Sisäministeriön raportti !shokkivaroitus!

järkyttävää

Sisäministeriön raportissa todetaan, että kantasuomalaisilta voidaan poikkeuslain turvin viedä koska tahansa mitkä tahansa asunnot alta ja ne annetaan turvapaikanhakijoille. Kantasuomalaisilta voidaan myös viedä kiinteistöt ja ajoneuvot ja ne annetaan turvapaikanhakijoille. Eli kantasuomalaiset tullaan poliisin toimesta heittämään pihalle heidän omistamistaan tai vuokralla olevista asunnoista ja ne tullaan antamaan turvapaikanhakijoille. Mikäli asunnon omistaja ei luovu suosiolla asunnosta. Poliisi tulee vangitsemaan kaikki asunnon luovutusta vastustavat tutkintavankeuteen jopa kuukausien ajaksi. Mikäli on aihetta epäillä, että asunnon omistaja ja asunnossa asuvat. Yrittäisivät saada asuntonsa takaisin voidaan heidät vangita vuosiksi. Vaikka asian veisi oikeuteen veisi asian käsittely useita vuosia ja sen aikana olisi asunnon omistaja asunnoton ja häviäisi jutun. Sisäministeriö arvioi, että vain muutama prosentti kantasuomalaisista täytyy vangita, koska ne kieltäytyvät antamasta asuntoa tai ajoneuvoja.

Samassa raportissa todetaan, että vaikka tulijoita olisi useita miljoonia vaikka kymmeniä miljoonia. Rajoja ei tulla sulkemaan missään vaiheessa. Kaikki tulijat otetaan vastaan, olipa niitä 5 miljoonaa tai 62 miljoonaa. Kantasuomalaisten omistamat ajoneuvot ja kiinteistötkään eivät ole turvassa ne voidaan, koska tahansa pakkolunastaa ja antaa turvapaikanhakijoiden käyttöön, raportin mukaan. Poliisin tärkein tehtävä on turvata ja varmistaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten asuminen, auto, ruoka ja vesihuolto. Poliisi katsoo, että mikäli tulijoita on miljoonia on turvattava riittävä vesi, asunto ja ruoka tulijoille.

Raportin mukaan, jos Suomeen tulee useita miljoonia turvapaikanhakijoita. Tulee asunnoista, ruuasta ja vedestä pulaa. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on varmistaa, että jokainen turvapaikanhakija saa riittävästi ruokaa, vettä ja asunnon, koska kaikille ei riitä on kantasuomalaiset jätettävä ilman. Kantasuomalaiset on jaoteltu kolmeen ryhmään kriisitilanteissa A B C. C-ryhmään johon kuuluvat tulottomat, toimeentulotuella elävät, työttömät, sairaat, eläkeläiset ja opiskelijat ovat se ensi sijainen ryhmä, jolta pakkolunastetaan asunnot, kiinteistöt, ajoneuvot. Sekä jätetään ilman asuntoa, ruokaa, vettä ja autoa. B-ryhmä kattaa sitten kaikki työssäkäyvät, jotka eivät kuulu A-ryhmään, joilta seuraavaksi pakkolunastetaan asunnot, kiinteistöt, ajoneuvot. Sekä jätetään ilman asuntoa, ruokaa, vettä ja autoa. A-ryhmään kuuluvat kaikki kansanedustajat, presidentti, poliisit, raja-valvojat, sairaanhoitajat, lääkärit, armeijan henkilökunta, pakolaiset, turvapaikanhakijat ja kriisitilanteissa tarvittaviin viranomaisiin.

Useat kymmenet miljoonat turvapaikanhakijat suuntaavat lähivuosina Suomeen. Jos et kuulu A-ryhmään maanpetturi poliitikot tulevat viemään omaisuutesi ja jättämään sinut kuolemaan yksin. Mitä aiot nyt tehdä, koska tiedät miten vihollinen maanpetturi poliitikot tulevat viemään omaisuutesi ja jättämään sinut kuolemaan yksin lähivuosina?

https://suomimedia.wordpress.com/2018/08/05/sisaministerio-valmistautuu-pakkolunastamaan-kantasuomalaisten-asunnot-turvapaikanhakijoiden-kayttoon/

Linkki raporttiin:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo kyky julkaisu_netti_FINAL.pdf

81

2909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älykäs.piffiläinen

      Alotus on pesun kestävää ilimi selevää Isäm maaliste persu natsie ropa kanta spedeilyä. Todella uskottavaa tietoa by HMTT. Hihii!

      • 6g6wrfd

        Lue raportti, niin et hihittele turhaan.


      • jos_osaa

        niin siinä on linkki sisäministeriön raporttiin, jonka voi itse lukea.


      • Tyhmälle

        Nimimerkkisi on mahdoton yhtälö.


      • Hyväontaas
        jos_osaa kirjoitti:

        niin siinä on linkki sisäministeriön raporttiin, jonka voi itse lukea.

        Valeraportti


      • kun_olisikin

        Sisäministeriön valeraportti :DD


      • fsfsfsfsf

      • ahistaaaa
        fsfsfsfsf kirjoitti:

        Yhteenveto sisäministeriön raportista monikaan ei jaksa lukea monta sataa sivua. Helpompaa katso tai kuunella video 20 minuuttia vain.

        https://www.youtube.com/watch?v=bsp2oIX67FM

        Noin miljoonalla suomalaisella on kotonaan ase. Moni myös mieluummin räjäyttää, tai polttaa talonsa, ennen kuin antaa sen pakolaisille.


    • mahdollisuusainaolemasa

      Meidän sisäministeriö on kyllä niin toope että tämä voisi hyvinkin olla totta, mutta en nyt ihan heti tätä niele.

      • lue_itse

        siinä on linkki sisäministeriön raporttiin, jonka voit lukea itse.


      • Etsivä.löytää

      • d123d12321f3123f

        Näin siellä luki, mutta olipa turhaa lukemista mielestäni.

        "Näin suuressa maahantulossa turvapaikanhakijat muodostaisivat mahdollisesti hyvin merkittäviä
        turvallisuusuhkia muille heikoimmille turvapaikanhakijoille. Tässä skenaariossa
        erityisesti laittoman maahantulon ja ihmiskaupan ennustetaan kasvavan. Jotta näitä voitaisiin
        nostaa, nähdään toiminta kansainvälisissä verkostoissa tärkeänä. EU:n ulkorajojen
        pitävyyttä tulisi parantaa mm. varmistamalla Frontexin toimintaedellytyksiä ja EU:n yhtenäisyyttä.
        198
        SISÄMINISTERIÖN JULKAISU 25/2017
        Kielteisen päätöksen jälkeen maahan jääneiden määrän kasvaessa ehdotetaan täysin uudenlaista
        lähestymistapa maahan saapuneiden oleskeluoikeuteen. Osa asiantuntijoista
        ehdottaa valitusoikeuden poistamista lainsäädäntömuutoksin, akuuttia säilöönottoa ja
        nopeaa maasta poistamista. On huomioitava, että turvallisuuskysymykset, niin ulkoiset
        kuin sisäisenkin, ovat erittäin poliittisia perusluonteeltaan. Hallinnon ehdotetaan tuovan
        selkeämmin esiin hallinnon ja politiikan välisten mahdollisten ristiriitojen ja hyvän hallinnon
        edellytysten haasteita. "


    • suomimies69

      Sopii tulla koettamaan, aloittaja nauttinut vähän muutakin kuin ruokaa. Jos poikkeuslaki tulisi voimaan se vaatisi sotatilaa, turvikset saa pidettyä ulkona sulkemalla rajat, ei siinä muuta.

      • hymy_hyytyy

        lue raportti.


      • NulikoiltPoisPäätösValta

        Tuntuu, että raportissa ei ole sanaakaan sotatilasta, vaan kaikki sen ajatukset on luotu siltä kannalta, kun tulee erilaisia, suuriakin määriä ns. pakolaisia Suomeen. Vasta yksi miljoona (ilmeisesti tarkoittaa vuositasoa) aiheutti ihan pikkuisen maininnan siitä, pitäisikö rajalla estää maahantulo. Lisäksi pohdittiin sitä, että mahdollisesti rajoitettaisiin oikeutta valittaa käännytyksistä.
        Täysin sekaisin on raåorttien tekijät. Veikkaan, että kirjoitelmien tekijöinä on tissiposkisia nuoria miehiä. Pohjaahan raportteihin ja suunnitelmiin saa varmaan kylmän sodan aikaisista valmiussuunnitelmista.


    • YksUnehtui

      Lisäksi kantasuomalaisen on aina, puhutellessaan, hoitaessaan tai antaessaan rahaa matulle, pyydettävä anteeksi ensin matulta sitä, että hän, kantis, on etuoikeutettu valkoinen.
      Suomalaisen on pyydettävä anteeksi valkoisuuttaa ja suomalaisuuttaan.

    • qåaäzm

      On siinä poliisilla työmaata kun satoja tuhansia suomalaisia alkaa kiikuttamaan kotoaan putkiin. Ihan helposti ei kansa kotoaan kyllä lähde minnekään.

      • end_of_days

        Raportissa lukee, että matuja voidaan käyttää virkavallan apuna kriisitilanteissa. Matuilla tuskin on mitään tunnontuskia päästää hengiltä vastahakoisia kantasuomalaisia ja kärrätä ruumit johonkin monttuun.


    • oöioöiuö

      Suomalaiset ovat niin lainkuuliaista kansaa, että jos Mykkänen vain pyörittelee silmiään ja sanoo, että matuille sitä ja tätä, niin kansa poistuu taloistaa ja osakkeistaa ihan rauhallisesti.

      Muutenhan joutuu putkaan ja peräsuolitutkimukseen.


      (Rahathan meiltä on jo viety, verojen avulla)

      • Neekkersankker.69

        Ja sen peräsuolitutkinnan tekee herra Tapola itte...


    • Tervetuloa.vaan

      Maksamme velkaa. Thats It.

    • itku.pitkästä.ilosta

      Ihmiset vitsailee ja vähättelee asioita, mutta kun todellisuus iskee, se on jopa tarua ihmeellisempi.
      Mikään ei estä erästä aggressiivista naapurimaatamme avaamaan reittiä epätoivotuille maassansa oleskeleville ryhmittymille.
      Ja se reitti tulee suoraan meidän naureskelijoiden rajoille.
      Sitä kutsutaan hybridisodaksi, jos ei joku tiedä. Ei lähetetä ohjuksia, vaan valtava määrä talouden romahduttavia yksiköitä.
      Tarpeeksi isolla määrällä pystyy halvaannuttamaan pikkuvaltion koko viranomaistoiminnan, ja saada täydellinen kaaos aikaan.
      Helppo tapa vallata maa-alueita.

      • äly_hoi

        Olet oikeassa.

        Putin päästää miljoona matua Suomeen. Suomi on sisällissodassa ja totaali kaaoksessa näiden sisäministeriön ohjeiden ansiosta. Putin tulee ja vapauttaa Suomen matuista Ukraina -tyyliin ja niin sitä ollaankiin osa Venäjää. RIP Suomi.

        Suomen päättäjät ovat täysiä idiootteja.


      • Gtrfvvvvv
        äly_hoi kirjoitti:

        Olet oikeassa.

        Putin päästää miljoona matua Suomeen. Suomi on sisällissodassa ja totaali kaaoksessa näiden sisäministeriön ohjeiden ansiosta. Putin tulee ja vapauttaa Suomen matuista Ukraina -tyyliin ja niin sitä ollaankiin osa Venäjää. RIP Suomi.

        Suomen päättäjät ovat täysiä idiootteja.

        Tarkemmin sanoen: Jos suomalaizet päättäjät ottavat tänne valtavan määrän matuja, voi kansa alkaa taistelemaan päättäjiä ja suvakkeja vastaan. Silloin voi kantaväestö tarvita lisäapua, ainakin aseita, ehkä myö joukkoja ajamaan matut pois sekä tuomitsemaan poikkeuslain turvin salaliitossa olevat nykypäättäjät ja virkamiehet. Pitää soveltaa maapetoslakia. Matujen invaasio on jonkinlainen NWO apukeino saada maamme kaaokseen. Arvatkaa ketkä pyrkivät NWO:n johtoon?


    • Pahalta kuulostaa,jos vähäkään enemmän rahaa,niin se kannattaa siirtää johonkin ulkomaiseen pankkiin hätävaraksi.Kun tilanne tulee ns.päälle kannattaa ensin suunnata vaikka islantiin ja sieltä esim. johonkin väkirikkaaseen katoliseen maahan E-ameriikkaan.

      • Gtrfvvvvv

        EU:n ulkopuolelle rahat. Missä maassa olisi vakaa valuutta ja voiko ulkomaalainen avata tilin siellä?


      • hyvä-maa
        Gtrfvvvvv kirjoitti:

        EU:n ulkopuolelle rahat. Missä maassa olisi vakaa valuutta ja voiko ulkomaalainen avata tilin siellä?

        Japani on vakaa ja tulee olemaan.


    • eisotaaenää

      Poikkeuslailla siis Suomi voidaan ajaa sisällisotaan? Suvakit versus muu kansa? Johan viimeisestä onkin 100 vuotta.

      • svenruffa

        Rakentakaa kotiinne hyvät tuliasemat.


    • aanestakaa-vihreita

      Viherpiipertäjät jotka uskovat olevansa ensi vuonna hallituksessa ovat asian jo käytännössä suunnitelleet. Jos asuu yksiössä ei tarvitse ottaa kuin kaksi turvista, muuten on joka kotiin mahdutettava vähintään viisi.

      https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/563410-vihreat-haluaa-turvapaikanhakijat-suomalaisten-koteihin-jarjestelma-on-rikki

      (kuvassa muutama viherhomostelija)
      Vihreät haluaa turvapaikanhakijat suomalaisten koteihin – "Järjestelmä on rikki"
      Kiintiöpakolaisten määrän vihreät haluaa nostaa heti 2 500 ihmiseen ja tulevaisuudessa vähintään muiden pohjoismaiden tasolle.
      Puolue haluaa myös tukea turvapaikanhakijoiden majoittamista suomalaisiin koteihin.
      – Maailmassa on eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan, mutta virallinen Suomi ummistaa tältä silmänsä, kääntää selän hätää kärsivien edessä, Touko Aalto huomautti

      • TullaanSaatille

        Vihreät ovat karvansa näyttäneet. Ihan konkreettisestikin taisi Toukka esitellä omiaan Tukholmassa. Hän voisi ystävällisesti muuttaakin sinne, omiensa joukkoon.


      • fhuefhiwhfigigi

        Näistä maahantunkeutujista on aidosti turvapaikkaa hakemassa arviolta reilusti alle 10 prosenttia, ja vihreät tietävät hyvin tuon asian.
        Suurin osa maahantunkeutujista eli reilusti yli 90 prosenttia on tulossa vain elintasopummeiksi.
        Vihreät eivät kuitenkaan voi sanoa totuutta, eikä myöntää että totuuden elintasopummeista hyvin tietävät kaikesta huolimatta. On poliittisesti korrektia määkiä yhtenä ja samana lammaslaumana "turvapaikanhakijoiden" puolesta, ja tehdä samalla itsestä laupiaita samarialaisia.
        Ratsastamalla ja esiintymällä "kaveria ei jätetä" -hengessä pyrkivät saamaan jonkinlaista sotaveteraani hegemoniaa ympärilleen, ja ovat olevinaan jotain kovinkin sitkeitä "taistelijoita" niinsanotusti "hyvien asioiden puolesta".


      • fhuefhiwhfigigi
        fhuefhiwhfigigi kirjoitti:

        Näistä maahantunkeutujista on aidosti turvapaikkaa hakemassa arviolta reilusti alle 10 prosenttia, ja vihreät tietävät hyvin tuon asian.
        Suurin osa maahantunkeutujista eli reilusti yli 90 prosenttia on tulossa vain elintasopummeiksi.
        Vihreät eivät kuitenkaan voi sanoa totuutta, eikä myöntää että totuuden elintasopummeista hyvin tietävät kaikesta huolimatta. On poliittisesti korrektia määkiä yhtenä ja samana lammaslaumana "turvapaikanhakijoiden" puolesta, ja tehdä samalla itsestä laupiaita samarialaisia.
        Ratsastamalla ja esiintymällä "kaveria ei jätetä" -hengessä pyrkivät saamaan jonkinlaista sotaveteraani hegemoniaa ympärilleen, ja ovat olevinaan jotain kovinkin sitkeitä "taistelijoita" niinsanotusti "hyvien asioiden puolesta".

        Omaa etuaan tavoitellessaan vihreät polkevat totuuden maton alle. Teko joka tulee kostautumaan kenelle tahansa. Totuus tulee aina esille ennemmin tai myöhemmin. Sanonta "totuus ei pala tulessakaan" on aivan totta. Ennemmin tai myöhemmin ne jotka piilottelevat totuutta, tulevat paljastumaan, ja silloin on yleensä aina sitten itkua ja hammasten kiristystä tiedossa niille jotka ovat väärin toimineet.


    • Gtrfvvvvv

      Kuka kaappaa vallan, ensin Euroopassa? Vihje: Eivät ole näitä matuja, vaa eräs älykäs, rahanahne porukka.

      • qåaäzm

        Se on eräs uskonnollispoliittinen systeemi, joka kaikkien merkkien mukaan ottaa vallan. Mikään ei sen leviämistä ole tullut jarruttamaan. Sen leviämistä sitävastoin edistetään kaikella tapaa. Sitä ennen voi tulla sisällissota, koska kantaeurooppalaiset eivät ihan kaikkea niele. Jussihan ennustaa myöskin kulttuurien yhteentörmäystä. Mikä merkillepantavaa Jussin puheissa, ne puheet tuppaavat käymään toteen.


      • ghghghfjfjfj

        Teutoneille on vielä kostamatta 40-luvun tuli/kaasuinfernot, joten arvattavissa on keitä he ovat.


    • Yhyr

      Linkki julkaisuun ei toimi enää.

      • Etsivä.löytää

        Toimiva linkki, etsivä löytää. Mene alkuperäisen linkin alkuosan osoittamalle nettisivulle JULKAISUT.VALTIONEUVOSTO.FI Siellä on oma hakutoiminto. Käytin hakusanaa VASTAANOTTO.
        Voi olla, että mukana oli rajoitus, valkattu vuosi 2017. Tästä vähemmällä vaivalla.

        https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80810


    • qåaäzm

      Nyt ei kannata talojaan remontoida, koska se on turhaa. Mitä sitä matujen hyväksi rahaa polttamaan remontteihin? Vasta sitten jos tulee sellainen hallitus joka ei tätä järjettömyyttä tee, sitten asia on eri juttu.

      • nhyiklttt

        Mielestäni hallitukselta pitäisi ottaa toimivalta näin suuren luokan asioissa. Kansanäänestys jo nyt, mitä tehdä valtavan pakolaisvyöryn tullessa.

        On vain yksi hyvä vaihtoehto. Tarkka rajanvalvonta vahvoine aseistuksineen, sekä sama juttu armeijalle, ehkä osa näistä valmiiksi rajoille. Suomesta tavatuille "pakolais"hiippareille karkotus nopeasti ilman mitään valitusoikeutta.


    • kärsivällisyyttä

      Raportointi ja spekulointi ei vielä tarkoita että niin tullaan toimimaan.
      Onhan tässä maassa tehty satoja raportteja ja tutkimuksia ilman että niiden mukaan on kukaan TOIMINUT.
      Älkää oikeasti antako sadistihallituksen pelotella itseänne koska sekin on heidän taktiikkaansa.
      Sehän on vanha strategia että "ulkopuolinen vaara yhdistää kansaa tottelevaiseksi ja vie huomion pois pahudesta jota hallitukset tekee". Eli kun teitä pelotellaan ideoilla strategiasta niin ette huomaakaan kuinka KIKYT JA SOTET saadaan aikaseksi teitä riistämään.

      Eliitti itse on jatkuvassa PANIIKISSA siksi niiden propaganda Persujakin vastaan on niin agressiivista.
      Ne tietää jokainen suurempi puolue että jos vaikka Ruotsin uutiset saa liian suurta huomioita niin voivat heidän kannatuslukunsa ROMAHTAA.

      Eli eliitti yrittää SIIRTÄÄ OMAA PANIKKIAAN TEIHIN. Älkää antako heidän onnistua vaan jättäkää heidän yrityksensä tyhjän veroisiksi huomiotta. Mikään diktatuuri ei kestä ikuisesti siitä olemme nyt saamassa alkumaistiaisia kun jopa suuret poliisijohtajat ovat oikeudessa. Näin tulee käymään myös maanpetturiministereille jotka ovat Suomen myyneet ja kansan orjuuttaneet. Heidän tuomionsa ei jää tulematta vaikka se näyttää liikkuvan hitaasti.

      • EnUskoEnääMihinkään

        Nämä keinot ovat kuin suoraan itänaapurista lainattuja: kansan mielenkiinto kiinnitetään johonkin triviaaliin seikkaan, ja kun kansa ihmettelee ja huokailee, pannaan töpinäksi ja toteutetaan asioita, joihin kansa ei kysyttäessä koskaan suostuisi.

        Tosin nyt on jo tullut ilmiselväksi tämän hallituksen taktiikka. Se toteuttaa mitä ikinä keksiikään, eikä siinä kansan tahto mitään paina. Kansahan ei tunnetusti osaa vastata oikein - ainakaan päättäjien mielestä.

        Demokratia on kuollut ja kuopattu, eläköön diktatuuri.


      • varma.keino
        EnUskoEnääMihinkään kirjoitti:

        Nämä keinot ovat kuin suoraan itänaapurista lainattuja: kansan mielenkiinto kiinnitetään johonkin triviaaliin seikkaan, ja kun kansa ihmettelee ja huokailee, pannaan töpinäksi ja toteutetaan asioita, joihin kansa ei kysyttäessä koskaan suostuisi.

        Tosin nyt on jo tullut ilmiselväksi tämän hallituksen taktiikka. Se toteuttaa mitä ikinä keksiikään, eikä siinä kansan tahto mitään paina. Kansahan ei tunnetusti osaa vastata oikein - ainakaan päättäjien mielestä.

        Demokratia on kuollut ja kuopattu, eläköön diktatuuri.

        Samaa käytetään myös lännessä.

        Toimii yleensä kaikkialla.


    • Aavikon.faktat

      Sisäministeriön raportti:
      "Perustuslain (PL 731/1999) 2 luvun 3 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."
      Ministeriön lähtökohtana on se, että tässä maassa toimitaan vain lain mukaisesti.
      Tässä maassa omaisuudella on perustuslaissa taattu erityinen suoja. On höpöpuhetta, että asuntoja pakkolunastettaisiin noin vain.

      Erityisenä kauhukuvana käsiteltiin raportissa tapausta, jossa rajan yli tunkisi miljoona turvapaikanhakijaa vuodessa. Kuten raportissa todettiin, tällainen tilanne voisi aiheutua esimerkiksi siitä, että Venäjällä tapahtuu paha ydinonnettomuus ja rajan yli tunkisi säteilypakolaisia. Tällaisesta tapauksesta todettiin raportissa näin:
      "Poikkeuslainsäädäntöön turvautuminen nähdään välttämättömyytenä ja
      valmiuslain sisältöä ja toimivaltuuksien myöntämisperusteita tulisi pystyä muuttamaan ajoissa."

      Raportti pitäytyy tarkasti laillisuusperiaatteessa. Eduskunnalla on täysi valta säätää tarvittaessa poikkeuslakeja. Näihin on myös aika ajoin jouduttu turvautumaan. Sotasyyllisiä on rangaistu, siirtoväkeä asutettu ja Kekkonen valittu poikkeuslakien avustuksella.

      Luin Sisäministeriön raportin ja kehotan muitakin lukemaan. Lukaisin myös Suomimedian tekstin ja totesin: se on umpipöljää öyhötystä alusta loppuun. Siinä kylläkin viitataan Sisäministeriöön, mutta teksti itsessään leijuu fantasiamaailmassa.

      Avaaja totesi, että järkyttävää. Niin on. Näin paksua palsternakkaa olen harvoin lukenut. ;)))

      • facta.fact

        Oletkin uniikki juuresta lukemaan kykenevä trolli.


    • oio

      Nythän on jo alkamassa joku kiinteistöjen kartoitus projekti. Ainakin maakunnissa haja-asutusalueilla. Liittyisikö asiaan?

      • Veroasiaa

        Mielestäni ne perkeleet kyttää rakennusluvattomia laajennuksia ja myös erillisrakennuksia. Satelliittikuvista ovat katsoneet, mitä syrjäseuduillekin on rakennettu. Tuttua on meilläpäin kunnan rakennusvalvonnan kyselykirjeet!

        Tarkoituksena on lisätä kiinteistöverotuksen tuloja. Tässä on todella epäoikeudenmukainen vero. Kansan köyhtyessä alenevien eläkkeiden, työttömyyden lisääntymisen sekä nousevien elinkustannusten ja mahdollisesti muiden tuloista riippumattomien verojen ja maksujen nousun takia, voi olla, että kansa menettää mökkejään ja maitaan. Tämä omaisuus päätyy sitten rikkaimmille, omaisuus keskittyy yhä harvempien käsiin. Tällainen kehitys on jatkunut EU:n aikana.
        Sitä ennen meillä ei ollut tätä kirottua kiinteistöveroa.

        Myös ALV on huippuluokkaa maailmassa. Unkarissa taitaa olla Euroopan korkein, 27%, sitten Skandinavian maissa 25%, ja Suomessa 24%.
        Edellinen hallitus väläytti myös 25% veroa Suomeen. Nämä ovat kaikki tuloista riippumattomia tasaveroja. Siksi verotuksemme alkaa olla kohta tasasuuruista prosenttiarvoltaan, olipa korkeat tai matalat palkkatulot.


      • whifuhiwgwifi
        Veroasiaa kirjoitti:

        Mielestäni ne perkeleet kyttää rakennusluvattomia laajennuksia ja myös erillisrakennuksia. Satelliittikuvista ovat katsoneet, mitä syrjäseuduillekin on rakennettu. Tuttua on meilläpäin kunnan rakennusvalvonnan kyselykirjeet!

        Tarkoituksena on lisätä kiinteistöverotuksen tuloja. Tässä on todella epäoikeudenmukainen vero. Kansan köyhtyessä alenevien eläkkeiden, työttömyyden lisääntymisen sekä nousevien elinkustannusten ja mahdollisesti muiden tuloista riippumattomien verojen ja maksujen nousun takia, voi olla, että kansa menettää mökkejään ja maitaan. Tämä omaisuus päätyy sitten rikkaimmille, omaisuus keskittyy yhä harvempien käsiin. Tällainen kehitys on jatkunut EU:n aikana.
        Sitä ennen meillä ei ollut tätä kirottua kiinteistöveroa.

        Myös ALV on huippuluokkaa maailmassa. Unkarissa taitaa olla Euroopan korkein, 27%, sitten Skandinavian maissa 25%, ja Suomessa 24%.
        Edellinen hallitus väläytti myös 25% veroa Suomeen. Nämä ovat kaikki tuloista riippumattomia tasaveroja. Siksi verotuksemme alkaa olla kohta tasasuuruista prosenttiarvoltaan, olipa korkeat tai matalat palkkatulot.

        Juuri noin. Tuo on se keino kuinka kansan omaisuus takavarikoidaan, ja kansa ajetaan kaduille. Kaikki tapahtuu "laillisesti", ilman sotaa, ja ulosottomies voi nostaa vanhukset ulos poliisin avustamana.
        Vanhusten asunnot myönnetään sen jälkeen lastentekokoneille jotka ulkomailta tänne tulevat kymmenen lasta per perhe "kulttuuriensa" kanssa.
        Loiset saavat asua tuettuina asunnoissa, jotka kuuluivat aikoinaan suomalaisille. Niille jotka asuntonsa olivat itse rakentaneet ja maksaneet.


      • Aavikon.Veroneuvoja
        Veroasiaa kirjoitti:

        Mielestäni ne perkeleet kyttää rakennusluvattomia laajennuksia ja myös erillisrakennuksia. Satelliittikuvista ovat katsoneet, mitä syrjäseuduillekin on rakennettu. Tuttua on meilläpäin kunnan rakennusvalvonnan kyselykirjeet!

        Tarkoituksena on lisätä kiinteistöverotuksen tuloja. Tässä on todella epäoikeudenmukainen vero. Kansan köyhtyessä alenevien eläkkeiden, työttömyyden lisääntymisen sekä nousevien elinkustannusten ja mahdollisesti muiden tuloista riippumattomien verojen ja maksujen nousun takia, voi olla, että kansa menettää mökkejään ja maitaan. Tämä omaisuus päätyy sitten rikkaimmille, omaisuus keskittyy yhä harvempien käsiin. Tällainen kehitys on jatkunut EU:n aikana.
        Sitä ennen meillä ei ollut tätä kirottua kiinteistöveroa.

        Myös ALV on huippuluokkaa maailmassa. Unkarissa taitaa olla Euroopan korkein, 27%, sitten Skandinavian maissa 25%, ja Suomessa 24%.
        Edellinen hallitus väläytti myös 25% veroa Suomeen. Nämä ovat kaikki tuloista riippumattomia tasaveroja. Siksi verotuksemme alkaa olla kohta tasasuuruista prosenttiarvoltaan, olipa korkeat tai matalat palkkatulot.

        Naurattaa tämä viesti. Perisuomalainen tyhmyys ja herraviha se siinä jurnottaa.

        Kunnan rakennusvalvonta voi jo virkansa puolesta katselmoida taloja ja tiloja. Maaseudulla ei ole mitenkään tavatonta, että ihan omin luvin on rakennu tontille sitä taikka tätä. Luvattoman rakennuksen tavattuaan rakennusvalvonta yleensä kehoittaa hakemaan sille lupa tai mikä usein on järkevämpää, purkamaan luvaton ja usein huonokuntoinen rakennus.

        Verotus taas perustuu verovelvollisen omaan ilmoituksen. Jos siltä tuntuu, että kiinteistöverotus on vaturallaan, voit itse tarkistaa, mitä tietoja verottajalla on kiinteistöstä. Korjaukset voi tehdä täyttämällä lomake Kiinteistöverotus 2018, ilmoitusosa (pdf, 377 kt).

        Verotus tai rakennusvalvonta tulee olla tässä maassa lakien ja määräysten mukaista. Ei siinä pitäisi olla mitään pakumista, jos verottaja kynsii laillisin perustein kiinteistöveroa. ;)))


      • Veroasiaa
        Aavikon.Veroneuvoja kirjoitti:

        Naurattaa tämä viesti. Perisuomalainen tyhmyys ja herraviha se siinä jurnottaa.

        Kunnan rakennusvalvonta voi jo virkansa puolesta katselmoida taloja ja tiloja. Maaseudulla ei ole mitenkään tavatonta, että ihan omin luvin on rakennu tontille sitä taikka tätä. Luvattoman rakennuksen tavattuaan rakennusvalvonta yleensä kehoittaa hakemaan sille lupa tai mikä usein on järkevämpää, purkamaan luvaton ja usein huonokuntoinen rakennus.

        Verotus taas perustuu verovelvollisen omaan ilmoituksen. Jos siltä tuntuu, että kiinteistöverotus on vaturallaan, voit itse tarkistaa, mitä tietoja verottajalla on kiinteistöstä. Korjaukset voi tehdä täyttämällä lomake Kiinteistöverotus 2018, ilmoitusosa (pdf, 377 kt).

        Verotus tai rakennusvalvonta tulee olla tässä maassa lakien ja määräysten mukaista. Ei siinä pitäisi olla mitään pakumista, jos verottaja kynsii laillisin perustein kiinteistöveroa. ;)))

        Kokoomuksen Niinistö, presidenttimme sanoi kunnille:
        Miksette verota kiinteistöjä niiden markkina-arvosta, koska nykyinen laki sallii sen?
        Alkaako vituttamaan maksamaan tyhjästä?
        Mökkiläinen (vapaa-ajan asunto) ei saa mitään lisäpalveluita sillä eikö terveydenhoidonkin takaa joku laki riippumatta kotikunnasta. Kiinteistöverolle ei ole muuta perustetta kuin kerätä rahaa, ei sillä mitään saa, ainakaan kesämökkiläinen. Viimeinen pätkä tiestä on metsäautotietä. Kannattaisi melkein jättää kunnan pienet tienhoitokunnan avustukset ottamatta.

        Aavikon veroneuvojalla on alhainen ÄO.
        Hän ei ymmärrä eikä hyväksy sitä, että epäoikeudenmukaisia veroja arvostellaan. Hän ei ymmmärrä sitä, että ei ole oikein, että omaisuus kasaantuu rikkaille, kun valtion toimien johdosta pienituloisemmat joutuvat myymään omaisuuttaan. Vanheneva ja köyhtyvä eläkeläinen / työtön sai vanhaan aikaan asua halvalla talossaan ja yrittää tulla vähine rahoineen toimeen. Nyt kohta verotetaan jokaiselta joku hengissäolemisen vero, tasaverona. Väkeä maaseudulta pakotetaan kuntakeskusten itsariasuntoihin. Kuulin, että esim. Riihimäki on kieltänyt rakentamisen kaavoitettujen alueiden ulkopuolelle. Tuo kaupunki kuuluu johonkin kansainvälisen kestävän kehityksen yhdistykseen, lyhennettä en nyt muista.

        Vituttaa tämä kokoomuspolitiikka, jolla pyritään ns. tasaveroon. Jos kaikkea paskaa lakia saadaan työnnetyksi läpi, joka heikentää köyhtyvien ihmisten mahdollisuuksia tulla toimeen, niin ei se tee valittajasta tyhmää. Luultavasti ko. veroneuvoja on itse tyhmähkö byrokraatti, joku valtiotieteen "oppinut" parasiitti tai samaa sarjaa oleva humanisti. Tuskin hänellä on mitään matematiikan tms. vaativimpien aineiden yliopistotason tutkintoa. Mietinpä mitä huijareita supliikkimiehiä eduskunnastakin löytyy ... toivottavasti tulevissa vaaleissa paskat tippuvat pois, myös eräs entinen puoluejohtaja. Totaalinen takinkääntäjä.

        Alkaisi houkuttamaan ajatus siitä, että polttaisi kiinteistönsä ja muuttaisi jonnekin, jossa veroa ei tunneta. Tämä paska on tullut EU:n mukana. Mielestäni Itä-euroopan maissa veroa ei ole tunnettu. Viroonkin tuli kiinteistövero joskus 1990-luvun alussa. Tiedän tapauksen, jossa Nommella Tallinnan naapurissa eläkeläisnainen joutui luopumaan omakotitalostaan (myi/lahjoitti pojalleen) kun kapitalismikiimainen uusi hallitus määräsi kovat verot kiinteistöille. Siellä veron tulo oli aika iso asia, pahempaa kuin Suomessa.

        Verotus perustuu vain osittain kiinteistönomistajan omaan ilmoitukseen. (pinta-alat, varusteet, remontit). Kiinteistöveroprosentit määrää kunta. Jonkun parametrin määrää valtio. En nyt muista veron laskukaavaa. Ihmettelen millä perusteella arvioidaan esim. kesämökin arvo verotuksessa, jos esim. järvellä on alle 10 mökkiä ja ikinä ei ole kiinteistöjä myyty suvun ulkopuolisille, joka minun tietojeni mukaan on faktaa tilamme naapureiden mailla olevilla rantamökeillä. Mitään kiinteistövälittäjien tietoa markkinahintaisista kaupoista ei siis ole. Sähköjä millään mökillä ei ole. Vapaa-ajan asunnon tontille rakentaminen on tehty verotuksellisesti kalliiksi. Laskin jo yli 10 vuotta sitten, että jonkun tietyn kokoisen varaston rakentaminen kustantaa vuotuista vero 2,7 kertaa niin paljon kuin jos se olisi rakennettu vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitetulle kiinteistölle.


    • älkää.alistuko

      Suomen kansaa on aina peloteltu jollain katastrofilla. Muistan teini-ikäisenä 1980-luvulla kun jatkuvasti räjäyteltiin ydinpommeja ympäri maapalloa ja siitä innostunut hollywood kehitteli kauheita ydinsota elokuvia. Muistan yhdenkin kerran elokuvateatterista ulos tultaessa kuinka onnellinen olin että Helsinki oli vielä ehjä!
      Jokainen itsenäisyyspäivä meille muistutetaan Tuntemattoman Sotilaan muodossa kuinka hirveä vaara vaanii itärajan takana. Näitä olemme siis minunkin sukupolvessa jo 40 vuotta pelänneet- siinä käy elämä aika ahdistavaksi kun jatkuvasti poliitikot rakentaa yhä uusia pelkoskenaarioita.

      PELKÄÄVÄÄ KANSAA ON HELPPO HALLITA.

      antakaa sadistien itsensä pelätä mutta älkää kuunnelko heidän pelottelujaan. mistä edes tiedät onko pelottelija oikeasti kansallismielinen vai mellakkaan yllyttävä soluttautuja ???

    • ghghghfjfjfj

      Aavikkoihminen vähättelee eikä ymmärrä miten helposti poikkeuslaki voidaan laatia.
      Se on vain pikku käsittely ja sitten toimeenpanoa vaille.

    • Hopplaa

      Raportti on jo luettu matu-maissa ja lähtöä valmistellaan kiireellä. Kaikki luvattu järjestyvän heille simsalabim.

    • Kyllä kävi sääliksi eilen ruotsalaista vanhaa miestä jolta kyyneleet valui silmistä,kun ylen ilta-uutisissa haastateltiin näistä autonpolttajaisista Göteborgissa.Hän kysyi mihin ruotsi on menossa? itseltään lähinnä.Ruotsi Demokraattien vaalivoitto on todella nyt lähes varma.Tarkoitan,että nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

      • vaalivoittoon

        Ruotsi Demokraateilla on mahdollista nousta jopa suurimmaksi puolueeksi! Ruotsalaiset alkavat nyt jo vihdoinkin kantapään kautta oppia ettei tuo kehitysmaaväen hamstraaminen niin viisasta olekaan.

        Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaalimenestystä vaan teille Ruotsi Demokraatit!


    • fdsfdsgh

      Jos minun asuntooni tullaan, siinä muutama kyttä vaihtaa hiippakuntaa. Se on varma kuin tauti.

      • rwjgwohowfgog

        Suomalaisia ja japanilaisia on silloin tällöin luonnehdittu kansakuntina samankaltaisiksi sitkeyden ja sisukkuuteen liittyen.
        Japanilaiset peräänantamattomuudessaan tappelivat lähes paljain käsin hyökkääjiä vastaan.
        Kehittelivät eri maataloustyökaluista aseita.
        Suomalaisilta on pyritty keräämään aseita pois jo pitkän aikaa. On saanut "ilman seuraamuksia" viedä aseita poliisiasemille jotta aseet edelleen päätyisivät sulattamoihin.

        Näköjään tuo vimma saada riisuttua kantasuomalaiset aseista tulikin nyt selväksi.
        Samoin kuin japanilainen, voi myös suomalainen omistaa paljon maataloustyökaluja.
        Omalla kohdallani en minäkään tule jäämään katselijaksi jos minua vastaan hyökätään.
        Toimikaamme siis kuten japanilaisetkin ovat toimineet. Sitkeydellä ja sisulla.


    • Aavikon.Juristi

      "Aavikkoihminen vähättelee eikä ymmärrä miten helposti poikkeuslaki voidaan laatia."

      Poikkeuslaki tarkoittaa lakia, joka on ristiriidassa perustuslain kanssa. Poikkeuslailla voidaan rajata omaisuuden suojaan, rajata kansalaisten demokraattisia vapauksia ja antaa viranomaisille lisää valtuuksia.

      Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että eduskunta voi säätää poikkeuslain vain käyttämällä perustuslainsäätämisjärjestystä. Perustuslakimenettely on raskas tie ja edellyttää eduskunnassa suurta yksimielisyyttä.

      Äläpä huutele mututietoa, faktat ovat nämä.

      • nurkantakune

        Muistele vaikka Lelu-Ramia ,,miten väärässä olitkaan hehkuttaessasi sitäkin paskakasaa!
        Omituinen "Suomalainen" olet...


    • Rajatonrakkautta
    • 5454545
    • että-taas----

      Höpöhöpö!
      Arvioinnissa ei olla kenenkään kotia viemässä.
      Suomessa on jo väh. puol miljoonaa vapaa-ajan- ja tyhjillään olevia asuntoja. Saati lämmitettäviä varastoja, tyhjiä kouluja jne.
      Miljoonan pakolaisen skenaario ei ole mikään mahdoton ajatus. Ruotsin tilannetta kun katsoo, Ranska, Englanti, Saksa....Ei tarvitse olla kuin ydinlaitos, Ranskan ydinaseet..joutuu vääriin käsiin..
      Tai itäraja auki.
      Ruoan piisaaminen kaikille onkin toinen juttu.... raportissa turhan varma oletus, että ruokaa ja turvallisuudesta vastaavia viranomaisia saadaan muilta mailta.
      EUn poliitikot saisi sanoa; Mitä h*ttiä me ollaan oikein tehty!

    • fsfsfsfsf

      Kyllä raportissa mainitaan selkeästi useasti, että asunnot ja ajoneuvot otetaan valtion toimesta. Jos ei lukemaansa ymmärrä niin ei voi mitään.

      ”7.1.3.6 Suositukset ”vakavan kriisin” skenaariossa
      • Poikkeuslainsäädäntöön turvautumisen osaamisen kehittämistä
      • Kuntien itsehallinto vastaan perustuslain säätämisjärjestys pohdittava kunnolla
      läpi (Kuntien itsehallinto jyrätään yli ja kaikkiin kuntiin laitetaan 75%-375% väestöstä turvapaikanhakijoita.)
      • Kapasiteetti ei riittäisi majoittamiseen, laajat leiriolosuhteet luotava (YK:n ohjeistamana) Aidatut ulkoleirit kantasuomalaisille ja turvapaikanhakijat kantasuomalaisten asuntoihin.
      • Yksityisasuntojen ja lämmitettyjen varastojen käyttöönotto mukaan. (turvapaikanhakijoille asuntoja lisää. Kantasuomalaiset ulkoleireille)
      • Valmiuslain mukainen säätelyn tarkastus (ruuan laatu, rakennusten ja ajoneuvojen
      käyttöönotto) Rakennukset ja ajoneuvot otetaan kantasuomalaisilta pois ja ne annetaan turvapaikanhakijoille.

    • ertwuteutqu

      Tuollainen johtaa sisällissotaan. Kyllä valtiohallintokin sen ymmärtää, joten on aika vaikea uskoa että tuollaista hanketta Niinistö tai kukaan puoltaisi.
      Miksi ei kukaan kysy presidentiltä, Niinistöltä, mitä on tekeillä, ja onko Niinistö tuollaisen toiminnan puolesta vai vastaan.
      Luulisin että Niinistö on vastaan, ja senpä takia meillä onkin luultavasti nyt paras presidentti vuosikymmeniin.
      Vaikka en ole kokoomuksen kannattaja, olen tyytyväinen siihen, että juuri Niinistö on presidentti.

    • 6667hj

      Monta kertaa tosiaan raportissa mainitaan yksityisasuntojen, asuntojen, kiinteistöjen, lämmitettyjen varastojen ja ajoneuvojen käyttöönotto viranomaisten toimesta. Eli tarkoittaa, että ne otetaan pois omistajalta ja annetaan turvapaikanhakijoiden asunnoiksi ja käyttöön.

      • Aavikon.kriisivalmius

        "Monta kertaa tosiaan raportissa mainitaan yksityisasuntojen, asuntojen, kiinteistöjen, lämmitettyjen varastojen ja ajoneuvojen käyttöönotto viranomaisten toimesta. "

        Taitaa olla sinulle isokin yllätys, että kriisivalmiutta suunnitellaan ja harjoitellaan tänäkin päivänä. Viranomaisilla on valmiit ja ajantasaiset listat pakkolunastettavista ajoneuvoista. Siinä moni moottorikelkan, crossipyörän, mönkijän, maastoauton ja kuorma-auton omistaja yllättyisi, jos pääsisi näkemään oman kuntansa listan. Varastoja, kouluja ym. voidaan ottaa tilapäisesti viranomaiskäyttöön, mutta niitä ei suunnitella pakkolunastettaviksi valtiolle.

        Poikkeustilanteessa tarvitaan poikkeuksellisia toimia. Silloin on kyse jo kansallisesta eloonjäämisestä, siinä ei yksi Huttusen kesämökki saa tulla esteeksi.


      • Suomi-takas-suomalaisill

        "Silloin on kyse jo kansallisesta eloonjäämisestä".

        Siis matujen eloonjäännistä.


    • 6667hjhh

      Ei johda mihinkään. Poliisi ja armeija pitää huolen, että ne jotka eivät luovuta suosiolla asunotojaan ja ajoneuvojaan luovuttavat ne pakolla. Suomalaiset on lampaita turvapaikanhakijoita tulee lisää joka päivä, eikä kukaan nouse kapinaan. Juuri tämän takia suurin osa luovuttaa asunnot ja ajoneuvot suosiolla ja loput pieni vähemmistö pistetään vankileireille.

    • 5454545

      Ei presidentti päätä kriisitilanteissa, eikä muutenkaan. Presidentti on edustushenkilö jolla ei ole valtaa.

      • gtofhgfsggs

        Onko presidentin "VETO" -oikeus kumottu sitten Kekkosen ajan? Presidentillä on puolustusvoimiin nähden ylipäällikön asema, ja käsitykseni mukaan myös sisäasiainministeriö on alainen suhteessa maan presidenttiin.
        Jokaisella on pomo, mutta presidentti on se maan ylin pomo.
        Tällaisina aikoina ja tällaisissa tilanteissa presidentti joutunee todellisten johtamistaitoa ja diplomaattisia kykyjä vaativan tilanteen eteen.
        Onneksi paikalla ei ole enää Halonen tai joku muu hihhuli.
        Kun suomalaiselta aletaan varastaa sitä minkä suomalainen on omalla työllään tehnyt, ja kun suomalaisen tekemää omaisuutta josta on törkeät verot jo kehitys ja rakentamisvaiheessa maksettu, pistää asia niin paljon vihaksi että asenteellinen kynnys alkaa sotimaan laskee melko alas. Tarkoittaa sitä, että kynnys ryhtyä sotaan on matalalla, ja sodan aloittaminen herkemmässä.
        Presidentin asia on diplomatian keinoin rauhoittaa tilanne, ja ohjata päätökset oikeaan suuntaan. Ehkäistä uhkaava sisällissodan tilanne.


    • fsfsfsfsf
    • Veroasiaa

      "Verotus tai rakennusvalvonta tulee olla tässä maassa lakien ja määräysten mukaista. Ei siinä pitäisi olla mitään parkumista, jos verottaja kynsii laillisin perustein kiinteistöveroa. ;)))"
      - onko kaikki lain mukainen oikeudenmukaista?

      Tuli vain mieleen, mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Muistelen, että tämä ns. lain perusperiaate olisi poistettu lakikirjasta.

      Tässä hauska juttu. Nykyajan päättäjät katsovat, että ajan hengen mukaista on ollut tehdä seuraava temppu:
      http://jope58.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53259-virsi-440-vanha-virsikirja-jo-vaaryys-vallan-saapi

      Tuo virsi on poistettu nykyisestä virsikirjasta. Näinhän ne asiat tulevat hyväksyttävimmiksi ja laillisiksi.

      Lisääntyvän tasaveron kerääminen (tuloveroja alennetaan, ehkä ...) ei mitenkään edistä pienituloisten, eläkeläisten ja työttömien asemaa.

      Mielestäni virkamiesten tulisi olla nöyrempiä kansan verorahoilla kustannetuissa suojatyöpaikoissaan. Siellähän he istuvat kuin räkä kravatissa tuomiopäivään asti.
      Itse olin useammassa pörssiyhtiössä melko pitkään töissä, kunnes vanhenin (työnantajan mielestä).

      Virkamiesten työpaikat voisi kilpailuttaa Vietnamin tai Bangladeshin tasoisiksi. Onhan nykyään peräänkuulutettu työlupien myöntämisessä työvoiman tarveharkinnan poistamista. Siitä vain, mutta se on ulotettava valtion- ja kunnanhallinnon virkamiehiin asti. Siihen vielä em. kilpailutus kehitysmaiden kanssa.

    • Raparupa

      Maailmanlopun raportti ,en usko valeraportti omasta päästäsi mene hoitoon..

    • Aavikon.factat

      "Kyllä raportissa mainitaan selkeästi useasti..."
      Olisi hyvä, jos raportin suositukset esitetään selkeästi sellaisenaan kuin ne raportissa ovat ja kirjoittajan omat kommentit sitten selkeästi niistä erillään. Nyt kirjoittaja on sotkenut mukaan omaan soosaustaan("Rakennukset ja ajoneuvot otetaan kantasuomalaisilta pois...). Tällainen öyhötys ei oikein maistu lukijalle.

      Kirjoittaja ei ole lainkaan ymmärtänyt sitä, mitä tarkoittaa, jos itärajan takaa tulee miljoona pakolaista. Silloin on moni muukin raja kanttuvei ja monelta Euroopan kulmalta kuuluu pommien poksahduksia. Rauhanajan siviilihallinto ei silloin enää riitä. Poikkeuslailla on lisättävä viranomaisvaltuuksia sen verran rutkasti, että asiat saataisiin ylipäätään rullamaan. Silloin on jo kyse kansallisesta eloonjäämisestä, eikä siitä, saako Hutikaisen kesämökkiä käyttää pakolaisten majoittamiseen.

      Suosittelen ajattelemista.

    • fgfgfggg

      Yhteenveto sisäministeriön raportista monikaan ei jaksa lukea monta sataa sivua. Helpompaa katso tai kuunella video vain 20 minuuttia
      https://streamable.com/9l6ty

      • "Helpompaa katso tai kuunella video vain 20 minuuttia..."

        Tämä on juuri sitä aivot narikkaan touhua. Katso ja kuuntele valmista älyvapaata öyhötystä, älä itse ajattele yhtään mitään. Erityisesti, älä vaan itse lue sitä dokumenttia, mistä pää punaisena öyhötetään.

        Exit only -tatuoinnin ja räyhäköiden puheiden vuoksi Tony aikoinaan äänestettiin eduskuntaan. Sama homma jatkuu.


    • Persut.heh.heh

      Persujen röttelöt vois kyl antaa hottentoteille.

      • tasa-arvoako

        Te suvaitsevaiset tuppaatte omien röttelöidenne jakamisen lisäksi jakamaan pois muidenkin röttelöt hekumassanne.


    • Raportissa mainitaan kolme kertaa sana kantasuomalainen. Kertaakaan ei liittyen mihinkään aloituksen kuvaamaan asiaan.

      Olen 99,87% varma siitä, että tämä on perusroskaa.

    • voi.ja.voi

      Kyllä se raportti on siellä ja selvästi siinä on pakkolunastuksista. Muuten tietysti peitellään.
      Eikö ne tajua, että autot voisi jättää, koska kurjat suomalaisethan voisi sitten asua niissä ja käydä niistä käsin töissä elättämässä A-ryhmän porukkaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe