Ennen käytiin töissä.

hulluksi.mennyt

Nykyään maataan sohvalla ja nostetaan erilaisia tukia.

22

201

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin tuli käytyä töissä 46 vuotta yhteen putkeen. Että silleen.

    • seminaaria.pukkaa

      Kyllä nykyisinkin käydään töissä. Töiden tekeminen on asia erikseen. Jossakinhan meidän aikuistenkin on päivämme vietettävä.

    • kannattavaa

      Sekin oppi on ulkomailta tuotua jo 90-luvulla. Moni on huomannut, että 20 vuoden työura keskipalkalla, tuottaa takuueläkkeen verran, minkä saa jokainen Suomessa kolme vuotta asunut sohvalla maannut ja tukia nostanut ulkomaalainen.

    • kaikkioliparemmin

      Ennen ei ollut persujakaan.

    • 61vuotinenukko

      En tarvinut ketään puoluetta 4jänkymmenen vuosikymmenen työ uraani.

    • Virtuaaliihminen

      Oliko edes Sinisiä uusvatteja? Tuhansia vuosia sitten?

    • realismi_____

      toisaalta verosuunnittelu veroparatiiseineen on aivan laillista?

    • Nimetönmerkki

      Oli niitä ne oli silloin narreja faaraoitten holveissa tietämättä mitä herransa menevän tulevista asioistaan tahtoo toteutuvan.

    • tukituki

      Paljokons viljelijöille maksettiin maataloustukeja vaikka vuonna 1970 oliko kaikilla uudet traktorit ja isot kartanot niinkuin nykyään.

      • klax

        Silloin tehtiinkin työtä, eikä katsottu maasturin lasin takaa, että kosteaa on hui , hui.


      • Kepupettää

        Kekkosen aikana riitti työtä maalla ja kaupungissa. Kun Kokoomus pääsi hallitukseen, alkoi teollisuuaautomaation räjähdysmäinen kasvu ja massatyöttömyys. Nyt PersKeKo-trio aikoo lopettaa TES:t suomalaisilta ja pakottaa orjatyöhön nälkäpalkalla.


      • Kiitossulle
        Kepupettää kirjoitti:

        Kekkosen aikana riitti työtä maalla ja kaupungissa. Kun Kokoomus pääsi hallitukseen, alkoi teollisuuaautomaation räjähdysmäinen kasvu ja massatyöttömyys. Nyt PersKeKo-trio aikoo lopettaa TES:t suomalaisilta ja pakottaa orjatyöhön nälkäpalkalla.

        Veit sanat suustani. Kiitos puolestapuhujalle.


    • Puhut varmaan matuista? Mitäs suvakki tähän?

    • palkallinen.makaaminen

      Nykyään on niin kattava lorvimisjärjestelmä olemassa että makaamisesta maksetaan kuin työnteosta.

      • Eipäootyöttömänvika

        Tällaiseksi kapitalisti yhteiskunta lopulta aina tulee,työpaikat menee kun ei kannata sijoittaa,jos ei ole tarpeeksi kysyntää,ja sen seurauksena suuri osa työllisistä joutuu lopulta aina työttömiksi. Minkä ne sille mahtaa,mutta sitten tulee aina nämä orjuuttajat ketkä yrittää pakottaa ihmiset tekemään työtä heille ilman kunnollista tai kokonaan ilman palkkaa,lorvijoiksi heitä haukkumalla? Ja se se vasta väärin on jos mikä.


    • känsätkadonneet

      Kyllä huilaaminen rankempaa on kuin työnteko, sanoo tämä sohvaltakin aikanaan noussut eläkeukko. Välillä tuntuu, että tekee mieli lähteä hommiin, mutta niin teki ennenkin mieli kääntää kylkeä. Viisainta odotella rauhassa seuraavaa mielenmuutosta.

    • en.vaan.tajua

      Kun näin eläkeläisenä ajelen kehäteillä, niin aamulla vielä klo 9:30 paikkeilla on ruuhkaa töihin päin ja klo 14:30 paikkeilla alkaa ruuhka kotiinpäin eli missä välissä ne työtunnit ehditään tehdä? Kun kuuntelee juttuja, niin kaikilla on vielä hirveästi liukumatunteja käyttämättä, kun ei ehdi käyttää.

    • yli50ukko

      Ennen vaan oli töitä. nyt ei ole kun robotit tekee kaikki ja kaikki simppeli hommatkin on siirretty johkin kiinaan tai intiaan. Eipä mulla vaan enää uutta työtä löytynytkään kun yt iski. Ei sitä työtä enää saa tälläinen yli 50v vaikka kuinka hakee ja kehtaatte vielä työttömiö syyttää tästä kaikesta. Ei se meidän syy ole, että veitte työt kiinnaan ja hankitte robotit.

    • Kgjjhhjj

      Ennen eli 80-90 luvulla kävin aina puolivuotta olee kaupungilla "töissä" ja sit sai olla rauhassa liitonrahoilla 500 päivää eli 3 vuotta.. ei onnistu enää!

      • sdfdgfds

        Jep se olikin ainoa oikea tapa käydä "töissä". Nyt laittoivat palkkatuella raatamaan sellaisella pilailupalkalla ettei hyödytä edes maksaa liiton jäsenyyttä. En varmasti hae enää mitään töitä tosissani. Hakemuksia toki laitan että näyttää siltä kuin olisin aktiivinen työnhakija.

        Olin vaivaiset 8 vuotta työttömänä niin työkkärin nilkit huolestuivat että olen syrjäytymisvaarassa. Muuten olisin antanut olla huolissaan mutta nilkit uhkaili karenssilla. Pakko varmaan etsiä jotain pimeitä töitä niin kestää ottaa ikuisuuskarenssi? Mulla on parempaakin tekemistä kuin kuluttaa ainoa elämäni johonkin hiton työhön.


    • asiaonnnäin

      Minusta on mukavampi laiskotella ja nostaa ilmaista rahaa kuin raataa...
      Minusta kuitenkin palkat on liian suuret suomessa ja työaika liian lyhyt.
      Työaika pitäisi nostaa 14 tuntiin ja lauantai takaisin työpäiväksi.
      oma koulutus ja lastenhoidot maksettava itse. Mummot kotiin asumaan...

      Olen itse 37v ja olen sopeutumiseläkkeellä olen tehnyt raskaan uran kansanedustajana Kokoomuksen riveissä. Moi.

    • rangaistus.odottaa

      Minua, jolla on iso eläke, lämmittää niin takuueläkkeellä kituuttavien luusereiden arki. Ikänsä töitä tehneiden pieni eläke taas suututtaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe