Vain Jumala tietää

Ainoa sydänten tuntija on Jumala. Hän määrää armonsa kristitylle ja myös tahattaan kristinuskon ulkopuolella olevalle. Ihminen ei voi millään teolla vähääkään edistää armon saamista.

Tämä on luovuttamaton luterilainen oppi, tunnettu myös moniaassa muussa kirkossa. Jotkut luulevat, että jo maan päällä heillä on kyky nähdä, ketkä ovat "oikeita" ja ketkä "vääriä" kristittyjä. Katsovat vielä voivansa sydämettömästi parjata niitä, joiden ounaksuvat olevan pelastuksesta osattomia.

Tällaista armolahjaa ei ole. Vain ja ainoastaan Jumala tietää. On suuri synti luulla olevansa perillä asioista, joista vain Hän tietää. On väkevän parannuksen paikka.

Kaiken lisäksi ajatus on aivan kelvoton. Kun kerran armo on Jumalan käsissä, miksi moittia tai halveksia sellaista, jonka uskoo jääneen ilman armoa. Omaan pelastukseensa uskova ei ole tehnyt mitään enempää kuin toinen, vaikka hän luulee olevansa varma, että toinen ei pelastu. Luulee olevansa parempi. Mutta Jumalan silmissä kaikki ovat samalla viivalla.

Ihminen on taipuva uskomaan kaikesta huolimatta, että jotakin, edes ihan pientä, voi tehdä pelastuksensa hyväksi. Ei voi, ei todellakaan voi. Ihminen vain surkeasti pettää itseään luulemalla, että omin teoin ja omin ratkaisuin päästään taivaaseen.

On katsominen vain Kristukseen. Hänessä on kaikki hyvä. Omien tekemisten katseleminen on likatunkion penkomista.

26

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DOGMATIKOS SANOO:

      " Jotkut luulevat, että jo maan päällä heillä on kyky nähdä, ketkä ovat "oikeita" ja ketkä "vääriä" kristittyjä. "

      RAAMATTU SANOO:

      "Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneesen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö. Sillä joka häntä tervehtii, hän on osallinen hänen pahoista töistänsä." (2. Joh. 1:10-11)

      --------------------------------------------------

      DOGMATIKOS SANOO:

      "Tällaista armolahjaa ei ole. Vain ja ainoastaan Jumala tietää."

      RAAMATTU SANOO:

      " Te rakkaimmat, älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan. " (1.Joh. 4:1)

      ----------------------------------------------------

      • Lainkaan.yleistämättä

        Ettet vain itse ole juuri väärä profeetta? Kovasti ainakin teet hallaa uskolle.

      • vähemmän.ruutia

        "Oletko kristitty isisläisen vastike? Semmoisethan ottavat pyhästä kirjasta mieleisiään ankaria kohtia ja oikeuttavat niillä kovat ajatuksensa."

        Isis on terrorijärjestö. Tuo on aika kova rinnastus. Varsinkin kun et voi todistaa että nim. EvLut olisi järjestänyt pommi-iskuja ja tappanut ihmisiä. Olet vielä ankarampi ja kovasydäminen kuin EvLut. Etkä edes tajua sitä.

      • "prophetaa"

        Tuo on latinaa, joka on Raamatun henkilöinen pahimpien vihollisten hallinnon kieli.

      • Lainkaan.yleistämättä kirjoitti:

        Ettet vain itse ole juuri väärä profeetta? Kovasti ainakin teet hallaa uskolle.

        Kristityn vaellus on usein katkonaista. Joku ei ole saanut vielä kokea Kristuksen sisäistä tuntemista. Siksi hänen kistillinenkin tulkintansa on vielä kova ja pelkoa kylvävä.

        Mutta kun Kristus valtaa mielen, ei ole enää muuta. Näkee vain meidän takiamme kärsivän ristiinnaulitun, joka katsoo meitä ystävällisesti. Pelko on mennyt ja tilalle tullut ilo, suunnaton ilo.

        Moni, joka ei ole tätä vielä kokenut, tulee sen kokemaan.

      • IhanVaanUtelen
        Lainkaan.yleistämättä kirjoitti:

        Ettet vain itse ole juuri väärä profeetta? Kovasti ainakin teet hallaa uskolle.

        Miten uskolle voi tehdä hallaa?
        Löytyykö jostain joku "uskon standardimalli", jota vois "hallata"?
        Kun mun tietääkseni usko on vähän jokasen uskovaisen oma asia. Vai?

      • Uskonnonvierotushoitoa
        dogmatikos- kirjoitti:

        Kristityn vaellus on usein katkonaista. Joku ei ole saanut vielä kokea Kristuksen sisäistä tuntemista. Siksi hänen kistillinenkin tulkintansa on vielä kova ja pelkoa kylvävä.

        Mutta kun Kristus valtaa mielen, ei ole enää muuta. Näkee vain meidän takiamme kärsivän ristiinnaulitun, joka katsoo meitä ystävällisesti. Pelko on mennyt ja tilalle tullut ilo, suunnaton ilo.

        Moni, joka ei ole tätä vielä kokenut, tulee sen kokemaan.

        Myös huumeiden käyttäjät kokee vastaavia tuntemuksia, joten: Pitäiskö narkkaamisesta tehdä uskonto, ja alkaa palvomaan esmes Heroiinia?

      • Katso.peiliin

        Murhanhimoisine kommentteinesi olet lähentymässä isis-terrorijärjestöä juurikin sinä itse.

    • Kiitos Dogmatikos tästä aloituksesta. On hyvin lohdullista kuulla tai siis lukea aloituksiasi.
      Vaikka näihin taitaakin aina tulla nuo " tarkennukset" .
      Jos omilla ansioilla olisi jotain merkitystä pelastuksen saamisessa, ei se silloin olisi armosta, eikä lahja.

      • Kiitos kiittämästä!

        Kun on perin juurin nähnyt oman kelvottomuutensa ja mahdottomuutensa, ei ole enää kuin Kristus, johon katseensa suunnata. Niin kauan, kun ei vielä ole nähnyt täydellistä mitättömyyttään, voi luulla olevansa jotakin. Vain Kristus pelastaa, hengellisesti aivan köyhänkin.

        Siunausta sinulle!

      • dogmatikos- kirjoitti:

        Kiitos kiittämästä!

        Siunausta myös sinulle. Nämä sinun kirjoituksesi muistuttavan Kristuksesta ja siitä, että Hänessä kaikki on jo valmiina.

      • hammas.keiju
        dogmatikos- kirjoitti:

        Kiitos kiittämästä!

        Kun on perin juurin nähnyt oman kelvottomuutensa ja mahdottomuutensa, ei ole enää kuin Kristus, johon katseensa suunnata. Niin kauan, kun ei vielä ole nähnyt täydellistä mitättömyyttään, voi luulla olevansa jotakin. Vain Kristus pelastaa, hengellisesti aivan köyhänkin.

        Siunausta sinulle!

        ”Kelvoton” istahtaa omaan elämän roolisuoritukseeni paremmin kuin hyvin.
        Jossakin ketjussa joku totesi kaikella olevan tarkoituksen, ehkä niin; se tunne kun tavoittelee kuuta taivaalta aurinkomatkallaan ja tajuaakin yhtäkkiä olevansa pelkkä tärisevä möykky tyhjyydessä, vailla huomisia ja eiliset kummastelevat kuvajaisina tähtitaivaan aarioissa. Kaiken täyttää vain olemisen tuska.
        Pitäisi varmaan osata olla kiitollinen jokaisesta saamastamme hetkestä ja olla sen ihmisyyden arvoinen jolla meitä on siunattu.

        Kiitos aloituksestasi ja Siunausta Sinulle!

      • hammas.keiju kirjoitti:

        "Pitäisi varmaan osata olla kiitollinen jokaisesta saamastamme hetkestä..."

        Olen kuivilla oleva alkoholisti. Kun väkevästi kohtasin Jeesuksen, hän vapautti minut alkoholista, muttei alkoholismista. Kärsin edelleen suunnattomasta ahdistuksesta, niin kuin niin monet tätä tautia potevat, olivatpa sitten kuivilla tai kentällä. Tämä on minun pistimeni.

        En jaksa olla kiitollinen joka hetkestä, mutta ei minun tarvitsekaan. Kristus vie minut perille. Hän on kaikki kaikessa. Minun tuntemukseni ja tietämykseni eivät paina mitään. On vain Hän.

        Siunausta!

        Sinua kaipaa sydämeni,
        sun puolees huutaa mun henkeni.
        On yksin tästä
        sen ikävästä
        kyyneleni.

        Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
        vaikkei ois toivoa ollenkaan.
        En päästä sua,
        ennen kuin mua
        käyt siunaamaan.

        https://www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg
        Siunausta tähän päivään

    • luterilainen_

      Hienoa lukea välillä oikeaa luterilaista opetusta Luterilaisuus -palstalla.

    • ttkkl

      Lienee tuttu Siionin virsi"Kiitos Karitsa kuollut ja ylösnoussut myös. Sun nimees kokoonnuimme, se on sun armotyös!"

    • Sitten saa armoa kun saa synnit anteeksi. Jeesus antoi ihmisille synnit anteeksi. 7*70 sinun pitää antaa anteeksi. Mutta Pyhän Hengen pilkkaa ei anneta anteeksi.

    • evita-ei.kirj

      Tähän osioon sopii Psalmi 139. Jumala tosiaan on ainoa, joka tuntee ihmisen läpikotaisin..

    • KiviPutosiSydämeltäni

      Kyl mä kuitenki väittäisin, et esmes sydänkirurgit on kohtalaisen laadukkaita sydänten tuntijoita?
      Ja jos tässä ei sit o mitään tehtävissä tän meikäläisenkään pelastumisen eteen, niin: Taidan sit jatkaa tota mitään-tekemättä olemistani, ja jatkaa tästä eeskin elämääni ateistina.
      Heippa kaikille ussuille. Tekemättömisiin!

    • hämmästynyt_

      Mitä ajattelet ns. ratkaisukristityistä? Vapaat suunnat ja viidesläisyys edustavat tätä suuntausta. Mitä tämä "ratkaisu" oikein tarkoittaa? Miksi piispat, joiden pitäisi valvoa kirkon tunnustusta, puutu tuollaiseen viidennen herätysliikkeen opetukseen.

      • sapere_aude_

        "Ratkaisussa" ihminen luovuttaa oman itsemääräämisoikeutensa uskonnollisten auktoriteettien käsiin. Aivan sama ilmiö on islamilaisessa Tablighi moskeijat -nimisessä islamilaisessa herätysliikkeessä (vrt myös ISIS).

      • evl.trollaa.taas
        sapere_aude_ kirjoitti:

        "Ratkaisussa" ihminen luovuttaa oman itsemääräämisoikeutensa uskonnollisten auktoriteettien käsiin. Aivan sama ilmiö on islamilaisessa Tablighi moskeijat -nimisessä islamilaisessa herätysliikkeessä (vrt myös ISIS).

        Koska evl alat taas Lehtistä haukkua monilla nikeilläsi?

      • Nimimerkille hämmästynyt_

        Ratkaisuja voi tehdä, mutta eivät ne ole kirkkomme tunnustuksen eivätkä opetuksen mukaan Jumalan silmissä hyödyllisiä eivätkä haitallisia. Jumala antaa armonsa lahjaksi. Pelastustaan ei voi edistää eikä haitata ratkaisuilla.

        Kirkon julistuksessa tämä on kirkkaana esillä, mutta jos ryhtyy rääpimään virheopetusta, ei loppua tule. Tulee vain loputtomia vastaväitteitä, joihin taas olisi vastattava. On syytä pysyä positiivisessa opetuksessa, Kristuksen tuntemisessa, ja vain ohimennen mainita virhekäsityksistä.

        Vain Kristus pelastaa. Siunausta sinulle!

      • ei.kai.sentään
        evl.trollaa.taas kirjoitti:

        Koska evl alat taas Lehtistä haukkua monilla nikeilläsi?

        Onko tämä Lehtinen kaiken arvostelun yläpuolella?

      • luterilainen_
        ei.kai.sentään kirjoitti:

        Onko tämä Lehtinen kaiken arvostelun yläpuolella?

        En ole huomannut että Lehtistä oli täällä jollakin tavalla edes arvosteltu., kerrottu vain hänen opetuksistaan niin kuin ne ovat olleet. Hänen opetuksensa ovat kaikkien luettavissa esimerkiksi Löytöretkellä kirjassa.

    • Mitä armon saamisen jälkeen?

      Tietenkään se ei ole jotain joka annetaan kerran ja se on sitten siinä, paremminkin kait pysyvästi, jatkuvasti. Mutta alku silläkin kait on vaikkei loppua oliskaan. Poiskin voitaneen ottaa. Kuitenkin, jos armo on kaikki ja elämää on vielä vuosikymmeniä jäljellä, niin mitä sen saamisen jälkeen?

      Itse olen sitä mieltä enempi, että armoa on hyvä jatkuvasti pyytää. Itsensä alistaminen, sillä pitää päivät aloittaa ja lopettaa, on hyvä rukoilla kuin se olisi viimeinen kerta. Siitä katumuksesta kumpuavat hyvät työt, joilla armo välittyy muillekin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe