilmaistaan, itku ilmaistaan, suru ilmaistaan ja niin edelleen. En ikinä arvostele noita seurakuntia noiden ilmiöiden takia, vaan jos niissä ei pidetä yllä Jeesuksen opetuksia, niin silloin on arvosteltava.
On paljon yhteisöjä, joissa puhutaan vain Paavalin opetuksia ja on jo aikoja sitten ohitettu kokonaan evankeliumi, eli Jeesus. Paavalia ei voi käsittää, jos ei tunne Jeesusta, joka on se kallio, jolle Hänen oma seurakuntansa rakentuu. - mikä.seurakunta
Lähettiläs kirjoitti:
Mummikainuusta, ihmettelen sitä, että et ole edes kuunnellut Tiaisen opetuksia ja silti arvostelet hänen kuuluvan johonkin sellaiseen, joka ei ole Jeesuksesta lähtöisin.
Tiedän kokemuksesta sen, miten meitä, jotka olemme saaneet tulla Elävän Jumalan luokse ja saaneet kokea Hänen antamiaan ihmeitä, tunnustekoja ja vapatumisen parantuen, syytetään menestysteologeiksi sanan huonossa maineessa.
Sanan hyvässä maineessa me toki olemmekin menestysteologeja kuten Jumala lupaakin heidän menestyvän, jotka pitävät Jeesuksen todistuksen ja Jumalan käskyt. Se menestys on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Esim. oma seurakuntani on erittäin rauhallinen, eikä meillä ole minkäänlaisia erikoisuuksia keskuudessamme, mutta silti tiedän olevan seurakuntia, joissa ilo ilmaistaan, itku ilmaistaan, suru ilmaistaan ja niin edelleen. En ikinä arvostele noita seurakuntia noiden ilmiöiden takia, vaan jos niissä ei pidetä yllä Jeesuksen opetuksia, niin silloin on arvosteltava.
On paljon yhteisöjä, joissa puhutaan vain Paavalin opetuksia ja on jo aikoja sitten ohitettu kokonaan evankeliumi, eli Jeesus. Paavalia ei voi käsittää, jos ei tunne Jeesusta, joka on se kallio, jolle Hänen oma seurakuntansa rakentuu.Mikä seurakunta se on jossa käyt ?
Kuuluuko se johonkin laajempaan kristitttyjen yhteisöön ? - Lähettiläs
mikä.seurakunta kirjoitti:
Mikä seurakunta se on jossa käyt ?
Kuuluuko se johonkin laajempaan kristitttyjen yhteisöön ?Ei kuulu. Olen kymmeniin kertoihin vastanut tuohon kysymykseen ja vastaan taasen, koska sinä et varmaan ole niitä kymmeniä vastauksiani lukenut. Alunpitäen kuuluin luterilaiseen seurakuntaan ja kävin luterilaisessa raamattupiirissä. Jumala antoi muutaman vuoden kuluttua uloslähtökäskyn ja oli valmistanut edeltä minulle tämän nykyisen seurakuntani. Tässä kotiseurakunnassani on vaikka mistä koottuja (Jumala koonnut) uskovaisia. En edes tiedä kaikkia, mistä he ovat alkuopetuksensa saaneet. Jumala on johdattanut meidät yhteen.
Keskinäinen rakkaus ja toistemme kunnioittaminen on pysynyt yllä kaikki nämä vuosikymmenet. Se on Jumalan teko meissä ja puolestamme. - mikä.seurakunta
Lähettiläs kirjoitti:
Ei kuulu. Olen kymmeniin kertoihin vastanut tuohon kysymykseen ja vastaan taasen, koska sinä et varmaan ole niitä kymmeniä vastauksiani lukenut. Alunpitäen kuuluin luterilaiseen seurakuntaan ja kävin luterilaisessa raamattupiirissä. Jumala antoi muutaman vuoden kuluttua uloslähtökäskyn ja oli valmistanut edeltä minulle tämän nykyisen seurakuntani. Tässä kotiseurakunnassani on vaikka mistä koottuja (Jumala koonnut) uskovaisia. En edes tiedä kaikkia, mistä he ovat alkuopetuksensa saaneet. Jumala on johdattanut meidät yhteen.
Keskinäinen rakkaus ja toistemme kunnioittaminen on pysynyt yllä kaikki nämä vuosikymmenet. Se on Jumalan teko meissä ja puolestamme.Eli se on siis erillinen pieni piiri.
Kuka sen opillisen näkemyksen on määrittänyt ja millä perusteella ne uskovat, siihen yhteyteen on hyväksytty ? - Lähettiläs
mikä.seurakunta kirjoitti:
Eli se on siis erillinen pieni piiri.
Kuka sen opillisen näkemyksen on määrittänyt ja millä perusteella ne uskovat, siihen yhteyteen on hyväksytty ?Mitä tarkoitat tuolla kysymyksellä kuka on opillisen näkemyksen määrittänyt? Tarkoitatko, että sen pitäisi olla joku ihminen, vaikkapa pappi, tai kanttori, tai piispa?
Meidän oppimme on Raamatusta lähtöisin. Raamattu on aina ollut meille keskus, ei papit, eivätkä kanttorit, tai piispat, tai ketä tähän nyt vielä mainitsisikaan.
Piiri ei ole pieni. Kuten jo edellisessä viestissä kerroin, niin Jumala antoi minulle uloslähtö käskyn luterilaisesta raamattupiiristä. Siellä oppi olisi jäänyt keskeneräiseksi ja vaikka kuinka tykkäsin siellä käydä, niin toteltava oli. Jumala oli Itse koonnut seurakuntansa ja Itse Hän myös opettaa.
Olisi kiva keskustella, jos keskustelun sävy olisi joskuskaan keskustelevaa, ei arvostelevaa ja aina sinne huonoon arviointiin päätyvää. Onneksi omassa seurakunnassani keskustellaan ja rakastetaan. Olen etuoikeutettu päästyäni tuollaisen seurakunnan jäseneksi. - mummikainuusta
Lähettiläs kirjoitti:
Mummikainuusta, ihmettelen sitä, että et ole edes kuunnellut Tiaisen opetuksia ja silti arvostelet hänen kuuluvan johonkin sellaiseen, joka ei ole Jeesuksesta lähtöisin.
Tiedän kokemuksesta sen, miten meitä, jotka olemme saaneet tulla Elävän Jumalan luokse ja saaneet kokea Hänen antamiaan ihmeitä, tunnustekoja ja vapatumisen parantuen, syytetään menestysteologeiksi sanan huonossa maineessa.
Sanan hyvässä maineessa me toki olemmekin menestysteologeja kuten Jumala lupaakin heidän menestyvän, jotka pitävät Jeesuksen todistuksen ja Jumalan käskyt. Se menestys on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Esim. oma seurakuntani on erittäin rauhallinen, eikä meillä ole minkäänlaisia erikoisuuksia keskuudessamme, mutta silti tiedän olevan seurakuntia, joissa ilo ilmaistaan, itku ilmaistaan, suru ilmaistaan ja niin edelleen. En ikinä arvostele noita seurakuntia noiden ilmiöiden takia, vaan jos niissä ei pidetä yllä Jeesuksen opetuksia, niin silloin on arvosteltava.
On paljon yhteisöjä, joissa puhutaan vain Paavalin opetuksia ja on jo aikoja sitten ohitettu kokonaan evankeliumi, eli Jeesus. Paavalia ei voi käsittää, jos ei tunne Jeesusta, joka on se kallio, jolle Hänen oma seurakuntansa rakentuu.Olen kuunnellut Tiaisen opetuksia ja arvioinut niitä Raamatun Sanalla. Olen myös selvitellyt hänen koulutustaan ja Uskonsanaliikkeen oppia. Ja olen kertonut, mihin olen olen päätynyt. Enkä ole ainoa, joka on päätynyt samaan. Olen myös jossain näissä keskusteluissa kirjoittanut yhdestä arvioinnista.
Ongelma näissä on, että niissä sekoitetaan lahjakkaasti oikea opetus ja väärä opetus. Jos Tiaisen opetusta haluaisi kuunnella ja ottaa sieltä sen oikean opetuksen, joutuisi kynän ja paperin kanssa joka puheen kuuntelemaan ja tarkistamaan niin Raamatunkohtien asiayhteyden kuin myös ne kummalliset opetukset Joosuista, joita hän voitelee valloittamaan kaupunkeja kuin morsiussrk:sta, joka on täydellinen ja jonka luo Jeesus voi tulla (luusereiden luo Jeesus ei tule, vaan srk:n on itse itsensä puhdistettava) sekä kuinka ryöstetään Paholaiselta (New Age:sta) takaisin erilaisia tapoja palvella Jumalaa. Ja puhumattakaan uskonsanaliikkeen omat opetukset, jotka joutuisi ruotimaan pois.
Olen pahoillani, sellaiseen en aio ryhtyä. Harmittaa, että niinkin antautunut mies voi olla niin metsässä näiden uusien oppiensa kanssa.
- pysyiSanassa
Kiitos mummikainuusta pitkästä vastauksestasi!
Putosin kuitenkin jo kakkosrivillä kärryiltä. En ole koskaan kuullutkaan tuollaisista, en ole edes lukenut tuollaisista. Olen aina pienestä pitäen ollut kiinnittynyt vain taivaan Isään ja Jeesukseen pyhäkoulusta lähtien, joten koen aivan vieraaksi koko jutun. Käsittääkseni myöskään lähettiläs nimimerkki ei mitenkään liity tuollaisiin ilmiöihin, jotka kuulostavat ihan tuulesta temmatuilta, enkä ole varma vahvistaako Sanakaan tuollaisia irvikuvia ja kummallisuuksia. Ihan kuin olisin lukenut jonkun eri maan kieltä, jota en osaa.
Nyt ihmettelen vieläkin enemmän miten jotkut ottavat jonkun täysin harmittoman "pojan koltiaisen" hampaisiinsa tai ketään muutakaan täältä pienen pienestä Suomen maasta. Vastauksessasi oli sellaisia erikoispiirteitä, että nyt ihmettelen, miksi ihmeessä olet noinkin perehtynyt pahuuden eri muotoihin? En kirjoita tätä moitteena, mutta itse haluan kiinnittyä vieläkin lujemmin Jeesukseen, koska en näe mitään järkeä perehtyä vastapuoleen. Hänen metkunsa ovat loppumattomat määrättyyn aikaan asti, joka on tarkasti Sanan mukaan määrätty, milloin Jumala tekee pahan temmellykselle lopullisen lopun.
Tarvimmeko me oikeasti noin paljon tietoa pahan toiminnasta ja kuinka paljon niissä on jo ihmisten omaa mielikuvitusta kuvittamassa loput? Mielikuvituksemme on aika ääretön, jos sitä halutaan ruokkia. Tässäkin ketjussa on selkeät linjat pahan toiminnasta, eikä se ole lähettiläs nimimerkki, jonka kautta paha on tänne ängennyt. En usko paholaisen olevan niin äänekäs, kuin jotkut luulevat.
Vain kiinnittymällä Jeesukseen pysymme kaikki turvassa, en usko eksytysten etsimiseen, se on yhtä huvittavaa kuin "isojalan" etsiminen lähimetsästä. Uskon Jeesukseen ja Hänen rakkauteensa.
En ymmärrä miten monet eivät näe raamatun ja varsinkin evankeliumien selkeitä linjoja, kun yksi pojan jossikka vähän innostuu julistamaan iloisesti, niin yhtäkkiä hän onkin jo vaikka mitä. Voihan siellä Afrikan takamailla olla vaikka mitä, mutta kuunneltuani pojan jossikan yhden puheen, en kuullut hänen poikkeavan raamatun Sanasta mitenkään. Vähän tuo siinä iloisesti loikki, mutta tarviiko sitä itseään pömpelin taaksekaan liimata, jos on kerran iloinen.- Lähettiläs
En minäkään käsittänyt pidemmälle mummikainuusta selitystä torontolaisuudesta ja muusta. Ei meidän tarvitse sekoittaa itseämme eksytysten etsimisiin. Siinä saattaa käydä niin kuin monelle on käynyt, että ei ole aikaa Jeesukselle ja näin eksyttävä henki pääsee kuninkaaksi.
- miten.tiedämme
Raamattu sanoo:
2. Kor. 2:11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.
Siis kuinka voimme tuntea ja tunnista sa-tanan juonet, jos emme ole niihin perehtyneet ?
Eikö se ole täysin mahdotonta ?
Ja jos emme niitä tutki ja selvitä itsellemme, niin eikö se ole samaa touhua, kuin jonkun älystä vapaan strutsin toiminta, kun se vaaran uhatessa työntää päänsä maahan tai piiloon sen päänsä johonkin.
Siis ei ongelma katoa sillä, että laitetaan vain silmät kiinni !
Siis viittaan sanontaan "En näe ongelmaa - laitan silmät kiinni !" - Lähettiläs
miten.tiedämme kirjoitti:
Raamattu sanoo:
2. Kor. 2:11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.
Siis kuinka voimme tuntea ja tunnista sa-tanan juonet, jos emme ole niihin perehtyneet ?
Eikö se ole täysin mahdotonta ?
Ja jos emme niitä tutki ja selvitä itsellemme, niin eikö se ole samaa touhua, kuin jonkun älystä vapaan strutsin toiminta, kun se vaaran uhatessa työntää päänsä maahan tai piiloon sen päänsä johonkin.
Siis ei ongelma katoa sillä, että laitetaan vain silmät kiinni !
Siis viittaan sanontaan "En näe ongelmaa - laitan silmät kiinni !"Juuri noin se EI mene. Jos me tunnemme Jeesuksen, niin totisesti vastavoima ei saa meitä eksytettyä.
- miten.tiedämme
Lähettiläs kirjoitti:
Juuri noin se EI mene. Jos me tunnemme Jeesuksen, niin totisesti vastavoima ei saa meitä eksytettyä.
Eikö Pietari siis tuntenut Jeesusta, kun hän lankesi ulkokultaisuuteen ?
Siis kyllähän hänet eksytettiin siihen ulkokultaisuuteen.
Pietarihan eli Jeesuksen kanssa usean vuoden ajan, ja hänkö siis ei tuntenut vilä apostolina toimiessaan Jeesusta ? - sivhuom
miten.tiedämme kirjoitti:
Eikö Pietari siis tuntenut Jeesusta, kun hän lankesi ulkokultaisuuteen ?
Siis kyllähän hänet eksytettiin siihen ulkokultaisuuteen.
Pietarihan eli Jeesuksen kanssa usean vuoden ajan, ja hänkö siis ei tuntenut vilä apostolina toimiessaan Jeesusta ?Monikin lakeaa. Jumala ei ole siihen syypää. Jeesus ei haluaisi kenenkään lankeavan ja satuttavan itseään. Pietari lankesi ja kärsi siitä.
- luetaankosanaa2
sivhuom kirjoitti:
Monikin lakeaa. Jumala ei ole siihen syypää. Jeesus ei haluaisi kenenkään lankeavan ja satuttavan itseään. Pietari lankesi ja kärsi siitä.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä !
Mutta "lähettilään" oman opin mukaan, se ei ole uudestisyntynyt, joka lankeaa yhä syntiin !
Eli "lähettilään" opin mukaan Pietari ei ollut tuossa kohtaa uudestisyntynyt !
Ja "lähettiläs" itse siis on pyhittyneempi kuin Pietari oli, sillä hän ei ole oman kertomansa mukaan langennut oman "uudestisyntymänsä" jälkeen !
Laitoin tuon uudestisyntymän lainausmerkkeihin, sillä se lähettilään oppi ja tulkinta on siis ihan muuta kuin Raamatun opetus !
Siis kuten edellä jo sanoin, niin sen "lähettilään" opin mukaan Apostoli Pietari ei ollut edes uudestisyntynyt, kun hän lankesi tuohon syntiin !
Joten jos ja kun, lähettiläs oppinsa kautta ja vuoksi sulkee Taivaaseen pääsyn Apostoli Pietariltakin, niin miten meidän muiden käykään ???
Mutta vaikka nämä "lähettilään" opit näyttää aivan sekaviksi, niin silti riittää hänellä seuraajia ja "aamentajia", enkä voi kuin hämmästellä, sitä uskovaksi itseään nimittävien ihmisten sokeutta näille harhoille ja harhaopeille ! - Lähettiläs
Galatalaiskirje 2
Sinä itse et käsitä Raamatun kertomuksia, etkä varsinkaan opetuksia ja siksi olet jatkuvasti perässäni syytöksinesi. Pietari toki lankesi ulkokultaisuuteen, koska Paavali oli tullut vasta paikkakunnalle ja Pietari oli hyvin epävarma Paavalin suhteen. Pietari ei tehnyt tuolla pahaa Paavalia kohtaan, ei syyttänyt, ei haukkunut, ei tuominnut, mutta epävarmuudesta johtuen vetäytyi pois Paavalin ja ns. pakanain seurasta peläten ympärileikattujen suhtautumista. Paavali tapansa mukaan nuhteli reippaasti vääräksi kokemastaan asiasta (ei haukkunut, ei syyttänyt, eikä tuominnut) ja Pietari otti Paavalin nuhteet nöyrästi vastaan ja nuo kaksi löivät kättä yhteistyön merkiksi.
Jumalakin joutui joskus epävarmaa Pietaria opettamaan suoraan. Näyn kautta Hän näytti Pietarille, että ketään Jumalan puhdistamaa ei saa sanoa epäpyhäksi. Pietari pyrki liikaakin noudattamaan kaikkia oppimiaan tapoja, joiden hän uskoi kuuluvan noudatettavaksi ja siksi hänellä meni toisinaan yli, eli nöyristelyn puolelle.
Pietari oli nöyrä, sillä olihan hän ollut Jeesuksen seurassa, jota sen sijaan Paavali ei ollut. Tai olihan Paavalikin, mutta ei kuulunut niihin kahteentoista opetuslapseen, jotka saivat elää Jeesuksen rinnalle Ihmisen Pojan päivät. Paavali neuvoi laista ja lain alaisuudesta ja vapaudesta Pietaria ja Pietari uskoi Paavalia ja näin nämä kaksi apostolia löivät kättä yhteistyön merkiksi. Esimerkillistä nöyryyttä molemmilta apostoleilta. Toinen ei tahtonut toisen yläpuolelle asettua.
Galatalaiskirje 3
11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. - mummikainuusta
"Tarvimmeko me oikeasti noin paljon tietoa pahan toiminnasta ja kuinka paljon niissä on jo ihmisten omaa mielikuvitusta kuvittamassa loput? "
Nyt minusta tuntuu, että alan toistaa itseäni. Syy miksi aloin tutkia näitä kristillisiksi Hengen herätyksiksi kutsuttuja oppeja on, että olin itse eksynyt niihin. Siis, kun Jumala alkoi niitä avata minulle, luulin tutkivani Jumalan lähettämiä herätyksiä. Ne osoittautuivatkin eksytyksiksi.
Ymmärrän, että käyttämäni sanat ovat outoja niille, jotka eivät ole näihin oppeihin törmänneet. Kuitenkin näiden oppien opetus on uponnut syvään myös suomalaiseen kristillisyyteen eksyttäen monia pois Jumalan armosta.
"Pojanklopin" näennäisesti viaton ja innokas sananjulistus tulee olemaan monelle kompastukseksi. Mutta jokainen uskova valitsee, haluaako Rakastaa Totuutta vai haluaako uskoa kaiken mahdollisen, joka haiskahtaa Raamatulta.
Oma sinisilmäisyys on opettanut kantapään kautta, että kaikki opetus kannattaa tutkia. - luetaankosanaa2

21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.Selitysten mestari taas kerran asialla !
Eli näin mustasta tulee valkoinen ja valkoisesta musta !
Jos täällä julkisesti kaikkien kuullen nuhdellaan jotakin, kuten Paavali teki siis kaikkien kuullen ja julkisesti tuossa, niin se olisi sinun opetuksesi mukaan erittäin väärin !
Mutta nyt selittelet niitä ja näitä ja yrität vain häivyttää sen tosi asian, että oppisi mukaan Pietari ei siis olisi todellakaan uudestisyntynyt, kun hän lankesi selvään syntiin !
Äläkä väitä, etteikö Pietari olisi ollut tietoinen ulkokultaisuudesta, sillä Jeesus oli asian hyvin tarkkaan hänelle opettanut !
Mutta aina siis kun jäät valheistasi kiinni, kuten nytkin, alkaa armoton selittely, johon yrität hukuttaa valheesi ja väärän opetuksesi !
Sinä yrität siis haudata pitkiin selityksiin ja Raamatun lauseiden alle valheesi ja harhaoppisi ja eksymisesi Totuudesta, että et jäisi kiinnin "housut nilkoissa" !
Mutta sinun on turhaa enää pinnistellä, sillä pöperöt ovat jo pöksyyssä, eli olet itse itsesi ja harhaoppisi paljstanut ja Sanan kautta paljastunut !
Mutta tiedän jo, että eivät sinulta selitykset lopu, sillä vielä et ole onnistunut tätäkään haarhaoppiasi ja eksymistäsi kunnolla onnistunut haautaamaan pitkiin selityksiisi ! - Lähettiläs
Lähettiläs kirjoitti:
Galatalaiskirje 2
Sinä itse et käsitä Raamatun kertomuksia, etkä varsinkaan opetuksia ja siksi olet jatkuvasti perässäni syytöksinesi. Pietari toki lankesi ulkokultaisuuteen, koska Paavali oli tullut vasta paikkakunnalle ja Pietari oli hyvin epävarma Paavalin suhteen. Pietari ei tehnyt tuolla pahaa Paavalia kohtaan, ei syyttänyt, ei haukkunut, ei tuominnut, mutta epävarmuudesta johtuen vetäytyi pois Paavalin ja ns. pakanain seurasta peläten ympärileikattujen suhtautumista. Paavali tapansa mukaan nuhteli reippaasti vääräksi kokemastaan asiasta (ei haukkunut, ei syyttänyt, eikä tuominnut) ja Pietari otti Paavalin nuhteet nöyrästi vastaan ja nuo kaksi löivät kättä yhteistyön merkiksi.
Jumalakin joutui joskus epävarmaa Pietaria opettamaan suoraan. Näyn kautta Hän näytti Pietarille, että ketään Jumalan puhdistamaa ei saa sanoa epäpyhäksi. Pietari pyrki liikaakin noudattamaan kaikkia oppimiaan tapoja, joiden hän uskoi kuuluvan noudatettavaksi ja siksi hänellä meni toisinaan yli, eli nöyristelyn puolelle.
Pietari oli nöyrä, sillä olihan hän ollut Jeesuksen seurassa, jota sen sijaan Paavali ei ollut. Tai olihan Paavalikin, mutta ei kuulunut niihin kahteentoista opetuslapseen, jotka saivat elää Jeesuksen rinnalle Ihmisen Pojan päivät. Paavali neuvoi laista ja lain alaisuudesta ja vapaudesta Pietaria ja Pietari uskoi Paavalia ja näin nämä kaksi apostolia löivät kättä yhteistyön merkiksi. Esimerkillistä nöyryyttä molemmilta apostoleilta. Toinen ei tahtonut toisen yläpuolelle asettua.
Galatalaiskirje 3
11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.Ei ole ihmekkään, kun uusi oppi oli tullut keskeiseksi siirtäen vanhan opin tieltään, että Pietari ja muutkin ympärileikatut olivat Paavalin opetuksista alussa pelkästään hämmentyneitä. Osoittaa rohkeutta, että apostoli löivät kättä yhteistyön merkiksi, vaikkakin Pietari vielä lankesikin epävarmuuteen. Jumala joutui Itse kasvattamaan Pietaria, jotta tämä ymmärsi pakanoiden ajan alkaneen.
Apostolien teot 11
1 Ja apostolit ja veljet ympäri Juudeaa kuulivat, että pakanatkin olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan.
2 Ja kun Pietari tuli Jerusalemiin, ahdistelivat ympärileikatut häntä
3 sanoen: "Sinä olet käynyt ympärileikkaamattomien miesten luona ja syönyt heidän kanssansa".
4 Niin Pietari selitti heille alusta alkaen asiat järjestänsä ja sanoi:
5 "Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin; silloin minä näin hurmoksissa näyn: tuli alas astia, ikäänkuin suuri liinavaate, joka neljästä kulmastaan laskettiin taivaasta, ja se tuli aivan minun eteeni.
6 Ja kun minä katsoin sitä tarkasti, näin minä siinä maan nelijalkaisia ja petoja ja matelijoita ja taivaan lintuja.
7 Ja minä kuulin myös äänen, joka sanoi minulle: 'Nouse, Pietari, teurasta ja syö'.
8 Mutta minä sanoin: 'En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut'.
9 Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi'.
10 Ja tämä tapahtui kolme kertaa; sitten vedettiin kaikki taas ylös taivaaseen. - Lähettiläs
luetaankosanaa2 kirjoitti:
Selitysten mestari taas kerran asialla !
Eli näin mustasta tulee valkoinen ja valkoisesta musta !
Jos täällä julkisesti kaikkien kuullen nuhdellaan jotakin, kuten Paavali teki siis kaikkien kuullen ja julkisesti tuossa, niin se olisi sinun opetuksesi mukaan erittäin väärin !
Mutta nyt selittelet niitä ja näitä ja yrität vain häivyttää sen tosi asian, että oppisi mukaan Pietari ei siis olisi todellakaan uudestisyntynyt, kun hän lankesi selvään syntiin !
Äläkä väitä, etteikö Pietari olisi ollut tietoinen ulkokultaisuudesta, sillä Jeesus oli asian hyvin tarkkaan hänelle opettanut !
Mutta aina siis kun jäät valheistasi kiinni, kuten nytkin, alkaa armoton selittely, johon yrität hukuttaa valheesi ja väärän opetuksesi !
Sinä yrität siis haudata pitkiin selityksiin ja Raamatun lauseiden alle valheesi ja harhaoppisi ja eksymisesi Totuudesta, että et jäisi kiinnin "housut nilkoissa" !
Mutta sinun on turhaa enää pinnistellä, sillä pöperöt ovat jo pöksyyssä, eli olet itse itsesi ja harhaoppisi paljstanut ja Sanan kautta paljastunut !
Mutta tiedän jo, että eivät sinulta selitykset lopu, sillä vielä et ole onnistunut tätäkään haarhaoppiasi ja eksymistäsi kunnolla onnistunut haautaamaan pitkiin selityksiisi !Onko tuo uskovaiselta tullutta kirjoitusta? Jos sinulle joku noin kirjoittaisi, niin miten sinä hänet arvostelisit?
- Lähettiläs
mummikainuusta kirjoitti:
"Tarvimmeko me oikeasti noin paljon tietoa pahan toiminnasta ja kuinka paljon niissä on jo ihmisten omaa mielikuvitusta kuvittamassa loput? "
Nyt minusta tuntuu, että alan toistaa itseäni. Syy miksi aloin tutkia näitä kristillisiksi Hengen herätyksiksi kutsuttuja oppeja on, että olin itse eksynyt niihin. Siis, kun Jumala alkoi niitä avata minulle, luulin tutkivani Jumalan lähettämiä herätyksiä. Ne osoittautuivatkin eksytyksiksi.
Ymmärrän, että käyttämäni sanat ovat outoja niille, jotka eivät ole näihin oppeihin törmänneet. Kuitenkin näiden oppien opetus on uponnut syvään myös suomalaiseen kristillisyyteen eksyttäen monia pois Jumalan armosta.
"Pojanklopin" näennäisesti viaton ja innokas sananjulistus tulee olemaan monelle kompastukseksi. Mutta jokainen uskova valitsee, haluaako Rakastaa Totuutta vai haluaako uskoa kaiken mahdollisen, joka haiskahtaa Raamatulta.
Oma sinisilmäisyys on opettanut kantapään kautta, että kaikki opetus kannattaa tutkia.Hyvä mummikainuusta, että olet päässyt irti eksytyksistä. Älä nyt tykkää pahaa, mutta jos olisit TUNTENUT Jeesuksen ennen kuin menit eksyttävään yhteyteen, niin eksytyksellä ei olisi ollut sinuun mitään valtaa.
Tärkeintä on tuntea Jeesus. Moni eksytyksistä puhuva on itse eksynyt.
Eksytyksi etsivät eivät katso Jeesukseen, vaan katsovat alati toisiin ihmisiin ja heidän oppeihinsa. Se on vaarallista touhua. - mummikainuusta
Lähettiläs kirjoitti:
Hyvä mummikainuusta, että olet päässyt irti eksytyksistä. Älä nyt tykkää pahaa, mutta jos olisit TUNTENUT Jeesuksen ennen kuin menit eksyttävään yhteyteen, niin eksytyksellä ei olisi ollut sinuun mitään valtaa.
Tärkeintä on tuntea Jeesus. Moni eksytyksistä puhuva on itse eksynyt.
Eksytyksi etsivät eivät katso Jeesukseen, vaan katsovat alati toisiin ihmisiin ja heidän oppeihinsa. Se on vaarallista touhua.Koska tunsin Jeesuksen, mutta en saanut oikeaa opetusta, minä eksyin. Olen niin kauan kuin muistan uskonut. Eksytys kohdistuu niihin, jotka jo uskovat tai heihin, joita Jumala kutsuu. Minua säälittää ja murehduttaa ajatus, että ihmiset, jotka etsivät Jumalaa, jäävät näiden harhojen pauloihin. Uskomattomia ei tarvitse eksyttää.
On totta, että jos etsimällä etsii eksyttäjiä, joutuu pian itsekin eksytetyksi. Ja ehkä joku ajattelee kirjoituksiani lukiessaan, ettää etsin eksyttäjiä. Näin ei kuitenkaan ole. Tutkin paljon Raamattua ja kirjoittelen siitä niitä ajatuksia, joita Pyhä Henki nostaa esiin. Kuitenkaan en halua, että yksikään joutuu kokemaan saman, minkä itse olen joutunut kokemaan. Eksytyksen! Haluan pitää Sanaa esillä ja haluan, että jokainen löytää Jeesuksen, Jumalan Pojan.
Mark. 13:5. Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: "Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä.
6. Monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monia.
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Mark. 13:5-6)
5. Opetuslasten tuli jatkuvasti olla varuillaan eksytysten johdosta. Näidenkin miesten, jotka olivat saaneet jatkuvaa opetusta ja olleet Jeesuksen seurassa muutaman vuoden ajan, piti valvoa.
6. Vääriä Messias-hahmoja on sukeltanut esiin kaikkina aikoina. Ennen Jerusalemin hävitystä heitä oli suuri joukko, ja Jeesuksen tulemusta edeltävälle lopun ajalle on ominaista sama ilmiö. Nämä messiaat tulevat Jeesuksen sanojen mukaan menestymään, mutta suosio ei ole todiste siitä, että he olisivat oikeita.
Nyt esim. Uskonsanaliikkeen opetus nostaa ihmisen samalle tasolle kuin Jeesus. Heidän mukaansa Jeesus oli vain ihminen ja sitä myös Pt opettaa. Näin ihmisestä tehdään Jumala ja tätä he myös jo opettavat. Ihminen ei koskaan voi olla synnitön ja täydellinen "uhri" sovittamaan ihmisten synnin. Vain Jumala voi olla täydellinen.
2 Kor. 5:18. Kaikki tämä on Jumalasta, joka Kristuksen kautta on sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Luottakaamme siis tähän! - luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Onko tuo uskovaiselta tullutta kirjoitusta? Jos sinulle joku noin kirjoittaisi, niin miten sinä hänet arvostelisit?
Se ei ole vain uskovaiselta tullutta kirjoitusta, vaan uudestisyntyneeltä uskovaiselta tullutta kirjoitusta !
Jos joku minua Totuudessa kehottaisi, niin minä arvostaisin sellaista kehoittajaa ja kiittäisin hänen avustaan !
Mutta sinähän et siten toimi, vaan toimit kuten kuningas Saul, joka vain peitteli vääriä toimiaan ja syntejään ja valheilla hän niitä yritti peitellä ja muiden niskaan syytä siirtämällä vapautua niistä !
Totuus ja sen myöntäminen ja valheittesi myöntäminen ja syntiesi tunnustaminen veisi vapauteen, mutta näin toimimalla et tule vapautumaan, vaan tiesi vie yhä syvemmälle sinua.
Hoos. 5:2 Luopiot ovat syvälle vajonneet turmiontekoon, mutta minä olen kuritus heille kaikille.
Hoos. 9:9 He ovat syvälle vajonneet turmiontekoon niinkuin Gibean päivinä. Hän muistaa heidän rikoksensa, rankaisee heidän syntinsä.
Siis hyvin samoin, kuin sinä nyt !
Eikö sinua itseäsi yhtään hävetä, nuo omien valheittesi ja harhaoppiesi paikkailut "lähettiläs" ??? - Lähettiläs
mummikainuusta kirjoitti:
Koska tunsin Jeesuksen, mutta en saanut oikeaa opetusta, minä eksyin. Olen niin kauan kuin muistan uskonut. Eksytys kohdistuu niihin, jotka jo uskovat tai heihin, joita Jumala kutsuu. Minua säälittää ja murehduttaa ajatus, että ihmiset, jotka etsivät Jumalaa, jäävät näiden harhojen pauloihin. Uskomattomia ei tarvitse eksyttää.
On totta, että jos etsimällä etsii eksyttäjiä, joutuu pian itsekin eksytetyksi. Ja ehkä joku ajattelee kirjoituksiani lukiessaan, ettää etsin eksyttäjiä. Näin ei kuitenkaan ole. Tutkin paljon Raamattua ja kirjoittelen siitä niitä ajatuksia, joita Pyhä Henki nostaa esiin. Kuitenkaan en halua, että yksikään joutuu kokemaan saman, minkä itse olen joutunut kokemaan. Eksytyksen! Haluan pitää Sanaa esillä ja haluan, että jokainen löytää Jeesuksen, Jumalan Pojan.
Mark. 13:5. Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: "Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä.
6. Monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monia.
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Mark. 13:5-6)
5. Opetuslasten tuli jatkuvasti olla varuillaan eksytysten johdosta. Näidenkin miesten, jotka olivat saaneet jatkuvaa opetusta ja olleet Jeesuksen seurassa muutaman vuoden ajan, piti valvoa.
6. Vääriä Messias-hahmoja on sukeltanut esiin kaikkina aikoina. Ennen Jerusalemin hävitystä heitä oli suuri joukko, ja Jeesuksen tulemusta edeltävälle lopun ajalle on ominaista sama ilmiö. Nämä messiaat tulevat Jeesuksen sanojen mukaan menestymään, mutta suosio ei ole todiste siitä, että he olisivat oikeita.
Nyt esim. Uskonsanaliikkeen opetus nostaa ihmisen samalle tasolle kuin Jeesus. Heidän mukaansa Jeesus oli vain ihminen ja sitä myös Pt opettaa. Näin ihmisestä tehdään Jumala ja tätä he myös jo opettavat. Ihminen ei koskaan voi olla synnitön ja täydellinen "uhri" sovittamaan ihmisten synnin. Vain Jumala voi olla täydellinen.
2 Kor. 5:18. Kaikki tämä on Jumalasta, joka Kristuksen kautta on sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Luottakaamme siis tähän!Mummikainuusta, ethän sinä vain usko sitä, mitä luetaankosana2 väittää esim. minusta ja muista uskovaisista. En ole koskaan sanonut, että eikö uudestisyntynyt voi langeta. Olen aina kertonut, että uudestisyntyneen EI TARVITSE TEHDÄ SYNTIÄ, ELI LANGETA, mutta valinta on aina ihmisellä itsellään. Jumala ei synnytä ketään tuntemattomaan Jumalaan, joten uudestisyntynyt tuntee Jumalan ja Hänen Tahtonsa. Vain Jeesus on synnitön ja pysymällä Jeesuksessa ihminen pelastuu synnin- ja kuolemanlailta.
Surullista tässä minun syyttämisessä on se, että Jumalan miehistä, niin Pietarista kuin Paavalistakin pyritään tekemään langenneita, syntisiä miehiä ja vain sen takia, että saataisiin kumotuksi se mitä minä kerron.
Paljon olen joutunut puolustamaan Paavalia siinä, kun hänen sanottiin olleen syntisistä suurin Jeesuksen antaman uudistuksen jälkeenkin. Tuota väitettä toivat monet sellaiset, jotka eivät uskoneet Jeesuksen puhdistavan astiansa käyttöönsä.
Taistelu oli kova ja usein toin tänne palstalle Paavalin itsensä antaman tiedon, että hän oli ollut syntisistä suurin epäuskon ja epäilyksen ajalla, eli ennen tutustumistaan Jeesukseen.
Sen takia hän sai laupeuden, koska oli tehnyt syntiä, vainonnut Jumalan kansaa, EPÄUSKON ja EPÄILYKSEN ajalla. Hän ei tehnyt syntisistä suurimman tekoja enää Jeesuksen tavattuaan ja saatuaan uudistuksen. Jos olisi tehnyt, niin hänen puolestaan ei enää olisi ollut Uhria, sillä hän olisi palannut vanhan ihmisen täyteyteen ja Pyhä Henki olisi poistunut hänestä. On suuri vääryys väittää Jumalan Itsensä asettamia apostoleita langenneiksi, syntisiksi ihmisiksi.
Sanot Patrick Tiaisen opettavan, että Jeesus oli VAIN ihminen:
"Nyt esim. Uskonsanaliikkeen opetus nostaa ihmisen samalle tasolle kuin Jeesus. Heidän mukaansa Jeesus oli vain ihminen ja sitä myös Pt opettaa. Näin ihmisestä tehdään Jumala ja tätä he myös jo opettavat. Ihminen ei koskaan voi olla synnitön ja täydellinen "uhri" sovittamaan ihmisten synnin. Vain Jumala voi olla täydellinen."
Jos Patrick Tiainen tuollaista opettaa, niin silloin hän opettaa väärin. Olisikin tärkeää tuoda tuo opetus tänne kuultavaksi, tai luettavaksi.
Omalta kohdaltani olen kaiken aikaa joutunut näkemään miten viestejäni vääristellään, joten onkohan kyseessä vääristelijöiden väittämää tuossakin P.Tiaisen väitetyssä opetuksessa? Siellä missä Pyhä Henki toimii on vääristelijä läsnä.
Patrick Tiainen on vielä kovin nuori ja oppimassa opettamaan muitakin. Hänen nuoruttaan ei saa katsoa ylen, mutta häntä pitää ehdottomasti oikaista, jos huomaa hänessä väärää ja väärinkäsityksiä. Menee kauan ennen kuin ihminen kykenee pysymään täysin Sanassa. Sana kasvattaa totuuteen ja vapauteen ja se ei tapahdu hetkessä, vaan vie oman aikansa, johon ihmisen on nöyrryttävä. - Lähettiläs
Lähettiläs kirjoitti:
Mummikainuusta, ethän sinä vain usko sitä, mitä luetaankosana2 väittää esim. minusta ja muista uskovaisista. En ole koskaan sanonut, että eikö uudestisyntynyt voi langeta. Olen aina kertonut, että uudestisyntyneen EI TARVITSE TEHDÄ SYNTIÄ, ELI LANGETA, mutta valinta on aina ihmisellä itsellään. Jumala ei synnytä ketään tuntemattomaan Jumalaan, joten uudestisyntynyt tuntee Jumalan ja Hänen Tahtonsa. Vain Jeesus on synnitön ja pysymällä Jeesuksessa ihminen pelastuu synnin- ja kuolemanlailta.
Surullista tässä minun syyttämisessä on se, että Jumalan miehistä, niin Pietarista kuin Paavalistakin pyritään tekemään langenneita, syntisiä miehiä ja vain sen takia, että saataisiin kumotuksi se mitä minä kerron.
Paljon olen joutunut puolustamaan Paavalia siinä, kun hänen sanottiin olleen syntisistä suurin Jeesuksen antaman uudistuksen jälkeenkin. Tuota väitettä toivat monet sellaiset, jotka eivät uskoneet Jeesuksen puhdistavan astiansa käyttöönsä.
Taistelu oli kova ja usein toin tänne palstalle Paavalin itsensä antaman tiedon, että hän oli ollut syntisistä suurin epäuskon ja epäilyksen ajalla, eli ennen tutustumistaan Jeesukseen.
Sen takia hän sai laupeuden, koska oli tehnyt syntiä, vainonnut Jumalan kansaa, EPÄUSKON ja EPÄILYKSEN ajalla. Hän ei tehnyt syntisistä suurimman tekoja enää Jeesuksen tavattuaan ja saatuaan uudistuksen. Jos olisi tehnyt, niin hänen puolestaan ei enää olisi ollut Uhria, sillä hän olisi palannut vanhan ihmisen täyteyteen ja Pyhä Henki olisi poistunut hänestä. On suuri vääryys väittää Jumalan Itsensä asettamia apostoleita langenneiksi, syntisiksi ihmisiksi.
Sanot Patrick Tiaisen opettavan, että Jeesus oli VAIN ihminen:
"Nyt esim. Uskonsanaliikkeen opetus nostaa ihmisen samalle tasolle kuin Jeesus. Heidän mukaansa Jeesus oli vain ihminen ja sitä myös Pt opettaa. Näin ihmisestä tehdään Jumala ja tätä he myös jo opettavat. Ihminen ei koskaan voi olla synnitön ja täydellinen "uhri" sovittamaan ihmisten synnin. Vain Jumala voi olla täydellinen."
Jos Patrick Tiainen tuollaista opettaa, niin silloin hän opettaa väärin. Olisikin tärkeää tuoda tuo opetus tänne kuultavaksi, tai luettavaksi.
Omalta kohdaltani olen kaiken aikaa joutunut näkemään miten viestejäni vääristellään, joten onkohan kyseessä vääristelijöiden väittämää tuossakin P.Tiaisen väitetyssä opetuksessa? Siellä missä Pyhä Henki toimii on vääristelijä läsnä.
Patrick Tiainen on vielä kovin nuori ja oppimassa opettamaan muitakin. Hänen nuoruttaan ei saa katsoa ylen, mutta häntä pitää ehdottomasti oikaista, jos huomaa hänessä väärää ja väärinkäsityksiä. Menee kauan ennen kuin ihminen kykenee pysymään täysin Sanassa. Sana kasvattaa totuuteen ja vapauteen ja se ei tapahdu hetkessä, vaan vie oman aikansa, johon ihmisen on nöyrryttävä.Tässä tämä ENTISEN pilkkaajan, väkivallan tekijän ja vainoojan todistus.
1. kirje Timoteukselle 1
11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.
12 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
13 minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
14 ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16 Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
Paavali sai laupeuden, koska oli tehnyt syntiä tietämättömänä ja epäuskossa. Näin Paavalista tuli esimerkki suurta syntiä tehneille siten, että synnit saa anteeksi. Ihmiset ovat epäuskon ja tietämättömyyden tilassa tehneet syntiä, mutta niitä Jumala ei enää muista, sillä usko Jeesukseen tuo ARMON. Sen jälkeen, kun ihminen oppii tietämään, mikä on se toivo, johon hänet kasvatetaan ja mikä on se laki, joka pysyy yllä Jeesuksessa, hänen ei enää tarvitse tehdä syntiä epäuskossa ja epäilyssä. Jumala antaa voiman tulla Jumalan lapseksi. - Kainuunmummille
mummikainuusta kirjoitti:
Koska tunsin Jeesuksen, mutta en saanut oikeaa opetusta, minä eksyin. Olen niin kauan kuin muistan uskonut. Eksytys kohdistuu niihin, jotka jo uskovat tai heihin, joita Jumala kutsuu. Minua säälittää ja murehduttaa ajatus, että ihmiset, jotka etsivät Jumalaa, jäävät näiden harhojen pauloihin. Uskomattomia ei tarvitse eksyttää.
On totta, että jos etsimällä etsii eksyttäjiä, joutuu pian itsekin eksytetyksi. Ja ehkä joku ajattelee kirjoituksiani lukiessaan, ettää etsin eksyttäjiä. Näin ei kuitenkaan ole. Tutkin paljon Raamattua ja kirjoittelen siitä niitä ajatuksia, joita Pyhä Henki nostaa esiin. Kuitenkaan en halua, että yksikään joutuu kokemaan saman, minkä itse olen joutunut kokemaan. Eksytyksen! Haluan pitää Sanaa esillä ja haluan, että jokainen löytää Jeesuksen, Jumalan Pojan.
Mark. 13:5. Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: "Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä.
6. Monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monia.
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Mark. 13:5-6)
5. Opetuslasten tuli jatkuvasti olla varuillaan eksytysten johdosta. Näidenkin miesten, jotka olivat saaneet jatkuvaa opetusta ja olleet Jeesuksen seurassa muutaman vuoden ajan, piti valvoa.
6. Vääriä Messias-hahmoja on sukeltanut esiin kaikkina aikoina. Ennen Jerusalemin hävitystä heitä oli suuri joukko, ja Jeesuksen tulemusta edeltävälle lopun ajalle on ominaista sama ilmiö. Nämä messiaat tulevat Jeesuksen sanojen mukaan menestymään, mutta suosio ei ole todiste siitä, että he olisivat oikeita.
Nyt esim. Uskonsanaliikkeen opetus nostaa ihmisen samalle tasolle kuin Jeesus. Heidän mukaansa Jeesus oli vain ihminen ja sitä myös Pt opettaa. Näin ihmisestä tehdään Jumala ja tätä he myös jo opettavat. Ihminen ei koskaan voi olla synnitön ja täydellinen "uhri" sovittamaan ihmisten synnin. Vain Jumala voi olla täydellinen.
2 Kor. 5:18. Kaikki tämä on Jumalasta, joka Kristuksen kautta on sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Luottakaamme siis tähän!Mummillekainuusta!
Enpä ihmettele, jos haluat "suojella" muita kokemasta sitä, mitä itse olet joutunut kokemaan. Muistathan kuitenkin, ettei Jeesusta seuraava varmasti eksy. Mitä tahansa ihmiset (paha) yrittäisivätkin, niin Sanassa pysymällä ei yksinkertaisesti voi eksyä. Jeesuksessa eläminen ei koskaan sodi meidän omaatuntoamme vastaan. Jeesus on aina meidän puolellamme, mutta syntiä vastaan Hän on kuitenkin, koska liha sotii henkeä vastaan.
Paavali on varmasti hyvä esimerkki, mutta Jeesus on vielä parempi, koska vain Hänen kauttaan pääsemme Isän luokse. Kun evankeliumit on taottu sydämiimme, ne tulevat joka hetki tarvittaessa muistuttamaan totuudesta, ettemme pääse eksymään.
En usko, että olisit eksynyt lainkaan, jos olisit tuntenut Jeesuksen ja Hänen tahtonsa elämässäsi. Jeesus on aina meidän puolellamme, ei koskaan meitä vastaan. Hän on meidän Puolustajamme. - kyllä.mummi.tietää
Kainuunmummille kirjoitti:
Mummillekainuusta!
Enpä ihmettele, jos haluat "suojella" muita kokemasta sitä, mitä itse olet joutunut kokemaan. Muistathan kuitenkin, ettei Jeesusta seuraava varmasti eksy. Mitä tahansa ihmiset (paha) yrittäisivätkin, niin Sanassa pysymällä ei yksinkertaisesti voi eksyä. Jeesuksessa eläminen ei koskaan sodi meidän omaatuntoamme vastaan. Jeesus on aina meidän puolellamme, mutta syntiä vastaan Hän on kuitenkin, koska liha sotii henkeä vastaan.
Paavali on varmasti hyvä esimerkki, mutta Jeesus on vielä parempi, koska vain Hänen kauttaan pääsemme Isän luokse. Kun evankeliumit on taottu sydämiimme, ne tulevat joka hetki tarvittaessa muistuttamaan totuudesta, ettemme pääse eksymään.
En usko, että olisit eksynyt lainkaan, jos olisit tuntenut Jeesuksen ja Hänen tahtonsa elämässäsi. Jeesus on aina meidän puolellamme, ei koskaan meitä vastaan. Hän on meidän Puolustajamme.Nimimerkki "Kainuunmummille" 18.3.2016 9:56 pyörittää uskollisesti lähettilään sepittämää seireenien laulua, siis mantranomaista eksytyslevyä "En usko, että olisit eksynyt lainkaan, jos .... jne jne".
Kovasti näyttää lähettipoikia harmittavan, kun mummikainuusta joutuu heitä ojentamaan. Turhan helläkätisesti vain mummi on vitsaansa heiluttanut. Voimallisesti olisi aihetta läimiä lähettipoikien ahterille (kuvaannollisesti;) noin rumista ja eksyttävistä väitteistä, joita te täällä päiväkaupalla, jopa viikkokaupalla, olette herkkien sielujen sekoittamiseksi syöttäneet.
Hävetkää lähettipoikaset uskonsana-enkeleitänne, joilla ihmisiä huijaatte! Teitä tarkoittaa tämä sana: "joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;" Efesolaiskirje 4:14 - mummikainuusta
Lähettiläs kirjoitti:
Mummikainuusta, ethän sinä vain usko sitä, mitä luetaankosana2 väittää esim. minusta ja muista uskovaisista. En ole koskaan sanonut, että eikö uudestisyntynyt voi langeta. Olen aina kertonut, että uudestisyntyneen EI TARVITSE TEHDÄ SYNTIÄ, ELI LANGETA, mutta valinta on aina ihmisellä itsellään. Jumala ei synnytä ketään tuntemattomaan Jumalaan, joten uudestisyntynyt tuntee Jumalan ja Hänen Tahtonsa. Vain Jeesus on synnitön ja pysymällä Jeesuksessa ihminen pelastuu synnin- ja kuolemanlailta.
Surullista tässä minun syyttämisessä on se, että Jumalan miehistä, niin Pietarista kuin Paavalistakin pyritään tekemään langenneita, syntisiä miehiä ja vain sen takia, että saataisiin kumotuksi se mitä minä kerron.
Paljon olen joutunut puolustamaan Paavalia siinä, kun hänen sanottiin olleen syntisistä suurin Jeesuksen antaman uudistuksen jälkeenkin. Tuota väitettä toivat monet sellaiset, jotka eivät uskoneet Jeesuksen puhdistavan astiansa käyttöönsä.
Taistelu oli kova ja usein toin tänne palstalle Paavalin itsensä antaman tiedon, että hän oli ollut syntisistä suurin epäuskon ja epäilyksen ajalla, eli ennen tutustumistaan Jeesukseen.
Sen takia hän sai laupeuden, koska oli tehnyt syntiä, vainonnut Jumalan kansaa, EPÄUSKON ja EPÄILYKSEN ajalla. Hän ei tehnyt syntisistä suurimman tekoja enää Jeesuksen tavattuaan ja saatuaan uudistuksen. Jos olisi tehnyt, niin hänen puolestaan ei enää olisi ollut Uhria, sillä hän olisi palannut vanhan ihmisen täyteyteen ja Pyhä Henki olisi poistunut hänestä. On suuri vääryys väittää Jumalan Itsensä asettamia apostoleita langenneiksi, syntisiksi ihmisiksi.
Sanot Patrick Tiaisen opettavan, että Jeesus oli VAIN ihminen:
"Nyt esim. Uskonsanaliikkeen opetus nostaa ihmisen samalle tasolle kuin Jeesus. Heidän mukaansa Jeesus oli vain ihminen ja sitä myös Pt opettaa. Näin ihmisestä tehdään Jumala ja tätä he myös jo opettavat. Ihminen ei koskaan voi olla synnitön ja täydellinen "uhri" sovittamaan ihmisten synnin. Vain Jumala voi olla täydellinen."
Jos Patrick Tiainen tuollaista opettaa, niin silloin hän opettaa väärin. Olisikin tärkeää tuoda tuo opetus tänne kuultavaksi, tai luettavaksi.
Omalta kohdaltani olen kaiken aikaa joutunut näkemään miten viestejäni vääristellään, joten onkohan kyseessä vääristelijöiden väittämää tuossakin P.Tiaisen väitetyssä opetuksessa? Siellä missä Pyhä Henki toimii on vääristelijä läsnä.
Patrick Tiainen on vielä kovin nuori ja oppimassa opettamaan muitakin. Hänen nuoruttaan ei saa katsoa ylen, mutta häntä pitää ehdottomasti oikaista, jos huomaa hänessä väärää ja väärinkäsityksiä. Menee kauan ennen kuin ihminen kykenee pysymään täysin Sanassa. Sana kasvattaa totuuteen ja vapauteen ja se ei tapahdu hetkessä, vaan vie oman aikansa, johon ihmisen on nöyrryttävä.Patric väittää, että Jeesus ei tehnyt yhtään ihmettä Jumalana, vaan ihmisenä Pyhän Hengen voitelemana. Hän vetoaa tähän, että silloin mekin ihmisinä voimme elää ihmeissä ja merkeissä. Jeesus teki niitä Pyhän Hengen saatuaan, ei ennen sitä. Toki synnittömänä. Siksi mekin voimme tehdä, jopa suurempia ihmeitä kuin Jeesus, koska meissä on Pyhä Henki.
Äkkiä kuunneltuna näin voitaisiin ajatella. Mutta silloin tulee kysymys, että jos Jeesuksella ei olisi ollut Pyhää Henkeä ennen kastetta, kuinka Hän olisi voinut olla synnitön? Jos Hän oli tehnyt ihmeitä pelkkänä ihmisenä, silloin Hän olisi syntinen. Tässä myös tavallaan kumotaan ns. kaksiluonto-oppi. Toiseksi, Johannes esteli Jeesusta tulemasta kasteelle, mutta Jeesus sanoi:
Matt. 3:15. Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Salli se nyt, sillä näin meidän sopii täyttää koko vanhurskaus." Silloin Johannes suostui siihen.
16. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan hänen päälleen kuin kyyhkynen.
17. Ja taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.
Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Jeesuksen kohdalla se tarkoitti Hänen toimintansa alkua ja todistusta siitä, että Hän on Jumalan Poika. Se oli tavallaan merkki Jumalalta aloittaa, se tehtävä, jonka vuoksi Hän oli tullut maan päälle.
Jos me lähdemme ajattelemaan niin, että Jeesus toimi pelkkänä ihmisenä tehden Pyhän Hengen voimassa ihmeitä ja vetää siitä johtopäätös, että silloin me ihmiset voimme tehdä myös ihmeitä. Silloin ihminen korotetaan samalle tasolle kuin Jeesus, josta seuraa opetus, että me olemme “Jeesus”. Tätä opetetaan Uskonsanaliikkeessä. Kenosis-oppia on monen tasoista. PT näyttää olevan sitä lievimmästä päästä.
On vaarallista opettaa Jeesuksesta niin, että Hän olisi ollut pelkästään ihminen, kun Hän oli maan päällä ja teki ihmeitä. Samalla opettaa, että Hän jätti Jumaluuden Taivaaseen. Jeesus jätti ulkoiset merkit jumaluudesta, mutta ei itse Jumaluutta. Jos näin olisi, koko maailma olisi romahtanut, koska juuri Jeesus on se, joka pitää kaiken koossa ja jonka kautta kaikki on luotu.
Tämä ei ole ainoa ongelmakohta PT:n opetuksissa. Itse olen törmännyt Valtakunta nyt- ja Morsiusseurakunta-oppiin.
Nyt kysymys kuuluu: Kuka niitä ihmeitä tekee? Ihminen vai Jumala? Mikä on uskon keskiössä? Ihmeet vai Jeesus? Miksi Jeesus tuli maan päälle? Siksikö, että voisimme elää maan päällä ihmeissä ja merkeissä vai siksi, että Hän sovitti ristillä meidän synnin ja aukaisi tien Jumalan luo?
Haluan nyt korostaa, että uskon yliluonnolliseen Jumalaan, joka tänäkin päivänä tekee yliluonnollisia asioita. Olen saanut olla itsekin Jumalan käytössä, kun Hän on parantanut sairaan. Ja sen ihmisen lääkäri totesi terveeksi. Olen myös saanut itse kokea Jumalan ilmestyksiä ja kuinka Hän profetian kautta vastasi minulle. En epäile sellaista, että Jumala ei toimisi yliluonnollisesti. Mutta en usko mihinkään liukuhihna parantamiseen tai profetoimiseen. Kun lukee alkusrk:n elämästä, niin ihmeet ja merkit liittyvät evankeliumin julistamiseen. Jumala vahvisti Sanansa ihmein ja merkein. Painopiste on Jumalassa, ei ihmisessä.
Linkki yhteen opetukseen on tässä.
https://www.youtube.com/watch?v=DwS7KhQTclU
Laitan tämän, vaikka epäilen, että tästä nousee kiistelyä. Itse olen oppinut ja käsittänyt Raamatusta, että Jeesus oli yhtäaikaa Jumala ja ihminen. Myös silloin, kun Hän teki hmeitä. Olen myös käsittänyt, että ihmisestä ei koskaan tule Jumalaa, ei edes silloin, kun saamme ylösnousemusruumiin.
- lähettiläs.vitsailee
Lähettiläs kirjoittaa: 17.3.2016 17:07 "Juuri noin se EI mene. Jos me tunnemme Jeesuksen, niin totisesti vastavoima ei saa meitä eksytettyä."
Kuulehan "lähettiläs": Juuri noin se ON mennyt SINUN kohdallasi. Silmäsi ovat kiinni ja hengelliset aistisi ovat surkastuneet. Osuvasti nimimerkki "miten.tiedämme" viittasi lähettilään kohdalla sanontaan "En näe ongelmaa - laitan silmät kiinni !"
Lähettiläs on kirjoituksillaan tehnyt selväksi, että hän ei todellakaan näe ongelmaa, siis aikamme eksyttäjiä. Läpi menee niin Tiainen kuin Selkomaa ja Koivistokin. Varoitusta ei löydy lähettiläältä YHDENKÄÄN eksyttäjän kohdalla, olipa sitten kyseessä poikanen Patrick (hänen "enkelijohtajansa" ;) tai joku varttuneempi megaeksyttäjä. Kaikki kelpaa lähettiläälle.
Lähettilään "vastavoima" on huono vitsi, se on vailla voimaa eksytyksen edessä.
Varokaa pahoja paimenia. He ovat susia lammasten vaatteissa! - koivistokakkonen
Varsinkin ls2 nyt vitsailee. Näinhän se menee, vitsa sulle, palkka mulle!
Ainakaan lähettiläälle ei kelpaa ihan mikä tahansa "opetus" eli sinun luetaankosanaa2 opetus. Vaikka ethän sinä kyllä mitään edes opeta. Sinä puolustat vain syntiä. Sinun jos kenen pitäisi puolustaa Koivistoa, koska sinä hyväksyt synnit joka mittakaavassa. Miten sinun "omaoppineisuuteesi" ei mahdu muiden kuin sinun omat synnit? Miten Koiviston synnit ovat eri asemassa kuin sinun? Mielestäni olette ihan kaverit noin synti näkökulmasta katsottuna. Ja te ja me muutkin vastaamme synneistämme Jumalalle, emme sinulle!- Lähettiläs
Markku Koivisto on ihminen. Hän tarvitsee armoa. Mikä oli este, että Koivisto ei päässyt kasvamaan Jeesukseen? Yrittikö hän miellyttää joka uskonnollista yhteisöä eksyen itse.
Johannes 10
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30 Minä ja Isä olemme yhtä." - lisäysKoivistoasiaan
Luetaankosanaa2:lle. Lisäteksti koivistokakkonen tekstiin:
Viittasin ylläolevalla tekstillä siihen, etten usko kenenkään puolustavan Koiviston tekemiä syntejä, en edes ls2:sen.
Lieneekö Koivisto ollut silloin vielä uudestisyntynyt, kun hän alkoi jostain syystä uudelleen kastaa jo lapsena kastettuja? Koivisto lähti varmaankin seuraamaan väärää polkua ja unohti "ensirakkautensa" eli uskon alkutaipaleen hyvän aloituksen, jolloin hän oli vielä Jeesuksen viitoittamalla tiellä. Vaikka kukaan ei tietenkään puolusta Koiviston, eikä kenenkään tekemiä syntejä, niin Jumala voi silti Koivistonkin vielä parantaa ja eheyttää "paikalleen", sillä Jumalalle on kaikki mahdollista. En tiedä juurikaan Koivistosta mitään, mutta Jumalan armohan on kyllä ylenpalttinen, vaikka synnit olisivatkin suuret, niin me voimme silti käydä parannukseen.
Herra on kuitenkin armo ja Hän antaa meille mahdollisuuden tehdä synneistämme parannuksen.
Synneistä vastaamme aina Jumalalle ja en usko Hänen erottelevan meitä, kenelle hän antaa anteeksi ja kenelle ei. Hän näkee sydämemme tilan.
Laitoin lisätekstin, ettei tule väärinkäsityksiä, tarkoitin ylläolevalla tekstillä sitä, ettei Koivisto ole muiden ihmisten kanssa eriarvoinen syntien suhteen ja tämäkin viittaus vain siksi, koska synneistä on tehtävä jossain vaiheessa lopullinen parannus, ettemme jäisi koko aikuisikäämme maitovelliasteelle, emmekä sitten kykenisikään syömään vahvaa ruokaa koskaan koko uskomme aikuisikämme aikana. - lähettiläs.eksyttää
lisäysKoivistoasiaan kirjoitti:
Luetaankosanaa2:lle. Lisäteksti koivistokakkonen tekstiin:
Viittasin ylläolevalla tekstillä siihen, etten usko kenenkään puolustavan Koiviston tekemiä syntejä, en edes ls2:sen.
Lieneekö Koivisto ollut silloin vielä uudestisyntynyt, kun hän alkoi jostain syystä uudelleen kastaa jo lapsena kastettuja? Koivisto lähti varmaankin seuraamaan väärää polkua ja unohti "ensirakkautensa" eli uskon alkutaipaleen hyvän aloituksen, jolloin hän oli vielä Jeesuksen viitoittamalla tiellä. Vaikka kukaan ei tietenkään puolusta Koiviston, eikä kenenkään tekemiä syntejä, niin Jumala voi silti Koivistonkin vielä parantaa ja eheyttää "paikalleen", sillä Jumalalle on kaikki mahdollista. En tiedä juurikaan Koivistosta mitään, mutta Jumalan armohan on kyllä ylenpalttinen, vaikka synnit olisivatkin suuret, niin me voimme silti käydä parannukseen.
Herra on kuitenkin armo ja Hän antaa meille mahdollisuuden tehdä synneistämme parannuksen.
Synneistä vastaamme aina Jumalalle ja en usko Hänen erottelevan meitä, kenelle hän antaa anteeksi ja kenelle ei. Hän näkee sydämemme tilan.
Laitoin lisätekstin, ettei tule väärinkäsityksiä, tarkoitin ylläolevalla tekstillä sitä, ettei Koivisto ole muiden ihmisten kanssa eriarvoinen syntien suhteen ja tämäkin viittaus vain siksi, koska synneistä on tehtävä jossain vaiheessa lopullinen parannus, ettemme jäisi koko aikuisikäämme maitovelliasteelle, emmekä sitten kykenisikään syömään vahvaa ruokaa koskaan koko uskomme aikuisikämme aikana.Ja seuraava ohje Lähettiläältä sitten onkin: seuratkaa Patrick Tiaista, enkelijohtajaa!
Kuten lähettiläskin erinomaisen hyvin tietää on Patrickin askel ja veto paljon paljon Koiviston Markun tahtia kovempi.
Kovempi on kiire Tiaisella ehtiä afrikkalais-nigerialais-owuorilaisilla poppakonsteilla superkaatajaksi kuin oli konsanaan Koivistolla.
Koivisto oli varsinkin alkuvaiheessa maltillinen sanan julistaja, joka sentään pysyi housuissaan ja liiveissään. Patrick sen sijaan riehuu ja 'repii housujaan' niin, että heikkohermoisempia hirvittää tuo "jumalattomalta" vaikuttava vauhti, huuto ja hössötys.
Ja nyt kuuluu Lähettilään pasuunasta SELVÄ ÄÄNI: "Enkelijohtaja Tiainen on astunut keskuuteemme." Voiko säälittävämmin ihminen enää eksyä kuin sinä LÄHETTILÄS!
Kyse onkin EKSYTTÄMISESTÄ lähettilään kohdalla; eksynyt hän on aikoja sitten totuuden rakkauden tieltä. Sen huomaa JOKAINEN valveutunut uskova. - Lähettiläs
lisäysKoivistoasiaan kirjoitti:
Luetaankosanaa2:lle. Lisäteksti koivistokakkonen tekstiin:
Viittasin ylläolevalla tekstillä siihen, etten usko kenenkään puolustavan Koiviston tekemiä syntejä, en edes ls2:sen.
Lieneekö Koivisto ollut silloin vielä uudestisyntynyt, kun hän alkoi jostain syystä uudelleen kastaa jo lapsena kastettuja? Koivisto lähti varmaankin seuraamaan väärää polkua ja unohti "ensirakkautensa" eli uskon alkutaipaleen hyvän aloituksen, jolloin hän oli vielä Jeesuksen viitoittamalla tiellä. Vaikka kukaan ei tietenkään puolusta Koiviston, eikä kenenkään tekemiä syntejä, niin Jumala voi silti Koivistonkin vielä parantaa ja eheyttää "paikalleen", sillä Jumalalle on kaikki mahdollista. En tiedä juurikaan Koivistosta mitään, mutta Jumalan armohan on kyllä ylenpalttinen, vaikka synnit olisivatkin suuret, niin me voimme silti käydä parannukseen.
Herra on kuitenkin armo ja Hän antaa meille mahdollisuuden tehdä synneistämme parannuksen.
Synneistä vastaamme aina Jumalalle ja en usko Hänen erottelevan meitä, kenelle hän antaa anteeksi ja kenelle ei. Hän näkee sydämemme tilan.
Laitoin lisätekstin, ettei tule väärinkäsityksiä, tarkoitin ylläolevalla tekstillä sitä, ettei Koivisto ole muiden ihmisten kanssa eriarvoinen syntien suhteen ja tämäkin viittaus vain siksi, koska synneistä on tehtävä jossain vaiheessa lopullinen parannus, ettemme jäisi koko aikuisikäämme maitovelliasteelle, emmekä sitten kykenisikään syömään vahvaa ruokaa koskaan koko uskomme aikuisikämme aikana.Varmasti moni kyselee sitä, että mikä eksytti Markku Koiviston. Sinä kerrot hänen alkaneen ehkä kastamaan jo kastettuja? Onkohan niin tapahtunut?
Minä en juurikaan tunne Koivistoa. Sen verran vain mitä olen joskus jostakin lehdestä lukenut ja tv:stä jonkun palaverin yhteydessä nähnyt.
Jumala kasvattaa piilossa omat työntekijänsä. Lähtikö Koivisto liian varhain työkentille? Entä Patrick Tiainen, onko hän valmis ottamaan vastuun seurakunnasta?
Minua Herra kasvatti oman seurakunnan rauhassa kauan ennen kuin lähetti muille kertomaan Hänen opeistaan.
Jos Paavali otetaan tässä asiassa esimerkiksi, niin hänetkin Jumala lähetti Arabiaan kasvamaan ja siellä Paavali joutui kasvamaan niin, että mikään liha, tai veri ei saanut häntä opettaa. Paavali joutui kauan kasvamaan yksinäisyydessä/ilman ihmisopettajia, mutta Jeesuksen kanssa.
Menee kauan siihen, että ihminen on kasvanut täyden iän määrään ja kykenee johdattamaan muitakin ristin esiripun kautta sisimpään majaan, eli Pyhimpään. - luetaankosanaa2
Herää taas harhoistasi !
Minä en ole tässä ketjussa kirjoittanut mitään Koivistosta !
Joten lopeta pelkkin harhakuvitelmiisi ja vainoharhaisuuteen perustuvat väärät syyttelysi eli valehtelusi ! - luetaankosanaa2
luetaankosanaa2 kirjoitti:
Herää taas harhoistasi !
Minä en ole tässä ketjussa kirjoittanut mitään Koivistosta !
Joten lopeta pelkkin harhakuvitelmiisi ja vainoharhaisuuteen perustuvat väärät syyttelysi eli valehtelusi !Tuo oli siis vastine "koivistokakkoselle" ja "lisäysKoivistoasiaan" nikeille !
- luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Varmasti moni kyselee sitä, että mikä eksytti Markku Koiviston. Sinä kerrot hänen alkaneen ehkä kastamaan jo kastettuja? Onkohan niin tapahtunut?
Minä en juurikaan tunne Koivistoa. Sen verran vain mitä olen joskus jostakin lehdestä lukenut ja tv:stä jonkun palaverin yhteydessä nähnyt.
Jumala kasvattaa piilossa omat työntekijänsä. Lähtikö Koivisto liian varhain työkentille? Entä Patrick Tiainen, onko hän valmis ottamaan vastuun seurakunnasta?
Minua Herra kasvatti oman seurakunnan rauhassa kauan ennen kuin lähetti muille kertomaan Hänen opeistaan.
Jos Paavali otetaan tässä asiassa esimerkiksi, niin hänetkin Jumala lähetti Arabiaan kasvamaan ja siellä Paavali joutui kasvamaan niin, että mikään liha, tai veri ei saanut häntä opettaa. Paavali joutui kauan kasvamaan yksinäisyydessä/ilman ihmisopettajia, mutta Jeesuksen kanssa.
Menee kauan siihen, että ihminen on kasvanut täyden iän määrään ja kykenee johdattamaan muitakin ristin esiripun kautta sisimpään majaan, eli Pyhimpään.Se on varmaa "lähettiläs", että Herra ei lähetä ketään levittämään valheita ja harhaoppeja ja eksyttämään uskovia !
Joten sinut on lähettänyt joku toinen "herra" !
Pyhä Henki ei opeta valheita myöskään, joten olet oppisi ihan muusta lähteestä saanut !
Herää jo harhoistasi !
- lskakkoselle
Olitpa sitten kuka hyvänsä, niin kyllä sinä joka välissä kovasti haluat keskusteluun osallistua. Tai sitten sinua ls2 vaivaa taas se sinua piinaava muistinmenetys. Olet jo kauan aikaa vastaillut omalla tyylilläsi. Tuskin kovin monella nimimerkillä on noinkin sama tyyli kirjoittaa kuin sinulla.
- luetaankosanaa2
Et sitten kykene pysymään Totuudessa ollenkaan ?
Ei minulla ole mitään muistinmenetyksiä, vaikka niin valehteletkin !
Nyt yrität vain peitellä omia vääriä todistuksiasi ja harhakuvitelmiisi ja vainoharhaisuuteesi perustuvia vääriä väitteitäsi ja valheitasi !
Eikö sinua yhtään itseäsi hävetä tämä touhusi ja valheesi ???
Pyysitkö anteeksi vääriä todistuksiasi ?
- Aloittajan.viesti
Ei ls2 ole ainoa lähettilään menestys- ym. juonien arvostelija tässä ketjussa.
Monet omasta mielestään oikeaoppiset (kuten esim. lähettiläs) ovat syystä tai toisesta hurahtaneet Tiaisen enkelijohtajuuteen tai muuhun vastaavaan karismaattiseen unelmahöttöön. Heitä kuuluu nuhdella. Muistettakoon, että palsta on avoin ja yleinen keskustelualusta, ei suinkaan mikään seurakunta.- Lähettiläs
Huomenta. En ole hurahtanut Tiaisen enkelijohtajuuteen, enkä muuhun vastaavaan.
Sovitaanko nyt, että kerrot kaiken sen, mikä uskossani on väärää sinun mielestäsi.
En ole koko aikaa palstalla, mutta käväisen välillä ja vastaan, jos uskallat lähteä kanssani keskusteluun. Keskustelun tulee tapahtua sävyisyyden hengessä, kuten Jumalan Sana meille opettaa.
Voit nyt kertoa kaiken sen, minkä pidät opissani vääränä. Ota jokin nimimerkki käyttöösi keskuskustelumme ajaksi. Lähettiläs kirjoitti:
Huomenta. En ole hurahtanut Tiaisen enkelijohtajuuteen, enkä muuhun vastaavaan.
Sovitaanko nyt, että kerrot kaiken sen, mikä uskossani on väärää sinun mielestäsi.
En ole koko aikaa palstalla, mutta käväisen välillä ja vastaan, jos uskallat lähteä kanssani keskusteluun. Keskustelun tulee tapahtua sävyisyyden hengessä, kuten Jumalan Sana meille opettaa.
Voit nyt kertoa kaiken sen, minkä pidät opissani vääränä. Ota jokin nimimerkki käyttöösi keskuskustelumme ajaksi.Lähettiläs...luuletko sinä että se nuori poika, patrick on enkeli?
- Ruonansuu.vai.lähettiläs
auroraboreallis kirjoitti:
Lähettiläs...luuletko sinä että se nuori poika, patrick on enkeli?
Tuskinpa haluaa muistaa tuota juttuaan lähettiläs. Mutta kunhan ehdin, niin voisin sen "ihastuksen purkauksen" lähettiläältä vielä hakea esiin.
No, olemme erehtyväisiä jokainen; ei vähiten lähettiläs.
Jope Ruonansuu on lähettilästä paljon parempi enkelien esiintuoja.
Tämä EI ole hengellinen kannanotto, mutta sopii hyväksi ja rauhoittavaksi kevennykseksi tälle lauantaille.
https://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls - Lähettiläs
Ruonansuu.vai.lähettiläs kirjoitti:
Tuskinpa haluaa muistaa tuota juttuaan lähettiläs. Mutta kunhan ehdin, niin voisin sen "ihastuksen purkauksen" lähettiläältä vielä hakea esiin.
No, olemme erehtyväisiä jokainen; ei vähiten lähettiläs.
Jope Ruonansuu on lähettilästä paljon parempi enkelien esiintuoja.
Tämä EI ole hengellinen kannanotto, mutta sopii hyväksi ja rauhoittavaksi kevennykseksi tälle lauantaille.
https://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxlsEi sinun tarvitse hakea mitään esille. Olen kertonut, että kuuntelin Patrick Tiaisen opetuksen hengellinen kasvu ja huomasin sen pitävän yhtä Raamatun kanssa. Enkelit tulevat lopun ajan seurakuntiin opettajiksi ja heille Jeesus kirjoittaa kirjeensä.
Olin nyt ensimmäisen kerran kiinnostunut kuuntelemaan yotubesta löytyviä julistuksia ja kauhistunut siitä määrästä miten paljon julistajat kertovat eksytyksistä ja miten vähän Jumalan Sanasta.
Noiden julistuksien päälle kuuntelin Patrick Tiaisen hengellinen kasvu opetuksen ja totisesti iloitin, että nyt puhuu henkilö, joka ei puhu mitään eksytyksistä, vaan julistaa Jumalan Sanaa.
Etkö sinä usko enkeleiden tulleen jo? Vai uskotko ollenkaan enkelien johtamiin seurakuntiin? Onko Ilmestyskirja sinulle ollenkaan totta?
Tiedätkö valkoisesta hevosesta, joka tuli tuoden Ratsastajan, jota kutsutaan nimellä Jumalan Sana ja jolla on vereen kastettu vaippa yllään ja kupeessa kirjoitus herrain Herra ja kuningasten Kuningas? Tiedätkö, että tuota valkoista hevosta seuraa sellainen väki, joilla on puhtaat valkeat vaatteet yllään?
Tiedätkö sitä, että nuo eivät tule etsimään eksytyksiä, vaan tulevat julistamaan Tuomaria, joka on JUMALAN SANA?
Vuoret menevät lakeudeksi tuon Sanan edessä. - Oppi.selväksi
Lähettiläs kirjoitti:
Ei sinun tarvitse hakea mitään esille. Olen kertonut, että kuuntelin Patrick Tiaisen opetuksen hengellinen kasvu ja huomasin sen pitävän yhtä Raamatun kanssa. Enkelit tulevat lopun ajan seurakuntiin opettajiksi ja heille Jeesus kirjoittaa kirjeensä.

Vuoret menevät lakeudeksi tuon Sanan edessä.Tässä taannoinen viestini, jossa asetin sinulle lähettiläs alustan oppisi selostukselle. Ehkä palaamme siihen vielä myöhemmin.
_____________________________________
Miksi-pelkäät-Lähettiläs 11.3.2016 19:02
Lähettiläs ei saavu selostamaan omaa uskonoppiaan; eikö oppinsa ole julkinen? Aiheellista olisi saada lähettilään omakohtainen todistus seuraavista asioista:
- uskoontulon kokeminen, Jumalan kutsu ja johdatus parannuksen tekemiseen,
- uudestisyntymisen kokeminen, sen ajankohta ja vaikutus elämän sisältöön,
- Pyhän Hengen täyteys, ihmeet omassa elämässä, Hengen hedelmien kasvu,
- vaellus Jeesuksen seuraajana, oman ristin kantaminen, itsensä kieltäminen,
- suhtautuminen uuskarismaattisen aallon saarnaajiin (Selkomaa, Tiainen jne).
Tässä selkeä alku ja runko, jonka pohjalta Lähettiläs voi rakentaa todistustaan. Lähettiläs kirjoitti:
Ei sinun tarvitse hakea mitään esille. Olen kertonut, että kuuntelin Patrick Tiaisen opetuksen hengellinen kasvu ja huomasin sen pitävän yhtä Raamatun kanssa. Enkelit tulevat lopun ajan seurakuntiin opettajiksi ja heille Jeesus kirjoittaa kirjeensä.
Olin nyt ensimmäisen kerran kiinnostunut kuuntelemaan yotubesta löytyviä julistuksia ja kauhistunut siitä määrästä miten paljon julistajat kertovat eksytyksistä ja miten vähän Jumalan Sanasta.
Noiden julistuksien päälle kuuntelin Patrick Tiaisen hengellinen kasvu opetuksen ja totisesti iloitin, että nyt puhuu henkilö, joka ei puhu mitään eksytyksistä, vaan julistaa Jumalan Sanaa.
Etkö sinä usko enkeleiden tulleen jo? Vai uskotko ollenkaan enkelien johtamiin seurakuntiin? Onko Ilmestyskirja sinulle ollenkaan totta?
Tiedätkö valkoisesta hevosesta, joka tuli tuoden Ratsastajan, jota kutsutaan nimellä Jumalan Sana ja jolla on vereen kastettu vaippa yllään ja kupeessa kirjoitus herrain Herra ja kuningasten Kuningas? Tiedätkö, että tuota valkoista hevosta seuraa sellainen väki, joilla on puhtaat valkeat vaatteet yllään?
Tiedätkö sitä, että nuo eivät tule etsimään eksytyksiä, vaan tulevat julistamaan Tuomaria, joka on JUMALAN SANA?
Vuoret menevät lakeudeksi tuon Sanan edessä.Mulla oli vuosisadan alussa psykoosi. Isä meni, liityin helluntailaisiin, saattohoitotyön ratkaisemattomat pahat kysymykset.
Silloin luulin ihmisiä enkeleiksi.
Koska olen entiseltä ammatiltani mielenterveyshoitaja niin sairaudentunnoton en ollut.
Sinä sen sijaan olet sairaudentunnoton psykoositapaus....
Ja vieläkö luulet että tuomitsen sinut siitä? Kuinka voisinkaan koska itselläni on taustaa!
Hävettää suorastaan kertoa siitä mutta kerron jotta et kuvittelisi että halveksin sinua enkeliuskosi tähden...
Sinulla ei vain ole nöyryyttää myöntää ettet ole täydellinen eikä uskosi ole täydellinen ja uskompa että siksi jumala onkin minun puolellani...mutta ei sinua vastaan vaan on halukas sinuakin auttamaan.
Lääkärit on minut ja minun sekopääni parantanut ja kahdesti todennut terveeksi.
Nyt voisin auttaa muita. Periaatteella koska minä olin kiusattu voin kiusattuja auttaa.
Kovuutesi ja ylpeytesi estää sinua parantumasta.Ruonansuu.vai.lähettiläs kirjoitti:
Tuskinpa haluaa muistaa tuota juttuaan lähettiläs. Mutta kunhan ehdin, niin voisin sen "ihastuksen purkauksen" lähettiläältä vielä hakea esiin.
No, olemme erehtyväisiä jokainen; ei vähiten lähettiläs.
Jope Ruonansuu on lähettilästä paljon parempi enkelien esiintuoja.
Tämä EI ole hengellinen kannanotto, mutta sopii hyväksi ja rauhoittavaksi kevennykseksi tälle lauantaille.
https://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxlsKiitos kevennyksestä. Huomaan että täällä ketjun loppupäässä uidaan aika syvissä vesissä ja synkissä tunnelmissa.
Enkä minäkään asiaa auta, joten kiitos kevennyksestä.- Lähettiläs
Oppi.selväksi kirjoitti:
Tässä taannoinen viestini, jossa asetin sinulle lähettiläs alustan oppisi selostukselle. Ehkä palaamme siihen vielä myöhemmin.
_____________________________________
Miksi-pelkäät-Lähettiläs 11.3.2016 19:02
Lähettiläs ei saavu selostamaan omaa uskonoppiaan; eikö oppinsa ole julkinen? Aiheellista olisi saada lähettilään omakohtainen todistus seuraavista asioista:
- uskoontulon kokeminen, Jumalan kutsu ja johdatus parannuksen tekemiseen,
- uudestisyntymisen kokeminen, sen ajankohta ja vaikutus elämän sisältöön,
- Pyhän Hengen täyteys, ihmeet omassa elämässä, Hengen hedelmien kasvu,
- vaellus Jeesuksen seuraajana, oman ristin kantaminen, itsensä kieltäminen,
- suhtautuminen uuskarismaattisen aallon saarnaajiin (Selkomaa, Tiainen jne).
Tässä selkeä alku ja runko, jonka pohjalta Lähettiläs voi rakentaa todistustaan.Ilolla vastaan kysymyksiisi ja kerron uskostani. Monet viestit menevät ohi silmieni, mutta tämän viestin ei olisi niin tullut tehdä.
"Miksi-pelkäät-Lähettiläs 11.3.2016 19:02
Lähettiläs ei saavu selostamaan omaa uskonoppiaan; eikö oppinsa ole julkinen? Aiheellista olisi saada lähettilään omakohtainen todistus seuraavista asioista:
- uskoontulon kokeminen, Jumalan kutsu ja johdatus parannuksen tekemiseen,
- uudestisyntymisen kokeminen, sen ajankohta ja vaikutus elämän sisältöön,
- Pyhän Hengen täyteys, ihmeet omassa elämässä, Hengen hedelmien kasvu,
- vaellus Jeesuksen seuraajana, oman ristin kantaminen, itsensä kieltäminen,
- suhtautuminen uuskarismaattisen aallon saarnaajiin (Selkomaa, Tiainen jne).
Tässä selkeä alku ja runko, jonka pohjalta Lähettiläs voi rakentaa todistustaan."
- uskoontulon kokeminen, Jumalan kutsu ja johdatus parannuksen tekemiseen,
Varmaankaan minun uskoontulo kokemukseni ei tyydytä sinua, tai toivon, että tekee sen. Olen nimittäin aina ollut uskossa (saanut täällä kovaa kritiikkiä tuosta kertomastani), mutta sain Jumalan kutsun tulla uskomaan Poikaansa. Ensimmäinen kutsu tuli, kun olin hyvin nuori. Menin piiloon tuota voimakasta kutsua ja kutsu loppui.
Kului vuosia ennen toisen kutsun tulemista ja minä siihen asti Taivaan Isään uskonut, otin kutsun vastaan ja siitä alki kova kiinnostus tutustua Taivaan Isän omaan Poikaan. Lukemasta luin evankeliumeja ja muut asiat eivät innostaneet tuon innon rinnalla juuri ollenkaan. Tuota kesti muutaman vuoden ja siitä jäi päälle tarve ottaa jatkuvasti Jumalan Sanaa vastaan.
Parannuksen tekeminen tapahtui juuri tuolloin, kun olin alkanut tutustumaan Jeesukseen. Huomasin, mitä Jeesus puhuu, enkä kuitenkaan osannut tehdä Hänen opettamiaan tekoja. En rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäni, vaikka niin halusin tehdä. Jouduin huutamaan Herraa avuksi. Hän tuli. Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi, mutta sitä ennen oli kova puhdistus. Psalmi 88.
- uudestisyntymisen kokeminen, sen ajankohta ja vaikutus elämän sisältöön,
Kovan tuskan kautta puhdistus tapahtui, mutta kun se oli tapahtunut sain Pyhän Hengen kasteen Pyhäin miesten päivänä 1985. Se oli sellainen tapahtuma, että kuulin miten minua kutsuttiin kolme kertaa tältä nimeltä, jonka kasteessa sain. En käsittänyt ollenkaan tuota kuulemaani, mutta huomasin miten hiljennyin kuuntelmaan ja jäin paikalleni. Siinä tapahtui tuo valtava ihme. Tunsin miten Jumala kastoi minut Pyhällä Hengellä ja tulella. Vaikutus elämään on ollut loputon kiitos ja Jumalan Sanan tuominen kanssamatkaajilleni. Pyhän Hengen kasteen sain kotonani. Psalmi 30.
- Pyhän Hengen täyteys, ihmeet omassa elämässä, Hengen hedelmien kasvu,
Pyhän Hengen täyteys tuli tuon kasten yhteydessä, ei sitä ennen. Sitä ennen Jumalan Pyhä Henki oli kasvattanut minua Sanaa kirkastaen ja päälläni ollen. Ennen tuota kalleinta kastetta jouduin käymään tuon Psalmi 88 miehenkin kokeman tuskan läpi, mutta joulutaattona 1984 Herra vapautti täysin tuosta tuskasta. Siitä kului noin vuosi seuraavaan Pyhäin miesten päivään, jolloin Jumala kastoi minut omaksi lapsekseen. Kului vuosia täydessä terveydessä ja ilossa ja rauhassa. Kerran sitten tuli sairaus. Ei ollenkaan tuon veroinen, mitä koin Psalmi 88 miehen tavoin, mutta vakava ruumiillinen sairaus ja lääkärit ilmoittivat omaisilleni, että kuolen pian. Yhtäkkiä paranin ja hoitohenkilökunta kyseli minulta tuosta tapauksesta kertoen, että jokin Suurempi Voima puuttui asiaan. He olivat täydessä hämmästyksessä ja teholta tavalliselle osastolle siirron jälkeen erä lääkäri, kertoi, että vaikka hän ei ole tämän osaston lääkäri, on hän käynyt seuraamassa tapaustani. Joku muukin teholta tullut henkilö tuli kyselemään tapauksestani. Silloin pyydettiin lupaa johonkin tiedelehteen laittaa asiasta. Annoin, mutta en ole koskaan kuullut, laittoivatko.
Kului jälleen vuosia täysin terveenä, mutta vielä yhden kerran jouduin hämmästyttämään lääkäreitä. Tuo oli vain muutaman tunnin kokemus minulle, mutta toivottavasti lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle pysyvä ja puhutteleva.
Hengen Hedelmät lähtivät kasvamaan heti, kun aloin tutustumaan Jeesukseen ja kasvavat edelleen.
- vaellus Jeesuksen seuraajana, oman ristin kantaminen, itsensä kieltäminen,
Itseni jouduin kieltämään ennen uudestisyntymää. Ristin kantamista on kerta toisensa jälkeen palata sinne, missä minua vihataan. Valvominen kuuluu kaikille, niin minulle kuin hänellekin, joka on vielä ristin Herran edessä.
- suhtautuminen uuskarismaattisen aallon saarnaajiin (Selkomaa, Tiainen jne).
Jos kuulen heidän saarnaavan Jumalan Sanaa, niin iloitsen siitä. Mitä uuskarismaattisuudella tarkoitetaan? Minähän olen oman seurakuntani kasvatti, joten en tunne kaikkia käyttämiänne termejä ja nimityksiä. Tiaista tunnen hetken ajalta, kuuntelin hänen opetuksensa hengellinen kasvu. Selkomaasta en tiedä mitään, joten en voi mitään hänestä sanoakaan. Lähettiläs kirjoitti:
Ilolla vastaan kysymyksiisi ja kerron uskostani. Monet viestit menevät ohi silmieni, mutta tämän viestin ei olisi niin tullut tehdä.
"Miksi-pelkäät-Lähettiläs 11.3.2016 19:02
Lähettiläs ei saavu selostamaan omaa uskonoppiaan; eikö oppinsa ole julkinen? Aiheellista olisi saada lähettilään omakohtainen todistus seuraavista asioista:
- uskoontulon kokeminen, Jumalan kutsu ja johdatus parannuksen tekemiseen,
- uudestisyntymisen kokeminen, sen ajankohta ja vaikutus elämän sisältöön,
- Pyhän Hengen täyteys, ihmeet omassa elämässä, Hengen hedelmien kasvu,
- vaellus Jeesuksen seuraajana, oman ristin kantaminen, itsensä kieltäminen,
- suhtautuminen uuskarismaattisen aallon saarnaajiin (Selkomaa, Tiainen jne).
Tässä selkeä alku ja runko, jonka pohjalta Lähettiläs voi rakentaa todistustaan."
- uskoontulon kokeminen, Jumalan kutsu ja johdatus parannuksen tekemiseen,
Varmaankaan minun uskoontulo kokemukseni ei tyydytä sinua, tai toivon, että tekee sen. Olen nimittäin aina ollut uskossa (saanut täällä kovaa kritiikkiä tuosta kertomastani), mutta sain Jumalan kutsun tulla uskomaan Poikaansa. Ensimmäinen kutsu tuli, kun olin hyvin nuori. Menin piiloon tuota voimakasta kutsua ja kutsu loppui.
Kului vuosia ennen toisen kutsun tulemista ja minä siihen asti Taivaan Isään uskonut, otin kutsun vastaan ja siitä alki kova kiinnostus tutustua Taivaan Isän omaan Poikaan. Lukemasta luin evankeliumeja ja muut asiat eivät innostaneet tuon innon rinnalla juuri ollenkaan. Tuota kesti muutaman vuoden ja siitä jäi päälle tarve ottaa jatkuvasti Jumalan Sanaa vastaan.
Parannuksen tekeminen tapahtui juuri tuolloin, kun olin alkanut tutustumaan Jeesukseen. Huomasin, mitä Jeesus puhuu, enkä kuitenkaan osannut tehdä Hänen opettamiaan tekoja. En rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäni, vaikka niin halusin tehdä. Jouduin huutamaan Herraa avuksi. Hän tuli. Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi, mutta sitä ennen oli kova puhdistus. Psalmi 88.
- uudestisyntymisen kokeminen, sen ajankohta ja vaikutus elämän sisältöön,
Kovan tuskan kautta puhdistus tapahtui, mutta kun se oli tapahtunut sain Pyhän Hengen kasteen Pyhäin miesten päivänä 1985. Se oli sellainen tapahtuma, että kuulin miten minua kutsuttiin kolme kertaa tältä nimeltä, jonka kasteessa sain. En käsittänyt ollenkaan tuota kuulemaani, mutta huomasin miten hiljennyin kuuntelmaan ja jäin paikalleni. Siinä tapahtui tuo valtava ihme. Tunsin miten Jumala kastoi minut Pyhällä Hengellä ja tulella. Vaikutus elämään on ollut loputon kiitos ja Jumalan Sanan tuominen kanssamatkaajilleni. Pyhän Hengen kasteen sain kotonani. Psalmi 30.
- Pyhän Hengen täyteys, ihmeet omassa elämässä, Hengen hedelmien kasvu,
Pyhän Hengen täyteys tuli tuon kasten yhteydessä, ei sitä ennen. Sitä ennen Jumalan Pyhä Henki oli kasvattanut minua Sanaa kirkastaen ja päälläni ollen. Ennen tuota kalleinta kastetta jouduin käymään tuon Psalmi 88 miehenkin kokeman tuskan läpi, mutta joulutaattona 1984 Herra vapautti täysin tuosta tuskasta. Siitä kului noin vuosi seuraavaan Pyhäin miesten päivään, jolloin Jumala kastoi minut omaksi lapsekseen. Kului vuosia täydessä terveydessä ja ilossa ja rauhassa. Kerran sitten tuli sairaus. Ei ollenkaan tuon veroinen, mitä koin Psalmi 88 miehen tavoin, mutta vakava ruumiillinen sairaus ja lääkärit ilmoittivat omaisilleni, että kuolen pian. Yhtäkkiä paranin ja hoitohenkilökunta kyseli minulta tuosta tapauksesta kertoen, että jokin Suurempi Voima puuttui asiaan. He olivat täydessä hämmästyksessä ja teholta tavalliselle osastolle siirron jälkeen erä lääkäri, kertoi, että vaikka hän ei ole tämän osaston lääkäri, on hän käynyt seuraamassa tapaustani. Joku muukin teholta tullut henkilö tuli kyselemään tapauksestani. Silloin pyydettiin lupaa johonkin tiedelehteen laittaa asiasta. Annoin, mutta en ole koskaan kuullut, laittoivatko.
Kului jälleen vuosia täysin terveenä, mutta vielä yhden kerran jouduin hämmästyttämään lääkäreitä. Tuo oli vain muutaman tunnin kokemus minulle, mutta toivottavasti lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle pysyvä ja puhutteleva.
Hengen Hedelmät lähtivät kasvamaan heti, kun aloin tutustumaan Jeesukseen ja kasvavat edelleen.
- vaellus Jeesuksen seuraajana, oman ristin kantaminen, itsensä kieltäminen,
Itseni jouduin kieltämään ennen uudestisyntymää. Ristin kantamista on kerta toisensa jälkeen palata sinne, missä minua vihataan. Valvominen kuuluu kaikille, niin minulle kuin hänellekin, joka on vielä ristin Herran edessä.
- suhtautuminen uuskarismaattisen aallon saarnaajiin (Selkomaa, Tiainen jne).
Jos kuulen heidän saarnaavan Jumalan Sanaa, niin iloitsen siitä. Mitä uuskarismaattisuudella tarkoitetaan? Minähän olen oman seurakuntani kasvatti, joten en tunne kaikkia käyttämiänne termejä ja nimityksiä. Tiaista tunnen hetken ajalta, kuuntelin hänen opetuksensa hengellinen kasvu. Selkomaasta en tiedä mitään, joten en voi mitään hänestä sanoakaan.Ei millään pahalla mutta lääkäri ei ole pitänyt parantumistasi ihmeenä koska sana tiede on mainittu.
Faktat on faktoja muita kuin faktoja ja tiedelukijoille ymmärrettävää tekstiä tiedelehdissä ei ole.
Oletko koskaan lukenut yhtäkään tiedelehteä?
- tuttulehti
Lähettiläs ja muut!
Kyllä on tiedelehteä luettu aika paljonkin vuosien ajan ja lähettilään kertomat asiat ovat oikeasti hyvin mielenkiintoisia.
Tunnen itse henkilökohtaisesti erään henkilön, joka myös "pääsi" nuorena henkilönä tiedelehteen parannuttuaan parantumattomasta sairaudesta, johon hänen olisi pitänyt väistämättä kuolla. Tai oikeammin, tunsin, sillä hän on nyt jo edesmennyt, mutta oli syvästi uskossa ja kiinnittynyt Jeesukseen koko elämänsä ajan. Tämä kyseinen toinen ihminen sai läpi pitkän elämänsä kokea Jumalan antamia ihmeitä, joista hän monesti kertoi minullekin.- Lähettiläs
Jumala totisesti tekee ihmeitä ilman määrää. En todellakaan tiedä laitettiinko tapauksestani tiedelehteen, mutta sen tiedän, että lupaa siihen minulta kysyttiin. Lääkäri, joka kertoi, että ei ole sen osaston lääkäri, jolla olin, mutta joka oli ketomansa mukaan joka päivä käynyt seuraamassa tilannettani, kysyi ennen sairaalasta pois pääsemistäni, eli viimeisenä päivänä lupaa laittaa asiasta tiedelehteen. Hän kutsui minut toisen lääkärin huoneeseen ja kertoi tapaukseni olevan aivan erkikoinen ja kertoi, että kaikissa pöydissä missä lääkärit kokoontuivat tapaukseni oli puheenaiheena.
Lupaa kysyeessään hän kertoi lääkärien haluvavan tietää onko missään päin maailmaa tapahtunut saman kaltaista tapahtumaa, joten luultavasti kyse oli jostakin kansanivälisestä tiedelehdestä.
Tuo kertomasi ystäväsi paraneminen oli saman kaltainen ihme, mitä itse olen kokenus. Jumala tekee ihmeitä, mutta ihmiset eivät niistä uskalla kertoa, koska joutuvat pilkatuksi. Joskus on parempikin, että ei niistä kerro ennen kuin Jeesus vahvistaa kestämään sen kohtelun, mitä ihmeistä kertovat saavat osakseen. On kyllä erikosta se, että pilkat ja ivailut tulevat sieltä, missä ns. uskovaiset kokoontuvat. Eivät koskaan sieltä, missä on ihmisiä, jotka eivät ainakaan vielä ole uskossa. Lähettiläs kirjoitti:
Jumala totisesti tekee ihmeitä ilman määrää. En todellakaan tiedä laitettiinko tapauksestani tiedelehteen, mutta sen tiedän, että lupaa siihen minulta kysyttiin. Lääkäri, joka kertoi, että ei ole sen osaston lääkäri, jolla olin, mutta joka oli ketomansa mukaan joka päivä käynyt seuraamassa tilannettani, kysyi ennen sairaalasta pois pääsemistäni, eli viimeisenä päivänä lupaa laittaa asiasta tiedelehteen. Hän kutsui minut toisen lääkärin huoneeseen ja kertoi tapaukseni olevan aivan erkikoinen ja kertoi, että kaikissa pöydissä missä lääkärit kokoontuivat tapaukseni oli puheenaiheena.
Lupaa kysyeessään hän kertoi lääkärien haluvavan tietää onko missään päin maailmaa tapahtunut saman kaltaista tapahtumaa, joten luultavasti kyse oli jostakin kansanivälisestä tiedelehdestä.
Tuo kertomasi ystäväsi paraneminen oli saman kaltainen ihme, mitä itse olen kokenus. Jumala tekee ihmeitä, mutta ihmiset eivät niistä uskalla kertoa, koska joutuvat pilkatuksi. Joskus on parempikin, että ei niistä kerro ennen kuin Jeesus vahvistaa kestämään sen kohtelun, mitä ihmeistä kertovat saavat osakseen. On kyllä erikosta se, että pilkat ja ivailut tulevat sieltä, missä ns. uskovaiset kokoontuvat. Eivät koskaan sieltä, missä on ihmisiä, jotka eivät ainakaan vielä ole uskossa.Minäkin olen kokenut ihmeen.
Minusta kyllä tuntuu että sinulta ei kysytty lupaa, vaan haluttiin herättää ajattelemaan.
Kiitos kuuluu hoitohenkilökunnalle, mutta sinä et heitä kiitellyt. Oisit ostanut kukkia tai jotain heille.
Armosta sinä parannuit, et omasta ansioistasi.
Minunkin ihmeeni oli ...hmmm...Jumala nöyrrytti minua. Myöhemmin nimittäin kaikki parantuivat sairaudesta johon minun sanottiin kuolevan: tiede nimittäin kehitti siihen hoidon.
Rukoilitko koskaan että kaikki joilla on sama tauti kuin sinulla parantuisivat? Vaiko vain itsesi puolesta itsekkäästi?
- mummikainuusta
Gal. 5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa.
17. Liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte.
18. Mutta jos Henki johdattaa teitä, ette ole lain alaisia.
19. Lihan teot ovat ilmeisiä. Niitä ovat haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit,
21. kateus, juomingit, mässäily ja muut sellaiset. Sanon teille etukäteen, kuten ennenkin olen sanonut, että ne, jotka tällaista tekevät, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus(9),
23. sävyisyys, itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.
24. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25. Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä.
26. Älkäämme tavoitelko turhaa kunniaa, ärsytellen ja kadehtien toisiamme.- Lähettiläs
Mummikainuusta toi hyvän opetuksen palstalle. Vaeltakaan Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
Kerroin tuolla aikaisemmin, että oli kuin olisin enkelin tavannut, kun kuuntelin Patrikc Tiaisen opetuksen hengen kasvusta. Nyt olen aivan hiukan enemmän tutustunut häneen ja löydän hänet puhumasta Jumalan Sanaa.
Olin aikaisemmin jonkin verran tutustunut hengellisen kentän antiin yotuben kautta. En hakenut erityisesti julistajia, enkä edes osaa hakea julistajia sieltä, koska en tunne Suomen hengellisen kentän julistajia nimeltä.
Otin nauhoituksen katsottavaksi vain sillä perusteella, että siinä puhui joku kristinuskoa edustava henkilö. Oliko lie Jumalan johdatusta, että ennen P.Tiaista kuuntelemani anti oli pelkkää ekystyksistä puhumista ja niistä varoittelemista ja Jumalan Sanalle ei juurikaan ollut tilaa. Se, mitä Sanalle oli tilaa oli vain eksytysten etsijöiden sanojen päälle tuotuja lauseita, jotka eivät mitenkään koskeneet kyseessä olevaa eksytysten etsimistä. Jumalan Sana tekee Itse työn. Jumala ei lähetä ketään etsimään eksytyksiä, vaan lähettää julistamaan Jumalan Sanaa.
Patrick Tianen tuo Jumalan Sanaan, mutta oma käytöksensä on ylimääräisine ääntelyineen vielä lapsen asteella. Jumalan soturit eivät ääntele ja pidä souta, vaan ovat kuin sotilaat, joisen käytös on hienostunutta.
Patrickilla on myöskin Hengellä täyttymisasia vielä kesken opin. Ei kukaan voi täyttyä itse Hengellä jos ei ole vielä saanut astian puhdistusta. Puhdistuneet ihmiset täytetään Hengellä, eli heille on oikeus sanoa, että "älkää juopuko viinistä, vaan täyttykää Hengellä.
Ihmset joutuvat harhaan, jos ei kerrota alusta asti Jumalan teitä. Pitää kertoa se, että Sanan vastaanottaminen puhdistaa ihmisen niin, että Pyhä Henki tulee täyteytenä asumaan puhdistamaansa astiaan, eli siinä vaiheessa ihminen täyttyy Hengellä.
Terveisiä Patrickille. Toivon jonkun hänet tuntevan käyvän tällä palstalla ja vielä enemmän toivon, että Patrick tulee itse keskutelemaan tänne.
Pidä Patrick lujasti kiinni Jumalan Sanasta. Älä koskaan unohda Sanaa hetkeksikään, sillä Sana Itse tekee työnsä, ei Sanan välittäjät. Vaikka me synnyttäisimme Jumalalle Jumalan lapsia evankeliumin kautta, niin kunnia ei silti meille kuulu, koska Itse evankeliumi synnyttää Jumalan lapset. Kaikki kunnia menee Jumalalle. - mummikainuusta
Lähettiläs kirjoitti:
Mummikainuusta toi hyvän opetuksen palstalle. Vaeltakaan Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
Kerroin tuolla aikaisemmin, että oli kuin olisin enkelin tavannut, kun kuuntelin Patrikc Tiaisen opetuksen hengen kasvusta. Nyt olen aivan hiukan enemmän tutustunut häneen ja löydän hänet puhumasta Jumalan Sanaa.
Olin aikaisemmin jonkin verran tutustunut hengellisen kentän antiin yotuben kautta. En hakenut erityisesti julistajia, enkä edes osaa hakea julistajia sieltä, koska en tunne Suomen hengellisen kentän julistajia nimeltä.
Otin nauhoituksen katsottavaksi vain sillä perusteella, että siinä puhui joku kristinuskoa edustava henkilö. Oliko lie Jumalan johdatusta, että ennen P.Tiaista kuuntelemani anti oli pelkkää ekystyksistä puhumista ja niistä varoittelemista ja Jumalan Sanalle ei juurikaan ollut tilaa. Se, mitä Sanalle oli tilaa oli vain eksytysten etsijöiden sanojen päälle tuotuja lauseita, jotka eivät mitenkään koskeneet kyseessä olevaa eksytysten etsimistä. Jumalan Sana tekee Itse työn. Jumala ei lähetä ketään etsimään eksytyksiä, vaan lähettää julistamaan Jumalan Sanaa.
Patrick Tianen tuo Jumalan Sanaan, mutta oma käytöksensä on ylimääräisine ääntelyineen vielä lapsen asteella. Jumalan soturit eivät ääntele ja pidä souta, vaan ovat kuin sotilaat, joisen käytös on hienostunutta.
Patrickilla on myöskin Hengellä täyttymisasia vielä kesken opin. Ei kukaan voi täyttyä itse Hengellä jos ei ole vielä saanut astian puhdistusta. Puhdistuneet ihmiset täytetään Hengellä, eli heille on oikeus sanoa, että "älkää juopuko viinistä, vaan täyttykää Hengellä.
Ihmset joutuvat harhaan, jos ei kerrota alusta asti Jumalan teitä. Pitää kertoa se, että Sanan vastaanottaminen puhdistaa ihmisen niin, että Pyhä Henki tulee täyteytenä asumaan puhdistamaansa astiaan, eli siinä vaiheessa ihminen täyttyy Hengellä.
Terveisiä Patrickille. Toivon jonkun hänet tuntevan käyvän tällä palstalla ja vielä enemmän toivon, että Patrick tulee itse keskutelemaan tänne.
Pidä Patrick lujasti kiinni Jumalan Sanasta. Älä koskaan unohda Sanaa hetkeksikään, sillä Sana Itse tekee työnsä, ei Sanan välittäjät. Vaikka me synnyttäisimme Jumalalle Jumalan lapsia evankeliumin kautta, niin kunnia ei silti meille kuulu, koska Itse evankeliumi synnyttää Jumalan lapset. Kaikki kunnia menee Jumalalle.En tiedä luitko vastaukseni PT:n opetuksesta, liittyen Jeesuksen Jumaluuteen. Se on kokonaisuudessaan tuolla ylempänä. PT väittää, että Jeesus teki ihmeitä pelkkänä ihmisenä ja että Jeesus jätti Jumaluutensa Taivaaseen. Tästä PT jatkoi opetusta niin, että juuri siksi mekin voimme elää elämää ihmeissä ja merkeissä. Raamatun kokonaisopetuksen mukaan Jeesus oli samaan aikaan ihminen ja Jumala. Ja miksi ei olisi ollut, koska Hänen Isä on Jumala. Minusta on tärkeää millaisen Jeesuksen luo ihmisiä ohjataan. Ainakin itse olen ymmärtänyt, että minut on pelastanut Raamatussa ilmoitettu Jeesus, joka oli sekä ihminen että Jumala samaan aikaan. Ja koko maallisen elämänsä ajan.
Ongelmaksi nousee, että kun me uskomme niin, että Jeesus teki ihmeet pelkkänä ihmisenä, me voimme korottaa itsemme Jeesuksen rinnallle ja "Jeesukseksi". Tätä Uskon sana-liike opettaa ja PT on saanut oppinsa Uskon sana-liikkeen raamattukoulussa. Minä toivon hartaasti, että PT:n silmät aukeneisi. Mutta samalla pelkään, että edellä mainittuun opetukseen tulee lisää, kuten Jeesuksen hengellinen kuolema helvet.issä ja kvanttimystiikka. Toivon ettei niin käy. - Lähettiläs
mummikainuusta kirjoitti:
En tiedä luitko vastaukseni PT:n opetuksesta, liittyen Jeesuksen Jumaluuteen. Se on kokonaisuudessaan tuolla ylempänä. PT väittää, että Jeesus teki ihmeitä pelkkänä ihmisenä ja että Jeesus jätti Jumaluutensa Taivaaseen. Tästä PT jatkoi opetusta niin, että juuri siksi mekin voimme elää elämää ihmeissä ja merkeissä. Raamatun kokonaisopetuksen mukaan Jeesus oli samaan aikaan ihminen ja Jumala. Ja miksi ei olisi ollut, koska Hänen Isä on Jumala. Minusta on tärkeää millaisen Jeesuksen luo ihmisiä ohjataan. Ainakin itse olen ymmärtänyt, että minut on pelastanut Raamatussa ilmoitettu Jeesus, joka oli sekä ihminen että Jumala samaan aikaan. Ja koko maallisen elämänsä ajan.
Ongelmaksi nousee, että kun me uskomme niin, että Jeesus teki ihmeet pelkkänä ihmisenä, me voimme korottaa itsemme Jeesuksen rinnallle ja "Jeesukseksi". Tätä Uskon sana-liike opettaa ja PT on saanut oppinsa Uskon sana-liikkeen raamattukoulussa. Minä toivon hartaasti, että PT:n silmät aukeneisi. Mutta samalla pelkään, että edellä mainittuun opetukseen tulee lisää, kuten Jeesuksen hengellinen kuolema helvet.issä ja kvanttimystiikka. Toivon ettei niin käy.Taidamme nyt lähestyä sellaista aluetta, että siitä puhuminen saa vihan kohtaani syttymään entistä kiihekeämpänä. Toivottavasti mummikainuusta sinä tulet nyt käsittämään mitä kirjoitan tänne vastauksena. Koska en ole juurikaan kuunnellut muita opettajia, profeettoja, tai evankelistoja sen takia, että Jumala on niin halunnut, niin en tunne Uskon Sana-liikettäkään ollenkaan. En tiedä mitä he opettavat Jeesuksen ihmisyyden osalta.
Jumalan Sana opettaa, että Jeesus tuli meille ESIKUVAKSI, eli tuli saman kaltaiseksi kuin mekin olemme. Hän joutui kaikessa kiusatuksi ja sen takia voi nyt kiusattuja auttaa. Hän siis totisesti tuli Jumalan Pojan aseman ja valtaoikeudet riisuen ja siitä näkökulmasta, kun katsotte Häneen, niin lähdette seuraamaan Häntä Ihmisen Pojan päivistä jolloin Hän oli täällä Opettajana.
Jeesus oli ihmisen Poika ja kertoo, että Hän ei tee omalla voimallaan ihmeitä, tai mitään, vaan Isä, joka on Hänet lähettänyt tekee ne Poikansa kautta.
Jeesus oli synnitön, vaikka oli ihminen. Hän oli synnitön, KOSKA OLI KUULIAINEN ISÄLLEEN RISTIN KUOLEMAAN SAAKKA. Sen jälkeen Hän oli jälleen Jumalan Poika. Jos Jeesus ei olisi ollut kuuliainen ihmisen Poikana, niin ensimmäinen Aadam olisi voittanut, eikä meillä olisi näin ollen toivoakaan pelastua synnin- ja kuoleman lailta.
Näin voimme katsoa Jeesuksen ihmisen Pojaksi ja taivaaseen paluunsa jälkeen jälleen siksi mikä alkuperältään olikin, eli Jumalan Pojaksi, jolle on kaikki valta annettu. Jeesus sanoo meille ystävilleen, että me voimme tehdä jopa suurempia tekoja, mitä Hän ihmisen Poikana teki.
Kirjoitat näin:
"Ongelmaksi nousee, että kun me uskomme niin, että Jeesus teki ihmeet pelkkänä ihmisenä, me voimme korottaa itsemme Jeesuksen rinnallle ja "Jeesukseksi". Tätä Uskon sana-liike opettaa ja PT on saanut oppinsa Uskon sana-liikkeen raamattukoulussa. Minä toivon hartaasti, että PT:n silmät aukeneisi. Mutta samalla pelkään, että edellä mainittuun opetukseen tulee lisää, kuten Jeesuksen hengellinen kuolema helvet.issä ja kvanttimystiikka. Toivon ettei niin käy."
Emme me voi korottaa itseämme Jeesuksen rinnalle, mutta Jeesus voi korottaa meidät. Ei meistä tule koskaan Jumalia, niin kuin Jeesus on, mutta voimme tehdä samoja tekoja mitä Hän teki ihmisen Pojan päivinä uskon kautta Jumalaan. Jeesus sanoo ystävikseen heitä, jotka vaeltavat Hänen opetustensa mukaan. Hän painottaa, että ei kutsu kuuliaisia ystäviään enää palvelijoiksi, eli korottaa kenet korottaakin ystäväkseen. Jeesus ei korotta ketään Jumalaksi. Jumala on yksi: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Johannes 8
12 Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".
13 Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Sinä todistat itsestäsi; sinun todistuksesi ei ole pätevä".
14 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.
15 Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään.
16 Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka on minut lähettänyt.
17 Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.
18 Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."
19 Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni".
20 Nämä sanat Jeesus puhui uhriarkun ääressä, opettaessaan pyhäkössä; eikä kukaan ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut.
21 Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
22 Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"
23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
26 Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista." - armolahjat
Kirjoitit lähettiläs niin hyvin asiaa. Näkee, sinä olet todella perehtynyt sanaan.
1. joh.3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen RAKKAUDEN ISÄ on meille antanut, että meitä kutsutaan JUMALAN lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne HÄNTÄ.
2. Rakkaani, nyt me olemme JUMALAN lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun HÄN ilmestyy, sillä me saamme nähdä HÄNET sellaisena, kuin HÄN on.
3. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itensä, niinkuin HÄN ON PUHDAS.
5. Ja te tiedätte HÄNEN ilmestyneen ottamaan pois synnit, ja HÄNESSÄ ei ole syntiä.
6. Kuka ikinä HÄNESSÄ PYSYY, hän ei tee syntiä, kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole HÄNTA nähnyt eikä HÄNTÄ tuntenut. - luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Taidamme nyt lähestyä sellaista aluetta, että siitä puhuminen saa vihan kohtaani syttymään entistä kiihekeämpänä. Toivottavasti mummikainuusta sinä tulet nyt käsittämään mitä kirjoitan tänne vastauksena. Koska en ole juurikaan kuunnellut muita opettajia, profeettoja, tai evankelistoja sen takia, että Jumala on niin halunnut, niin en tunne Uskon Sana-liikettäkään ollenkaan. En tiedä mitä he opettavat Jeesuksen ihmisyyden osalta.
Jumalan Sana opettaa, että Jeesus tuli meille ESIKUVAKSI, eli tuli saman kaltaiseksi kuin mekin olemme. Hän joutui kaikessa kiusatuksi ja sen takia voi nyt kiusattuja auttaa. Hän siis totisesti tuli Jumalan Pojan aseman ja valtaoikeudet riisuen ja siitä näkökulmasta, kun katsotte Häneen, niin lähdette seuraamaan Häntä Ihmisen Pojan päivistä jolloin Hän oli täällä Opettajana.
Jeesus oli ihmisen Poika ja kertoo, että Hän ei tee omalla voimallaan ihmeitä, tai mitään, vaan Isä, joka on Hänet lähettänyt tekee ne Poikansa kautta.
Jeesus oli synnitön, vaikka oli ihminen. Hän oli synnitön, KOSKA OLI KUULIAINEN ISÄLLEEN RISTIN KUOLEMAAN SAAKKA. Sen jälkeen Hän oli jälleen Jumalan Poika. Jos Jeesus ei olisi ollut kuuliainen ihmisen Poikana, niin ensimmäinen Aadam olisi voittanut, eikä meillä olisi näin ollen toivoakaan pelastua synnin- ja kuoleman lailta.
Näin voimme katsoa Jeesuksen ihmisen Pojaksi ja taivaaseen paluunsa jälkeen jälleen siksi mikä alkuperältään olikin, eli Jumalan Pojaksi, jolle on kaikki valta annettu. Jeesus sanoo meille ystävilleen, että me voimme tehdä jopa suurempia tekoja, mitä Hän ihmisen Poikana teki.
Kirjoitat näin:
"Ongelmaksi nousee, että kun me uskomme niin, että Jeesus teki ihmeet pelkkänä ihmisenä, me voimme korottaa itsemme Jeesuksen rinnallle ja "Jeesukseksi". Tätä Uskon sana-liike opettaa ja PT on saanut oppinsa Uskon sana-liikkeen raamattukoulussa. Minä toivon hartaasti, että PT:n silmät aukeneisi. Mutta samalla pelkään, että edellä mainittuun opetukseen tulee lisää, kuten Jeesuksen hengellinen kuolema helvet.issä ja kvanttimystiikka. Toivon ettei niin käy."
Emme me voi korottaa itseämme Jeesuksen rinnalle, mutta Jeesus voi korottaa meidät. Ei meistä tule koskaan Jumalia, niin kuin Jeesus on, mutta voimme tehdä samoja tekoja mitä Hän teki ihmisen Pojan päivinä uskon kautta Jumalaan. Jeesus sanoo ystävikseen heitä, jotka vaeltavat Hänen opetustensa mukaan. Hän painottaa, että ei kutsu kuuliaisia ystäviään enää palvelijoiksi, eli korottaa kenet korottaakin ystäväkseen. Jeesus ei korotta ketään Jumalaksi. Jumala on yksi: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Johannes 8
12 Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".
13 Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Sinä todistat itsestäsi; sinun todistuksesi ei ole pätevä".
14 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.
15 Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään.
16 Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka on minut lähettänyt.
17 Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.
18 Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."
19 Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni".
20 Nämä sanat Jeesus puhui uhriarkun ääressä, opettaessaan pyhäkössä; eikä kukaan ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut.
21 Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
22 Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"
23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
26 Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."Tässä on taas näitä Raamatun vastaisia opetuksia, ja siitä löytyy syy osin "lähettilään" synnittömyys" ja "täydellisyys" oppeihin !
"Lähettiläs" siis kuvittelee olevansa kuten Jeesus oli !
Luetaan hieman tarkemmin se, mitä hän tuossa kirjoittaa:
-
" Jeesus oli ihmisen Poika ja kertoo, että Hän ei tee omalla voimallaan ihmeitä, tai mitään, vaan Isä, joka on Hänet lähettänyt tekee ne Poikansa kautta. "
-
Tuosta löytyy se ongelma, eli "lähettiläs" alentaa Jeesuksen vain ihmiseksi, kun hän väittää, ettei Jeesus tehnyt omalla voimallaan ihmeitä !
Joh. 5:21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
Siis me uskovat jotka olemme vain ihmisiä, emme pysty itse mitään ihmeitä tekemään, vaan kaikki ne ihmeet ja teot ovat Jumalan tekoja eivät omiamme, eli me emme itse päätä, emmekä itse tee !
Mutta Jeesus siis teki ITSE, ja päätti ITSE !
Näin ollen tuon oppinsa kautta "lähettiläs" alensi Jeesuksen vain ihmiseksi, ja siten hän korottaa itsensä Jeesuksen vertaiseksi samalla ! - PYSYAIHEESSA
Nyt sinä ls2 yrität taas vetää raamatun opetuksilta pohjan pois. Et kerta kaikkiaan yhtään ymmärrä toisten tekstejä. Miten voit arvioida noinkin väärin? Eihän lähettiläs tuota tarkoittanut, miten sinä nyt jälleen asian väännät vääräksi. Sinulla näyttää olevan oikein erityiskyky käsittää aivan väärin ja sitten teet siitä oman julkisen tuomion ja tulkinnan. Mieti ja pohdi Sanaa, äläkä lähettiläs nimimerkkiä! Katso Jeesusta, älä lähettilästä. Lähettiläs ei ole Jeesus. Pysy aiheessa! Pysy aiheessa, Pysy aiheessa. Kirjoitan useaan kertaan, jotta se menisi ymmärrykseesi! Älä takerru ihmisiin, takerru Jeesukseen.
- arvostelu
Nuo ylläolevat aiheet ovat varmasti tunteita herättäviä, mutta ne, jotka Sanassa pysyvät eivät eksy. On hyvä, kuten mummikainuustakin kirjoitti, varoen kulkea ja siinäkin saamme muistaa raamatun ohjeen: ottakaa se, mikä hyvää on. Lähettiläs kirjoittaa oikein hyvin ja selkeästi. Nythän Herra on tullut koettelemaan myös uskovat tänne maan päälle ja elonkorjuu alkaa ja Hän puhdistaa omansa pesijäin saippualla ja tulella polttaa. Ne ovat kovia kasvun paikkoja jokaiselle sisintä majaa kohti kulkeville. Ne eivät ole mitään rangaistuksia, vaan meidät puhdistetaan Herralle kelvollisiksi astioiksi, toiset halpaa ja toiset kallista käyttöä varten. Joka astialle on oma "käyttötarkoituksensa".
Kuuntelin Patrick Tiaisen yhtä puhetta ja sellainen "pisti" korviin, kun tilaisuus oli kovin "äänekäs".
Raamatun Sanan mukaan, 1 Kor. 14:
23 Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28 mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30 mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
Herra on itse asettanut seurakuntien kokouksiin järjestyksen. Hän viittaa jakeessa 33, ettei Hän ole epäjärjestyksen Jumala, vaan rauhan Jumala. Sen jälkeen tulee viimeisenä ohjeet:
39 Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.
40 Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä.
Tässä on hyvä esimerkki raamatusta, että seurakunnissa on kuitenkin oltava järjestys, koska tärkeintä on kutsua mukaan uskosta osattomia ja ainakin itse karkoittuisin aika nopeasti lähimmästä ovesta ulos, jos olisi sellainen äänekäs sekamelska valloillaan, muutoin en löytänyt Patrickin opetuksesta "virheitä", jotka olisivat sotineet Sanaa vastaan.
Tulee muistaa, että tämä "saarnamies" on vielä kovin nuori, mutta ettei hän lähtisi harhailemaan ja pysyisi hyvässä kasvussaan, niin tämä olkoon nyt "arvostelu" kuulemastani videoinnista.- luetaankosanaa2
Tuota nuoruutta ei saa käyttää tekosyynä ja oikeutuksena väärille toimille ja opetuksille !
Siis jos ja kun Jumala ITSE valitsee ja sitten kouluttaa ja opettaa ja kutsuu ja lopulta asettaa uskovan palvelutehtäväänsä, niin silloin tulee olla valmis eli se Jumalan asettama on valmis !
Mutta itse itsensä korottanut taas ei sitä ole, joten keskeneräisyys ei ole mikään hyväksyttävä syy ! - armolahjat
Oletko sinä luetaankosanaa2 valmis omasta mielestäsi palvelustehtävään? Kun sinä niin hanakasti aina uudestaan ja uudestaan löydät virheitä toisista kirjoittajista. Mietitkö koskaan, jospa ne ovatkin oikeassa, vai eikö uppiniskaisuus anna periksi? Kysyn ja ihmettelen?
- saapasseurakunta
Mitä ihmettä sinä söperrät? Perusta se yhden hengen seurakunta jonnekin muualle ja sen seurakunnan nimi voi olla tyhmä kuin saapas. Laita sinne omaan ohjevihkoon itsellesi, koska kukaan muu ei tule sinua kuuntelemaan, että:
TYHMÄ KUIN SAAPAS OHJEVIHKO:
- VAIN MINÄ TIEDÄN KAIKEN
- OLEN YKSIN OIKEASSA
- MUUT MINUA VAROKOON
- OLEN ONNELLINEN YKSIN
- HAUKUN VARALTA SILTI MUUT PÄIVITTÄIN, ETTEN EKSY
- TULKITSEN EDELLEEN MUIDEN TEKSTIT VÄÄRIN JA TUOMITSEN KAIKKI
- OLEN PARAS
- OLEN VALMIS
- NÄEN EDELLEEN EKSYTYKSEN KAIKISSA JA KAIKESSA
- OLEN LIIAN HYVÄ TÄLLÄ PALSTALLE
- KAIKKI OVAT VÄÄRÄSSÄ, PAITSI MINÄ
- MUUT MINUA SEURATKOON
- ÄLKÄÄ RUKOILKO PUOLESTANI, KOSKA OSAAN JO KAIKEN
- OLEN AINA OIKEASSA
- OLEN AINOA KOKO MAAILMASSA
- SIIVOAN KOKO PALSTAN OMAN MIELENI MUKAISEEN JÄRJESTYKSEEN
Tässä sinulle ohjevihkonen, jolla olet muita täällä joka ketjussa opettanut. Tämä siksi, etten hyväksy muiden haukkumista ja siksi, koska yhden hengen seurakuntia on maailmassa vain YKSI, JA SE OLET SINÄ! Ja sen tähden, koska sellaisia seurakuntia ei ole olemassakaan muualla kuin sinun mielessäsi. - luetaankosanaa2
saapasseurakunta kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä söperrät? Perusta se yhden hengen seurakunta jonnekin muualle ja sen seurakunnan nimi voi olla tyhmä kuin saapas. Laita sinne omaan ohjevihkoon itsellesi, koska kukaan muu ei tule sinua kuuntelemaan, että:
TYHMÄ KUIN SAAPAS OHJEVIHKO:
- VAIN MINÄ TIEDÄN KAIKEN
- OLEN YKSIN OIKEASSA
- MUUT MINUA VAROKOON
- OLEN ONNELLINEN YKSIN
- HAUKUN VARALTA SILTI MUUT PÄIVITTÄIN, ETTEN EKSY
- TULKITSEN EDELLEEN MUIDEN TEKSTIT VÄÄRIN JA TUOMITSEN KAIKKI
- OLEN PARAS
- OLEN VALMIS
- NÄEN EDELLEEN EKSYTYKSEN KAIKISSA JA KAIKESSA
- OLEN LIIAN HYVÄ TÄLLÄ PALSTALLE
- KAIKKI OVAT VÄÄRÄSSÄ, PAITSI MINÄ
- MUUT MINUA SEURATKOON
- ÄLKÄÄ RUKOILKO PUOLESTANI, KOSKA OSAAN JO KAIKEN
- OLEN AINA OIKEASSA
- OLEN AINOA KOKO MAAILMASSA
- SIIVOAN KOKO PALSTAN OMAN MIELENI MUKAISEEN JÄRJESTYKSEEN
Tässä sinulle ohjevihkonen, jolla olet muita täällä joka ketjussa opettanut. Tämä siksi, etten hyväksy muiden haukkumista ja siksi, koska yhden hengen seurakuntia on maailmassa vain YKSI, JA SE OLET SINÄ! Ja sen tähden, koska sellaisia seurakuntia ei ole olemassakaan muualla kuin sinun mielessäsi.Menikö herne syvälle nenään ?
Ja nyt sitten ahdistaa ja tarvitsee "huutaa" !
Miksi vääristelet tahallisesti sanojani ?
Etkö vieläkään usko sitä, että vastaat valheistasi ja niihin perustuvista syytöksistäsi ihan ITSE ja yksin Jumalan edessä ?
Mutta ehkäpä on hyvä, että se mätä, joka on sisälläsi tulee ulos ?
Siis se viha ja katkeruus jota sydämessäsi kannat ! - luetaankosanaa2
armolahjat kirjoitti:
Oletko sinä luetaankosanaa2 valmis omasta mielestäsi palvelustehtävään? Kun sinä niin hanakasti aina uudestaan ja uudestaan löydät virheitä toisista kirjoittajista. Mietitkö koskaan, jospa ne ovatkin oikeassa, vai eikö uppiniskaisuus anna periksi? Kysyn ja ihmettelen?
Oletko sinä luetaankosanaa2 valmis omasta mielestäsi palvelustehtävään? Kun sinä niin hanakasti aina uudestaan ja uudestaan löydät virheitä toisista kirjoittajista. Mietitkö koskaan, jospa ne ovatkin oikeassa, vai eikö uppiniskaisuus anna periksi? Kysyn ja ihmettelen?
Olen kaiken aikaa kirjoittanut siitä, että vain Jumala kykenee arvioimaan sen, milloin kukin uskova on valmis omaan palvelutehtäväänsä, sitä siis ei uskova itse tai muut uskovatkaan kykene arvioimaan !
Siis Jumalalla on kasvatus ja koulutus ja opetus ja pyhitys ohjelmansa kullekin uskovalle yksilöllisesti, ja näin vain Hän siis tietää sen, milloin uskova on valmis tehtäväänsä ja lisäksi, milloin on aika alkaa toimia Jumalan suunnitelman mukaan !
Joten ei minun omilla arvioinneillani tei muiden uskovienkaan arvioinneilla ei ole mitään arvoa, eikä niiden varaan tule kenenkään tukeutua, vaan vain Herra itse kykenee asiat oikein tietämään, ja Hän siis aikanaan kunkin asettaa tehtäväänsä, kunhan vain valmistumme Hänen "koulustaan" !
Siis kaikki eivät edes valmistu tehtäviinsä, monista eri syistä johtuen, ikävä kyllä !
Tuosta oikeassa olemisesta sen verran, että en ole väittänyt olevani oikeassa kaikessa, vaan olen sanonut olevani hyvinkin erehtyväinen uskova !
Minulle ei lisäksi ole tärkeää oma oikeassa olemiseni, vaan Raamatun eli Sanan oikeassa oleminen !
Siis olen Sanalla ja Sanan kautta asiat tuonut tiedoksi, ja jos joku näyttää Sanasta ja Sanan kautta minun olevan väärässä, niin silloin on minun myönnettävä erehtyneeni, ja parannusta on minun silloin tehtävä, ja korjattava parhaan kykyni mukaan asia, paljastamalla Totuuden avoimesti ja suoraan siellä varsinkin, missä olin väärää opettanut !
Siinä kohtaa jos ja kun näin käy minullekin, niin silloin kiitän myös sitä veljeä/sisarta, joka on auttanut minua Totuuteen ja vapautumaan valheista ja vääristä opeista !
Minä koettelen siis itse sen, mitä minulle sanotaan ja kirjoitetaan ja siten valvon ja tutkin ja koettelen itseäni, kuten Sana sanoo !
Olisin vain ulkokultainen muille paasaaja, jos en itse itseäni samoin alistaisi arvostelulle, mutta sellainen ulkokultainen en halua olla !
Minä siis haluan pyrkiä parhaan kykyni mukaan Totuuteen, tiedän hyvin sen, että paljon on vielä opittavaa eikä se lopu täällä, eli pysyn loppuun asti oppilaana vain, ja Herra on minun Opettajani, ja Pyhä Henki, kuten Sana sanoo !
Mutta uskovat sisarukseni myös auttavat minua paljastamalla minusta väärää, eli sellaista, jolle itse olen sokea jostain syystä.
Eli tarvitsen uskon sisaruksiani myös puhtaana pysymiseen, enkä halveksi heidän kehoituksiaan, vaan ne oikeat kehoituksen sanat pidän arvokkaina !
- Lähettiläs
Varsinkin näin Pääsiäisen lähestyessä meidän on syytä muistella Jeesusta ja Hänen puolestamme tekemäänsä työtä. Muistatteko milloin Jeesus kertoo saaneensa kaiken vallan taivaassa ja maan päällä? Hänhän oli ihmisen Poika 33 vuotta ja teki kaikki tunnustekonsa Isän voimalla. Tästä alla olevasta opetuksesta saatte nähdä milloin Jeesus sai kaiken vallan, eli palasi valtaoikeuksiinsa.
Matteus 28
1 Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.
2 Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille.
3 Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.
4 Ja häntä peljästyen vartijat vapisivat ja kävivät ikäänkuin kuolleiksi.
5 Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu.
6 Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut.
7 Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille sanonut."
8 Ja he menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa.
9 Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: "Terve teille!" Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä.
10 Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä".
11 Mutta heidän mennessään, katso, muutamat vartijaväestä tulivat kaupunkiin ja ilmoittivat ylipapeille kaikki, mitä oli tapahtunut.
12 Ja nämä kokoontuivat vanhinten kanssa ja pitivät neuvoa ja antoivat sotamiehille runsaat rahat
13 ja sanoivat: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä ja veivät hänet varkain meidän nukkuessamme.
14 Ja jos tämä tulee maaherran korviin, niin me lepytämme hänet ja toimitamme niin, että saatte olla huoletta."
15 Niin he ottivat rahat ja tekivät, niinkuin heitä oli neuvottu. Ja tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken, ja sitä kerrotaan vielä tänäkin päivänä.
16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."- Lähettiläs
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Niin suuri on Jumalan rakkaus luotujaan kohtaan, että Hän lähetti oman rakkaan Poikansa lunastamaan meidät. Niin suuri on Jumalan Sanan rakkaus luotuja kohtaan, että Hän suostui luopumaan valtaoikeuksistaan ja kärsimään puolestamme, vaikka kukaan ei siihen Häntä pakottanut. Hänellä oli valta tulla ja antaa henkensä ristillä meidän puolestamme. Kukaan ei ottanut Hänen henkeään, vaan Hän antoi sen Itse.
Kuljettuaan kuoleman tien ja noustuaan ylös, Jeesus otti vallan valtikan ja Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä. Jeesusta seuraamalla me pääsemme esiripun kautta kaikkein Pyhimpään Hänen luokseen.
Jeesuksen seuraaminen alkaa Hänen ihmisen Pojan päivistään ja opetuksistaan. - Lähettiläs

Jeesuksen seuraaminen alkaa Hänen ihmisen Pojan päivistään ja opetuksistaan.Jeesus käski kastaa kaikki kansat opetuslapsikseen ja käski opettaa nuo kastetut Jumalan tuntemiseen, eli pitämään kaikki se, mitä Jeesus on opettanut.
Moni ei tunne Jeesusta, mutta väittää siltikin olevansa uudestisyntynyt, vaikka ei tunne, eikä näin ollen pidä kaikkea sitä, minkä Jeesus meille opetti.
Pyhän Hengen lahja tulee kirkastamaan Jumalan Sanan siellä, misä vedellä kastettu ottaa Sanaa vastaan. Pyhän Hengen lahja opettaa ihmisen päältä, mutta joka kuulee Jeesuksen opetukset ja pitää ne, saa eräänä päivänä kokea suurimman tapahtuman mitä ihminen täällä voi kokea, eli saa Jumalan antaman Pyhän Hengen ja tulen kasteen ja uuden nimen. Jumala kastaa Itse synnyttämänsä laspen. Evankeliumi, eli Jeesus synnyttää Jumalan lapset.
Pyhän Hengen lahja tulee kaikkien kastettujen päälle kirkastamaan, muistuttamaan ja opettamaan kaikesta siitä mitä Jeesus opetti. Pyhän Hengen kasteen saavat he, jotka syntyvät uudeksi Jeesuksen opetuksista. - luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Jeesus käski kastaa kaikki kansat opetuslapsikseen ja käski opettaa nuo kastetut Jumalan tuntemiseen, eli pitämään kaikki se, mitä Jeesus on opettanut.
Moni ei tunne Jeesusta, mutta väittää siltikin olevansa uudestisyntynyt, vaikka ei tunne, eikä näin ollen pidä kaikkea sitä, minkä Jeesus meille opetti.
Pyhän Hengen lahja tulee kirkastamaan Jumalan Sanan siellä, misä vedellä kastettu ottaa Sanaa vastaan. Pyhän Hengen lahja opettaa ihmisen päältä, mutta joka kuulee Jeesuksen opetukset ja pitää ne, saa eräänä päivänä kokea suurimman tapahtuman mitä ihminen täällä voi kokea, eli saa Jumalan antaman Pyhän Hengen ja tulen kasteen ja uuden nimen. Jumala kastaa Itse synnyttämänsä laspen. Evankeliumi, eli Jeesus synnyttää Jumalan lapset.
Pyhän Hengen lahja tulee kaikkien kastettujen päälle kirkastamaan, muistuttamaan ja opettamaan kaikesta siitä mitä Jeesus opetti. Pyhän Hengen kasteen saavat he, jotka syntyvät uudeksi Jeesuksen opetuksista.Näytätkö vihdoin Raamatusta perusteet noille opeillesi !
Tämä on niin totaalisen sekavaa huttua, jossa on siis puurot ja vellit ja kaikki sekaisin ja sekoitettu totaalisesti syömäkelvottomaksi !
- oletväärässä
Luetaankosanaa2. Onko sinulla jokin syy tulla näihin ketjuihin arvostelemaan? Miten voit arvostella, kun uskosi on niin alkutekijöissään? Olet vasta ihan alkumetreillä, etkä kykene ottamaan vahvaa ruokaa vastaan.
Kirjoitat itsestäsi ja muista näin:
(Joten ei minun omilla arvioinneillani tei muiden uskovienkaan arvioinneilla ei ole mitään arvoa, eikä niiden varaan tule kenenkään tukeutua)
Jos ei arvioinneillasi, eikä muidenkaan uskovien arvioinneilla ole mitään arvoa, niin miksi ihmeessä käyt täällä arvostelemassa? Luuletko oikeasti, että hengellinen kasvu on sitä, että kopioit tänne raamatun Sanoja? Ja jos joku on hengellisesti kasvanut sinun ohitsesi jo aika päiviä sitten, ettei hän sinun kasvamattomuutesi vuoksi antaisi hedelmiensä tulla kaikkien muidenki hyväksi tänne luettavaksi.
Olet ihan hakoteillä näissä asioissa. Kuka sinua neuvoo käymään lähimmäisiä vastaan? Mistä niitä uskonsisaruksia nyt yhtäkkiä ilmaantui? Vetääköhän sinua joku nyt höplästä? Että joku joukkokunta neuvoo ja sinä vain kirjoitat, niinkö? Kirjoittamasi mukaan et halveksi uskonsisaruksiasi, mutta täällä käyt kaikkia halveksumassa? Etkö käsitä, että suurin osa täällä on uskovia? Miten sinä voit olla noin harhassa?- luetaankosanaa2
Älä viitsi väännellä sanojani kieroon !
Minä kirjoitin kokonaisuudessaan siitä, että uskovan valmius/kelpoisuus Jumalan palvelustehtävään asettamis asiassa eli ole ihmisen arvoitavissa !
Joten älä pätki asiakokonaisuuksia ja väännä kieroon sanojani !
Toimit tuolla tavalla ihan kuten per-kele, kun hän kiusasi Jeesusta !
- Lähettiläs
Jumalan Sanaa lupaa menestystä kuuliaisille lapsille. Eikö siitä pitäisi iloita, eikä sitä vastaan käydä?
Maailmassa menestyminen ei ole mitään siihen verrattuna, minkä Jumala antaa.- Lähettiläs
Menestyminen Jumalan luomana seuraa evankeliumin uskossa vastaanottaneita.
Vieläkin kerron Patrick Tiaiselle, että hänen täyttykää Pyhällä Hengellä oppi on keskeneräinen, tai väärä. Tiedän olevan sellaisia seurakuntia, joissa on välitetty tavalla tai toisella ihmiselle Pyhän Hengen täyteyttä, esim kasteet ja kätten päällepanemiset. Sitä ei voi tehdä. Silloin ihmiset harhautuvat jos lähtevät painostamaan seurakuntaa ja välittämään Pyhän Hengen täyteyttä ihmisille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta ja näin eivät osaa tehdä parannusta synneistä.
Pyhä Henki ei tule asumaan puhdistamattomaan astiaan, joten evankeliumin saarnaaminen on ehdottomasti tärkein asia seurakunnan keskellä.
Vain ja ainoastaan Jumalan Sana ja Pyhä Henki puhdistaa astian kelvolliseksi Jumalan tulla siihen asumaan. Pyhä Henki opettaa ihmistä hänen päältään. Pyhä Henki ei opeta ilman Jumalan Sanaa, joten usko on pysyvä ja muuttumaton loppuun saakka. Evankeliumi ja laki, joka ajaa evankeliumin Tuojaan, eli Kristukseen ei muutu.
Jos ihminen ei pysty elämään tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi, ei hän ole Pyhällä Hengellä täytetty uusi luomus.
Apostolit välittivät Pyhää Henkeä, mutta he näkivät kenelle sitä tekivät. Apostolit itse olivat kasvaneet evankeliumin kasvatuksen kautta Kristukseen ja olivat Pyhällä Hengellä täytettyjä. Alkuaikana Jumalan miesten piti aivan kädestä pitäen opettaa ihmisiä tuntemaan Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Apostolit opettivat kastettuja ihmisiä tuntemaan Jeesuksen ja sen evankeliumin, joka johtaa Kristukseen. Apostolit tiesivät, että evankeliumin vastaan ottaneet saavat Jumalan antaman kasteen, joka on Pyhää Henkeä ja tulta.
Apostolit siis opettivat kastettuja tuntemaan Jumalan ihmiselle antamat tiet: parannuksen- ja vapautettujentie.
Ei ole tärkeintä etsiä ihmeitä, vaan tärkeintä on oppia tuntemaan evankeliumi. Ihmeet ja tunnusteot seuraavat uskoa. Jos lähdetään etsimään ensin ihmeitä, niin järjestys on väärä.
Toivon tämän kirjoituksen välittyvän Patrick Tiaiselle. Pidä lujasti kiinni Jumalan Sanasta ja saarnaa evankeliumia. Merkit SEURAAVAT uskoa. - luetaankosanaa2

Toivon tämän kirjoituksen välittyvän Patrick Tiaiselle. Pidä lujasti kiinni Jumalan Sanasta ja saarnaa evankeliumia. Merkit SEURAAVAT uskoa.Olet kyllä niin sekaisin näistä opeistasi "lähettiläs" !
Siis et itsekkään tiedä, mitä opetat ja minkä varmaksi väität !
1. Tim. 1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Siis otetaan vain ote kirjoituksestasi:
-
" Jos ihminen ei pysty elämään tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi, ei hän ole Pyhällä Hengellä täytetty uusi luomus. "
-
Tuon mukaan ei kukaan ole Hengellä täytetty uusi luomus !
Siis kukaan ihminen ei voi täyttää tuota, mitä tuossa kirjoitat, sillä ihminen on vajavainen !
Kukaan uskovakaan ei todellakaan rakasta Jumalaa yli kaiken, vaikka jonkin verran rakastaisikin, yli kaiken vaatisi Tydellistä Rakastamista ja siihen kykenee vain Jumala itse !
Ihan sama on tuon toisen kohdan kanssa, kukaan ihminen ei kykene rakastamaan todella lähimmäistä kuten itseä, sekin on sula mahdottomuus !
Joten taas kerran vain todistit sen, että suljit juuri sanoillasi Taivaan niin jokaiselta ihmiseltä, kuin myös samalla itseltäsi !
Näin sokea sinä olet ja ymmärtämätön "lähettiläs" !
Mutta sinä siis väität ITSE olevasi kuitenkin tuollainen Hengellä täytetty uusi ihminen !
Sinulla on kovat luulot itsestäsi, kun kuvittelet rakastavasi Jumalaa yli kaiken !
Tuo harhaluulosi kertoo vain sen, että rakastat vain ITSEÄSI !
Ylpeydessäsi et todellakaan kykene rakastamaan lähimmäistäsi kuten itseäsi, ja samalla et voi millään rakasta Jumalaa yli kaiken !
Nämä "lähettilään" opit on NIIIIIN totaalisen vääriä ja pielessä, että ei mittaa eikä määrää !
En jää enää kuin ihmettelemään sitä, että kuinka hänelle riittää näitä seuraajia ja hännystelijöitä ???
Oletteko ihan sokeita ja vailla minkäänlaista kykyä arvioida näitä oppeja ??? - Lähettiläs
luetaankosanaa2 kirjoitti:
Olet kyllä niin sekaisin näistä opeistasi "lähettiläs" !
Siis et itsekkään tiedä, mitä opetat ja minkä varmaksi väität !
1. Tim. 1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Siis otetaan vain ote kirjoituksestasi:
-
" Jos ihminen ei pysty elämään tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi, ei hän ole Pyhällä Hengellä täytetty uusi luomus. "
-
Tuon mukaan ei kukaan ole Hengellä täytetty uusi luomus !
Siis kukaan ihminen ei voi täyttää tuota, mitä tuossa kirjoitat, sillä ihminen on vajavainen !
Kukaan uskovakaan ei todellakaan rakasta Jumalaa yli kaiken, vaikka jonkin verran rakastaisikin, yli kaiken vaatisi Tydellistä Rakastamista ja siihen kykenee vain Jumala itse !
Ihan sama on tuon toisen kohdan kanssa, kukaan ihminen ei kykene rakastamaan todella lähimmäistä kuten itseä, sekin on sula mahdottomuus !
Joten taas kerran vain todistit sen, että suljit juuri sanoillasi Taivaan niin jokaiselta ihmiseltä, kuin myös samalla itseltäsi !
Näin sokea sinä olet ja ymmärtämätön "lähettiläs" !
Mutta sinä siis väität ITSE olevasi kuitenkin tuollainen Hengellä täytetty uusi ihminen !
Sinulla on kovat luulot itsestäsi, kun kuvittelet rakastavasi Jumalaa yli kaiken !
Tuo harhaluulosi kertoo vain sen, että rakastat vain ITSEÄSI !
Ylpeydessäsi et todellakaan kykene rakastamaan lähimmäistäsi kuten itseäsi, ja samalla et voi millään rakasta Jumalaa yli kaiken !
Nämä "lähettilään" opit on NIIIIIN totaalisen vääriä ja pielessä, että ei mittaa eikä määrää !
En jää enää kuin ihmettelemään sitä, että kuinka hänelle riittää näitä seuraajia ja hännystelijöitä ???
Oletteko ihan sokeita ja vailla minkäänlaista kykyä arvioida näitä oppeja ???Mielelläni en kirjoita sinulle vastausta, sillä siitä ei synny muuta kuin sotaa ja halventamista puoleltasi. Laki on voimassa ja joka ei kykene elämään siinä laissa, elää lihassa ja liha ei peri Jumalan valtakuntaa.
Jumalan valtakunta on VOIMASSA, ei sanoissa ja koska sinä tunnustat voimattomuutta, et ole päässyt lain alta vapauteen. Olet vastaava lain edessä kaikista siitä, mitä olet lähimmäisillesi tällä palstallakin tehnyt.
Jumalan Sana ja Pyhä Henki on liitto, josta syntyy se Lähde, jossa Jumalan kutsuma saa peson.
On ihan elää täytetyssä laissa. On ihana vaeltaa evankeliumin mukaan ja elää rauhassa ja ilossa, joka ehdottomasti on Pyhässä Hengessä. Jumalan valtakunta on sisäisesti Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kasvattamissa ja se on iloa ja rauhaa. En edes käsitä ihmistä, jolla ei ole muuta työtä kuin syyttää lähimmäisiä. Itse en ikinä jaksaisi tuota tehdä, sillä totisesti tuollainen tuomiohenki kuluttaa lopulta ihmisen kokonaan.
Voit jatkaa syyttämistäni ja halventamistani. En osallistu tämän enempää keskustelemaan kanssasi. Ole hyvä. - luetaankosanaa2
Lähettiläs kirjoitti:
Mielelläni en kirjoita sinulle vastausta, sillä siitä ei synny muuta kuin sotaa ja halventamista puoleltasi. Laki on voimassa ja joka ei kykene elämään siinä laissa, elää lihassa ja liha ei peri Jumalan valtakuntaa.
Jumalan valtakunta on VOIMASSA, ei sanoissa ja koska sinä tunnustat voimattomuutta, et ole päässyt lain alta vapauteen. Olet vastaava lain edessä kaikista siitä, mitä olet lähimmäisillesi tällä palstallakin tehnyt.
Jumalan Sana ja Pyhä Henki on liitto, josta syntyy se Lähde, jossa Jumalan kutsuma saa peson.
On ihan elää täytetyssä laissa. On ihana vaeltaa evankeliumin mukaan ja elää rauhassa ja ilossa, joka ehdottomasti on Pyhässä Hengessä. Jumalan valtakunta on sisäisesti Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kasvattamissa ja se on iloa ja rauhaa. En edes käsitä ihmistä, jolla ei ole muuta työtä kuin syyttää lähimmäisiä. Itse en ikinä jaksaisi tuota tehdä, sillä totisesti tuollainen tuomiohenki kuluttaa lopulta ihmisen kokonaan.
Voit jatkaa syyttämistäni ja halventamistani. En osallistu tämän enempää keskustelemaan kanssasi. Ole hyvä.Yhä väität siis rakastavasi lähimmäistäsi kuten itseäsi ?
Oletko myynyt IHAN KAIKEN omaisuutesi köyhille ???
Montaako asunnotonta tällä hetkellä majoitat asunnossasi ???
Joten älä viitsi valehdella vastoin Totuutta, että kykenisit rakastamaan lähimmäistäsi kuten itseäsi !
- kiellätJumalan
Luetaankosanaa2 kirjoitat näin:
(Kukaan uskovakaan ei todellakaan rakasta Jumalaa yli kaiken, vaikka jonkin verran rakastaisikin, yli kaiken vaatisi Tydellistä Rakastamista ja siihen kykenee vain Jumala itse !)
Kirjoituksesi ja kirjoituksiesi mukaan sinä et siis pysty uskomaan raamatun ydinsanomaa, joka on rakkaus. Kiellät siis koko raamatun perusajatuksen ja kaikki 10 käskyä, jotka ovat voimassa. Samalla kiellät Jumalan kokonaisuudessaan, etkä usko raamatusta, kuin vain ne kohdat, jotka palvelevat syntiäsi. Olet jäänyt lain alle, lain vangiksi.
Käskyyn rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi, pitää sisällään myös kaikki muut 9 käskyä.
Voisin luetella sinun tavoin vaikka kymmenittäin eri kohtia, jotka todistavat rakkauden olevan tärkein, mutta se on kohdallasi täysin turhaa.
Niinpä laitan sinulle ne kohdat, jotka tulevat olemaan seurausta niskuroinnista Sanaa ja rakkautta vastaan:
Psalmi 109:
16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
Sakarja 5:
3 Hän sanoi minulle: "Tämä on kirous, joka käy yli kaiken maan. Sillä tämän kirouksen mukaisesti siitä puhdistetaan pois jokainen varas, ja jokainen vannoskelija puhdistetaan siitä pois.
4 Minä lasken sen irti, sanoo Herra Sebaot, ja se menee varkaan kotiin ja sen kotiin, joka vannoo väärin minun nimeeni. Se jää sisälle hänen kotiinsa ja kalvaa sen loppuun asti, sekä sen puut että sen kivet."
Raamatun mukaan jokaisen kohdalla, joka tekee niitä tekoja, mitä sinä ls2 teet, tulee tällainen lopputulos. Näin on raamatun Sana, uskoit sinä sitä tai et. Sinä vannoskelet lain nimeen, joka lakkaa olemasta voimassa, silloin kun rakkauden laki astuu voimaan. Muistat sitten Herran antamat varoitukset, kun nämä asiat käyvät ajallaan kohdallasi toteen.- luetaankosanaa2
Sinä et näemmä ymmärrä tuotakaan asiaa !
Nuo kaksi ensimmäistä käskyä sisältävät KOKO lain !
Matt. 22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Kun Lähettiläs siis sanoo itse täyttävänsä nuo kaksi, niin hän väittää siis täyttävänsä lain kokonaan !
Sellainen on syvää sokeutta ja ylpeyttä ja paisuneisuutta !
Siis "lähettiläs" oli se joka sanoi, että se joka noita ei täytä ei ole myöskään uudestisyntynyt uusi luomus !
Siis "lähettiläs" väittää Suomeksi täyttävänsä koko lain, eli olevansa Jumala itse !
Raamattu ja Jumala siis kyllä kehoittaa pyrkimään tuohon rakastamiseen, mutta kukaan ihminen ei siihen siis pysty kokonaisuudessaan !
Mutta te siis elätte sellaisessa suuressa harhassa, että mukamas se olisi ihmiselle mahdollista, vaikka se ei todellakaan ole ihmisen vajavaisuuden ja lihan vuoksi ! - luetaankosanaa2
Lissään vielä tuosta Rakkaudesta !
Jos lähettiläällä olisi tuo rakkaus eli hän oikeasti rakastaisi yli kaiken Jumalaa, ja siten myös lähimmäistään kuten itseään, niin hän sen rakkauden vaikuttamana toimisi Jumalan tahdon mukaan, joka on Raamatussa sanottu:
Jes. 58:7 Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Luuk. 18:22 Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
Nämä Sanankohdat ovat Jumalan tahto, ja jos Jumalaa rakastaa yli kaiken, niin silloin on JO myynyt kaiken omaisuutensa ja jakanut sen köyhilla !
Samoin jos rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseään, niin ethän itse halua nukkua taivastalla tai roskalaatikoissa, joten onhan sinun otettava kotiisi mahdollisimman paljon kodittomia suojaan !
Mutta onko sitä rakkautta, josta lähettiläs kehuu, ja pitääkö paikkansa se väite, että jos ei noita kahta käskyä RAKKAUDEN kautta täytä, niin sellainen ihminen ei ole edes uudestisyntynyt ???
Tässä hieman itsetutkistelu aihetta teillekin "täydellisille" ja "synnittömille" ! - rakkausjeesukseen
On ihan pakko kysyä luetaankosanaa2, oletko sinä myynyt kaikki omaisuutesi ja jakanut sen köyhille? Miten on lähimmäisen rakkaus? Ainakin käyt tosi ärhäkästi toisia vastaan!
joh.15:8. Siinä minun isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9. Niinkuin ISÄ on minua RAKASTANUT, niin minäkin olen RAKASTANUT teitä, pysykää minun RAKKAUDESSANI.
10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun RAKKAUDESSANI, niinkuin minä olen pitänyt isäni käskyt ja pysyn hänen RAKKAUDESSAAN.
12. Tämä on minun käskyni, että te RAKASTATTE toisianne, niinkuin minä olen teitä RAKASTANUT. - luetaankosanaa2
rakkausjeesukseen kirjoitti:
On ihan pakko kysyä luetaankosanaa2, oletko sinä myynyt kaikki omaisuutesi ja jakanut sen köyhille? Miten on lähimmäisen rakkaus? Ainakin käyt tosi ärhäkästi toisia vastaan!
joh.15:8. Siinä minun isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9. Niinkuin ISÄ on minua RAKASTANUT, niin minäkin olen RAKASTANUT teitä, pysykää minun RAKKAUDESSANI.
10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun RAKKAUDESSANI, niinkuin minä olen pitänyt isäni käskyt ja pysyn hänen RAKKAUDESSAAN.
12. Tämä on minun käskyni, että te RAKASTATTE toisianne, niinkuin minä olen teitä RAKASTANUT.1. Joh. 3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
Siis käsitätkö edes sitä, että Jumala Rakastaa meitäkin vain TOTUUDESSA !
Siis Totuuden sanominen ja siitä kiinni pitäminen ei ole rakkaudettomuutta vaan aitoa Jumalan Rakkautta !
Minulla ei ole mitään omaisuutta !
Ja olen avannut oveni tarvitseville, eli majoittanut tarvitsevia ja luvannut majoitusta niille, joilla se on ollut epävarmaa.
Mutta ei kyse siis ollut minusta, sillä minä tiedän yhä olevani monessa kohtaa vajavainen ja tietämällä tiedän sen, että en kykene kaiken aikaa Jumalan tahdossa toimia ja vaeltaa, siis tunnen jo oman vajavaisuuteni ihmisenä.
Mutta kun "lähettiläs" puhuu itsestään ihan toista, ja opettaa samalla sitä samaa väärää opetusta, niin toki häntä on heräteltävä tälläisten kysymyksien kautta ja avulla, jotta hän heräisi noista harhoistaan !
Ja vaikka häntä ei voisikaan auttaa, niin on hyvä paljastaa tuollaisen opin ja opetuksen mahdottomuus noiden kysymysten kautta ja avulla.
Sillä niin pielessä oli tuo hänen kirjoituksensa jossa hän kiisti kaikkien uudestisyntyneiden uskovien uskon ja uudestisyntymisen.
Lue uudestaan se ja lue sitten minun sanani hänelle !
Lähettiläs siis kirjoitti:
-
" Jos ihminen ei pysty elämään tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi, ei hän ole Pyhällä Hengellä täytetty uusi luomus. "
-
Kukaan ihminen ei siihen pysty kaikessa, ja siksi esitin ne kysymykset, että onko hän ne jo IHAN ITSE toteuttanut KÄYTÄNNÖSSÄ OMASSA elämässään !
Jes. 58:7 Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Luuk. 18:22 Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
Mutta eihän hän ole, joten pelkkiä sanoja vain, vailla katetta ovat "lähettilään" kehut tuosta rakkaudestaan ja Hengen mukaan vaeltamisesta.
Jos hän vaeltaisi siis Jumalan tahdossa eli rakastaisi Jumalaa ja Hänen tahtoaan YLI KAIKEN, ja sen Jumalan tahdon voimme siis lukea osin selvästi noista Sanankohdista, niin "lähettiläs" eläisi sen Jumalan tahdon mukaan sen raukkauden vuoksi.
Mutta kun sitä rakkautta ei siis ole Jumalaan eikä Hänen tahtoonsa taipumiseen edes, eikä siten ole myöskään rakkautta lähimmäisiä kohtaan, niin täysin tyhjää on koko "lähettilään" puhe, eli täysin katteetonta !
Siis se pitää sanoa, että näin en todellakaan kirjoittaisi sellaiselle uskovalle, joka ymmärtää oikein oman vajavaisuutensa ja heikkoutensa ja siten myös sen myöntää.
Mutta näille ylpeille ja paisuneille ja itsensä ja sydämensä paaduttaneille, ei mikään muu keino auta, ja siksi pitää ravistella kovemmin, jotta he heräisivät noista harhakuvitelmistaan oman itsensä hyvyydestä ja pyhyydestä ja puhtaudesta.
- Toinenvaroituslskahdelle
En yleensäkään lue tekstejäsi. Enkä lue noitakaan mitä kirjoitit, koska olet niin kaukana totuudesta. Varoitus on sinulle annettu, joten muuta ei voi kohdallasi enää tehdä. Sinä olet valintasi tehnyt, joten itse vastaat myös seurauksista, joita kohdallesi koituu.
Amen! Sanoo Herra!- luetaankosanaa2
Vai sanoo oikein Herra aamenen noille sinun omille sielullisille eli lihallisille varoituksillesi !
Herää jo harhoistasi, ei Herra ole kanssasi tuossa touhussasi !
Sinun olisi kannattanut lukea kunnolla ja ajatuksella kirjoitukseni, niin ehkäpä Herra olisi sinut vapauttanut noista harhakuvitelmistasi !
Mutta kun olet niin ylpeä, että olet silmäsi ja korvasikin sulkenut, ettet näkisi ja kuulisi, ja ettei Herra sinua parantaisi tuosta ylpeydestäsi ja paisuneisuudestasi !
Matt. 13:15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
Sillä nytkin sinä nostit itse itsesi Tuomariksi ja langetit siis selvästi tuomion !
Joten pahasti olet paisunut, ja se ei tiedä sinulle itsellesi hyvää Sanan mukaan !
- Lähettiläs
Kylläpä toit vakaavaa varoitusta palstalle. Joka kiroaa, joutuu itse kokemaan sen hedelmän, eli niittämään. Joka siunaa, saa itse kokea sen hedelmän, eli niittää siunausta.
Tämän päivän uskovaisten on vaikea löytää keskitie, sillä niin paljon on eksytyksiä etsiviä ja myöskin eksyttäviä, mutta kunhan muistamme Jeesuksen ohjeen, että ottakaa se mikä hyvää on ja pankaa pois se, mikä huonoa on, niin silloin olemme turvassa.
Miten tiedämme, mikä on hyvää ja mikä huonoa? Vain tuntemalla Jeesuksen. Mitään muuta keinoa ei ole erottaa henkiä, kuin vain Jeesuksen tunteminen. Jeesus antaa armolahjojaan ja yksi niistä on henkien erottamisen armolahja, jonka perusta on JEESUS. Henkien erottaminen tapahtuu tuon lahjan kautta niin, että lahja osoittaa, mikä on hyvää ja osoittaa senkin, mikä on huonoa ja hyljättävää. Eli, lahjan saaja kasvaa koko ajan Kristukseen ja kasvun myötä hän kykenee ottamaan enemmän vastaan, mitä kykeni uskoon tullessaan. Henkien erottamisen armolahjakin on alamainen lahjan saajalle, joten lahja ei koskaan pakota uskomaan sellaiseen, mihin ihminen ei vielä kykene uskomaan. Täysi-ikäiseksi uskossa kasvanut erottaa heti, missä ovat oikeat hedelmät ja näin kykenee erottamaan ihmisestä Kristuksen mielenlaadun ja vastustajan mielenlaadun. Kristuksen omat eivät etsi eksytyksiä, vaan ottavat sen mikä hyvää on ja hylkäävät huonon tarjonnan.
On VAARALLISTA etsiä eksytyksiä, koska saattaa käydä Jumalaa vastaan tuolla teolla. Moni on tehnyt Jumalan vastaisia tekoja tuomitsessaan lähimmäisiä. Jumala ei lupaa tuomita, vaan lupaa pitää omansa turvassa, eli Jumalan Sanassa. Sanassa kuuluu HYVÄN PAIMENEN ÄÄNI.
16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan. - rakkausjeesukseen
Lähettiläs sinä osaat opettaa sanaa. Minä ainakin aivan odotan, että saan lukea lisää kirjoituksia, onhan näissä ketjuissa, onneksi, paljon hyviä kirjoittajia. Siitähän jo näkee, kuka vaeltaa Jeesuksen viitoittamaa tietä. Valitettavasti on myöskin sellaisia, jotka pokkeavat aiheesta, mutta luulevat kirjoittavansa oikeaa asiaa. Niistähän ei tartte välittää, jospa HERRA aukaisee heidänkin silmät. Rukoilen sen asian puolesta.
Psa.124:2 Ellei Herra olisi meidän kanssamme, kun ihmiset nousevat meitä vastaa.
3. Niin he meidät elävältä nielisivät, kun heidän vihansa syttyy meitä vastaa.
4. Niin vedet upottaisivat meidät, virta tulvisi meidän sielumme ylitse.
5. Niin tulvisivat kuohuvat vedet meidän sielumme ylitse.
6.Kiitetty olkoon HERRA, joka ei antanut meitä heidän hammastensa raadeltaviksi.
7. Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjäin paulasta, paula katkesi, ja me pääsimme pois.
8. Meidän apumme on HERRAN nimi, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan. - Jumalanvaltakunta
Kaikkein suurin ongelma näyttäisi olevan tällä hetkellä sellainen, että uskon kasvussaan kesken vielä olevat haluaisivat "mestata" puhtaan Sanan tuojat ja yhtä aikaa he voimakkaasti mesoavat etsien muista "saarnaajista" aivan jotain erityisiä virheitä, joihin Sana ei kehoita huomiota antamaan lainkaan.
Kuka tahansa voi tehdä virheen omissa ihmismäisissä arvioissaan. Vain Sana voi tehdä oikeat "tuomiot", mutta ne eivät saa tulla ihmisten suusta sillä tavoin, kuin ne nyt tulevat.
Jeesus on tullut kutsumaan syntisiä ja eksyneitä. Hän ei todellakaan tullut heitä hukuttamaan, vaan ihan etsimään ja löytämään. Sillä nyt heillä, jotka ovat vielä armon alla, on aikaa tehdä parannus teoistaan, heillä, jotka vielä palvelevat synnin lakia. Jokaisen olisi syytä muistaa, ettemme tiedä päiviemme lukua, emmekä Jeesuksen tuloa. Emme tiedä paljonko meillä on aikaa tehdä parannus Jeesuksen edessä. Siksi jokaisen tulisi olla hyvinkin aralla tunnolla Sanan edessä ja tehdä hyvää lähimmäistensä hyväksi. Sekin on parempi, kuin juosta kilpaa pahan kanssa etsien eksyttäjiä, jotka hekin tarvitsevat vain puhtaan Sanan ja puhdas Sana palauttaa heidät Jeesuksen armolähteiden kautta parannukseen ja siitä ahtaan portin luo, kaidalle tiellä, sillä pysyen, sisälle Jumalan valtakuntaan, jossa vallitsee jo nyt rakkauden laki, jota ei kukaan voi ottaa heiltä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664