mitä sinä muita ihmisiä syytät niin tiedoksi sinulle, että aloitin elämäni rakentamisen jo 2-v. PIKKUPOIKANA ollessani ja tämä asia on ainutlaatuinen koko maailmassa, jota siis EI voi verrata yhtään mihinkään eli UNIIKKI myös itsenäiseen toimintaan liittyen ja minun MINÄKUVA. Se, että kyselet tuollaisia niin se tulee todennäköisesti entisen naisystäväni KAIJA RANNAN (Iisalmi 1990) sairaasta fantasiamaailmasta, jota minä en käytä, kuin omissa asioissani siis omassa YKSITYISESSÄ elämässä ja se, joka kirjoitti, että minulla olisi fantasiamaailma EI PIDÄ PAIKKAANSA..ei ainakaan muita ihmisiä kohtaan. Tämä KAIJA RANTA on sellainen, että hän ajattelee toisen ihmisen puolesta sen ihmisen elämää miten huvittaa ja minulle on ollut vahinkoa tämän KAIJA RANNAN suhtautumisesta, kun EI osaa ottaa suhtautumistaan huomioon tulevassa suhtautumisessa eli kyseessä on VAKAVASTI vinksahtanut naishenkilö, jonka mielenterveyden DIAGNOOSI on lähinnä tämä, jota EI myöskään ole minulla niin PARANOIDISTYYPPINEN SKITSOFRFENIA ja lisäksi MONOMANIA ja lisäksi mielisairas ULKOISTAMISEN tarve ja syyllistämisen halu..välinpitämättömyys toista ihmistä kohtaan..nainen, jolla EI ole EMPATIAA ja asenne on lähinnä IHMISARVOA alentavaa toimintaa eli kyseessä on TERRORISTI, jonka kuuluisi olla HAUTAUSMAALLA siten, että ruumisarkun PÄÄ puolella on viemärin PUTKI, jota pitkin voisin vaikka minä käydä PASKALLA ja KUSELLA ja toivottaa hyvää illan jatkoa ja nuku hyvin HILJAA!!! KAIJA RANTA on itse kirjoittanut itselleen tämän viestin, koska on ITSE aloittanut aikoinaan alentamaan minun IHMISARVOA kavereidensa kanssa isolla porukalla täällä Suomessa sanomalla minulle siis vuonna 1990, että Kyllä ME voidaan JARMO SÄISÄ vai kuka sinä oletkin niin kirjoitella netissä sinun puolestasi mitä huvittaapi. Minä EN tätä viestiä ole tänne kirjoittanut vaan tämän viestin on kirjoittanut tämä KAIJA RANTA ja se siitä PISTE!! Ja, jos jotakin alkaa vaivaamaan tämä viestin sisältö niin psykiatri auttaa hädässä!!!
KAIJA RANTA
12
465
Vastaukset
- Hoitoon_tuommoset_kuuluu
Jamppe 69= Kaija ranta?
Menisit nyt hoitoon hyvä mies, sullahan viiraa päästä ihan oikeesti. - äidinkielenopettajatRY
Hyvää stooria. Lisää tätä niin saadaan Suomi24 nousuun.
- pavepelletti
Tämä aloittaja taisi kirjoittaa viime viikolla jonkun yksinäisyyspurkauksen,ainakin tuo tyyli on sama.
- Höyrypäät_hoitoon
Onkohan tuo se sama vaarallinen mielenterveys potilas, joka karkasi muutama vuosi sitten jostain mielisiraalasta, tais kyllä silloin jäädä kiinni.
- LiselotteR
Ei kai toi jamppe69 oo se blondi rasvaletti joka höpisee itsekseen, virnistelee oudosti ventovieraille ja hiimailee teurastajan hattu päässä vuoden ympäri pitkin kylää?
- TERVE01969
Olen käynyt KAIKKI vartalotyypit läpi elämässäni ja olen tällä hetkellä ylipainoinen sairaallollisesti katsottuna ja näissä KAIKISSA vartalotyyppien aikana minun veren, sydänkäyrä, aivokäyrä, maksan arvot ja KAIKKI muut veren arvot j.n.e. koko elimistöstäni ovat syntymästäni alkaen ollut näihin päiviin asti siis koko MIES eli minä olen aina ollut TÄYSIN terve, kun olaan tutkittu veri ja KAIKKI muut OK!! Muistan 1990-luvun alussa, kun kävin verikokeissa niin lääkäri kehui tosissaan paljon minun vertani ja hän sanoikin, että vereni on mielttömän paljon happea sisältävä, josta tulikin mieleen, että pikku-ihmisenä sain pidäteltyä hengitystä 7,5 minuuttia, kun harrastin mäntyjen hengittämistä aina silloin, kun ulkolämpötila oli yli +20 astetta ja HULLUNA liikuntaa siihen päälle ja proteiinia j.n.e. ja aina ollut TERVEELLINEN ruokavalio ja jotkut vielä täällä netissä kirjoittelivat, että olisin käynyt roskalaatikoilla LAPSENA ollessani EI PIDÄ PAIKKAANSA...KATEELLISTEN juttuja!! Olen aina saanut vihanneksia, juureksia, kasviksia ja hedelmiä ja marjoja ja KAIKEN muun olen aina jättänyt pois lukuunottamatta, jos vaan maistaa kerran viikossa jotain yli 5%:sta tai jotain juustoa silloin tällöin ja mustaa teetä ja vihreää teetä ja inkivääri teetä ja sitruuna vettä juoksevalla hunajalla (Entsyymit)..., itsekkin voi valmistaa hedelmä teetä ja kahvia aloitin vasta Suomen Armeijassa maistelemaan. Kaikkea ne KATEELLISET keksivätkin.
- myllisläisyys_auttaa
Suosittelemme kääntymistä myllisläiseen uskoon
- uiiiiiiiiiiiii
sus'siunatkoon.
Joku tarvii unta kaaliinsa ja paljon. - VIATON1969
POLIISI on epäillyt minun soitelleen puhelimella elämäni aikana siis eri vuosikymmenten aikana rikollisuuteen liittyen ja Merja Karmeelle olisin soittanut ja sanonut, että Minä Aion NUSSIA sinua!!! EI PIDÄ ALKUJAANSA PAIKKAANSA!!!!! En ole koko ELÄMÄNI aikana soittanut KERTAAKAAN mitään rikollisuuteen liittyen vaan KAIKKI soittamani puhelut ovat olleet siis KAIKKI täysin asiallisia!! En voi siten ymmärtää POLIISIN toimintaa täällä Suomessa ollenkaan ja siksi laitoin numeroita tänne NETTIIN, joka tarkoittaa sitä, että, jos epäillään aikaisemmin soitelleen PUHELIMELLA niin silloin ULKOISTETAAN, jolla haetaan sitä omaa rauhaa itselleen, että menkää vaikka HOITOON!!!Sitäpaitsi sanon vielä että )8/%&/%&¤&(____''';hgFR&/R(rPO##47IOUU98000,9,HJHJ9098. EN VASTAA VIESTEIHIN. PISTE.
- en_Vastaa_puhelimeen
Epäilen että puhelinta kuunnellaan!!!1111
- sdkljöwoie
vau
- LiselotteR
Herää kyssä et onko Karmee Merja Kaija Ranta joka on HENGITELLYT mäntyhuuruja -5 asteen lämmössä ROSKApöntön takana samalla kun IHMElaite savuaa jäähtyessään Lahden väylän alla olevan parkkihallin siivouskomerossa?? onko kyseessä siis AVARUUSOLENTOJEN kasaama herkkyysMITTARI jonka salaliitto aikaansai Kaija RANNAN hengittäeesä mäntyhöryä Vihdissä v. 1990 maalitehtaan varastorakennuksessa ihmeLAITTEEN sammuttua.. hmm, tätä sietää miettiä, vai mitä viaton1969?? :DDD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821