YLE tv 1 nyt uutiset Usa paskaa koko ajan

usaPuristettuPerseestä

Mikä vittu on, että usa kiinnostaa yleä niin paljon, että iltauutisissa ei tule muuta. Muuttakaan usaan uutisoimaan usaaisille. Suomlaiset haluaa uutisissa muutakin kuin usapaskaa.

4

67

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä.kaikki

      Ulkoministeri Soini on oikein Ameriikassa siis usassa ja rukousaamiaisella, hän on pukeutunut siis ameriikassa usassa pelkkään aborttiin siis rukousaamiaisella usassa usala.

      • Parenpi luopua TVstä ja keskittyä tähän kotikoneelle.YLE on täynnä roskaväkeä jolla ammattitaito ja maailmankuva jää kapulaenkkuun ja tuo terrorismiin taipuvainen väki näkee uhkiä ja sukellusveneitä joka asiassa paitsi siinä päävihollisessa mikä näkyy peilistä.
        Minulle tekee jo tiukkaa vilkaista edes tekstiuutisia joissa tuo anargistiradio löytää harva se päivä jotain Venäjästä tai Trumpista tai Britanian EU erosta negatiivista kerrottavaa tarkoituksenaan lisätä anargiaa ja vihaa naapurimaiden kesken,ja mitähän hyötyä siitäkin on vaikka he kuvittelevatkin oman typeryytensä sillä peitetyksi?


    • miksiusakiinnostaa

      Kavanaughin siis ku amerikkslainen politikko kuka tietää, Ylen tuputtaminen tälläisestä pellestä rupee jo muitakin ihmetyttää, trumppi on kaiketi käynut nukkumaan, mutta YLE valvoo ja kuluttaa pakkoveroilla kerjätyt rahat aivan idioottimaisesti.

    • 0999090

      Moniarvoinen yhteiskunta jossa ei tukahduteta oppositiota ja lehdistöä, eikä rajoiteta nettiä niinkuin itänaapurissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe