Mitä itse tekemääsi ruokaa tänään söisit...?

mansikkakakkua

Osta vaikka Oolannin perunamuusia pakasteesta 400g pussi. Valmista se ohjeen mukaan, jos ett perunoita viitsi itse kuoria ja keittää perintestä pottumuusia!
HK:n sininen lenkki on tarjouksessa K-kaupoissa.
Teet perunamuusin ja lämmität puolikkaan makkaraa. Kuori makkarasta pois ja viilto pitkittäis suuntaan koko makkaran pituudelta noin 2,5cm syvyyteen. Makkara aukeaa lämmitessään tavallaan "veneeksi". Makkaran voit lämmittää halutessasi uunissa tai mikrossa.

Tee ensin tomaatti salsa:
Parista tomaatista, punasipulista tai purjo palasta, 1-2 valkosipulin kynttä, 2 rkl öljyä,ripaus suolaa ja mustapippuria, silputtua persiljaa tai korianteria. Silppua tomaatti pieniksi palasiksi samoin sipulit. Lorauta öljy niiden päälle, lisää suola ja pippuri sekä persilja silppu, sekoita kaikki salsan ainekset hyvin sekaisin. Jätä salsa maustumaan siksi ajaksi kun teet muusin ja lämmität makkaran.

Koottuasi annoksen lautaselle; muusi alimmaiseksi... makkara päälle ja salsaa koko makkarassa olevan viilon täytteeksi. Leipä maito! Sulla onkin ateria valmiina edessäsi syötäväksi.

400g perunamuusi pakasteesta, riittää valmistettuna ohjeen mukaan... annoksia 3-4 ihmiselle.
ja muusipakaste alle 2,5€.... ja 3,5€ saa 2kpl HK:N Sinistä Lenkkiä, tarjouksesta K-Citymarket.

Tuli mieleen laittaa yksinkertainen ohje tännekin... Meillä näet uunimakkara ja muusi sekä tomaattisalsa tänään ruokalistalla. Lihamakaroonilaatikon lisäksi, ken uunimakkarasta ei pidä. Salaattipöydästä löytyy myös tuo tomaattisalsa sekä kukkakaalia keitettynä ja raakana, joka päiväisen vihersalaatin lisäksi.

45

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .. Mä ainaskin syön vaikka mitä.. Tänäänkin.. Varmaan (taas) jotain helppoa ja nopeaa, jos/kun kerran olisi hyvä, että käyttää syömiseen SamanAjan, kuin ruuan tekemiseen on mennyt.. ;P

      .. Nopeasti tehdyn aterian saa siis tämän logiikan mukaan syödä nopeasti.. ;D

      • mansikkakakkua

        Huomenta Muikkune!
        Mulla meni aamu taas keittiön puolella, kokin muksu sairastunut ja ennen kuin mammansa tuli piikomaan lapsukaista... meni aamutunteja muutamia. Mun oli siis saatava aamiainen asukkaille hoivalle ja muutamia vietiin myös kerroksiin... ja töihin menijöitäkin tässä kävi puurolla ja/tai kahvilla; ostivat eväitä mukaansakin.

        Oikeastaan sua metsästinkin.... Kun mun pitää ostaa langattomat kuulokkeet Faijalle isänpäivä lahjaksi, sellaiset laadukkaat, joilla voi kuunnella vaikka pianokonsertteja.
        Eivät siis suhise tai rämise. Edelliset kun hän nukkui epäkuntoon, nukahti olkkarin sohvalle, ja unissaan kiskonut ne pois painamasta korvaansa tai jotain.... eivät ainakaan enää toimi.
        Samanlaisia en ole löytänyt enää... mistään.

        Niin että nyt olisi neuvot tarpeeseen... ja kyllä mulle muidenkin mielipiteet asiasta kelpaa.

        Sen mä muistan ett nuo nyt rikkinäiset olivat hinnakkaat... eli Emon kanssa jos puoliksi uudet maksamme... niin kattohinta olis noin 300€ yhteensä, ala hintarajaa ei ole, mutt kunnolliset niiden pitää olla.

        Makaroonilaatikkoa ja tomattisalsaa menen tästä syömään ja piikomaan välillä ruokasalia.
        Moikka!

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        .. Moikka.. Pahan heitit.. Kuulokkeet, kuin myös muut(kin) ÄänenToisto jutut on monesti Käyttäjä/Kuuntelija kohtaisia.. Eli paras olisi, kun käyttäjä/kuuntelija itse vertailisi Konkreettisesti ainakin muutamia vaihtoehtoja ja sitten tekisi valintansa sen mukaan, mikä tuntuu itsestä parhaalta vaihtoehdolta.. Omaan Korvaan ja Käyttöön.. Ja kun kuulokkeet on kysymyksessä ja jos paljon/pitkään niitä käyttää, niin tärkeää on myös se miten ne istuu pääähän jne.. ;P

        .. Testeistä, vertailuista ja käyttäjäkokemuksista voi saada jotain vinkkiä siitä, mitkä voisi olla hyvä Itse Testata ja joista sitten sen valintansa (ehkä) tekee, jos siis niistä joku itseä miellyttää KaikinPuolin.. ;P

        .. Jos noi rikkoutuneet on jotkut Laadukkaat/Kalliit, niin sekin vahtoehto tietenkin on, että korjaisi/korjauttaisi ne.. Paras tietenkin olisi, jos itse osaisi hieman tutkia niitä (jos esim. "vain" liitos tai piuha irronnut tjms.) tai sitten jos tietäisi jonkun, joka edukkaasti voisi niitä yrittää korjata.. ;P

        .. Se O Moro.. Ja Hyvää IllanJatkoa.. =)

      • mansikkakakkua

        Moikka, jälleen.
        "... sekin vahtoehto tietenkin on, että korjaisi/korjauttaisi ne.. Paras tietenkin olisi, jos itse osaisi hieman tutkia niitä..."

        -Tässä tapauksessa on viisainta etten mä tutki niitä alkuunkaan, sen verran ymmärrystä mulla on asiasta... josta en mitään ymmärrä. Pidän näppini irti! Niin jos pyytäisin tuota tietotekniikan ihmemiestä vilkaisemaan niitä... mutt hän tulee vasta 15 pv:nä marraskuuta... isänpäivän jälkeisenä keskiviikkona.

        Enkä mä pyydä Faijaa valitsemaan uusia kuulokkeita itselleen, kun saattaisi tulla liian kalliiksi mulle. Tuollakin summalla (minkä olen valmis rahoittamaan) ollaan mun maksukykyni rajoilla.
        Pitänee keksiä varmaan jotain muuta, mutt noita kuulokkeita hän olis kyllä tarvinnut... meillä kun ei ole ihan sama maku musiikissa... ja saman katon alla asutaan.

        Heitin pallon sulle... koska kuvittelen sun ainakin kuuntelevan paljon musaa.
        Silloin miehet yleensä myös tietävät lähes kaiken teknisistä vempaimista; mitkä vähänkin liittyvät siihen aiheeseen.

        Mulla ilta mennyt vielä lukien... huomenna mulla on tenttipäivä, hermostuttaa vaikei pitäisi.
        Illanjatkoja sullekin ja samalla hyvän yön toivotukset!

        AKG-sarjassa on ihan hyviä, siinä satasen ja päälle nurkilla, esim K-271. Tosin en ole asiantuntija. Thomannilta ja verkkokaupassa niitä on ainakin. Toinen vaihtoehto että hommaat samanlaiset kuin aiemmat. Mut noi mainitut mukailee hyvin korvia ja päätä, eikä se äänentoisto ole hassumpi. Mutta kuten sanoin, en ole asiantuntija.

        Tsemppii tenttiin.

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        Moikka, jälleen.
        "... sekin vahtoehto tietenkin on, että korjaisi/korjauttaisi ne.. Paras tietenkin olisi, jos itse osaisi hieman tutkia niitä..."

        -Tässä tapauksessa on viisainta etten mä tutki niitä alkuunkaan, sen verran ymmärrystä mulla on asiasta... josta en mitään ymmärrä. Pidän näppini irti! Niin jos pyytäisin tuota tietotekniikan ihmemiestä vilkaisemaan niitä... mutt hän tulee vasta 15 pv:nä marraskuuta... isänpäivän jälkeisenä keskiviikkona.

        Enkä mä pyydä Faijaa valitsemaan uusia kuulokkeita itselleen, kun saattaisi tulla liian kalliiksi mulle. Tuollakin summalla (minkä olen valmis rahoittamaan) ollaan mun maksukykyni rajoilla.
        Pitänee keksiä varmaan jotain muuta, mutt noita kuulokkeita hän olis kyllä tarvinnut... meillä kun ei ole ihan sama maku musiikissa... ja saman katon alla asutaan.

        Heitin pallon sulle... koska kuvittelen sun ainakin kuuntelevan paljon musaa.
        Silloin miehet yleensä myös tietävät lähes kaiken teknisistä vempaimista; mitkä vähänkin liittyvät siihen aiheeseen.

        Mulla ilta mennyt vielä lukien... huomenna mulla on tenttipäivä, hermostuttaa vaikei pitäisi.
        Illanjatkoja sullekin ja samalla hyvän yön toivotukset!

        Sen verran huomautan että tuo nuuskiksen korjausvinkki on hyvä, salaa viet jonnekin elektroniikkahuoltoon niin luultavasti saavat kuntoon kohtuurahalla ja on varmaan tyytyväinen kun tulevat ehjänä takaisin. Jos ei kannata korjata sitten ehkä tuommoiset laadukkaat nappikuulokkeet vois olla hyvät:

        https://fi-fi.sennheiser.com/headphones-bluetooth-momentum-free

        Varmaan vähän halvempiakin vastaavia voi löytää jos ettii, toi nyt sattu löytymään kun googlaisn sennheiserin kun se kai aika arvostettu merkki noissa kuulokehommissa.

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        Moikka, jälleen.
        "... sekin vahtoehto tietenkin on, että korjaisi/korjauttaisi ne.. Paras tietenkin olisi, jos itse osaisi hieman tutkia niitä..."

        -Tässä tapauksessa on viisainta etten mä tutki niitä alkuunkaan, sen verran ymmärrystä mulla on asiasta... josta en mitään ymmärrä. Pidän näppini irti! Niin jos pyytäisin tuota tietotekniikan ihmemiestä vilkaisemaan niitä... mutt hän tulee vasta 15 pv:nä marraskuuta... isänpäivän jälkeisenä keskiviikkona.

        Enkä mä pyydä Faijaa valitsemaan uusia kuulokkeita itselleen, kun saattaisi tulla liian kalliiksi mulle. Tuollakin summalla (minkä olen valmis rahoittamaan) ollaan mun maksukykyni rajoilla.
        Pitänee keksiä varmaan jotain muuta, mutt noita kuulokkeita hän olis kyllä tarvinnut... meillä kun ei ole ihan sama maku musiikissa... ja saman katon alla asutaan.

        Heitin pallon sulle... koska kuvittelen sun ainakin kuuntelevan paljon musaa.
        Silloin miehet yleensä myös tietävät lähes kaiken teknisistä vempaimista; mitkä vähänkin liittyvät siihen aiheeseen.

        Mulla ilta mennyt vielä lukien... huomenna mulla on tenttipäivä, hermostuttaa vaikei pitäisi.
        Illanjatkoja sullekin ja samalla hyvän yön toivotukset!

        .. Noh, en nyt niin kauheasti loppujen lopuksi kuuntele.. Vain tietyissä tilanteissa ja Oikeissa Fiiliksissä.. Enkä ole mikään QauhiaHifistelijä.. ;P

        .. Ja jos noi vanhat kuulokkeet on oikeesti Laadukkaat&Kalliit, niin kyllä mä ainakin yrittäisin selvittää vian.. Joku johtimen kiinnittäminen tai kolvaaminen ei ole mikään vaikea jutska.. Eikä välttis jonkun komponentinkään vaihto.. ;P

        .. Onko niissä kuulokkeissa millainen Akku/Akusto?.. Eli onko esim. joku kiinteä vai saako sen/ne irroitettua ja onko se/ne ihan ns. Perus ladattavat patterit vai jotain erikoisempaa mallia.. Tuli vaan mieleen, että voisi se olla akusta/akustosta(kin) kiinni.. Akku/Akusto on voinut siis Zipata tai sitten "karata" pois paikoiltaan.. ;P

        .. Laita niiden tarkka malli tänne, jos haluat ja/tai löydät jostain sen mallimerkinnän.. Minä ja/tai joku muu voi yrittää hieman sen pohjalta tutkia, että mikä voisi olla vikana jne. tai ehdottaa jotain uusia vastaavia kuulokkeita.. ;P

        .. Ei kantsi stressata.. Eks ollukin hyvä ohje?.. ;D.. Mut joo.. Eiköhän ne hyvin mene ja jos tulee jäätyminen, niin luultavasti saa uusiakin.. ;P

        .. Hyvää Yötä myös Sulle.. Ja RentouttavanMakoisia Unia.. =)

      • flowersreally

        Bosella on hyviä kuulokkeita, ei kuulu pihaustakaan kolmansille osapuolille. Mallia en muista ja hintaa en tiedä, lahjaksi olen saanut.

      • flowersreally kirjoitti:

        Bosella on hyviä kuulokkeita, ei kuulu pihaustakaan kolmansille osapuolille. Mallia en muista ja hintaa en tiedä, lahjaksi olen saanut.

        .. Onks ne Nämä?.. Bose QuietComfort 35.. ;P

        .. Noi on ainakin aikast kehutut, mutta ne menee Yli Budjetin.. Jossain näin n. 300€, mut en hokannut katsoa, että onko ne vanhempaa vai uudempaa sukupolvea.. ;P

      • mansikkakakkua
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Onks ne Nämä?.. Bose QuietComfort 35.. ;P

        .. Noi on ainakin aikast kehutut, mutta ne menee Yli Budjetin.. Jossain näin n. 300€, mut en hokannut katsoa, että onko ne vanhempaa vai uudempaa sukupolvea.. ;P

        Kiitti vinkeistä,kaikille! Minä soitin Mikolle; hän lupas vähän tarkastella Faijan epäkuntoisia langattomia kuulokkeita... samoin kuin sen latausasemaa. Hän lupas tulla huomen illalla samalla ruokalaan illalliselle... ja tarkastaa myös meidän turvakamerat ym. järjestelmät ja koneet.

        Lasagnea pakasteesta lämmitettynä tai ruokalistalta; lohilaatikkoa... sillä tuskin hän ruismarjapuuroa haluaa... mutt illallista on tarjolla kuitenkin, jos nälkä on!
        Enkä minä häntä kotiini kutsu enää, sen mä jo olen ymmärtänyt; etten luo mitään odotuksia väliemme normalisoitumiseen... tämän enempää.
        Teki kerran rakennusaikana nämä sähköiset elektroniikka työt urakkana täällä, myös järjestelmän huoto kuuluu hänelle... eikä mulla ole ollut syytä sanoa huoltosopimusta irti.

        Oli vaan kiusallista soitaa ja pyytää henkilökohtaista palvelua/apua noiden kuulokkeiden takia. Kameroiden tarkistusta, sisäpuhelimien ja äänentoistolaitteiden... vai mitä ne valvontalaitteissa nyt ovatkin, kuuluu hänen sopimukseensa piiriin. Samoin on korjannut sähköpyörätuolien ohjaimia ja akkujen kosketuksia ym, muuta pientä vikaa niissä, ja laskuttaa tuntiveloituksena.

        Ja jos jotakuta kiinnostaa... kohtuullisen hyvin tais tentti mennä! =))
        Mä olen ainakin tyytyväinen omaan suoritukseeni, kertaakaan ei tullut epäröityä mitä vastata!

        .. Jeps.. Voi olla todella pieni vika.. Ja jos tulee kuntoon, niin on ainakin testatusti sellaiset mistä tykkää ja mihin on tottunut.. ;P

        .. Noh, sittenhän ne meni ihan Täydellisesti, jos itse olet tyytyväinen.. Se on musta Paras ja Tärkein mittari.. =)

    • m-i-e-z

      En ainakaan tuota Oolannin perunamuussia. Löytyykö tuo HK:n sininen tuolta leivonnaisista mansikkatorttujen vierestä? =P

      Lohilaatikko, lihaperunasoselaatikko tai lasagne ja jokin pataruoka tai keitto. Kastikkeenkin voisi tehdä, mutta sitten saattaa keittolevyt loppua kesken. Lohilaatikko veisi ainoastaan uunin, kun raaka-aineet kypsyy keskenään siellä. Tuotesijoittelua kun löytyy, niin tuo Tupperware kuorii ja suikaloi perunat ihan itsestään. (Hiukan tarvitsee tietenkin Tupperwarea tarkkailla, ettei vahingossa tule ranskalaisia tai sipsejä tehtyä.) Jotain tulee tehtyä, kaksi yhdellä kertaa kun sen aika on.

      • mansikkakakkua

        Hyvä on vitsiniekka, sä osaat keittiö hommat... huomaan.
        Norjalainen kirjolohikin on tarjouksessa, kokonaisena yli 2 kiloisia paketoituina.
        Sen kun käsittelet fileiksi... siitä saat monen laista ruokaa ja pitkäksi aikaa. Osan joudut varmaan valmistettuasi pakastamaan... myöhemmin sitt syöt, jottei koko viikkoa kirjolohta tarvitse syödä. Kyllästyttämään sekin alkaisi. Mutt kraavikalaa leivälle, kalasoppaa, lohimedaljonkeja, lohilaatikkoa, lohta smetana hunnulla tai pinattilla... jne.

        Ruokasalissa alkaa olla ruuhkaa... mun on mentävä!

      • m-i-e-z
        mansikkakakkua kirjoitti:

        Norjalaisessa on se ongelma, että nautin ennemmin siitä Suomalaisesta viljellystä lajikkeesta, mikä ainakin on paremman värinen. Maun saa pilattua, ei kun siis piilotettua monella tavoin. =)
        Villilohi jäämereltä vaatisi sen reissun sinne jäämerelle, eikä sekään takaisi, että se villilohi haluaisi päätyä lautaselle.

        Ikinä ei ole tarvinut aloittaa valmiiden aterioiden pakastamista. Mikäli lapset käsittämättömästä syystä eivät syö 100€ päivä, löytyy sellainen positiivinen ongelma, että ruokapöytään tarvittaessa saa jaella jonotusnumeroita.

      • mansikkakakkua
        m-i-e-z kirjoitti:

        Ei tarvitse mennä jäämerelle asti villilohta kalastamaan, tietääkseni Tornionjoessa ja Simojoessa vielä villilohta nousee.
        Sen suomalaisen viljellyn lohen punainen väri on keinotekoisesti tehty... syöttävät kalanrehua joka aiheuttaa sen kauniin värin.
        Kyllä parhaimman makuinen lohikala = loimulohi... ainakin mun mielestäni.
        Eikä makuasioista kannata kiistellä... yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta. =)

    • Mä en noita pidä itse tehtynä ruokana. Valmismuussi ja einesmakkara, prosessoitua "lihaa" = suolaista pullaa. Mutta varmasti hyvää, jos tykkää ;)

      Mulla on reilu kasa broitsun filettä ja tujusti maustettua riisiä avokadolla. Kasviksina jäävuorisalaattia ( erilaisia muita ruukkusalaatteja) , tomaattia, paprikaa, porkkanaa ja parsakaalia. Kastikkeena oliiviöljyä, mustapippuria ja valkoviinietikkaa. Toisin noistakin parsakaali on pakasteversio. Jälkkäriksi banaani ja tummaa suklaata.

      Eikä siitä ruuasta kannata mitään vammaisuutta itselleen kehitellä. Rennosti vaan sen mukaan mikä itsellä on tarve. Mun ruokalautaseni näyttää ihan syystä erilaiselle kuin tavallisen pari kertaa viikossa jumpassa tai lenkillä käyvän ihmisen. Jos joku haluaa laittaa aikaansa muuhun kun ruuanlaittoon ja ostaa eineksiä, niin eihän se mulle kuulu, mutta mun itseni on parempi katsoa vähän tarkemmin kokonaisuutta.

      • Miss antieines 2017....ja voittaja on???? (Rummunpärinää)
        LINER T2 SINKUT PALSTALTA! (Kansan meteliä ja ilakointia) wihuuu!!!

      • Wwu

        Onko maanantai kanapäivä? Vai ihanko vaan sattumalta kaikki syö tänään kanaa? Ei ole hyvä päivä kanoille..

      • "Mä en noita pidä itse tehtynä ruokana. "

        Aina parempi Liner kuittasi :D Tjoo, no siis minusta mansikkakakulta oikein huomaavaista laittaa tuollainen helppo ruoka vinkiksi. Täällähän on sellaisia naisissakin jotka ainakin väittää etteivät osaa mitään laittaa itse niin tuollainen valmisjuttujen käyttö heillä alentaa kynnystä omatoimikokkailuun. Tarvittaessa varmaan juurikin mansikkakakku kykenisi laittamaan vaikka kuinka vaativaa "oikean" ruuan ohjetta avaukseen mutta sellainen brassailu ei olisi kovin kivaa niitä kohtaan joilla kynnystä lähteä isompia juttuja tekemään.

        Niin ja noi sun tehokasvatetut broitskut, joku voisi olla että ne ei ole kunnon ruokaa kun jollain hormoneilla pikapumpattu syötäväksi, jos asiaa oikein tutkisi voisi olla että menisi ruokahalut. En malttanut, tuon verran tutkin asiaa, reilussa kuukaudessa lautaselle eli voisi puhua melkeinpä pikaruuasta:

        https://oikeuttaelaimille.fi/tuotantoelaimet/broilerin-tuotanto

        Siirtyyköhän noista muuten steroideja elimistöön, jos niin se onkin huonompi juttu:

        http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/577161-yle-salitreenaajien-raju-cocktail-vie-yha-useamman-suljetulle-osastolle-moni-ei

      • Wwu kirjoitti:

        Onko maanantai kanapäivä? Vai ihanko vaan sattumalta kaikki syö tänään kanaa? Ei ole hyvä päivä kanoille..

        En syönytkään! Tuli kiire... Innostuis siivoilemaan ja pesemään pyykkiä yms. että kipaisin sit hirvipullia kastikkeessa ja pottumuusia prismasta. Oli ihan hyviä. Eli hirveitä pullia söin...namskis..

      • mansikkakakkua
        Harmaaritari kirjoitti:

        "Mä en noita pidä itse tehtynä ruokana. "

        Aina parempi Liner kuittasi :D Tjoo, no siis minusta mansikkakakulta oikein huomaavaista laittaa tuollainen helppo ruoka vinkiksi. Täällähän on sellaisia naisissakin jotka ainakin väittää etteivät osaa mitään laittaa itse niin tuollainen valmisjuttujen käyttö heillä alentaa kynnystä omatoimikokkailuun. Tarvittaessa varmaan juurikin mansikkakakku kykenisi laittamaan vaikka kuinka vaativaa "oikean" ruuan ohjetta avaukseen mutta sellainen brassailu ei olisi kovin kivaa niitä kohtaan joilla kynnystä lähteä isompia juttuja tekemään.

        Niin ja noi sun tehokasvatetut broitskut, joku voisi olla että ne ei ole kunnon ruokaa kun jollain hormoneilla pikapumpattu syötäväksi, jos asiaa oikein tutkisi voisi olla että menisi ruokahalut. En malttanut, tuon verran tutkin asiaa, reilussa kuukaudessa lautaselle eli voisi puhua melkeinpä pikaruuasta:

        https://oikeuttaelaimille.fi/tuotantoelaimet/broilerin-tuotanto

        Siirtyyköhän noista muuten steroideja elimistöön, jos niin se onkin huonompi juttu:

        http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/577161-yle-salitreenaajien-raju-cocktail-vie-yha-useamman-suljetulle-osastolle-moni-ei

        Mä en ymmärrä miks niin tarttuvat tuohon Oolannin pakastemuusiin, ihan puhdasta vain esivalmistettuja perunahiutaleita ne ovat! Ei niihin ole lisätty mitään lisäaineita... suolan, maidon ja voin... ehkä sipulia tai persiljaa saat sitten itse lisätä makusi mukaan!

        Ja minähän ehdollistin sen homman juurikin näin; "... jos ett perunoita viitsi itse kuoria ja keittää perintestä pottumuusia!"
        Ohjeen laitoin ihan yksinkertaisuutensa takia... meillä ainakin miehet tykkäävät erityisesti uunimakkarasta ja hiukan monipuolistin makkara/muusi ruokaa ja kippasin sen tomaattisalsan sen makkaran päälle. Näin ukot syövät myös sen tomaatinkin, jos laitan tomaattia lautasen laidalle tai pieneen salaattiastiaan... luultavasti saan sen tomaatin myös takaisin roskiin kipattavaksi.

        Samoin teen lihamakaroonilaatikon kanssa joskus, kippaan pakkiin sekavihanneksia joukkoon.
        Siinä menee samantien sekavihannekset lihamakaroonilaatikon seassa, harvemmin edes yrittävät enää kaivaa niitä pois joukosta. Iäkkät miehet ovat aivan oma ryhmänsä, suurelle joukolle vain kurkku on vihannes... jota söivät mukisematta; tuoreena ja säilöttynä.

        Nykyään olen saanut lähes kaikki syömään edes vähän vihanneksia... näyttävillä ja maukkailla ilta voileivillä on osuutta asiaan. Kun sai miehen ensimmäisen leivän syömään... toinen olikin jo helpompi.
        Pujottelija saattaisi olla kovaluu noiden äijien joukkiossa; kun viinerleipiä en iltaisin tarjoile!

        Illanjatkoja sullekin, ja hyvää yötä jokaiselle palstalaiselle!

      • Dissident kirjoitti:

        Miss antieines 2017....ja voittaja on???? (Rummunpärinää)
        LINER T2 SINKUT PALSTALTA! (Kansan meteliä ja ilakointia) wihuuu!!!

        Nääh..

        Vaan ihan tosi, vaikka olen surkea ruuanlaittaja ja superkiireinen, väännän pöperöini mahdollisuuksien mukaan alusta alkaen. Teen ison satsin kerralla ja pakastan annosrasioihin, se säästää aikaa. Vaikka broitsun suikaleet tai kalan voi pakastaa annoksittain, siihen vaan kylkeen keitellään riisit tai muut lisukkeet myöhemmin, tai heitetään salaatin sekaan. Tai voi vaikka pakastaa keitetyn riisinkin kanssa. En varmastikaan ole yhtään sen parempi keittäjä kuin surkeimmat palstasedät.

        Einekset ei ole mulle sopivaa ruokaa. Makrot on väärässä suhteessa. Helvetisti turhia hiilareita, epämääräisiä sokereita ja rasvoja, ja papanan verran proteiineja, hurjasta suolamäärästä puhumattakaan... Sohvaperunatyypille einekset on varmaan oikein näpsäkkä polttoaine, vaan ei mulle.

        Lemmikitkin syövät terveellisemmin kuin useimmat einesruokailijat.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        "Mä en noita pidä itse tehtynä ruokana. "

        Aina parempi Liner kuittasi :D Tjoo, no siis minusta mansikkakakulta oikein huomaavaista laittaa tuollainen helppo ruoka vinkiksi. Täällähän on sellaisia naisissakin jotka ainakin väittää etteivät osaa mitään laittaa itse niin tuollainen valmisjuttujen käyttö heillä alentaa kynnystä omatoimikokkailuun. Tarvittaessa varmaan juurikin mansikkakakku kykenisi laittamaan vaikka kuinka vaativaa "oikean" ruuan ohjetta avaukseen mutta sellainen brassailu ei olisi kovin kivaa niitä kohtaan joilla kynnystä lähteä isompia juttuja tekemään.

        Niin ja noi sun tehokasvatetut broitskut, joku voisi olla että ne ei ole kunnon ruokaa kun jollain hormoneilla pikapumpattu syötäväksi, jos asiaa oikein tutkisi voisi olla että menisi ruokahalut. En malttanut, tuon verran tutkin asiaa, reilussa kuukaudessa lautaselle eli voisi puhua melkeinpä pikaruuasta:

        https://oikeuttaelaimille.fi/tuotantoelaimet/broilerin-tuotanto

        Siirtyyköhän noista muuten steroideja elimistöön, jos niin se onkin huonompi juttu:

        http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/577161-yle-salitreenaajien-raju-cocktail-vie-yha-useamman-suljetulle-osastolle-moni-ei

        Ei Suomessa saa käyttää steroideja lihankasvatuksessa. Broileri on ylijalostettu, en lukenut sun linkkiäsi mutta olen kuullut että teurastusaika on tarkka, koska muutaman päivän päästä yliajalla rintalihaspainotteinen lintu kippaa painonsa vuoksi nokalleen liikuntakyvyttömäksi. :(

        Katohan, tuossa sulle:

        http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201711062200513719_iq.shtml

        Tästä lähin kantsii katsella yh-mutseja vähän eri silmin ;)

      • LinerT.2 kirjoitti:

        Nääh..

        Vaan ihan tosi, vaikka olen surkea ruuanlaittaja ja superkiireinen, väännän pöperöini mahdollisuuksien mukaan alusta alkaen. Teen ison satsin kerralla ja pakastan annosrasioihin, se säästää aikaa. Vaikka broitsun suikaleet tai kalan voi pakastaa annoksittain, siihen vaan kylkeen keitellään riisit tai muut lisukkeet myöhemmin, tai heitetään salaatin sekaan. Tai voi vaikka pakastaa keitetyn riisinkin kanssa. En varmastikaan ole yhtään sen parempi keittäjä kuin surkeimmat palstasedät.

        Einekset ei ole mulle sopivaa ruokaa. Makrot on väärässä suhteessa. Helvetisti turhia hiilareita, epämääräisiä sokereita ja rasvoja, ja papanan verran proteiineja, hurjasta suolamäärästä puhumattakaan... Sohvaperunatyypille einekset on varmaan oikein näpsäkkä polttoaine, vaan ei mulle.

        Lemmikitkin syövät terveellisemmin kuin useimmat einesruokailijat.

        Juu. Olet tainnut jo siitä ruuanlaitostasi kertoa.

        Mitäs muuta? Joko alkaa tapahtua sitä hurrikaania?

      • LinerT.2 kirjoitti:

        Ei Suomessa saa käyttää steroideja lihankasvatuksessa. Broileri on ylijalostettu, en lukenut sun linkkiäsi mutta olen kuullut että teurastusaika on tarkka, koska muutaman päivän päästä yliajalla rintalihaspainotteinen lintu kippaa painonsa vuoksi nokalleen liikuntakyvyttömäksi. :(

        Katohan, tuossa sulle:

        http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201711062200513719_iq.shtml

        Tästä lähin kantsii katsella yh-mutseja vähän eri silmin ;)

        Eihän tuossa mitään vikaa olisi jos ei ensin pitäisi vääntää sitä lasta jollekin p...lle. Tuo juttuhan täysin tukee palstateorioita, naiselle tulee järkeä päähän liian myöhään eikä kukaan järkevä mies halua käytettyä rännäliä joka teki jännämiehelle lapsen. Siellähän oli linkki toiseen juttuun, vähän kyllä käy sääliksi tuota aisuri-isää:

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711072200516452_ul.shtml

    • Kaisanoasaa

      Syön tänään muusia ja kanansuikaleita. Teen myös pizzaa kaksi pellillistä valmiiksi ja syön sitä tiistai ja keskiviikkona.

    • Chorizoa, ranskalaisia ja salaattia. Ei kovin itse tehtyä kylläkään...? :D

    • Minä syön lähes joka maanantai samaa ruokaa: tähteitä.

    • Mä aattelin käydä kanaleikkeitä ja tacomaustepussin. Dippaan kanaleikkeet tasaisesti siinä mausteessa ja paistan. Sit folion alle ja samalla pannulla jotain pakastevihanneksia kylkeen. Ehkä chiliä ja viher ja punapippuria mausteeksi. Puoli purkkia bulgarian jugurttia vähän kuin soosiks...

      Tuli ihan mieleen, heti kun heräsin...enpä oo vielä maistanut...

      • Enkä maistanut nytkään....söinkin hirvipullia ja pottumuusia...

    • Wwu

      Tänään syön kanapataa, valmiina jääkaapissa ja salaattia, valmiina sekin. Riisiäkin olis valmiina..

      Jälkkäriksi voisin tehdä mansikkapäärynäsmoothien. Pakkasessa on mantsikoita.

    • Totuus-

      Kuka helvetti syö pakaste muusia. Muusi pitää valmistaa itse.

      • oma.mielipide

        Kyllähän tuo pakastemuusi,esim Ikea mallinen, on ihan jees jos ei jaksa nyt sillä haavaa tehdä kunnon muusia. Mutta huomattavasti parempaa ja maukkaampaa saa jos tekee ite alusta saakka.

        Ja saapi just sen verran voita, maitoa ja suolaa laitettua ko haluaa. Ja koostumuksenkin haluamanlaisekseen.

      • Wwu

        Tuo oolannin pakaste on aitoa perunaa. Siis pakastettuja perunahiluja, ihan samoin kuin vaikka on perunasipulia.

      • oma.mielipide

        "400g perunamuusi pakasteesta, riittää valmistettuna ohjeen mukaan... annoksia 3-4 ihmiselle."

        😂 Ei kyllä riitä ko yhdelle, ko 1kg riittää juuri ja juuri miulle. 2kg pussista syö sen 2 tai hätäseen kolme kertaa

    • kinkkukaisaharjoittelee

      Ostin viikonloppuna Cittarista edullisesti 10kg joulukinkun joka nyt uunissa.Ajattelin syödä sitä koko viikon.

      • Olen joskus nauranut ihmisille jotka ostavat joulun jälkeen alennusmyynneistä kotipakkaset täyteen kinkkuja, ja syövät sitten koko lopputalven ja kevään kinkkus.

        Eka kertaa kuulen että joku aloittaa kinkunsyönnin jo syyslomalta.

    • Totuus-

      Itse tekemä ruoka on paljon parempaa. En syö esim kaupan pakaste kalapuikkoja koska ne ei maistu miltään. Teen itse pihvit ja lihapullat ja muusin myös.

    • Lidl-mies

      Ei kai nyt kukaan valmista perunamuusia osta? Todella kallista, ja minulla on monta kiloa K-citymarketista ostettuja perunoita, jotka maksoivat 50 senttiä/kg. Salsa vaikuttaa myös kalliilta, voi mieluummin juustoa laittaa makkaroiden väliin, maksaa 1 kg kermajuusto vain 3,98 €/kg Lidlistä. Tomaatit ovat usein kalliita, ostin viimeksi puolalaisia tomaatteja 0,99€/kg K-superista.

      Ja usein teen itsetehtyjä sämpylöitä, ja päällä raakaa valkosipulia, juustoa, ja tomaattiviipaleita, mitä herkkua! Jos siis tomaatit ovat edullisia.. en maksa enemmän kuin 1-2€/kg.

      T. Lidl-mies.

    • Itse istutettuja, ja nostettuja, ja keitettyjä perunoita

    • TohtoriSiltaperse

      Kulinaarisia elämyksiä hakeva Tohtori Siltaperse tekee itse muusin SUOMALAISISTA perunoista.

    • Tänään on syöty vain ja ainoastaan toisten tekemää ruokaa. Luxusta, kun ei itse tarvitse tehdä. :)

      Ite tykkään tehdä ruoat mahdollisimman pitkälle puhtosista raaka-aineista, että ravintoarvot vielä säilyis ja olis jotain oikeeta täytettäkin. Eineksiä lähinnä työpaikalla pakosta. :)

    • Vanhapoikamies.74.v

      Perunasta enimmät mullat hanan alla pois. Sitten mikroon. Pöristetään 2 minuuttia. Sitten käännetään toiselle kyljelle ja pöristetään 2 minuuttia. Haarukkaan ja kuori pois. Sitten muussataan haarukalla. Sekaan pilkottua sipulia, ruokaöljyä kastikkeeksi ja suolaa mausteeksi. Sekoitus ja ääntä kohti. On muuten mahtavan HYVÄÄ!

    • fghjklnm

      Olen löytänyt roskaruuan.
      Ranskanperunalankut valmistui uunissa 20 minuutissa.
      Päälle paljon Heintzin ketsuppia ja Helmanssin majoneesia. Lisäksi 1 puristettu valkosipuli ja persiljaa.

      Osaan mä kokata... Sinkkuna saan olla laiska, vaikka en välttämättä haluaisi.

      • Pakko sanoa että kaipaan niitä aikoja kun saatoin syödä lähes pelkkiä hiilareita päiväkausia eikä paino noussut yhtään.

        Nykyään jo viikon kestävä roskaruokailu saa mahan alkamaan kasvaa, onkin pakko pitää kaapissa aina hätävarana jotakin säilykekaloja tai broileria jos ei jaksa kokata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe