Lehmämuistoja

Kirjoitin pitkän jutun lehmistä sodan jälkeiseltä ajalta,
viesti katosi taivaan tuullin,


ilmeisesti lehmätki lentää, heh,
ainaki viesti lähti vilkaaksi, minne lie menny,

siinä mielessä harmittaa ku panostin jaarittelemiseen koko voimallani,
hohoijaaa,,,, ei nyt ainakaa jaksa samaa ruveta toistamaan,

Tuola niitä on muutaman kymmenen metrin päässä viitisenkymmentä valkoista emolehmää, lisäksi 2 sonnia, vasikoita ja hiehoja. Nuorin on 60 kiloinen ja 6-päiväinen. Terhakka kuin Matti Airaksinen http://img.yle.fi/ylex/kuva-arkisto/article8537135.ece/ALTERNATES/w580/Matti Airaksinen 2 neliö. Ayshire-rotuiset lypsylehmät ei herätä niin lämpimiä muistoja, vaikka oli ne kuintenkin niin lämpimiä että parsivavetta lopulta likosi, ruostui ja ryhtyi lahoilemaan. Nyt ollu 10 v tyhjänä ja uudessa navetassa charolaisia

Kilttejä ja mukavia elukoita, vaikka ei mitään järjen jättiläisiä.
Kokemusta vain mökkiläisen poikana noin 16-vuotiaaksi asti.
Kerran koitin hieholta Pillun. Oikein oli hyvän tuntuinen Pillu! Ei oikein tykännyt ensin, mutta kun klittaa hipaisin niin olisi heti antanut naida. En sitten kuitenkaan nainut.

Pientilan poikana tunnen lehmän, vaikka en varsinaisesti ole niitä hoitanut. Navetassa niitä oli 3-4 ja toisinaan myös sonni, possu, lampaita ja muutama kana.
Kun heinät oli korjattu ja uusi kasvu alkanut, pääsivät lehmät pelloille. Meillä oli myös muutaman hehtaarin peltopala reilun kilometrin päässä pihapiiristä, jonne minä ne aamuisin vein ja iltaisin hain. En osannut tietä pitkin viedä niitä yhdessä, vaan talutin ne yksitellen ja juoksin takaisin. Siinä kuntoni kohosi niin, että koulun juoksukilpailuissa olin ylivoimaisesti nopein yli 400 metrin matkalla.

Mutta kyllä ne lehmätkin voimistuivat. Alussa niiden kävely oli hidas ja kankea, mutta loppukesällä kävelivät reippaasti, varsinkin jos vähän hiostin.
Syksyllä oikein säälin, kun pitkän talven taas joutuvat olemaan kytkettyinä ahtaissa karsinoissa.

Nyt on minunkin askel lyhentynyt talven aikana. Tänään vajaan kahden kilometrin aamulenkillä kului aikaa puoli tuntia, kun samassa ajassa pitäisi matkaa taittua yli 3 km.

Olin 4-vuotias, kun muutettiin isän rakentamaan rintamamiestaloon.
Muistan, kun äidin kanssa haettiin ensimmäinen lehmä, ruskea ja toinen ayshire ruskeanvalkoinen.
Muistan sen navetan, kahdelle lehmälle tehdyn. (myöhemmin se purettiin ja tehtiin isompi).Joskus vanhempana yritin lypsää, en oikein onnistunut siinä.
Sen muistan, kun äiti ulkona lypsi, koivunoksilla kärpäsiä huidottiin pois.
Assistentti kun oli kylällä yöpyi meillä.

Lapsuuden kodissani oli lehmiä siihen asti kun maitoa alettiin myydä muovipusseissa ja sitä sai myymäläautosta ja kyläkaupasta. Ihan tarkkaan en muista milloin karjan pito sitten lopetettiin.
Eipä oikeastaan muuten tarvinnut olla navettahommissa kuin heinäaikaan aherreltiin pelloilla. Ei äiti patistellut lypsämään, kun toinen lehmä oli vihainen ja ei hyväksynyt mielellään vierasta lypsäjää. Viimeinen lehmä oli niin oikukas että lypsettiin jopa nuorissa. Oppi sen kai sen tavan ja se naru piti köyttää aina jalkojen ympärille lypsyn ajaksi.
Silloin lehmiä pidettiin kauan ja oli pitkälle toista kymmentä kertaa poikineita. Kyllä niihin tavallaan ainakin hoitaja kiintyi ja äidillä oli Ilo-niminen lemmikkilehmä. Laitettiin teurasautoon kun ei enää tiinehtynyt ja alkoi olla jaloistaan huono. Oli se äidille kova paikka kun korkealaitainen oli noutanut eräänä päivänä. En sattunut olemaan kotona kun Ilo vietiin.

Ukolla oli niitä kymmenkunta kunnes jäi eläkkeelle.- Siihen se sit loppui.- Suomess viel maitotiloja ???

Navetan kosteanlämpimän tuoksun muistan, en kuitenkaan muista, oliko siellä yksi vai kaksi lehmää. Muistikuvissani ei lehmää evakkoon lähtiessä, ilmeisesti joko teurastettu aiemmin tai armeijan evakoima(t) ennen saksalaisten tuloa, Lähes vuosikymmen myöhemmin vieraillessani siellä ei navettaa eikä savusaunaa enää ollut.

Muistan leppoisan maalaismökin elämän. Oli lämmin varmaan heinäkuun lopun tai elokuun alun sää. Akoin olla iltapäivä, hyönteiset, paarmat, kimalaiset surisivat ympärillä, ilmassa leijaili lievä navetan tuoksu. Miellä karja oli ulkona aitauksessa, mutta laidun oli niin pieni, että niittoruoho kannettiin eläimille toisaalta. Istuin usein aidan vieressä reikänäkkäri kädessä (vanikka oli lohkaistu pakasta, jossa oli neljä annospalaa ja yhdessä niistä oli reikä kulmassa) ja katselin kun lehmä ja vasikka rouskuttivat heinää ja toisella lehmällä oli kasa etäämmällä.
Oli se huoletonta varhaisnuoren elämää: luonnon kauneus, tuulen vieno hyminä, lintujen laulu ja hyönteisten surina. Ei vielä painaneet tulevaisuuden raskaat huolet, maailman pahuuskaan ei tullut räminällä päin näköä.
Ei ne lehmät niin tyhmiä ole. Kun niitä hoitaa pientilalla luomuolosuhteissa pitkän aikaa, niin tulee yhteys hoitajan ja eläimen välille.
Kyllä lehmä osaa mennä kaali- ja lanttupellolle silloin kun ihmissilmä ei huomaa, osaa itkeä, murjottaa.

Kerran veimme syksyllä karjaa toiselle niitylle ja äidillä oli marjasanko mukana. Matkalla suolle äiti pysähteli poimimaan marjoja. Tuittupää Kukka-lehmä asteli vierelle ja potkaista kopsautti siihen sankoon. Samoin sama lehmä saadessaan "herneen nenäänsä" potkaisi maitosangon kumoon viime vetäisyillä. Vaati että hän sai heinäannokset ensin.
Syksyllä kun vasikoita teurastettiin, niin kyllä lehmät vaistosivat tilanteen.
Lehmillä oli tarkka sisäinen kello ja tiesivät tulla lypsylle metsästä (ennen 1963v. olivat vapaasti metisissä). Karjan kellokas, johtava lehmä oppi käyttämään omia reittejään metsässä ja muisti ne vielä seuraavanakin kesänä.
Ei nykyiset tuotantolehmät pääse näyttämään luovuuttaan ja älyään ja jäävät "tyhmiksi" tuotantokoneiksi.

Tässä vähän Iitin Tiltu KETJUUN!

https://www.youtube.com/watch?v=jUjYZIrs5Pw

Navetassa 7-8 lypsylehmää plus hieman nuortakarjaa, kesäisin nuorten tehtävä viedä lehmät laitumelle lypsyn jälkeen ja noutaa illalla jälleen lypsettäväksi konelypsy tuttua, jopa hieman lypsänyt käsinkin kävi se mieheltäkin. Lehmät kaipasi joskus myös sulhoa selkäänsä sonni löytyi naapuritalosta joka esileikin jälkeen hyppäsi lehmän selkään tehden sen mitä pitikin tehdä lehmän ynistessä tyytyväisenä. Siinä nuorukainen sai tutustua luonnollisella tavalla seksin saloihin.

Seitsemän lypsylehmän karja oli meilläkin aikanaan Sipoossa. Ilo oli katsella niiden pääsyä keväällä laitumelle. Navetta oli maantien vieressä, joten jouduimme kesäaikaan eristämään pääsyn sinne ja naapurit olivat apuna ensimmäisinä päivinä laskiessamme nuo ensin varovaisesti kurkistelevat naudat laitumelle.

Kyllä kirmailu alkoi, häntä pystyssä törmäiltiin, onneksi kepit pitivät ne kurissa.🐂🐄🐃 🐂🕺🏃🏿🐃🐂🐄🏃🏿

Rauhoittuvathan ne ajan kanssa, soma näky olikin rauhassa makaava märehtivä karja iltapäivisin. Tein-iässä opin Ruotsin vuosina lypsämäämkin, joskin lypsykoneen tultua, jäi vain vasikoiden ruokinta osakseni. Ternimaidosta vasikantanssia kaipaan joskus vieläkin. Ja komeaa pullan ja pannukakkujen paistamista loppumaidosta.

Muistoja löytyy jo lapsuuden mummolasta, missä aina oli lehmiä, noita mukavia paimennettavia emoja. ❤️

Hyviä avuja; lehmän hermot, norsun muisti. Niillä pärjää pitkälle.

Isän isäni kanssa lehmiä paimensin eripaikkoihin. Nyt ei ole edes hänen taloa jäljellä. Pellot kylläkin ja hyvällä paikalla.