"Itsemurha"

Vihdoinkin saadaan kiinni elävänä vastaantulijaa päin ajanut itsemurhakandidaatti.
On mielenkiintoista nähdä, miten laki ja oikeus nyt toteutuvat, kun kaksi nuorta menehtyi ja itsemurhaaja itse jäi mustelmille.
Vanhastaan tiedämme, että rattijuopon aiheuttama kuolemantuottamus kuitataan usein sakoilla ja ehdonalaisella.
Minusta kyseessä on murha.

21

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletkovarma

      Oletko varma , että oli itsemurhakandidaatti ? Olisi kannattanut ajaa päin rekkaa tai kallioleikkauksessa kallioseinämään, kuten yleensä.
      Mitä iloa siitä on, jos saatiin elävänä kiinni, eikö olisi ollut parempi yhteiskunnan kannalta kun olisi kuollut ? Olisi säästynyt vankilakustannukset , oikeudenkäynnit ja teon uusiminen.

      • exrek

        Aika vaisu itsemurhayritys oli, kun valitsi kohteeksi kaikista heikoimman. Onhan 12-tiellä jatkuvasti runsaasti myös raskasta liikennettä. Hulluhan se on, ja saattaa syyntakeettomana välttyä linnatuomioista. Hullujenhuoneeseen ehkä suljetaan joksikin aikaa, mutta olisi se pitänyt tapahtua jo aikaisemmin. Mutta mielisairaat kulkevat vapaasti kunnes jotakin ikävää tapahtuu.

        Humalan syyksi sitä ei voi laittaa, sillä ei puolentoista promillen känni vielä riitä luulemaan mopoauto rekka-autoksi.


    • Luin lehdestä. Luotan yhä mediaan.
      Minusta kahden ihmisen surmaamisesta tulee joutua vastuuseen, se on parempi yhteiskunnan kannalta kuin itsemurha, joka vie mukanaan kaksi sivullista ihmistä ja kaksi ajoneuvoa. Ei sekään ole ilmaista.
      Mutta hyvä, että tästäkin asiasta tulee eriäviä mielipiteitä keskustelupalstalle.

      • Kustannuslaskija

        Miten se on yhteiskunnan kannalta parempi?

        Vuosi vankilassa on 70.000 euroa muut.


    • selvä.tapaus

      murha mikä murha.

    • hoito.vai.häkki

      Kiinni otettu tila-auton nokialainen kuljettaja kertoi poliisille aikoneensa tehdä rekkaa päin ajamalla itsemurhan.
      Huonossa hapessa ollut itsiskanditaatti hahmotti väärin vastaantulevan mopoauton massan ja koon.

    • sururullinen-tapaus

      Tommonen autoilija teki tahallaan murhan,
      ilmeisesti ei ensin arvannukkaa että pikku-autossa olevat kuolee heti,
      ilmeisesti tommonen autoilija oli lapsenomaisessa häiriötilassa,
      teki tahallista kiusaa pienemmälle vastaantulijalle
      k a r m e i n seurauksin,
      se vaan harmittaa, kun tämmöset juopot liikenteessä
      ei itse juurikaa loukkaanu,
      jäävät henkiin ,
      vaikka ovat tuottaneen viattomille sivullisille joko ikuisen vaikena vamman
      tai lopullisen kuoleman,
      jotenki ei vaan voi ymmärtää tommosta tahallista hunsvottia liikenteessä,
      eikä sille pidä antaa ikinä anteeksi tekoaan,
      rangaistus pitää olla suuri
      ainaki 500 000 euroa sakkona
      ja 10 vuoden vankila reissu päälle,
      maksakoon loppuikänsä rahana tekoaan, anteeksi ei anneta,

      liikenteessä pitää aina autoilijan olla vastuullinen,
      kunnioittaa a i n a muuta liikennettä ja toimia itse aina oikein,

      • autoilu.ja.mielenterveys

        Mopo-auton päälle tahallaan ajaneen tila-auton massa on moninkertainen. Kuin hapsenkakkiaisen suhde pikku-Fiatiin.


    • jjoutava

      Mopoautot olisi kiellettävä ja varmaan asuntovaunut ja asuntoautot kun ainakin suurin osaosa niistä on liian heikkorakenteisia, Siinä its.m.kand. pettyy raskaasti kun jää henkiin. Asuntovaunuveturi oli joutunut kolariin niin hämmästyin kun perässä oleva asuntovaunu oli kaikkine seinineen ja kattoineen levinnyt pitkin tietä, ehjiä osia levällään. -senkun ruuvailee kasaan taas.

      Mopoauto on mielestäni siihen heikkoudessa verrattavissa.
      humalatila oli äijällä aikamoinen kun valikoi vastaantulijan noin väärin.

    • reppuriika

      Oliko se sitten itsemurha. Ihan hyvin voi se tyyppi yrittää lievittää tuomiotaan vetoalla, ettei halunnut murhat vaan ensisijaisesti itse kuolla.

      • Yleensä nämä raukkikset kuolevat ja vievät mennesään usein monta ihmistä. Nyt on oikea aika tuomita tällainen yrittäjä. Itsemurhan yritys pitäisi olla raskauttava lisä.
        Toivottavasti istuu pitkään linnassa.


      • Olisikkotämäkohtuullista

        Masentunut, joka yrittää/tekee itsemurhan ei ole vaaraksi muille kuin itselleen. Tämmöiset liikenteessä ym. tilanteissa "itsemurhaa" suorittavat ovat niin täynnä vihaa ja koston halua, että raivon puuskassaan haluavatkin ottaa mahdollisimman paljon "mukaan lähtijöitä". Siksi näitä raivopäitä ei pidäkkään laskea, kuin koiraa veräjästä, vaan tuomita murhasta.


    • Kyseisellä henkilöllä on mielenterveystaustaa ja itsemurhayrityksiä.
      Ilman riitaa ja viinaakin itsemurhakandidaatin aivot ovat niin täynnä omaa oloaan, ettei kykene hahmottamaan mitään muita asioita.
      Aikaisemmin on voinut ajatella ajavansa rekkaa päin, mutta riidan, viinan ja sairauden yhdistelmähetkellä ei päässä ole ollut yhtään mitään muuta, kuin että on nähnyt lähestyvät valot. Kaikki muu on selittelyä.
      Tälläinen henkilö on niin vaarallinen, että hänet pitää saattaa pakkohoitoon..
      Pelkkä muutaman vuoden linnatuomio ei pitkällä aikavälillä hyödytä, hetken päästä hän on taas yhtä vaarallinen ilman hoitoa.

      • Montaasorttia

        Kannattaa myös erottaa toisistaan itsemurhayritys, ja "itsemurhayritys" jota käytetään manipulointi ja kiristyskeinona.


      • autoilu.ja.mielenterveys

        Mopoauton litsanneen autonkuljettajan vaimo oli edellisenä päivänä ottanut eron väkivaltaisesta miehestään.

        Poliisit olivat tulossa miehen kotiin, mutta myöhästyivät. Kuljettajat tien päältä olivat ottaneet yhteyttä poliisiin.


      • Montaasorttia kirjoitti:

        Kannattaa myös erottaa toisistaan itsemurhayritys, ja "itsemurhayritys" jota käytetään manipulointi ja kiristyskeinona.

        Itsemurhalla uhkailu on asia, joka pitäisi aina ottaa vakavasti.
        Vaikka tekijä ei sitä todella tarkoittaisi jo uhkailu kertoo, että jotain on elämässä vialla.
        Jotkut ryhtyvät tekoihin, etteivät tarkoitakaan tappaa itseään, vahinko voi silloin silti käydä.
        Noita liikenneitsemurhia tapahtuu aika paljon, niitä vaan ei tilastoida erikseen ne hukkuvat muihin kuolintilastoihin.


    • jakolasku

      Silloin kun mieli on musta ja ajattelukyky kadonnut niin jotain vakavaa ja lopullista tapahtuu. Kohtalon sormi on arvaamaton.
      Yleensä ajokohde on rekka tai kallionseinämä.

      • cittä_ecäli

        Murskausajon tehnyt nokialaismies puhalsi 1.42 promillea poliisin alkopilliin.


    • reppuriika

      Ei se päin rekkaa ajaminenkaan takaa varmaa kuolemaa ja voi tulla myös yhteiskunnalle kalliiksi. Tiedän tyypin, joka ajoi tahallaan päin rekkaa. Sai vakavat vammat, leikattiin monta kertaa ja tietääkseni ei enää koskaan palautunut työkykyiseksi, tosin oli jo melkein kuuskymppinen.

    • antakaa.olla

      Siinähän riekutte kuin haaskalla toisten tragediaa märehtimässä. Tarpeeksi saa iltalehdistä lukea jos tiollainen kiinnostaa.

      • Ja silti avasit ketjun ja olet vielä iltalehdistäkin lukenut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe