Road to Hell

Tämä kommentti tulee nyt tälle palstalle, koska kysymys on filosofiasta, politiikasta
ja vaikka mistä. Mutta ihmiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita ja tiedostuneita.

Nimittäin tästä globaalista semi-totalitaarisesta itsemurha-systeemistä, missä elämme nyt.
Ne palstalaiset, jotka tuntevat minut yli 10 vuoden kirjoitushistorian kautta, tietävät, etten
kirjoita provosoivaa otsikkoa turhanpäiten - tai koska on ollut huono päivä takana.

Meidän ihmisten tapamme hoitaa asioita järkevällä ja kestävällä tavalla on tullut käännekohtaan.
Olemme muutamassa sadassa vuodessa luoneet koneiston, joka syö itsensä sisältäpäin. Rakensimme tieteen kehittyessä tehtaat tuottamaan tuotteita ihmisille. Tehtaat palkkasivat ihmiset töihin. Ja mitä vikaa siinä on?
Tehtaat globalisoituivat, levittäytyivät - ja kasvoivat. Niiden omistajat halusivat maksimoida voiton, kukapa sitä haluaisi minimisoidakaan.

Joten, tehtaat nostavat voittoaan - yksinkertaisesti nostamalla tulojaan (tuotteiden hintoja)
ja samalla vähentämällä menojaan. (Sana "tehdas" tarkoittaa siis yritystä tästä eteenpäin).
Siksi ne käyvät jatkuvia YT-neuvotteluja, karsivat työ-olosuhteet lähemmäksi ja lähemmäksi Pohjois-Korean vastaavia. Ja jos liksa ei kelpaa, siirtävät tarpeen mukaan koko tuotannon
ns. halpa-maihin, joissa ei ole olemassa minimipalkkaa. Ja tämä siis periaatteessa kaikkien firmojen kohdalla. Miksi ei olisi, ei yritysten tarkoituksena ole tehdä hyväntekeväisyyttä.

Eli firman kannalta: myy kalliilla, maksa vähän. Helppo ja yksinkertainen businessmalli,
josta "sisäisellä sankarilla" Jari Sarasvuolla ja kumppaneilla lienee kertoa enemmänkin.

Ja mainostajat myyvät lisää mielikuvia: Voit ostaa joko "margariinia" tai margariinia.
Voit ostaa joko "viihdepaketin" tai Viihde Paketin.
Ja kun tätä samaa tulee jokapuolelta 24/7, alamme uskoa, että kananmunalla ja
kananmunalla on jotakin eroa, kunhan ne ostaa erinäköisissä ja erihintaisissa
pakkauksissa. Mainostaminen on ollut jo pitkään suurimmaksi osaksi pelkkää
psykologiaa ja mielikuvien luomista vastaanottavaiselle yleisölle.

Ja kun firmat, jotka maksavat suhteessa hintoihin koko ajan vähemmän ja vähemmän
palkkaa toteuttaessaan omistajiensa vaurastumisen missiota, siirtämällä samalla
tuotantoa niihin halpamaihin, missä ihmisiä voi riistää kaikkein tehokkaimmin (koska monilla on hätä jopa puhtaan veden saannista), alkavat lopuksi ihmetellä missä ostajat viipyvät:

Heille, joita tämä systeemi siis kuristaa, aletaan tarjota lainoja, valtion tukea (lisää veroa),
Visa-kortteja, pikavippejä, joustoluottoa, pitkää takaisinmaksuaikaa tai millä nimellä korkoa koronpäälle -periaatetta kehtaakaan kutsua, kun ei ymmärretä sitä faktaa, että työntekijä, jolla ei ole alunperinkään varaa maksaa sitä marginaalia, millä hän ruokkii oman elättäjänsä, tuskin
on varaa omaankin ruokaan ja korkoihin päälle.

Ja sen jälkeen, kaikkien noiden välistä vetäjien voiton himonkin.
Ostamme siis sisääntulotuutista tavaraa, jota emme tarvitse ja työnnämme ulostulosta
vanhat luontoon sitä mukaa. Ja ihmettelemme miten luonto vastaa kuten se vastaa, kun sitä
raiskataan - hiljaa itsepetosta toteuttaessamme, toivomme, että se odottaisi vielä muutaman sukupolven.

Minä aina ihmettelen kuka viisas on sanonut, että valtiontalouden on kasvettava joka vuosi.
Miksi se ei voi olla samalla tasolla ikinä, eikö se riitä?
Miksi elämme tässä systeemi-paradoksissa, missä kukaan ei pian jaksa edes kyseenalaistaa
mitä teemme. Sillä valtio, valtioyhteisöt ynnä muut instituutiot ovat viimekädessä vain meidän ihmisten luomuksia.

Vievätkö ne siis jo meitä, eikä päinvastoin? Vievät takuulla - jos tämä rata jatkuu!