Miten työntekijä valitaan

Vapaaherra_

Olin erään yhtiön palveluksessa noin kahdeksan vuotta ja lähdin sitten itse pois koska kyllästyin koko touhuun. Mutta kiinnitin töissä ollessani huomiota erääseen seikkaan, josta ajattelin kertoa etenkin nuorille, jotka ehkä miettivät miksei töitä vain irtoa vaikka hakemuksia laittaa ja haastatteluissa käy.

Koko tänä aikana minkä olin yhtiön palveluksessa uusista työntekijöistä n. 80 % oli työntekijöiden lapsia, joilla ei ollut palkattuihin tehtäviin edes minkäänlaista koulutusta. Huomiota kiinnitti myös eräs tyyppi, joka oli hakenut 7 - vuotta duunia, saamatta sitä. Tässä kaverissa ei ollut mitään vikaa, hän vaikutti jopa aika terävältä. Miten hän lopulta pääsi töihin johon hänellä oli täysi pätevyys ja koulutus. Hänen kaverinsa oli kyseisessä paikassa töissä ja vinkkasi pomolle tästä tyypistä.

Hullua touhua se työmaailma on, siellä pärjätään ja edetään ihan muilla avuilla kuin osaamisella ja tekemisellä. Mitä enemmän kehtaa, sitä paremmin pärjää.

98

16435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PieniPiruVasempaan

      Jotta homma ei jäisi ihan pelkästään valheen varaan, niin kerrotaan totuus.

      Työnantaja karttaa riskiä koska työntekijän perehdyttäminen työhön maksaa ja huonosta työntekijästä on vaikea päästä eroon.

      Ensisijainen palkkaamiseen vaikuttava tekijä on soveltuvuus työhön. Käytännössä se tarkoittaa koulutusta ja kokemusta. Nykyään on hyvin vähän sellaisia työpaikkoja, joissa koulutuksella ei ole mitään merkitystä tai sitä ei tarvita.

      Kokemuksella on kaksi tärkeää merkitystä. Niistä tärkeämpi on työntekijän ymmärrys työn vaatimuksia kohtaan ettei tule pettymyksiä ja juuri perehdytetty toteaa ettei se ole "oma juttu". Kokemuksen toinen merkitys on pienempi perehdytyksen tarve, mutta se ei ole yleensä niin tärkeä koska kokemuksesta voi olla myös haittaa.

      Työntekijän viihtyvyys ja soveltuvuus joukkoon on erittäin tärkeä, mutta vaikeammin mitattavissa oleva asia. Pienellä teollisuuspaikkakunnalla ammatti voi kulkea perheessä tai suvussa. Hyvä esimerkki on paperitehdaspaikkakunnat. On turvallisempaa palkata joku, joka valmiiksi asuuu paikkakunnalla ja joka on saanut äidimaidossa tuntuman tehtaaseen kuin joku ulkoa hakeva. Koulutuksella on siinäkin tapauksessa tärkein rooli.

      • kokemuksia_vaan

        Joo. Totuuksia kummassakin tekstissä.
        Yleensäkin, muutamia vuosia sitten totuutena pidettiin, tai ainakin fiksut pitivät totuutena, että uuden työntekijän oppiminen tehtävään ja talon tavoille vie suurin piirtein vuoden, vaikka olis kokemusta työstä tai sitten ihan kokematon.
        Ja tämä työyhteisöön sosiaalisesti sopeutuminen. No, ennen sanottiin, että jokaisen kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta toimeen pitää tulla. Tämä ei sitten nykyään enää pitäne paikkansa, koska nykyään tärkeää on nimenomaan enemmän sosiaalisuus kuin työtaidot. Tämä tuli jo viime viikolla jossakin uutisessakin esiin, eli nykyään ja yhä enemmän jatkossa työssä eivät ole tärkeitä esim. hyvä muisti, tiedollinen osaaminen, teknisyyskään, vaan tärkeitä ovat hyvät kaveruustaidot! Omituista, ehkä tulevaisuudessa työn ei sitten ole tarkoitus tuottaa jotakin taloudellista hyötyä, työtä ei ole tarkoitus tehdä tehokkaasti, vaan on vain oltava kivaa työpaikalla ja siinä ohessa sitten tapahtuu jotain tuotantoa, mitä se tuotanto sitten onkaan. Ehkä tällaista on nykyään eniten vaikkapa jossain koodarien toimistossa, missä pelataan vaikka kolme neljäsosaa työajasta pingistä ja loppuaika tehdään jotain koodia.
        Kyllä näin on ollut että suhteilla pääsee töihin, sinne paperitehtaallekin, tosin nykyäänhän paperitehtaillakin alkavat perinteiset paperityömiehet olla vähemmän tarpeellisia, enemmän tarvitaan muun sortin osaamista, ilmeisesti sitä tietoteknistä osaamista kun työt ovat enemmän ja enemmän automatisoituja.
        Itse olen paperitehdasseudulta kotoisin, töihin pääsin konttoriin systerin avustuksella, mutta vain kesäksi... joku toinen pääsi vakituiseksi, ilmeisesti oli paremmasta suvusta kotoisin tai sen sukulaisesta tykättiin enemmän. Samoin oli käynyt jo aiemmin kunnan töissä kirjoitusten jälkeen: pyydettiin kyllä äkkiyllättäen - ilta-aikaan tuli soitto - seuraavaksi aamuksi kouluavustajien valintatilaisuuteen. Paikan päälle mennessä sai huomata olevansa niin kuin ylimääräinen - 7 paikkaa jaossa ja itte olin se 8., muut paikalle kutsutut esim. paperitehtaan inssien tyttäriä - että hoksasivat virka-ajan ulkopuolella jo että nyt pitäs saada yks - tai ehkä tuli vaan mieleen, että pistetääs likkaa halvalla... Samaten saman kylän verotoimistossa sitten kun oli jo jonkin aikaa käyty ammatillisia opintoja, niin oli paikka jaossa, ei mikään sen kummempi, ihan peruspaikka - niin otettiin kyllä haastatteluun, mutta verojohtaoja - joo ihan verojohtaja haastatteli - tuumas, että olet ylikoulutettu. Jaa,,,, voi tietty miettiä, että mitä se tarkotti, kun se tehtävä kuitenkin oli sitä koulutusta varten tarkoitettu, että tarkottiko se äijä, että yleensäkään sun ei olis ikinä kannattanut mitään koulua käydäkään! Nää on nää pikkukylien jutut tällaisia. Siellä herrat pelaa mitä pelaa. Sitte joku vasemmistopuolueen kunnanvaltuutetun tytär niin heti peruskoulupohjalta käydyn ammattikoulutuksen jälkeen valitaan johonkin perheneuvolan toimistosihteerin paikkaan vakituiseksi.. Joopa joo. Kyllä se tiedetään, miten ne paikat jaetaan.


      • yksinkertainen_selitys

        Paperitehdaspaikkakunnat. No, otat hyvän esimerkin siinä mielessä, että paperitehdaspaikkakunnalla on se yksi tehdas ja sen ympärillä jotain kaupallista toimintaa. Ei ole liiemmin muita teollisia työpaikkoja kuin se tehdas, joten syy siihen, että ammatti kulkee suvussa on juuri siinä, niin kauan kuin tehdas tarvitsee pojat (ja tyttäret) pääsevät tehtaalle seuraamaan isänsä (ja äitinsä) jalanjälkiä. Ei siinä sen kummempaa mysteeriä ole!


      • Ålhyl
        yksinkertainen_selitys kirjoitti:

        Paperitehdaspaikkakunnat. No, otat hyvän esimerkin siinä mielessä, että paperitehdaspaikkakunnalla on se yksi tehdas ja sen ympärillä jotain kaupallista toimintaa. Ei ole liiemmin muita teollisia työpaikkoja kuin se tehdas, joten syy siihen, että ammatti kulkee suvussa on juuri siinä, niin kauan kuin tehdas tarvitsee pojat (ja tyttäret) pääsevät tehtaalle seuraamaan isänsä (ja äitinsä) jalanjälkiä. Ei siinä sen kummempaa mysteeriä ole!

        Mihis sitten ku paperitehtaat lopetettu.Alue raivattu pieniin yrityksiin,joissa vain muutama työntekijä.


      • satuilijadsatu

        Höpöhöpö juttuja. Noita ne koulussa kertoo ja lapset uskoo. Oikeasti töihin valitaaan sopivin. Muista voidaan joustaa. Sopivia on sukulaiset, kaverit suositellut jne.
        Muodollinen haku harvoin osuu ennestään tuntemattomaan hakijaan vaikka ois muita pätevämpi. Näin se menee reaalimaailmassa koska se on inhimillistä ja palkkaajatkin on vain ihmisiä.


      • Valtaa
        Ålhyl kirjoitti:

        Mihis sitten ku paperitehtaat lopetettu.Alue raivattu pieniin yrityksiin,joissa vain muutama työntekijä.

        Huomaatteko Lindströminkin, entinen paperityömies laborantin koulutuksella onkin nyt ministeri ja kehittelee erilaisia aktiivimalleja ja eipähänkään enää ole työntekijän puolella.
        Ei aja enää työläisen puolta lainkaan. Näin ne unohtuu asiat kun valta vie voiton.

        Näin sitä kun kusi nouseepäähän ja unohtuu kaikki kun itse pääsee vallan kahvaan.


      • sitkeästi-kohti-maalia
        yksinkertainen_selitys kirjoitti:

        Paperitehdaspaikkakunnat. No, otat hyvän esimerkin siinä mielessä, että paperitehdaspaikkakunnalla on se yksi tehdas ja sen ympärillä jotain kaupallista toimintaa. Ei ole liiemmin muita teollisia työpaikkoja kuin se tehdas, joten syy siihen, että ammatti kulkee suvussa on juuri siinä, niin kauan kuin tehdas tarvitsee pojat (ja tyttäret) pääsevät tehtaalle seuraamaan isänsä (ja äitinsä) jalanjälkiä. Ei siinä sen kummempaa mysteeriä ole!

        Paperitehdas-ilmiö on havaittavissa myös isoilla paikkakunnilla, ja lähes kaikissa vanhoissa teollisuusympäristössä, ihan kaikissa suurissa työyhteisöissä. Itse olin Naantalin voimalaitoksella kesätöissä 70-luvulla. Voimalaitos oli Naantalilaisten perheiden kansoittama, parhaissa tapauksissa kolmessa polvessa yhtaikaa. Suosittelijat, joita perhepiiriin kuuluvat ovat, pitävät myös huolen siitä että isä tai äidin mainetta suosittelijana ei tahrata. Mitä pahaa on siinä että työnantaja valitsee kahdesta ehdokkaasta sen jolla on suosittelija.

        Sosiaaliset taidot! En usko että sellaiset yritykset menestyvät jossa ykköskriteerinä on palkata hauskoja tyyppejä kehnolla osaamisella. Tuo väite kuulosti katkeralta kateudelta. Sorry.


      • mamintississäkiinni

        Kyllä tämä "hyvä veli" juttu vain hallitsee. Toki kyseessä kesätyö, mutta kuitenkin. Sairaalaan otettiin työntekijöiden lapsia, osastolle missä näytteitä tutkittiin, ihminen joka oli viimeistä vuotta opiskelemassa kemistiksi (eli melkein valmis ammattilainen) ei töihin päässyt koska perhe suhteet painoivat enemmän kuin koulutus?!?


      • tehtaanpatruuna
        mamintississäkiinni kirjoitti:

        Kyllä tämä "hyvä veli" juttu vain hallitsee. Toki kyseessä kesätyö, mutta kuitenkin. Sairaalaan otettiin työntekijöiden lapsia, osastolle missä näytteitä tutkittiin, ihminen joka oli viimeistä vuotta opiskelemassa kemistiksi (eli melkein valmis ammattilainen) ei töihin päässyt koska perhe suhteet painoivat enemmän kuin koulutus?!?

        Yksittäiset esimerkit eivät kuitenkaan vie pohjaa siltä, että suurin osa työnantajista valitsee työntekijän hänen ammattitaitonsa mukaan. Ei kenelläkään työnantajalla, varsinkaan yksityisellä puolella ole paljoakaan varaa virherekrytointeihin ja kaikkein
        vähiten pienyrityksillä.

        Ammattitaidontonta työntekjää ei kannata, varsinkaan pieneen firmaan palkata vaikka kuinka edullisesti saisi, koska työantajalle tärkeintä on yrityksen toiminnan käynnissä
        pysyminen ei työntekijän kouluttaminen.


      • Piigu
        kokemuksia_vaan kirjoitti:

        Joo. Totuuksia kummassakin tekstissä.
        Yleensäkin, muutamia vuosia sitten totuutena pidettiin, tai ainakin fiksut pitivät totuutena, että uuden työntekijän oppiminen tehtävään ja talon tavoille vie suurin piirtein vuoden, vaikka olis kokemusta työstä tai sitten ihan kokematon.
        Ja tämä työyhteisöön sosiaalisesti sopeutuminen. No, ennen sanottiin, että jokaisen kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta toimeen pitää tulla. Tämä ei sitten nykyään enää pitäne paikkansa, koska nykyään tärkeää on nimenomaan enemmän sosiaalisuus kuin työtaidot. Tämä tuli jo viime viikolla jossakin uutisessakin esiin, eli nykyään ja yhä enemmän jatkossa työssä eivät ole tärkeitä esim. hyvä muisti, tiedollinen osaaminen, teknisyyskään, vaan tärkeitä ovat hyvät kaveruustaidot! Omituista, ehkä tulevaisuudessa työn ei sitten ole tarkoitus tuottaa jotakin taloudellista hyötyä, työtä ei ole tarkoitus tehdä tehokkaasti, vaan on vain oltava kivaa työpaikalla ja siinä ohessa sitten tapahtuu jotain tuotantoa, mitä se tuotanto sitten onkaan. Ehkä tällaista on nykyään eniten vaikkapa jossain koodarien toimistossa, missä pelataan vaikka kolme neljäsosaa työajasta pingistä ja loppuaika tehdään jotain koodia.
        Kyllä näin on ollut että suhteilla pääsee töihin, sinne paperitehtaallekin, tosin nykyäänhän paperitehtaillakin alkavat perinteiset paperityömiehet olla vähemmän tarpeellisia, enemmän tarvitaan muun sortin osaamista, ilmeisesti sitä tietoteknistä osaamista kun työt ovat enemmän ja enemmän automatisoituja.
        Itse olen paperitehdasseudulta kotoisin, töihin pääsin konttoriin systerin avustuksella, mutta vain kesäksi... joku toinen pääsi vakituiseksi, ilmeisesti oli paremmasta suvusta kotoisin tai sen sukulaisesta tykättiin enemmän. Samoin oli käynyt jo aiemmin kunnan töissä kirjoitusten jälkeen: pyydettiin kyllä äkkiyllättäen - ilta-aikaan tuli soitto - seuraavaksi aamuksi kouluavustajien valintatilaisuuteen. Paikan päälle mennessä sai huomata olevansa niin kuin ylimääräinen - 7 paikkaa jaossa ja itte olin se 8., muut paikalle kutsutut esim. paperitehtaan inssien tyttäriä - että hoksasivat virka-ajan ulkopuolella jo että nyt pitäs saada yks - tai ehkä tuli vaan mieleen, että pistetääs likkaa halvalla... Samaten saman kylän verotoimistossa sitten kun oli jo jonkin aikaa käyty ammatillisia opintoja, niin oli paikka jaossa, ei mikään sen kummempi, ihan peruspaikka - niin otettiin kyllä haastatteluun, mutta verojohtaoja - joo ihan verojohtaja haastatteli - tuumas, että olet ylikoulutettu. Jaa,,,, voi tietty miettiä, että mitä se tarkotti, kun se tehtävä kuitenkin oli sitä koulutusta varten tarkoitettu, että tarkottiko se äijä, että yleensäkään sun ei olis ikinä kannattanut mitään koulua käydäkään! Nää on nää pikkukylien jutut tällaisia. Siellä herrat pelaa mitä pelaa. Sitte joku vasemmistopuolueen kunnanvaltuutetun tytär niin heti peruskoulupohjalta käydyn ammattikoulutuksen jälkeen valitaan johonkin perheneuvolan toimistosihteerin paikkaan vakituiseksi.. Joopa joo. Kyllä se tiedetään, miten ne paikat jaetaan.

        Jee, ehkä minullakin sitten on joskus uusia mahdollisuuksia työelämässä, kun tuottavuus ei ole pääasia. Tällä hetkellä on lääkäri määrännyt kevennettyyn työhön ja se on yhtäkuin tuottamaton työntekijä ainakin siivousalalla. Sitä en ymmärrä miksi joku työ minkä teen on aina kohdallani tuottamatonta mutta jos toinen työntekijä joka on terve tekee saman työn, niin hänestä ei sanota tuottamaton. Vaikka selkäni on rikki en ole hyödytön, taitoja löytyy moneen muuhunkin työhön. Se että pysyn työkykyisenä on siitä kiinni että työpäivä olisi mahdollisimman monipuolinen, kevyttä ja fyysistä, vaihtelua. Mutta kun ei löydy työnantajilta halua nähdä pitemmälle. Olen kolme vuotta ollut kevennetyssä työssä ja vain 2,5 päivää saikulla selästäni, kun taas niin sanotut terveet on ollut useita viikkoja selästä saikulla. Siitä huolimatta minä olen aina se tuottamaton ja "saikkupommi" jota ei kannata palkata..


      • vanhakunnonoppikateissa

        JA hakoteillä usein ollaan liki kaikilla aloilla jos nk."OSAAJAKSI" hyvinkin koulutettu otetaan suoraan virkaan oppilaitosten penkiltä töpeksimään vailla oikeeta vastuuta mistääntodenmokasisista aikaansaannoksistaan , pikku työharjottelulla vailla minkään moista aitoa vuosi kymmenten oikeaa käytännönkokemusta työnteosta jota ei todellakaan opi muulla keinolla kun tekemällä itse oikeesti ja oikein työtä joskus jopa ihan oikeessa työpaikassa eikä misään järjestetyssä elämymatkailutyössä tai virtuaali duunarina..viihdetyöpaikasssa missä huuhaatyöt maksaa asijakas tai joku muu taho vaikkei tarttis moista ylimäärästä kulua kukaan..
        Voikoha jossaki ymmärtää mistä kestävyysvaje oikein johtuu semmosessa missä on muka jatkuva kasvu tärkeintä?
        40-vuotiaana jos vaikka vasta "valmistuu" tarpeettoman työn tekoo kiireisempänä kun tyhjäntoimittaja tärkeempänä kun koskaan ennen kivalla liksalla..


      • AinaAhkera
        vanhakunnonoppikateissa kirjoitti:

        JA hakoteillä usein ollaan liki kaikilla aloilla jos nk."OSAAJAKSI" hyvinkin koulutettu otetaan suoraan virkaan oppilaitosten penkiltä töpeksimään vailla oikeeta vastuuta mistääntodenmokasisista aikaansaannoksistaan , pikku työharjottelulla vailla minkään moista aitoa vuosi kymmenten oikeaa käytännönkokemusta työnteosta jota ei todellakaan opi muulla keinolla kun tekemällä itse oikeesti ja oikein työtä joskus jopa ihan oikeessa työpaikassa eikä misään järjestetyssä elämymatkailutyössä tai virtuaali duunarina..viihdetyöpaikasssa missä huuhaatyöt maksaa asijakas tai joku muu taho vaikkei tarttis moista ylimäärästä kulua kukaan..
        Voikoha jossaki ymmärtää mistä kestävyysvaje oikein johtuu semmosessa missä on muka jatkuva kasvu tärkeintä?
        40-vuotiaana jos vaikka vasta "valmistuu" tarpeettoman työn tekoo kiireisempänä kun tyhjäntoimittaja tärkeempänä kun koskaan ennen kivalla liksalla..

        Tuo oli jo oikeinkirjoituksen kannalta erittäin raskasta luettavaa. Vaikka miten tekstiä tankkasin ei selvinnyt mitä kirjoittaja on yrittänyt sanoa. Mutta on tosiaan ikävä totuus että sosiaaliset taidot määräävät monissa työpaikoissa enemmän kuin itse työnteko. Lähdin viime kuussa paikasta jossa olin muutaman vuoden. En ikinä myöhästynyt, pitänyt taukoja, asiakkaat pitivät... Mutta uusi pomo ei tykännyt joten meni käytännössä työpaikkakiusaamiseksi joka alkoi syödä omaa jaksamista.


    • Hevosmies_on_kauppamies

      Työntekijän valinta on hevosen ostamista. Tarkistetaan hampaat, peräreikä ja karvan kiilto. Onhan se julmaa. Ihminen on kauppatavaraa. Näin se vaan menee.

      • asioitaselvitellyt

        Sotilasarvon perusteella. Hitler ja Stubb korpraaleja.


    • Sillätavallamyös
    • Tiina-Petteri

      Olet oikeassa, työpaikat saadaan suhteilla. Tärkeä valintakriteeri työnantajilla on myös ikä ja sukupuoli. Nuoret naiset saavat töitä helposti, 50 miehet eivät ollenkaan.
      Jos samaa työpaikkaa hakevat nuori juuri valmistunut nainen ja alan konkari 50 mies, niin poikkeuksetta valinta kohdistuu nuoreen naiseen. Miestä työnantajan ei kannata valita, koska voi napsahtaa syyte syrjinnästä sukupuolen perusteella.

      • L.Ahopää

        Riippuu täysin alasta. Yli viiskymppinen voi päästä edelleen töihin hyvinkin monella alalla. Sitten kun on lähempänä kuutta kuin viittäkymppiä alkaa melkein aina tulla stoppi. Palomieheksi tuskin otetaan enää viiskymmentä täyttänyttä, mutta se johtuu fysiikasta. Mistä alasta puhut, jos sinne otetaan vastavalmistunut nainen? Yleensä kaikki valittavat, että ei oteta töihin ilman työkokemusta.


      • hklt

        Eipä taida olla nykyään alalla merkitystä.


      • totuudentaateli

        Tai sitten työpaikoilla pomot ja muut isokenkäiset tykkää katsella nuoria naisia.


      • vundeeraaja

        On huomattu, ettei työntekijöillä enää jää aikaa sosiaalisiin rientoihin kun ovat lopen uupuneita töiden jälkeen - tässä nyt yritetään puhaltaa vähän henkeä myös väestön kasvun näkökulmasta - oikeasti pitäisi varmaan palkata lisää työntekijöitä, jotta ei olisi ihan niin raskasta ja taloudelliset kannustimet lisääntymiseen jakautuisivat sitten tasaisemmin yhteisen ajan lisäksi?


    • Tasasentallaaja

      Kyllähän se on ollut a ja o suhteet työnhaussa. Pelkällä kaverin vinkkauksella pomolle olen itsekkin työllistynyt hyvinkin ripeästi, tosin pätkätöihin. Yritin sitte olla kiinnostunut ja ahkera ominpäin.. no ei -ei sitten millään,sopivampia -kuten yllä mainituissa kirjoituksissa löytyi aina. Sitten oli aika kääntää pää toiseen suuntaan kun alkoi touhu ottaa kupoliin.

    • PieniPiruVasempaan

      Olisko niin, että aloittaja ei itse ole sen sortin ihminen, joka tulee hyvin toimeen ja vuosia jurnutettuaan vihdoin keksi, mitä vikaa muissa on?

      Ei kukaan täyspäinen lähde työpaikasta siksi, että sinne palkataan ensisijaisesti ihmisiä, joiden taustat tiedetään.

    • Halvallako

      Koutukuskellaei ole väliä, mitä halvempia, kokemattomia ja he joita voi muutama henkilö ikäänkuin sipmuputtaa ovat parhaita työhön kuin työhön.

      Osa valitaan suhteilla, osa on jokin sukulainen ns. kellokas. Se jolla on nsminäminä asenne ja kyynärpää taktiikka ja röyhkeä toisten mollaaja, talaajasellainen on paras. Varsinkin hän joka tekee työt suullaan ja on ns.pomon kätyri, maksetaan pientä palkaa tyhmyydestä.

      Näitä kokemattomia sanasaattajia ja perseennuolijoita.

      he myyvätitseään halvalla ja luulevat olevansa maailman napoja, mutta todellisuusdessa heitä käytetäänkin vain hyväksi.

      Kun katsotte kuinka paljon on ns.halpatyövoimaa, hoono soomi-aletyöntekijää,siivous, kauppa, ja rakennusaloillaja heille ei tarvitse maksaa jos alle kympin tunnilta, eli heitäkäytetään ja vain hyväksi. Kukaan ei puutu ja suomalainen on kallis palkata.

      Näin meillä, liitot ei valvo,jäsenmaksuja maksetaan, mutta mihin katoaa heidän valvontataitonsa?

      Erotkaa liitoista,miksi maksatte heille tuhansia €uroja vuodessakun sieltä ei saa apua tai kun tulee kinkkinen tilanne kukaan ei auta oikeasti. Jos jäät työttömäksi, sitäkin rahaa on todella vaikea saada.

      • oikeilla_nimillä

        Kansalaisaloite ulkomaisen työvoiman kieltämisestä? Vaiko sittenkin samanpalkkaisuudesta? Eduskunta pitää saada keskustelemaan tästäkin asiasta!


    • skenaario2020

      Työntekijän valinta perustuu mielivaltaan.Koulutuksella tai todellisella osaamisella ei ole mitään merkitystä työpaikan saamiselle. Ja tämä on fakta viimeiseltä 10:ltä vuodelta mitä on omaa kokemusta. Vaikka on kuinka hyvät paperit ja työkokemusta, ei vakituista työtä saa, ei edes pätkätyötä.
      Työnantajien valinnat perustuvat täysin: A mitä työntekijä maksaa?
      B. Saako työntekijästä ulkopuolista rahaa? Palkkatuki tms. C. Ajatteleeko työntekijä omilla aivoillaan (Ts. onko älykäs. Älykäs työtekijä on ongelma ) D. sukupuoli. Nainen valitaan helpommin kuin mies. Ja naisista ne saa duunin jotka on kevytkenkäisempiä.
      E. Ikä. Jos rekrytoija on rekrytoitavaa 20 vuotta nuorempi tulee heti ongelma. Elämän katsomus puuttuu haastattelijalta. Lisäksi Suomessa nousee joka päivä "yrityksiä" joita perustetaan vain oman elintaston pönkitykseksi, ei työllisyysmielessä. Tämä on asia mihin oikeasti pitäisi kiinnittää huomiota. Sellaisella yrityksellä ei ole mitään virkaa valtiolle, joka ei työllistä kuin 1-5 ihmistä.Ja kaatuu kolmessa vuodessa.

      Aktiivimalli ei pelasta Suomen työelämää. Todellinen skenaario on se, että työelämä Suomessa tulee kokemaan työntekijöiden suhteen totaalisen osaamisen laman seuraavan 10 vuoden aikana. Syy siihen on halvan ei osaavan henkilöstön jatkuva palkkaaminen, oudot muoti-ilmiöt jotka liittyvät pakolaisuuteen ja etnisiin lähtökohtiin ja osaavan vanhemman työväestön syrjiminen. Koulutksen alasajaminen näkyy piikkinä nuorisotyöttömyyden rajuna kasvune.Tämä on se mikä tulee olemaan todella kallis vahinko Suomen työelämälle. Ja jos esim Sote uudistus tulee, niin kilometritehtaalle joutuvat kaikki yli 40 vuotiaat työntekijät ja sellaiset joiden naama ei miellytä. Lisäksi yksityinen sektori miksi julkinen sektori muutetaan, ei tarvitse paperipinon kerääjiä. Sote tulee olemaan se mikä pistää Suomen poliittisen järjestelmän uusjakoon. Jyrkkien uudistusten ajajat menettävät vakanssinsa ja tilalle tulee maltillisempi poliittinen johto jonka tehtävä tulee olemaan näiden uudistumielisten aiheuttaman vahingon korjaaminen. Jos enää kykenevät.Työttömyysluku nousee miljoonaa reaalityötöntä.

      • kehityksen_airut

        Kehityksen kääntöpuoli on työttömyyden lisääntyminen. Ja näin on aina ollut. Nykyinen ideologia vain kääntää sen synniksi - kun ennen oltiin tyytyväisiä vapaa-ajan lisääntymisestä! Ja jos kehitykseen ei osata varautua - homma räjähtää käsiin! Kehitys nimittäin jatkaa kehittymistään ja ihmisiä jää koko ajan lisää työttömäksi. Pitää opetella elämään uudessa maailmassa - ei vanhan maailman säännöillä!


    • DuuniBlues

      Aika usein se vaan on sitä, että suhteilla pelataan. Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaakaan, mutta...
      Tuollaisessa käytännössä helposti käy niin, että esimerkiksi sukulaisia suosiessa paikka menee siihen pätemättömälle tyypille, ketä ei välttämättä edes kiinnosta ko työ/ko ala ylipäätään ja kyseiseen toimeen sopivampi ihminen jää ilman työtä. Tai päätyy vastaavasti johonkin "heittohommaan", mikä ei taas sovi hänelle tai ei kiinnosta häntä yhtään.
      Ja puhun nyt sellaisesta tilanteesta, kun tällaisen vieraankin taustat tiedetään. Eli työkokemus yms. Ja on mahdollisesti oltu edelliseenkin työnantajaan yhteydessä.

    • Sukua.vaan.tänne

      Suhteilla niin, osassa hakemuksessa oli jopa kysymys, "tunnetko ketään tässä työpaikassa" ja nimi perään. Tosi moni pomo ei keskity tehtävien tiedottamiseen, ne saa perehdyttäjältä, sekin tosin riippuu, kuinka kiinnostunut on opettamaan.

      Ärsyttävää on todellakin, otetaan ja suositaan sukulaisia, vaikkei niillä edes ole kiinnostusta koko työhön, siellä sitten pyöritään jaloissa vuodesta toiseen.

    • petroskoi99

      Alle 45v, suostuu harjoittelijan palkkaan ja vaikuttaa taustansa perusteella alistuvalta, Siinä tärkeimmät.

    • hyvinmännöömuttamänköön

      E palkkaa rosvoja. Jos olet förannu 200 tuusaa hae ...
      Jos et ole palauttanut älä hae...vielä...

    • Cokemus

      Asuiko tehdaspaikkakunnilla paljon muita kuin työntekijöiden lapsia? Jos faija oli hyvä paperimies, niin miksei poikakin. Nykyään ei enää ole asiaa tehtaalle ilman kunnon koulupohjaa. | Sopiko vain insinöörin tytär konttoriin? Sitä en tiedä, mutta se aika on ohi ja nyt tehtailla ei ole konttoreita.

      Mitä suhteet ovat? Joku tietää ja tuntee sinut. Ulkomailla kysytään aina suosittelijoita. Suhteet voivat olla vaikka entinen työnantaja, joka osaa kertoa, että olet hoitanut hommasi. Joku firmassa jo oleva, joka tietää sinun olevan sellainen tyyppi, joka jotain osaa tai ainakin haluaa oppia, jos valmista ei ole saatavilla. Jos olit opiskeluaikana harjoittelemassa jossain niin toivottavasti joku muistaa sinut nyt, positiivisessa mielessä.

      Mitä suurempi firma, sitä todennäköisemmin palkkauksen hoitaa joku muu kuin firma itse. Siinä on hyviä ja huonoja puolia, mutta sitä todennäköisemmin ainakaan sukulaissuhteet eivät enää vaikuta. | Sitäpaitsi, moni perheyritys ei halua laiskaksi tietämäänsä sukulaista notkumaan tiloihinsa.

    • fennel

      Ketä kiinnostaa? Ulkomailta saa aina töitä ja isompi palkka.

      • jaaniijuujuutä

        mihis päin kannattais mennä ja minkä alan?


    • reaalisesti

      Mietippä ite, minkälaisen työntekijän palkkaisit, jos olisit työnantajan housuissa. Eiköhän se siitä lähde...

      • Justeikämellkein

        Mikä se työnantajan, pomojen ja työyhteisön sosiaalinen osaaminen sitten on, jos pitää uuden työntekijän olla mittatilaustavaraa? Mukava ja sopiva,


    • hairyarse

      Persut ei myy persettä, mutta mie myisin heti, jos vain joku ostaisi. Ei maksais paljon.

    • JotainVikaa

      Vain työpaikanvaihtajat saa töitä.
      Miksi?
      Jotain vikaa on työntekijässä, joka yhtenään vaihtaa paikasta toiseen.
      Miksi työnantaja haluaa työntekijän, joka ei ole valmis sitoutumaan työhönsä ja työnantajaan?

      • PieniPiruVasempaan

        Ei voi vastata kun ei pidä paikkaansa.


      • orvell_valvoo

        1. määräaikaisuus 12kk, sitten puoleksi vuodeksi floridaan surffailemaan. Toinen määräaikaisuus 8kk. Kävelemään kiinan muuria pitkin. 3. Määräaikaisuus. Seurauksena laivamatka australiaan - toimin laivalla kokkina joten oli halpa matka. Tämän jälkeen homma alkoi mennä kummalliseksi työnantajien kanssa: Ei enää palkattu, kun ei uskottu että pysyn talossa. Työsuhteita tuli, mutta katkesivat 4kk koeajan viimeisenä päivänä.
        Olenkin ollut työttömänä jo kymmenen vuotta - eikä enää ulkomaan matkoja. Halutaanko ihmisten käyttävän rahansa suomeen, eikä vievän niitä ulkomaille? Jokin järjestelmässä selvästi mahdollistaa kontrollin..


    • liian-usein

      miellyttämäminen ja pärstä on suurena peilinä työnantajalla,vaikka muuta pölistään.
      paikat täytetään aivan liian usein mielikuvien mukaan,
      hieman jääräpäiset ja monimuotoisesti "hyvät persoonat" ei saa edes kokeilla ja esittää taitojaan.
      joka "talo" on aina "sisällöllisesti" omansa, koska usein vain hlöt "töitä" tekee. tuotantojen koneosaaminen on oma lajinsa.
      liian usein "pikkupomot pelkää" itseään parempia ja näin osoittaa pomojen todellisen "aidon" tyhmyyden. vain firma kärsii töttörö pomoista,se on totuus.

      • tekija_ei_nuolija

        Verkostoitumalla saa töitä, toki totta, mutta sillä oli ennenvanhaan nimenä: p:n nuolenta. Miten muuten saadaan sitä kilpailukykyä, jos tutumpi on parempi kuin osaava. Onneksi joku jaksaa itsenäisesti perustaa pienen firman - ja menestyä, kansakunta vain kokonaisuutena rappeutuu sisäsiittoisen rekrytoinnin vuoksi - varsinkin ylätasolla.


    • niinsevaanmeneehei

      No sillä perusteella, että teet kahden kolmen työt mukisematta etkä huutele palkan perään. Ole tyytyväinen, jos saat yli 9 euroa päivässä. Niin se menee nykyään kuin valkoiset vastaan punaiset taas uudestaan.

    • epäilijä

      Kyllä työpaikoille haetaan hyviä tyypiä eikä osaajia. Tämä on sitä nykyaikaa .

      • huonotyyppi

        Juurikin näin.


      • keskinkertainentyyppi

        No enpä tiedä. Kun katsoo avoimia paikkoja, niin siellä etsitään edelleen hyvin paljon ammattilaisia. Jos ammattilaisia ei löydy, sitten saattaa menetellä hyvä tyyppikin. Se, että joku on ammattilainen eli osaaja ei sulje pois että ei voisi olla samalla myös hyvä tyyppi. Molempi parempi.


      • Ilmaisia_orjia

        Kuka ne työt sitten tekee, jos kaikki vaan on hyviä tyyppejä?


      • PieniPiruVasempaan
        Ilmaisia_orjia kirjoitti:

        Kuka ne työt sitten tekee, jos kaikki vaan on hyviä tyyppejä?

        Hyvä tyyppi ei jätä muiden tehtäväksi omia duunejaan. Jos niin tekee, lakkaa olemasta hyvä tyyppi.

        Pskapäät eivät ole ainoita, jotka osaavat tehdä töitä. Tarkemmin ajatellen juuri pskapäät ovat niitä, jotka aina valittavat omista töistään ja siitä ettei kukaan muu muka tee mitään.


      • www.hv

        Jaa itsellä on ihan toisenlaisia kokemuksia. Nämä hyvät tyypit mielellään vaan katselevat, kun ne vähemmän hyvät tyypit tekevät työt. Heidän työnkuvaansa kuuluu ilmeisesti juuri tuo työnteon katselu ja sen arvostelu.


      • Vapaaherra_

        Toisen työntekijän tehtävä on kertoa pomolle hyviä vitsejä ja toisen työntekijän tehtävä on tehdä kahden ihmisen työt. Mutta onneksi tälläiseen paikkaan ei ole pakko jäädä, aina voi lähteä pois.

        tse olen mielummin työttömänä kuin kuvauksen kaltaisessa työpaikassa.


    • pomonaolinennen

      Ihan liian usein palkataan aiemman kokemuksen perusteella. Ja toinen yliarvostettu asia on ulospäinsuuntautuneisuus. Kolmas kieroutuma on tuttuus ja sukulaisuus. Ja aivan liian usein rekrytoijalla ei ole osaamista hakijan osaamispotentiaalin tunnistamiseen. Näissä kaikissa tilanteissa mennään yli siitä, missä aita on matalin.

      On hyvä tiedostaa, että monista nuorista osaajista on suuressa maailmassa tullut jopa miljardöörejä siitä huolimatta, että ei ole ollut aiempaa kokemusta. Tai voi sanoa, että rikastuminen on ollut mahdollista juuri sen takia, että ei ole rasitteena työvuosia itseriittoisten ja henkisesti köyhien kokemustollikoiden joukossa, jolloin mielenmaisema on säilynyt puhtaana ja asennemaailma oikeana.

      Monet tutkimukset myös osoittavat, että introvertit ja asiakeskeisesti työhönsä suhteutuvat henkilöt ovat lähes poikkeuksetta parhaita osaajia. He eivät käytä aikaansa ns. käytäväpaskan jauhamiseen, ja saavat tyydytyksen työstään yksinkertaisesti laadun tuottamisesta ja tehokkuudesta. Silti ekstrovertit puhepellet ovat usein juuri niitä, joita työnantajat arvostavat. Jos työhaastatteluun tulee klovnin kengät jalassa, niin työpaikan saaminen on sillä taputeltu.

      Julkisella sektorilla ja suurissa yrityksissä, joissa omistus ja direktio ovat toisistaan erillään, työhönottajat voivat ihan turvallisin mielin suosia sukulaisiaan ja tuttujaan. Tämä ilmiö ei esiinny pienissä yrityksissä, joissa omistaja myös johtaa henkilöstöä jokapäiväisessä arjessa.

      Osaamispotentiaalin kyllä tunnistaa haastateltavan vastauksista, jos vastaukset ovat sellaisia, että puheena olevien asioiden eri puolia tuodaan hyvin esille. Jos haastattelukysymykset ovat irrallisia ja vain suppeasti vastattavia, niin potentiaali ei tule esille. Potentiaalin tunnistaa myös hyvin siitä, että haastateltava on valmistunut opinnoistaan kesimääräistä nopeammin ja hyvillä arvosanoilla. Mutta kaikki rekrytoijat eivät tätäkään osaa havainnoida.

      Tuskin mikään asia tässä maassa on yhtä heikolla tolalla kuin rekrytoinnin osaaminen ja asenteet. Suomi on tämän takia kohta siinä pisteessä, että kansantalouden konkurssipesän hoitaja on jo jossakin keskuudessamme valmiina sammuttamaan valot valtakunnasta.

      • uskokin_lujilla

        Työelämässä on todella selkeästi tullut esille käytäntökeskeisyyden hallitseva asema. Pidetään itsestään selvänä, että talossa itse luodut käytännöt ovat ainoa oikea tapa tehdä asioita. Tutkittuun tietoon suhtaudutaan jopa naureksien. Pahimmillaan asioita vaaditaan tekemään jopa lain vastaisella tavalla, no tietenkin vetoamalla aiempaan käytäntöön. Tästä syystä oikeat osaajat karsiutuvat pois jo hakemusten lukuvaiheessa, kun hakijoista etsitään vanhoihin kivikautisiin ja jopa laittomiin käytäntöihin parhaiten istutettavissa olevaa henkilöä.

        Useammassakin työhaastattelussa käyneenä on havainnut, että miten selkeästi juuri sitä vanhan käytännön vahvistajaa ja jatkajaa rekrytoinnissa haetaan. Ja on haastattelijoiden esille tuomista asioista tehnyt sen johtopäätöksen, että heillä jopa työvälineet ovat pari vuosikymmentä ajasta jäljessä. Eli vanhat esimiehet haluavat päästä eläkkeelle, ettei enää viimeisten työvuosien aikana ei tarvitse itse oppia mitään uutta ja että taloon ei tule ketään sellaista, joka osaamisellaan voisi osoittaa heitän itsensä olevan kaikessa väärässä.


    • selväpeli

      yks ainakin on aika selkee...jos olet jonkun aikaa työttömänä hakemus lentää automaattisesti roskiin..työhistoria täytyy olla aukoton.

    • siinäkriteerit

      Työpaikoille haetaan tyyppiä joka ei tiedä mitään tästä veronkierto firmasta ,joka saattaa siksi ajautua konkkaan koska tahansa , -ja ettei se hakija ole mikään silmillehyppivää tyyppiä. vaan tekee niiku käsketään .

      kaikki kumminkin osaavat työpaikan yksinkertaiset rutiinit parissa viikossa.

    • Norjankalamies

      Hyvä, rehellinen ihminen ei töitä suomesta saa. Faktaa.

    • luulotovatkarisseet

      Kyllä se on niin, että työhönottajia ei voi koskaan liikaa aliarvioida ymmärryskyvyn suhteen. Työhön pääsee vain härskisti valahtelemalla. Rehellisyys ei todellakaan kannata, sillä sen verran ääliötä sakkia rekrytoijat ovat.

      Täytyy ottaa huomioon, että rekrytoijat ovat esimiehiä, ja esimiestehtäviin ei ole koskaan noustukaan osaamisella ja ammattitaidolla, vaan ihan jollakin muilla avuilla, eli sellaisilla asioilla kuin esimerkiksi jatkuva suunsoitto, pomojen kanssa ryppääminen, suoranainen ruskeakielinen takapuolennuolenta ja aktiivinen huoraaminen. Juuri kaikista heikkolahjaisimmille tie päällikkötehtäviin on tasoitettu.

      Kyllä on kauan sitten karissut luulot siitä, että työelämässä tomittaisiin rationaalisesti ja positiiviset tavoitteet edellä. Kun muistaa, että työelämässä hulluus on pääsääntö, niin on helpompi sulkea kaikki aistit kaikelta mitä ympärillä tapahtuu.


      i

    • Kokkilähihoitaja

      Olen 28-vuotias yhden lapsen äiti. Valmistun ensi viikolla toiseen ammattiini ja työpaikkoja on ollut kymmenessä vuodessa n. 10 Työhakemuksella olen päässyt vuokratyöfirmaan ja kahteen ravintolaan sekä yhteen siivousfirman, suhteilla en yhteen. Muut työpaikat olen saanut sillä perusteella että olen ollut niissä koulun työssäoppimisjaksolla. Nyt olen viimeisellä työssäoppimisjaksollani ja jälleen on määräaikainen sopimus kesäksi.

      • nhjuks

        Kuten aiemmissa kommenteissakin on todettu, sukupuoli ja ikä ratkaisee. Sinulla on käynyt flaxi, kun olet syntynyt Suomeen naiseksi.


    • kaLmau2139

      No ei ole kyllä usein mikään isopätöinen työpaikka ylipäänsä, jos niin vähäpätöisin syin valitaan väkeä...

    • monenkokenut

      Työelämä on niin totaalisen vääristynyttä. Sen on saanut havaita useassa työpaikassa. Tässä seuraavassa kuvaukset kolmesta aiemmasta palkkatyöpaikastani.

      Viimeisimmässä sai alituiseen kokea sitä, että työhöni pyrittiin sivusta sekaantumaan koko ajan. Syynä se, että en tehnyt asioita niin kuin talossa oli ennen tehty. Sivustasorkkijoina olivat iäkkäät ja täysin vailla soveltuvaa koulutustaustaa olevat henkilöt. Itse kauppatieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneena tein työtäni oppieni mukaan, käyttäen konkreettisina tietolähteinä liiketalouden ja lakiasioiden ammattikirjallisuutta. Koko ajan tuli vaatimusta tehdä työtä vastoin säädettyjä lakeja ja määräyksiä. Talousasioiden osalta heidän väitteensä oikeasta eivät edes matemaattisesti täsmänneet. Kiistettiin siis sekä virallislähteet että matemaattinen laskuoppi. Talon johtajalla oli teknillisen korkeakoulun koulutustausta, eikä hänkään ymmärtänyt talous- ja lakiasioista yhtään enempää kuin edellä mainitut ilman soveltuvaa koulutustaustaa olleet iäkkäät työntekijät. Johtaja puhui kuin sirkuspelle, ollen koko ajan äänessä, ja kaikki mitä suusta tuli, oli paikkansapitämätöntä. Hullun lailla hän hoki sanaa ”myynti” ja palkkasi myyntitehtäviin muita ekstroverttipellejä, jotka menettivät uskottavuutensa asiakkaan edessä jo parin lauseen jälkeen. Valtavaa taloudellista tappiota vuodesta toiseen. Julkista sektoria edustava omistajataho vain luottaa johtajaan täysin sokeasti.

      Viimeisintä edellisessä työpaikassa julkisella sektorilla oli hieman samanlainen tilanne. Siellä myös iäkkäät ja vailla soveltuvaa koulutustaustaa olevat henkilöt määrittelivät itsensä pätevimmiksi määrittelemään sen, miten työt pitää tehdä oikein. Ja määrittelivätkin sitten ihan päin prinkkalaa. Koko ajan tuli haukkumista lakien ja asetusten noudattamisesta työssä, koska se merkitsi tekemistä eri tavalla kuin he olivat aina tehneet. He, joita oli valittu tehtäviinsä sukulaisuuden, tuttavuuden ja naapurustossa asumisen perusteella. Kenelläkään ei soveltuvaa ammatillista taustaa tehtäviinsä.

      Viimeksi mainittua edellisessä työpaikassa oli johtajana taas teknillisestä korkeakoulusta oppinsa saanut henkilö. Ja hän ei ymmärtänyt talousasioista yhtään enempää kuin sika pyhästä. Jos joku asia meni pieleen hänen omista esimiesmääräyksistään johtuvista syistä, oli syyllinen aina joku muu kuin hän itse. Ja rekrytoinneissaan hän sitten suosi teknillistä korkeakoulua. Ja niin sinne sitten muodostui sellainen omahyväisten ja itseriittoisten öykkäreiden armeija, joka terrorisoi oksetavalla ylimielisyydellään ihan kaikkea. Ihan kaikkea.

      Viimeiset kolme vuotta olen toiminut yhden miehen yrittäjänä talousalan asiantuntijapalveluiden tuottajana. Voisi sanoa, että yrittäjyys on ollut ulospääsytie palkkatyössä nähdystä hulluudesta. Toimeksiantoja tehdessä on kuitenkin nähnyt monta organisaatiota ja niiden työkulttuuria. Sen perusteella voi sanoa, että mädännäisyys on todella laajalle levinnyttä. Pahimpana ongelmana pitäisin sitä, että työelämässä on vallalla sellainen kuvitelma, että kaikki työt ovat sellaisia, että niihin voi nimittää ihan kenet tahansa. Näin ollen rekrytointeja tehdään niin usein kaikilla muilla kuin objektiivisen ja ammatillisen tarkastelun kestävillä kriteereillä. Myös yksityisellä puolella. Voisi olettaa, että taloudelliset tavoitteet pakottavat rationaaliseen päätöksentekoon rekrytoinneissa. Näin ei kuitenkaan ole - niin uskomatonta kuin se onkin.

      Monet nuoret lähtevät ulkomaille töihin. Ja parhaat nuoret osaajat varsinkin. Siellä osaamisesta myös osataan maksa motivaation mahdollistavaa palkkaa. Suomi-nimisessä hölmölässä kaikki ajatellaan kustannusten kautta. Korkea asiantuntemus arvostetaan työnantajataholla samalle tasolle kuin siivooja tai pizzanpaistajan työ.

      Työelämässä on niin moni asia pielessä, että perustellusti voi kysyä, että kuinkahan Suomen ennen pitkää käy.

      • koukutustavarottava

        Vanhoilla työntekijöillä on yleisesti tapana yrittää saada nuorempi työntekijä menemään vipuun. Kun nuori erehtyy noudattamaan vanhojen ohjeita, paljastuu työssä tehty virhe ennemmin tai myöhemmin. Ketä sitten syytetään? No nuorta työntekijää tietenkin. Näin on saatu vanhojen etuja palveleva nöyryytys, ja pahimmillaan virhe, jolla voi myöhemmin jopa kiristää. Näin on nuori työntekijä saatu ns. koukutettua tanssimaan vanhojen pillin mukaan.

        Vanhat ajattelevat, että kun tarpeeksi kovaa huutaa ja haukkuu, niin nuorempi alkaa epäillä omia tietojaan ja taitojaan, ja itseluottamuksen puuttuessa tekee niin kuin vanhat sanovat tehtävän.

        Nuoren työntekijän pitää aina luottaa vain siihen, mitä kirjoissa sanotaan, eikä siihen mitä vanhat sanovat. Nuorelle työntekijälle on erittäin tärkeää tuntea tietolähteet ja käyttää niitä aktiivisesti. Se on paras turva vanhojen työntekijöiden harjoittamaa työpaikkaterroria vastaan.


      • dosa

        Kuka hölmö edes suostuu olemaan työpaikassa jossa kohdellaan noin huonosti? Täytyy olla todella huono itsetunto kun ei edes valitusta tee kyseisestä käytöksestä. Perus kunnioitus toista ihmistä kohtaan täytyy löytyä aikuiselta ihmiseltä, jos sitä ei löydy niin se täytyy opettaa tälle ihmiselle vaikka rautalangasta vääntämällä jos asia ei mene perille. Ja tietenkin tehdä valitus.


      • turhantoivontie
        dosa kirjoitti:

        Kuka hölmö edes suostuu olemaan työpaikassa jossa kohdellaan noin huonosti? Täytyy olla todella huono itsetunto kun ei edes valitusta tee kyseisestä käytöksestä. Perus kunnioitus toista ihmistä kohtaan täytyy löytyä aikuiselta ihmiseltä, jos sitä ei löydy niin se täytyy opettaa tälle ihmiselle vaikka rautalangasta vääntämällä jos asia ei mene perille. Ja tietenkin tehdä valitus.

        Noinhan se ihanne olisi. Mutta kun vanhojen mafia jyrää kaikkialla. Jos johdolle tuo asian tietoon, niin johto kysyy vanhoilta, että onko valitukselle perustetta. Vanhat tulevat koko poppoo johdon puheille, ja toinen toistaan tukien todistavat nuoren tehneen kaiken väärin ja valittavan aiheetta. Ja kun heitä on lukumääräisesti monta ja he ovat kovaäänisiä, niin johto uskoo heitä. Se on yleistä, että pahinkin epätotuus muuttuu totuudeksi, kun sitä toistetaan tarpeeksi monella suulla, monen kertaan ja kovalla äänellä.

        Nuori voi tietenkin irtisanoutua työstään. Ihanne olisi saada työpaikka muualta. Jos työpaikkaa muualla ei ole, niin irtisanomisesta seuraa karenssi ja vielä todennäköisemmin pitkäaikaistyöttömyys. Vaihtoehdot valitettavasti kovasti vähissä.

        Aluehallintoviraston työsuojelu on täysin hampaatonta lällyä. Siellä puhutaan hyväuskoisesti kiistojen sopimisesta ja sovittelusta. Asioista, jotka ovat täysin mahdottomuuksia vanhojen työntekijöiden ollessa vastassa.


      • tapauskuvaus_vaan

        Epätoivo ei voi olla yhtään syvempää kuin se on tilanteessa, jossa kaiken tekee parhaan ja oikeellisuudeltaan varmistetun ammattitiedon mukaan oikein, ja sen takia joutuu vihatuksi ja työpaikan yleiseksi sylkykupiksi. Aiemmassa työpaikassani yksi edeltäjistäni oli savustettu ulos, kun osasi asiansa paremmin kuin kukaan muu silloin ja sitä ennen oli osannut, ja työssään toi esille oikeita asioita ammattitaitoisesti perustellen. On kuuleman mukaan nykyisessä työpaikassaan suorastaan guru, jonka huippuosaaminen tunnetaan laajalti myös talon ulkopuolella. Nykyisessä työpaikassaan häntä arvostetaan, ja arvostus näkyy myös palkassa oikealla tavalla.


      • vertailunvuoksivaan
        koukutustavarottava kirjoitti:

        Vanhoilla työntekijöillä on yleisesti tapana yrittää saada nuorempi työntekijä menemään vipuun. Kun nuori erehtyy noudattamaan vanhojen ohjeita, paljastuu työssä tehty virhe ennemmin tai myöhemmin. Ketä sitten syytetään? No nuorta työntekijää tietenkin. Näin on saatu vanhojen etuja palveleva nöyryytys, ja pahimmillaan virhe, jolla voi myöhemmin jopa kiristää. Näin on nuori työntekijä saatu ns. koukutettua tanssimaan vanhojen pillin mukaan.

        Vanhat ajattelevat, että kun tarpeeksi kovaa huutaa ja haukkuu, niin nuorempi alkaa epäillä omia tietojaan ja taitojaan, ja itseluottamuksen puuttuessa tekee niin kuin vanhat sanovat tehtävän.

        Nuoren työntekijän pitää aina luottaa vain siihen, mitä kirjoissa sanotaan, eikä siihen mitä vanhat sanovat. Nuorelle työntekijälle on erittäin tärkeää tuntea tietolähteet ja käyttää niitä aktiivisesti. Se on paras turva vanhojen työntekijöiden harjoittamaa työpaikkaterroria vastaan.

        Iäkkäät ja pitkän työuran muutoin tehneet työntekijät ovat tunnetusti vaikeimpia tapauksia kaikissa työyhteisöissä. Varsinkin naispuoliset työntekijät. Keskeisin ongelma on ylimielisyys ja suuret luulot ja kuvitelmat omasta ammattitaidosta. Tämä on pahimmillaan todella tuhoisaa.

        Ongelmina ovat ylimielisyys ja ilkeys toisiinsa tuhoisalla tavalla liittyneinä. Tilanne on vähän sama kuin lentämisessä, jossa jopa tilastollisten tutkimusten mukaan onnettomuusalttius kääntyy jyrkkään nousuun lupakirjan viidensadan ensimmäisen lentotunnin jälkeen, mihin syynä on ylimielisyytenä ilmenevä asenneongelma (eräs lennonopettaja sanoikin lentämiseen jännittäen suhtautuville oppilailleen, että lentäjän uran turvallisemmat lentotunnit ovat ne 500 ensimmäistä, jonka täyttymistä ennen on syytä ottaa hyvä henkivakuutus, jos ei satu olemaan valmiutta pitää asennetta jatkossakin aloittelevan lentäjän asenteena).


      • hvjuttu

        Sen huomaa että kuka on ruskeakielisin tai käärmekielisin kun ne on aina ne samat vanhat naamat siellä työpaikalla ja jos nuorempaa työntekijää tulee niin tämä henkilö pysyy siellä työpaikassa ehkä puoli vuotta korkeintaan, orjapalkalla 9e / pv aivan sama että kuinka pätevä tai hyvä työntekijä olisi. Ihmetellään kyllä kovaan ääneen että miten nuoret voivat niin huonosti, no katsokaapa sinne työpaikoille niin sieltähän se vastaus löytyy. Työpaikkakiusaaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja sitten pitäisi vielä kunnioitaa vanhempia ihmisiä, mitenhän olisi sinne peiliin katsominen, milloin vanhemmat ihmiset alkavat kunnioittamaan nuoria. Nuorethan ovat tulevaisuus, ei vanhat. Taitaa näillä vanhoilla olla pää sen verran pehmeä ettei kestä jäädä eläkkeelle ja antaa tilaa nuorille.


      • ilkeys_ei_kannata
        hvjuttu kirjoitti:

        Sen huomaa että kuka on ruskeakielisin tai käärmekielisin kun ne on aina ne samat vanhat naamat siellä työpaikalla ja jos nuorempaa työntekijää tulee niin tämä henkilö pysyy siellä työpaikassa ehkä puoli vuotta korkeintaan, orjapalkalla 9e / pv aivan sama että kuinka pätevä tai hyvä työntekijä olisi. Ihmetellään kyllä kovaan ääneen että miten nuoret voivat niin huonosti, no katsokaapa sinne työpaikoille niin sieltähän se vastaus löytyy. Työpaikkakiusaaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja sitten pitäisi vielä kunnioitaa vanhempia ihmisiä, mitenhän olisi sinne peiliin katsominen, milloin vanhemmat ihmiset alkavat kunnioittamaan nuoria. Nuorethan ovat tulevaisuus, ei vanhat. Taitaa näillä vanhoilla olla pää sen verran pehmeä ettei kestä jäädä eläkkeelle ja antaa tilaa nuorille.

        Aloittelijan ja harjoittelijan asenne on aina hyväksi, on asia mikä tahansa. Ei pitäisi koskaan ajatella, että on oppinut kaiken ja tietää kaiken. Juuri se ylimielisyys on koitunut monen kohtaloksi. Ei pelkästään liikenteessä.

        Ilkeämielisyyttä ei varsinkaan pidä päästää valloilleen. Jos jostakin asiasta tulee arvovalta- tai kunniakysymys, niin silloin ollaan välittömästi katastrofin porteilla. Liian usein näyttää olevan tärkeää näyttää, että "mitä tässä oikein ollaan". Pahimmillaan se näytetään rekrytoijien taholta jo työhaastattelussa jonkinlaisella hyökkäävällä asenteella. Sillä tavalla ei koskaan saada taloon motivoituneita työntekijöitä, jos jo heti alkupisteessä luodaan negatiivinen ilmapiiri. Kuinkahan paljon työntekijöiden vaihtuvuuteen ja työn tuottavuuden alenemaan onkaan vaikutettu jo työhönotossa osoitetulla asenteella.


    • pop980

      Puhdasta faktaa tuo "monenkokenut" kirjoittajat teksti.
      Työelämässä ollaan mukaa niin vitun fiksuja, ja älykkyysosamäärä hiiren tasoa, mutta kun on töihin päästy sukulaisen kaikan suostumuskella, ei älyä, eikä ahkeruutta paskan vertaa,
      kortistossa tuhansia sata kertaa pätevämpiä, mutta kun ei heitä voi ottaa kun ovat laiskoja paskoja työttömiä.

      • hiiri_on_fiksu

        Jos sanotaan, että on älykkyysosamäärä hiiren tasoa, niin on kyllä todella HALVENTAVAA HIIRTÄ KOHTAAN.

        Hiiri on älykäs ja loogisesti toimiva eläin, jonka käyttäytymismallista nykyisessä työelämässä olisi paljonkin opittavaa. Hiiri sentään osaa suunnitella asioita eteenpäin, esimerkiksi tekemällä pesän turvalliseen paikkaan, hamstrata syötävää talven varalle ja toimia vaaratilanteissa juuri riskinhallinnan oppien mukaisella tavalla. Tälle loogisen älykkyyden ja luovuuden tasolle ei liian monen työelämässä toimivan ihmisen järjenlahjat riitä.

        Ei hiirtä siis ole perusteltua käyttää vertailukohtana ihmisen tyhmyyttä kuvattaessa!!!


      • vuoratyöhö

        40 työttömät ovat tottuneet löysäilyyn työpaikoilla, siksi heitä ei kukaan palkkaa. Muinoin oli työvoimapula niin nämä hylkiöt otettiin töihin, nyt laman ollessa työnantajien vaatimukset ovat kasvaneet ja nämä juopot sairastelijat potkittiin TE -keskuksien riesaksi.

        Suurin osa ei edes halua kuntouttavaan työtoimintaan, vaan loisivat yhteiskunnan tuella hautaan saakka. Edes kadunlakaisijaksi eivät kykene.


      • paskafirmat-kuolee

        En kyllä tekisi mitään työtä jos sunlaisesi uuvati tulisi käskyttämään.
        Jos työelämä on natsi johtajia täynnä ja työpaikka itsessään on vuokrafirmojen kautta niin pitäkää paskanne, evvk.

        Huono johtaminen ja vuokrafirmat ovat Suomen tuho, sen näette vielä... onneksi suurin osa pätevimmästä työvoimasta muuttaa pois tästä paskamaasta lopullisesti.... miksiköhän?


      • Reino.Gikman
        vuoratyöhö kirjoitti:

        40 työttömät ovat tottuneet löysäilyyn työpaikoilla, siksi heitä ei kukaan palkkaa. Muinoin oli työvoimapula niin nämä hylkiöt otettiin töihin, nyt laman ollessa työnantajien vaatimukset ovat kasvaneet ja nämä juopot sairastelijat potkittiin TE -keskuksien riesaksi.

        Suurin osa ei edes halua kuntouttavaan työtoimintaan, vaan loisivat yhteiskunnan tuella hautaan saakka. Edes kadunlakaisijaksi eivät kykene.

        Montako kadunlakaisijaa olet oikeasti nähnyt nykyaikana, poikkeuksena kerrostalojen pihat, joilla joku huoltomies voi sutaista jotkut roskat pois pieneltä alalta.
        Vielä 60-luvulla oli miehiä roskakärryineen (nähty tv-dokumentissa) Helsingissä.
        Itse en silloin asunut kaupungissa. Olen hieman yli 60-vuotias mies.


    • verokortillamaksava

      Arvaa vaan paljonko osinkoa tai elaketta tavis työntekijä saa omistamattamassaan yhtiössä missä vähät välitetään työskentelystä sen laadusta tai asijakaspalvelusta noi niiku oikeesti viellä vähemmpi kus kaikille suomes kestävyysvajetta aiheuttavas julkises veroäyriellä kustannettavissa vajeissa ynnä muissa jo lähtöjohtasesti mokiksi menneissä hakkeissa.jotka perustuu valehteleimissen--
      Periaattees tavis palkansaajat koulkutetaan joko nii tyytyvaisuiksi tai tyytymättömiksi ettei heillä oo oikeesti mitää äänivaltaa tai oikeeta aitoa vau-kutusetus suhdetta työpaikas,,

    • Konsulttineuvoo

      Perustakaa oma firma, johon palkkaatte älykkäitä, osaavisia ihmisiä. Siinä olisi upea liikeidea, kun sellaisia yrityksiä ei vielä ole.

      • jj836

        En perusta koska en halua maksaa veroja tälläiseen yhteiskuntaan jossa rahat menevät kansanedustajille ja niiden typerille ideoille joissa heikommassa asemassa olevilta viedään kaikki. Viisaat ihmiset ovat lähteneet jo ulkomaille töihin, paikkoihin missä ei ole niin myrkyllisiä ihmisiä kuin suomessa.


      • maailmaltapalannut
        jj836 kirjoitti:

        En perusta koska en halua maksaa veroja tälläiseen yhteiskuntaan jossa rahat menevät kansanedustajille ja niiden typerille ideoille joissa heikommassa asemassa olevilta viedään kaikki. Viisaat ihmiset ovat lähteneet jo ulkomaille töihin, paikkoihin missä ei ole niin myrkyllisiä ihmisiä kuin suomessa.

        Totta. Ei kannata perustaa Suomeen firmaa. Ennemmin esimerkiksi Viroon. Siellä elinkeino- ja yritysmaailma toimii terveemmin ja rationaalisemmin kuin Suomessa.
        Ja suomalaisia ihmisiä ei todellakaan ole aihetta arvostaa heidän myrkyllisen ajatusmaailman takia. Jos ihmiset vihaavat positiivista ajattelua, niin tällaisessa sakissa ei kannata yrittää taistella eteenpäin.

        Suomalaisten myrkyllisyyden havaitsi niin hyvin kun aikanaan palasi Yhdysvalloista opiskelemasta takaisin Suomeen. Vaikea oli juurtua takaisin, kun sinne päin mentäessä ei ollut mitään ongelmaa. Yksi tuttu taas oli useita vuosia töissä Etelä-Saksassa, minkä perusteella hän ihmetellen kertoi, että miten hyvin siellä teini-ikäisetkin osaavat käyttäytyä, ja miten suuri ero aikuisin suomalaisnuijiin oikein onkaan.

        Todella kannattaa pyyhkiä Suomi-nimisen junttilan pölyt jaloista ja lähteä sivistyneempään maailmaan.


    • moksaoon

      Hyväpyllyset ja sopivat rinnat niin Iisalmessa pääsee kunnan töihin, virkoihin ja toimiin.

    • sivustaseurannut

      Työntekijä valitaan sen perusteella, kuinka kallis työntekijä on yritykselle. Eli lapseton nuori mies joka ei vaadi ylisuurta palkkaa, saa kyllä töitä. Varsinkin pienemmissä paikoissa. Kukaan ei palkkaa nykyään vakiduuniin yh-ihmistä, koska poissasoloja töistä tulee väistämättä, oli se yh sitten mies tai nainen.

    • Pena666

      1. Suhteet (sukulaisen tai kaverin suositus).
      2. Sosiaalinen lahjakkuus.
      3. On valmis joustamaan omissa oikeuksissa ja palkassa.

      Kun työhön pääsee sen saa parhaiten pidettyä puhumalla muista työntekijöistä pahaa ja vähättelemällä heidän osaamistaan, ottamalla kaiken vastaan mitä työnantaja ehdottaa, sekä lahjonnalla. Näin ainakin teollisuus paikkakunnalla jossa koko kirjo nähty:)

      • Marjattays

        Olin töissä lestadiolaisessa yrityksessä. Meitä ei uskovia oli kourallinen. Loput olivat tavalla tai toisella sukua toisilleen. Kesätyö tekijät olivat samalla sukunimellä kaikki. En sitten tiedä vaikuttiko rekrytointiin osaaminen vai nimi...


    • BlondeinHRBlondi

      Tottahan tämä on. Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen että jos olet esim. introvertti ja haet koodaajaksi niin älä missään tapauksessa myönnä olevasi introvertti. Koodaajan on varmaankin pakko olla introvertti, mutta työnantajalle se ei kelpaa. Ilmeisesti tahtovat vakavissaan että hevostelee kahvihuoneessa työnteon sijasta.

      Eli valehtelu ja kusetua on täysin välttämätön taito töitä hakiessa.

      • KyImät_Kädet_

        Osaisin skriptata koodinpätkän että kaikki maailman energialähteet tuhoutuisi, mutta en tee niin. Osaan skriptata myös automatic playereita ja runkkareita.
        Hevosen kulli perseessä tuntuu ihanalta.


    • hakupäällä99

      Ainahan se on näin mennyt ja tulee menemään. Pitää olla kavereta jotka suosittelee.

    • PieniPiruVasempaan

      Eiköhän se ole ihan selvä asia, että työntekijässä arvostetaan osaamisen lisäksi samoja ominaisuuksia kuin kavereissa tai ylipäänsä kaikissa ihmisissä.
      Sosiaaliset taidot on tärkeät, mukava luonne ja huuumorintaju. Rehellisyyttä arvostetaan ja myös luotettavuutta. Lojaalisuus ei ole pahasta, se taitaa olla ihan laissakin.

      Kaikeinkaikkiaan ei mitään kovin ihmeellisiä asioita

    • Uskoo

      Kuntapuolella Seurakunta jäsenyys on ykkös riteeri, poliittinen toveruus toinen, sukulaisuus kolmas. Jos kaikki kolme natsaa niin paikka varma.

      • PieniPiruVasempaan

        Siksi yksityistäminen.


      • Hölmöläisenpeitonjatkoa
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Siksi yksityistäminen.

        Yksityistetty hyväveliverkosto on edelleen hyväveliverkosto. Sama puuha jatkuu, vaikka ollaan virallisesti (hyvien veljien omistama) yksityinen osakeyhtiö.


    • Pikkupomovarastosta

      Kaikki tajuaa, että on eri juttu mennä asiantuntijaksi tai suorittavan työntekijäksi. Ja konttori ja raksa eroaa toisistaan kuin yö ja päivä oli tehtävä sitten mikä tahansa.

      Tarvitaan ymmärrystä alasta tai tehtävästä ja työympäristöstä jonne tullaan. (Esim. lääketieteen "alalla" on myös varastotöitä jne.) Se luetaan kohdasta työkokemus. Sitten tarvitaan kykyä olla myrkyttämättä olemassa olevaa systeemiä (työyhteisö). Ja "hyvän tyypin" ehdoton lisäarvo on, jos pystyy parantamaan ilmapiiriä. Työskentely-ympäristön opettelu voi tulla monelle aika moisena iskuna.

      Itse osaaminen tehtävään tulee vaikeassakin työssä käytännössä tekemisen kautta. Se että pystyy vakuuttamaan työnantajan, ettei ole henkilö jota on pidettävä kädestä ja paapottava, on varma plussa.

      =>Iloinen ja reipas, alalla ja mieluusti vielä sopivalla tasolla, jo töitä tehnyt, ja mieluusti vielä soveltuvan näköiset paperitkin omaava. Noista parhaat sitten haastatellaan.

      Ja jos 50 hakijasta 3 haastatellaan, niin usein ovat kuka tahansa jo kelvollinen valinta, eli siellä ollaan sitten jo lähempänä noppaa kuin suoritusta :)

      Ja pommin varmaa on se, että jos meinaa "reidellä" homman saada tai mitään kielteistä tuo esiin, niin eipä kukaan lähde sellaisten kanssa riskejä ottamaan, kun jonossa on aina turvallisempiakin valintoja.

      Ja mitä ikärasismiin tulee, niin 50v on mahdollisesti hakemassa jo viimeistä työpaikkaansa, eli on luotettavahko valinta sen osalta. Onko sitten kovasti sen näköinen, että kuolee justiisa, tai että on heti puolivuotta saikulla, on puolestsaan aika kielteinen vaikute.
      =älä polta sinä päivänä kun menet työhaastsatteluun, äläkä käytä röökiltä lemuavia vaatteita. Puhtaat vaatteet ja niksapurkka huulessa puoli päivää. Ei luulisi olevan mahdoton suoritus. Myöskään yletön hajujen lotraus ei sovi mihinkään, puhdas ihminen puhtaissa vaatteissa ei tarvitse extra-hajuja. Myönteisen kuvan antaa terveen oloinen, vaikkapa liikunnallinen tai edes terveet elämäntavat omaava ja avoin ihminen.

      emmänytnopeestitaasmuutakeksi

    • julkisenseksitorinvaje

      Millähän noin niikuin aivan "aikuisten" oikeella alalla milloinkin sattuu olemAAN AIVAN AIDOSTI SUOMESSA noin niiku pulaa oikeesta käytännössä töitä tehneestä kokeneesta työvoimasta millonkin sattuu vaan tuotannossa mikä ei liity verotuki rahoihin tai muuhun tuottavaan data pisnes huuhaaa talouteen kansanataloudellisesti kannattavaan asijoitten aikaansaamiseen ilman ulkomaalais tai verotukesi rahoja

    • nokkimisvarasijajärkkä

      HERÄÄ? Miten ammatitaidottimia ministerietä ynnä muita påöiitikkoja Suomessa vaaleissa valeissa valitaan?
      Jäsenkirjako riittää varasijalla olemiseen tärkeeseen päättävään tehtävään jossa moka virkakoneisto tekee mukamas duunit jossai virasto konttori tyyppises paikassa?
      Suomes on ollu likenneministeri vailla ajokorttia ja nais puolustus minuieteri ilman sotilaspassia pelkästää poliittisin perustein valittuna, joten nk:"osaaminen" johtamaltaan alalta o varmistetustu aivan huippua ku ei tajua taikka tiedä hevinvittujakaan siitä mistä määrää yhes kokeneeksi koulutetun henkilö kuntansa kanssa josta haali äänivyörynsä?
      Ennen Kekkosen aikaan ei pääministeri voinu erota kesken kauden ja siirtyä rysseliin parempi pimppasen virkaan ,,,ja jättää seuraajansa varasijalle..äänimääränperusteella kivaan hommaan entisen sijalle.

    • verokorttihöynäpalkka

      Ja osinko verokortilla muitte palkkaverotuella vai?

    • TuskaaPaatista

      Työnantajat naukuu kuorossa työvoimapulasta. Onhan se varmaan opettavaista, kun tekijää ei löydykään kuin keksipaketti kaupanhyllyltä. Osittain naukuminen ja kitiseminen on osa "virkaa" ja on poliittista vaikuttamista. Suomen pieni työmarkkkina vääristyy ja kallistuu aina ja ikuisesti muutaman alan tai yrityksen ohjaamana, joilta sitten kuuluu valitusta, kun ei juuri sille aikaisemmin suhdannekuopassa kituneelle alalle olekaan tulijoita ja tekijöitä, ja vieläpä oikein koulutettuja ja sopivia.
      Ihmisen elämä on kuitenkin sen verran lyhyt, että pitää harkita mihinkä aikansa ja energiansa hukkaa. Koulutusepätasapainoa toki esiintyy kaikissa maissa, minkä takia sitten kärsitään myös ns. aivovuodosta.

      • PieniPiruVasempaan

        Kun tiedetään (ei ilmeisesti kaikki tiedä), että eläkkeet, tuet, koulutus ja terveydenhoito maksetaan verorahoista, niin kannattaisi olla huolissaan siitä ettei työtä tehdä tarpeeksi.

        Jos Suomesta ei löydy työvoimaa, niin tilanne on pikemminkin hyvä kuin huono. Se tarkoitaa, että kaikilla on töitä ja kaikki ovat saaneet sopivan koulutuksen työntekoon.
        Sitten vaan palkkaamaan ulkomailta ihmisiä tekemään lisää töitä.

        Suomi nousee vain työnteolla.


      • vastuuta

        > Jos Suomesta ei löydy työvoimaa, niin tilanne on pikemminkin hyvä kuin huono. Se tarkoitaa, että kaikilla on töitä ja kaikki ovat saaneet sopivan koulutuksen työntekoon.

        Eli Sipilän hallituksen ei pitäisi reagoida mitenkään näihin työvoimapula itkuihin koska silloinhan kaikki on valtakunnassa hyvin?

        Jos ulkomailta rahdataan väkeä suomeen orj.... työvoimaksi niin sehän tarkoittaa että huoltosuhde menee taas huonommaksi. Varsinkin taas seuraavan laman aikana kun työnantajilta ei enään vaadita mitään vastuuta. Ainoastaan työntekijät ja työttömät ovat vastuullisia kokoomuksen logiikan mukaan.
        Nälkään tappaminenhan ei ole ollut hyväksyttävä sosiaalihuollon tai työvoima-toimenpide enään muutamaan sataan vuoteen?


    • jujuuu

      joo aloittaja oikeassa ,suhteilla mennään edelleen . kunnat on hyvä esimerkki kesätöissäkin vai kunnantyöntekijöitten kakaroita jotka ei osanneet mitään. minä pääsin 4kk uhkailemalla kun tarvitsin sen putkeen pääsyyn. ja laki sanoo että pitää kunnan työllistää. aijoin viedä asia julki . sitten ottivat . tarjosivatpa jatkoakin en tietty ottanut ,kun pääsin putkeen . toinen työnhön pääsy on tietenkin ruskeakieliset . jotka tauotta painaa töitä ( lue on tekevinään.)ja mollaavat muita. loput onkin ilmais työntekijöitä.

    • ahkera_hakija

      Aloittaja on niin oikeassa. Silloin, kun oli tuttuja töissä sopivissa paikoissa, pääsin vielä töihin, mutta erehdyin 2 vuoden opintovapaalle(!), oli rahoitus hyvä ja ajatus, että pätevöityy lisää - firma hävisi sen aikana - ja sen jälkeen on ollut aika toivotonta. Juu koulutus on huippua ja ei näyttöjäkään puutu. Sääli, kun sai vanhanaikaisen kasvatuksen, että koulutus, taito ja ahkeruus takaa työtäkin. Hyvä käytöskin oli ennen hyvä lisä/vaatimus. Erityisesti kunta-alalla koulutuksen merkitys laskee kokoa ajan, ellei ole ihan lain vaatima pakko olla jotain esimerkiksi sosiaalipuolella - ja siitäkin pyritään laistamaan. Suomi kuulemma pärjää vain koulutuksella, koulutttautumalla ja innovaatisuudella -ja ottamalla kaveri töihin.

    • Olen itse päässyt kesätöihin tällä periaatteella ja uskon kyllä, että sama asia toistuu hamaan tappiin asti.
      Kaveri ja kaverin kaveri ovat vaan niin kavereita!

    • epäilijä

      Joo kyllä tänne on luotu halpatyö markkinat 1-3 kk töitä ensin harjoitelijan palkalla ehkä kuukausi normipakaa ja ulos. Sen jälkeen otetaan uusi määräaikainen ja samapeli jatkuu.Tätä on harjoitettu vuosia ,on palkkatuettua työtä,työkokeilua,ei nämä yritykset enään hae normaalia työ suhdetta hakevia.Ainot vaki suhteet on yrityksen johdolla joka tehtailee näitä työ suhteita kuntien ,valtion ,te-keskusten kanssa .Vaikea on normaalin yrityksen kilpailla samoilla markkinoilla.

    • FDGDSFGS

      TYÖNANTAJIEN ASENTEISSA ON VALTAVASTI KORJAAMISTA. ODOTETAAN VALMISTA EI HALUTA KOULUTTAA. IKÄRASISMI KUKOISTAA!!!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe