Variksetkin nauravat Suomen armeijalle!

Nuo puolustusvoimien pullamössöt varusmiehet, joiden lyhyt palvelusaikakin on lähinnä vitsi, eivät pärjää edes päivääkään saman suuruisille Venäjän Speznaz-joukoille, jotka ovat erittäin kovassa kurissa ja äärimmäisen vaativassa koulutuksessa opastettu sodankäynnin maailmaan.
Venäjällä on näitä erikoisjoukkoja useita tuhansia ja suuri osa niistä heti muutaman kilometrin päässä Suomen rajasta.

Kannattaisi lueskella vähän muutakin näitä kotimaisia HS:n lööppijulkaisuja, joiden informaatio perustuu lähinnä mielipiteisiin ja niiden muokkaamiseen faktoista puhumisen sijaan, että olisi selvillä mitä maailmalla tapahtuu. Kun olin intissä, niin yksikään koko pataljoonassa ei minun lisäkseni pärjännyt kiitettävästi fyysistä voimaa ja kuntoa vaativissa tehtävissä minulle, joten tiedän mistä puhun.
Ilmianna
Jaa

175 Vastausta

Eniten on naurettava niille täällä, jotka kuvittelevat Suomen pärjäävän jopa Venäjälle!
Ilmianna
Jaa
Mitäpä se iiro näistä asioista ymmärtää, kun ei ole edes varusmiespalvelusta suorittanut. Luulee olevansa reservin upseeri ja kurssin priimus, muttei tiedä missä yksikössä palveli. Höpöttää vain "pataljoonasta", ja siitä paljastuukin kokemattomuus.

Tosin jos iiro onkin profiilikuvansa mukaisesti turkkilainen, sen ymmärtää.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
12 VASTAUSTA:
Vaikka aloittaja ei olisi inttiä käynyt niin se ei tarkoita sitä että kuseen jouduttaisi Venäjää vastaan oli sen suorittanut kuinka moni suomalaisista hyvänsä, mutta millä aseilla ja ammuksilla. Perunoita viskomallako uskot pärjääväsi Venäjälle!?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ateisti1982 kirjoitti:

Kuseen jouduttaisiin, mutta ei aloittajan kuvittelemalla tavalla. Perunoita ei tarvitisi sentään viskoa, vaan tykistön kranaatteja. Huoltovarmuuden, ohjuspuolustuksen ja ilmatuen vuoksi olenkin NATO:n kannalla.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:

Mistähän niitä kranaatteja Suomi saisi ..joulupukin tontutko niitä valaisi? Patria on myyty Nato maihin! Jep, Suomen omintakeisuus, jota ei missään muodossa ole onkin eräs syy miksi olen Naton kannalla ja sen lisäksi että siinä Natossa on suurin osa Euroopan maista. Suomalaiset ovat tunneperäisistä syystä hyvin "natofobiittisia" vaikka Venäjä ei ole muillekaan rajanaapureilleen osoittanut mieltänsä Natoon liittymisen jälkeen.
Käsitteenä se että Venäjä hyökkäisi Suomeen jos Suomi liittyisi Natoon on varmasti on jostakin viime sotien ajalta.

On niitä nyt toki jonkin verran... itse asiassa aika paljon. Melko monta kuukautta saisi ampua, ennen kuin loppuisivat.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
On niitä nyt toki jonkin verran... itse asiassa aika paljon. Melko monta kuukautta saisi ampua, ennen kuin loppuisivat.
Ei taida kovin kauaa riittää n. 250 000-350 000 reserville, kunnei täällä riitä aseita edes kaikille? Tosin tuosta reservimäärästä tippuu moni työpalveluun ja ihan luonnollista tietä tai sitten oman käden kautta, ettei ne koskaan astu palvelukseen. Lisäksi moni kieltäytyy reservistä sodan aikanakin (teloitus ei ole luvallista enää Suomessa sodan aikana). Niitä ammuksia ei kuitenkaan enää Suomessa valmisteta vaan monet ase- ja ammustehtaat sijaitsevat nykyisin Nato maissa, Venäjällä tai Kiinassa jne. Suomella ei ole mitään ammusten sarjatuotantoa enää itsellä (viime sotien aikana vielä oli ja suurin osa saatiin Saksalta), eikä kykenisi sellaista tuotantolaitosta perustamaan edes sodan ajaksi.

Valmistetaan Suomessa, esimerkiksi 81 mm, 120 mm ja 155 mm kranaatteja Sastamalassa Nammon tehtaalla. Samoin taistelupanssarivaunujen ammuksia. Jo nyt varastossa olevien ammusten määrä on valtava. Ne eivät lopu parissa kuukaudessa. Kevyiden aseiden patruunoita tekevät Sako ja Lapua. Sota ei jää käymättä, vaikka ne eivät valmistaisi enää yhtään lisää. Reservistä tippuu miehiä, mutta vastaavasti otetaan tilalle. Suomessa toimii n. 80 puolustusteknologian yritystä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
katsoin-minäkin kirjoitti:

Riittää siis rauhan ajalle, mutta ei riittäisi sodan ajalle. Oman tuotannon tulee olla rajaton sodan aikana ja sellainen on hyvin mahdotonta Suomelta vaikka Suomessa olisi miljoona puolustusteknologian yritystä. niistä suurimman osan vihollinen tuhoaa ensimmäisten päivien jälkeen joten yritysten määrä mahdollisesti putoisi.

Monesti vaan puolustusvoimat tilaavat ulkomailta aseistusta.

Ei, vaan nimenomaan mitoitettu sotaa varten. Luuletko, ettei Suomessa ole ajateltu ennakolta tilannetta, jossa vihollinen tuhoaa tehtaitamme? Et kai oikeasti luule, että ei ole.

Ulkomailta tilataan sellaista, mitä Suomesta ei saa, esimerkiksi ilmataisteluohjuksia. Niiden ja kaiken muun ulkomailta tilattavan suhteen olen nimenomaan NATO:n kannalla samoilla perusteilla kuten sinäkin.

Kiitos asiallisesta keskustelusta.

Suomessa ei ole ajateltu nykytilannetta. Miksi kenraalit sanovat muuta jos todellakin jos toisin toimittaisi. Monesti monet varusmiespalveluksen suorittaneet kuvittelevat että sotaa käytäisi vain metsäolosuhteissa (harjoitusalueella, muuten eivät osallistu sotaan?) vaikka tosiasiassa maanpuolustus Suomessa perustuu lähinnä kaupunkiolosuhteisiin sota aikana, eikä metsäisiin maaastoihin. Jollei ne pääse metsäisin olosuhteisiin maastoon niin eivät tartu aseeseen eli sellaisia talvisodan hengen mukaisia käsityksiä ja uskomuksia monella varusmiespalveluksen käyneellä vielä tosiasiassa on, joka on todella säälittävää!

"Luuletko, ettei Suomessa ole ajateltu ennakolta tilannetta, jossa vihollinen tuhoaa tehtaitamme?"

Mitä tehtaita? Missä niitä Suomessa on? Luuletko todellakin niin että jokainen tehdasrakennus pysyisi myöskin ilman minkäänlaisia vaurioita? :) Ethän uskottele moista kenellekään sillä se olisi jo liioittelua?

Juoksuhaudat on vanhan sodan temmellyskenttää. Moisia ei enää rakennuttaisi tai niillä ei olisi kuitenkaan mitään käyttöä. Moni varusmiespalveluksen käynyt menisi rintamalle niitä kaivelemaan. :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Kuseen jouduttaisiin, mutta ei aloittajan kuvittelemalla tavalla. Perunoita ei tarvitisi sentään viskoa, vaan tykistön kranaatteja. Huoltovarmuuden, ohjuspuolustuksen ja ilmatuen vuoksi olenkin NATO:n kannalla.
Vaikka ei Natossa olla, niin hiljattain on tehty brittivetoinen sopimus, jossa Ruotsi ja suomi ovat sopimuskumppaneita. Onhan tuo Britannia myös ydinasevaltio.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
espoolainwn kirjoitti:
Vaikka ei Natossa olla, niin hiljattain on tehty brittivetoinen sopimus, jossa Ruotsi ja suomi ovat sopimuskumppaneita. Onhan tuo Britannia myös ydinasevaltio.
Varoitan vain,että saattaa tehdä vähintäänkin kipeää
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Noh, noh hiirulainen. Koitahan pysyä totuudessa, kuten minäkin aina. Minä kyllä tiedän missä palvelin, mutta mitä se sulle muuten kuluu? hahah! Profiilissani ole minä eli älä puhu paskaa tutkkilaisesta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Tukkilaisesta? Turkkilainen kuntosalin työntekijä siinä kuvassa on, nimikin löytyy salin henkilökunnan esittelystä. Osaatko itse katsoa?

Minäkin tiedän, missä sinä palvelit. Et missään.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Tukkilaisesta? Turkkilainen kuntosalin työntekijä siinä kuvassa on, nimikin löytyy salin henkilökunnan esittelystä. Osaatko itse katsoa?

Minäkin tiedän, missä sinä palvelit. Et missään.
Älä jauha paskaa. Laitahan nimi esiin ja h-kunnan esittelyineen poju. Hopi, hopi! Sinä et tiedä missä palvelin ja se varmaakin vituttaa sivaria. Todista poju höpinänäsi tai ota syväkyykky! Hopi, hopi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:

Heh heh, pöljähän sinä olet. Et taaskaan tajunnut mistä oli kyse. Tavaa uudestaan: Et ole palvellut missään.

Tuolta löytyy "nimesikin". Katsotaanpa, osaatko etsiä? Löydätkö henkilökunnan esittelyn?

http://temelsafinaz.com

Tavaahan poju uudelleen. Äitisikö kertoi, etten ole käynyt inttiä, vai kuulitko äänen tyhjää kolisevasta kallostasi? Hahaha! Nimeä ei edelleekään löydy. Hahah!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Tavaahan poju uudelleen. Äitisikö kertoi, etten ole käynyt inttiä, vai kuulitko äänen tyhjää kolisevasta kallostasi? Hahaha! Nimeä ei edelleekään löydy. Hahah!
Nyt iiro kannattaisi tehdä perinteiset ja poistattaa ketju. Olet kusessa valehtelun kanssa. Paljastit aivan itse, että et ole käynyt inttiä. Et hoksannut edes sitä.

Eipä yllätä, että et osannut etsiä nimeä - vai mitä Faruk, jos se on muka oma kuvasi?
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Epäilen, onko aloittaja käynyt armeijaa,paistaa todellakin läpi sivaripohjaisuus.Olisit ilmeisesti halunnut käydä, muttet ole jostakin syystä käynyt. Vertauksia pataljoonan tai prikaatin parhaaseen on mahdoton tehdä, jos ei ole ollut pataljoonan tai prikaatin mestaruuskilpailuja kyseisellä pätevyysalueella.Komppanian sisällä voidaan nähdä paremmin koska mitattavat pätevyydet tai kuntoisuus on helpompi määrittää.Mitä tulee Suomen pärjäämiseen mahdollisessa kriisitilanteessa,tilanne on varmasti arvailuissa Suomen tappioksi, mutta maata ei ole koskaan vallattu, ennen kuin se on vallattu-sanan mukaisesti.Suomen nuoria miehiä on turha haukkua ,yhtä hyvää sotilasainesta kuin ennenkin ja mitä tulee erikoisjoukkoihin,meillä pon omalla alallansa maailman parhaat miehet nimen omaan Suomea puolustamaan.Luotaan täysin Suomen Preussilaispohjaiseen entiseen kadettikouluun, joka kouluttaa maailman parhaat upseerit, jotka kouluttavat maailman parhaat reserviupseerit,reservinaliupseerit ja suurelta osin maailman parhaan reserviläisarmeijan miehistön.Suomi saa aina parhaat ja älykkäimmät miehet puolustamaan maatamme,vastaavasti Venäjä ja USA eivät saa koskaan.Tuohon entiseen kadettikouluun lisäisin vielä entisen päällystöopiston,joka tuotti kovakuntoisia aliupseereita kouluttamaan varusmiehiä.Onko näiden uusi nimitys yhdistettynä maanpuolustuskorkeakoulu.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
11 VASTAUSTA:
Se on tahvo aivan sama mitä sinä täällä iniset. Minä tiedän omat asiani paremmin kuin joku nettihyypiö. Mitä järkeä on puolustaa maata, joka olisi alle viikossa nujerrettu, eikä ole edes täysin itsenäinen, vaan EU:n lammastarhassa maksajan roolissa?

Aatelinen rahamies ja sekoilee noin hölmösti talousasioiden kanssa.... luulisi, että olisi kanttia puolustaa sitä "miljoonaomaisuutta".
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Se on tahvo aivan sama mitä sinä täällä iniset. Minä tiedän omat asiani paremmin kuin joku nettihyypiö. Mitä järkeä on puolustaa maata, joka olisi alle viikossa nujerrettu, eikä ole edes täysin itsenäinen, vaan EU:n lammastarhassa maksajan roolissa?
seli, seli ... pikku rimpulahnttari. Seli, seli ........... .
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Olisit ilmeisesti halunnut käydä, muttet ole jostakin syystä käynyt."

Tietty niitä on sellaisiakin, joita ei ole huolittu koskaan kumpaakaan kutsunnoissa, mutta se onko joku palvellut jossakin tai ei niin ei vaikuta siihen, etteikö tämä nyt päättelemällä ja pelkkää maalaisjärkeä käyttämällä ois selvitettävissä kuinka Suomelle kävisi sodassa Venäjää vastaan. Ei siihen mikään maanpuolustustahto tai liioiteltu maanpuolustuskyky paljonkaan riitä. Jokaisella suomalaisella pitää olla kunto myöskin kestävällä pohjalla ja kuinka onkaan että siitä miesten fyysisestä kunnosta ollaan oltu huolissaan. Se nyt on ihan lähtökohta, että fyysinen kunto pitää olla kunnossa vai sanotko just päinvastoin, ettei siellä fyysistä kuntoa tarvitse vaan pelkkä uhoaminen ja tahto riittää.

Keväällä tuli Norjan naisten armeijasta dokumentti. Yksikään suomalainen nainen tai mies ei ole näyttänyt yhtä lihaksikkaalta koskaan kuin ne nuoret naiset siellä Norjan armeijassa ja siellä ihan oikeesti tehtiin fyysisesti kovia tehtäviä, kun täällä ajatellaan että vain se oma aselaji ja 90% palvelusajasta vetelehtiminen kasarmilla ja suofutis saattavat riittää suuremmaksi kunnon kohottajaksi. Ei helvetti, kuka oikeesti sanoo että maamme puolustuskyky on uskottavalla pohjalla. Siis peruste että sen suorittaa noin alle 70% ikäluokasta on se jolla uskotellaan Suomen armeijan olevan uskottava. Tosiasiassa vaikka sen suorittaisi vain 1% ikäluokasta niin silti uskoteltaisi sen maanpuolustuksen olevan uskottava !! :D

Asevelvollisuus on vanhanaikainen eikä se todellakaan toimi kuin korkeintaan rauhan aikana!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jaa, että komennettavana olemalla ja palikkatestit ja tetsaaminen tekee jostakin intin käyneestä älykkään tai paremman kuin muun? Kerroppa kenet armeija on tehnyt älykkään? Ei ainakaan sinusta, kunnet osaa ajatella omilla aivoillasi vaan menet kaikessa massan mukana?! Oliko Mannerheim sinusta älykäs, kun ei tainnut lapsena sitä kovastikaan koulu maittaa ja aikusena meni Venäjän armeijan palvelukseen? Se kertoo paljon teistä intin käyneistä, jotka eivät todellakaan ymmärrä mistään mitään muuten kuin hyvin ahdasmielisesti. Teille peruskoulu on tainnut jäädä käymättä ja kuvittelette nyt että varusmiespalvelus on jokin sitä suurempi "ansio"? Ehkä se on vain teille, mutta ei työnantajalle. Työnantajat suosivat eniten kouluja käyneitä! Mene kuule sillä kysymään työpaikkaa ulkomailta. Lienee, ettei sun kaltaista sotahullua otettaisi töihin, mutta armeijan käymättömän saatetaankin ottaa. Siinä sinulle taas hieman rapsuteltavaa, miksi se on niin? Nykyisin Suomessakin ollaan menossa siihen suuntaan, ettei se sotilasarvo vaikuta kuin ehkä johonkin sellaisiin ammatteihin jotka ovat armeijaa lähellä.
Siis miksi käydä Suomessa armeijaa, jollei siitä halua ammattia tai tahdo poliisiksi, vartijaksi tai palomieheksi jne.?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ateisti1982 kirjoitti:
"Olisit ilmeisesti halunnut käydä, muttet ole jostakin syystä käynyt."

Tietty niitä on sellaisiakin, joita ei ole huolittu koskaan kumpaakaan kutsunnoissa, mutta se onko joku palvellut jossakin tai ei niin ei vaikuta siihen, etteikö tämä nyt päättelemällä ja pelkkää maalaisjärkeä käyttämällä ois selvitettävissä kuinka Suomelle kävisi sodassa Venäjää vastaan. Ei siihen mikään maanpuolustustahto tai liioiteltu maanpuolustuskyky paljonkaan riitä. Jokaisella suomalaisella pitää olla kunto myöskin kestävällä pohjalla ja kuinka onkaan että siitä miesten fyysisestä kunnosta ollaan oltu huolissaan. Se nyt on ihan lähtökohta, että fyysinen kunto pitää olla kunnossa vai sanotko just päinvastoin, ettei siellä fyysistä kuntoa tarvitse vaan pelkkä uhoaminen ja tahto riittää.

Keväällä tuli Norjan naisten armeijasta dokumentti. Yksikään suomalainen nainen tai mies ei ole näyttänyt yhtä lihaksikkaalta koskaan kuin ne nuoret naiset siellä Norjan armeijassa ja siellä ihan oikeesti tehtiin fyysisesti kovia tehtäviä, kun täällä ajatellaan että vain se oma aselaji ja 90% palvelusajasta vetelehtiminen kasarmilla ja suofutis saattavat riittää suuremmaksi kunnon kohottajaksi. Ei helvetti, kuka oikeesti sanoo että maamme puolustuskyky on uskottavalla pohjalla. Siis peruste että sen suorittaa noin alle 70% ikäluokasta on se jolla uskotellaan Suomen armeijan olevan uskottava. Tosiasiassa vaikka sen suorittaisi vain 1% ikäluokasta niin silti uskoteltaisi sen maanpuolustuksen olevan uskottava !! :D

Asevelvollisuus on vanhanaikainen eikä se todellakaan toimi kuin korkeintaan rauhan aikana!
Norjalainen dokumentti oli hyvä, ja naisten koulutus oli vaativaa. Ota kuitenkin huomioon, että kyseessä olivat erikoisjoukkoihin pyrkineet ammattisotilaat, eivät varusmiehet. Millaista arvelet olevan vastaavan peruskoulutuksen vaikka Utin Jääkärirykmentissä erikoisjääkärien peruskurssilla? Olisikohan siellä hyväkuntoisia koulutettavia? Norjalainen joukko-osasto oli nimittäin UtJR:n sikäläinen vastine.

En tiedä, missä olet intin käynyt, mutta minä en ainakaan saanut vetelehtiä kasarmilla. Erittäin rankkaa ja tiivistä koulutusta oli kaikki 11 kk. Eivät näy nykyisin pääsevän sen helpommalla. Vai viittasitko tuossa viestissä, että olet valinnut siviilipalveluksen ("...teistä intin käyneistä...")?

Sellainen koulutus sen tulee olla varusmiespalveluksessakin. Ei Suomella ole mihinkään velttoiluun varaa. Asevelvollisuutta ei pitäisi olla olemassakaan ilman että jokaisessa yksikössä ei olisi erikoisjoukkoja. Muuhun Suomella ei pitäisi olla pienenä maana varaa.

Palvelin armeijassa v. 2000 vapaaehtoisena ja aselajina oli kenttätykistö ja kyllä se enimmäkseen lusmuilua oli. Minulla puhkesi AUK:n aikana isältä peritty fyysinen vamma käsien niveliin (psoriasis), jolloin jouduin keskeyttämään intin hoitojen vuoksi. Nykyisin arkielämässä pärjään vammani kanssa melko hyvin. Periaatteeni on se ja oli silloin, että armeija ei ole sairaiden ihmisten paikka vaan siellä ei ole mitään järkeä b-miehenä viettää aikaansa. B-miehet ovat sodassa lopulta todellisen Suomen maanpuolustuksen tiellä. Esimiehet suosittelivat jatkamaan, mutta pidin oman pääni. Suoritin lopun ajan siviilipalveluksessa vanhainkodin autonkuljettajana. Yhteiskuntaa tulee palvella tavalla tai toisella, enkä todellakaan ole katunut päätöstäni. Sotilasarvoltani olisin nykyisin ehkä joku kersantti tai vänskä (olin saanut ensimmäisenä korpin jämät ja puhuttiin RUK:in käyntiä), jos olisin suorittanut armeijani loppuun. Tekeekö se sitten ihmisen todellakin erilaisen, että täytyy pitää sitä uhoa ja uskoa maanpuolustusta kiinni niin siitä en tiedä, mutta paljolti Suomen maanpuolustukseen liittyy uskoa kuin todellisuutta. En sadattele mitään maanpuolustaidosta vaan enemmänkin se asevelvollisuusjärjestelmä on rauhan aikana toimiva ja uskottava, mutta ei enää sodan aikana. Siihen tarvitaan muita keinoja, kuten Natoa ja muuta Suomen ulkopuolista apua.
Venäjä ei ole kuitenkaan Suomelle uhka. Euroopan mittakaavassa on monia muitakin uhkakuvia. Venäjä on se jota uskotaan olevan Suomelle uhka kun se on ollut ennenkin. Mitään muuta perustelua sille ei ole.
Eu ei Suomea pelasta sodassa. Naurettavalta kuulostaa se että suomalaiset politikot (reservin upseerit) toivoavat että Eu:n yhteinen puolustusjärjestelmä käynnistettäisi. Minkä takia niin tapahtuisi, jos EU maista suurin osa on Naton jäsen?

Ok, selvensit asiaa hyvin. NATO:sta olen kanssasi samaa mieltä.

B-miehen palvelus on saattanut hyvinkin olla lusmuilua. Meillä ei palvellut kuin A-miehiä, joten en sitä puolta tunne, ja ymmärrän oikein hyvin, miksi vaihdoit siviilipalvelukseen. Mutta erikoisjoukkokoulutus ei ole mahdollista kaikille varusmiespalveluksessa. Missään maassa sellaista ei voida antaa kuin pienelle osalle koko ikäluokasta, ja varsinainen erikoisjoukkotoiminta on kaikkialla ammattisotilaiden työtä. Kuten norjalaisessa dokumentissa kävi ilmi, karsiutui ammattilaisista 90% erikoisyksikön peruskurssin aikana. Jos sama tehtäisiin varusmiehille, karsiutuisi vielä enemmän. Minne karsiutuneet pantaisiin? Mielestäni nykyinen malli on ihan hyvä, ja mitä nuorisoa olen sivusta seurannut, on ihan tavallisessa varusmiespalveluksessa haastetta. Kyllä siellä on rankkaa, jopa kovempaa kuin ennen vanhaan.

Jos käytit hieman päättelykykyäsi niin olin alussa ihan A-mies.

90% palveluksessa odotetaan jotakin turhanpäiten istumalla jakkaralla tms., 10% on sitä että siellä tehdään jotakin sellaista mitä varten sinne ollaan tultu. Intti on nykyisin 4kk:n pituinen ja turhanpäiväinen istuskelu on takuuvarmasti lisääntynyt. Luuletko etten olisi sivusta seurannut?

"Kyllä siellä on rankkaa, jopa kovempaa kuin ennen vanhaan. "

Rankkaa todellakin on monellekin se, ettei siellä pahemmin tehdä mitään kuin istutaan kassulla ja iltaisin sotkussa munkkirinkeli suussa. Sitä voisi ihan oikeesti istua vaikkapa jokainen kotonaankin ja siksi monet keskeyttää sen intin ihan vaan siksi kun siellä vetelehditään ja se on ihan muuta kuin maanpuolustusta. Armeijan Suomessa kuuluisi olla lähes samaa kuin niillä norjalaisilla naisilla tai sitten se ei ole armeijaa ollenkaan, jotta siitä maanpuolustuksesta olisi jotakin hyötyä näin pienelle maalle tulevaisuutta ajatellen. Jollei sitä rääkkiä kestäisi niin sitten voisi jokainen tippunut mennä yhtälailla itku kurkussa vaikka siviilipalvelukseen jatkamaan palvelustaan. Kun kysyit että mitä tilalle!

Kuten olen sanonut ei siellä mitään naruja tai tynnyreitä palveluksessa kaivata vaan sellaisia joilla on hyvä fyysinen kunto!! Ei se armeija vain kaikille sovi.

Sitten me emme ole palvelleet saman maan armeijassa.

No vitsi vitsi, mutta kokemukset ovat erilaisia ja kertaamassakin olen käynyt ns. tappiin asti. Aina on riittänyt tekemistä mutta helppoa ei ole ollut koskaan. En ole eri mieltä nykyajan varusmieskoulutuksesta, ainakin minun tuntemani nuoriso on saanut kunnollista koulutusta. Ihan tavallisessa prikaatissa, ei erikoisjoukoissa.

Kunnollista koulutusta? Liittyyköhän siihen se, ettei paremmasta liene olevan tietoa.
Suomella pitäisi pienenä maana olla varaa kouluttaa varusmiespalveluksessa kuin erikoisjoukkoja. Kaikki muu sälä on turhan kallista ja miesten ajanhukkaa. Siitä on oltu kyllä huolissaan kun nuorilla miehillä venähtää opinnot, mutta sitä ei oteta ollenkaan huomioon että syy on ennen kaikkea asevelvollisuuden, joka katkaisee opinnot vähintään vuodeksi pariksi. Tärkeintä olisi että ihmiset pääsivät töihin mahdollisimman nopeasti ilman että vuoden verran ollaan tekemässä ihan jotakin muuta, josta ei valtion kirstuun rahaa kilahda vaan ennemminkin lähtee sieltä kasapäiten pois!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

2
Ilmianna
Jaa
Näin kirjoittaa sairas "mies" joka selvästikin ihannoi sotaa sinänsä ja Pohjois-Koreaa sekä sen takuumies-Putleria erityisesti.
Kuvassaan ruostemikkihiiri on jo valmiina pyllistämään Putlerille.
1
Ilmianna
Jaa
Fysiikalla kehuun mutta Ironmikesin henkisiä kykyjä ei sitten kehuiksi asti riitä. Se puoli tunnetaan kyllä.
1
Ilmianna
Jaa
Mikset laita nimiä esiin vaan HUUTONAURAT yhtä tyhmänä kuin aina ennenkin? Eikös Kontulan h-ringin johtaja kieltänyt sinua puhumasta paskaa täällä? Sinulla on ilman muuta turkkilainen "kaveri", jonka kas kummaa juuri "löysit". Heheheh, mikä hupiesitys taas kerran.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Etköhän sinä ole tässä se hupiesitys, taas kerran?
Ja mitä siihen turkkilaiseen kaveriin tulee niin ollaan oltu kollegoita jo yli neljä vuotta.
Katsos kun toisilla ihmisillä on ihan oikeitakin kavereita ja ystäviä, siis muutakin elämää kuin suomi24.
Tietysti sinunhan on tuota vaikea tajuta kun kaikki perustuu pelkkään mielikuvitukseen, kaverit kuten tuo Kontulan h-rinki ja kymmenet muut pääsi sisällä riehuvat nimimerkit, mikä osaltaan todistaa sairautesi vakavuuden .
KOKO ELÄMÄ oman pään sisällä ja ainoa todellisuus keskustelupalstalla.

HUUTONAURUA!!!!!!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
JaFaktaa kirjoitti:

Vai on sulla ähmikaveri ja kas kummaa juuri samalta salilta josta on ollut puhe. Emävale😩😩
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Narajasoin kirjoitti:
Vai on sulla ähmikaveri ja kas kummaa juuri samalta salilta josta on ollut puhe. Emävale😩😩
''kas kummaa juuri samalta salilta josta on ollut puhe''
Mistäs sinä tuon keksit, vai etkö oikeasti osaa muuta kuin valehdella?
Tai ehkä sitten näytät missä minä olen tuollaista kertonut.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

JaFktan on oltava laho päästään, kun runoilee tuollaisen supervalheen, mistä jää 100% kiikkiin.

Sääliiksikäy kirjoitti:
JaFktan on oltava laho päästään, kun runoilee tuollaisen supervalheen, mistä jää 100% kiikkiin.
No näytä nyt että missä se JaFakta jäi kiikkiin, vai näetkö sinä ihan omia kommenttejasi, vai eikö ymmärrys riitä selvään tekstiin, vai yritätkö taas peitellä omia valheitasi?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
On yksi mahdollisuus 80 miljoonasta ,että sulla on "kaveri" samalla salilla josta kuva Iiron profiilissa. Niin tyhmää ei olkkaan joka sua uskoo🤑🤑🤑
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sisälukutaito tai luetun ymmärtäminen on tiltulla hieman hukassa, kuten aina. JaFaktaa kertoi, että hänellä on turkkilainen kaveri, joka suomensi kuntosalin sivut. Google-kääntäjä on hieman huono turkin kieln kääntämisessä.
Lopputulema oli selvä, SS-Mikan profiilikuva on herran nimeltä Faruk, joka toimii ohjaajana ko. kuntosalilla. Joten naura ihan rauhassa!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
9.8 JaFakta valehteli , että hänellä on kaveri Turkissa, joka vahvistaa hänen puheensa😀😀😀😀😀täyttä paskapuhetta ja samoin sinun Faruk sontasi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Täyttä paskapuhetta. Missään kohti ei ole väitetty, että kaveri olisi Turkissa samalla kuntosalilla. Vai voitko todistaa muuta?

Kaikki muut ovat jo tajunneet jutun juonen, paitsi sinä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Tarpeeksi kun sekoilet niin kaikki unohtavat että kellä se käry kävikään, eikö vain?

Etköhän sinä ole tässä se hupiesitys, taas kerran?
Ja mitä siihen turkkilaiseen kaveriin tulee niin ollaan oltu kollegoita jo yli neljä vuotta.
Katsos kun toisilla ihmisillä on ihan oikeitakin kavereita ja ystäviä, siis muutakin elämää kuin suomi24.
Tietysti sinunhan on tuota vaikea tajuta kun kaikki perustuu pelkkään mielikuvitukseen, kaverit kuten tuo Kontulan h-rinki ja kymmenet muut pääsi sisällä riehuvat nimimerkit, mikä osaltaan todistaa sairautesi vakavuuden .
KOKO ELÄMÄ oman pään sisällä ja ainoa todellisuus keskustelupalstalla.

HUUTONAURUA!!!!!!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
farukinkuva kirjoitti:
Täyttä paskapuhetta. Missään kohti ei ole väitetty, että kaveri olisi Turkissa samalla kuntosalilla. Vai voitko todistaa muuta?

Kaikki muut ovat jo tajunneet jutun juonen, paitsi sinä.
Miksi Farukin kuvaa esiteltiin, muka Iiron kuvana? Selästä ie ketään pysty tunnistamaan. Haaaah.🤣🤣
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kärykävitaas kirjoitti:
Miksi Farukin kuvaa esiteltiin, muka Iiron kuvana? Selästä ie ketään pysty tunnistamaan. Haaaah.🤣🤣
Ihan väärä kysymys, itsehän sinä olet sitä esitellyt muka omana kuvanasi ja ehditpä vielä keksimään naurettavan selityksenkin, ennen kuin paljastuit lopullisesti.
Mutta kiva että naurat kuitenkin kaikkien muiden mukana, heheeheeehehheeeheheee.......
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
JaPahastiKävikin kirjoitti:
Ihan väärä kysymys, itsehän sinä olet sitä esitellyt muka omana kuvanasi ja ehditpä vielä keksimään naurettavan selityksenkin, ennen kuin paljastuit lopullisesti.
Mutta kiva että naurat kuitenkin kaikkien muiden mukana, heheeheeehehheeeheheee.......
Tottakai omaa kuvaa esitellään omana . Sinä ressukka et tunnista selästä ketään😫😫
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ai että on nautinnollista katella kuinka suunnattomasti sua vituttaa kun jäit taas kiinni paskan puhumisesta, ja toi on loputon naurunaihe toi sun epätoivonen yritys selvitä kuivin käpälin.
Juttuhan on täysin selvä kaikille, paitsi näköjään sulle ja sun mielikuvituskavereille.
Tirise nyt porsas omassa liemessäs.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
remonax12 kirjoitti:

Juttu on 'selvä" vain kateellisille ja tyhmille ,ei meille älykkäille💪💪💪ja vahvoille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
NäiNOnn kirjoitti:
Juttu on 'selvä" vain kateellisille ja tyhmille ,ei meille älykkäille💪💪💪ja vahvoille.
Teille, siis muutkin turkkilaiset bodarit? Laita Faruk kepappi ranskiksilla, tulinen kastike.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nato kiimakko on hyväksyttävissä ainoastaan reikäjuustona.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Eikös tuossa iässä pitäisi olla jo edes vähän harkintaa noissa purkauksissa, vai miellyttäisivätkö vastaavat kommentit itseäsi?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Eikö NoBoxxxin multinikkeineen pitänyt olla asiallinen kirjoittaja? Mistä noin kauhea kiukku ja uhkailu? Harmittaako, kun putinistiaatelinen olikin feikkiä ja kuvakin turkkilaiselta varastettu?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ja toveri NoBox haaveilee yhä eri mieltä olevien surmaamisesta peri-venäläiseen tapaan! Taidon osaa myös Kim eli mies, joka ei koskaan uhkaile. Ainakaan sitä ei NoBox näe ja jos uhkaileekin niin leikkiähän se kaikki on!

Koeta tottua länsimaiseen Suomeen. Maahan, jossa saa vapaasti olla eri mieltä asioista ja mielipiteensä myös ilmaista!
1
Ilmianna
Jaa
"Variksetkin nauravat Suomen armeijalle!"

Iiro taitaa olla puppeli-poika, joka kokee itsensä varikseksi, jota ei inttiin otettu! Kuka nyt haluaisi samaan saunaan moisen homppelin kera?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
No näkeehän sen jo tosta profiilikuvastaki osottaa tiettyä makua, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja homppelipoju turkkilaisesta bodarista.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
kiimansakullakin kirjoitti:
No näkeehän sen jo tosta profiilikuvastaki osottaa tiettyä makua, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja homppelipoju turkkilaisesta bodarista.
Äläs poika tyrkytä JaFaktan kaveria Iirolle🤣🤣🤣
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiihotaako pojua esiintyä hinttarina?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
TarkkaP kirjoitti:
Äläs poika tyrkytä JaFaktan kaveria Iirolle🤣🤣🤣
Tarviiko sille homppelikiimakolle mitään tyrkyttää itehän se niitä kuviaki kaivaa netistä, sillä on varmaan kone täys erillaisia homokuvia...
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Pelottaako homohuuteliaa Iiron luuvitoset? Huoooooh😹😹😹
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Ei todellakaan eikä liioin homppelin alter egot, joita hän viljelee vaina silloin, kun kun ei omaansa kehtaa käyttää!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ei pelota mutta vähän järkyttää sen kiima turkkilaisiin kehonrakentajiin, sellasista pojista oikeet miehet pysyy kaukana.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
OoVaan kirjoitti:
Ei pelota mutta vähän järkyttää sen kiima turkkilaisiin kehonrakentajiin, sellasista pojista oikeet miehet pysyy kaukana.
Älä tyrkytä Iroa JaFatan "kaverille"😹🤑😹
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikähän lienee MikeSS:n RUK:n kurssin numero? Minun on 185. Ei ollut samaan aikaan Haminassa
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Eikä sata kasikasilla.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Tyypillisiä Tiltu-sivareitten uhoamisia:-D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Lopen Yönritarilla on arvatenkin alttari tuollle Faruk nimiselle turkkilaiselle kuntosaliohjaajalle, kuten kaililla muillakin sairaan fiksaation omaavilla pikku hnttareilla.
Tuon (vale)aateluuden vois jotenkin uskoakkin ... sisäsiittoisuus aiheuttaa noita "geeni poikittain"-tapauksia. Se selittäisi osan tuollaisen omassa pskassaan ryömivän, toistuvasti nolatun pellen ja DIH-satusedän käytöksestä.

Joko tää paroni Iiro Von Böge on pulkannauruinen hintelä pikku hnttari, tai pulkannaruinen talipallo. Feikki, umpitollo ja luokaton valehtelija ... varmuudella.

Ja enenkuin pikku pskahousu alkaa taas repeillä, niin selvitäppä surkimus itsellesi, mitä mahtaa tarkoittaa englanninkielinen lyhenne HVT ... .

IMHo.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Vanha homo on täällä poikasten pers kytiksellä😩💪
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Vieläkö pelkäät Iiroa ja Loppea vanha homppeli?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jokainen hetero pelkää Iiroa ja Loppea! Irstailkoon Iiro itekseen!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Jjjman kirjoitti:
Vanha homo on täällä poikasten pers kytiksellä😩💪
Että mua suorastaan hykerryttää toi pikkuhnttarin TÄYDELLINEN NÖYRYYTYS !!!!!!!!.
Kärsi pikku huomiohuora, KÄRSI !!!!!!!!!.

IMHO.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Luuleksää että sotimaan opitaan jossain kouluissa?
Kyllä se on sota mikä opettaa sotimaan....
1
Ilmianna
Jaa
http://temelsafinaz.com/hakkimizda

Ei jää paljon arvailujen varaan, asian koomisuuden kruunaa reppanan epätoivo, kun taas käry kävi niin tuo hyvin (vähän) koulutettu valeaatelinen leikkimiljonääri on yön aikana ja apinan raivolla nostanut pari sivua vanhoja topikkeja esiin haudatakseen äärimmäisen nöyryytyksensä.
Kyllä taas nauru maittaa........
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:
... Tästä tulee hyvä päivä, kun saa aloittaa vedet silmissä nauramalla sen huomiohuoran epätoivoisille yrityksille paikata "uskottavuuttaan".
Olisi vaan pitänyt avatarinaan sen spermaimuripärstän, niin olisi säästynyt tältä TÄYDELLISELTÄ NÖYRYYTTÄMISELTÄ!!!!!!. Mutta IDIOOTTI ei malttanut ja kuinkas sittäen kävikään ... SNAP !!!!!!!!!!!!!!. ;-)

IMHO.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Eihän se Turkissa otettu kuva väärä olekaan, kuten eivät muutkaan samasta miehestä otetut kuvat ja videot. Se ei vain ole sinun kuvasi, mikä on täysin aukottomasti todistettu. Tai sitten olet Faruk.

Mikä parasta, myönnät että kuva on Turkista ja tietyltä kuntosalilta. Siinä löit viimeisen naulan arkkuusi.

Hahah! Tottakai myönnän, sillä olin lomatkalla siellä käymässä! Kuten olen aina sanonut, en koskaan puhu paskaa. Kukaan teistä epäilevistä hyypiöistä ei pysty todistamaan, ettei kuva ole, minusta vaan jostain Farukista? Kuva on selkäpuolelta otettu ja kasvoja ei näy, ei minun, eikä "Farukin".
Ei voi siis mitenkään todistaa, että kuva on muka Farukista, eikä myökään minusta. Kuva on kuitenkin profiilissani, eikä minulla ole mitään syytä laittaa sinne väärää kuvaa.

Täällä yksi kyykyttämäni papparainen 44:Div esiintyy Stalinin kuvan takaa ja siitä ei pidetä lainkaan mekkalaa.
Minusta sen sijaan pidetään ja se aivan normaalia suomalaista peruskateutta ja alemmuuden- ja heikommuudentunnetta ja sen julkiintuomista. Vaikeaa vai?
Uskot siis mieluimmin JaFaktan selityksiin, että Faruk on hänen 4- vuotinen koleegansa Turkissa ja kas kummaa kolleega , joka tuntee tämän JaFaktaa ääliön Suomesta. Hahah!

Turkissa on noin 80 miljoonaa asukasta ja juuri Faruk sattui samaan JaFaktan valetarinaan salilta. Kyllä on oltava patatyhmä, joka tähän uskoo.

Seli seli ... TOTAALISESTI NÖYRYYTETTY pikku huomiohoratsu ja DIH-satusetä.
Jatkahan vaan tuota maanista sekoiluasi ... kyllä me palstalaiset jaksetaan sulle nauraa ... selkä kekassa.

44.Div kirjoitti:

Ottaako taas kaaliin, kun taas yksi harhasi Iirosta sai nolon lopun?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Nytonpakkonauraa kirjoitti:
Ottaako taas kaaliin, kun taas yksi harhasi Iirosta sai nolon lopun?
Ei ota ... MUTTA NAURATTAA ja het perkuleesti, kun homma menee juurikin, kuten aiemmin olen postannut. Eihän palstalaisten tarvitse laittaa tikkua ristiin Lopen viittasankari, Iiro Von Bögen nolaamiseksi ... kunhan annetaan vaan pikku näpy, niin pikkuhnttari kompuroi ihan itse naama edellä pskaansa ja kyrväyttää itsensä toistuvasti valehtelemisesta. ;-)

Seli seli ja muiden palstalaisten postausten kääntöyritykset joksikin muuksi, kuin mitä tekstissä lukee, ei toimi. PISTE.

Joko pikkuhnttari sai selvitettyä, mitä englanninkielinen termi HVT tarkoittaa?. ;-)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nyt vois taas olla iirolla hyvä hetki tehdä mielikuvitusmatka sinne Rivieralle sen mielikuvitus vaimon kanssa ja yrittää sillä aikaa mielikuvituskavereiden kanssa haudata suurta häpeäänsä ja noloa nöyryytystään palstalla.
Ja vois muutenkin eteerinen mielikuvitusloma antaa uutta potkua uusille saduille ja huuhaa-tarinoille.
1
Ilmianna
Jaa
Ilmankos muka-miljonääri, muka-upseeri, muka-nero, muka-bodari, muka-huippu-urheilja, muka-muka SS-Iiro on ollut hiljaa. Lopen maakuopassa on turvallista luimistella ja kehitellä uusia satuja ja tarinoita Venäjän ihmemaasta sekä omasta erinomaisuudesta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

''JaFaktaa väitti, että salin h- kuntaan kuuluva Faruk oli hänen 4- vuotinen "kolleegansa".

Näytä nyt vielä että missä minä olen sellaista väittänyt, vai oletko lukutaidoton idiootti joka taas jäi kiinni valehtelusta?
Hopi hopi uudestaan nöyryytettäväksi pieni surkea salikuvakiimakko, kuinka se homovoltti onnistuu siellä Lopella?

Ei kun naurattaa niin, että absit ja serratukset alkaa jo krampata. ;-)

Hakeudu TOTAALISESTI NÖYRYYTETTY PELLE hoitoon, ennen kuin päädyt sinne tahdosta riippumattomana, ammattilaisten toimesta. ;-)

IMHO.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Lopen prinssillä on harvinaisen huono sisälukutaito! Referoidaanko tuota kohtaa JaFaktan kirjoituksesta: "Ja mitä siihen turkkilaiseen kaveriin tulee niin ollaan oltu kollegoita jo yli neljä vuotta." Missään ei lue, että JaFaktan kaveri olisi työskennellyt siellä salilla. Hän vain käänsi sivujen tekstin turkinkielestä suomeksi, jolloin varmistui, että SS-Iiron profiilikuva on kuntosalilla työskentelevän ohjaajan herra Farukin...
Mahtaa pikkuprinssiä hatuttaa, kun valheet paljastuvat... ja kommentti tuohon meidän vitutukseen...EI! Meitä ei vituta millään lailla. Koemme lähinnä sääliä ja myötähäpeää, kun jonkun onnettoman nettiluuserin täytyy valehdella! Ja vielä jäädä niistä kiinni! Hanki itsellesi elämä!

Jokos on aamupuuro syöty ja kusinen vaippa vaihdettu? Onko vitutus ylivoimastani täällä vielä akuutti ongelmasi? Koska aiot tulla luuvitosteni iloksi Lopelle? Kuten olen sulle jo aiemmin monta kertaa sanonut, en ole vanhuksille paha, vaan koitan ymmärtää teitä. Kateissa olevat lihakset ja rohkeudenpuute ovat normaaleja vanhusten ominaisuuksia. Jos anot polvillasi armoa, niin sitä myös saat. Päästän sinut köpöttelemään karkuun ja näin olet turvassa luuvitosiltani. Koska siis tulet, niin annan tarkat ohjeet? Hopi, hopi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
VaakunanVuokra kirjoitti:
Lopen prinssillä on harvinaisen huono sisälukutaito! Referoidaanko tuota kohtaa JaFaktan kirjoituksesta: "Ja mitä siihen turkkilaiseen kaveriin tulee niin ollaan oltu kollegoita jo yli neljä vuotta." Missään ei lue, että JaFaktan kaveri olisi työskennellyt siellä salilla. Hän vain käänsi sivujen tekstin turkinkielestä suomeksi, jolloin varmistui, että SS-Iiron profiilikuva on kuntosalilla työskentelevän ohjaajan herra Farukin...
Mahtaa pikkuprinssiä hatuttaa, kun valheet paljastuvat... ja kommentti tuohon meidän vitutukseen...EI! Meitä ei vituta millään lailla. Koemme lähinnä sääliä ja myötähäpeää, kun jonkun onnettoman nettiluuserin täytyy valehdella! Ja vielä jäädä niistä kiinni! Hanki itsellesi elämä!
Miksi käänsi? Eikö uuvatti osannut kääntää käännöohjelmilla itse? Mahtaa sinuakin vituttaa, kun satuun Farukista ei kukaan järjissään oleva usko. Iiron kuvaan on pakko mieluimmin uskoa, jos on älliä päässä, sillä valhtelu ei kuulu Iiron tapoihin. Selästä ei kukaan pysty varmuudella tunnistamaan henkilöä, se on avan selvää sanomattakin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Miksikäänsi kirjoitti:

''Miksi käänsi? Eikö uuvatti osannut kääntää käännöohjelmilla itse? Mahtaa sinuakin vituttaa, kun satuun Farukista ei kukaan järjissään oleva usko. Iiron kuvaan on pakko mieluimmin uskoa, jos on älliä päässä, sillä valhtelu ei kuulu Iiron tapoihin. Selästä ei kukaan pysty varmuudella tunnistamaan henkilöä, se on avan selvää sanomattakin.''

Minkälainen ihminen kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa ja tuollaista tekstiä, älykäs aikuinenko?
Ei varmasti.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vaviskaa. Ironmikess ei vain aikaisemmin alentunut kertomaan alamaisille, että hän on Prinssi Faruk, Anatolian suurvisiiri ja käskynhaltija. Turkin sotilasakatemian priimuskeitin ja Kultaisen Sarven paras bodari sekä Ankaran ankarin grynderi. Tänään hän on lounaalla eetterisen vaimonsa kanssa Veneensijan hienostohotellissa, kepappia ja hunajatäytteisiä viiriäisiä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
21 VASTAUSTA:
''Anatolian suurvisiiri ja käskynhaltija.''
Kas vain, ainahan se on tiedetty Anaalian pienviisariksi ja Lopen käpyhaltijaksi, mutta että noin paljon kaikkea......
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ei suinkaan sinua vituta? Hahahah! Ymmärrän kyllä, sillä tääällä muitakin joita ylivoimani vituttaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ironmikess ei kun vain jakelee luuvitosia omaan ohimoonsa. Käyhän katsomassa uudestaan kuntosalin sivuilta, miksi kuvan mies tunnistettiin Farukiksi. Kyllä se naamakin siellä näkyy, ja monessa kohdassa.

Mutta hyvä, että hän tunnusti valehdelleensa aikaisemmin. Tosin ei tainnut taaskaan hoksata sitä itse.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kappas vain, iiro teki iirot ja poistatti oman viestinsä, missä kärähti taas uudesta valheesta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Eihän se ole hoksannut omaavansa homoeroottista fiksaatiota turkkilaisiin bodarimiehiinkään. Niin se muka-ylivoima katoaa savuna ilmaan... Se, jota ei ole ollutkaan koskaan.
Ja aina tulee kutsuja S/M-tyylisiin homopippaloihin Lopelle. Mahtaa Lopella asujia oikeasti ottaa pannuun, kun Village People-bändin näköiset jannut etsii Lopen prinssiä!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Ei suinkaan sinua vituta? Hahahah! Ymmärrän kyllä, sillä tääällä muitakin joita ylivoimani vituttaa.
Ymmärtääköhän se sinun hoitava lääkärisi kuinka maanisessa vaiheessa sen pikku potilas oikein on ja että lääkkeitä on lisättävä heti?
Noin lapsellinen käytös ei ole normaalia edes psykoosissa, mutta sinulla se ilmeisesti on.
Joko kohta alkaa mielikuvitusystävien ja tukijoukkojen vakuuttavat puolustuspuheet, kun ilmeisesti jopa sinä alat tajuamaan että taas kerran olet ihan yksin uskossasi ja kaikki muut nauravat vedet silmissä epätoivoista selitystäsi?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Kappas vain, iiro teki iirot ja poistatti oman viestinsä, missä kärähti taas uudesta valheesta.
Iiro ei pysty poistamaan yhtään mitään täältä nuija.

Älä ihmeessä? Kehitä jotain muuta paskaa kateutesi kohteesta😂😂😂
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Satuilelisää kirjoitti:
Iiro ei pysty poistamaan yhtään mitään täältä nuija.
Mikä se iiroa vaivaa, kun ei uskalla omalla nikillä esiintyä?

Lukutaito on silti yhtä heikko, kuin ennenkin. Katsopa mitä kirjoitin: "poistatti".
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Ironmikess ei kun vain jakelee luuvitosia omaan ohimoonsa. Käyhän katsomassa uudestaan kuntosalin sivuilta, miksi kuvan mies tunnistettiin Farukiksi. Kyllä se naamakin siellä näkyy, ja monessa kohdassa.

Mutta hyvä, että hän tunnusti valehdelleensa aikaisemmin. Tosin ei tainnut taaskaan hoksata sitä itse.
Naama kyllä näkyy tollo, mutta ei selkäpuolelta! Hahahahah!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Naama kyllä näkyy tollo, mutta ei selkäpuolelta! Hahahahah!
Taidat ihan oikeasti olla yksinkertainen.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Naama kyllä näkyy tollo, mutta ei selkäpuolelta! Hahahahah!
Onkos sulla paljonkin homokuvia kokoelmassas, sellasii missä näkyy naama ja selkä samassa kuvassa, vai ootteko te homppelit joustavampii kun me normiihmiset?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Kappas vain, iiro teki iirot ja poistatti oman viestinsä, missä kärähti taas uudesta valheesta.
Älä puputa omiasi tolvana. Iirolla, eikä muillakaan ole mahdollisuuttaa poistaa juttujaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Pakkonauraa kirjoitti:

Heikko on lukutaito, jos ei erota sanojen "poisti" ja "poistatti" merkitystä. Sillä tyylillä iiro on pelannut aina.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Heikko on lukutaito, jos ei erota sanojen "poisti" ja "poistatti" merkitystä. Sillä tyylillä iiro on pelannut aina.
Iiro siis ohjeistaa ylläpitoa, joka muka tottelee Iiroa! Uskotko edes itse naurettavaan vikinääsi?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Nythänsävitsinmurjaisit kirjoitti:
Iiro siis ohjeistaa ylläpitoa, joka muka tottelee Iiroa! Uskotko edes itse naurettavaan vikinääsi?
Katsopas kun tuossa viestilaatikon oikeassa alakulmassa on sellainen painike, minkä avulla voi laittaa postia ylläpidolle. Kyllä kai iiro on sen löytänyt, vaikka ei penaalin terävin kynä olekaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Katsopas kun tuossa viestilaatikon oikeassa alakulmassa on sellainen painike, minkä avulla voi laittaa postia ylläpidolle. Kyllä kai iiro on sen löytänyt, vaikka ei penaalin terävin kynä olekaan.
Olet näköjään anellut viestiesi poistoja kun tiedät. Ylläpito tai Mode ei niihin reagoi , vaan toimii sääntöjen puittessa🤑
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
HeseNm kirjoitti:
Olet näköjään anellut viestiesi poistoja kun tiedät. Ylläpito tai Mode ei niihin reagoi , vaan toimii sääntöjen puittessa🤑
Sönkötä vaan, minä luin palstan säännöt.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ei-sua-uskota kirjoitti:
Taidat ihan oikeasti olla yksinkertainen.
Vaikka vihaankin Iiroa, niin tässä asiassa tuen häntä. Kukaan ei pysty väittämään, eikä todistamaan selästä otetusta kuvasta henkilön identiteettiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Einäyttöä kirjoitti:
Vaikka vihaankin Iiroa, niin tässä asiassa tuen häntä. Kukaan ei pysty väittämään, eikä todistamaan selästä otetusta kuvasta henkilön identiteettiä.
Niin kukapa sen pystyisi todistamaan, niin paitsi kaveri joka oikeasti on siinä kuvassa, niin ja kaikki sen duunikaverit, niin ja kuvaushenkilökunta, niin ja tuo on jo tapahtunutkin, niin ja nyt on pieni hintti-iiro ihan kusessa.
Niin ja nyt vaan odotellaan, niin ja sitten nauretaan, niin ja pieni hintti-iiro maksaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
OnKaikkiNäyttö kirjoitti:

https://oikeus.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1183410000008.html
Tekijänoikeuslain 49a §:ään ja 57 §:
Ai niin, se rikkomus muuttui rikokseksi kun iiro kertoi antaneensa luvan kuvan käyttöön ja väitti sitä omakseen.

Kääntämistä riittää ja sitten tutkintapyyntö poliisille, enkä minä tähän omaa aikaani muuten tuhlaisi mutta on se iiro niin mukava kaveri että päätin auttaa sitä todistamaan kaikille kuinka rehellinen kaveri on kysymyksessä.

Oli ihan pakko lainata kun tuli niin hyvä mieli lukiessa, sekä tietysti täysi tuki hyvälle asialle, vilkaiskaapas niitä korvaussummia voi ''miljonäärinkin'' hymy vielä hyytyä kun todistajiakin löytyy koko palstallinen.

Alkuperäisviesti JaFaktaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Pieni nosto ylöspäin, jotta totuus ei unohdu!
Ilmianna
Jaa
..ajatelkaapa; suomalaisia miehiä, koulutettuja, lääkäreitä, urheilijoita, ammattimiehiä, vastuuntuntuoisia ihmisiä, jokaisella on kouluja takana, ihmisiä joilla on arvostelukykyä. 3 miljoonaa sellaista miestä ja naistakin, ja vastassa ryssiä jotka eivät tajua mistään mitään.
Karate potkut eivät kertakaikkiaan auta, kun fiksumpi on vastassa. Ajatelkaa esim. villisikaa ja suomalaistta sotilasta-heti suomalainen sotilas osaa jallittaa villisian ansa kuoppaan-sama ryssien kanssa!
Lienee selvä, että voimamme on siinä, että yksinkertaisesti me suomalaiset voitammme ryssän siksi, kun olemme ehdottomasti fiksumipia, joka asiassa! Näin on aina ollut ja aina olevaa...
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Ryssät eivät tajua mitään? Enemmän ne tajuavat kuin koulutetut suomalaiset. Milloin suomalaiset ovat päihittäneet venäläiset jossakin urheilussa, kun sitä se sotakin tulisi varmasti olemaan. Kunto on sodassakin tärkeämpi kuin suomalaisten leveät puheet ja fiilistelyt!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jooppa joo, fiksustipa ollemme hävineet sotamme.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Suomen Puolustusvoimissa ei opetetakaan suhteellisuuden tajua vaan pikemminkin uskotaan siihen maanpuolustukseen ja sen kykyyn. Käytännössä se maanpuolustaminen tapahtuu korohorolla jossa vihollinen saisi perunakasteen. Ammuksia ei riitä suomelta kuin korkeintaan rauhan ajalle.
Se on miltein "suunnaton kauhistus", joka kritisoi Suomessa asevelvollisuusjärjestelmää ja ehdottaa tilalle kunnon armeijaa. Se ei vaan yksinkertaisesti toimi enää nykyisin, kunnei täällä Suomessa ole enää edes sitä mitä tulisi puolustaa jollei siitä saa tuntuvaa korvausta, jos silloinkaan. Maanpuolustuskyky ja -motivaatio on Suomessa laskenut kuin lehmän häntä jota ei voi edes verrata viime sotiin tai sukupolveen, mutta silti sitä vaan koitetaan uskotella että mikään ei ole muuttunut, vaikka järkeä käyttämällä sen jokainen tajuaa että pelkkä uskottelu ei riitä!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
15 VASTAUSTA:
Totta joka sana, mutta miten saisi viestisi iskotettua typerysten päähän? Kuka on niin tymä, että puolustaa maata, joka ottaa määräyksiä EU:sta ja maksaa sine enemmän kuin saa takaisin.

Rahamies muka eikä haluaisi edes omaisuuttaan puolustaa, talousasiat muutenkin täysin sekaisin. Jos ei puolusteta, sinne miehitykseen haihtuu se sinunkin kuvitteellinen sekä todellinen mutta vähäinen omaisuus. Ole huoletta, onneksi on sentään miehiä ja naisia jotka uskaltavat puolustaa sinuakin.

Eu:sta on paljon hyötyä Suomelle esimerkiksi tullikäytäntöihin ja liike-elämälle ja ilman sitä ei Suomi toimi. En haluaisi markkaa takaisin. Eu:sta eroaminen maksoi miljoonia puntia Briteille, joten onko siitä mitään järkeä lähteä?

Ennemmin olen vihoissani siitä, että porvarihallitukset ovat myyneet yritykset ulkomaalaisten omistukseen ja siksi täällä ei ketkään muut todennäköisesti tarttuisi aseeseen kuin nuo jotka mieltävät armeijan käynnin tarpeelliseksi (muuten tulee maailmanloppu) ja liioittelevat sen tehokkuutta ja Suomen todellista maanpuolustuskykyä ja -tahtoa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vaikkeikannattaisi kirjoitti:
Rahamies muka eikä haluaisi edes omaisuuttaan puolustaa, talousasiat muutenkin täysin sekaisin. Jos ei puolusteta, sinne miehitykseen haihtuu se sinunkin kuvitteellinen sekä todellinen mutta vähäinen omaisuus. Ole huoletta, onneksi on sentään miehiä ja naisia jotka uskaltavat puolustaa sinuakin.
Paljonko pitää omistaa, jotta pitäisi tarttua aseeseen. Silloin se muutama euro sinne tai tänne ole oleellinen. Suomessa on suuri reservi. Luulenpa, ettei siitäkään kovin moni lopulta tarttuisi aseeseen. Se armeijan suorittaminen ei ole sama kuin sota.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ateisti1982 kirjoitti:
Paljonko pitää omistaa, jotta pitäisi tarttua aseeseen. Silloin se muutama euro sinne tai tänne ole oleellinen. Suomessa on suuri reservi. Luulenpa, ettei siitäkään kovin moni lopulta tarttuisi aseeseen. Se armeijan suorittaminen ei ole sama kuin sota.
Hyvä kysymys. Ironmikessin tapauksessa satojen miljoonien omaisuus ynnä eteerinen vaimo eivät näköjään saa miestä tappelemaan. Minulle riittää ihan oma perhe ja muut läheiset syyksi.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
vaikkeikannattaisi kirjoitti:
Hyvä kysymys. Ironmikessin tapauksessa satojen miljoonien omaisuus ynnä eteerinen vaimo eivät näköjään saa miestä tappelemaan. Minulle riittää ihan oma perhe ja muut läheiset syyksi.
Turhaan sinäkin taistelisit ryysylaumasi puolesta, kun tappio olisi 100% varmaa. Minä osaan kyllä sijoittaa, joten miljoonani ovat aina varmassa tallessa ja eteerisen kaunis vaimoni myös.

No nyt tuli ensimmäinen lausahdus sinulta jonka voi uskoa, kyllä varmasti pysyy vaimo ja miljoonat tallessa, kuten kaikki muukin hauska siellä mielikuvituksessasi.
Niitä ei sinulta kukaan koskaan voi viedä ja hyvä niin, kun eihän sinulla rassukalla muutakaan ole.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ggaymann kirjoitti:

Nythän sinä voit aloittaa epätoivoisen kateutesi vallassa todistamaan mitä höpiset! Iiron massi on kunnossa ja Nokian mahtavaa miljoonien osasalkkuakin esiteltiin täällä Iiron toimesta. Vaimon kuvaa en ole nähnyt, mutta eihän Iiron tapainen komistus tyydy muuhun kuin eteeriseen kaunottareen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vaikkeikannattaisi kirjoitti:
Hyvä kysymys. Ironmikessin tapauksessa satojen miljoonien omaisuus ynnä eteerinen vaimo eivät näköjään saa miestä tappelemaan. Minulle riittää ihan oma perhe ja muut läheiset syyksi.
Omistatko vaimosi ja perheesi? Kylläpä sulla on köyhä motivaatio saada Suomea puolustamaan. Muistutan, että monella on vaimo ja perhe ja silti reservinkieltäytyminen kutsuu. Omistan asuntoni, mutta sekään ei saisi vielä mua tarttumaan aseeseen. Tiettävästi kaupunkeissa ei olisi yhtäkään taloa pystyssä, joten turhaa vouhottaisin silloin omaisuuteni perään niin kuin sä!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vaikkeikannattaisi kirjoitti:
Hyvä kysymys. Ironmikessin tapauksessa satojen miljoonien omaisuus ynnä eteerinen vaimo eivät näköjään saa miestä tappelemaan. Minulle riittää ihan oma perhe ja muut läheiset syyksi.
Suomalaisilla oli kuitenkin suuremmat asiat motivaationa viime sodissa kuin perhe, kun tartuttiin aseeseen. Jokainen omisti maapläntin, jossa oli koko elämä kuten elinkeino. Nykyisin sellaista pientä peltotilkkua ja maatilaa on turha lähteä asein puolustamaan. Suomesta on kaikki myyty eli se minkä eteen suomalaiset viime sodissa tappelivat (jälkipolvien tulevaisuuden eteen). Nykyisin jälkipolvien tulevaisuus näyttää kovin arveluttavalta. Mahtaakohan kovinkaan monella olla enää työpaikkaa n. 50 vuoden päästä Suomessa. Suomessa ei ole ihmisillä enää omaa. Sä "omistat" puheidesi mukaan vaimosi ja perheesi. Mä en taas "omista vaimoani" vaan se saa omistaa itse itsensä. Et sä vaimoasi tai perhettäsi kuitenkaan voisi jäädä suojelemaan sodan aikana vaan sinut komennettaisi niiden luota pois, että se siitä sun suojelemisestasi. Joku muu saattaa sen ehkä tehdä, joka on määrätty suojelemaan väestöä.

Rauhan aikanakin noita vaimoja ja lapsia tapetaan vaikka kuinka armeijan käynyt mies niitä puolustaisi. Oletko kuullut ns. Kirkkonummen kolmoissurmista, jossa tapettiin liikemiehen vaimo ja niiden tytär perheen nukkuessa ja lopuksi todennäköisesti armeijan käynyt "järkäleen kokoinen" perheen isä (Veikko Rytkönen), jolla oli kotona ase ja välillä sängyn alla kirves, jolla puolustaisi perhettään kutsumattomilta yövierailta. Eipä paljon nekään auttanut, kun joku änkesi kotiin ja tappoi koko perheen. Vauvan hukutti perheen vesisänkyyn.

Aina sanotaan että sitä kyllä mies perhettään puolustaa (ei tainnut se uhittelu toimia?):

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/25/kirkkonummen-kolmoissurma
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ateisti1982 kirjoitti:
Suomalaisilla oli kuitenkin suuremmat asiat motivaationa viime sodissa kuin perhe, kun tartuttiin aseeseen. Jokainen omisti maapläntin, jossa oli koko elämä kuten elinkeino. Nykyisin sellaista pientä peltotilkkua ja maatilaa on turha lähteä asein puolustamaan. Suomesta on kaikki myyty eli se minkä eteen suomalaiset viime sodissa tappelivat (jälkipolvien tulevaisuuden eteen). Nykyisin jälkipolvien tulevaisuus näyttää kovin arveluttavalta. Mahtaakohan kovinkaan monella olla enää työpaikkaa n. 50 vuoden päästä Suomessa. Suomessa ei ole ihmisillä enää omaa. Sä "omistat" puheidesi mukaan vaimosi ja perheesi. Mä en taas "omista vaimoani" vaan se saa omistaa itse itsensä. Et sä vaimoasi tai perhettäsi kuitenkaan voisi jäädä suojelemaan sodan aikana vaan sinut komennettaisi niiden luota pois, että se siitä sun suojelemisestasi. Joku muu saattaa sen ehkä tehdä, joka on määrätty suojelemaan väestöä.
Missä kohti väitin omistavani vaimoni ja perheeni? Kyse on motivaatiosta.

Jäädä suojelemaan? Totta kai minut komennettaisiin muualle, siellä osuuteni tekemällä suojelisin heitä ja myös sinun perhettäsi.

Kaupungeissa yhtään taloa pystyssä? Ei taatusti, jos emme pistäisi yhtään hanttiin.

Katsopa vähän, mikä on ollut kohtalo Venäjän miehittämillä alueilla, esimerkiksi Itä-Ukrainassa. Siinä on tarpeeksi syytä tapella vastaan niin kovaa kuin pystyy. Alistumalla päätyy montun reunalle.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Turhaan sinäkin taistelisit ryysylaumasi puolesta, kun tappio olisi 100% varmaa. Minä osaan kyllä sijoittaa, joten miljoonani ovat aina varmassa tallessa ja eteerisen kaunis vaimoni myös.
"Minä osaan kyllä sijoittaa, joten miljoonani ovat aina varmassa tallessa ja eteerisen kaunis vaimoni myös. "

Puppeli Iiron miljoonat ovat turvassa, KOSKA niitä ei ole! Ja eteerisen kaunis on vielä premmin turvassa, koska pienimunainen homppeli kiertää vaimonsa kaukaa!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
vaikkeikannattaisi kirjoitti:
Missä kohti väitin omistavani vaimoni ja perheeni? Kyse on motivaatiosta.

Jäädä suojelemaan? Totta kai minut komennettaisiin muualle, siellä osuuteni tekemällä suojelisin heitä ja myös sinun perhettäsi.

Kaupungeissa yhtään taloa pystyssä? Ei taatusti, jos emme pistäisi yhtään hanttiin.

Katsopa vähän, mikä on ollut kohtalo Venäjän miehittämillä alueilla, esimerkiksi Itä-Ukrainassa. Siinä on tarpeeksi syytä tapella vastaan niin kovaa kuin pystyy. Alistumalla päätyy montun reunalle.
Löyhät on sun motivaatiosi puolustaa maatasi. Ymmärrän tosin hyvin sen, että läheisiään jokainen puolustaa, mutta sitä en ymmärrä että sellainen itsestäänselvyys liittyy jotenkin armeijaan ja maanpuolustuksen motivaatioon tai että lopputulos läheisten puolustuksessa olisi "voitokas" jos henkilö olisi käynyt armeijan esimerkiksi yllättäen kotiin tunkeutuvan murhaajan taltuttamisessa!?

"Totta kai minut komennettaisiin muualle, siellä osuuteni tekemällä suojelisin heitä ja myös sinun perhettäsi."

Millä tavoin puolustaisit perhettäsi kun sinut komennettaisi toisaalla? Sitä en tajua tässä mitenkään. Jos perhettään puolustaa niin pitää konkreettisesti olla myöskin niiden luona. Ei se mistään muualta käsin tule onnistumaan tai sitten joku muu tekee sen sun puolestasi. Haluat siis jättää perheesi puolustamatta ja lähteä muualle puolustamaan maatasi. Maasi on sinulle tärkeämpi kuin läheiset. Motivaatiosi on hyvin ristiriitainen esille tulleiden yksityiskohtien kanssa ja täysin naurettava konkretian käsityksille.

"Kaupungeissa yhtään taloa pystyssä? Ei taatusti, jos emme pistäisi yhtään hanttiin."

Siis maavoimat on yks kärpäsen paska, jolla ei taatusti pelasteta kaupunkeja raunioitumiselta. Miltä näytti Rovaniemi ja Tampere viime sotien jälkeen? Lähitaisteluihin ja vanhanaikaiseen rintamasotaan uskotaan yhä. Ohjukset ja pommit tulee ilmasta käsin. Niitä ei torjuta millään massa-armeijalla, vaikka kuinka pistäisitte hanttiin. Todennäköisesti maavoimia ei edes tarvittaisi vaan enemmänkin ilmavoimia, jos niitäkään. Suomi noudattaa yhä edelleenkin Neuvosliiton aikaisia ohjeita, mikä näkyy hyvin esimerkiksi sotalaivastossa. Nykyisin pari hassua pientä miinalaivaa (veneeksi pitäisi ennemmin kutsua) vastaan Venäjän risteilyalukset ja ydinsukellusveneet! :D Nykyisin suomalaisten tulisi sanoa "vautsi" niillähän maatamme ei valloiteta, heh! Niin ristiriitaista vesitystä Puolustusvoimien upseereiltakin, että uskonlahkoksi Puolustusvoimia melkein kutsuisin, jossa jumalana pidetään jotakin "talvisodan hengetärtä" tai itse Mannerheimia. On kummallista että vaikka maailmalla on sodan käynti kehittynyt viime sotien ajoiltasuurin harppauksin niin täällä yhä enemmissä määrin kiinnitetään huomiota lähitaistelukoulutuksiin ja metsäsissisotaan, eikä suurimpana peloitteena ole esimerkiksi ohjukset tai niiden torjunta ohjuskilvin, kuten monissa Natomaissa.
En ole täysin varma, mutta väkeä ei taideta vielä laittaa sodan aikana suojelemaan Suomelle elintärkeitä rakennuksia tai puhumattakaan ydinvoimaloita. Kaikki varmasti tietää, että pienikin osuma ydinvoimaloihin voi olla kohtalokas. Kaikki tietenkin ajattelee ettei sellaista vahinkoa pääse tapahtumaan viholliselta tai vihollinen ei pyrkisi ottamaan ydinvoimaloita haltuunsa? Silloin viime sodissa ei tarvinnut suojata infrasfruktuuria eikä silloin ollut edes verkkopalvelimia. Puolustusvoimissa ei ole tarpeeksi väkeä edes kyberteknologiaan, joka olisi peruste ihan palkka-armeijallekin. Muussa voisi käyttää vapaaehtoista asepalvelusta, kunhan vain asevelvollisuudesta päästäisi vihdoinkin eroon. Vaikuttaa siltä että Suomessa riittäisi väkeä ihan tarpeeksi vapaaehtoiseen asepalvelukseenkin, eikä se vaarantaisi maanpuolustustahtoa, joka on suurin pelko Suomen päättäjille ja Puolustusvoimille että sellainen hiipuisi. Suomella on maailman suurin reservi, joten sellaiseen nyt olisi todellakin varaa kun jokaiselle ei riitä aseita ja suuri osa reservistäkin tullaan luultavammin laittamaan siviilipalveluksen omaiseen työpalveluun sodan aikana.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vaikkeikannattaisi kirjoitti:
Missä kohti väitin omistavani vaimoni ja perheeni? Kyse on motivaatiosta.

Jäädä suojelemaan? Totta kai minut komennettaisiin muualle, siellä osuuteni tekemällä suojelisin heitä ja myös sinun perhettäsi.

Kaupungeissa yhtään taloa pystyssä? Ei taatusti, jos emme pistäisi yhtään hanttiin.

Katsopa vähän, mikä on ollut kohtalo Venäjän miehittämillä alueilla, esimerkiksi Itä-Ukrainassa. Siinä on tarpeeksi syytä tapella vastaan niin kovaa kuin pystyy. Alistumalla päätyy montun reunalle.
Aina armeijan käyneet laittavat tähän esimerkkina Ukrainan kriisi tai Georgian sodan, miksi asevelvollisuutta pitäisi Suomessa kannattaa. Suomi on eri kuin Ukraina tai Georgia. Jos Suomeen tulisi samanlainen kriisi niin sitä ihmeteltäisi, miksi jokaiselle reserviläisellä anneta asetta vaikka reservi on Suomessa maailman suurimpia.
Esimerkkinä kaivetaan Ukrainan kriisi, jossa on palkka-armeija. Tarkoittaa tällöin asevelvollisuusintoilijoille sitä ettei maassa jossa on palkka-armeija voisi olla silloin omaa väkeä armeijassa ja se estäisi tällöin maan miehiä osallistumasta kriiseihin tai sotaan. Meneekö motivaatio Suomessa sulta, jos Suomessa olisi palkka-armeija? Mikähän silloin siinä sun motivaatiossa muuttuisi!? Eikö vaimosi ja perheesi olisi enää yhtä rakkaita?!
On huvittava käsitys, että jos Suomeen päätettäisi palkka-armeija niin silloin ei voitaisi ylläpitää vapaaehtoista asepalvelusta eli "kahta armeijaa" rinnakkain, jossa kantahenkilökuntana toimisi palkkasotilaat palkka-armeijasta.
On kuitenkin laskettu että asevelvollisuus tulee kalliimmaksi kuin palkka-armeija, kun laskentaan otetaan huomioon se kaikki mikä jää yhteiskunnalta saamatta nuorten miesten ollessa kiinni palveluksessa sinä aikana kun olisi sinä aikana ansiotyössä. Ns. "Akateemisesta vapaudesta" on jouduttu Suomessa luopumaan eli toisin sanoen opiskeluaikaa on jouduttu nopeuttamaan, mutta on kummallista ettei siinä ole otettu huomioon asevelvollisuutta vaan se on saanut olla edelleenkin "hidastavan tekijänä" yhä edelleenkin nuoren valmistumisessa, Kumminkin asevelvollisuus vie 1-2 lukuvuotta valmistumisesta. Palveluksen lykkäämistä ei kovin montaa hyödynnä opiskelujensa vuoksi, mutta siltikin se veisi yhteiskunnallisesti tärkeästä roolista henkilön pois 1-2 vuodeksi veronmaksajana. Naisilla on myöskin liian pitkä äitiysloma, kun saa olla 3 vuotta pois työelämästä. On kummallista ettei isovanhemmista kukaan voi hoitaa lapsenlapsia, jotta äiti pääsisi tietyn ajan kuluessa takaisin työelämään. Vuosikin on naiselta liikaa! Usein raskausaikana monet naiset työskentelevät, joten naiset ovat yhteiskunnallisesti kiinni veronmaksajina enemmän kuin miehet, joilta on armeja, sivari tai kertausharjoitukset pois yhteiskunnallisista asioista veronmaksajana.
Kyllä kaikesta nykyisin leikataan, mutta asevelvollisuus on se, joka ei tule leikkaajien mieleen ja siitä pidetään kiinni hampaat irvessä samoin heikkoina vuosina presidentin itsenäisyysjuhlista yms. Asevelvollisuus tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin palkka-armeija, joten kun Suomen talouden leikkaamista harjoitetaan niin listalla voisi olla asevelvollisuus, josta ois hyvä vihdoinkin luopua.
Tytöt ja pojat ennemmin partioon opettelemaan kansalaistaitoja, jollei niitä vanhemmat osaa opettaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Noo, jos sinä olet vetelä paska, niin ei se sitä meinaa että kaikki ovat.
1
Ilmianna
Jaa
..hei suomallainen on fiksumpi siksi, kun me suomalaiset elämme huomattavasti paremmalla elintasolla. Emme me hyväksyisi tuollaista varas koplaa , vaikka kepu läheltä meneekin. Venäjällä asiat ovat päin helvettiä, meillä taas menee hyvin...
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Valehteleehan se ja kaikesta mahdollisesta.

Ja näin valehtelee säälittävä pieni ''ironmikess''....
''Hahah! Tottakai myönnän, sillä olin lomatkalla siellä käymässä! Kuten olen aina sanonut, en koskaan puhu paskaa. Kukaan teistä epäilevistä hyypiöistä ei pysty todistamaan, ettei kuva ole, minusta vaan jostain Farukista? Kuva on selkäpuolelta otettu ja kasvoja ei näy, ei minun, eikä "Farukin".
Ei voi siis mitenkään todistaa, että kuva on muka Farukista, eikä myökään minusta. Kuva on kuitenkin profiilissani, eikä minulla ole mitään syytä laittaa sinne väärää kuvaa.

Kun todellisuudessa.......
Kaikki mainoksen kuvat ovat esittelyvideosta joka salilla pyörii ja niissä esiintyy vain omaa henkilökuntaa, ei siis yhtään turistia.
Videon tarkoitus on opettaa aloittelijoille oikea treenitekniikka.
Kyseessä on yksi neljän salin ketjusta, avattu 2014.
Nämä ovat kaikki ns. members only gymejä, ei walk in gymejä joissa lomaileva satusetä voisi käydä kuolaamassa kuntoilijoita.
Tämä ja paljon muuta tietoa löytyy ketjun promosivustolta.

''JaFaktaa väitti, että salin h- kuntaan kuuluva Faruk oli hänen 4- vuotinen "kolleegansa".

Näytä nyt vielä että missä minä olen sellaista väittänyt, vai oletko lukutaidoton idiootti joka taas jäi kiinni valehtelusta?
Hopi hopi uudestaan nöyryytettäväksi pieni surkea salikuvakiimakko, kuinka se homovoltti onnistuu siellä Lopella?

Ja nyt lisää uskomattoman tyhmiä selityksiä, ole hyvä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
0 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Muutamassa viikossa on ainakin minulle selvinnyt mihin tuon vouhotus voittamattomana väittelijänä perustuu siihen, ei kukaan täysijärkinen jaksa noin seinähullun kanssa jankata.
Ja tuo ironmikess on ihan oikeasti mielipuoli, riehuu psykoosissa yksinään vähintään kymmenellä eri nimimerkillä ja taitaa vielä itse uskoa niihin.

No onhan tuo jäänyt kiinni niin monista muistakin valheista, aatelinen, miljonääri, ekonomi ym....
Päivittäinhän tuo raukka puhuu itsensä pussiin ja kuvittelee huutamalla selviävänsä jatkuvasta valehtelustaan.
Hoidon tarpeessa ja pikaisen se on.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
19 VASTAUSTA:
tohtoriSykerös taitaa olla itse sekaisin ja patahullu, kun puuttuu itse asiohin joista muita moittii. Ironmikess on sinua viisaampi ja ÄO on yli 130, johon lukemaan sinulla feikkitohtorilla ei ole mitään jakoa. Kukaan ei väittele pitkään, eikä yli 10- vuotta todistettavasti tyhmän kanssa, mutta kun on tarpeeksi kateellista porukkaa, niin totta kai koitetaan mollata ja epäillä kaikin tavoin tämän palstan ykköstä. Koitahan sinä kehittää edes yksi Iiron tahallinen valhe, tai poistu takavasemmalle täältä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ihmetellätäytyy kirjoitti:

Seli seli ... pikku huomiohoratsu, seli seli.
Hupitusina on saanut taas uuden imaginäärijäsenen Lopen rnkkurinkiin?.
Miten siellä salaisessa maakuopassa sujuu pää edellä seinään juokseminen?.
Hei Faruk ... missä mun iskenderkebab viipyy? ;-)

Mikä estää papparaista lähtemään Lopelle? Onko kihti, tai pelkoko vaivaa? Olisi mukavaa katsoa sinusta rainaisen vanhuksen ryppyistä kuvaa, eikä Stalinin kuvaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ihmetellätäytyy kirjoitti:
tohtoriSykerös taitaa olla itse sekaisin ja patahullu, kun puuttuu itse asiohin joista muita moittii. Ironmikess on sinua viisaampi ja ÄO on yli 130, johon lukemaan sinulla feikkitohtorilla ei ole mitään jakoa. Kukaan ei väittele pitkään, eikä yli 10- vuotta todistettavasti tyhmän kanssa, mutta kun on tarpeeksi kateellista porukkaa, niin totta kai koitetaan mollata ja epäillä kaikin tavoin tämän palstan ykköstä. Koitahan sinä kehittää edes yksi Iiron tahallinen valhe, tai poistu takavasemmalle täältä.
''Koitahan sinä kehittää edes yksi Iiron tahallinen valhe''

Profiilikuva on ns. homopojan anastus, aateluus, miljoonaomaisuus, hyvä koulutus ja satoja muita valheita, nämä siis kymmeniä kertoja todistettu ja siihen lisää saman verran epäilyjä.
Niin joutuu toteamaan ettet sinä surkea runkku-reppana ole eläessäsi totta puhunut, et edes vahingossa.
Ja hauskaksi asian tekee se ettei sinua kukaan ota enää tosissaan, niin että kiukuttele rauhassa kun me muut nauretaan pikku hinttarin epätoivoa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Hyiiiii kirjoitti:
Mikä estää papparaista lähtemään Lopelle? Onko kihti, tai pelkoko vaivaa? Olisi mukavaa katsoa sinusta rainaisen vanhuksen ryppyistä kuvaa, eikä Stalinin kuvaa.
Ja lisää Hupitusinaa, vai pitääkö jo vaihtaa muotoon HupiTIU?. ;-)
JALLLA JALLA ...... FARUK ... missä mun iskenderkebab viipyy ??????.

IMHO.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
44.Div kirjoitti:
Ja lisää Hupitusinaa, vai pitääkö jo vaihtaa muotoon HupiTIU?. ;-)
JALLLA JALLA ...... FARUK ... missä mun iskenderkebab viipyy ??????.

IMHO.
Jatkan vielä ... Selvitä vtun TALIPALLO itsellesi engl. kieliset lyhenteet HVT ja FUBAR ja mieti sitten kenelle tuli repeiltyä ... .

Me tapaamme vielä ........... .
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
44.Div kirjoitti:
Jatkan vielä ... Selvitä vtun TALIPALLO itsellesi engl. kieliset lyhenteet HVT ja FUBAR ja mieti sitten kenelle tuli repeiltyä ... .

Me tapaamme vielä ........... .
Vanha rainainen kuppe hoi! Sinusta ei ole tapaamaan TOSIMIESTÄ, eli minua IKINÄ, eli lopeta jo tuo säälittävä Me tapaamme vielä ........... .
sönkkäämisesi. Hopi, hopi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Vanha rainainen kuppe hoi! Sinusta ei ole tapaamaan TOSIMIESTÄ, eli minua IKINÄ, eli lopeta jo tuo säälittävä Me tapaamme vielä ........... .
sönkkäämisesi. Hopi, hopi!
Lopen Anaalikeisari Faruk ... missä viipyy mun iskenderkebab?. JALLA JALLA ........ . ;-)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ironmikess kirjoitti:
Vanha rainainen kuppe hoi! Sinusta ei ole tapaamaan TOSIMIESTÄ, eli minua IKINÄ, eli lopeta jo tuo säälittävä Me tapaamme vielä ........... .
sönkkäämisesi. Hopi, hopi!
''Vanha rainainen kuppe hoi''

Opettele surkea vajakki suomea ennen kuin edes yrität stadin slangia.
Vanha raihnainainen gubbe, noin malliksi.
Mikäs se sulla olikaan se koulutus, sikapaimeneksi Kärsämäellä ja........ Mitä muuta?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

No pääsihän se sikakin uutisiin, se joka suhun sekosi ja vielä monta kertaa.
Joko oot kaikille lopen sioille antannu ku piti Kärsämäeltä asti hakee vaihteluu?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
aikavahvastimenee kirjoitti:

Vitun kuppe ,Iiro osaa,sinä et osaa kuin slangia🤣
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Naurajasioon kirjoitti:

Osaathan sinä, sen nyt näkee jokainen.
Mutta mikä helvetti se ''rainainen'' tai kuppe on suomeksi?

Sulla taitaa olla paha ongelma pärjätä saitin kunkulle..Älä kuitenkaan masennu ,niin on kailkilla muillakin. 😫😫
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
aikavahvastimenee kirjoitti:
Osaathan sinä, sen nyt näkee jokainen.
Mutta mikä helvetti se ''rainainen'' tai kuppe on suomeksi?
Kun olet pilkkuja nussiva, niin miksi kyset? Alloittelija netissä nussii pilkkuja😹😹😹
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Naurajasioon kirjoitti:
Vitun kuppe ,Iiro osaa,sinä et osaa kuin slangia🤣
Kyllä se Iiro on senkin nähnyt mistä mainitsit muutamia kertoja.
Se oli silloin kun oikea mies polki puhki hänen nykyisen vaimonsa, ja Iiro katsoi vierestä, mutta ei oppinut toimitusta sittenkään..
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Pakkonauraa kirjoitti:
Kun olet pilkkuja nussiva, niin miksi kyset? Alloittelija netissä nussii pilkkuja😹😹😹
Myönnetään että olethan sinä saitin runkku, eikä sitä ole kukaan koskaan edes epäillyt.
Mutta mitä mahtaa tarkoittaa suomeksi. ''kailkilla'' tai ''Alloittelija'' ja mitä kieltä mahtavat olla?
Olisiko kyseessä ehkä joku Loppilainen käpyhomojen termistö, jota käytetään silloin kun kerätään bodareiden kuvia netistä ja onanoidaan?

Aika heikosti on suomenkieltä opetettu siellä Kärsämäen sikapaimen kursseilla.
HUUTONAURUA!!!!!!!!!!!!!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

No kai se tuo sinun tyhmyytesi naurattaa, kuvitteletko sinä oikeasti että kukaan hetero sinun kanssasi treffeille tulee?
Niin että leiki sinä vaan kävyillä ja runkkaa niitä salikuviasi.
''nolo aloittelijan merkki'' oletko nyt varma ettei se ollut alloittelija?

Kerro lisää siitä netin hierarkiasta, nuo sinun analyysisi netistä ovat kuolemattomia ja loputon naurunaihe tällä palstalla.
Aika heikosti on suomenkieltä opetettu siellä Kärsämäen sikapaimen kursseilla.
HUUTONAURUA!!!!!!!!!!!!!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Faktaaon kirjoitti:
''Koitahan sinä kehittää edes yksi Iiron tahallinen valhe''

Profiilikuva on ns. homopojan anastus, aateluus, miljoonaomaisuus, hyvä koulutus ja satoja muita valheita, nämä siis kymmeniä kertoja todistettu ja siihen lisää saman verran epäilyjä.
Niin joutuu toteamaan ettet sinä surkea runkku-reppana ole eläessäsi totta puhunut, et edes vahingossa.
Ja hauskaksi asian tekee se ettei sinua kukaan ota enää tosissaan, niin että kiukuttele rauhassa kun me muut nauretaan pikku hinttarin epätoivoa.
Vaikka olet itse köyhä ja ns. tuulipukansaa, niin on Iiron tapaisiakin tässä maassa tuhansittain ja sehän sinua varsinaisesti vituttaakin. Lisää vitutusta ja ahdistusta saat, kun et pysty kumomaan ja todistamaan yhtäkään iiron juttua valehteluksi. Yritä edes, tai suksi suolle tältä poraamasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Pakkonauraaidiootille kirjoitti:
Vaikka olet itse köyhä ja ns. tuulipukansaa, niin on Iiron tapaisiakin tässä maassa tuhansittain ja sehän sinua varsinaisesti vituttaakin. Lisää vitutusta ja ahdistusta saat, kun et pysty kumomaan ja todistamaan yhtäkään iiron juttua valehteluksi. Yritä edes, tai suksi suolle tältä poraamasta.
No kohta pääset/joudut todistelemaan satujasi, tai sitten joudut maksumieheksi.
Niin tai näin selviää ainakin että minkä aatelissuvun edustaja olet, katsotaan sitten ketä naurattaa, veikkaan että kusessa olet.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kummallista on se, että täällä keskitytään pääasiassa haukkumaan yhtä henkilöä, tai henkilöitä, sen sijaan, että edes yritettäisi pysyä asiassa. Kaikki viittaa siihen että kyseessä on yksi ja sama tyyppi, ihmisvihaaja, joka haluaa kaikkien kuolevan, helvetin piru, joka tykkää joutaa helvettiin kiduttamaan ihmisiä...

Ironmikessille vastaus: kun kerran tiedät niin paljon spetsuista, niin kerro lisää heistä. Mutta se on turhaa. Tietoa on saatavilla netistä.

Eikä kukaan täällä pysty todistamaan itsestään muuta, kuin sen, että osaa kirjottaa suomea, ja kopioida muita kieliä.
Tuomiopäivä lähestyy, ja silloin kaikki salaisuudet paljastetaan koko maailman ja taivaan edessä. Eikö pelota?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Niinpä, mutta täällä todistellaan, että joku, tai jotkut valehtelevat. Kaikki viittaa siihen, ettet tiedä ironmikessistä yhtään mitään mutta valehtelet, tai luulet tietäväsi!.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mites se kebabin leikkaaminen sujuu, Iiro? Onko eteerinen kebabbi tulossa? Vai onko resepti peräti Nitzasta? Onko Upsalan yliopistossa kebabin leikkauskursseja?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onko Iiron punteissa mukavaa ruikkia pelkokusta?buaaaah!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Onko Iiro mukava ruikkia pelkokusta, kun kaikki valheesi ovat paljastuneet! Buahahaha. Myytkö yhden kebabin?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Yhtään valetta ei ole todistettu,,joten jatka kusenruikintaasi Iiron potkittavana😹😹
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Lopeta jo Iiro tuo hupitusinasi kautta kommentointi! Syö yksi kebab ja tutki Farukin kuvaa, jota väität omaksesi! Buahahaha!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Mulle yksi Nitsa-kebab eteerisellä kastikkeella!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ja mulle iskenderkebab. JALLA, JALLA ... .
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Iiroonrunkku kirjoitti:
Lopeta jo Iiro tuo hupitusinasi kautta kommentointi! Syö yksi kebab ja tutki Farukin kuvaa, jota väität omaksesi! Buahahaha!
Tutki Iiron kuvaa, jota väität Farukiksi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Iiroonrunkku kirjoitti:
Lopeta jo Iiro tuo hupitusinasi kautta kommentointi! Syö yksi kebab ja tutki Farukin kuvaa, jota väität omaksesi! Buahahaha!
Ottaako kaaliin, että Iiro vie ja sinä vaan vikset ja kontaat Iiron perässä? Saat turpiisi täällä ja varsinkin Lopella.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onhan suomalaisissa urheilijoissa "loistavaa" materiaalia armeijaankin. Sielläkin tarvitaan häntäpään valvojia, jotka keräät traktorin tai auton kyytiin marssilla sammuneita tulevia sotureita. 14 sija kävelyssä oli juuri sellaista sankaruutta, jota joka maassa tarvitaan. Heheh!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ja missä olivat palvomasi Putinin/Venäjän edustajat?

Osallistumiskiellossa, koska eivät rehellisesti pysty mihinkään osallistumaan, niinkuin et sinäkään..

Ja kyllä muutama venäläinen oli mukana kansainvälisen yleisurheiluliiton edustajana, tunnuksella ANA.
Ja näin on taas kerran Putin aivan kuin sinunkin häpäisty koko maailman edessä..
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Missä niitä täällä niitä on palvottu, eli puhut paskaa.
Ilmianna
Jaa
Totta turiset kuten aina. Yksi vaivanen pistesija MM- kisoissa on varmaankin isämaallisille tolvanoille esimerkki, siitä mihin paraskin suomalainen voi päästä. Sodassa nämä tolvanat olisivat tykinruokaa.
Ilmianna
Jaa
"Kun olin intissä, niin yksikään koko pataljoonassa ei minun lisäkseni pärjännyt kiitettävästi fyysistä voimaa ja kuntoa vaativissa tehtävissä minulle"
Onhan se hyvä, että pärjää edes itselleen. Vielä, kun saisi vähän ytyä tuohon joutilaana löhöävään ajatteluelimeen, niin voisi kohta olla jo kova tekijä.
1
Ilmianna
Jaa
Varis on älykäs lintu. Älykkyystaso on jotain simpassin luokkaa.
1
Ilmianna
Jaa
Nykyinen pioneeri kantaa kaksi panssarimiinaa, entinen kuusi panssarimiinaa. Mistähän tässä on kysymys?l
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Nykyiset telamiinat ovat raskaampia kuin vanhat panssarimiinat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Nykyinen pioneeri kantaa kaksi panssarimiinaa, entinen kuusi panssarimiinaa. Mistähän tässä on kysymys?"

Siis "tosimiehet" kantoi 60kg "kuntonappeja" oman täyspakkauksen lisäksi. Just joo l. pskanvitut kanna. Kas, kun et lisännyt vielä kahta kuntokuutiota ........ .

Miinoitetta, tai varamiinoitetta tehdessä tuo kyllä onnistuu ... hyväkuntoisimmilta, kun matka ei ole pitkä.

Mistäkö tuo johtuu ... soittaako motorisointi (esim. mönkijä) yhtään kelloja??????????????.

Eihän pioneeri ei ole koskaan kantanut miinoja.Me pioneerit olimme paljon fiksummissa hommissa rauhan ja demokratian tehtävissä.jos totta puhutaan Suomen armeija olisi pitänyt hyödyttömänä ja militarisena lopettaa jo vuonna 1944,mutta pian on aika jolloin se lopullisesti lopetetaan asevelvollisuusarmeijana suuntaus on ammattiarmeijan on sitten USA/Naton armeija tai Venäjän armeija.Rauha ja demokratia voittaa onneksi
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
JBäckman kirjoitti:

Siitä erittäin epätodennäköisestä tapahtumasta et pääse nauttimaan elinaikanasi .... SUSINARTTU !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!.

IMHO.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Variksetkin nauravat Suomen armeijalle!

Nuo puolustusvoimien pullamössöt varusmiehet, joiden lyhyt palvelusaikakin on lähinnä vitsi, eivät pärjää edes päivääkään saman suuruisille Venäjän Speznaz-joukoille, jotka ovat erittäin kovassa kurissa ja äärimmäisen vaativassa koulutuksessa opastettu sodankäynnin maailmaan.
Venäjällä on näitä erikoisjoukkoja useita tuhansia ja suuri osa niistä heti muutaman kilometrin päässä Suomen rajasta.

Kannattaisi lueskella vähän muutakin näitä kotimaisia HS:n lööppijulkaisuja, joiden informaatio perustuu lähinnä mielipiteisiin ja niiden muokkaamiseen faktoista puhumisen sijaan, että olisi selvillä mitä maailmalla tapahtuu. Kun olin intissä, niin yksikään koko pataljoonassa ei minun lisäkseni pärjännyt kiitettävästi fyysistä voimaa ja kuntoa vaativissa tehtävissä minulle, joten tiedän mistä puhun.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta