Saamelaiskäräjien puheenjohtaja: Jäämeren rata todellinen syy saamelaispykälien poistoon metsähallituslakiehdotuksesta
Pääministeri Juha Sipilä kertoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että koillisväylä ja rautatie pohjoiseen ovat mahdollisia kärkihankkeita Suomen johtaessa Arktista neuvostoa vuonna 2017. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan mukaan näiden hankkeiden takia metsähallituslakiin ei otettu mukaan esimerkiksi saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa. Saamelaiskäräjät on useasti ilmaissut vastustavansa Jäämeren ratahanketta.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio uskoo, että todellinen syy niin kutsuttujen saamelaispykälien poistoon metsähallituslakiehdotuksesta on rautatie Lapin halki Jäämerelle ja muu saamelaisalueen taloudellinen hyödyntäminen.
– Kun kuuntelin radiosta pääministerin haastattelutuntia sunnuntaina, pääministeri siellä useasti mainitsi rautatien Jäämerelle. Se saattaisi olla hänen kärkihankkeitaan ja näki erittäin hyviä mahdollisuuksia edistää tätä hanketta, vaikka se onkin erittäin kallis.
– Uskon, että se on syy, miksi Saamelaiskäräjien näkökulmaa ei otettu huomioon, miksi saamelaisyhteisön näkökantaa ei otettu huomioon tässä asiassa, eikä palautettu saamelaispykäliä metsähallituslakiin, Tiina Sanila-Aikio sanoo.
Monet saamelaistoimijat, kuten Saamelaiskäräjät, Saamelaisneuvosto ja saamelaisalueen paliskunnat ovat pyrkineet vielä viime metreillä vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta he palauttaisivat metsähallituslakiehdotukseen siinä aikaisemmin olleet saamelaisalueen erityispykälät.
Mahdollisia kärkihankkeita koillisväylä ja Jäämeren rata
Pääministeri Juha Sipilä kertoi sunnuntaina Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että Pohjois-Suomessa esimerkiksi ratayhteys ja koillisväylä ovat kärkihankkeita, joita mahdollisesti edistää Suomen johtaessa Arktista neuvostoa vuonna 2017.
– Kyllä me nyt mietitään näitä isoja investointeja Suomessa. Onko ratayhteydessä järkeä tai perustaa. Olemme miettimässä myös, mikä roolimme voisi olla koilliskaapelissa, joka toisi nopean yhteyden Aasiaan. Samoin koillisväylään liittyviä kysymyksiä on varmasti esillä, Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunnilla.
"Saamelaisilla oli liian kova tuki laissa"
Sanila-Aikion mukaan edellisessä metsähallituslakiluonnoksessa olleet saamelaisten kotiseutualueen erityissäännökset, kuten saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, olisivat antaneet saamelaisille valtion näkökulmasta liikaa valtaa saamelaisalueen maankäytöstä päättämisen suhteen.
Saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien heikentämiskiellon mukaisesti saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat tai vaikutuksiltaan sinne ulottuvat, valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet olisi laadittava ja toteutettava niin, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan.
– Saamelaiskäräjät on jo kauan puhunut Jäämerenrataa vastaan ja varmasti saamelaisalueen paliskunnat tulevat myös sitä vastustamaan. Heikentämiskielto on melko moderni tapa näissä laissa, se olisi antanut vahvan tuen saamelaisille, Sanila-Aikio pohtii valtion näkökantaa asiaan.
"Kaikkien katseet kohdistuvat nyt arktisille alueille"
Sanila-Aikio on huolissaan siitä, että arktisten alueiden luonnonvaroihin kohdistuu niin paljon intressejä, myös saamelaisalueelle.
– Mehän tiedämme, että kaikkien katseet kohdistuvat nyt arktisille alueille ja niihin luonnonvaroihin, mitä ei ole vielä hyödynnetty. Ja rautatie olisi tehokas tapa päästä hyödyntämään näitä resursseja.
– Siihen kuuluu kaivostoiminta, metsätalous ja niin edelleen, että kyllä vaikutus saamelaiskulttuuriin on valtava, Sanila-Aikio sanoo.
Lakiehdotus eduskunnan toisessa käsittelyssä pääsiäisen jälkeen
Metsähallituksen uudelleenorganisointi oli viime viikolla eduskunnan ensimmäisessä, sisällön kannalta ratkaisevassa käsittelyssä. Pääsiäisen jälkeen lakiehdotus tulee eduskunnan toiseen käsittelyyn, missä äänestetään lain hyväksymisestä.
Tiina Sanila-Aikio uskoo, että eduskunta tulee hyväksymään metsähallituslain ilman saamelaisalueen erityispykäliä. Hänen mielestään saamelaiset eivät saa kuitenkaan luovuttaa.
– Tästä eteenpäin saamelaisyhteisön täytyy olla nyt hereillä. Emme saa hyväksyä saamelaiskulttuurin heikentämistä millään tasolla. Sen eteen pitää olla valmis tekemään kovasti töitä ja minä uskon, että saamelaisyhteisö on sen valmis tekemään, Sanila-Aikio päättää.
Sipiä&Bernerin yksityisrautatie fossiilifirmoille
8
<50
Vastaukset
- luonnollinensuomi
Onko suomen vai minkämaalaisten bisnesrautatie . Pääseekö suomalaiset jäämerelle kalaan venäjän vai norjan kautta . Suojelkaa luonnonsuojelulla joitakin alueita laillisesti sekä jonkun yhdistyksen nimiin niin pysyy . Pullottakaa juomavettä myyntiin sillä tienaa . Kloorivettä tulee kraanoista ja norovirusta . Suojelkaa lakkapuolukka alueet tuleville polville.
- mistänoitaaivopieruja
Pullottakaa vettä? Älä nyt urbaanieläjien hulluja ajatuksia täällä ehdottele.
Onko sinulta kadonnut kaikki realismi?
Suojella luontoa ja pullottaa vettä! Nehän ovat keskenään täysin päinvastaista toimintaa.
- Kansa
Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.
Käykää allekirjoittamassa!
Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.
Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.
Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".
Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.
Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.
Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.
Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?
Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0
Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!
Kiitos kaikille & keväisiä päiviä! - Puolueeton
Neljäsosa allekirjoituksista on jo kerätty. Bernerin ja Sipilän suunnitelmat torjuttava.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986 - OWT
Power for the People.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986 - Kevätruusu
13.000 täyttyi tänään.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986 - Saame
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Oikeus voittaa. - Raimo-Olavi
Tärkeä asia. Varmista sen edistyminen allekirjoittamalla kansanäänestysvaatimus.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422