Dementia tappaa Jumalan

---Sikäli outoa siis, miksi "Jumala" loi dementian.

Jumala on itsekin unohtanut miksi. Lisäksi hän on unohtanut itsensäkin jonnekin, koska ei oo näkynyt.

Kuvitteellinen esimerkki:
Mies on nuorempana elänyt rikollista ja rietastelevaa elämää, juopotellut, käyttänyt huumeita, ollut väkivaltainen. Sitten yli viisikymppisenä vankilassa tulee uskoon. Parin vuoden päästä hän sairastuu Alzheimerin tautiin ja dementoituu nopeasti. Hän unohtaa koko uskossa olon episodin elämässään ja alkaa elää nuoruutensa elämää, paitsi että hoidokkina alkoholi ja huumeet ja naiset väkisin jää pois. Mutta muuten käyttäytyy härskisti ja puhuu rivoja, kiroilee ja on väkivaltainen, nauraa Jeesus- ja Jumalajutuille.
Pääseekö hän kuoltuaan siinä tilassa taivaaseen? Mikä versio hänen persoonaansa sinne menee? Sekö mitä hän oli valtaosan elämäänsä ja kuollessaan, vaiko se, mitä hän oli parivuotta elämästään unohtaen kaiken siitä jo kauan ennen kuolemaansa? Mikä Raamatun kohta antaa oikean neuvon tähän pulmaan?

Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen ihmisen uskosta eikä mistään ateistien mielipiteistä. Ennen kuin ateisti esittää mitään näkemystä Jumalasta, hänen pitäisi antaa uskottava selitys. kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait ovat voineet luoda itse itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta, ilman Jumalaa. Ilman tätä selitystä, kukaan ei voi rehellisesti olla ateisti.

Kykenemättömyys muistaa on ihmisen Jumala -suhteen eräs vastus, aivan kuten on sekin, että hävitetään kaikki Raamatut. Muistaminen on eräs maailmassa olevan ihmisen kyvyistä ja ominaisuuksista ja uskovainen pysyy maailmassa (en tō kosmō), vaikka hän ei uskoessaan olekaan ns. maailmasta (ek tou kosmou).
Kristus on lähetetty sellaisille ihmisille, jotka kykenevät muistamaan — kuitenkaan uneksivat eivät muista, tai sellaiset, jotka ovat kuolleet. Sama ongelma voidaan esittää siten siitä, että kuolleet täytyy »herättää« »viimeisenä päivänä«, joten he uneksivat välissä ja unohtavat, eikä ketään herätetä, koska kuoltuaan kukaan ei tunne Jumalaa.

Mitä on elämä niille, jotka kuolevat? Onko sama asia omata (echein) ikuinen elämä ja elää ikuisesti? Vaikeaa on ymmärtää ihmisen sellaisia asioita — pitäisikö tyytyä vain siihen, että »ikuinen elämä [aiōnios zōē] on [esti] sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen« (Joh. 17:3)? Tässä ei sanota, että sillä joka uskoo Kristukseen, on ikuinen elämä, vaan että ikuinen elämä kirjaimellisesti on sitä, että tuntee Kristuksen.
Olisihan mahdollista ajatella asiaa niinkin, että ikuinen elämä on jotakin, jonka elävät omaavat uskoessaan ja tuntiessaan — silloin, kun kykenevät muistamaan, Jumala on elävien Jumala, sillä uskovat ovat elossa. Tällaisella ratkaisulla olisi etunsa.

Substantiivista ›aiōn‹ johdettu adjektiivi on ilmaisussa »aiōnios zōē«, eli »ikuinen elämä«, mutta sana ›aiōn‹ ei ole päämerkitykseltään ›ikuinen‹, kuten kreikan ›aei‹, vaan merkitsee yleensä määrättyä ajanjaksoa tai elämänaikaa. Kuulemma sillä on kuitenkin UT:n kreikassa ikuisuuden merkitys. Lupaus herättämisestä viimeisenä päivänä kytkeytyy ikuisen elämän omaamiseen. On sikäli uskottavaa, että ikuinen elämä tarkoittaa kestoa.
Vaikuttaisi helpoimmalta myöntää, että he jotka ovat elossa myös tuntevat Jumalan ja heillä on siten ikuinen elämä — samat ihmiset herätetään »viimeisenä päivänä«, vaikka he eivät tavanomaisen aikakäsityksen mukaisesti odottaessaan muista Jumalaa, koska heidän täytyy »nukkua«. UT:n kannalta riittänee, että uskotaan Kristus Isän Pojaksi sellaisella hetkellä, jolloin sellainen oli ihmiselle mahdollista. Tällainen kuulostaa kuitenkin turhalta kehittelyltä ja järkeistämiseltä — jouduttaisiin keksimään kaikenlaista, mistä Kristus ei UT:ssa sano mitään.

Helpoin ratkaisu olisi kenties selittää Kristuksen puheissa esiintyvät ajalliset määreet, myös »viimeinen päivä« sitä kautta, että ikuisuus on nykyisen elämän ja aikakauden laatu, nimittäin sitä että tuntee Jumalan ja Kristuksessa se on mahdollista — kuitenkin siitä seuraa erilaisia ongelmia.
Mitä »viimeinen päivä« edes tarkoittaa? Onko se luonnollisen kellon määräämä päivä, eli kun Aurinko ei kierrä enää Maata? Vai onko se kuten jokin Mooseksen luomisen päivistä, joita on pidetty epäluonnollisina päivinä?
Onko uskovilla ikuinen elämä siksi, että he heräävät tavanomaisen aikakäsityksen mukaisesti myöhemmin, vai elävätkö he ikuisesti uskoessaan, eli elämän laatuna? Koska ikuinen elämä on Jumalan tuntemista, eikö olisi virheellistä sanoa, että Jumalan tunteminen alkaa vasta tämänpuoleisen elämän jälkeen, sillä Jumala tunnetaan myös tämänpuoleisessa elämässä, kun olemme maailmassa.
Onko ikuisuus ajan kvaliteetissa (laadussa), vaiko kvantiteetissa (kestossa), vaiko molemmissa? Kristittynä täytyy varmaankin pitää mahdollisena, että se on molemmissa. Elämä on kuitenkin ikuista kun uskotaan Kristukseen, joten kysymykseen ei tarvita uskovaisen kannalta varmaa vastausta.
Vastaan, että huolimatta tulkinnallisista ongelmista, uskovaiselle riittää ymmärtää, että hän elää ikuista elämää tarkalleen sillä hetkellä kun hän uskoo Kristukseen, mitä »ikuinen elämä« ja »viimeinen päivä« sitten toisissa yhteyksissä tarkoittavatkaan — Kristukseen uskotaan elämän aikaisen Jumalan tuntemisen perusteella ja se onkin meitä lähempänä kuin kvantitatiivisesti ajateltu ikuisuus.