Miksi Risikko haluaa lisää töitä poliiseille?

tietääkö.joku

Lehtihaastattelussa ministeri Risikko sanoi, että turvapaikanhakijan saadessa kielteisen turvapaikkapäätöksen on työperäinen oleskelulupa toinen vaihtoehto. Raatikaisen mukaan sisäministerin ei pidä opastaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita siitä, kuinka jäädä Suomeen.

Raatikaisen mielestä ministerin pitäisi ensisijaisesti kehottaa kyseisiä henkilöitä lähtemään viipymättä maasta, kun kerran päätös on ollut kielteinen.

“Tällaiset ministerin lausunnot eivät ainakaan paranna turvallisuuden tasoa Suomessa”, Raatikainen toteaa.

Raatikainen muistuttaa, että työttömiä on Suomessa ainakin yli 200 000 ja ministerin pitäisi ensisijaisesti olla kiinnostunut suomalaisten työllistymisestä.

Raatikainen pyytää maanantaina jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta vastausta siihen, aikooko se jatkossakin kannustaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä jäämään Suomeen jollain muulla kuin alkuperäisellä perusteella, ja onko odotettavissa työperäisten oleskelulupahakemusten määrän huomattava kasvu.

Raatikainen kysyy myös, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden työperäisiin oleskelulupahakemuksiin liittyvä valvonta tullaan järjestämään mahdollisten väärinkäytösten estämiseksi.

https://www.suomenuutiset.fi/mika-raatikainen-ihmettelee-sisaministerin-neuvoja-turvapaikanhakijoille-pitaisi-kehottaa-lahtemaan-viipymatta-maasta/

9

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikämikämaassa

      Mistä saisin kielteisen turvapaikkapäätöksen, että voisin lentää ulkomaille ilmaiseksi? Olen koko ikäni ollut Suomen kansalainen, mutta on kohdeltu kuin vierasta sikaa. Ja miksi luterilaisuuden palstalle halutaan aloittaa politiikan keskusteluja? Onko ev.lut. kirkko Suomen epävirallinen hallitsija, joka panee maan asiat kuntoon - tai onko laittanut siihen kuntoon, jossa nyt ovat?

    • IslaminMurhaaPakoon

      Mä haluan ilmaisen lipun Thaimaahan ja ilmaisen kyydin poliisiautolla lentokentälle.Haluan turvapaikan Thaimaasta koska minut voidaan murhata muslimin toimesta tulevaisuudessa Suomessa.

    • Ehdotusta

      Minun mielestäni voisi automaattisesti antaa jokaiselle maahantulijalle jonkun paperin:
      - jo turvapaikanhakijan statuksella mahdollista pyrkiä työhön, kielikoulutukseen, terveydenhoitoon
      - siirtolaisen oikeudet suuremmat, jos löytää asuinpaikkaa turvapaikkakeskusten ulkopuolelta esim. perheessä...?
      - vasta kansalaisilla oikeus osallistua politiikkaan, maan puolustukseen, pyrkiä virkoihin.


      Siirtolais- ja kansalaisoikeuksien saamiseen ehkä jokin kielitaidon testi?
      Eli mielestäni nuo kyttäilyt, kuka maahantulija on radikaali tai terroristi, saisi hoitaa paremmin, eikä niin, että pidetään ihmisiä keskuksissa ärsyyntymässä ja turhautumassa ja radikalisoitumassa.

      • Pitäisikö kaikki vankilat tyhjentää noilla samoilla perusteilla?


      • RepikääHuumoria
        mage999 kirjoitti:

        Pitäisikö kaikki vankilat tyhjentää noilla samoilla perusteilla?

        Vankila on eri asia kuin vastaanottokeskus. Ihmisyys ei ole rikos, josta Suomeen tulijaa täytyy alkaa kyykyttää ja rankaista. Tosin kiusantekoyhteiskunnan aivopestyt koirat eivät sitä ymmärrä.


      • RepikääHuumoria kirjoitti:

        Vankila on eri asia kuin vastaanottokeskus. Ihmisyys ei ole rikos, josta Suomeen tulijaa täytyy alkaa kyykyttää ja rankaista. Tosin kiusantekoyhteiskunnan aivopestyt koirat eivät sitä ymmärrä.

        Suomeen laittomasti tuleminen ja laittomasti maassa oleminen on rikos.


      • jatkosarja
        mage999 kirjoitti:

        Suomeen laittomasti tuleminen ja laittomasti maassa oleminen on rikos.

        Suomeen laittomasti tuleminen ja laittomasti maassa oleminen on rikos. ?

        Nämä turvapaikan hakijat ovat siis rikoksista epäiltyinä 12 kuukautta tutkintavankeudessa vastaanottokeskuksissa, niinkö?

        Onko todella laiton maahantulo, jos poliitikot EU-tasolla jo päättivät, että näitä otetaan vastaan kiintiöt, tuonne ja tuonne noin paljon tuonnekin, eri maihin velvoite?

        Suomen rikoslaissa on ollut pykälä, että viranomaisen ohjeen mukaan toimimista ei lasketa rangaistavaksi rikokseksi.


    • tyrannitjohtaa

      Rusakko, urpo ja vihervasemmisto haluaa matuja lisää, samalla poliiseja pitäis lisätä estämään terrorismia. On melkoisen outo yhtälö puupäiltä. Poliisin korkein johtokin on huolissaan mutta ei uskalla sanoa totuutta, koska korruptoitunut TYRANNIhyvävelikunta pitää kansaa pilkkanaan

    • RepikääHuumoria

      >>> Rusakko, urpo ja vihervasemmisto haluaa matuja lisää, samalla poliiseja pitäis lisätä estämään terrorismia. On melkoisen outo yhtälö puupäiltä <<<

      Ei ole yhtään outo, vaan täysin loogista julkiselta sektorilta: haluaa kahmia valtaa lisää - aiheuttamalla ongelmia lisää. Älä kuvittele, että tyhmyyttään himoitsevat valtaa ja kyykyttävät kansaa ja sotkevat asioita. Se on heille ilo ja nautinto. Vallanhimoista hivelee, kun saa tavalliset kansalaiset kokemaan olonsa epämukavaksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe