Sananvapaudesta

Muistelkaapa vuosia 2014 ja 2015. Mikä ihana vapaus kirjoittaa ihan mitä vaan. Julkaisukanavia oli useita, Yle, Iltasanomat, Hesari, Kaleva, Suomi24, kaikkia juttuja pystyi kommentoimaan. Suurimmalla osalla ihmisiä oli terve järki ja itsekontrolli kirjoittamisessa. Äärioikeistokin sai kirjoittaa, tosin he pysyivät Ylilaudalla ja muilla epämääräisillä keskustelusivustoilla, osa harhaili täällä Suomi24:ssä.

Turvapaikanhakijat laukaisivat lumipalloefektin. Heitä vastustavat kansanryhmät aktivoituivat ja nettikirjoittelu räjähti käsiin myös asiallisilla julkaisupaikoilla. Turvallisuusviranomaiset säikähtivät ja lokakuussa 2015 he määräsivät lähes täyden sensuurin jokaiseen julkaistuun artikkeliin/juttuun ja kommentointi oli pääsääntöisesti estetty, päätoimittajia uhkailtiin edesvastuulla, jos kirjoituksissa näkyy kansan kiihottamista tai rasismia.

Tästä toivutaan nyt pikkuhiljaa. Voisi oikeastaan todeta että paskanpuhujat, äärioikeisto ja muut örisijät itse aiheuttivat sensuurin jysähtämisen täydellä voimalla kaikkiin nettijulkaisuihin. Toki näin itsekin julkaisualan koulutuksen saaneena miettii sananvapautta.

Kahlitaanko edelleen jonkin kansanosan sananvapautta. Entä jos heidän mielipide onkin kansan yleisin mielipide. Elämmekö enää demokratiassa jos virkamiehet määräävät sensuurista ja siitä mitä saa julkaista. Tässä olisi jollekin media-alan tai turvallisuusalan opiskelijalle vaikka lopputyön aihe. Poljettiinko kansan mielipide ja onko suomessa enää mahdollisuutta julkaista omaa mielipidettään, varsinkaan jos se on ristiriidassa nykyisen yhteiskunnan toimintojen kanssa.

No, itse en kuulu tuohon porukkaan, mutta selkeästi näki miten suut (ja näppikset) suljettiin todella tehokkaasti. Muukin kuin vihapuhe on nyt julkaisijoiden kynsissä, osin ihan syystä. En ollenkaan pidä näistä henkilökohtaisuuksiin menevistä teksteistä mitä joillain palstoilla viljellään, varsinkin pienien paikkakuntien palstoilla, jossa tekstistä arvaa, kuka tuossa kirjottaa, henkilökohtaiset loukkaukset ovat järjettömiä.

Kirjautuminen Suomi24:ään, tjaa, eikös tämä ollut jo 10vuotta sitten myös tapetilla.... Jokin tunnistautuminen olisi hyvä olla. Eikös jossain välissä olleet ne IP-numerotkin näkyvillä. Olisiko niin että ensimmäisellä kerralla tunnusta luotaessa nimimerkki olisi vahvistettava pankkitunnuksilla, sitten riittää vaikka kännykkävahvistus googlen tapaan. Olisi helppo ja nopea.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta