Uudenkaupungin seurakunta on tuhlannut rahansa

Löytyykö_maksajia

Uudenkaupungin seurakunta on kamppaillut jo muutaman vuoden ajan taloutensa kanssa, niin kuin maassa moni muukin seurakunta. Seurakuntien jäsenmäärät pienenevät ja vähennys heijastuu suoraan seurakuntien kirkollisverotuloihin, niin myös Uudessakaupungissa. Vuonna 2000 uusikaupunkilaisista kuului kirkkoon noin 90 prosenttia. Viime vuonna kirkkoon kuului uusikaupunkilaisista enää 78,5 prosenttia.

Uudenkaupungin seurakunnan omaisuus on pitkälle kiinni kiinteistöissä ja tonteissa. Niistä kertyy vuosittain myös kuluja. Seurakunta on hakenut heikkenevään talouteensa ratkaisua jo jokin aikaa ja nyt kiinteistöjä sekä tontteja on laitettu myyntiin. Kaiken kaikkiaan kohteita on myynnissä 16 kappaletta. Samalla kun myynti käynnistyy, seurakunta on tilannut talousanalyysin, jonka tarkoituksena on kartoittaa taloustilannetta ja toimenpidevaihtoehtoja pidemmällä aikavälillä.

Kohteiden myynnillä seurakunta toivoo säästävänsä ylläpitokustannuksista vuosittain noin 80 000 euroa ja myyntivoittoa kohteista arvioidaan saatavan noin 700 000 euroa. Kattamatonta alijäämää seurakunnalla on peräti 810 000 euroa. Seurakunnan strategiassa on alustavasti suunniteltu, että kolmessa vuodessa olisi säästettävä 300 000 euroa. Tavoite on kova ja toivottavasti seurakunnan päättäjät löytävät yksituumaisuuden, miten talous käännetään uusille urille.

http:// www.uudenkaupunginsanomat.fi/2018/07/seurakunta-hakee-saastoja/

6

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isukki-apuun

      Kohta pitää varmaan Kirkkohallituksen hypätä rahoitusapuun, mikä tarkoittaa sitä, että tämän seurakunnan sähläyksestä joutuvat kärsimään kaikki kirkkoon kuuluvat.

    • Tunnustaaa

      Valtuustoissa on lähinnä vanhoja ihmisiä, eläkeläisiä. Tässä näkyy moniko heistä tiukan paikan tullen kannattaa pitkän tähtäimen tervettä toimintaa, vai lyhyen tähtäimen mukavia päätöksiä. Niinpä ei ole ajallaan leikattu vaan nyt ollaan pahasti talous kuralla.

      Lisäksi kaupungin keskustan ihmiset ovat pahasti napit vastakkain kuntaliitosalueiden uskovaisten kanssa. Sovusta ja sovinnollisuudesta ei ole tietoakaan. Perus kirkon touhua siis. Kotiinpäin vedetään eikä tasapuolisuudesta hajuakaan.

      Trump populismi toimii tässäkin. Vähän kun keskusta suosii yhtä kuntaliitosaluetta, niin liitoskuntien rintama murtuu ja kas, kirkonkylä tekee mitä tykkää.

      Niukkuutta siis jaossa ja vähän suhmurointia. Onneksi en itse enää rahoita tuota perin turhaa kinastelua kun pakollisen valtiontuen kautta.

    • FUCKIFUUUC

      Koska kirkon jäsenmäärä on tippunut noin 13% niin kirkon tulisi leikata menojaan vastaavasti eli joka kymmenes pappi ja kanttori on irtisanottava. Toki voidaan irtisanoa diakonejakin mutta se vain aiheuttaa huonoa julkisuutta ja lisää kirkosta eroamista. Pappien irtisanominen sen sijaan tuo myönteistä julkisuutta.

      • Uusi.virkajärjestys

        Diakonien irtisanominen on jo aloitettu.



    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4944
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3237
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1385
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1216
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      66
      912
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      847
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      718
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe