Hanna taistelee

TeroMie

146

14940

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • freehanna

      Hanna ei todellakaan kuulu vankilaan vaan häntä rakastavien läheisten pariin! Viisi vuotta teinisurmasta on sekin täysin kohtuuton rangaistus, vaikka nuori ensikertalainen pääseekin kolmasosalla.

      Kyllä jokainen aivot omaava tajuaa, että kun nuori lempi leiskuu, niin se joskus kuohahtaa vähän ylikin.

      Hanna kuuluisi vapauttaa samantien, koska hän on saanut kärsiä julkisuudesta ja jopa vainosta.
      Teinille tuollainen on täysin kohtuutonta.

      • Nimimerkkikäytössä

        Ei tommosta voi laittaa kansan pariin kulkemaan, ennen kuin lääkkeillä on hoidettu oma tahto pois !
        Toinen vaihtoehto olisi lobotomia entisaikojen malliin !

      • NimettömänNiilo

        Joo, samaa mieltä, teinille kohtuutonta. Hieman inhimillisyyttä mukaan keskusteluun. Tunteiden hallinta kehittyy iän myötä, kuten tällä palstalla moni tuntuukin sanovan.

      • Herravarjelehenkenivalo
        NimettömänNiilo kirjoitti:

        Joo, samaa mieltä, teinille kohtuutonta. Hieman inhimillisyyttä mukaan keskusteluun. Tunteiden hallinta kehittyy iän myötä, kuten tällä palstalla moni tuntuukin sanovan.

        Kuulehan sinä NimettömänNiilo. Luehan tuo aivan ÄLYTÖN kommenttisi uudestaan - äläkä ota enää!!! Tajuatko sinä,että YKSI KAUNIS JA SULOINEN TYTTÖ ON MURHATTU!!! Ja ihan aikuisten oikeesti - älä vain mene töihin,vaan jää kotiin ihan yhteiskunnalle inhimillisistä syistä jättäisit myös äänestämättä seuraavissa ja sitä seuraavissa...ja sitä seuraavissa,ja ...ja ....ja sitä seuraavissa vaaleissa;koska mikään ei ole niin "teripulhoripul" yhdistelmä,kuin TYHMÄ ja AHKERA APUMIES!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • härde

        että kaverinkin saa vaikka tappaa...... ja siitä pitäis vaan päästä päänsilityksellä........ onhan näitä nähty ihan tarpeeks, ja mitä olemme oppineet..... lisää tulee..... enemmän kuria..... tarkoitan AIKA pitkälti vanhempia......jotain rajoja PITÄÄ olla....

      • Anonyymi

        Niin kuule kuului tyttökin JOKA TAPETTIIN, läheistensä luo! Oksettaa lukee sun juttujasi. Ai noinko selität asian...."joskus vähän kuohahtaa"..HUHUHHHHHHHHH. Jos teini päästetään pois ilman rangaistusta niin kuule on sen teinin aivot niin pienet et luulisi et oikeesti saa tappaa ja tehdä tuollaista.
        Ajatteleppas jos kaikki maailma tappajat, raiskarit ym lapsiin sekaantujat, selittäisivät et ...."anteeksi, vähän kuohahti, en ansaitse linnaa"..... MILLAINEN MAAILMA TÄMÄ SIT OLISI?
        ai että pisti vihaksi sun kirjoitus.
        On se harmi et tyttö teki niin väärän päätöksen ja nyt on linnassa. Mut näin ne nakit kuitenkin on. Muutkin tehny paskaa ja istuvat mukisematta. Tai sit hullujen huoneelle koko mimmi

      • Anonyymi

        Alle 21v istuu ensikertalaisena 1/3 osilla tuomionsa eli mitäs tuo nyt sai? oliko 9vuotta joten 3 lusii. Oikea tuomio olis 30vuotta... vaikuttaako J-kylässä nykyään??

      • Anonyymi

        Hannan vanhemmat siitti hirviön jos mun lapsen olis tappanut olisin ampunut ton hirviön

      • Anonyymi

        Oletko kenties hirviön huono äiti yhtä sairas kun sun murhaaja pentus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannan vanhemmat siitti hirviön jos mun lapsen olis tappanut olisin ampunut ton hirviön

        Et sitten itse olisi hirviö kun tuohon pystyisit? Tosin moni näistä näppäinsotilaista puhelee, mutta tekoja ei löydy

    • 201131

      Kyllä Hannan paikka on, jossain suljetulla, joko vankilassa tai mielisairaalassa ja ois pitänyt kohdella aikuisena ja tuomion olla maksimi törkeästä murhasta suunitelmansa mukaan. Nykyisen tuomion mukaan pääsee pois noin 3 vuoden sisällä ja silloin ei oikeus toteudu, koska toinen tyttö EI tule haudasta koskaan pois ja vanhemmille jää ikuinen suru ja murhe lapsensa menetyksen vuoksi.

      • trtteu

        Tytön pitää oppia sietämään muutamia elämän tosiasioita. Ylipainoista egoa on tietenkin raskasta kantaa vuorokaudet ympäriinsä. Tuomio on tuomio eikä ole syytä muuttaa. Seinäjoella taitaa olla hurja meininki.

    • sissos4

      Ei sen paikka ole vapaudessa vielä pitkään aikaan. Sillä voi lähteä äkkiä henki itseltään, kun niitä on muitakin jolla voi tunteet kuohahtaa. Mitä pidempään murhaaja on vankilassa, sitä paremmin tapaus unohdetaan ja viha laantuu. Nyt jos tulisi ihmisten ilmoille, niin henki lähtisi äkkiä. Moni on psykoosissa vieläkin tapahtuneen takia, ja hengen riistäminen toiselta sellaisessa mielentilassa ei tunnu yhtään miltään. Parempi kun pysyy vankilassa, ja sen jälkeen pakkohoitoon, lääkkeitä täyteen ja tahto pois. Ja mieluummin oman käden kautta sitten jossain vaiheessa pois tästä maailmasta.

    • hullumikähullu

      Hullut kuuluu suljetulle---toivottavasti Hannan tuomio pitenee kuten uhrin vanhemmatkin toivoo---järkyttävää kuinka toi murhaajapaska kehtaakin vaatia tuomionsa lyhentämistä---MIKSI---mun mielestä 10-12 vuotta on ihan sopiva ja jos edelleen huomataan olevan hullu niin eiku lisää vaan nurkatonta huonetta !!!!!

      • NimettömänNiilo

        Hanna ei kylläkään ole mikään hullu, vaan tulisen rakkauden kanssa vaikeuksiin joutunut kokematon tyttö.

      • Herravarjelejärkenivalo
        NimettömänNiilo kirjoitti:

        Hanna ei kylläkään ole mikään hullu, vaan tulisen rakkauden kanssa vaikeuksiin joutunut kokematon tyttö.

        Just,just - ja onkohan Teidän suvussa niitä enempikin?!?!?!?!?!

      • gbu
        Herravarjelejärkenivalo kirjoitti:

        Just,just - ja onkohan Teidän suvussa niitä enempikin?!?!?!?!?!

        Joka toinen aviopari eroaa ja kuinka moni nainen puukotetaan rakkauden tähden? Lumihankeen ajamisia ei voi enää edes laskea, koska sellaista tapahtuu joka kodissa.
        Hannan teko ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, mutta tuossa iässä toki ainutlaatuinen. Moni uhkaa vaikka millä, mutta onneksi ei toteuta.

      • Herravarjelejärkenivalo
        gbu kirjoitti:

        Joka toinen aviopari eroaa ja kuinka moni nainen puukotetaan rakkauden tähden? Lumihankeen ajamisia ei voi enää edes laskea, koska sellaista tapahtuu joka kodissa.
        Hannan teko ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, mutta tuossa iässä toki ainutlaatuinen. Moni uhkaa vaikka millä, mutta onneksi ei toteuta.

        Anteeksi vain,mutta nyt EN TODELLAKAAN YMMÄRRÄ?! Miksi lainasit kommenttiani kirjoitukseesi? Minä otin kantaa aitaan,kun sinä taas puhut aidan seipäästä. Ja mustasta huumorista et näy ymmärtävän enempää,kuin sika hopealusikasta!

      • Anonyymi
        NimettömänNiilo kirjoitti:

        Hanna ei kylläkään ole mikään hullu, vaan tulisen rakkauden kanssa vaikeuksiin joutunut kokematon tyttö.

        Minä vitun tulisen rakkauden???? Eihän mimmi tiedä mitä rakkaus edes on nähtävästi. Sairaalloinen ajattelutapa koko mimmillä ja ehkä jopa sulla. Epätoivoinen ihastus pikemminki.. Ja eihän se poika edes tainnut tietää tämän tappajan tunteista. Et joo joo, rakkaus rakkaus.
        Mimmi kasilla luokalla oli! Kyllä sen verran pitää siinä iässä jo tietää ettei voi tappaa tollasesta syystä

      • Anonyymi
        NimettömänNiilo kirjoitti:

        Hanna ei kylläkään ole mikään hullu, vaan tulisen rakkauden kanssa vaikeuksiin joutunut kokematon tyttö.

        Ja murhaa vielä. Ei kuulema tunne katumusta eikä mitään oli psykiatrin lausunto ja psykopaatin oireita

    • Hörhöö

      Ensikertalainen linnassa alle 21 vuotta lusii tuomiostaan 1/3 osilla eli kolme vuotta tuosta 9 vuodesta. Lusimien alkaa siitä päivästä kun on vangittu...eli jo kohta vapaalla.

      • kohtuus_kaikessa

        Tuomion pituuteen vaikuttaa nuori ikä. Jos olisi ollut kuukauden nuorempi, niin ei olisi joutunut lainkaan oikeuteen.
        Tämä otetaan takuuvarmasti huomioon kun valitusta käsitellään. 15 vuotta ja yksi kuukausi ei eroa neljätoista vuotta 11 kuukautta vanhasta mitenkään.

        Joka tapauksessa nuori ensikertalainen istuu vain kolmasosan ja kun ikä huomiodaan, niin on varmaan jo istunut yli sen mitä lopullinen tuomio tulee olemaan, eli saa korvauksia ylimääräisestä ajasta.

      • Somni351
        kohtuus_kaikessa kirjoitti:

        Aivan älytöntä, että tapaus edes meni poliisille. Tähän olisi riittänyt sarja psykoterapiaa, että pääsee teon aiheuttamasta traumasta yli. Uusimisen vaara on nolla tässä tapauksessa, koska tällaista ei ole koskaan ennenkään tapahtunut, vaan tapaus on monen yhteensattuman summa, eivätkä sellaiset enää mitenkään voi toistua.

        "Tuomion pituuteen vaikuttaa nuori ikä"
        ei suomessa saa ikä/vasikointi alennusta

      • Kyllänäinontosi
        Somni351 kirjoitti:

        Aivan älytöntä, että tapaus edes meni poliisille. Tähän olisi riittänyt sarja psykoterapiaa, että pääsee teon aiheuttamasta traumasta yli. Uusimisen vaara on nolla tässä tapauksessa, koska tällaista ei ole koskaan ennenkään tapahtunut, vaan tapaus on monen yhteensattuman summa, eivätkä sellaiset enää mitenkään voi toistua.

        Vaikka en omista kristallipalloa,niin OLEN VARMA,että sukunimesi alkaa V:llä.EIKÄ OLE EPÄILYSTÄKÄÄN,ettetkö olisi kiertokoulun väärinpäin suorittanut "kotipsykologi"!

      • Anonyymi
        Somni351 kirjoitti:

        Aivan älytöntä, että tapaus edes meni poliisille. Tähän olisi riittänyt sarja psykoterapiaa, että pääsee teon aiheuttamasta traumasta yli. Uusimisen vaara on nolla tässä tapauksessa, koska tällaista ei ole koskaan ennenkään tapahtunut, vaan tapaus on monen yhteensattuman summa, eivätkä sellaiset enää mitenkään voi toistua.

        Ai mimmi tappaa mutta sun mielestä tähän ei kuulu poliiseja???????? Ei kuulu rangaista vaikka tappoi toisen jolla myös elämä edessä??? Ja ei kuulu sun mielestä linnaan? huhuhhh. Se kuollut tyttö olisi ANSAINNUT elää. Tappaja olisi pitänyt laittaa psykoterapiaan jo ennen tapahtunutta. Ajattele niitä kuolleen tytön vanhempia ja läheisiä. Ajattele miltä heistä tuntuu.
        Usiutumisen vaara on 100 näissä tapauksissa kuule. Kyllä niillä sarjamurhaajillakin on aina se eka kerta.

    • 84388743

      noi kirjottajat jotka puhuu lukitsemisesta kymmeniksi vuosiksi johonkin olisi kiva nähdä kun laitettais joku heistä edes hotellihuoneeseen kuukaudeksi niin ettet saa poistua kun vartiksi ulkoilemaan päivässä..pytty/tutkari...muuttuis mieli...ei se likka ny ainakaa parane linnassa ja tuskin pöpilässä..vitonen on ihan kohtuu tuomio parissa ulkona...kerkee vielä alottaa oikeen elämän...miettikää nyt oikeesti aivoilla..onhan niuvassa suljettuna sellasia vahigossa tehneitä...niiden elämä oli sitte siinä...tiedän muutaman nuoren kundin joka on istunu pari pitempää sille tielle on jääny...omalta kohdalta tiedän että kuukauden tutkarin jälkeen rupee jo laitostuu..sitten kun pääsee avolle se on kun lottovoitto...ei se nuorelle likalle eikä kellekää oikee paikka oo vaikka eikai siellä syyttömiä oo...en väitä

      • KYLLÄJÄMPTIONNÄIN

        Just just. Hanna vapahaks,ja Oonalle pieni sakko;niinkuin entisessä "manneja koskevassa oikeudenkäynnissäkin pyydettiin" -vai mitä?! KYLLÄ SE KUULE ON SILLÄ TAVALLA,että NIIN MAKAA KUIN PETAAKIN!!!

      • Anonyymi

        Vittu mitä heität. Joo harmi et tappaja teki niin väärän valinnan. Hän saatana suunitteli asiaa eikä hetkenmielijohteesta tappanut.
        Mitä sun mielestä sit hänelle pitäisi tehdä et oppii?
        Vai pitäiskö kaikkien tehä niinku sinäkin ajattelet. Kaikki vangit päästetään pois ko0ska niillö on niin paha olla. Siis voi voi. Sitä varten linna on!!!!!!!!!!! Siellä opitaan vaikeimman kautta.

    • Puolustaja

      Liian raju rangaistus tuo on murrosikäiselle. Toki rikoksesta kuuluu rangaista, mutta kohtuudella ja ottaen ikä huomioon. Herkkä murrosikäinen voi toimia joskus väärin eikä se parane yli mitoitetulla rangaistuksella saati vainolla. Nuorena ja varsinkin murrosiässä ihmismieli ja varsinkaan tunnepuoli ja tunteiden hallinta ei ole vielä täysin kehittynyt ja se saatta johtaa tällaiseen. Oma vaikutuksensa on myös huonoilla roolimalleilla ja esikuvilla esim. tv, netti ja elokuvat, jotka saattavat yllyttää murrosikäisen tällaiseen. Iän myötä teinin tunnepuoli kehittyy ja Hannastakin tulee vielä mallikelpoinen kansalainen, ehkäpä jopa esimerkillinen ihminen, jos vaan sille annetaan mahdollisuus. Hanna ei tietääkseni ole mikään tyhmä tai hullu vaan pikemminkin järkevä, älykäs, hyvä ja fiksu nuori joka selviää kyllä oikealle tielle elämässä kunhan ei nyt teini-iän virheen vuoksi liiallisesti runnella. Ei Hannan teon motiivina näyttäisi olevan pahuus, vaan murrosikäisen mustasukkaisuudesta johtuva rajuus, joka on teini-ikäiselle vaikeaa hallita. Ainoa parannuskeino tähän on ikä, jonka myötä nuoren tunnepuoli kasvaa aikuisiin mittoihin. Tsemppiä ja jaksamista vaan Hannalle, olet hyvä ihminen.

      • senkinjuippi

        Hei haloo, se on murhannut ihmisen. Ei sitä voi millään tunnekuohuilla selitellä, eikä muullakaan. Oikeastaan selittely on aivan turhaa, rangaistus pitää kärsiä sillä sipuli. Ei normaali ihminen tuollaista tee. Pahan paikka on vankilassa. Se on sitten eri asia, jos olet paiskannut tunnekuohuissasi piimäpurkin seinään, se nyt on sentään anteeksiannettavissa ja siivotavissa. Murhaa ei voi perua eikä kuollutta tuoda takaisin, sen takia siinä ei selittelyt auta.

      • Puolustaja

        Rangaistus pitää tottakai kärsiä, se on totuus. Mutta rankaisemisessa pitää ottaa kohtuus huomioon. Muutoin voi käydä niin, että rangaistuksen seuraukset vain pahentavat asiaa. Eikä monikaan ole yksin hyvä tai paha, useimmat tekevät sekä hyviä, että pahoja tekoja elämänsä aikana. Ei Hannaakaan voi yhden, vaikkakin rajun, teon nojalla tuomita pelkästään pahaksi. Käsittääkseni hän on elämänsä aikana tehnyt moni hyviäkin tekoja eli ei Hanna ole sen pahempi kuin kukaan muukaan murrosikäinen nuori. Teinin piimäpurkin seinään viskaamisessa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta eli nuoren hallitsemattomista tunteista. Mittakaava tapauksilla piimäpurkki ja murha vain on rajusti eri luokkaa. Nuoren varttuessa tunteiden hallinta taidot kasvavat ja Hannallakin on vielä mahdollisuuksia. Murhaa ei toki voi perua ja se on täysin tuomittava asia, mutta ei maailma ole koskaan kostamalla parantunut. Sen historia totisesti todistaa.

      • NimettömänNiilo

        Aivan, tosipuhetta. ja tsemppiä ja jaksamista tosiaankin Hannalle.

      • Hyihelvetti
        NimettömänNiilo kirjoitti:

        Aivan, tosipuhetta. ja tsemppiä ja jaksamista tosiaankin Hannalle.

        Joo... aivan; -kerrohan SUKULAISTYTÖLLESI semmoisia terveisiä (kun käyt tapaamassa),että Hanna on HIRVIÖ!!!

      • Anonyymi
        Puolustaja kirjoitti:

        Rangaistus pitää tottakai kärsiä, se on totuus. Mutta rankaisemisessa pitää ottaa kohtuus huomioon. Muutoin voi käydä niin, että rangaistuksen seuraukset vain pahentavat asiaa. Eikä monikaan ole yksin hyvä tai paha, useimmat tekevät sekä hyviä, että pahoja tekoja elämänsä aikana. Ei Hannaakaan voi yhden, vaikkakin rajun, teon nojalla tuomita pelkästään pahaksi. Käsittääkseni hän on elämänsä aikana tehnyt moni hyviäkin tekoja eli ei Hanna ole sen pahempi kuin kukaan muukaan murrosikäinen nuori. Teinin piimäpurkin seinään viskaamisessa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta eli nuoren hallitsemattomista tunteista. Mittakaava tapauksilla piimäpurkki ja murha vain on rajusti eri luokkaa. Nuoren varttuessa tunteiden hallinta taidot kasvavat ja Hannallakin on vielä mahdollisuuksia. Murhaa ei toki voi perua ja se on täysin tuomittava asia, mutta ei maailma ole koskaan kostamalla parantunut. Sen historia totisesti todistaa.

        Varmaan teinit ennen piimäpurkin seinään heittämistä etsivät netistä ohjeet parhaan tekniikan hallitsemiseksi.

      • Anonyymi
        Puolustaja kirjoitti:

        Rangaistus pitää tottakai kärsiä, se on totuus. Mutta rankaisemisessa pitää ottaa kohtuus huomioon. Muutoin voi käydä niin, että rangaistuksen seuraukset vain pahentavat asiaa. Eikä monikaan ole yksin hyvä tai paha, useimmat tekevät sekä hyviä, että pahoja tekoja elämänsä aikana. Ei Hannaakaan voi yhden, vaikkakin rajun, teon nojalla tuomita pelkästään pahaksi. Käsittääkseni hän on elämänsä aikana tehnyt moni hyviäkin tekoja eli ei Hanna ole sen pahempi kuin kukaan muukaan murrosikäinen nuori. Teinin piimäpurkin seinään viskaamisessa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta eli nuoren hallitsemattomista tunteista. Mittakaava tapauksilla piimäpurkki ja murha vain on rajusti eri luokkaa. Nuoren varttuessa tunteiden hallinta taidot kasvavat ja Hannallakin on vielä mahdollisuuksia. Murhaa ei toki voi perua ja se on täysin tuomittava asia, mutta ei maailma ole koskaan kostamalla parantunut. Sen historia totisesti todistaa.

        Ööö!!! Vittu mitä paskaa!
        Onko koskaan ammattilaiset ”tutkinut” sun päätä?
        Ihan näin maalikkona, sulla vippaa päässä ja aika pahasti.
        Hae ammattilaisilta apua

    • rgdhtkys

      Paras ratkaisu olis syöttää sille likalle sellaisia lääkkeitä, jotka johtavat ahdistukseen ja itsetuhoiseen käytökseen. Sen jälkeen vain odotellaan, kunnes likka hirttää ittensä. Se olis paras ratkaasu. Ei tuollaisesta koskaan tule kunnon ihmistä, ja fiksuudesta on turha puhua, fiksu ihminen ei murhaa toista ihmistä. Täyttä ihmissaastaa koko likka. Ei maailma sellaisia kaipaa, mullan alle vaan.

    • SaIomon

      Haloo! Nyt puhutaan lapsesta, oikeasta ihmisestä eikä mistään sarjamurhaajasta!
      Pitkät tuomiot eivät ole vähentäneet rikoksia missään, eivätkä edes kuolemantuomiot.

      Lasta ei pidä missään nimessä panna vankilaan oppimaan jo pienestä pahoille tavoille. On vähän eri asia kun kyseessä on nuori tyttölapsi tai joku itäblokista tullut rikollisliigan gansteri.

      Pelkäisikö joku, jos hento tyttö päästettäisiin vapaaksi? Meillä kulkee vapaana ihan oikeita tappajia, sekin joka heivasi ruumiin kyrkkärille. Läheskään aina ei syyllistä löydetä ja pahinkin murhaaja pääsee joskus vapaaksi. Sitten ne ovat kuin Valjakkala, aivan karmeita ihmisperseitä.
      Piia-murhaajakin asuu jossain sinun lähistölläsi. Mieti sitä, jos pelkäät 45-kiloista teinityttöä.

      Vaikka hän on tullut tappaneeksi, niin mitä omat lapsesi tekevät? Räiskivät peleissä ruumiita aamusta iltaan ja katsovat k-16 ohjelmia ja ovat nähneet tuhansia murhia ja paras elokuva se missä lentää eniten suolia?

      On silkkaa hulluutta pitää Hannaa lukkojen takana. Tuntuu että tuomareina on tuollaisia jotka yötä päivää huutavat vihaavansa ihmistä jota tuskin ovat edes nähneet.

      Miettikää nyt oikeasti, että olisiko Hanna jotenkin parempi ihminen jos hän vapautuisi vaikka vasta viiden vuoden päästä?

      Jokainen päivä minkä hän joutuu miettimään, että mitä minä täällä teen, vain lisää katkeruutta.

      Keskittyisitte omiin hirviöihinne jotka mässäilevät teinikauhulla ja lopettakaa paskan puhuminen, kun ette ole psykiatreja ettekä tuomareita, vaan ilkeitä kerrostalokyylääjiä!

      • Hammurab

        Silkkaa PASKAA väänsit palstalle!

        ##Vaikka hän on tullut tappaneeksi##

        Eipä paljon pahemmin voisi äärimmäisen törkeää MURHAA vähätellä:

        Olet MIELISAIRAS ihminen!

      • törnävänhullutry

        Hahhaaaaa paskanjauhantaasi!
        Jostain se teini-Hanna on pahuutensa oppinut ja toteuttanut! Ei normaali teini tuollaisiin tekoihin kykene.
        Linnaa loppuiäksi n 70 vuotta!

      • Antihammurab
        Hammurab kirjoitti:

        Silkkaa PASKAA väänsit palstalle!

        ##Vaikka hän on tullut tappaneeksi##

        Eipä paljon pahemmin voisi äärimmäisen törkeää MURHAA vähätellä:

        Olet MIELISAIRAS ihminen!

        Silmä silmästä, hammas hampaasta, siinäpä lakia kuningas Hammurabin ajoilta ja Mooses säestää. Eiköhän se Hammurabin laki, silmäsilmästä periaatteineen, oo aikansa elänyt. Ei sitä sivistyvaltioon kaivata. Hautautukoon Hammurab savisine laintauluineen veljesvirtainmaan autiomaiden tomuun, Suomeen emme häntä huoli!!

    • hammurabiasoveltaen

      Totta puhuen meistä jokainenhan olisimme teini-iässä, kun sexuaalisuutemme oli oraalla ja pojat tykkäsivät tytöistä ja päin vastoin, tappaneet toinen toisemme jos asiat noin yksinkertaisesti olisi voitu ratkaista? Ei olisi tässä yhtäkään aikuista kirjoittelemassa omia mielipiteitään tästäkään tapauksesta? Mutta kun ei tapettu, eikä oltu edes väkivaltaisia, kärsittiin vaan jos rakkaus ei saanut vastakaikua tai kärsittiin jos tuli hylätyksi aika ajoin. Sellainen on normaalin ihmisen käyttäytymistä, teini-iässäkin, ja lapsena. Ei toisen ihmisen tappaminen. Tuliko selväksi? Poikkeuksellinen teko on ollut tuo Seinäjoen murha koko karmeudessaan. Täysin käsittämätön ja poikkeuksellinen, ei missään nimessä oikeutettu ja normaalin ihmisen tekemä. Murhaa ei ole missään merkityksessä syytä vähätellä, eikä siitä annettua rangaistusta liiemmin.

    • ei-armoa

      Kun tekee murhan vakaasti harkiten, niin pitää kestää karut seuraukset. Ei armoa!

    • kristus-kostaa-pahoille

      Kaikki murhaajat ovat pahoja ja joutuvat helvettiin.

      • dererr

        Helvetti on höpöä ja kaikki murhaajat ei ole pahoja. Teko tietysti on hirveä uhrin kannalta mutta mokia tapahtuu eikä se vaadi mitään hirveää ihmistä:entäs kun sodassa ammut kymmeniä?Rokka on sankari...

      • kristus-kostaa-pahoille
        dererr kirjoitti:

        Helvetti on höpöä ja kaikki murhaajat ei ole pahoja. Teko tietysti on hirveä uhrin kannalta mutta mokia tapahtuu eikä se vaadi mitään hirveää ihmistä:entäs kun sodassa ammut kymmeniä?Rokka on sankari...

        Helvetti odottaa murhaajia.

      • Anonyymi
        dererr kirjoitti:

        Helvetti on höpöä ja kaikki murhaajat ei ole pahoja. Teko tietysti on hirveä uhrin kannalta mutta mokia tapahtuu eikä se vaadi mitään hirveää ihmistä:entäs kun sodassa ammut kymmeniä?Rokka on sankari...

        Suosittelen, että otat nyt ne lääkkeet.
        Ja jos vielä niitä ei ole sulle määrätty niin mene heti lekuriin

    • barrabas

      Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.

      • ihan_väärässä

        Täysin väärässä paikassa otit esille tuon.

    • murhaonainamurha

      Ei toisen ihmisen kylmäveristä oksettavaa murhaa millään teini-iän tunnekuohuilla selitellä. Hannan täytyy olla todella sairas kun on pystynyt käymään koulua normaalisti samalla suunnitellen koulukaverinsa murhaamista. Täytyy olla ihan luonnevikainen. Niinpä Hanna saisi pysyä loppu elämänsä lukkojen takana. Tiedän että se ei häntä ainakaan parantaisi mutta musta tuntuu että noin sairasta ihmistä ei taida parantaa yhtään mikään, joten parempi että pysyisi loppuelämänsä lukkojen takana ettei aiheuta vaaraa kellekään.

      Toisen ihmisen murhaamisesta ei koskaan pitäisi saada mitään ikä- tms. alennuksia. Se, että suunnittelee murhaa ja toteuttaa sen, riistää toisen elämän, pitäisi olla niin vakava juttu että vankilassa lusitaan just se aika minkä tuomio antaa. Etenkin, kun tässä tapauksessa murha oli vielä noin raaka, että puukoniskuja oli toista kymmentä eikä Hanna lopettanut uhrin avunpyyntöihinkään.. Eikä aluksi myöntänyt tekoaan kuukausiin. Normaali ihminen ei noin tee.

      Pitkät tuomiot toki voivat vain pahentaa mielenterveyttä, mutta mielestäni murhaajasta ei koskaan tervettä saada. Tapon kohdalla eri juttu. Harmi että Hanna tulee todennäköisesti olemaan pian vapaa. Niin epäreilua kuin se onkin. Toivottavasti oikeus tapahtuu ja tuomio ei ainakaan alene ja Hannalla on mahdollisimman kauhea loppuelämä. Toivon myös, että hän joskus tajuaa kuinka hirveän oksettavan teon hän teki, jotta eläisi tunnontuskissa loppuelämänsä. En kyllä usko näin tapahtuvan sillä tytöllä ei taida olla empatiakykyä laisinkaan..

      • freehanna

        Sinulla sitä empatiaa tuntuu riittävän? NOT! Se on ainakin varmaa, että tuolla asenteella SINUN loppuelämästäsi tulee mahdollisimman kauheaa.

        Lapsilla tunne-elämä on vielä täysin kehittymätöntä ja aina on sanottu, että lapset ovat julmia.
        Koulussa kiusataan armottomasti ja kukapa ei olisi repinyt kärpäsiltä siipiä?
        Ei tietysti kaikki, mutta varsin moni, kun tunne-elämä ei ole vielä kehittynyt.

        Murrosiässä ollaan erityisen kriittisiä kaikelle ja omat vanhemmat ovat kauheinta mitä voi olla ja viha leimuaa.
        Mene siinä sitten viemään toiselta poikaystävä, niin on maailman kahdeksas ihme jos ei mene hermot.
        Kuukautta aiemmin Hanna olisi ollut vielä virallisestikin täysin syytön ja sattumus olisi pantu nuoruuden kehittymättömyyden piikkiin.

        Tämä otetaan ilman muuta huomioon tuomiosta päätettäessä.

        Teko oli tietysti aikuisen mielestä typerä ja lapsellinen ja lapsihan Hanna vielä onkin, eikä lapselta voi odottaa aikuismaista suhtautumista poikaystävän ryöstöön.
        Lapsellinen oli uhrikin, mutta nuori kun on, niin ei häntä tietenkään voi sen enempää syyttää kuin tekijääkään.

        Aikuisten pitäisi osata asettua lapsen asemaan kun tuomiosta päätetään.

        Vankila on tuossa iässä niin väärä paikka kuin olla voi ja vaikka tuomio olisi kuinka lyhyt tahansa, niin sillä tuhotaan lapsen sisin peruuttamattomasti jos hän joutuu kasvamaan aikuiseksi aikuisten hirviöiden parissa. Muita lapsiahan siellä ei ole.

        Ainoa oikea tapa minimoida vahingot on vapauttaa Hanna välittömästi ja huolehtia hänen hyvinvoinnistaan erityisen hyvin.
        Paras ja halvempi kuin vankila, olisi palkata hänelle ammattilainen seuraneidiksi 24/7 ainakin niin pitkäksi aikaa mitä tuomio olisi.

        Jos joku epäilee, että vankila olisi hyvä paikka, niin voisi kokeilla lukita oman teininsä hetkeksi komeroon miettimään tekosiaan. Jokaisella teinillä kun on ajattelemattomia tempauksia, enemmän tai vähemmän vakavia.

      • Anonyymi
        freehanna kirjoitti:

        Oletko kyseisen murhaajan lähisukulainen? Luonnevikainen psykopaatti on tämä tekijä! Ja nämä ominaisuudet eivät häviä koskaan, sillä ne ovat perustavanlaatuisesti osa hänen persoonaansa! Luonnevikainen psykopatia ei ole parannettavissa!

    • Puolustaja

      Tapaus on järkyttävä, mutta koetetaan nyt säilyttää oma maltti ja harkintakyky sekä kohtuullisuus. Hanna ei ole mikään hirviö vaan rajun rakkauden ja tunteidensa kanssa pulaan joutunut teini. Tietääkseni hän on tehnyt aiemin myös hyviä asioita, joten annetaan hänen kypsyä ja ottaa opiksi sekä rankaistaan vain kohtuudella. Jos annamme tapauksen järkyttää liikaa itseämme ja ryhdymme kylmiksi kostajiksi ja vihaajiksi ei jälki varmastikaan ole hyvää. Ei anneta tapauksen tehdä meistä pahoja ja vihaisia.

      • tosisuomalainen

        Kaikki törkeät henkirikolliset olisi olisi syytä teloittaa,ja likvidoida vähin äänin.kehtaavatkin vaatia tuomioidensa alentamista,eivätkä edes koskaan kadu ja häpeä tekojaan millään tavalla.hänen kuuluisi istua ainakin rangaistuksena ei elinkautista vaan elinikänsä,koska hän on vaarallinen yhteiskunnalle ja muille ihmisille.miksi suomessa paapotaan näitä törkeitä rikollisia.on tosi mielisairasta ja mielenvikaista toimintaa.

      • Anonyymi

        Niin…. Istu 3v suunnittelemastaan ja toteuttamastaan murhasta?
        Ja nuori 15v tyttö murhattiin. Hänellä oli elämä edessä ja kaikki.
        Mene selittämään tuo sun juttus murhatun tytön vanhemmille.

    • Suorasanainen

      Turhaa vedota siihen, että kamalan teon tekijä on "nuori". Hei, kyllä 15-vuotias on jo riittävän vanha tajuamaan, että ketään ei saa murhata. Olen myös kyllästynyt siihen fraasiin, että "vankila ei ketään paranna". Tähän sanon suoraan, että vankilan ei kuulukaan parantaa ketään, vaan tärkeintä on, että rikoksentekijöille pidetään ankara kuri.

    • kristus-on-koston-jumala

      Murhaajat joutuvat vankilaan ja helvettiin.

    • Hannakultaa

      Jumala on armollisempi kuin ihmiset. Hanna on tehnyt virheen mutta vapautuu pian ja saa anteeksi kaikilta järkevästi ajattelevilta.

      • kristus-on-kostaja

        Jumala ei anna anteeksi. Jos lukisit Raamattua, niin tietäisit, että Jumala on kostaja. Hän kostaa synnit pahoille ja syöksee heidät helvettiin. Sinne menee tämäkin murhaaja ikuisiksi ajoiksi tuliseen pätsiin.

      • Antihammurab
        kristus-on-kostaja kirjoitti:

        Jumala ei anna anteeksi. Jos lukisit Raamattua, niin tietäisit, että Jumala on kostaja. Hän kostaa synnit pahoille ja syöksee heidät helvettiin. Sinne menee tämäkin murhaaja ikuisiksi ajoiksi tuliseen pätsiin.

        Jumala on anteeksi antava eikä Kristus ole kostaja vaan anteeksiantava vapahtaja. Jos lukisit raamattua ja ennenkaikkea uutta testamenttia ajatuksen kanssa ymmärtäisit. Pelastus riippuu uskosta Jeesukseen. Hannakin pelastuu, jos uskoo.

    • pikku-Maria

      Murha on murha oli sen tekijä minkäikäinen tahansa.
      Ja murha on rikos.
      Ja rikoksesta on säädetty Rikoslaissa seuraamukset.
      Ja kun rangaistuksen on suorittanut on juridisesti vapaa.

      Onko ihminen koskaan vapaa rikoksistaan?
      Ajattelen , että jos hän on tunnustanut rikoksensa Jumalan ja ihmisten edessä,
      Katuu aidosti tekemistään ja pyytää sitä Jumalalta anteeksi,
      Saa sen Jeesuksen kautta ja Häneen uskomalla anteeksi ja ikuisen rauhan sydämelleen.

      • kristus-on-kostaja

        Jumala ei anna anteeksi. Jos lukisit Raamattua, niin tietäisit, että kiivas Jumala on armoton kostaja. Syntiset joutuvat suoraan helvettiin ja siellä kituvat iänkaikkisesti. Murhaajat eivät saa koskaan anteeksi, vaan menevät helvettiin.

      • Iautamies

        Tähän ei pidä sotkea Jumalaa, koska sellainen ei liity mitenkään lainsäädäntöön. Kohtuullistamisperusteita on vaikka kuinka paljon,
        Edellä 6 §:ssä säädetyn lisäksi on rangaistusta lieventävänä seikkana otettava huomioon myös
        1) tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus.

        Lapselle ehdottomasta tuomiosta tulisi peruuttamattomat vahingot. Alle 18-vuotiaan tuomitseminen ehdottomaan vankeuteen ei auta ketään.

        Meneillään olleen rakkaussuhteen hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt, mikä taas johtaa syyteen hylkäämiseen.
        Tämä ja rangaistavuuden rajoilla oleva ikä yhdessä ovat selkeä tuomion hylkäämisen peruste.

        Erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, joka poistaa jonkin teon rangaistavuuden taikka vähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaan mainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttäjää tai avunantajaa.

        Rakkaussuhde ja kiista siitä ovat tämä olosuhde.

        Näitä Hannan teon rangaistavuutta vähentäviä pykäliä on rikoslaki täynnä, joten puollan syytteestä vapauttamista.

      • Eihyvääpäivääsullekin

        Jos onnettomat rakkaudet ja tunne-elämän mylerrykset hyväksytään perusteena toisen ihmisen murhaamiselle ollaan kyllä täysin hakoteillä.Silloinhan jokainen voisi tehdä toiselle mitä vain ja perustella tekoaan, että kun tunteet nyt vain otti vallan....

      • Anonyymi
        Iautamies kirjoitti:

        Tähän ei pidä sotkea Jumalaa, koska sellainen ei liity mitenkään lainsäädäntöön. Kohtuullistamisperusteita on vaikka kuinka paljon,
        Edellä 6 §:ssä säädetyn lisäksi on rangaistusta lieventävänä seikkana otettava huomioon myös
        1) tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus.

        Lapselle ehdottomasta tuomiosta tulisi peruuttamattomat vahingot. Alle 18-vuotiaan tuomitseminen ehdottomaan vankeuteen ei auta ketään.

        Meneillään olleen rakkaussuhteen hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt, mikä taas johtaa syyteen hylkäämiseen.
        Tämä ja rangaistavuuden rajoilla oleva ikä yhdessä ovat selkeä tuomion hylkäämisen peruste.

        Erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, joka poistaa jonkin teon rangaistavuuden taikka vähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaan mainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttäjää tai avunantajaa.

        Rakkaussuhde ja kiista siitä ovat tämä olosuhde.

        Näitä Hannan teon rangaistavuutta vähentäviä pykäliä on rikoslaki täynnä, joten puollan syytteestä vapauttamista.

        Siis, eihän kukaan ole koskaan ollut suhteessa Hannaan.
        Hanna on vaan skitso ja pitäis laittaa samaan kuin Jammu

    • shakespeare1

      Hannan ei tarvitse taistella. Valitus joko hyväksytään tai hylätään, mutta joka tapauksessa Hanna on vapaana niin että jokainen yllättyy, että nytkö jo?

      Niin kävi kolmoismurhaaja Valjakkalallekin, eikä häntä enää edes vangita, kun on istunut sen mitä Suomessa ylipäätään voi istua.

      Lilo, teinityttömurhaaja lusi kaksi vuotta ja palasi rienaamaan tappamansa tytön facebook-sivulle.
      Hannan tapaus on aivan jotain muuta, se on kuin Romeosta ja Juliasta, karun kaunis rakkaustarina, jossa rakastavaiset kohta saavat toisensa kun Hanna päästetään vapaaksi.

      • iuytr

        Heh, kaunis loppu, onnellisempi kuin Romeolla ja Julialla. Toivottavasti sulhanen jaksaa odottaa vielä muutamia kuukausia.

    • kagfskak

      Hanna on kohta vapaudessa ja kulkee yhdessä rakkaansa kanssa. Mahtaa joitakin surkimuksia harmittaa. Hanna on kaunis ja älykäs tyttö, jos nyt hieman hairahtaa, se menee nuoruuden piikkiin.

    • Piste_tälle

      Hanna oli teon tehdessään tulisesti rakastunut, etten sanoisi edesvastuuttoman rakastunut, koska rakkaus oli alkanut silloin kun häntä ei voitu lukea syyntakeelliseksi mistään teoista.

      Kun paratiisiin hiipi käärme toisen tytön muodossa, niin päässä naksahti ja kävi miten kävi.

      Vastaava tapaus oli mystikko Ior Bockin surma. Vastaaja todettiin syyntakeettomaksi ja passitettiin mielisairaalaan.
      Hetken aikaa sairastettuaan hänen todettiin parantuneen ja päästettiin vapaaksi. Hän ei siis saanut edes sakkoja surmaamisesta vaikka oli sentään aikuinen mies.

      Mielenliikutukset ovat vahvoja tiloja, eikä ihminen kykene silloin kontrolloimaan käyttäytymistään.
      Juuri näin kävi kauniille tulisesti rakastuneelle Hannalle.

      Rakkaus on kaunis ja ihailtava asia, eikä suinkaan mikään sairaus vaikka saikin tekemään ikäviä uhkaajaksi kokemalleen henkilölle.

      Uhka on poissa, eikä vaaraa enää ole, joten Hanna kuuluu päästää heti välittömästi rakkaansa luo, minne hän kuuluu, koska ei ole enää syyntakeisesti alentuneessa tilassa.

      • iorokk

        juu sivistysmaassa tuo tunnetaan termilla intohimorikos, joka on lieventävää. Hannavapaaksi ja heti!

    • Eihyvääpäivääsullekin1

      Jos onnettomat rakkaudet ja tunne-elämän myllerrykset hyväksytään perusteena toisen ihmisen murhaamiselle, ollaan kyllä jo täysin hakoteillä.Silloinhan jokainen voisi tehdä toiselle mitä vain ja perustella tekoaan, että kun tunteet nyt vain otti vallan. . .

    • ewee43

      Ei sitä tartte hyväksyä mutta on se anteeksiannettavaa. Joskus vain järki katoaa ja ihana ihminen tekee ikäviä. Mutta nyt Hanna vapaaksi pian ja eteenpäin. Omat lapset ja perhe kyllä parantaa haavat.

      • MeilläOnUnelma

        Tuo on totta. Jos jää kaivelemaan toisten ihmisten tekemiä tekoja menneisyydessä, niin sitä saa tehdä lopun elämäänsä ja sellainen elämä on katkeraa ja viheliäistä.
        Ei tarvitse olla omaa perhettä, vaan iloa elämään voi saada vapaaehtoistyöstä.
        Jokainen voi tehdä sitä omalla tavallaan vaikka liittymällä seurakuntanuoriin esim. helluntaiseurakunnassa, jossa on kuoro jonka kanssa voi käydä laulamassa vangeille.
        Voitte kuvitella, että minkälaisen ilon vangeissa herätti joululaulu jossa yhdessä kohdassa lauletaan "pääskööt vangit vankiloistaan".

    • Syyytön

      Hanna vapaaksi ja väleensä!

    • härde

      JOO...O , päästetään tappaja vapaaks, annetaan uhrille sakot.... kun meni puukon eteen...... oisko joku viistonnii mitään...... HEI HALOO..... sama kun ois joskus aikanaa päästäny esim. JAMMUN irti...... mut eihän nää nykynuoret edes tiedä kuka se oli...... toivottavasti vähä vanhemmat muistaa........??????.....

    • härde

      kävin äsken kaikki vastaukset läpi...... tulos ..... kaverin saa tappaa kun se tehdään hetkellisessä rakkauden huumassa........(verrataan.... vaikka siihen, että saat ajaa kaverin yli ku vaan olet 2 promillen kännissä) , sitten tullaan....... no yks asia kerrallaan...... katotaan mitä tähän sanotaan, vielä sen verran..... kun se iski kaveriaan puukolla rintaan, NIIN SE EI TODELLAKAAN TAJUNNU TAPPAVANSA SITÄ ??????? kysyn vaan......

    • härde

      hyvä hanna........ jos se on sun oikea nimi?......... pysy siellä....... siellä on kaikki murhaajat....... jos on ongelmia, olis pitäny hakee....... tai viimeistään nyt, apua...... en halua olla tuomari....... mutta teosta TÄYTYY tulla rangaistus....... minun mielepide...... ihminen on tappanut ihmisen ..... saa näkyä rekisterissä AINA......

    • härde

      nyt mennään TAAS JEESUKSEN puolelle silläkö tämä kauhea teko saadaan tekemättömäksi..... en usko..... en ole niin hirvee uskovainen...... mutta tällä teidät saadaan vaan uskomaan jotain muuta......niinkun joku "viisas" sano,,,,, älä lähde täältä, kuole täällä" kuka edes tulee omin kasvoin katsomaan meitä silmiin...... ja sanoo..... me ollaan oikeassa.......

    • härde

      olenko väärässä.............. kysyn.................?

    • härde

      käännä toinen poski............ .... eiköhän toi riitä... ... hanna.... tai kuka oletkin........ eiköhän se olis sanonu,,,,,,,, niinkun kaikille muille, ei tarvitse tappaa,,,,,JA SE ON SILLÄ SELVÄ........sulla olis ollu elämä edessä mutta kun et uskonu vanhempiasi....... rajat puuttuu....saa nähä löytyykö vieläkään,,,,,,,,, entäs kaltoin kohdeltuja "teinejä",,,,,,, mun tietoja ei anneta.... enkä anna minunkaan..... jos tuntuu kerro tuntemuksista.......

    • härde

      onko enään valmis puolustamaan tappajaa....... epäilen..... olen sydämmestäni pahoillani, kenellekkään ei saisi käydä,,,,, ehkä keskustelu täällä.... ehkä.....täälläkin on niin montaa mieltä....mutta uskoisin .... ei nekään sentään toista tapa...... tai kyllähän nää kaikki on valmiit tappaan......... kysyn vaan MIKSI....onx tää suomalainen elämänmeno teistä NIIN kauheaa....... tai S E ns. K A U N E U S ,,,,,,,, se on teissä itsessä.......... ei siinä "jengissä" puhuu se joka on käynyt tämän läpi

    • härde

      oikea rangaistus olis kymmenen vuotta ilman ehdonalaista.....ja jos se ehdonalanen tulis...... sit lähtis isukki tai äityli kans istumaa sen lopun..... eiköhän sillä saa poikaan/tyttäreen PIENTÄ POTKUA....... jos vaikka isukki ei enää maksakkaan........tai sattuu olemaa paikan "seriffi"..... ehdotus vaan.....

    • härde

      toi oli vähän paha viesti....... mutta ei ketään saa tappaa, ihan vaan tuntuu siltä... ei tosiaan..ei edes vaikka näkisit.......isukin naivan tyttöystävää......sittenkään ei saa tappaa....... yx esim. näitä löytyy.......? naisia löytyy ja jopa miehiä........ niistä en ole ihan varma.......niistä MIEHISTÄ......... kokeilkaa onnea, kyllä se ehkä löytyy......

    • härde

      olen nähnyt senkin......... mutta ei minusta tappajaa tullu.............

    • härde

      kommenttia..... ????? vai joko loppu........?????? siis olkaa varuillaan jo ihan kaverista.......näinhän se menee.....miettikää itte.....!!!!!

    • härde

      anna hannan taistella vaan...... tappo toisen....... siis TAPPOI ------- oli sitte 15 tai 35 .... kyllä ties mitä teki----- eikö?????? jossain ne rajat pitää olla.....JOS mä tekisin saman...... tottakai mä haluaisin alle viiden vuoden tuomion..... miksiköhän..... ensikertalainen..... en silti vois elää enää itteni kanssa kun tietäisin mitä olisin tehny........siitä päästään taas sinne kotiin..... mitä on jäänyt tekemättä.... miettikäää....ne rajat, ne rajat, mitä saa, mitä ei.... ja aina ne "rajat"....... en pidä kovin hirveenä sitä vitsaakaan...... itte olen saanu...... eikä minusta pahempaa ole tullu...... osaan ehkä kuunnella toistakin paremmin..... en aina ole oikeassa....... ankaruutta ja kohtuutta..... oikeudenmukaisuutta........ sitä kaikki vaatii/haluaa!!!!!!

    • SuloHei

      Kaksi vuotta on liikaa suloiselle nuorelle tytölle. Armahda hänet Sauli.

    • unbelievable

      Käsittämättömiä nämä Hannan puolustelijat vaikka olisivatkin hänen vanhempansa. Lapsen tekemä "typeryys"! Siis kuka voi sano murhaa "typeryydeksi"? Kuulostaa ihan siltä kun puolustelijat luulevat Hannan varastaneen tikkarin lähimarketista.

    • KenelläOliVeitsi

      Veitsi osuu ja uppoaa. Puolustuskyvytön uhri yrittää epätoivoisesti paeta kiljuen ja itkien. Terä viiltää uudelleen ja uudelleen. Se iskeytyy lihaan ja aiheuttaa suunnatonta kipua. Veri kastelee lattialla haparoivat sormet. 16. Kuolema lähestyy. Tuskan keskellä hämärtyvien ja kyynelten kastelemien silmien edessä välkähtää kuva omasta perheestä. Äiti, auta...

      • Anonyymi

        Raaka teko oli.Siinä talossa kuoli vain yksi mutta vajaan kilometrin päässä olevassa talossa murhattiin kolme, plus murhaaja itsensä.

    • ratsumies88

      mitä tuota ny enää setviä...nuori likka....suomessa tapahtuu kännissä/pikaistuksissa tehtyjä pahoinpitelyjä,tappoja,murhia satoja vuodessa jotka liittyy mustasukkasuuteen....luonne on vaan semmonen.

      • Anonyymi

        Voidaanko puhua samana päivänäkään pikaistuksissa tehdystä taposta ja netistä vinkkejä hakemalla suunnitellusta teosta.

    • KenelläOliVeitsi

      No joo. Totta sekin. Ei auta kuin toivoa että tekee parannusta elämässään. Hyvää jatkoa hänelle ja tähän keskusteluun osallistuneille.

    • Minkätaakseenjättää

      Tappoi kylmäverisesti ja julmasti kaverinsa. No sellaista sattuu kaikki tekevät virheitä. Tai jos raiskaa, niin mitä sitten kaikki tekevät virheitä. Ajaa kännissä kolarin ja muita kuolee tai vammautuu, ei hätää sellaista sattuu eikun elämässä eteenpäin kohti uusia haasteita.

      Yllä kuvattu ajattelumalli on tyypillistä ihmisille, jotka eivät ole joutuneet omakohtaisesti kärsimään. Miltä siitä murhan motiivina olleesta jätkästä muuten mahtaa tuntua, kun hänellä on murhatun tytön verta käsissään koko loppuikänsä? Tai vaikka Oulun vauvauhrien isistä, joita ei koskaan saatu selville? Pelkureita.

      • Anonyymi

        Mielestäni kaiken sen tiedon varassa mitä julkisuudessa on ollut, hän on psykopaatti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni kaiken sen tiedon varassa mitä julkisuudessa on ollut, hän on psykopaatti!

        Mikä sinä olet antamaan tuomioita?
        Raiskaajakin on useimmiten tuttu. Tässä on nyt vain tappo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinä olet antamaan tuomioita?
        Raiskaajakin on useimmiten tuttu. Tässä on nyt vain tappo.

        Suosittelen sulle käyntiä psykiatrilla tai jossain…
        Se on normaalia et 15v suunnittelee murhaa ikätoveriaan kohtaa ja toteuttaa sen.

        Käy tarkistamassa sun korvien väli

    • Anonyymi

      Eilen uutisoitiin että vankiloita aletaan muuttaa kampuksiksi ja opiskeluystävällisiksi yksiköiksi. Meinasin saada slaagin kun tv-ssä näytettiin Jyväskylään rakenteilla olevan laitoksen kylttiä: Ei lukenut Rikosseuraamuslaitos - Jyväskylän vankila, vaan "RISE - Jyväskylän kampus" ! MITÄ HELVETTIÄ??? Vankilatko muutetaan joksikin Erityislaatuisten Ihmisten Kurssikeskuksiksi tai Uudelleenkoulutusyksiköiksi??

      Itkeä vai nauraa, siinäpä pulma. Ei siinä, Kokemusasiantuntija®™ on nykyajan uusin menestysammatti. Jos rikollisista koulutetaan Kokemusasijantuntijoita®™ niin eipä siinä, uhreja löytyy moninkertaisesti, heistä saadaan vielä enemmän ja paljon pätevämpiä Kokemusasijantuntijoita®™. Ja toisaalta, kun vähän kaikki potevat syyllisyyttä milloin mistäkin, tai kun ei tunnuta soveltuvan joukkoon, niin kyllä jokainen voi ryhtyä Kokemusasijantuntijaksi®™, pitäisi vain varmistaa, ettei Kokemusasiantuntijana®™ voida esiintyä perusteettomasti, mikä on kyllä melkoisen vaikea valvottava. Miten olisi Kokemusasijantuntijoiden®™ Kokemusten Aitoudentarkastajat®™ uusi ammattikunta?

    • Anonyymi

      suomen sormella osoitus keskus seinäjoki...aina tuomitaan toinen. näkee kyllä jäljet noitavainoista ja körttiläisyydestä ...never die......mutta muistakaa jos osuu omalle tai esim siskon/veljen kohdalle.. älkää olko hyvät ihmiset heittämässä edes netissä sitä ensimmäistä kiveä joku tekee sen teillekkin

    • Anonyymi

      Jos tällainen tragedia jollekin omalle kohdalle sattuisi, niin veikkaan vahvasti että silloin on uusi tragedia otsikoissa, nimittäin joukkoitsemurha kun asianomaiset tappavat itsensä ja pahimmillaan perheensäkin. Tarpeeksi raskaiden asioiden kanssa ei enää vaan voi elää.

    • Anonyymi

      Joko kyseinen tappaja/murhaaja on vapautettu?

      • Anonyymi

        Aikoja sitten Laarsleeviveljet vapautti.
        9 v tuli.3 v istui

    • Anonyymi

      Luultavasti on jo vapaalla?jos teet rikoksen tee se suomessa,täällä ei tarvi kauaa istua ja välillä pääsee oikein lomillekkin.kyllä pitäs olla amerikan mallin rangaistukset meilläkin?on varmasti kiva omaisten katsoa kun murhaaja istuu pari vuotta ja se siitä,kun oma tytär on ikuisesti kuopattuna.

    • Anonyymi

      Satuin lukemaan keskustelun. Teinitytölle hyväksytään palava rakkaus ja tappaminen. En itse ole "häjyjä", meillpäin kunnioitettiin ihmishenkeä. Mutta sitten uudempiin juttuihin, 15-vuotiaat palavasti rakastuivat esim. Oulusss ja menivät sulhojen asunnoille. Suhtautuminen vähän eri, ei kukaan ole tyttöjen tunnekuohuja puolustellut vaan ne on täysin ohitettu, eihän se nyt lapsi vielä viistoistakesänä ole miehistä kiinnostunut, väkisin on viety.
      Mitähän on heinojen tappajista tullut, ne kolme teiniä? Vanhin, frederikin tyttären sulho on jo ehtinyt uudestaan vankilaankin. Useastikin kai. Valjakkala pyörii helsingissä, rötöksiä ha häiriköintiä.

    • Anonyymi

      Siis TÄH? Ai nykyään ei tarvitse kärsiä rangaistustaan?? Kelaa joku kerta kun sun lähimmäinen murhatann/tapetaan/satutetaan - eikä joutuisi kun vaikka vaan vuodeksi istumaan. MILTÄ SINUSTA TUNTUISI?????
      Vittuako tappaa ja sit nillittää jossain linnassa.

    • Anonyymi

      Mikäs tämän Hannan nykyinen nimi on?

      • Anonyymi

        Asuukohan perhe vielä samassa talossa tai edes kaupungissa?

        Taitaa likka olla niin pimeä, että pitäisi laittaa aivolohko poikki ja lukkojen taakse loppu elämäksi.

        Suomen yhteiskunnassa ei pitäisi olla tilaa moiselle elukalle.

        Toivon, että on vapautumisensa jälkeen joutunut huonoihin piireihin ja tappaa itsensä huumeilla.

        Ihmeellistä, että tuollaista joku viitsii sääliä!

    • Anonyymi

      Ei mitään sääliä tollasia petoja kohtaan .

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu syytä poistaa jo! Sairasta aloittaa moinen keskustelu... minä ilmoitan tästä ylläpidolle! Ilmoita sinäkin!

      • Anonyymi

        Totta. Teon tekijä on rangaistuksensa suorittanut, mutta palstan itseoppineet kävelevät oikeuslaitoksen yli ja ovat lynkkaamassa nuorta neitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Teon tekijä on rangaistuksensa suorittanut, mutta palstan itseoppineet kävelevät oikeuslaitoksen yli ja ovat lynkkaamassa nuorta neitoa.

        Lopuksi kukin on vastuusa itse teoistaa, sanatkin ovat ikuisia, miksei silloin teotkin vaikutuksineen, ja vain yksi on joka meidät vapauttaa

      • Anonyymi

        Hyss ei saa puhua! Maton alle vaan asia pois silmistä pois mielistä! Ei tapahtunut mitään, kukaan 15-vuotias tyttö ei tappaisi kaveriaan jonkun poitsun takia, ei ikinä!

        Minkä taakseen jättää, edestään löytää. Varmaan iloitsisit jos lapsesi kuolee tuskallisesti kärsien julman murhan urhina, ja parin hassun vuoden päästä tekijä vapaana ihmisten ilmoilla ja elämä hymyilee, samalla kun viaton lapsesi makaa haudassa.

    • Anonyymi

      Sen tein minäkin,ihminen on susi ihmiselle.Menetys on liian suuri jo muutenkin omaisille ilman tällaista vuodatustakin,on kuin veistä käänneltäisiin haavassa.

    • Anonyymi

      Netissä kiertävässä kuvassa Sepänkeskus Jyväskylä

      • Anonyymi

        Ei sulla ole linkkiä siihen kuvaan? Haluaisin tavata Hannan. Hän on kokenut kovia ja tarvitsee hellyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sulla ole linkkiä siihen kuvaan? Haluaisin tavata Hannan. Hän on kokenut kovia ja tarvitsee hellyyttä.

        Viikatekatu taas myynnis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viikatekatu taas myynnis

        Tarkoitit sirppi ja vasara cccp

      • Anonyymi

        Seinäjoki Jouppi asuu äityli edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinäjoki Jouppi asuu äityli edelleen.

        Ee? Kaunis koti on ollut Hannalla. Ostaisin jos olisi tarve. Ei varmaankaan myydä homeen takia? 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ee? Kaunis koti on ollut Hannalla. Ostaisin jos olisi tarve. Ei varmaankaan myydä homeen takia? 😂

        Välittäjän on pakko kertoa historia.
        Pitääkö ajaa pillarilla nurin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viikatekatu taas myynnis

        Kyllä täytyy Seinäjoen kaupungilla jo huonosti mennä kun pitää jo katujakin myydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy Seinäjoen kaupungilla jo huonosti mennä kun pitää jo katujakin myydä.

        Siihen takaneteenkö se puukotti kaverinsa.
        Oli vähän järeämpi viidakko veitsi.

    • Anonyymi

      Hanna tappoi raa-asti 100 kertaa kauniimman tytön. Yritti ensin myrkyttää ja sitten hullua puukotusta nuoreen viattomaan uhriin. H lla silmissä palava hullunkiilto...

      • Anonyymi

        seinäjoella kyllä jaksetaan vatvoa vanhoja asioita,,,varmaan unohtuu omat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        seinäjoella kyllä jaksetaan vatvoa vanhoja asioita,,,varmaan unohtuu omat

        Rappari uskonveli Gummerus kuten Jeijein keississä

    • Anonyymi

      Jos murhaaja olisi ollut 15 v poika, kuinka paljon olisi ymmärrystä saanut yhteiskunnalta osakseen...

    • Anonyymi

      Murhatun tytön vanhemmat vaativat 15-vuotiaan surmaajan rangaistuksen koventamista vähintään 10v. vankeutta. Surma tapahtui 16 veitseniskulla, jotka iskettiin neljässä eri vaiheessa. Tekijä jatkoi päättäväisesti ja sitkeästi välittämättä uhrin vammoista...
      Psykopaattihanna tuollaista täytyy pitää.

    • Anonyymi

      EP:ä ei ole koskaan muita kasvanutkaan kun murhapsykopaatteja. 1918 esi-isänne kiersi pitkin suomea kostomurhaamassa ja näille piruille laadittiin erillislaki ettei heitä voisi tuomita.

      • Anonyymi

        Hanna tappoi vain yhen koronaan on jo 1000 kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanna tappoi vain yhen koronaan on jo 1000 kuollut.

        Hån MURHASI, ja miten edes kehtaat verrata koronaa ja murhaa keskenään, OLET SAIRAS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hån MURHASI, ja miten edes kehtaat verrata koronaa ja murhaa keskenään, OLET SAIRAS!

        Jos tartutat toiseen koronan ja se kuolee siihen murhaaja säkin silloin oot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hån MURHASI, ja miten edes kehtaat verrata koronaa ja murhaa keskenään, OLET SAIRAS!

        Älkää nyt jaksako jankata toisen lapsuuden hairahdusta. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Toiset mokaa isommin, toiset vähemmän.

    • Anonyymi

      Hannahan on h---u jonka paikka ei ole ihmisten ilmoilla vapaana !!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Oikeesti joko toi pyörii Seinäjoella JO ?

      • Anonyymi

        Kuka uskaltaa sairaan murhaajan kanssa parisuhteeseen?

      • Anonyymi

        kyllä

    • Anonyymi

      Ikuisessa hoidossa on ja pysyy ulkopuolella tästä maailmasta loppuelämänsä... äitinsä puolesta säälin, koska menetti mielenterveytensä eikä hänkään parane koskaan. Isästä voisi sanoa pari sanaa, mutta istukoon ja kyykkyköön hän loppuelämänsä vaikka kusiaispesässä.

      • Anonyymi

        Äitinsä tunsin. Missähän päin vaikuttaa nykyään? Ei Seinäjoella kait kuitenkaan? Raskasta hänelle, oli mukava ihminen tämä äiti. Isää en tuntenut.

    • Anonyymi

      Tässä taas asia joka kiertää kehää mutaman pääs koko loppu iän.

      No tään mä ymmärrän mutta Lapuan Mustamaalla kuolleiden kissojen tapausta en tajua. Miten voi joku ottaa alivuokralaisen kuolleista kissoista ja vielä vuosi kausiksi.

    • Anonyymi

      Ei kannata haukkua ketään netissä. Voi saada syytteen...

    • Anonyymi

      Olette oikeassa, tunnen vuosien varrelta monta ihmistä jotka ovat saaneet tuomion taposta ja eläneet vapauduttuaan veronmaksajina pitkän iän.

      Jopa vauvansa tappanut sai aikoinaan myöhemmin monta omaa lasta ja kasvatti niistä kunnon kansalaisia.

      Tämä elämä on lopulta niin yllätyksellinen, että lopputulosta on vaikea veikata.

    • Anonyymi

      joku sanoi että ajaa taksia Seinäjoella?

      • Anonyymi

        Ai Hanna

    • Anonyymi

      Kaikki seinäjokiset rikolliset ajaa taksia tämän keskustelupalstan mukaan.

      • Anonyymi

        Mä luulin että kaikki rikolliset on Nyqsillä töissä.

    • Anonyymi

      Pari on jääny Käyttöautolle,KA on aseeton ryöstö

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe