Joulut ja Uudet Vuodet Pattiksella!

Näitä olen viettänyt kai parikymmentä kertaa ja ne ovat olleet aina riemukasta aikaa. Tässä yksi:

Asustelin Maken sviitissä joka oli 7:ssä kerroksessa ilman hissiä. Taisi maksaa toista tonnia päivältä siihen aikaan. Näin hyvänä asiana sen että kunto yllä pysyi. Likat nyt hieman korkeuksia kauhistelivat mutta kukaan ei portaita kesken jättänyt.

Pari- kolme likkasta minulla aina oli mukana eikä itse tarvinnut huolehtia muusta kuin seisokista. Sen taasen takasi päivittäinen annos sildenafiliä. Ilman sitä yksikin tyttö olisi toki riittänyt. Olin painanut Suomessa töitä myyrän lailla ja budjettini oli 5000 €/ 3 vkoa satunnaisiin menoihin käteisenä.
Viisisataset vaihdoin aina putiikissa kunnioittavan hiljaisuuden saattelemana.

Likkaset olivat hyvin kujertelevaisia koska huomasivat että rahan puutetta ei ole.

Tytöt olivat nimeltään Vaimo n:o 1, 2 ja 3 koska olin huomannut että en yksinkertaisempiakaan nimiä muista. Kakkosia ja kolmosia vaihtelin satunnaisesti mutta ykkönen oli ja pysyi.
Yksillä paikallisilla syntymäpäivillä Ykkönen erehtyi vieraisiin ja oli poissa koko yön.
Kakkonen ja Kolmonen jännittivät reaktiotani aamulla Ykkösen saapuessa takaisin. Rakkaus ja anteeksianto voittivat kuitenkin mustasukkaisuuden kavaluuden ja perheonni kukoisti jälleen.

Jouluaatto siis koitti ja ostin tytöille punaiset lyhyet leningit ja tietenkin kaikille vilkkuvat tonttuhatut. Itselle tietenkin punainen paita ylle. Tyttöjä oli mukavaa seurata kun seurata kun hölöttivät, meikkailivat ja keimailivat.
Silmän iloja olivat kertakaikkiaan mineissä mekoissaan ja ihanaisine pyörivine pyllyineen.

80

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 35NumBall

      Useamman vuoden olen ottanut vastaan kävelykadulla erään hotellin katto tasanteella... Chivas Regalia nauttien ja sikaria polttaen, tänä vuonna viranomaiset ovat rajoittaneet ilotulitteita, toivottavasti eivät paljon..

      • Soi.16

        Muistelen, että viime vuodenvaihteeessa ei ollut minkäänlaista ilotulitusta Pattiksella. Tosin muisti pettää joskus näissä vuosissa.

      • 35NumBall

        En tiedä olin viime uutena vuotena hua hinissä, tietääkseni ilotulitukset on pattayalla traditio...

      • jahyvänäinon
        35NumBall kirjoitti:

        En tiedä olin viime uutena vuotena hua hinissä, tietääkseni ilotulitukset on pattayalla traditio...

        Rannalla ei saa enää sotkea omien ilotulitteiden kanssa. Kunta ampuu isot tulitukset krekoriaanisen ja juliaanisen kalenterin uudenvuoden kunniaksi.

      • 35NumBall

        Ei kaupunki mitään ammu eikä ole koskaan ampunut, rannalla ei ole vuosiin saanut ampua... pääosa raketeista tulee tuhansista hotelleista... Rannalta saa lähettää niitä kynttilä paperipusseja...

    • toevo

      No Toevoha se tiällä. Terve 28, eipä oo törmäilty vaekka ollua Villen kanssa kääty pattiksella jo monasti. Hyvät joolut ja uuvetvuojet sullen. Mutama viiko piästä tuas männää. Pitiä hoijella kylän mammoille enste halakoja talaveks. Niistä tullee vähä rahoja ja ne käätetää kehitysaputyöhö pattiksella.

    • täältäpaikanpäältä

      Ei noita kieltoja kukaan noudata. Valtaosa kansaa ei edes tiedä, että sellaisia on olemassa.

      • 35NumBall

        Niin siis tulitteita ampuvat pääosin hotellit....

    • JouluxPattajalle

      Neljä vuotta putkeen olen viettänyt joulun ja uuden vuoden Thaimaassa, taas on lähtö sinnepäin parin päivän päästä.

      Missäs nämä juhlapyhät voisi hauskemmin viettää?

    • KukaLuntaKaipaa

      Heh heh, mestari 28:n soljuvaa kerrontaa ilman muille vittuilua.
      Se on palstalla harvinaista....

    • TakaajaSuikkaria

      Mites kun tollaset kakkosen ja kolmosen ottaa, voiko niitä polkaista numeron mukaisesti?

      • syksy2007

        Riippuupi daameista ja kukkarosta. Vain kerran on sattunut omalle kohdalle sellainen pornokaksikko Thaimaassa että sen jälkeen rima on ollut korkealla. Oli kaksi hieman tummempaa tyttöä joilla kummallakin erittäin onnistuneet isot silarit. Näyttivät nuorilta Lola Odusogilta paitsi että tisut oli pumpattu D-kuppiin pisaramallisiksi, joka on se kalliimpi tekotissimalli. Tytöt kun tykkäsivät myös toisistaan niin avot sie. Niistä jutuista mitä duunasin heidän kanssaan kolmeen otteeseen, olisi saanut pornoleffan helposti. Tämä tapahtui jotakin vuonna 2007. Perustaksa oli 3000 per nokka ja parin tonnin tipit päälle jonka osasivat pyytää tavalla, joka olisi laittanut äkkinäisen pojan vaikka myymään siskonsa metwurstiksi tai sielun perkeleelle.

    • oiTravushkaSelenoi

      OI, kaikki toiveesi täyttykööt, kunhan vaan käärit sen tonnin setelin kulman esille !

      Myös Vyborgassa sama menettely.

      • meinaanonruvella

        ei meinaa tuhannella rupulla saada kuin aikas rupukasta

    • joulusilakat

      tuhannella rupulla saa kassin silakkaa (öö jota ei saa Suomesta)

      • NualeSammakkoa

        Suomen meristä ei saa enää edes niitä yksisilmäisiä silakoita. Ydinvoimalamme ovat tappaneet meremme.
        Onneksi kalapuikot tuodaan tuoreina Norjasta.

      • Savustaja2Polvessa
        NualeSammakkoa kirjoitti:

        Suomen meristä ei saa enää edes niitä yksisilmäisiä silakoita. Ydinvoimalamme ovat tappaneet meremme.
        Onneksi kalapuikot tuodaan tuoreina Norjasta.

        Tuoreita kalapuikkoja.
        Me savustamme niitä.

    • perkaamaan

      Justiin ajeltiin rantaa täällä Tammifaanissa. 7 joululohta ja isoja merisiikoja. Ahvenat heitettiin takaisin.

      Kyllä nämä jouluporsaat voittaa.

    • Eepeenmiäs

      Oli sitten matkakertomukseni lähtenyt. Ilmeisesti tälle palstalle ei haluta muuta kuin lerpan roskajuttuja.

      Anyway, kerrottakoon nyt että toinenkin ilta reissulla meni hyvin ja uusi nuori tyttö löytyi.

      Nyt VT6 uima-altaalla, tällä kertaa on muitakin uskaltautunut uimaan näin aurinkoisella söällä, vaikka pahuksen kylmää tuo vesi yhä on. Ite roolasin 8 kierrosta altaan ympäri kun pitää välillä kuntoillakin, jaksaa sitten taas kaljaa ja tyttöjä illalla.

      • KerroLisääMaija

        Koet tyttöjuttusi olevan matkakertomuksia, mutta mitäpä muuta hyvät jätkät matkoiltaan Pattikselle kaipaavatkaan.
        Kerro kuitenkin mikä oli vuokra ja kuinka nuori, sekä oma ikäsi, niin me normaalit ihmiset voidaan vertaistukena nauttia kanssasi.

      • Eepeenmiäs

        Ei nyt jaksa mutta kerrottakoon että kolmas ilta alkoi jo pikaisilla Soi kutosella. Pian jatkat matkaa muille kaduille etsimään toista tyttöä yöseuraksi

      • onHyväPaikka
        KerroLisääMaija kirjoitti:

        Koet tyttöjuttusi olevan matkakertomuksia, mutta mitäpä muuta hyvät jätkät matkoiltaan Pattikselle kaipaavatkaan.
        Kerro kuitenkin mikä oli vuokra ja kuinka nuori, sekä oma ikäsi, niin me normaalit ihmiset voidaan vertaistukena nauttia kanssasi.

        VT 6:sta saa pienen Condon noin 200 e/kk hintaan

        Saatanan tonttu. Minä sotken sun suohon.

        Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.

        Perkele kun täällä on kannotkin kun kerjupoikia

    • sääli-ÄMMÄÄ

      Lerpsutin ei ole muuta kuin onneton reppana

    • joulunIHMEet

      Parit kaljat naamariin ja taas baanalle. Kun on kymmenessä kapakassa käynyt, alkaa olla saantu olo.

    • ettepäkirjoottele

      Nyt ahistaa Lerppaa, kun pisti palveluestohöökin koko Pattiksen palstalle

    • BätmänPattaya

      Moniko on jo hypänny tänä jouluna?

      • Aviomies6753

        Minut valittiin homoseksuaalien hoodeemiesten äänestyksessä Chiang Main kolmanneksi parhaaksi syväkurkuksi. Tupla-Kannu Tepon jortikka tosin ei mahtunut, kun sillä on hirveen kokoinen klunssi siinä nokassa ja vaikka poistatin takahampaat.

        Nyt on pakko jatkaa reeniä dojolla. Oppilaita on taas tupa vääränään.

        Oppilaat. Onko pelkoa meidän dojossa? -Ei sensei!
        Onko tappiota meidän dojossa? -Ei sensei!
        Onko vielä kiljua jäljellä meidän dojossa? -On sensei.
        Kuka päästi pierun? -Sensei!
        Kuka on tyhjentänyt toisen renkaan pyörätuolistani? -Hoitaja B2 osastolta sensei.
        Olit varastanut taxiteron piimäpurkin hoitolaitoksen henkilökunnan jääkaapista, sensei.

        Miksi mua kutsutaan täällä senseiksi? -Koska me ollaan täällä Hoivakoti Rauhapirtissä hoitajien kanssa huomattu, että se rauhoittaa sinua ja silloin ei tarvitse vaihtaa sulle niin usein vaippoja, sensei.

    • hääähääähääää

      Hyppää Lerpsu hyppää, koko orkesteri kannustaa ! Onnettoman reppanan olo päättyy kun kapuat katolle ja annat menno

      • SeliSeli2010

        Kysymys johon et kykene vastaamaan täsmävastauksella 10 tarkkuudella.

        Montako normaali ihmistä orkesteriin kuuluu ???

        Siis ei mutu, vaan tietämys.

      • Aviomies6753

        HILJAA RESUPERSEET RIVISSÄ!!

        Oppilaat! Onko pelkoa meidän dojossa? -Ei sensei!
        Onko tappiota meidän dojossa? -Ei sensei!
        Onko vielä kiljua jäljellä meidän dojossa? -On sensei.
        Kuka päästi pierun? -Sensei!
        Kuka on tyhjentänyt toisen renkaan pyörätuolistani? -Hoitaja B2 osastolta sensei.
        Olit varastanut taxiteron piimäpurkin hoitolaitoksen henkilökunnan jääkaapista, sensei.

        Miksi mua kutsutaan täällä senseiksi? -Koska me ollaan täällä Hoivakoti Rauhapirtissä hoitajien kanssa huomattu, että se rauhoittaa sinua ja silloin ei tarvitse vaihtaa sulle niin usein vaippoja, sensei.

        Enkö mä sitten oo sensei? -Et. Olet törkyturpainen skitsofreenikko ja sulla ei ole muita kavereita kuin Orion Pharma.

    • VTonkorkeatasoinen

      View Talayssä saa luksus-kolmion tammikuuksi 1000 eurolla, TROPICAL VILLAGE TOWNHOUSE, 200 neliötä, oma sauna, oma spa jne. Sinne mahtuu isompikin porukka ja palvelut on korkealaatuiset.

      • rahanpaskahaisoo

        VTn luksushuoneissa on vaateena vähintään puole vuoden soppari. Niissä asutaan liki kiinteästi, täysin yläluokan paikkoja.

        On siellä joitain suomilaisperseitä, jotka omistavat ja asuvat kylmimmän talven juuri tuolla, muuteoin kirjoilla Portugalissa verovabaana.

      • aluksinäyttihyvältä
        rahanpaskahaisoo kirjoitti:

        VTn luksushuoneissa on vaateena vähintään puole vuoden soppari. Niissä asutaan liki kiinteästi, täysin yläluokan paikkoja.

        On siellä joitain suomilaisperseitä, jotka omistavat ja asuvat kylmimmän talven juuri tuolla, muuteoin kirjoilla Portugalissa verovabaana.

        perkeleen tapletti, SUOMIPERHEITÄ siis

        mistä tän viirussyötön saa pois Lenovosta ?

      • View Talayhin kuuluu 8 rakennus complexia eri puolilla cityä. Ykkönen on vanhin ja ja kasi uusin. Kymmenisentuhatta asuntoa, voi olla ylikin yhteensä. Vanhin on halvin, keskineliöhinta noin 1300 e neliö ja uusin on kallein.. Kattohuoneistot saattaa olla 5000 e neliö ja ylikin.

        https://pattayacondoguide.com/details-for/the-most-amazing-penthouse-in-pattaya-Condominiums-for-sale-in-North-Pattaya-Pattaya,109810.html

        Siitä vaan poijaat shoppailemaan. Kyllä kuure baarityttöä naurattaa kun talutat sen tuonne terassille ja kysäiset että miltäs neitokaisesta tuntuisi maata retkottaa meikäläisen sukuhaudassa.

        Minun kämppä lähtee heti 1500 euron neliöhintaan. Vuoden sisällä vaihdan uudempaan.

      • Vuodesta2010 kirjoitti:

        View Talayhin kuuluu 8 rakennus complexia eri puolilla cityä. Ykkönen on vanhin ja ja kasi uusin. Kymmenisentuhatta asuntoa, voi olla ylikin yhteensä. Vanhin on halvin, keskineliöhinta noin 1300 e neliö ja uusin on kallein.. Kattohuoneistot saattaa olla 5000 e neliö ja ylikin.

        PS: Taisi olla ykkösessä kun Petri Nygård polskutteli silloin kun tekivät sen Selvä Päivä musavideon.

      • Vuodesta2010 kirjoitti:

        PS: Taisi olla ykkösessä kun Petri Nygård polskutteli silloin kun tekivät sen Selvä Päivä musavideon.

        PPS: Tarkistin. VT vilahtaa vaan taustalla. Pojilla oli vuokralla joku pikku villa.

      • ThaimaassaOkTaloAltaalla
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        View Talayhin kuuluu 8 rakennus complexia eri puolilla cityä. Ykkönen on vanhin ja ja kasi uusin. Kymmenisentuhatta asuntoa, voi olla ylikin yhteensä. Vanhin on halvin, keskineliöhinta noin 1300 e neliö ja uusin on kallein.. Kattohuoneistot saattaa olla 5000 e neliö ja ylikin.

        https://pattayacondoguide.com/details-for/the-most-amazing-penthouse-in-pattaya-Condominiums-for-sale-in-North-Pattaya-Pattaya,109810.html

        Siitä vaan poijaat shoppailemaan. Kyllä kuure baarityttöä naurattaa kun talutat sen tuonne terassille ja kysäiset että miltäs neitokaisesta tuntuisi maata retkottaa meikäläisen sukuhaudassa.

        Minun kämppä lähtee heti 1500 euron neliöhintaan. Vuoden sisällä vaihdan uudempaan.

        Siis noin 100 neliön kämppä lähtee hintaan 150.000 euroa ja vieläkin täällä joku oireilee, että asunnot ei maksa murto-osaa Thaimaassa Hesan hintoihin verrattuna.
        No kaikestahan voi riidellä, kun elämäntarkoitus on riitely.

      • stadikarkasilapasesta
        ThaimaassaOkTaloAltaalla kirjoitti:

        Siis noin 100 neliön kämppä lähtee hintaan 150.000 euroa ja vieläkin täällä joku oireilee, että asunnot ei maksa murto-osaa Thaimaassa Hesan hintoihin verrattuna.
        No kaikestahan voi riidellä, kun elämäntarkoitus on riitely.

        Kerro mistä stadista saat asunnon 1500 euroa neliö. Et ainakaan Helsingistä. Keskustan yksiöt sata vuotta vanhasta talosta plus 7000 euroa neliö... Perus kerrostalokaksio laitamilta, vaikkapa Lauttasaaresta 6000-8000 euroa neliö...
        Siitä 28 neliötä larusta hintaan 199000... Ostakko vai ekkö ostakko?
        Etuovi, Kohde 1215908 rakennettu 1960.
        Kyllä tuolla 199000 saat Pattayalta 150 neliötä 20 vuotta vanhasta talosta, joka on jo kerran rempattu.

      • ThaimaassaOkTaloAltaalla
        stadikarkasilapasesta kirjoitti:

        Kerro mistä stadista saat asunnon 1500 euroa neliö. Et ainakaan Helsingistä. Keskustan yksiöt sata vuotta vanhasta talosta plus 7000 euroa neliö... Perus kerrostalokaksio laitamilta, vaikkapa Lauttasaaresta 6000-8000 euroa neliö...
        Siitä 28 neliötä larusta hintaan 199000... Ostakko vai ekkö ostakko?
        Etuovi, Kohde 1215908 rakennettu 1960.
        Kyllä tuolla 199000 saat Pattayalta 150 neliötä 20 vuotta vanhasta talosta, joka on jo kerran rempattu.

        Olen kirjoittanut että Thaimaassa asunnot ja huvilat maksavat murto-osan Suomen hinnoista, joka on mahdollistanut meidän perheen hankinnat.

        Asiasta olen saanut paskamyrskyn osakseni.

        Kiitos laskelmistasi, joita en ole tehnyt mutta saman kaltaisiin viitannut.

        YMMÄRRÄTKÖ..........SIIS YMMÄRRÄTKÖ.

        Kun Suomessa myy esimerkiksi omakotitalon 450.000 - 600.000 niin murto-osa siitä on esimerkiksi 100.000 - 200.000 joka on korkeatasoisemman thaimaatalon hinta.

        Mikä on karannut lapasesta, kun rahaa jäi siis vaikka veneeseen ja pariin autoon, sekä moottoripyörään ????????

    • etenkinLUONNOSSA

      Jos on yksin matkassa ja muutaman kuukauden ajalla kohteessa, niin hyvän Condon 2 h k parveke, allas taloyhtiössä ja kuntosali. Saa noin 350 eur /kk, ehkä vähemmän arvostetulla alueella mutta riittävän hyviltä mestoilta.

      Itse asun rouvan luona vastaavanlaisessa asunnossa, pienen vuokran toki maksan ja loput luonnossa.

      • varsinkinLUONNOSSA

        Oletko rouvan ykköspoikakaveri kun rouvan mies muualla ?

        Minä asun neidin luona neidin maksaen minulle siitä että annan hänelle luonnossa.

      • TällePalstalle
        varsinkinLUONNOSSA kirjoitti:

        Oletko rouvan ykköspoikakaveri kun rouvan mies muualla ?

        Minä asun neidin luona neidin maksaen minulle siitä että annan hänelle luonnossa.

        Älä Lerppa unta nää, laadukkaat naiset eivät sulle antaudu.

        Eihän tollaselle Sika Amalialle siunaannu edes lesboseksiä, korkeintaan jotain helliä hetkiä rottien kanssa, kuten puheesikin vahvistaa.

    • ainavalmiinaaina

      Missäs on parhaat uudenvuoden pilheet ?

      • NextwjiskiBaa

        Mukavinta on vastuulla baarista toiseen tai jäädä siihen missä viihtyy ja jatkaa matkaa kohti rannan ilotulitusta.

      • kusijonostakakkajonoon
        NextwjiskiBaa kirjoitti:

        Mukavinta on vastuulla baarista toiseen tai jäädä siihen missä viihtyy ja jatkaa matkaa kohti rannan ilotulitusta.

        Jos vaeltelee kapakista toiseen, saa aattona seistä kaljajonossa liki jatkuvasti, aluksi jonotat kuselle, sitten kakljalle, sitten taas kuselle. Taidan jäädä omalle partsille, tytöt tulee bilheisiin soittamalla.

      • omituisetkeelet
        kusijonostakakkajonoon kirjoitti:

        Niin, siellähän voi vaikka kakjailla jos siltä tuntuu, mitä se muuten on, vennäistä käännettynä se olisi itsetyydytys ?

      • KeppanaaJunteille

        Jätkällä oma partsi ja juomana kaljaa, kaljaa, kaljaa niin eliittirakasmaista.

      • vitus-eliitit
        omituisetkeelet kirjoitti:

        Niin, siellähän voi vaikka kakjailla jos siltä tuntuu, mitä se muuten on, vennäistä käännettynä se olisi itsetyydytys ?

        Venäläinen itsetyydytys on kaki jai meidän kirjaimille translitteroituna.

        Ovat kovia poikia runkkimaan, menkää aina yläkertaan asumaan, kun rusakka pesii lähellä

    • SatamanValot

      Pattayalla on pysyvä uudenvuoden aattoilta, joka ilta, ja siitä se onkin niin hyvä paikka

      • ElämäOnIhanaaa

        No ainakin tänään juhlat ovat jo alkaneet. Itse tulin aamulenkiltä muutama tunti sitten ja viimeiset poistuivat edellisistä bileistä. Itse elän kuin Kekkonen, aamu alkaa leuanvedoilla 10 toistoa 3 kertaa, punnerrukset sekä Jomtien päästä päähän. Illalla kaljalle Wellcomelle.

    • Palliselle-experienceä

      35NumBallin kannattaa tutustua Dubain laajaan tarjontaan, etenkin pimeällä lentokentän takana.

      Itsellä ei kokemusta, mutta duunin nuoret hompsulit kehuskelivat ja varoittivat tilaamasta hotellihuoneeseen vierailulle rentAboy:ta, siitä lähtee suhnakin linnaan niin että heilahtaa.

      Sinne vaan kentän taakse pimeällä, avautuu se maailman pimeäkin puoli kamelinlantamaassa.

      • onkopaskempaapaikkaa

        Tuo Dubai onkin veikee paikka, täynnä tinkelitonkelia. Varmaan Räikkönen pitää kirjansa siellä siksi, että se on niin vittumainen paikka. Ei tuu perskärpaset helpolla silmille.

        Pidin Pekkasia viikon ja nappasin matkan sinne, tarkoitus oli käydä äimistelemässä sitä mitä rahalla saa ja saahan sitä. Orjatyövoima rakentaa ja palvelee, naiset pahemmassa asemassa kuin kamelit, sisäkön saa ruoskia väittää sitä vaan vääräuskoiseksi. Vahtaavat jo turistejakin, ainakin mulla oli perässä joku pillupoliisi, kun vitsinä heitin lobbyn päällikölle, aito lantakameli, ei tuontiorja, että mistäs seuralaisen saa.

        Abu Dabin F1 keskus kannattaa käydä tsekkaamassa, se on enemmän italialaisten hallinnoima ja vapaamielisempi paikka, muutoin saavat polkea keskenään kamelinlantaansa ihan rauhassa. Edes kävelyllä ei voinut käydä, kun ei ole kävelytietä.

    • CanTheCan

      On nuo omituisia paikkoja. Homoille annetaan vähintään 2 vuotta linnaa, mutta paikalliset miehet näyttää 100% hompsuleille, kultakäätyjä sormukset joka sormessa. Tuollaisista ei tule Suomessa kuin koulukiusattuja.

      Ämmä jos lespoilee, se on nappituomio. Ei ihan nykyaikaa, jopa Putin kavahtaa noita maita.

    • LiikuntaaLöytyy

      Dubaissa voi käydä hiihtämässä. Hallin ilma on jopa bakteerisuodatettua.

      Ei pidä Putlerin kavahtaa noita taatelintallaajia, omalla kansallaan on miljoonia kiloja kultaa hampaissaan. Venäjällä testamentataan jopa hampaiden kultapaikat, russakat ovat yhtä turhamaisia kuin kamelinpyllyn ihailijat.

      • keskelläeimitään

        Laki ja käytäntö vaihtelee. Julmien lakien avulla saadaan ei toivotut henkilöt poistettua, koska aina löytyy joku laki joka toimii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lavastettuna tai ilman.
        Riadissa aikoinaan työskennelleenä suurella teollisuusalueella, sain jo portilla allekirjoitettavaksi kaavakkeen jossa luki englanniksi että pornon, huumeiden, viinan ja naisten tuominen alueelle rangaistaan kuolemalla. Sama teksti luki suuressa taulussa puomin vieressä.
        Silti siellä oli alueella viinatrokari joka myi myös porno dvd levyjä ja jotkut olivat sellaisessa horteessa että viinan voimalla se ei ole mahdollista. Joku pikkupomo ei ollut tervehtinyt jonkun mielestä riittävän kunnioittavasti sheikkiä tai mikä prinssi lienikin, niin hänen huoneensa ratsattiin ja molottava äijä vietiin sellaisella miehistönkuljetusvaunua muistuttavalla vehkeellä pois ja takaisin ei tullut.

    • Suomikintarvitsisi

      Ählyt vaan osaa pitää kuria

    • Sokvantöönplää

      Thaikkulassa on jo vuosi vaihtunut, Suomalia tulee hieman jälkijunassa.

      Ja täällä on HAUSKAA, toivottavasti myös siellä Murheellisten Laulujen Maassa, Sika Amalian valtakunnassa.

    • PattayaNumberOnee

      Dubai rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Dubaissa puhuttavat Yhdistyneiden arabiaemiraattien järjettömän tiukat lait, joiden seurauksista saamme usein uutisista lukea. Paikallisetkin naiset nähdään ainakin länsimaisesta näkökulmasta alistettuina raukkoina, mutta vielä surkeampi tilanne on työläisiksi muualta tulleilla naisilla ja tytöillä. Filippiineiltä on tullut suuret määrät naisia kodinhoitajaksi varakkaisiin arabiperheisiin. Unelmat olivat varmasti kaikilla heillä suuret, mutta totuus jotain muuta – usein seksuaalista väkivaltaa ja orjuuden kaltaisia työoloja.
      Pilvenpiirtäjät on rakennettu orjuuden voimalla verta ja hikeä, edes kuolonuhreja säästämättä. Nuoret siirtolaismiehet lähtevät ansaitsemaan rahaa perheelleen – ja palaavat muutaman kuukauden päästä kotiin. Ruumissäkeissä.

      Suurempi puheenaihe ovat olleet siirtolaiset, joiden voimin koko Dubain valtava leikkikenttä on rakennettu. Ihmiset, joita kuvaillaan orjiksi. Maailman köyhimmistä maista, mm. Bangladeshista, tulee vuosittain valtava määrä miehiä Dubaihin ja muuallekin Emiraatteihin paremman elämän toivossa. Työ on yleensä järjestetty etukäteen, ja palkkiosta sovittu. Kun nämä ihmiset saapuvat Dubaihin, heiltä otetaan passit pois ja todellinen palkka voi olla vain murto-osa siitä, mitä alunperin oli luvattu. Rahaa ei pystykään lähettämään perheelle, ja pelkän työluvan, matkojen jne. maksuun voi mennä monta vuotta. Poiskaan ei voi lähteä, kun ei ole passia. Asuinolot kaupungin laidalla ovat aliarvoiset, kymmeniä ihmisiä voi asua samassa luukussa ilman kunnon käymälää. Joka päivä raadetaan jumalattoman pitkiä päiviä raksalla paahtavassa kuumuudessa. Kaikki eivät kestä tätä kurjuutta, ja ihmisiä kuolee niin oman käden kautta kuin olosuhteista johtuen.

      Dubaissa ongelmat ovat niin räikeitä ja ennen kaikkea niin suuressa ristiriidassa itse paikan kanssa. Orjuuden tapaisissa olosuhteissa uurastavien ihmisten selkänahasta on rakennettu äveriäs, pilviä hipova ja kerskakulutusta ihannoiva kaupunki. Siirtolaistyöläiset kärsivät, jotta maailman rikkaimmille ihmisille voidaan rakentaa maailman korkeimpia rakennuksia, suurimpia ostoskeskuksia ja jopa laskettelukeskuksia aavikon keskelle.

      • RakennusmestariKysyy

        No minkälaista palkkaa ne Pattaya number oneen pilvenpiirtäjät rakentaneet ovat saaneet ja miten asuneet?

      • kovvoohommoo
        RakennusmestariKysyy kirjoitti:

        No minkälaista palkkaa ne Pattaya number oneen pilvenpiirtäjät rakentaneet ovat saaneet ja miten asuneet?

        Burman poika on vapaa lähtemään koska vaan byggalta. Kukaan ei estä eikä ota passia pois kuten Dubaissa. 300 bahtia päivä on perustaksa raksaduunarille. Erikoismiehille enemmän.
        Dubain stadionin rakennustyömaalla on kuollut tällä hetkellä 1600 työntekijää eikä se ole vieläkään valmis. Bussit tuo kuolleiden tilalle lisää. Moiselle hautausmaalle en menisi koskaan katsomaan mitään futista.

    • raksamaister

      On noi liksat nousseet raksalla Thaikkulassakin, etenkin teollisessa rakentamisessa, puhutaan nykyään ns. itäpoikien palkoista.

      • ihanatthaitytöt

        Entäs nuo itätyttöjen tienuut, pääseekö thainaikkoset samalle tasolle, Viipurlaiset ei tunnu pääsevän edes Pattajan neitos tienuisiin.

      • pankinpäälläistuvat
        ihanatthaitytöt kirjoitti:

        Entäs nuo itätyttöjen tienuut, pääseekö thainaikkoset samalle tasolle, Viipurlaiset ei tunnu pääsevän edes Pattajan neitos tienuisiin.

        Moskovassa keskiverto tasokas ilotyttö tienaa 500.000 ruplaa kuussa, Viipurin arviota ei tunneta. Varmasti Bangkokin huippu escortit saavat jopa enemmän.

    • adiosSelväPäivä

      Mites toi loppiainen, joko alkaa kunto lopahtaa ?

      • pattayaapattayaa

        Ei, koska vasta ollaan menossa, nyt koneenvaihtoa Intiassa odotellen, ei mene enää kauan

      • suorallaAINA
        pattayaapattayaa kirjoitti:

        Ei, koska vasta ollaan menossa, nyt koneenvaihtoa Intiassa odotellen, ei mene enää kauan

        Älkää syökö sielä Intiaaneissa mitään, tuotte Pattikselle vaan basiliskoja

    • pattayaapattayaa

      Ei syöty mitään intialaista, mutta juomapuoli oli kunnossa ja nyt uutta koneeseen, kohta yövuoroon

      www.youtube.com/watch?v=HOB64-qL1G0

      • parasBilepaikka

        Niinkuin tuo video suosittaa, menkää aamuyöstä Insomniaan

      • BaliHai
        parasBilepaikka kirjoitti:

        Niinkuin tuo video suosittaa, menkää aamuyöstä Insomniaan

        Insomniasssa löytää tosiaan laatupimuja. Ainoa huono puoli on, että pitää maksaa jokainen juoma erikseen ja se vaihtoraha "unohtuu" usein tuoda takaisin. Lisäksi siellä meren päällä syö hyttyset, mutta voihan oleskella ilmastoidussa osassa. On muuten takuulla iso sähkölasku mestassa, kun ilmastointi jauhaa avoimessa tilassa koko ajan.

    • IHASIELULEPÄÄ

      Suomalainen Leo, 67, törmäsi purjehdusreissulla amerikkalaiseen 34 vuotta nuorempaan Maiaan – elävät nyt unelmakohteessa Pattayalla.

      LISÄÄ TUOLLAISIA IHANIA KERTOMUKSIA

    • Maatevaan

      Heidi Weng irtosi kevyesti

    • NohevatTimot

      Krista irtoaa KOHTA Lämpenikin painaa täysillä Kepakin taas pelissä kiinni

    • Digginsonupee

      Wengillä on samat tabut kuin Juuhaukalla Testeihin HETI

    • lahtitoistuu

      Hei Isomettä, sulla on väärä kanava !

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe