Moniko eroaa kirkosta nyt?

eroa-kirkosta.fi

Sillä kirkko avasi laittomille päiväkeskuksen, jossa voi pestä pyykkiä ja saada asianajaja-apua. Keskusta on rakennettu jo kesästä asti. Turvallisuussyistä päiväkeskuksen osoite on sitten salattu.

Olen tehnyt tutkimustyötä ja koonnut aineistoa, jota on voitu lisätä valituslupahakemuksien liitteeksi. Autamme paperittomia myös muussa asioimisessa viranomaisten kanssa, etsimme asianajajia ja opastamme sosiaalitoimen piiriin, kertoo päiväkeskuksen työntekijä Nora Repo joka on siis suojatyöpaikassa veronmaksajien rahoilla.

26

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikä-hyysätä

      No toikin vielä, laittomathan pitäisi saada ulos maasta.

    • Hyyysäystä

      Kuka maksaa enään kirkolle minkäänlaisia veroja tänäpäivänä.

    • Järkiratkaisu

      Erosin kirkosta 2 vuotta sitten eikä ole kertaakaan kaduttanut. Hylkäsin vain ihmisten ylläpitämän kirkon, en jumalaa. Kirkko ei ollut sen arvoinen, että olisin osaltani ollut maksamassa kirkollisveroa. Jumala rakastaa minua edelleen, kirkko ei sitä tehnyt. Rakkautta ei saa rahalla.

      • rututhghtjj

        Kirkko ei nykyään todellakaan ole kirkollisveron arvoinen.


    • suunnanmuutosta

      Allah ja islamismi on nykyään kirkon pääuskonto, ei luterilaisuus!

      • Housunlahko

        Luterilaisuushan on katollilaisuuden lahko.


    • KirkonYlpeäJäsen

      Hienoa toimintaa kirkolta. Juuri tämä on kristinuskon ajatus.

      • onSe.on

        Niin juuri, eli muslimien auttaminen on tärkeintä.


      • KirkkoRulettaa
        onSe.on kirjoitti:

        Niin juuri, eli muslimien auttaminen on tärkeintä.

        Ei vaan kaikkien ihmisten auttaminen. Unohdat tarkoituksella nyt sen miten paljon kirkko auttaa myös kantasuomalaisia.


    • thgbtbgbbt

      Persut ainakin torppaa tuon kirkon touhun, että onko edes laillista.

      Lain rajamailla kuljetaan. Vaikka kyse ei ole suoranaisesta piilottelusta, edesauttaa kyseinen toiminta sitä, että maahan jäädään laittomasti. Edes päiväkeskuksen sijaintia ei haluta kertoa. Tämähän kertoo siitä, ettei sinne haluta virkavaltaa papereita kyselemään, kansanedustaja Sami Savio kertoo.

      Persut pelkäävät, että kolmannen sektorin sekä seurakuntien avunanto on omiaan lisäämään houkuttavuustekijöitä laittomalle siirtolaisuudelle.

      Nämä kolmannen sektorin ja jopa seurakuntien toimijat eivät maksa loppulaskua. Kaikki palvelut ja rahat, joita laittomasti oleskelevat käyttävät, ovat pois veronmaksajien taskuista. Haluamme myös muistuttaa turvallisuusriskeistä, joita laiton oleskelu aiheuttaa jo nyt ympäri Eurooppaa. Ottavatko nämä järjestävät tahot vastuun, kun jotain sattuu? Kai he myös maksavat kulut, jotka syntyvät palveluista, joihin he opastavat hakeutumaan?

      • ei.näin

        Juuri näin, laittomien hyysäminen maksaa ja raha tulee veronmaksajilta.


      • jeeeesss

        Hyvä että edes joku puolue torppaa.


    • hyysärit.mokuttaa

      Mokutusta harrastaessahan ei tarvitse lakeja noudattaa, ja poliisikaan ei voi mitään, senkummemmin kuin politikotkaan!

    • mikästässä-mättää

      Ja lieksa ruakkii aisanvehestäjänsä niinkuin ennenkin nämä jutkalleet mitään tekemätömät valespukit.

    • min.olen.tie

      Johan nimikin "luterilaisuus" kertoo mistä on kyse. Usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa, edesmennyt ihminen, Luther ei.

    • mistään-eivät-piittaa

      kirkko on tuhoamassa suomalaisuutta -senhän näkee jo kaukaa

    • uskonvouhkanoille

      Onko todisteita jumalan tai allahin olemassaolosta? Tuskimpa, tai laittakaa faktoja pöytään!

      • Rajaseudunrambo

        Sinä olet todistus siitä,jumala loi sinut omaksi kuvakseen.


      • mmmymmnmhmm

        Yhtä hyvin voi uskoa vaikka toteemipaaluun.


      • ei-uskottavia

        Mutta näihin tänne juoksijoihin ei kannata luotta, nämä rienaa ja ikuisesti pöydissämme sitkien vielä suomen säänöstöjä ja sehän on varmaa näin -ovat hankalia ruakittavia.


      • tätärataa-kuahitaan

        Valtion soppavelka rupii olemaan nyt se n. 20,000 e suomalais-nokkaapäälle ja lisää pukkaa lapsiemme hoidettaviksi.


      • Rajaseudunrambo kirjoitti:

        Sinä olet todistus siitä,jumala loi sinut omaksi kuvakseen.

        Missään toisessa uskonnossa ei kai ole tällaista narsismia että ihminen nostaa itsensä Jumalan asemaan väittämällä että ihminen on Jumalan tarkka kopio.


      • Jumankavite
        Rajaseudunrambo kirjoitti:

        Sinä olet todistus siitä,jumala loi sinut omaksi kuvakseen.

        kyllähän sille tuli meikäläisen kohdalla melkosen suuri valuvirhe, ei kai se nyt tällästä aikonu?


    • Pirunutelias

      Kun kerran Lieksa-palstalla ollaan, niin mihin päin Lieksaa tämä keskus avattiin?

      • LUOTILIIVI

        Kuuluu näihin kansalta salattaviin asioihin, kuten esim. maahanmuutosta aiheutuvat kulut.


    • rasse-eiole-oikea-rasse

      Liekas rassetkin vissiinsuvaitsee tuon ruakinnaan -kun porsaitten ruakinta senkuin jatkuu ja jotkalehtaminen piikkiimme kymmeniä vuosia jo -mitä meinaatte asialle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe