Naiset: sanokaa rehellinen mielipide profiilistani

heraldikko

Olen ollut Suomi24:n treffipalstalla nyt noin 15 vuotta, mutta en koko aikaa kovin aktiivisena. Koko aikana olen saanut naisilta yhteydenottoja alle kymmenen, ja niistäkin useimmat ovat valitettavasti sellaisilta täti-ihmisiltä, joista sitten taas itse en ole kiinnostunut (Kun itse en kelpaa ihan kenelle tahansa, niin ei kyllä ihan kuka tahansa kelpaa myöskään minulle. Siitä pidän kiinni). Itse olen lähestynyt naisia viesteillä varmaan arviolta noin 500 kertaa, mutta näistä ainoastaan ihan muutamaan olen koskaan saanut minkäänlaisen vastauksen. Ja ne eivät siis ole olleet mitään munankuvia tai anaaliseksiehdotuksia. Alkuaikoina kirjoitin sellaisia esseemuotoisia avausviestejä, joissa kertoilin itsestäni ja ajatuksistani ja niin edelleen. Sitten totesin että se on ihan turhaa ajanhukkaa, ja että "moi miten menee?" toimii ihan todennäköisesti keskustelun avaajana. Ihan täysin toivotonta touhu ei kuitenkaan ole ollut, muutaman kerran olen saanut viettää ihan mukavan illan täältä tapaamani naisen kanssa.

Kertokaapa siis naiset, mikä profiilissani pääpiirteissään mättää? Tokikaan se ei ole täysin samanlaisena pysynyt näitä kaikkia viittätoista vuotta, vaan kuvat ovat aina ajankohtaisia, ja tekstin sävyä olen vaihdellut kokeilumielessä aika laidasta laitaan monta kertaa, tosin yleensä tuloksetta. Profiilini löytyy siis samalla nimimerkillä treffipalstalta kuin tämä viestikin. Onko minulla liian suuret luulot itsestäni? Pitäisikö minun vain tyytyä niihin lihaviin täteihin, jotka ovat oikeasti 32-vuotiaita mutta näyttävät 65-vuotiailta? Vai onko profiilini ehkä "liian hyvä ollakseen totta"? Pelkäävätkö naiset minua? Vai jotain tältä väliltä? Vai onko naisilla liian suuret luulot vastaavasti itsestään? Moni sinkkunainenhan valittaa ihan samaa kuin minäkin nyt - on hämmentävää miten kysyntä ja tarjonta tuntuu nykyaikana kohtaavan toisensa ainoastaan huonommin kuin aikana ennen Internettiä ja treffipalstoja. Onko jotain mitä profiiliini pitäisi lisätä? Jotain mitä sieltä pitäisi poistaa? Sana on vapaa.

75

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietiensintätä

      Haetko ihmistä vai esinettä?

      • Eikö se sitten käy siitä profiilitekstistä tarpeeksi hyvin ilmi? En ihan hahmota mitä tarkoitat... olisiko siellä siis jotain mitä pitäisi korjata?


    • Ettäsellasta

      Onko sen profiilin pakko olla englanniksi? Muuten aika jees sanoisinko, parempi kuin useimmilla. Tosin omaan makuuni aivan liian pitkästi jaariteltu kun vähempikin riittäisi. Muutenkin vaihtoehtoja miehistä mistä valita on niin runsaasti tarjolla, ettei sua niiden kaikkien joukosta viitsi valita.

    • Miesjokasaanaisia

      Tässä asioista tietävän miehen mielipide.
      : Kirjoita Suomeksi!
      Sulla on huono kananmunan mallinen pääkoppa, joka ei sovi kaljulle kovin hyvin.
      Ota pois tuo, että naisten pitäis juosta kuupperissa vähintään sama ku sinä. Naiset osaa olla pikkumaisia!
      Käytä älyä tuossa ihanne kumppani osiossa enemmän!..Noin pitkiä naisia on hyvin pieni vähemmistö ja mitä sitten olikaan laitettu paino ihanteeksi? Hah hah..Naiset eivät todellakaan kato hyvällä moista 40kg?? Haet helvetin pitkää rimpulaa, mutta gamoon, me ollaan suomessa, täällä naiset tykkää syödä yli tarpeen ja he ovat pikkumaisia, joten hyppää yli nappi viuhuu alta aika yksikön jo pienenkin virheen seurauksena nettimarkkinoilla ja niitä sun profiilissa on paljon, kun ei saisi olla yhtään.

    • alkoton_itsekin

      Sun profiilissa ei ole mitään erityisempää vikaa. Oot miellyttävän oloinen ja ilmeisesti myös kirjoitustaitoinen. Ihmettelin kyllä miksi kirjoitit profiilitekstin englanniksi. Ymmärrän kyllä syyt, mutta se ei mielestäni toimi. Yleensä oon pitänyt ihan rennon oloisista teksteistä, joissa henkilö kertoo itsestään monipuolisesti. Liika yrittäminen paistaa läpi. Kannattaa myös jatkaa naisten lähestymistä vähän pidemmillä viesteillä kuin "mitä kuuluu". Itse kiinnostun suuremmalla todennäköisyydellä henkilöistä, jotka panostavat yhteydenottoihinsa. Ei tule sitä fiilistä että olen yksi monista vaan että hän valitsi juuri minut.

    • Okei kiitti kommenteista. On se teksti tosiaan suomeksikin joskus ollut, mutta parhaat jutut mitä tätä kautta on löytyneet ovat toistaiseksi olleet yksi espanjalainen mimmi ja yksi venäläinen, joista kumpikaan ei puhunut suomea, joten oikeastaan profiililla on tarkoitus nimenomaan kalastella ulkomaalaisten naisten huomiota. Suomalaisiin kun nyt ei tunnu olevan mitään saumaa kuitenkaan, ne kun Bile-Dania lainatakseni ovat aina jotain "seiskoja" mutta kuvittelevat olevansa "kymppejä"... :D Ja suoraan sanoen jos tuon lukeminen tyssää jollakulla kielitaitoon, niin ei meillä sitten muutenkaan kovin paljoa liene yhteistä. Tekstiä voisi kyllä ehkä vähän lyhentää.

      Pääni nyt on sen muotoinen kuin on, ja kalju valitettavasti on nykyään käytännössä se ainoa vaihtoehto, koska hiukseni ovat mallia ohuet ja harvat, ja harvenevat koko ajan vain lisää.

      • jkgljg

        Kyllä noilta Venäläisiltä saa huomiota tyhjälläkin profiililla!
        Ei se ole sinun profiilisi erinomaisuutta, jos joku venakko puukipijä laittaa flirtin. Ne laittaa sen kaikille muillekkin. Mulla oli seittemän profiilia ja usein samalta Venäläiseltä tuli flirtti jokaiseen, joten keskity Suomalaisiin.


      • jkgljg kirjoitti:

        Kyllä noilta Venäläisiltä saa huomiota tyhjälläkin profiililla!
        Ei se ole sinun profiilisi erinomaisuutta, jos joku venakko puukipijä laittaa flirtin. Ne laittaa sen kaikille muillekkin. Mulla oli seittemän profiilia ja usein samalta Venäläiseltä tuli flirtti jokaiseen, joten keskity Suomalaisiin.

        Se oli kyllä ihan oikea henkilö, jonka kanssa ollaan vieläkin yhteyksissä... :D


      • ed_
        heraldikko kirjoitti:

        Se oli kyllä ihan oikea henkilö, jonka kanssa ollaan vieläkin yhteyksissä... :D

        Oikeita henkilöitä mullekkin on kirjoitellu venäjältä. Heidän kanssaan pääsee helposti juttuun kun heillä on niin kova tarve päästä Suomeen asumaan ja naimisiin.
        He ovat "helppoja" kaikille ketkä vaan heidät huolii. Et ole erityinen.


      • kielieiolemuuri

        Kyse tuskin on siitä, että englantia ei ymmärrettäisi. Mutta se antaa kuvan, että kohderyhmäsi on ulkomailla, joten miksi suomenkielinen kirjoittaisi sinulle? Ei se ainakaan plussaa ole sinun tapauksessasi


      • ed_ kirjoitti:

        Oikeita henkilöitä mullekkin on kirjoitellu venäjältä. Heidän kanssaan pääsee helposti juttuun kun heillä on niin kova tarve päästä Suomeen asumaan ja naimisiin.
        He ovat "helppoja" kaikille ketkä vaan heidät huolii. Et ole erityinen.

        En oikein ymmärrä, miksi takerrut nyt tuohon? Jos kerran he ovat niin helppoja, niin miksi et sitten ole jo naimisissa sellaisen kanssa? Pointtini siis joka tapauksessa oli, että parhaat kokemukseni tältä saitilta ovat nimenomaan sellaisten gimmojen kanssa, jotka eivät puhu Suomea, joten sen vuoksi profiilitekstini oli englanniksi. Se että toinen niistä nyt sattui olemaan Espanjasta toinen Venäjältä, ei varsinaisesti ollut mitenkään erityisen tärkeä seikka.


    • mies----35

      Kuka käyttää 15 vuotta netissä naisen hakemiseen. Siinä ajassa mulla on ollut jo kaksi 7 vuoden suhdetta suhdetta. Ihmiset on liian laiskoja lähtemään ulos hakemaan seuraa

    • MisuautomaattiRikki

      Ei tuo suomi24:n tasolla ole ollenkaan huono, mutta vaikuttaa että englanninkielistä etsitään. Ja kukaan ei tosiaan jaksa lukea vierasta kieltä, eikä monella edes kielitaito riitä lukemaan tuon tason englantia. Kohderyhmäsi tuntuu olevan maahanmuuttajat, mutta lähinnä vain englantia äidinkielenä puhuvat.

      Kun vielä huomioidaan, että hakusi kohdistuu 26-33 -vuotiaisiin, lapsettomiin naisiin, vartalotyyppi siro, hoikka, normaali tai sporttinen, harrastaa säännöllisesti liikuntaa, niin kalastat todella ruuhkaisilla vesillä. Itse olet 35, ja samoja naisia hakevat 18-100 -vuotiaat. Naisia on treffeissä huomattavasti vähemmän kuin miehiä. Tilastollisesti ei ole mahdollista, että kaikille miehille putkahtaisi misuautomaatista 26-vuotias missi.

      Sitten tullaan näihin muihin mahdottomiin hakuehtoihin: vielä edellisten kriteerien lisäksi hakemasi naisen on oltava savuton, konservatiivi, korkeakoulutettu, kokopäivätyössä, juotava alkoholia mutta ei liikaa JA oltava pituudeltaan 179 - 220 cm! Tästä tulee lähinnä mieleen, että oletko hullu? Olen täysin varma, että treffipalstalla ei ole edes yhtä ainutta naista, joka täyttäisi hakukriteerisi, sitten vielä osaisi lukea profiilisi. Ihanko nyt oikeasti luulet, että tämä on joku real doll -tehdas, jossa voit luetella kaikki oudoimmatkin haaveesi ja sitten unelmanainen putkahtaa ulos tuotantolinjalta?

      Itse en ottaisi yhteyttä, vaikka olisit ikäiseni ja hakisit ikäistäni (olen itse nelikymppinen) ja vaikka vastaisin ihannettasi ja olisin samalta seudulta. Sillä en pidä hevistä, sodasta, Cooperin testistä, kaljoittelusta, kaljusta, punttien nostamisesta, ylimielisyydestä, oikeistolaisuudesta, kristinuskosta enkä huumoristasi. Eikä ole mitään koukkua, joka kiinnostaisi. Nämä ovat kaikki makuasioita, joku toinen tykkää noista. Myönteistä, että kaikki kohdat täytetty sekä tupakoimattomuus ja opiskelut. Jos et ole uusnatsi, niin se kannattaa myös mainita erikseen profiilissa, vaikka oletkin ruksittanut poliittisen kannan olevan maltillisesti oikealla.

      Olet sen tyylinen, että keski-ikäiset korkeakoulutetut naiset eivät kiinnostu, etkä heitä huolisikaan, mutta profiilisi on niin vaikeaa englantia, että kukaan muu kuin he ei lue sitä. Lisäksi hakusi on totaalisen epärealistinen.

      • MisuautomaattiRikki

        Laitoin haun sun ihannekumppanin kriteereillä Uudellemaalle, ihan kohtia kaikkia en jaksanut ruksia kuten kielitaitoa tai elämänkatsomuksia. 0 kpl löytyi.


    • Hmm, mielenkiintoisesti monella tuntuu olevan se käsitys, että niitä "ihanneprofiili"-slidereitä säätämällä voisi vain yksinkertaisesti valita sen tarkimmin itselleen sopivan misun niinkuin jossain nettikaupassa, ja sitten vain odottaa että se saapuu postissa, ja koska minulla siellä on "minimipituutena" jotain, en edes muista mitä, niin se on epärealistista ja olen hullu. Kuulostaa oudolta. Ette kait kuvittele, että jos vaikka sanon pitäväni tummista naisista, niin sitten jos joku Viivi Pumpanen tulee baarissa juttelemaan niin käännän sille vain selkäni koska se ei mahdu ihanneprofiilini määritelmään? :D Juuei, minulle se ihanneprofiilivänkyrä on siellä sellainen leikkimielinen ohjenuora, jonka pääasiallinen tarkoitus on yrittää karkottaa niitä jotka eivät osu lähellekään yhtäkään niistä kriteereistä. Tarkoitus siis ei suinkaan ole, että jonkun pitäisi täyttää kaikki ne kriteerit jotta tulee edes harkituksi. Tämä ilmeisesti ainakin kannattaa mainita tekstissä, koska asiasta on niin paljon väärinymmärrystä?

      Sitten se, että minun pitäisi erikseen mainita etten ole uusnatsi, vaikka olen "maltillisesti oikealla" ja olen kalju ja kuuntelen heviä, on minusta vähän paksua, enkä oikeastaan edes halua tutustua keneenkään, joille joudun jotenkin erikseen vakuuttelemaan natsittomuuttani. Toisin sanoen, jos se, että en ole selvästi vasemmistoanarkismiin kallellani tarkoittaa jollekulle, että olen sitten todennäköisesti ainakin vähän natsi, niin ollaan kyllä jo niin kaukana toistemme ajatusmaailmoista että parempi että jatketaan ihan niillä omilla poluillamme. :)

      • miehenmielipide

        Tosiaan tuo kannattaisi kääntää suomeksi ja lyhentää puoleen. Älä kerro kaikkea itsestäsi vaan jätä myös hieman mysteeriä. Tutkimusten mukaan naiset eivät myöskään kauheasti tykkää, jos miehet ottavat selfieita itsestään vaan kannattaa vaihtaa kuva jostakin rennosta tilanteesta. Ja ihannekumppaneihin kannattaa laittaa kaikki naiset jotka kelpuuttaisit ja varsin löysin perustein, ei vain sitä oikeata ihannekumppaniasi. Ei kannata mainita naisen ihannepainoa siinä, koska siitä monet naiset suuttuvat.

        Sitten muita huomioita:

        "...and computer games with the mates..."
        -Naiset eivät tykkää nörteistä. Älä mainitse tätä. Itsekin tykkään pelata pelejä, mutta isolle osalle (ehkä 90%) naisista pelaaminen on turn-off. (Hyvän näköisiä) nörttityttöjä on vaikea löytää ja yleensä olen huomannut, ettei naista haittaa pelaaminen, jos et tee siitä numeroa. Jos olet suhteessa naisen kanssa niin sitten voit paljastaa myös pelaavasi, mutta tätä ennen ei kannata mainita asiaa.

        "having the odd pint every now and then. Or sometimes a few. "
        - Tulee helposti käsitys, että juot liikaa

        "I'm a big fan of history, medieval military history in particular, and I also quite enjoy art, such as the Flemish primitives and the Dutch masters of the 17th century. I have studied some of the historical fencing methods as a part of my interest in martial arts and history, but sadly have been unable to really practise that stuff now for a while due to lack of training partners or conveniently situated clubs."
        - Ei kiinnosta naisia. Pois.

        "My musical taste ranges from Viking metal to Medieval Classical music, and includes genres such as Eurotrance and Scottish Folk, among others. I don't actually even listen to "genres" per se, I listen to artists, and I can enjoy the music of an artist regardless of its genre if I feel like it touches me or transports me at some level.

        I spent a few years living in Scotland a while back, and I did a lot travelling there as well. I could say I'm very much in love with the country, especially the Highlands and Islands, and it might even be possible that I'd move back there at some point."
        - Turhaa. Pois

        "I will sink my teeth and claws into you and will not stop until one of us is dead"
        - Tämä kuulostaa hyvin creepyltä, vaikka onkin huumoria. Varmaan monien hälytyskellot alkaa soimaan tässä. Ehdottomasti pois!

        "I wrote this in English just to appear clever and civilised"
        - Kuulostaa ylimieliseltä


      • Hyvää palautetta, kiitos! Olen itse asiassa samaa mieltä pitkälti kaikista kohdista, ja menenkin tästä muokkaamaan. :D

        On muuten sinänsä jännä, miten tuo alkoholin käyttö alkaa ihmisille olemaan sitä enemmän "ongelma", mitä enemmän ikää tulee lisää. Nuorempana ja opiskeluaikoina oli täysin normaalia, että kaljaa juotiin toisinaan aamuun asti - ei se ollut kenellekään mikään ongelma, eikä se minulle ole sitä vieläkään. Silti nykyään tuntuu, että pitäisi olla joko täysin raivoraitis, tai sitten on alkoholisti. Kerran juttelin netissä jonkun mimmin kanssa, ja oltiin jo sopimassa tapaamisesta, kun hän sitten sanoi jotain sellaista että häntä huolettaa tämä minun alkoholinkäyttöni - olin siis kertonut nauttivani viikossa sen 0-2 olutta ja mahdollisissa bileissä tietysti enemmän. Tämä oli hänelle jo selvästi ongelmakäyttöä, ja sanoinkin sitten että ei me varmaan kovin hyvin viihdyttäisi yhdessä, jos hänen suhtautuminen alkoholiin on noin epäterve. :D


      • miehenmielipide

        Piti lukaista profiilisi uudestaan ja on nyt PALJON parempi! Tsemppiä "metsästykseen". Kuva ehkä kannattaa vielä vaihtaa, jos löytyy sopiva.


      • MisuautomaattiRikki

        Useimmat naiset eivät ota yhteyttä, jos eivät sovi ihannenaisen kriteereihin. Kukapa haluaisi olla se kakkosvaihtoehto, kun ihannenaista ei löydy?

        Ongelmasi ei ole niinkään se mitä itse olet kuin suhtautumisesi naisiin.


      • Eli siis miten minun ihan käytännössä tulisi muuttaa suhtautumistani naisiin? Koska eihän se nyt tietenkään niin toimi, että minun pitäisi ihan puhtaasti hyvää hyvyyttäni alkaa seurustelemaan ensimmäisen minusta kiinnostuneen henkilön kanssa, vaikka itse en pitäisi tätä millään tavalla viehättävänä (tai pitäisin jopa vastenmielisenä)? Eihän naisetkaan niin tee. Ethän sinäkään niin tee. Ei kukaan tee niin, miksi siis minun pitäisi? :D


      • löysää.kriteereitä
        heraldikko kirjoitti:

        Eli siis miten minun ihan käytännössä tulisi muuttaa suhtautumistani naisiin? Koska eihän se nyt tietenkään niin toimi, että minun pitäisi ihan puhtaasti hyvää hyvyyttäni alkaa seurustelemaan ensimmäisen minusta kiinnostuneen henkilön kanssa, vaikka itse en pitäisi tätä millään tavalla viehättävänä (tai pitäisin jopa vastenmielisenä)? Eihän naisetkaan niin tee. Ethän sinäkään niin tee. Ei kukaan tee niin, miksi siis minun pitäisi? :D

        Ehkä hän tarkoitti sitä, että sinulla on liikaa kriteereitä ihannenaisen kohdalla. Varsinkin nuo 179cm ja 40kg minimipituus ja -paino karkoittavat lähes kaikki naiset (kuka on oikeasti edes noin pitkä ja laiha?). Onko nainen vastenmielinen, jos hän on 165cm ja 55kg? En näe ihannenaisesi kuvausta siis, mutta jos pelkästään pituus ja paino ovat noin tarkkoja niin luultavasti muutkin kriteerit ovat yhtä tarkkoja ja silloin en yhtään ihmettele, jos ei koskaan löydy sopivaa naista.


      • Ehkä hän ei siis lukenut sitä viestiäni ylempänä, jossa selitin, että tarkoitus ei olekaan että joku oikeasti täyttäisi *kaikki* ne ihannekumppanin määritelmät. Mitä varten se ihannekumppanijuttu ylipäätään on siellä, jos siihen ei voi mitään laittaa ilman että joku loukkaantuu? :D Joka tapauksessa laitoin siihenkin nyt enemmän liikkumavaraa, ettei niin moni tunne itseään suljetuksi ulkopuolelle... :D

        Sitä paitsi oletteko huomanneet, miten monilla naisilla on ihannekumppanin pituus joku 180-200cm, ja paino kuitenkin max 99 kiloa? Jos joku on kaksi metriä pitkä, ja painaa alle sata kiloa, niin se on kyllä jo sellainen kukkakeppi, ettei varmaan jaksa edes lyijykynää nostaa :D Itse en tietenkään ole siitä loukkaantunut, vaikka en mitenkään mahdu siihen painohaarukkaan - oletan että naiset eivät yksinkertaisesti tiedä miten paljon miehet painavat, ainakin jos ne harrastavat salilla käymistä tai jotain fyysistä lajia.


      • täydellisen.epätäydellin
        heraldikko kirjoitti:

        Ehkä hän ei siis lukenut sitä viestiäni ylempänä, jossa selitin, että tarkoitus ei olekaan että joku oikeasti täyttäisi *kaikki* ne ihannekumppanin määritelmät. Mitä varten se ihannekumppanijuttu ylipäätään on siellä, jos siihen ei voi mitään laittaa ilman että joku loukkaantuu? :D Joka tapauksessa laitoin siihenkin nyt enemmän liikkumavaraa, ettei niin moni tunne itseään suljetuksi ulkopuolelle... :D

        Sitä paitsi oletteko huomanneet, miten monilla naisilla on ihannekumppanin pituus joku 180-200cm, ja paino kuitenkin max 99 kiloa? Jos joku on kaksi metriä pitkä, ja painaa alle sata kiloa, niin se on kyllä jo sellainen kukkakeppi, ettei varmaan jaksa edes lyijykynää nostaa :D Itse en tietenkään ole siitä loukkaantunut, vaikka en mitenkään mahdu siihen painohaarukkaan - oletan että naiset eivät yksinkertaisesti tiedä miten paljon miehet painavat, ainakin jos ne harrastavat salilla käymistä tai jotain fyysistä lajia.

        Jokainen nainen haluaa olla puolisonsa "ihannekumppani", koska kuka haluaisi olla se johon kumppani vain tyytyy? Ihannekumppani terminä on väärä S24:ssa, koska se tarkoittaa todellisuudessa millainen kumppani kelpaa kyseiselle henkilölle. Jos itse en sovi ihannekumppanin raameihin niin sitten menen seuraavaan profiiliin.

        Kyllä minunkin oikea ihannekumppanini olisi silmälasipäinen punapää, urheilullinen, hauska introvertti, älykäs, ujo, uskollinen, upea kroppa, 157-159cm, ei-uskovainen neitsyt joka nauttiin seksistä jne. mutta millaiset mahdollisuudet tuollaisen löytämiseen olisi? Oikeassa elämässä kaikki joutuvat jossain määrin "tyytymään" epätäydelliseen kumppaniin ja ainakin itselleni ne epätäydellisyydet ovat asioita jotka tekevät kumppanista inhimillisen. En kannata torpata ihmistä pelkästään sen takia, ettei hän ole kaikinpuolin sellainen kuin olet etsinyt. Saatat joskus jopa yllättyä.


      • MisuautomaattiRikki
        heraldikko kirjoitti:

        Eli siis miten minun ihan käytännössä tulisi muuttaa suhtautumistani naisiin? Koska eihän se nyt tietenkään niin toimi, että minun pitäisi ihan puhtaasti hyvää hyvyyttäni alkaa seurustelemaan ensimmäisen minusta kiinnostuneen henkilön kanssa, vaikka itse en pitäisi tätä millään tavalla viehättävänä (tai pitäisin jopa vastenmielisenä)? Eihän naisetkaan niin tee. Ethän sinäkään niin tee. Ei kukaan tee niin, miksi siis minun pitäisi? :D

        Kun rajaat ulkoisilla asioilla ehdokkaat nollaan, niin et löydä ketään. No, löytäminen on vaikeaa muutenkin, mutta et pääse edes treffeille etsimään ketään. Livetapaamisessa kriteerit on kuitenkin aivan erilaiset, paperilla hyvä tai huono ei silloin merkkaa mitään kun kemioita mitataan. Lisäksi annat itsestäsi ylimielisen vaikutelman, sellaisen että varmaan treffeilläkin alkaisit haukkua naisen Cooperin tulosta.

        Olet oikeassa, että minullakin on kriteerejä, ja ehkä niitäkin on liikaa verrattuna siihen mitä voin saada, vaikka niitä ei monta olekaan. Mutta minulle ne kaikki ovat sellaisia joilla on oikeasti väliä, esimerkiksi en voisi elää alkoholistin kanssa joka on kännissä päivät pääksytysten tai en jaksa keskustella aina vain autonkorjauksesta. Sinä taas luettelet turhan päiten ehtoja, joista et oikeasti edes halua pitää kiinni.

        Kukaan nainen ei halua olla sinulle yhtään vähempää kuin juuri sinun ihannenaisesi.


    • gghgfhhg

      Aika tragikoomista että 15 vuodessa mies saa alle 10 viestiä kun nainen saa voi saada yhdessä päivässä 100 viestiä xD

      • Sanoppa muuta. Nettideittailu on melko erikoista hommaa, jota säätelee ihan omat lainalaisuutensa. Käyttäjäkokemus voi olla TÄYSIN erilainen riippuen siitä oletko mies vai nainen, ja etenkin riippuen siitä oletko "ruma", "tavallinen" vai "hyvän näköinen" - näin jopa enemmän kuin oikeassa elämässä, kun puutteita ulkonäössä voi koittaa paikata huumorintajulla tai supliikilla puheella tai vekkulilla kehonkielellä tms. Nettideittailussa taas kukaan ei klikkaa ruman ihmisen profiilia, joten kaikki mahdolliset muut avut jäävät täysin hyödyntämättä.


      • MisuautomaattiRikki

        Minä olen ruma ja olen seukannutkin nettiprofiilin kautta.


    • UmmikkoUllakolla

      Onkohan tämä ketju tuonut sinulle riittävästi näkyvyyttä. Saahan sitä yrittää näinkin.
      Entäs, jos kirjoittelisit profiiliisi suomeksi ja sitten vasta tsekkaisit hissukseen lyylien englannin kielen taidon.
      Vai onko suomen kielen taito peräti ei-toivottu ominaisuus?

      • No nyt se on suomeksi, kuten se oli myös ennenkuin kirjoitin sen englanniksi. Siinä on vähän sellainen juttu, että suomalaiset osaavat yleensä myös englantia, mutta ulkomaalaiset eivät osaa suomea. Toki ei kaikki suomalaisetkaan osaa englantia, mutta kuten aikaisemmin sanoin, niin jos se yhteydenottaminen aiemmin jäi jollain kiinni siitä ettei ymmärtänyt englantia, niin sitten sai jäädäkin. Englanti on kuitenkin nykypäivän Lingua Franca, jota ilman on turha kuvitella voivansa esimerkiksi matkustaa juuri minnekään tai saada mitään vähänkään kansainvälisempää työtehtävää.


      • MisuautomaattiRikki
        heraldikko kirjoitti:

        No nyt se on suomeksi, kuten se oli myös ennenkuin kirjoitin sen englanniksi. Siinä on vähän sellainen juttu, että suomalaiset osaavat yleensä myös englantia, mutta ulkomaalaiset eivät osaa suomea. Toki ei kaikki suomalaisetkaan osaa englantia, mutta kuten aikaisemmin sanoin, niin jos se yhteydenottaminen aiemmin jäi jollain kiinni siitä ettei ymmärtänyt englantia, niin sitten sai jäädäkin. Englanti on kuitenkin nykypäivän Lingua Franca, jota ilman on turha kuvitella voivansa esimerkiksi matkustaa juuri minnekään tai saada mitään vähänkään kansainvälisempää työtehtävää.

        Kun sinulla on selkeä käsitys että millainen ihminen on 100 %:n täydellinen, ja se on samanlainen kuin sinä itse, niin miksi et keskittyisi edelleen seurustelemaan oman kätesi kanssa? Selkeästi maapallolla ei ole toista noin suurenmoista ihmistä, joten joutuisit aina tyytymään itseäsi huonompaan. :(


      • MisuautomaattiRikki kirjoitti:

        Kun sinulla on selkeä käsitys että millainen ihminen on 100 %:n täydellinen, ja se on samanlainen kuin sinä itse, niin miksi et keskittyisi edelleen seurustelemaan oman kätesi kanssa? Selkeästi maapallolla ei ole toista noin suurenmoista ihmistä, joten joutuisit aina tyytymään itseäsi huonompaan. :(

        Alat kuulostaa vähän katkeralta? Onko niin, että olet itse vähän sellainen liikuntaa harrastamaton, kovaa vauhtia keski-ikäistyvä ja keskivartalolihavoituva rouvashenkilö, joka ei oikeastaan jaksa juurikaan pitää itsestään huolta ja näyttää siksi ikäistään vanhemmalta, eikä oikein puhu kieliä eikä omaa koulutusta, mutta silti jostain syystä itseäsi nuorempien, menestyneempien, kansainvälisempien ja hyväkuntoisempien miesten pitäisi olla sinusta kovinkin kiinnostuneita tai muuten he ovat jotain ylimielisiä runkkareita? :D


      • suoruusonhyvevai

        No huh huh. Kenenkään ei tarvitse tyytyä mihinkään enkä kyllä ihmettele, etteivät naiset ole sinusta kiinnostuneita. Vaikutat aika ikävältä ihmiseltä. Se että mies on nörtti tai wannabe-Fiore Dei Liberi vielä menettelee, mutta paskamainen luonne ei.


      • suoruusonhyvevai kirjoitti:

        No huh huh. Kenenkään ei tarvitse tyytyä mihinkään enkä kyllä ihmettele, etteivät naiset ole sinusta kiinnostuneita. Vaikutat aika ikävältä ihmiseltä. Se että mies on nörtti tai wannabe-Fiore Dei Liberi vielä menettelee, mutta paskamainen luonne ei.

        Siis se on ihan okei, että naiset eivät kelpuuta minua, koska minäkään en kelpuuta ihan ketä tahansa, mutta se ei ole okei että minä en kelpuuta ketä tahansa? :D Logiikka ontuu nyt pahasti.


      • suoruusonhyvevai
        heraldikko kirjoitti:

        Siis se on ihan okei, että naiset eivät kelpuuta minua, koska minäkään en kelpuuta ihan ketä tahansa, mutta se ei ole okei että minä en kelpuuta ketä tahansa? :D Logiikka ontuu nyt pahasti.

        Ontuuhan tuo logiikka kun sen noin esität. :) Se, ettet kelpuuta ketä vain on ok eikä vika. Vika on tavassa, jolla ilmaiset asian. Vaikutat tökeröltä ja tylyltä mieheltä ja se on silmiinpistävin vikasi.


      • MisuautomaattiRikki
        heraldikko kirjoitti:

        Siis se on ihan okei, että naiset eivät kelpuuta minua, koska minäkään en kelpuuta ihan ketä tahansa, mutta se ei ole okei että minä en kelpuuta ketä tahansa? :D Logiikka ontuu nyt pahasti.

        Kysyit mielipiteitä, miksi sinulla on ollut profiili 15 vuotta etkä ole sen kautta koskaan seurustellut. Ei kannata kysyä, jos tulee itku vastauksesta.


      • MisuautomaattiRikki
        heraldikko kirjoitti:

        Alat kuulostaa vähän katkeralta? Onko niin, että olet itse vähän sellainen liikuntaa harrastamaton, kovaa vauhtia keski-ikäistyvä ja keskivartalolihavoituva rouvashenkilö, joka ei oikeastaan jaksa juurikaan pitää itsestään huolta ja näyttää siksi ikäistään vanhemmalta, eikä oikein puhu kieliä eikä omaa koulutusta, mutta silti jostain syystä itseäsi nuorempien, menestyneempien, kansainvälisempien ja hyväkuntoisempien miesten pitäisi olla sinusta kovinkin kiinnostuneita tai muuten he ovat jotain ylimielisiä runkkareita? :D

        Ei oikein osunut kuvaus, paitsi keski-ikäinen olen kuten sinäkin ja minäkään en osaa pukeutua.


      • MisuautomaattiRikki kirjoitti:

        Kysyit mielipiteitä, miksi sinulla on ollut profiili 15 vuotta etkä ole sen kautta koskaan seurustellut. Ei kannata kysyä, jos tulee itku vastauksesta.

        Niin, sinä oli sitä mieltä, että vika ei ole profiilissani vaan minussa itsessäni, ja tämän teorian sinä pohjasit sellaiselle ajatukselle, että olen jotenkin töykeä koska juuri SINÄ et sopinut minun ihannekumppanini määritelmään. Lisäksi kuitenkin olit sitä mieltä, että et kuitenkaan ottaisi minuun yhteyttä koska mielenkiinnonkohteemme ovat niin erilaiset, mutta silti vaikutat jotenkin katkeralta siitä että et varsinaisesti edes "voisi" ottaa minuun yhteyttä vaikka haluaisit. Kuulostaa siltä, että jos joku mies ei kelpaa sinulle, niin sehän on vain sinun oikeutesi valita mieluisesi kumppani. Kuitenkaan jos sinä et puolestasi kelpaa jollekin miehelle, niin se mies on töykeä ja ylimielinen.


      • MisuautomaattiRikki
        heraldikko kirjoitti:

        Niin, sinä oli sitä mieltä, että vika ei ole profiilissani vaan minussa itsessäni, ja tämän teorian sinä pohjasit sellaiselle ajatukselle, että olen jotenkin töykeä koska juuri SINÄ et sopinut minun ihannekumppanini määritelmään. Lisäksi kuitenkin olit sitä mieltä, että et kuitenkaan ottaisi minuun yhteyttä koska mielenkiinnonkohteemme ovat niin erilaiset, mutta silti vaikutat jotenkin katkeralta siitä että et varsinaisesti edes "voisi" ottaa minuun yhteyttä vaikka haluaisit. Kuulostaa siltä, että jos joku mies ei kelpaa sinulle, niin sehän on vain sinun oikeutesi valita mieluisesi kumppani. Kuitenkaan jos sinä et puolestasi kelpaa jollekin miehelle, niin se mies on töykeä ja ylimielinen.

        Lainaat minua väärin, minä sanoin että ongelma on siinä että sinulle ei kelpaa kukaan. Siis kukaan oikeasti olemassa oleva. Rajaat ihmisiä pois ihan typeristä syistä. Ja en ymmärrä miksi keskustelemme siitä että kelpaisitko sinä minulle tai minä sinulle, sillä ketjun aihe oli se, miksi et kelpaa niille naisille joista olet kiinnostunut. Sinä olet minun kohderyhmästäni niin ulkona kuin olla voi, niin että voisit olla yhtä hyvin vaikka homo tai jehova, ja sama toisin päin. Otatko pultit siitäkin, jos et kelpaisi teoriassa jollekin homolle tai naapurin mummolle? Ei kukaan kelpaa kelle vain ainakaan vakavaan suhteeseen (sanoi Juha Tapio mitä hyvänsä). Ei kai muuten kukaan eroaisikaan?

        Minusta olet umpirakastanut itseesi. Kannattaisiko harkita kloonausta?


      • MisuautomaattiRikki kirjoitti:

        Lainaat minua väärin, minä sanoin että ongelma on siinä että sinulle ei kelpaa kukaan. Siis kukaan oikeasti olemassa oleva. Rajaat ihmisiä pois ihan typeristä syistä. Ja en ymmärrä miksi keskustelemme siitä että kelpaisitko sinä minulle tai minä sinulle, sillä ketjun aihe oli se, miksi et kelpaa niille naisille joista olet kiinnostunut. Sinä olet minun kohderyhmästäni niin ulkona kuin olla voi, niin että voisit olla yhtä hyvin vaikka homo tai jehova, ja sama toisin päin. Otatko pultit siitäkin, jos et kelpaisi teoriassa jollekin homolle tai naapurin mummolle? Ei kukaan kelpaa kelle vain ainakaan vakavaan suhteeseen (sanoi Juha Tapio mitä hyvänsä). Ei kai muuten kukaan eroaisikaan?

        Minusta olet umpirakastanut itseesi. Kannattaisiko harkita kloonausta?

        Siis mistä sinä oikein revit näitä päätelmiä? Siis onko sinun mielestäsi todellakin täysin epärealistista toivoa löytävänsä joku, joka on pitkä, hoikka ja puhuu englantia? Tai onko joku näistä ns typerä syy? Ehkä sitten Suomessa on, en tiedä. Joka tapauksessa kuten olen jo muutamaankin kertaan sanonut, ne ihannekumppanislaiderit siellä eivät olleet asetettu sillä mentaliteetilla, että kukaan muu kuin niihin tarkalleen sopiva ei missään nimessä kelpaa. Ja mistä ihmeestä on tullut käsitys, että olen umpirakastunut itseeni? Minulla on edelleen sellainen tunne, että olet jotenkin katkera siitä että sinä et sovi minun ihannekumppanini määritelmään, tai että vähintäänkin minun pitäisi olla valmis laskemaan roimasti rimaa. Kuulostat siis vähän samalta, kuin ne viisikymppiset päälakikaljuiset Reijot, jotka lähestyvät jotain kaksikymppisiä mimmejä jollain tökeröillä ehdotuksilla ja sitten polttavat päreensä kun eivät saa vastausta... :D


      • MisuautomaattiRikki

        Mun intressit on kyllä ihan muualla kuin sussa. :) On kohtuu itserakasta, että kuvittelet kaikkien haluavan nimenomaan sinut (koska olet maapallon ainoa täydellinen ihminen). Kannattaisi ehkä miettiä, että millainen nainen voisi olla sinusta kiinnostunut. Mitä tulee sinun ehtoihisi naisille, niin koko palstalla ei ole yhtä ainutta joka sopisi niihin kaikkiin. Silloin ehtoja on liikaa, mikä siinä on vaikea tajuta?


      • MisuautomaattiRikki kirjoitti:

        Mun intressit on kyllä ihan muualla kuin sussa. :) On kohtuu itserakasta, että kuvittelet kaikkien haluavan nimenomaan sinut (koska olet maapallon ainoa täydellinen ihminen). Kannattaisi ehkä miettiä, että millainen nainen voisi olla sinusta kiinnostunut. Mitä tulee sinun ehtoihisi naisille, niin koko palstalla ei ole yhtä ainutta joka sopisi niihin kaikkiin. Silloin ehtoja on liikaa, mikä siinä on vaikea tajuta?

        Et vastannut nyt kumpaankaan kysymykseen. Miksi kuvittelet minun kuvittelevan kaikkien haluavan minua koska olen täydellinen? Etkö vieläkään ymmärtänyt, että ilmeisesti sinä käsität sen ihannekumppanihomman vähän erilailla kuin minä? Tämä on ilmeisesti sinulle jotenkin vaikea ymmärtää.


      • eiolevaikeaa
        heraldikko kirjoitti:

        Et vastannut nyt kumpaankaan kysymykseen. Miksi kuvittelet minun kuvittelevan kaikkien haluavan minua koska olen täydellinen? Etkö vieläkään ymmärtänyt, että ilmeisesti sinä käsität sen ihannekumppanihomman vähän erilailla kuin minä? Tämä on ilmeisesti sinulle jotenkin vaikea ymmärtää.

        Kaikki muut ymmärtävät sen ihannekumppanin eri tavalla kuin sinä. Ihannekumppani on pelkästään asettamassa kriteereitä joiden ulkopuolella olevien ei kannata ottaa edes yhteyttä. Näin minä ja kaikki muut tuttavani ovat ymmärtäneet sen. Jos ihannekumppanissa lukee esim. 24-27-vuotta niin silloin 28-vuotias ei enää kelpaa kyseiselle henkilölle.


      • eiolevaikeaa kirjoitti:

        Kaikki muut ymmärtävät sen ihannekumppanin eri tavalla kuin sinä. Ihannekumppani on pelkästään asettamassa kriteereitä joiden ulkopuolella olevien ei kannata ottaa edes yhteyttä. Näin minä ja kaikki muut tuttavani ovat ymmärtäneet sen. Jos ihannekumppanissa lukee esim. 24-27-vuotta niin silloin 28-vuotias ei enää kelpaa kyseiselle henkilölle.

        Tämä selvä. Se ei tosin lainkaan vastaan sanan "ihanne" määritelmää, joka nyt löytyy esimerkiksi täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihanne mutta asia selvä. Ihannekumppani tarkoittaa siis niitä ehdottomia rajoja mahdollisille kumppaniehdokkaille.


      • voivoimiespolo

        Ei ihmekään, ettet ole saanut naista 15 vuoden aikana XD Pitäisi olla vähän pelisilmää kehittynyt tuohon ikään mennessä. Tuo Wikipedian linkkailu vain korostaa sinun omaa elitismiäsi ja muiden ihmisten väheksymistä. Se on turn-off monille naisille.

        Täällä on monta kertaa selitetty sinulle, että jokaisen kumppani haluaa olla "ihannekumppani" toiselle vaikka ei olisikaan sitä todellisuudessa. Useimmiten ihmiset sietävät toisen virheitä ja joskus oppivat rakastamaan niitä. Jos joku laittaa tiukat kriteerit treffisivuston "ihannekumppanin" kohdalle eikä hän vastaa 100% tätä ihannekumppania niin miksi ihmeessä hän olisi sinuun yhteydessä?


      • voivoimiespolo kirjoitti:

        Ei ihmekään, ettet ole saanut naista 15 vuoden aikana XD Pitäisi olla vähän pelisilmää kehittynyt tuohon ikään mennessä. Tuo Wikipedian linkkailu vain korostaa sinun omaa elitismiäsi ja muiden ihmisten väheksymistä. Se on turn-off monille naisille.

        Täällä on monta kertaa selitetty sinulle, että jokaisen kumppani haluaa olla "ihannekumppani" toiselle vaikka ei olisikaan sitä todellisuudessa. Useimmiten ihmiset sietävät toisen virheitä ja joskus oppivat rakastamaan niitä. Jos joku laittaa tiukat kriteerit treffisivuston "ihannekumppanin" kohdalle eikä hän vastaa 100% tätä ihannekumppania niin miksi ihmeessä hän olisi sinuun yhteydessä?

        No samasta syystä hän olisi minuun yhteydessä kuin minä häneen: oletan tietysti, että ihmisille olisi "ihanne" sanan merkitys siinä määrin tuttu, ettei ajattele ihannekumppaninsa määritelmää olevan täysin poissulkeva, vaan enemminkin nimenomaan ihanne. Näin ei mitä ilmeisimmin ole.

        Tulee mieleen facebookin alkutaival Suomessa: IRC-Galleriaan tottuneet ihmiset perustelivat Facebookkiin läjäpäin hassunnimisiä gruuppeja, koska IRC-Galleriassa vakiintuneen käytännön mukaan johonkin hassunnimiseen gruuppiin ("lähinnä mallasjuomia", "vantaan gangstat", "sexybabes" jne) kuulumista käytettiin eräänlaisena itseilmaisun keinona: gruuppien nimet näkyivät profiilissa ja toimittivat eräänlaisten tagien virkaa - sillä tapahtuiko gruupissa oikeasti mitään, ei ollut mitään merkitystä. Kesti pitkän aikaa, ennenkuin suomalaiset käyttäjät tajusivat, että sama vitsi ei toimi Facebookissa, vaan siellä gruupeilla oli ihan oikea tehtävä rajoittaa viestien ja tilapäivitysten jakelua jollekin tietylle ihmisryhmälle. Silti voi ajatella, että kuka oli väärässä? Facebookin kehittäjät, vai suomalainen käyttäjäkunta? Lopultahan käyttäjät mukautuivat kehittäjien alkuperäiseen ajatukseen, mutta Suomi24:n treffeillä on ilmeisesti käynyt niin päin, että "ihannekumppani"-ominaisuutta väärinkäyttävät käyttäjät ovat luoneet toiminnolle uuden de facto merkityksen.


    • iuyihiuhkh

      Oho! Olet ihan ehdottomasti "kympin mies". Ehkä jo niin kovaa tasoa, etteivät kaikki uskalla ottaa yhteyttä.

      • uhykhkjhgkuh

        Lisäys: Veikkaisin, että kohderyhmäsi naiset ovat nykyään Tiederissä. Itselläni on ainakin sellainen mielikuva, että kaunis, nuori nainen saa noin 1000 yhteydenottoa viikossa. Siitä voi vetää johtopäätöksiä.

        Lapsetonta naista on myös varmaan ikäisesi miehen vaikea löytää..


    • iukhkuhkhj

      -tinderissä-

    • Köhköhköh

      Tutustuin mieheen joka heti ekoilla treffeillä kertoi, että hän käyttää alkoholia päivittäin, mutta se ei ole hänelle ongelma. Sorry, se ei ole sinulle ongelma, mutta minulle se on.
      Toisella miehellä oli todella paha alkoholiongelma, nimittäin hänen vaimonsa.

    • Ikuinen-sinkku

      Naiselta vastauksen saaminen on mahdotonta

    • N28pks

      Tekstin perusteella kiinnostuisin, kirjoitat hyvin. Meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, harrastan juoksua, historiallista miekkailua ja olen lapseton työssäkäyvä nörtti.
      Mutta mutta, sun ihanteesi rinnalla mä olen lihava tappi (165/60), joten siirtyisin seuraavaan. Koen että etsit jotain muuta, ja miksi lähteä omaa seuraansa tarjoamaan jos toinen etsii mallinmittaista ulkomaalaista ja itse on persjalkainen suomalainen? Kokisin myös hyvin outona jos joku jolla on kaltaisesi profiili ottaisi yhteyttä minuun. Päällimmäisenä ajatuksena olisi, että onkohan se kännissä...
      Tiedän myös paljon naisia, hoikkia ja sporttisia, jotka siirtyy seuraavaan profiiliin välittömästi jos on ilmotettu joku ihannepaino naiselle. Naiset ei tykkää siitä.

      • No siis oletko lihava tappi? En ole nähnyt sinusta kuvaa, niin en osaa sanoa. Kiistaton fakta nyt kuitenkin on, että et ole kovin pitkä, mutta pelkästä painosta on vaikea sanoa mitään toisen kehonkoostumuksesta tai liikunnallisuudesta. Ja jos joku yksittäinen numero siellä profiilissa on sinulle tärkeämpi kuin se profiilin sisältö itsessään, niin siinä tapauksessa onkin ehkä parempi että siirryt seuraavaan. Kuulostaa nimittäin hieman jollain tavalla autistiselta tavalta lähestyä jonkun treffi-ilmoitusta.

        Sinänsä erikoista, että olet kirjoittanut tämän viestisi kaksi päivää sitten, mutta minä vaihdoin "ihanneprofiilini" speksit jo monta päivää sitten. Nykyäänhän "ihanteeni" on 142 - 220cm pitkä, ja painaa 0-200kg. Kun tämä ihannekumppani-juttu on ilmeisesti monelle nyt tärkeämpi kuin se itse teksti, niin nyt siinä pitäisi ainakin olla liikkumavaraa niin, ettei tarvitse ottaa itseensä jos ei sitten ole joko _todella_ lyhyt ja _todella_ lihava. :D


      • 6plus14
        heraldikko kirjoitti:

        No siis oletko lihava tappi? En ole nähnyt sinusta kuvaa, niin en osaa sanoa. Kiistaton fakta nyt kuitenkin on, että et ole kovin pitkä, mutta pelkästä painosta on vaikea sanoa mitään toisen kehonkoostumuksesta tai liikunnallisuudesta. Ja jos joku yksittäinen numero siellä profiilissa on sinulle tärkeämpi kuin se profiilin sisältö itsessään, niin siinä tapauksessa onkin ehkä parempi että siirryt seuraavaan. Kuulostaa nimittäin hieman jollain tavalla autistiselta tavalta lähestyä jonkun treffi-ilmoitusta.

        Sinänsä erikoista, että olet kirjoittanut tämän viestisi kaksi päivää sitten, mutta minä vaihdoin "ihanneprofiilini" speksit jo monta päivää sitten. Nykyäänhän "ihanteeni" on 142 - 220cm pitkä, ja painaa 0-200kg. Kun tämä ihannekumppani-juttu on ilmeisesti monelle nyt tärkeämpi kuin se itse teksti, niin nyt siinä pitäisi ainakin olla liikkumavaraa niin, ettei tarvitse ottaa itseensä jos ei sitten ole joko _todella_ lyhyt ja _todella_ lihava. :D

        Ihannekumppanisssa kannattaa rajata ainoastaan sellaisia asioita jotka ovat täysi turn-off itsellesi esim. jos ei siedä tupakointi niin on ihan ok laittaa "savuton" tai jos ei halua lapsia riesaksi niin voi laittaa "lapseton". Sitten, kun aletaan rajaamaan ulkonäköön liittyviä eli pinnallisia asioita ihmisessä kuten pituutta, painoa, hiusten väriä jne. niin ihmiset alkavat pitämään sinua hyvin pinnallisena ihmisenä ja jopa ne jotka sopivat ihannekumppaniksi eivät halua olla sinuun välttämättä yhteydessä.


    • 89jklljl

      Eiköhän tuo heraldikko ole seurustelussa ja yhdessasumisessa ihan tavallinen äijä vaan, taitaa vaan kuvitella itsensä olevan kovinkin erikoinen. Kiva, että sulla on harrastuksia, koulutusta, maallista menestystä ja elämänkokemusta, niin on meillä monella muullakin. Kun ihmisestä riisutaan pois materiaaliset härpäkkeet ja jäljellä on kaksi ihmistä, niin aivan muut asiat ovat tärkeitä. Asiat kuten luonne, toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen, sydämen hyvyys jne. Riidanhaluiset, materialistiset ja katkerat ihmiset eivät kovin usein menesty rakkaudessa. Itsensä kehittäminen, erityisesti henkisen puolen, on suositeltavaa meille kaikille.

      Itsellänikin on kokemusta nettideittailusta: tapaamispäätöksen tein vasta kirjoittelun ja puhelinkeskustelujen perusteella, pyrin tapaamaan henkilöä vähintään kaksi kertaa ennen hylkäämispäätöstä, toisien kohdalla riitti yksi kerta. Olin jo päättänyt projektini ilman tulosta, kunnes sattumalta näin kivan kuvan rennosta miehstä ja laitoin hänelle lyhyen viestin: hän oli miellyttävä ja samanhenkinen kirjoituksissa ja puhelimessa vielä enemmän. Tavatessa ulkonäkö ei ollut kaikin osin ideaali, mutta nyt tuntuu hölmöltä ja vähän hävettävältäkin se, että olin ajatellut niin, sillä ihmisenä hän on täyttä kultaa ja ehdottomasti paras mies, jonka kanssa olen seurustellut. Koulutukseltaan hän ei ylety lähellekään omia tutkintojani, mutta se ei ole estänyt häntä menestymästä, sivistymästä ja kasvamasta hienoksi ihmiseksi.

      • asxasasassasa

        Jos se luonne onkin mikä on kunnossa ja kaikki muut mainitut asiat on sitä lisä plussaa eikä kukaan lähesty siltikään.

        Naiset elää jossain pilvilinnoissa.
        Toinen esimerkki on sitten se että naiselle kelpaa kaikki, ei haittaa vaikka olisi kuinka renttu ja pilaisi elämän niin hyvin kelpaa.


      • Eli 89jklljl, saadakseni enemmän huomiota nettitreiffellä, minun pitäisi laittaa profiiliini että minulla on ihana luonne, arvostan ja kunnioita ihmistä ja minulla on hyvä sydän? Nämä kuulostavat nimenomaan sellaisilta asioilta, joilla mainostavat itseään ihmiset joilla ei ole mitään muuta. Koska TOTTAKAI oletan että nämä ovat joka tapauksessa automaattisesti läsnä - on minä halua tutustua keneenkään joka on ilkeä, ei arvosta eikä kunnioita ja on pahaluonteinen. :D


      • Naisenmielipide

        Herra heraldikko ymmärtää nyt tahallaan väärin.

        Ihmisen luonne kyllä huokuu tekstistä läpi, niin sinunkin. Sen perusteella, ja sen perusteella miten täällä ihmisille vastailet, olet omahyväinen ja ylimielinen törppö, johon kukaan täysjärkinen nainen ei sekaannu.

        Ylipäänsä itsensä kehuskelu profiilissa on naurettavaa, sillä se totuus paljastuu viimeistään tavatessa. Oli se kehuskelu sitten ihanaa luonnetta, upeita harrastuksia tai sitä ulkonäön valheellista parantelua. Se on ainakin nähty, että mitä upeammalta ihminen vaikuttaa viesteissään, sitä karumpi on totuus. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten...


      • Naisenmielipide kirjoitti:

        Herra heraldikko ymmärtää nyt tahallaan väärin.

        Ihmisen luonne kyllä huokuu tekstistä läpi, niin sinunkin. Sen perusteella, ja sen perusteella miten täällä ihmisille vastailet, olet omahyväinen ja ylimielinen törppö, johon kukaan täysjärkinen nainen ei sekaannu.

        Ylipäänsä itsensä kehuskelu profiilissa on naurettavaa, sillä se totuus paljastuu viimeistään tavatessa. Oli se kehuskelu sitten ihanaa luonnetta, upeita harrastuksia tai sitä ulkonäön valheellista parantelua. Se on ainakin nähty, että mitä upeammalta ihminen vaikuttaa viesteissään, sitä karumpi on totuus. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten...

        Mielenkiintoista. Mitä siinä profiilissa siis pitäisi lukea, jotta se olisi naisten mielestä kiinnostava? Et kai väitä, että siinä pitäisi lähinnä sitten vähätellä itseään? Miltäs kuulostaisi joku tällainen:

        "Hei, olen jo 35-vuotias mies Helsingistä. Alan olemaan jo vähän vanha, niin en oikein jaksa enää tehdä mitään liikunnallista ja terveyskin alkaa vähän jo reistaamaan. Koulussa en ole koskaan ollut kovin kummoinen, lukiosta aikanaan jotenkin rimaa hipoen rypistelin läpi. Työhistoriani on vähän mitä on, ei siitä sen enempää. Luonteeltani olen aika tyly ja myötätunnoton. Minulla ei juuri ole mitään ystäviä, ja lähimmäksi naista pääsin kerran, kun jouduin bussissa istumaan sellaisen viereen. Onneksi ei tarvinut sanoa mitään. On oikein osaa mitään enkä tiedä mistään mitään, mutta etsin sinua, 35-74 vuotias nainen. Minulle on ihan sama minkä näköinen olet, sisäinen kauneus on tärkeintä."


      • Naisenmielipide

        Kommenttisi vain vahvisti mielipiteeni. Ymmärrät tahallaan väärin, tai sitten muuten vain nautit ihmisten sanojen vääntelystä. Joka tapauksessa, kommentointisi kertoo luonteestasi kaikkea muuta kuin hyvää. Kaltaisesi mies on puistattava!

        Mitä tulee profiiliin, joka minut saa naisena kiinnostumaan. Mies osaa kertoa itsestään rehellisesti, ilman ylimielisyyttä tai toisaalta ilman passiivis- aggressiivista itsesääliä, jollaista yritit typerästi tuossa edellisessä esimerkissäsi vääntää. Pieni huumorin pilkahduskaan ei pahaa tee. Toiveistaan on hyvä kertoa, mutta jos niistä tekee ehdottomia vaatimuksia niin se karkottaa jokaisen täysjärkisen naisen. Sellaisenkin, joka jostakin kumman syystä saattaisi ne vaatimukset täyttääkin.


      • Naisenmielipide kirjoitti:

        Kommenttisi vain vahvisti mielipiteeni. Ymmärrät tahallaan väärin, tai sitten muuten vain nautit ihmisten sanojen vääntelystä. Joka tapauksessa, kommentointisi kertoo luonteestasi kaikkea muuta kuin hyvää. Kaltaisesi mies on puistattava!

        Mitä tulee profiiliin, joka minut saa naisena kiinnostumaan. Mies osaa kertoa itsestään rehellisesti, ilman ylimielisyyttä tai toisaalta ilman passiivis- aggressiivista itsesääliä, jollaista yritit typerästi tuossa edellisessä esimerkissäsi vääntää. Pieni huumorin pilkahduskaan ei pahaa tee. Toiveistaan on hyvä kertoa, mutta jos niistä tekee ehdottomia vaatimuksia niin se karkottaa jokaisen täysjärkisen naisen. Sellaisenkin, joka jostakin kumman syystä saattaisi ne vaatimukset täyttääkin.

        No siis oletko lukenut sen profiilitekstin? Tarkoitan nyt tätä uutta, suomenkielistä? Onko siellä mielestäsi vielä jotain sellaista, joka selvästi ei ole rehellistä, vaan ylimielistä itsekehua, tai toisaalta jotain passiivisagressiivista itsesääliä? Voitko antaa jotain ihan konkreettisia esimerkkejä?

        Tässä koko ketjussa tasan yksi henkilö on tehnyt sen mitä pyydettiin, eli osoittanut profiilissani korjattavia asioita. Muut ovat vain keskittyneet spekuloimaan luonteenpiirteilläni ("olet varmaan ylimielinen ja luulet olevasi jotenkin erikoinen") ja laukomaan itsestäänselvyyksiä - vaikkakin oksymoronisia sellaisia - tyyliin "miehen pitää olla hauska, muttei pelle, ja sillai vähän vaarallinen, muttei pelottava, ja luotettava, mutta vähän mystinen", ilman kuitenkaan varsinaista liitäntää nimenomaan minun profiiliini.


    • rfwer4wte33232

      Karu totuus, nainen ei deiteissä lähesty, hyvin harva ainakin, samat kokemukset mullakin.

      Miehen pitää tehdä aloite, pääsääntöisesti aina oli paikka mikä hyvänsä.

      Naiselle kelpaa mikä vaan, tuli taas nähdyksi tuossa äsken yle 1 ohjelmassa joka kertoi helsinkiläisen kerrostalon syrjäytyneiden elämästä, hyviä miehiä olisi vaikka kuinka
      ja nämä naiset tekee lapsia tälläisten kanssa joilla lähtökohdat todella heikot, ei tulevaisuutta.. Lapsi tälläiseen suhteeseen on pelkkä lisä taakka ja mielestäni vastuutontakin, kiva lelu varmaan ja vaihtoehto koiralle tekee lapsen.

      Mies ei paljoa vaadi, kuka mitäkin mutta ei paljoa.
      Paskoja miehiäkin on, hylkää heti sellaiset jo alussa niin ei tule ongelmia, tässä siis vinkkinä naisille. Perheen voi perustaa kunnon miehenkin kanssa joita on satoja tuhansia suomessa vapaana.

      Siinä voi vaan ihmetellä mikä mättää.

      • analyysi

        On hienoa että osaa ajatella järkevästi lasten etua.
        Mutta nuo syrjäytyneet voivat olla taitavampia sydänten värisyttämisessä.
        Totuus voi joskus olla karvas nieltävä.
        Järkevänä naisena tuota samaa joskus mielessäni käännellyt.


    • wsedrftgyhujmik

      Laitappa tämmöinen profiili kuva
      http://x.cdn-expressen.se/images/2a/d3/2ad3dd6ea53b41eb9fbb48bc634958a4/16x9/[email protected]

      ja kerro itsestäsi vaikkapa lyhyesti: Ugh !

      Yhteydenottoja tulee ja vastauksia myös jos otat itse yhteyttä. Muista hoono suomi ja max kaksi sanaa, jotka kirjoitettu väärin. Aloitusviestiksi tai ensimmäiseksi vastaukseksi sopivat vaikka:

      Sinä sexsi !
      Mine ihastuin
      kaunis tyttö
      tavata itäkeskus ?

      • Meinaatko että toimii? Mitäs muuten sitten, jos se mimmi oikeasti haluaakin tavata? Minun pitää sitten laittaa kenkälankkia naamaani ja lätsä päähäni.


    • ffkfkhf

      Tuota noin, pahinta mitä voi olla, että mies kirjoittaa vaikka megafoonihuudossaan etsivänsä hoikkaa ja hyvännäköistä naista, se on ihan totaalinen turnout naisille olipa nainen minkä kokoinen hyvänsä!!! 40 kg painava yli 160 cm nainen on vakavasti sairas anorektikko!!!

      Ja aika pahalta tuntuu tuo naisen pituuden mollaaminen, itse olen sievä, pienikokoinen vain 153 cm nainen, tumma ja eksoottinen hieman pyöreä nainen, silti vientiä on riittänyt ja olen jo lähes 40, olen työssäkäyvä ja korkeasti koulutettu. Meistä kukaan ei voi pituudelleen mitään, olemme luojan luomia yksilöitä olen aina hyväksynyt kokoni ja pidän siroudestani. Treffejä ja tapailusuhteita on ollut ihan mukavasti ja seksiseuraa tarjoaa sekä oman ikäiseni että kolmekymppiset miehet.

      Joka tapauksessa skippaan kaikki ne miehet, joiden teksteistä voi olettaa, että naisen pituus tai paino on se ratkaisevin juttu ja tiedän, että monet kanssasisareni tekee samoin!!!!

      • Se termi on "turn off", ei "turn out". Turn out tarkoittaa paikalle saapuneen yleisön määrää, siis esimerkiksi "the turn out in the evening's hockey match was pretty good" = "illan lätkämatsi veti ihan kivasti yleisöä".

        Näin muuten sivuhuomautuksena, nettitreffeillähän muuten ne naiset, jotka mainostavat itseään "hieman pyöreinä" ovat lähes poikkeuksetta pyöreitä kuten Johanna Tukiainen, ei pyöreitä kuten Kim Kardashian... :D Sen takia yleensä pysyn kaukana kaikista joiden valokuvista ei selvästi voi nähdä näiden kehotyyppiä, ja suosittelen vahvasti samaa myös muille miehille, jos ei sitten aidosti ole sellainen henkilö, jolle kumppanin ulkonäöllä ei ole merkitystä.


      • lkoijuhytgfr

        "Joka tapauksessa skippaan kaikki ne miehet, joiden teksteistä voi olettaa, että naisen pituus tai paino on se ratkaisevin juttu ja tiedän, että monet kanssasisareni tekee samoin!!!"

        Mielestäni aika erikoista. Juuri naiset itse painottavat miehen pituusvaatimusta. Miehelle pituus on jokseenkin ensimmäinen vaatimus, josta joustetaan tosin ulkomaalaisen käävän edessä.


    • analyysi

      Olet kovin tarkkaan selvittänyt mitä erikoisuuksia olet tehnyt ja mistä pidät.
      Missä tila sille tulokkaalle?
      Tuohon kaikkeen voisi vastata vain sinun äitisi, että hyvä poika!
      Viisas äiti toivoisi sinun tietenkin vielä jotenkin kypsyvän.
      Siis vika ei ole profiilissasi, joka on tietenkin rehellinen, jonka itsekin olet ajatellut.
      Eikä ehkä sinussakaan mitään vikaa, mutta nainen tarvitsee hyväksyntää. Kenet olisit valmis hyväksymään, arvostamaan ja kunnioittamaan? Et tule löytämään sellaista, joka tekee tai edes tuntee nuo sinun kaikki kiemurasi.
      Sinun olisi lähestyttävä laajemmin koko elämää.
      Kaipaatko naista rinnallesi vai mitä se on mitä kaipaat? Selvitä se ensin itsellesi.
      Hyvää jatkoa sinulle :)

      • No olipas hyödyllinen palaute. Tai siis oikeasti ei ollut, tuo ensimmäinen virke oli sarkasmia. Onko naisilta tosiaan näin hankala saada mitään suoraa vastausta mihinkään? Siis vika ei ole minussa, eikä minun profiilissani? Okei? Mutta nainen tarvitsee hyväksyntää? Okei, eli mitä siis ihan konkreettisesti minun profiilissani pitäisi lukea, jotta nainen voisi tuntea itsensä minun hyväksymäkseni? Miten voin lähestyä laajemmin koko elämää? Tarkoitatko siis, että oikeastaan profiilini olisi hyvä sisältää vain mahdollisimman paljon persoonattomia ympäripyöreyksiä, jotka eivät tarkoita käytännössä mitään, ja jotka periaatteessa pätevät suurimpaan osaan ihmisistä mutta eivät eritellysti kehenkään? Ainakin naisten itsensä profiileissa se tuntuu olevan se yleinen linja. Eikö se ole ihan sanomattakin selvää, että KAIKKI tykkäävät auringosta, hymyilystä ja koskettamisesta ja välittämisestä ja etsivät sitä oikeaa ja aitoa kohtaamista ja toisen kunnioittamista ja niin edelleen ja niin edelleen?

        Ja miksi muuten sillä on paljoakaan merkitystä, mitä MINÄ kaipaan? Ikäänkuin naiset olisivat täällä vain jotenkin palvelemassa miehiä, ja täyttämässä heidän profiileidensa toiveita? Eikö naiset etsi siis kumppania ITSELLEEN ollenkaan, siis ajatuksella "tuo näyttää mielenkiintoiselta, tuon minä haluaisin?" Vaan siis ne ajattelevat enemmänkin niin että "tuolle minä ilmeisesti saattaisin sopia, kysäisenpä mitä se on mieltä..." ?


      • analyysi

        "Eikö se ole ihan sanomattakin selvää, että KAIKKI tykkäävät auringosta, hymyilystä ja koskettamisesta ja välittämisestä ja etsivät sitä oikeaa ja aitoa kohtaamista ja toisen kunnioittamista ja niin edelleen ja niin edelleen?"
        Valitettavasti ei ole itsestäänselvää. On tyyppejä jotka viihtyvät ainoastaan hämärissä savuisissa luolissa, eivät kaipaa koskettamista, vaan tyytyvät siihen että voivat esim. maksua vastaan saada itse käyttää toista hyväkseen. Ja sitten on paljon enemmän vielä heitä joille riittää jokin siltä väliltä. Toisen kunnioittaminen on pelottavan monille täysin vieras laji, ja kunnioitusta annetaan vain silmänlumeeksi, ettei tulisi itse täysin torjutuksi. Toisen kohtaaminen on joillekin mahdotonta, koska se muistuttaa läheisesti itsen kohtaamista.
        Naiset ajattelevat sekä että. Tuo vaikuttaisi mielenkiintoiselta ja myöskin että sopisinkohan minä tuolle. Moni ajattelee myös, kenestä voisi hyötyä...
        Minusta profiilin pitää olla kutsuva. Deittailen itse enkä vastaa profiileihin joissa ei ole minulle mitään sijaa. Jos laittaa profiiliin jonkun harrastuksen, ei kannata luetella tarkkaan harrastuksensa ominaispiirteitä, se sulkee ehkä onnesi pois.


      • Jos on onnistunut aikaisemmin tapaamaan lähinnä jotain vaikeasti narsistisia hyväksikäyttäjiä, jotka maksavat seksistä pimeissä luolissa, niin ei kuitenkaan kannata projisoida näitä omia kauhukokemuksiaan kaikkiin muihin miehiin. Väitän, että valtaosa nettitreffeillä roikkuvista miehistä on aivan "tavallisia", fiksuja ihmisiä, ei mitään tunnevammaisia psykopaatteja. Jos kerta toisensa jälkeen löytää itsensä jonkun hullun kanssa suhteesta, kannattaa ehkä miettiä että löytyisikö vikaa myös peilistä? Viehättääköhän sinua itseäsi (kenties tiedostamattasi?) miehissä nimenomaan jotkin sellaiset piirteet, jotka nimenomaan ovat narsisteille tai hyväksikäyttäjille tyypillisiä?


    • pööpööööö

      Mielestäni tuossa profiilissa olisi paljonkin parannettavaa, jotta se vetoaisi MINUUN. Kiinnostuksen kohteidesi perusteella ollaan kuitenkin hyvin erilaisia, joten se, että kaiken maailman barokkien, renesanssien, kelttiäisen kansanmusiikin ym. mainitseminen häiritsee minua, ei vielä tee profiilistasi huonoa. Jos olisin museoiden kiertelystä innostuva, historiasta kiinnostunut pakanamusiikkia kuunteleva nainen, profiilisi olisi varmaan erittäinkin ok. Sinänsä ei siis mielestäni mitään "suurta vikaa", lukuunottamatta sitä, etteivät profiilissasi mainitsemat asiat kiinnosta minua :D

      • Kiitos palautteesta. Tämä on ihan ymmärrettävää, ei minuakaan kiinnosta profiilit, jossa haetaan etupäässä esimerkiksi "vaativien koirarotujen harrastajia" tai potentiaalista paria lattaritanssikurssille. Ihmiset on erilaisia, ja hyvä niin.


      • ar33242
        heraldikko kirjoitti:

        Kiitos palautteesta. Tämä on ihan ymmärrettävää, ei minuakaan kiinnosta profiilit, jossa haetaan etupäässä esimerkiksi "vaativien koirarotujen harrastajia" tai potentiaalista paria lattaritanssikurssille. Ihmiset on erilaisia, ja hyvä niin.

        Sinun kiinnostuksen kohteesi ovat vain niin spesifisiä, että sellaista naista on lähes mahdoton löytää. Ehkä voisit kuvata profiilissasi millaista naista olet etsimässä? Pitääkö hänen olla naispuolinen versio sinusta?


      • ar33242 kirjoitti:

        Sinun kiinnostuksen kohteesi ovat vain niin spesifisiä, että sellaista naista on lähes mahdoton löytää. Ehkä voisit kuvata profiilissasi millaista naista olet etsimässä? Pitääkö hänen olla naispuolinen versio sinusta?

        Jos kertoisin millaista naista olen etsimässä (optimitilanteessa hän tosiaan olisi naispuolinen versio minusta itsestäni, mutta ymmärrän, että sellaisia on harvassa joten olen valmis tinkimään siitä jos tapaan jonkun muuten mukavan ja kivannäköisen mimmin, jonka kanssa minulla on edes jotain yhteistä), niin enkö silloin nimenomaan rajaisi suoralta kädeltä pois 98% kaikista ehdokkaista, niinkuin täällä on jo useaan kertaan varoiteltu? Spesifeille kiinnostuksen kohteilleni en tietenkään voi mitään, en ala harrastamaan mitään geneeristä "ulkoilua" ja netflixin seuraamista, ja kuuntelemaan musiikkia "laidasta laitaan paitsi raskas hevi (lue: Radio Suomipop)" vain jotta minulla olisi naisten profiilien kanssa yhteneväisemmät mieltymykset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      88
      3728
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      588
      3531
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3432
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2187
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2151
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      320
      1936
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1905
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      159
      1657
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1361
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe