Hohto katoaa...

välilläjokyllöittää

Onko teillä kellään käynyt niin, että lavatanssista katoaa se hohto.
Vai tuleeko siinä välillä semmosia hiljaisempia suvantovaiheita.

53

1303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • daadirlandaa

      Sanotaanko, että vähän liiankin usein, vaihtelee muutamasta viikosta pariin kolmeen kuukauteen. Ja esimerkiksi parhaillaan menossa kyseinen vaihe. Ensin suunnittelee lähtevänsä, mutta sitten toteaa, että ei maksa vaivaa. Kun ei viitsi lähteä mihinkään kauemmaksi, niin niiden samojen tuttujen kanssa tulee tepasteltua ne samat kuviot, joihin ovat varmaan kyllästyneet jo aikoja sitten. Omalla kohdalla vaihtoehtona aion kokeilla säännöllistä kursseilla käyntiä ensi vuoden alusta. Jos sitten taas kokeilisi, kun kesälavat aukeaa.

      • himmelitpyörii

        Niinpä niin. Se vaan 0n niin että hyviä kursseja joilla olisi todella jotain annettavaa on niin vähän. Niissäkin vatvotaan niitä samoja opettajien itse keksimiään kuvioita käsiä päänpäällä himmelöiden vuodesta toiseen.
        Ainakin pääkaupunki seudulla niihin kyllästyy melko pian.


      • hohtokatoaa

        Kyll vanhas vara padahi mut nuoret jää kätehe 40euroa on mun katto liput matkat kahfeet ym. illast.Vanhat naamat pystyy väistää ku pitää olkapään yli naise pään tanssi aian,onhelppo ku olen 152cm ja haen 185cm naista. torella hyvä konsti ei näe nuamavärkkii jos ei mielytä.


      • hohtoahohtoa

        Mämmiä,torttua, kinkkua,lapientekoa,mämmiä,torttua,kinkkua.


      • opittuon

        kären ali aamulla ja illalla yli.


    • seinäjokiset

      No nyt on kuukauden ajan ollut suvantovaihe. Meillä oli aikaisemmin lippujen ns. kattohinta, Kun lipun hinta on yli 16 euroa niin ei huvita lähteä. Kaksi tai kolme tuntia tanssimassa, matkat ja lipun hinta nousi niin paljon siis 18 euroa hengeltä, jätettiin sitten menemättä. Nyt sitten on tottunut tähän vaiheeseen, niin laiskistuu eikä viitsi lähteä. Kalliojärvellä on talvikauden päättäjäiset lauantaina, sinne voisi lähteä näytti olevan lippukin 15 euroa

    • Ei ole vielä koskaan tullut, kerran viikossa on vähintään päästävä tanssimaan ja kesällä sitten kierretään lavoja ihan urakalla. Tällä viikolla ei ollut mahdollisuutta ja tänään en pystyisi tanssimaan kun vatsa on niin täysi, onneksi jouluaattona ei ole tansseja🎁🎄. Mukavaa Joulun aikaa kaikille.

    • mr.naamakulunut

      Alussa lavatanssi oli kivaa. Naiset noteerasivat uuden miehen tulleen tanssiympyröihin. Hauskaa oli, sain hakea ja tulla haetuksi. Toisinaan naiset antoivat tanssivalle miehelle römpsäänsä ilman sen kummempia vonkaamisia.

      Vuodet vierivät. Naama alkoi kulua. Ei huvittanut hakea kuin niitä, joiden kanssa tanssi sujuu tai sitten kauniita naisia. Lopulta olo kuin kehäraakilla. Ei itse huvittanut hakea eikä sitten naistenhaullakaan kukaan oikeastaan enää hae herraa naamakulunutta.

      Lääke tähän oli laajentaa reviiriä. Bensaa paloi. Uudet tanssipaikat uudet naiset ja naama ei ollutkaan kulunut. Taas pärjäiltiin jonkin aikaa.

      Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Yksikään tanssimies ei ole profeetta omalla maallaan.

      Oma kylä 150 km tanssit vailla mitään hohtoa.

      Sitten matka kauas kauas toiselle puolelle Suomea ja kysyntää riittää ja sikahauskaa on.

      Loppujen lopuksi paritanssipiirit ovat Suomessa kussakin maakunnassa aika pienet.

      Jos haluat hohdon takaisin et sitä ensihohtoa koskaan saa enää takaisin. Mitä paremmaksi tulet paritanssijana sitä harvemman kanssa se tanssi sujuu. Ensimmäinen tanssikesä on aina se hohdokkain.

      Konsteja jolla hohtoa voi yrittää palautta:

      * tauko paritanssista (mitä pidempi sen parempi)
      * paritanssilajin vaihto (lavatanssi, kansantanssi, jenkkitanssi, salsapiirit jne jne)
      * pidemmälle suuntautuneet reissut (uudet naamat)
      * oisko jotain listaan lisättävää ?

      • kiertueellajoskusollut

        noinhan se pitkälti on, suomi on pieni maa ja piirit pieniä. Etenkin nykyään kun aktiivisempi tanssiväki vähenee vuosi vuodelta.
        Kivoja tansseja kaikille silti ympäri maan.


      • heinämiesjouluna

        Kyllä kierrän paljon tanssi paikkoja ja jälki on sen mukaista joka viikon loppu uusi nainen .Ei saman naisen kanssa ole pyöritty kauan, pohjanmaa on kuin heinän kaato peltoa.On naisia kun haluavat vain viis kertaa ja kovaa,ei mitään suhdetta..jatkoon,,,,,,,Hohto ei katoa tule mukaan niin näytän kuinka yksinkertaista on heinämiehelle. Tarvii kunnnon 31cm jörrön ei pinellä kerkiä ja orgukkuja sataa kuin sieniä sateella.


      • mies_50v

        Säälittävää, et tiedä rakkaudesta mitään...


      • heinämiesjouluna

        hohtosta kysymys ei rakkaudesta,älä sekota ja häiriköi.


      • Tanssssija

        " Mitä paremmaksi tulet paritanssijana sitä harvemman kanssa se tanssi sujuu ".
        Tuon lauseen kyllä allekirjoitan. Olen jo kauan kehittänyt tanssiani paremmaksi ja ihmetellyt juuri tuon kaltaista lmiötä.


      • Gjnööj
        Tanssssija kirjoitti:

        " Mitä paremmaksi tulet paritanssijana sitä harvemman kanssa se tanssi sujuu ".
        Tuon lauseen kyllä allekirjoitan. Olen jo kauan kehittänyt tanssiani paremmaksi ja ihmetellyt juuri tuon kaltaista lmiötä.

        "Tanssi" enemmän ja mahdollisimman monen kanssa.
        Vähennä kursseilla käymistä. Sinun tarvii saada vienti varmaksi ja helpoksi lukea. Toistoja paljon lisää ja vähemmän uusia kuvioita.


      • HohtoMeni

        Tuntemikset hyvin pitkälti samoja.

        Ennen tuli käytyä 10-15 vuotta tansseissa tai harjoituksissa 3-6 iltaa viikossa. Parasta oli kun sai hakijoiksi naisia, joiden kanssa tanssi sujui tai olivat muuten mieluisia.

        Hohto on kulunut ja ilmeisesti naamakin. Sopivat hakijat vähenivät, en myöskään ollut riittävän röyhkeä juoksemaan heitä kiinni. Peruslajien (valssi, humppa, foksi, jenkka) perustaito ei enää tuonut tanssin iloa eikä muutenkaan toiminut kaikkien kanssa. Olisin halunnut päästä buggeihin, lindyihin, lattareihin, salsoihin ym. "vaativampiin". Tutut osaajat vietiin nopeasti ja tuntemattomien kanssa ei halunnut ottaa epäonnistumisen riskiä. Lopulta tanssit olivat lähes seisomista ja istumista, hakurohkeus vain väheni ja naiset ilmeisesti tulkitsivat haluttomaksi tanssimiseen.

        Nyt jo useita vuosia ilman tansseja, korkeintaa pari kolme kertaa vuodessa jossain syrjäisessä paikassa katselemassa. Välillä herää ajatus aloittaa uudelleen, mutta ihan pelottaa koko suunnitelma. Plussana yleinen tanssitaito lienee kehittynyt ja laajentunut, joten haettavuuden osalta tilanne voisi olla aikaisempaa parempi ellei sitten tunne itseään jo liian osaamattomaksi. Valtavasti unohtamista ja kuinka "taitovaatimukset" ovatkaan ehtineet muuttua.


      • Eihuonovaimitensanois

        Kyllä sinä hyvä mies olet minä tulen sinun viereesi yöksi olen samaa sukupuolta ja kyllä belittää koko yö suurellaan ja hölmöilään itketään ja nauretaan.Rohkastaan toisiamme koko yö ja meistä vois tulla pari.


    • mies_50v

      4 vuotta tanssinut ja ei vielä ole kadonnut, päinvastoin. Tanssin yleensä alusta loppuun, 5-6 tuntia. Kyse on vain musiikin laadusta ja tanssiin eläytymisestä, hyvää musiikkia on hienoa tulkita.

      • Aijaaaa

        Ai jaa....... Miten sinä sitä musiikkia tulkitset ? Askellatko välillä ihan omiasi vai mitä tarkoitat ?


      • oikea_pointti
        Aijaaaa kirjoitti:

        Ai jaa....... Miten sinä sitä musiikkia tulkitset ? Askellatko välillä ihan omiasi vai mitä tarkoitat ?

        Tulkitseminen ei ole pääpointti, hyvä musiikki on. Hyvää musiikkia yleensä saa kun näkee vähän vaivaa.


      • Kukkolan_kukko
        oikea_pointti kirjoitti:

        Tulkitseminen ei ole pääpointti, hyvä musiikki on. Hyvää musiikkia yleensä saa kun näkee vähän vaivaa.

        "Miten sinä sitä musiikkia tulkitset ?"
        Musiikin tulkinnasta juttelee ne, joille sitä on lusikalla syötetty.


      • tääonsepointti

        Musiikin tulkitsemisesta vaahtoaa ne jotka eivät osaa tanssia.
        Kun tanssitaitoa ei ole eikä kyetä kunnolla tanssimaan niin silloin aletaan tanssimisen sijasta tulkitsemaan.


      • eipäs_sekoilla
        tääonsepointti kirjoitti:

        Musiikin tulkitsemisesta vaahtoaa ne jotka eivät osaa tanssia.
        Kun tanssitaitoa ei ole eikä kyetä kunnolla tanssimaan niin silloin aletaan tanssimisen sijasta tulkitsemaan.

        Tanssi on musiikin harmonista tulkintaa, kuviot ja askeleet vain työkaluja siihen. Se joka muuta väittää ei ymmärrä tanssista eikä musiikista mitään.


      • Hjlkc

        "Lahjattomat harjoittelee"
        Tämä sopii erittäin hyvintanssiin.
        Kursseilta voi käydä oppimassa jotain kuvioita, tai lahjakkaammat katselee vain toisten tanssia.


    • zepux

      Joskus hauskaa joskus ei.

    • tanssifani

      Hohtoa voi hakea myös tansikursseilta ja leireiltä. Käymällä aina vaan vaativamman tason kursseja ja alan huppujen valmennusta. Sitten voi mennä muiden maiden huippujen oppiin maailmalle tai vaihtaa opeteltavaa tanssilajia. Voi opetella afrotanssia,salsaa, kansantansseja, itämaisia tansseja, balettia, nykytanssia. Lajeja on paljon. Jotkut saa iloa aloittelevien tanssijoiden tanssittamisesta, kun saa tanssin ilon toisen kasvoille ja näkee toisen oppivan ohjauksesta. Joskus voi olla niinkin, että lajista on saatu jo kaikki irti. Silloin täytyy hakea uusia harrastuksia.

    • Hohdot

      Minulle on vaihtelua kun tanssin kumppanini kanssa koko illan ja välillä vain osan iltaa. Niin ja käymme erikseenkin paljon.

      • silmukkapitää

        Pääsetkö hohtoas antaan kun puoliso ei ole mukana,toisilla hörppii koko ajan kun selkäs kääntää. Kursseile kannattaa mennä ja opetella uutta jos ei opi niin hirteen lopuksi.


      • voitätäelämää

        Tansseissa käy lääke tokkurassa olevia henkilöitä,soitetaan mitä vain vaihka hitaita niin pyöritään ja huidotaan kuin viimeistä päivää,toki niitäkin on jotka doping aineita ja huulirasvoja käyttävät.Eivät varmaan osaa olla paaikallaan kun aineet vaikuttaa eri tavoin hyöritään kappaleitten väliaikakin.


      • Fhkll
        voitätäelämää kirjoitti:

        Tansseissa käy lääke tokkurassa olevia henkilöitä,soitetaan mitä vain vaihka hitaita niin pyöritään ja huidotaan kuin viimeistä päivää,toki niitäkin on jotka doping aineita ja huulirasvoja käyttävät.Eivät varmaan osaa olla paaikallaan kun aineet vaikuttaa eri tavoin hyöritään kappaleitten väliaikakin.

        Eikö se olekaan tämä uusi koulukunta?


      • Nalleasenollap
        Fhkll kirjoitti:

        Eikö se olekaan tämä uusi koulukunta?

        Tanssitilaisuuksien järjestäminen on Kaanaan häistä alkaen ollut sama ;
        Pitää olla järjestäjä, ja tilaisuudella pitää olla tuottoa ,
        viimeksi Nuorten festivaaleilla se näkyi viimekin kesänä, koko kenttä oli täynnä kaljanmyyntipisteitä ,
        Olut tuottaa kauppiaalle , siinä sivuilmiönä joku vähän soittaa meluaa kunkin omaan tyyliin . Kaljapöhnässä on ihan sama mitä lavalta kuuluu ,
        tanssipaikat lopettaa ; viimeksi kai karjalantalo ; yleisö on raitistunut , naiset eivät ota tosissaan enää noita lavojen nelikymppisiä viikkojen viinaputkelta tuoksahtavien satujen sankareita , ja kun kaljan kauppa ei käy , tulee konkurssi järjestäjälle , mikä on suuri harmi tav, harrastajalle ,


    • Seoliennen

      "Oi,aika nuoruuden,kai muistat viellä sen,
      sun silmies loistetta ,onnea mun,unhoittaa voinko sun."

      • oletkosinäseuraava

        Ei hohto katoa mihinkään se vain siirtyy, eilen sain juuri eronnutta oli kuin pakasta otettu,miksi ette rakastele kun olette liitossa? Tämäkin tapaus monta vuotta ei mitään säpinää ja nyt sai sellaista PÖLLYTYSTÄ että pari päivää menee levätessä.


      • Maailmamallillaan

        Sinua ei taida enää toiste ottaa. Hyvä kun eroon pääsi. Oppinut jotain nyt..


      • 2017sarvitäydellinen

        Kyllä ottaa soitteli ja kiitteli hyvästä PÖLLYTYKSESTÄ. Mitä kauheaa tässäkin näet,oletko vain naisten kanssa ,,,,,,,,,,juttelia?


      • VoiRaukkaa
        2017sarvitäydellinen kirjoitti:

        Kyllä ottaa soitteli ja kiitteli hyvästä PÖLLYTYKSESTÄ. Mitä kauheaa tässäkin näet,oletko vain naisten kanssa ,,,,,,,,,,juttelia?

        Kyllä pitää ihmisellä olla huono itsetunto kun pitää täällä yrittää todistella että olis naista saanut. Tosimiehet ei tarvitse kenellekään todistella. Epäilen kyllä, että nuo on vain fantasiota.


      • reikäpalloa
        oletkosinäseuraava kirjoitti:

        Ei hohto katoa mihinkään se vain siirtyy, eilen sain juuri eronnutta oli kuin pakasta otettu,miksi ette rakastele kun olette liitossa? Tämäkin tapaus monta vuotta ei mitään säpinää ja nyt sai sellaista PÖLLYTYSTÄ että pari päivää menee levätessä.

        En tiedä kumpi reikä hohtaa mutta on sillä merkitys.


    • hehhet

      Ja uskoit "vastaeronnutta" . Monellekohan on samat litaniat sanonut ja aina tulee uusia hyväuskoisia.

      • reikäpalloa

        Huomenna tansseihin ja eronneelle sarvea koko yö, näin alkaa vuosi 2017 olen reikäpallon pelaaja. mut nyt kaks reikää taitavat olla samanlaissii,toinen vähemmän karvainen.


      • hulluaeiköniin

        Huomenna tansseihin ja kasseja tyhjentään,rouvat saa jytkyä sydämmen kyllyyteen saakka.


      • askellusta

        Teeriharjulla hohtoa!!!!!!!


    • Hohtoa

      Hohto katoaa, jos ei osaa nauttia musiikista, hyvistä ihmissuhteista, läheisyydestä, tanssiparnerin hyväksynnästä, eikä ymmärrä / osaa tanssin perusteita.
      Eli yritäthän ymmärtää tanssin syvintä olemusta, musiikin mukaista / soveltamaasi yhteisen liikkeen harmoniaa ja kannattaisi varmaankin miettiä / työstää saamaasi sanatonta palautetta sekä hankkia lisää tanssitaitoa / sopeutumista tanssiparnerisi tanssitaitoon ja tyyliin. Tämän soveltamista auttaa perus askelluksen /-kuvioiden opettelu sekä niiden musiikkiin / rytmiin soveltaminen.
      Vuosikymmeniä aktiivisena tanssin harrastajana, ja harvakseltaan kursseja käyneenä, voin todeta, että kukaan ei osaa kaikkea, mutta jokaisessa tanssi-illassa on ollut "Hohtohetkiä" sekä " epäonnistumisia.
      Hyväksy; että et sinäkään eikä kukaan osaa kaikkea, eikä ole koskaan liian hyvä, vaan aina kannattaa kehittää itseään ja yrittää saada tanssipartnerisi nauttimaan tanssistanne, sillä ainoastaan näin saat itsekin tanssinautintoja..
      Ei muuta kuin nenä tuuleen ja tanssimaan. Näin saat "Hohtoa" elämääsi.

      • aothoh

        Mulla on hyvä tanssitaito ja askellus,oli uudenvuoden tansseissa ja nainen kyseli onko sinulla rakettia vastasin on yksi raketti jonka haluan ampua sinun jalkojen väliin ja sitten mentiin tussauttamaan, tuli kyllä melkoinen mälli jonka muistaa vielä monta vuotta.Kyllä siinä HOHTOA oli.


      • loppiainenq

        Tänään uusi mälli loppiaista jalkoväliin.34,8cm pruit pruit.


      • apuvaapuva

        Ja tulinen mälliä nautti 38v. opettaja luonani.


    • Suvi_Suvanto

      Minulla kesti suvantovaihe 18 vuotta ja taas tanssitaan

      • Sulo-Suvanto

        Mulla kesti suvantovaihe pari tuntia kun vaimo lähti pistä paremmaksi ja taas tanssitaan kuollut veri häviää kehosta.


    • tanssi57

      hohto katoaa esitettävästä musiikista johtuen, vuodesta toiseen samat kappaeet, tuli vaan tunne, et tätä on jo tanssittu tarpeeksi. onneksi tullut uusiakin sovituksia, mut soitetaanko niitä tanssipaikoilla? ja kivahan on tanssia kappaleita jotka ei ole vartavasten tanssittavaksi tarkoitettukkaan. kyllä on osaksi asiatonta porukkaa tällä palstalla.

      • positiivinen_yllätys

        Kokeile esim. Jonna Ortjun ja Lumottarien tansseja, heillä on mainioita muista erottuvia tulkintoja. Oikeata hyvän tuulen musiikkia alusta loppuun, iloista menoa. Suosittelen.


    • nelikymppinen-nainen

      Kyllä, juuri noin on käynyt. Aluksi hohto katosi, ikäänkuin laimeni. Into palasi pikkuhiljaa, muttei väkevänä ja pitkäkestoisena. Hohto tulija meni kuin aaltoliike. Aallonharjat vain madaltuivat. Sittemmin on ollut vain pieniä häivähdyksiä entisen hohdon muistosta. Nekin niin laimeita, ettei enää jaksa lähteä yli 100km suuntaansa tanssireissuille, minkä saman aikanaan jaksoi miten vaan.
      En tiedä ilmiön syytä, vaikka tunnen ilmiön omakohtaisesti. En ehkä täysin allekirjoita joidenkin kirjoittelijoiden perustetta kuluneesta naamasta.
      Oma veikkaukseni on se, että aluksi vallitsee tunne "kaikki on mahdollista / mitä tahansa voi tapahtua". Ja pienet mukavat kokemukset pikkuhiljaa hilaavat omaa oletustasoa illan onnistumisesta ylemmäs. Jossain vaiheessa perustasoinen kokemus ei enää tunnu miltään, sillä niin monta mukavampaakin iltaa on tullut nähtyä. Samat sävärit saadakseen tarvitaan kerta kerralta mukavampia kokemuksia. Ja eihän niitä sillä tavalla ole tarjolla kokoajan kasvavalla annostuksella. Kun oma tanssitaito paranee, vaaditaan hyvältä tanssikokemukselta senkin takia vuosi vuodelta enemmän.
      Itse olen nyt pitkällä tanssitauolla. Pidä sinäkin niin kauan taukoa, että liian suuret odotukset laimenevat ja tylsäkin tanssi-ilta olisi tervetullut vaihtelu.
      Älä kuitenkaan tästä synkistele, näin tiedän käyneen monelle intohimoiselle tanssin harrastajalle. Ja elämä jatkuu jonkin aikaa jonkun muun mukavan harrastuksen parissa.

      • teehaluttavaksi

        Näin on olen 88v. ja pitänyt taukoa jonkin aikaa mutta nyt sain viimeisen lapseni hoitolaitokseen niin nyt on aikaa lähteä tansseihin,aluksi pitää ottaa varovasti kun ei ole tullut käytyä aikohin.Odotuksia ei aluksi kannata laittaa suudeksi pari kertaa viikossa nyt aluksi ja nuoria poikia vähän hakea naisten tunnilla.


      • viiskymppinenmies

        Olipa hyvä ja todellisen elämän makuinen kertomus. Minulle on käynyt aikalailla samalla tavalla. Minäkin pidän vähän taukoa tanssimisesta kun hohdokkuus oli enää vain hailakka varjo entisestään.
        Tuo voisi olla sopiva tauon mitta, että " tylsäkin tanssi-ilta tuntuisi olevan tervetullutta vaihtelua ".


    • 5-kymppinen_mies

      Kuinka kauan teillä on mennyt hohdon katoamiseen - mä oon tanssinut 4 vuotta ja nyt enemmän kuin koskaan, loppiaisena 14 tuntia?
      Minulle tanssiminen on erittäin hauskaa; tulkitsen enempi musiikkia, kuviot tulee jos ovat tullakseen. Jotkut naiset tykkää siitä, toiset ei. Kaikkia ei voi miellyttää, ja tärkeintä on, että joidenkin kanssa on todella hauskaa. Siitä se hyvä tanssi-ilta syntyy.

      • Solmu-Mäkelä

        Hohtoa on kun saa tanssin jälkeen reilua PILLUA ei mitään fivistelyä.Jos aina joutuu runkkaan niin kyllä hohto vastakkaiseen sukupuoleen katoaa.Tanssin merkitys katoaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe