"Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe"

ViherPekka_rules

"Nousevatko sähkön jakeluhinnat jälleen?
Kovista sähkönsiirtomaksuista arvosteltu sähkönjakeluyhtiö Caruna väläyttää jakeluhintojen korotuksia.

Caruna-konserni kertoo tiistaina julkaistussa tilinpäätöstiedotteessaan, että jakeluyhtiöissä on meneillään poikkeuksellinen vaihe. Tämä johtuu tiedotteen mukaan siitä, että 10 – 15 vuodessa joudutaan toteuttamaan 40 – 60 vuoden investoinnit ja sähköverkkojen säävarmuus nostetaan sähkömarkkinalain edellyttämälle tasolle vuoden 2028 loppuun mennessä.

Tämä aiheuttaa paineita jakeluhintojen korotuksiin, ja jakelukustannusten nousupaineiden hillitsemiseksi etsitään uusia keinoja.
Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta
Tiedotteen mukaan niitä voidaan kohtuullistaa jaksottamalla verkon rakentamiskustannusten asiakasvaikutukset nykyistä pidemmälle aikavälille. Tätä mahdollistavaa lainsäädäntömuutosta tutkitaan työ- ja elinkeinoministeriössä.

– Carunan verkkoalueeseen kuuluu myös harvaanasuttuja alueita, joissa sähkön toimitusvarmuus voitaisiin jatkossa turvata esimerkiksi energian pientuotantoa ja sähkövarastoja hyödyntämällä. Myös tämä hillitsisi osaltaan jakeluhintojen nousupainetta, sanoo toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny.

Carunaa on viime vuosina arvosteltu siitä, että se veloittaa pelkästä sähkönsiirrosta suuria summia suhteessa kulutetun sähkön määrään.

Tiedotteessa sanotaan, että uusiutuvien energiamuotojen pientuotannon lisääntyminen, liikenteen sähköistyminen sekä digitaalisten palveluiden kasvu vaativat vahvan ja älykkään sähköverkon, jotta asiakkaille voidaan turvata mahdollisimman luotettava sähkönsaanti kaikissa olosuhteissa.

Taloussanomat teki viime kesä suuren vertailun siirtohinnoista ympäri Suomen. heti viime vuoden vuodenvaihteen jälkeen voimaan astui korotuksia 15 yhtiössä.
Sähkön siirtohinnat nousivat taas – katso, miten 77 yhtiötä laskuttaa eri puolilla Suomea
IS"

88

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Homo-Pekka

      Voi vitun homo-Pekka minkä meni tekemään kun myi meidän suomalaisten oman kantasähköverkon! Tuottavan ja erinomaisen kannattavan valtionyhtiön. Miksi?

      • yksityinen.omistaja

        Ei eletä kommunismissa. Oletko komukka?


      • Homo-Pekka
        yksityinen.omistaja kirjoitti:

        Ei eletä kommunismissa. Oletko komukka?

        En, mut sä taidat olla. Virkamies-komukka. Kaikkein pahimpia nyysijöitä ja ylläpidettäviä.


      • Homo-Pekka
        yksityinen.omistaja kirjoitti:

        Ei eletä kommunismissa. Oletko komukka?

        Tavan yksityiseltä firmalta työstä palkkansa ansaitseva ei ikinä kritisois Caruna-kauppojen tekijöiden kritisoijaa. Niimpä.


      • kommunismin.vastustaja
        Homo-Pekka kirjoitti:

        En, mut sä taidat olla. Virkamies-komukka. Kaikkein pahimpia nyysijöitä ja ylläpidettäviä.

        Valtionomistus nyt vain on kommunismia yritti asiaa pyöritellä miten päin tahansa.


      • valemediasucks
        kommunismin.vastustaja kirjoitti:

        Valtionomistus nyt vain on kommunismia yritti asiaa pyöritellä miten päin tahansa.

        Paremmin menee kun lahjoitetaan tai myydään halvalla valtion hyvin tuottavat firmat. Voisko käyttää ikerrankin han vaikka järkeä aatteiden sijaan?


      • Homo-Pekka
        kommunismin.vastustaja kirjoitti:

        Valtionomistus nyt vain on kommunismia yritti asiaa pyöritellä miten päin tahansa.

        Suomen vantionyhtiöt, kantasähköverkko mukaan lukien ovat jo ihan alunperinkin valtion itsensä luomia yhtiöitä, eivät siis yksityiseltä sektorilta millään tavoin sosialisoituja! Siinä on se vissi ero. Älä siis nyt vertaa ddr:ää tai neuvostosysteemiin Suomen järjestelemiä ja itsensä alusta loppuun luomia valtionyhtiöitä! Ja ota asioista selvää ennen kuin lauot vielä muutakin tietämätöntä!


      • lopeta-sekoilu

        "Suomen omaa kantaverkkoa" ei kyllä mikään Pekka ole myynyt

        kannattaisi tarkistaa perusasiat


      • olet.komukka
        Homo-Pekka kirjoitti:

        Suomen vantionyhtiöt, kantasähköverkko mukaan lukien ovat jo ihan alunperinkin valtion itsensä luomia yhtiöitä, eivät siis yksityiseltä sektorilta millään tavoin sosialisoituja! Siinä on se vissi ero. Älä siis nyt vertaa ddr:ää tai neuvostosysteemiin Suomen järjestelemiä ja itsensä alusta loppuun luomia valtionyhtiöitä! Ja ota asioista selvää ennen kuin lauot vielä muutakin tietämätöntä!

        Valtionomistuksessa on aina kyse kommunismista, pyöritit asiaa miten päin tahansa. Lintu on lintu vaikka sitä katsoisi mistä suunnasta tahansa. Olet siis kommunisti. Tämä selvä.


      • VanhaHinaaja
        lopeta-sekoilu kirjoitti:

        "Suomen omaa kantaverkkoa" ei kyllä mikään Pekka ole myynyt

        kannattaisi tarkistaa perusasiat

        Sähkönsiirron kantaverkko on myyty Jyrki Kataisen (Kok.), Jan Vaavuoren (Kok.), Jutta Urpilaisen (SDP) ja Pekaa Haaviston (Vihr.) toimesta 2012.


      • Perusverkko

        Äänestän persuja.


      • sosialismia-KYLLÄ
        olet.komukka kirjoitti:

        Valtionomistuksessa on aina kyse kommunismista, pyöritit asiaa miten päin tahansa. Lintu on lintu vaikka sitä katsoisi mistä suunnasta tahansa. Olet siis kommunisti. Tämä selvä.

        Mitä sitten? Vaikka sitä kutsuisi millä nimellä tahansa? Jos Suomen kantaverkko olisi (sosialistisesti) valtion viraston hoidossa kuten oli ennen EU:ta myös VR, Posti tai Suomen tieverkko - kaikki olisi paremmin hoidettu koska yksityisen omistama "luonnollinen monopoli" on aina huonommin hoidettu kokonaisedun kannalta. Se voitto joka pitää tehdä osakkeenomistajille.....


      • Anonyymi

        No niin, nyt tuli raja vastaan RosvoCarunan riistolle!
        Muuten RosvoCaruna nostelee siirtomaksut 10 kertaiseksi, sitten 100 * kertaiseksi!

        Suomen sähköverkot palautetaan OTETAAN HETI takaisin Suomen hallintaan!

        RosvoCaruna yrittäköön hakea oikeudessa korvauksia KieroKatalaiselta HoomoHoopoHaavistolta


      • Anonyymi
        olet.komukka kirjoitti:

        Valtionomistuksessa on aina kyse kommunismista, pyöritit asiaa miten päin tahansa. Lintu on lintu vaikka sitä katsoisi mistä suunnasta tahansa. Olet siis kommunisti. Tämä selvä.

        Kerro yksi kommunismivapaa maa sun kriteereillä mitattuna, niin asia selvä.


    • Fucccink

      Onneksi oli mahdollisuus muuttaa etelään ja luopua Suomen asunnosta. Kesät voin sitten viettää mökillä Suomessa, mutta siellä ei ole verkkovirtaa.

      Viimeinen sähkölasku siltä kuulta, jolloin tyhjensin kämpän ja siivoilin sitä, oli n. 15 euroa. 6 euroa sähköstä, 9 euroa laskutuslisää. Kysymyksessä ei siis ollut siirtomaksu, se sisältyy tuohon 6 euroon, mutta täällä Suomessa saadaan näemmä lisäillä laskuihin mitä summia tahansa eikä asiakkaalla ole niihin mitään sanomista.

      • Vainyksitie

        Kaikilla ei ole poispääsyn mahdollisuutta pohjolan DDR:stä. Tänne jäädään hyväkskäytettäväks yhteiskuntaorjaks.


    • KOKOOMUSMÄTÄSYÖPÄ

      Katainen, Häkämies ja Vapaavuori Kokoomuksesta ajoivat Caruna-kaupat läpi. He suostuttelivat muut valheillaan -kuten myös Haaviston-, ettei yhtiö ryhdy härskisti rahastamaan siirtohinnoilla, ja että se maksaa veronsa Suomeen. Erittäin kieron ja agressiivisen kokoomuskolmikon toiminnan seurauksena Caruna-kaupat syntyivät ja sen omistajat ovat tehneet huimia voittoja ylhintaisilla siirtomaksuilla, eikä yhtiö ole maksanut veroja Suomeen käytännössä lainkaan.

      • valemediasucks

        Älä unohda Haavistoa, ketä ilman kauppoja ei olisi syntynyt.


      • Se_on_

        Kataisen akka ehdolla eduskuntavaaleissa ja veikkaan että menee äänivyöryllä läpi kun kuuluu kuitenkin siihen Kokoomuksen parhaimmistoon vaikka ei mistään todellisuudessa mitään tajuakkaan mutta ihmiset äänestää koska sen ukko järjesti Suomeen massiivisesti velkaa ja maahanmuuttoa.


      • SaatananTunari
        Se_on_ kirjoitti:

        Kataisen akka ehdolla eduskuntavaaleissa ja veikkaan että menee äänivyöryllä läpi kun kuuluu kuitenkin siihen Kokoomuksen parhaimmistoon vaikka ei mistään todellisuudessa mitään tajuakkaan mutta ihmiset äänestää koska sen ukko järjesti Suomeen massiivisesti velkaa ja maahanmuuttoa.

        Käteinen lähti pakoon suomesta kun oli ensin nuollut isomman vaon puhtaaksi jotta pääsi brysseliin nuolemaan palleja lisää...


    • PököHaavistoantoiperiksi

      Arhinmäki oli tuolloin hallintoneuvostossa. Hän vastusti kauppoja alusta loppuun saakka. Hän sanoo, että Pääministeri Katainen ja Vapaavuori ryhtyivät ajamaan kauppoja voimakkaasti, ja molemmat väittivät koko ajan asioita jotka eivät pitäneet paikkaansa. Arhinäki sanoo myös, että Haavisto oli pari kuukautta aiemmin tullut Hautalan tilalle omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi, ja myöntyi Kokoomuksen rajussa painostuksessa kauppoihin. Haavisto ei itse alun perin esittänyt tai ajanut kauppoja, mutta hänen virheensä oli antaa periksi Kokomusen pärääantamattomalle inttämiselle.

      https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016020221052125

    • Korottakoon.

      Yli 50% siirtohinnasta on veroa - jatkossakin.

      Caruna on herännyt todellisuuteen. Se minkä he kuvittelivat automaatiksi - ei välttämättä ole sitä - kun sota alkaa.

      • true.friend

        Sinänsä nerokkaita siirtoja. Poliitikoillamme on ollut parempaa tietoa siinä vaiheessa kun ovat myyneet kriittistä infraamme ystävillemme: joutuvat puolustamaan ostamiaan lypsylehmiä siinä vaiheessa, kun Venäjän Federaatio hyökkää Suomeen.

        Tosiasia on: ei niillä ole munaa puolustaa investointejaan. Se siitä poliittisesta nerokkuudesta. Luuletteko, että Australiasta tulee joukkoja puolustamaan kaivosta, jonka velivenäläinen vie? Tai Norjasta? Kiinnostaako Ranskan valtiota yksi lähetystorni Pasilassa?

        Itse en myisi yhtään palaa kriittisestä infrastamme kenellekkään.
        Btw, meillä on myös oikeita ystäviä.

        https://www.youtube.com/watch?v=ZR5XGTpophI


      • Kaikki-myyntiin

        Muistutuksena:
        "Trade in Services Agreement (TiSA) on valmisteilla oleva kansainvälinen palvelukauppasopimus, jota neuvottelee tällä hetkellä 23 neuvotteluosapuolta. Koska Euroopan unioni edustaa neuvotteluissa 28 jäsenmaataan, neuvotteluissa on edustettuna yhteensä 50 valtiota, jotka kutsuvat itseään “palveluiden erittäin hyviksi ystäviksi”. Nämä valtiot edustavat miltei 70 prosenttia maailman palvelukaupasta.

        Sopimuksen tavoitteena on sääntelyn vähentäminen ja palvelukaupan yksityistäminen. Siihen sisältyvän Ratchet-lausekkeen mukaan kerran yksityistettyä palvelua ei voida ottaa uudelleen sääntelyn piiriin ja palauttaa julkiseksi. Sopimus on herättänyt huolta muun muassa julkisten palveluiden tulevaisuudesta sekä rahoituspalveluiden sääntelystä.

        TiSA-neuvottelut aloitettiin kaikessa hiljaisuudessa. Kun kansalaiskeskustelu alkoi laajeta, ja TiSA -sopimukseen alettiin kiinnittää huomiota, Euroopan komissio julkaisi sopimuksesta tiedotussivut sekä alkuperäisen ehdotuksensa sopimuksen sisällöksi (pdf). Ennen ehdotuksen julkaisua TiSA-neuvotteluja oli kritisoitu läpinäkyyyden puutteesta. Wikileaks-vuoto oli nimittäin paljastanut, että TiSA-sopimukseen liittyvät luonnospaperit oli tarkoitus pitää salaisina paitsi sopimuksentekovaiheessa myös viisi vuotta sopimuksen allekirjoituksen jälkeen."
        http://www.vapaakauppa.fi/kauppasopimukset/tisa/


    • saatanantunarit

      Onneksi bernerin perkele ei kerennyt myymään tieverkkoa. Makseltaisiin sitten tietulleja veroparatiisisaarille.

    • UnhappyBird

      Heti kun "Angry Birds"-tunneli saadaan kiinalaisten rahalla Tallinnaan aikaiseksi, niin muutan halvempien elinkustannusten perässä sinne sitten.

      • Pakoon-hölmölästä

        Ei kannata noin lähelle jäädä...muuta kanssani etelä-amerikkaan...minä muutan sinne.Ei paljoa maksa sähkö kun sitä ei paljoa edes siellä tartte...


    • Maksakaa

      Koko sähköverkko pitää uusia sähköautojen takia.

    • vaalejaodotellen

      Vasurit ja Vihreet ovat nyt varmaan tosi ylpeitä , kun hallituksessa ollessaan hyväksyivät Caruna kaupat , muistakaa hyvät ihmiset vaaliuurnilla käydessänne.

      • Hyvä_olisi

        myös muistaa Kokoomuksen toimet asiassa kuten myös muut Kokoomuksen touhut.


    • s.s-aloite

      Siellä internetissä on kansalaisaloite sähköverkkojen siirrosta valtion omistukseen. Kirjoita nimesi sinne. Tämä uusi yhtiö voisi olla voittoa tavoittelematon.

    • dfksdkgjkjsdgkg

      Caruna kauppa oli erinomainen, Fortum tienasi verkkojen myynnillä 6 miljardia nettona!
      Kaikki omistajat kiittivät!

      Turha siitä on enää jauhaa, loistava kauppa.

      Toiseksi, sillä ei ole mitään tekemistä tämän jakeluhintojen korotuksen kanssa

      • Totta-väliin

        Carunan asiakkaat eivät kiitä.
        Kauppahinta jolla Fortum möi sähköverkkonsa oli noin 2,55 miljardia euroa.
        Sopii epäillä että päätöksen tehneet ministerit olivat korruptoitu tekemään päätös, sen verran idioottimainen tuo kauppa oli. Hyväveliverkosto hoiteli kaupat.

        Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kannattavaa rakentaa kahta rinnakkaista sähköverkkoa, joiden välillä kansalaiset voisivat valita.

        Luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Luonnollista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun.

        Carunan yhteydessä näin tehtiin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

        Monopoliaseman hyväksikäyttö kävi pian ilmi, kun Caruna teki roimat hinnankorotukset sähkön siirtohintoihin. Lisäksi on käynyt ilmi, että yritys kiertää veroja käyttäen hyväkseen verotuksen porsaanreikiä.


    • ajattelinpa.itse

      Kas kummaa kun tuo ei olekaan sellainen bisnes, että investointipaineitten kasvaessa pitäisi velkaantua ja olla jakamatta osinkoja.

      Eipä ole kaikilla yrityksillä tuotantokoneistoa uudistettaessa näin nopeasti mahdollista saada asiakasta vastaamaan kasvaneista kustannuksista. Joutuvat ihan lainoja hankkimaan...

      Yleensähän investointipaineitten jatkuessa korkeina vuodesta toiseen ei suinkaan liiketoiminnan voittoa pyritä jakamaan täysimääräisenä omistajille. Suorastaan päin vastoin, hankitaan rahoitusta; ensin omistajilta, sitten haetaan lainoitusta tuotantolaitteisto-hankintoihin.
      Caruna taasen pyrkii siirtämän nämä yritystoiminnan kulut asiakkaittensa maksettaviksi täysimääräisinä.

      Aikovatko myös näitten verkkoinvestointien tultua suoritetuiksi (ja kustannusten katetuiksi kerätyn maksuin) saattaa nopeasti siirtomaksut vastaamaan uutta tilannetta?

    • kiitos.Fortum

      Fortum tienasi verkkojen myynnillä 6 miljardia netto!
      Loistava kauppa, yksi Suomen taloushistoria isoimmista ja parhaista kaupoista.
      Omistajat kiittävät oikeasta ratkaisusta

      Kiitos Fortum

    • Sosialisoidaan.monopolit

      Miten voi olla mahdollsita, että monopoliasemaan päästetty firma nostaa surutta hintojaan?

      Miten muuten tämä voisi mennä?

      • dssdgsdgdgsdg

        A) Caruna ei ole monopolissa, kuin alueellisesti
        B) sähkömarkkinalaki
        C) ei surutta nosta, vaan viranomaiset määrittelevät


      • Laitas_linkkiä
        dssdgsdgdgsdg kirjoitti:

        A) Caruna ei ole monopolissa, kuin alueellisesti
        B) sähkömarkkinalaki
        C) ei surutta nosta, vaan viranomaiset määrittelevät

        saitille josta vois lukea tosta tulevasta nostosta jonka viranomaiset ovat määritelleet?


      • Trollisontapursuaa
        dssdgsdgdgsdg kirjoitti:

        A) Caruna ei ole monopolissa, kuin alueellisesti
        B) sähkömarkkinalaki
        C) ei surutta nosta, vaan viranomaiset määrittelevät

        Trolli jauhaa taas paskaa. Yritys voi nostaa hintojaan rajattomasti siihen asti ettei tule tappiota. Koska Caruna saa laillisella verosuunnittelulla manipuloida tulostaan miten haluaa, voi se nostaa hinnat pilviin ja tehdä omistajilleen rahaa ilman rajaa, ja silti tulos voidaan kieroilla näyttämään siltä kuin ei voittoa tulisi lainkaan.


      • Kokoomuksessa
        Trollisontapursuaa kirjoitti:

        Trolli jauhaa taas paskaa. Yritys voi nostaa hintojaan rajattomasti siihen asti ettei tule tappiota. Koska Caruna saa laillisella verosuunnittelulla manipuloida tulostaan miten haluaa, voi se nostaa hinnat pilviin ja tehdä omistajilleen rahaa ilman rajaa, ja silti tulos voidaan kieroilla näyttämään siltä kuin ei voittoa tulisi lainkaan.

        ei ole kauheita haluja muistella eikä selvitellä asiaa ja siksi media ei saanut asiasta vastanneita entisiä ministereitä kiinni haastaatellakseen niitä.


      • kannattaa.ottaa.selvää
        Laitas_linkkiä kirjoitti:

        saitille josta vois lukea tosta tulevasta nostosta jonka viranomaiset ovat määritelleet?

        https://www.energiavirasto.fi/
        https://www.energiavirasto.fi/lait-asetukset-ja-maaraykset

        Sähkön ja maakaasun verkkopalvelumaksujen korotuskattovalvonta

        Sähkömarkkinalain 26 a §:n ja maakaasumarkkinalain 24 §:n mukaan verkonhaltija saa korottaa sähkön tai maakaasun siirron ja jakelun maksujaan enintään 15 prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuina


      • Paitsi_että
        kannattaa.ottaa.selvää kirjoitti:

        https://www.energiavirasto.fi/
        https://www.energiavirasto.fi/lait-asetukset-ja-maaraykset

        Sähkön ja maakaasun verkkopalvelumaksujen korotuskattovalvonta

        Sähkömarkkinalain 26 a §:n ja maakaasumarkkinalain 24 §:n mukaan verkonhaltija saa korottaa sähkön tai maakaasun siirron ja jakelun maksujaan enintään 15 prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuina

        jos tulee menoja niin hintaa voidaan korottaa lisää eikä niitä hintoja enään tiputeta vaikka menot loppuu vaan ne ylimääräset jaetaan osinkoina.


      • Siitä_tulee
        kannattaa.ottaa.selvää kirjoitti:

        https://www.energiavirasto.fi/
        https://www.energiavirasto.fi/lait-asetukset-ja-maaraykset

        Sähkön ja maakaasun verkkopalvelumaksujen korotuskattovalvonta

        Sähkömarkkinalain 26 a §:n ja maakaasumarkkinalain 24 §:n mukaan verkonhaltija saa korottaa sähkön tai maakaasun siirron ja jakelun maksujaan enintään 15 prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuina

        tulee aika kova nousu kun 12 kuukauden välein nostetaan hintoja 15%


      • Näin-on
        kannattaa.ottaa.selvää kirjoitti:

        https://www.energiavirasto.fi/
        https://www.energiavirasto.fi/lait-asetukset-ja-maaraykset

        Sähkön ja maakaasun verkkopalvelumaksujen korotuskattovalvonta

        Sähkömarkkinalain 26 a §:n ja maakaasumarkkinalain 24 §:n mukaan verkonhaltija saa korottaa sähkön tai maakaasun siirron ja jakelun maksujaan enintään 15 prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuina

        Caruna ilmoitti nostavansa siirtohintoja tammi-helmikuussa 2016 - 27%.
        Caruna ilmoitti, ettei se suostu Energiaviraston esittämään korotuskattoon, mutta ryhmäkanteen uhka ja neuvottelut kuluttaja-asiamiehen kanssa saivat yhtiön taipumaan korotusten jaksottamiseen siten, että kustannusten nousu jää keskimäärin alle 15 prosenttiin sähkönsiirron verollisesta loppusummasta. Caruna myös sitoutui pitämään hinnat voimassa vuoden 2017 loppuun asti.
        Kilpailuoikeuden asiantuntija Petri Kuoppamäki on arvostellut Caruna-kauppaa painottamalla, ettei luonnollista monopolia pidä koskaan yksityistää.


    • vittuuntunutkansalainen

      Mielestäni kyseessä on kaikkien aikojen suurin kusetus minkä suomen hallitus on kansalaisilleen järjestänyt!

      Toinen kusetus oli tai on vieläkin olkiluoto 3.........

      on se vaan kumma jos minulla on sähkölasku 50€ ja carunan saatanan paskiaisen sähkönsiirtomaksu on sitten 300€

      Voi vittu että vututtaa toi saatanan Carunan touhu !!!!!!!!!!!!!!!!!

    • vitutuspäällä

      Se ei vaadi paljoakaan enää, kun syttyy kansalaistottelemattomuus näiden asioiden vuoksi!

      onko tuosta tehty kansalaisaloite eduskuntaan että caruna voi jatkossa painua vittuun suomesta ja koko euroopasta

    • Kannattaa_sisäistää

      semmonen asia että Kokoomuksen edustajien mielestä kaikkein pahinta on se että valtio omistaisi yhtään mitään ja Kokoomuksen päättäjät mielummin vaikka antavat tappiolla kaiken ulkomaalaisille kuin että valtio mitään omistaisi.

    • HysHysHyssytellään

      Kylläpä katosivat Caruna -uutiset äkkiä Iltiksen sivuilta.

    • PimeääMuttaHalpaa

      Eli sähkönsiirtohinnat tulevat nousemaan ainakin vielä 15 vuotta....2 kertaa joka vuosi? Aurinkopaneelien aika on nyt ja sähkösopimuksen irtisanomisen aika. Meikä ainakin sanoo kaikki sähköt kesäkuun jälkeen irti koko talosta,nyt riittää.

      • Kohigydhd

        Joku tuuligeneraattorikin voisi olla hyvä lisä. Kiinasta niitä saa halvalla. En ole kunnolla perehtynyt asiaan, mutta harkitsemisen arvoinen juttu.


    • PoisMuuttaja

      Jälleen yksi syy olla tekemättä kersoja suomeen ja syy muuttaa maahan jossa ei ole idiootteja yhtä paljon kuin suomessa...

    • realismi______

      Kansa kiittää vihreitä vaaliuurnilla?

    • ääneestäkäämua

      Minä väläyttäisin carunalle erityistilintarkastusta rahavirtojen tarkastamiseksi.

      Sitten vääntäisin lain joka pakottaisi yritykset kilpailuttamaan yhtiölainansa, ettei makseta ylisuuria korkoja emoyhtiölle..

    • KokoomusONSYÖPÄ

      Kokpanssit valehtelevat ettei siirtohinta voi nousta kohtuuttomaksi, koska vuodelle on 15 %:n korotuskatto.

      Sähkölämmitteinen talo kuluttaa helposti 15 000 kwh/v. Carunan siirtohinnalla se tekee nyt 1 200 € vuodessa. Viiden vuoden kuluttua hinta on 2 400 € ja kymmenen vuoden kuluttua 4 850 €/v.

      Vuonna 2034, eli viidentoista vuoden kuluttua siirtohinta on 9 760 €/v ja sähkön hinta päälle. Millä kokpanssitrollit kuvittelevat tämän päivän matalapalkkaduunareiden selviytyvän, kun eläke on alle 2 000 €/kk, ja ulkolaiset veronkiertäjät ryöstävät sähkö- ja vesilaskuilla yli 2000 €/kk?

      Kokoomus ajaa pohjavesiä monikansallisille yhtiöille söhköverkon ja hoivapalveluiden tavoin, ja jos se saa valtaa, alkaa vedellä yhtä härsi kansan rahastus kuin sähkön siirrolla ja hoivafirmoilla. Äänestämällä Kokoomusta kuulut niihin joiden tavoite on täystuhota kaikkien muiden elämä, pitsi niiden jotka kuuluvat rikkaiden omistajien eliittiin.

    • muistellaasvähän

      Sattuuko muistumaan mieleen , mikä oli ainoa puolue , joka edeuskunnassa äänesti Caruna kauppoja vastaan , puolue oli PERUSSUOMALAISET , muistakaa kun menette vaaliuurnille.

      • sanoo.se.nimikin.jo

        PS saa ääneni. Ei pelkästään tuon takia vaan sen ryhdin ja suomalaisuuden takia.
        Ainoa puolue mikä on suomalaisten puolella.


      • djger

        Linkki väitteeseesi, muutoin huuhaata.


    • adjömän

      kuulin huhun että 2028 tulee sähkönkäyttömaksu , käytät mitä tahansa sähköä , maksat sähkönkäyttömaksun , parempi lämmittää takalla , nurkat täynnä puita ja kynttilän valossa tv ja radio saa ollakin pois päältä..pärjään ilman lainoja , tekokyrpämainoksia , anaalitappeja ja usa tappamis , kauhu , seinähullu ohjelmia.. ..olen kuullut jo 40 vuotta tunnin välein uutispaskaa.....

      • luonnollinen-elämä

        Totta, elämä ei ole medioissa tai uutistoimittajien valheissa.
        Elämä on edessämme.
        Ei tarvitse todellakaan noita muita.


    • Vielämeneehermot

      Siinä vaiheessa kun kaikki päreet on lopullisesti palaneet, täytyy alkaa polttamaan päreitä.

    • ei-syytä-maksuille

      Oikeasti sähkön siirto ei maksa juuri mitään. Näin koko carunan rahastus on pelkkää huijaamista ja perusteetonta. Uusien johtojen veto voi jotain maksaa, mutta nekin yleensä maksetaan kerralla ja sitten ei ole perustetta sen jälkeen. Nytkin kaikki olemassa olevat johdot on jo maksettu.
      CARUNAN RAHASTUS ON PERUSTEETONTA.

      • RosvotVallassa

        Tietenkin se on sitä. Mutta kun 10 vuoden kuluttua siirtomaksuilla saa yli 5 kertaa suuremmat voitot kuin nyt, ja nytkin ne ovat valtaisat, niin tietenkin Kokoomus ajoi kaupat läpi koska sai lahjuksia tämän laskentakaavan perusteella.

        On vain yksi ainut asia mikä tulee mieleen Kataisen, Vapaavuoren, Häkämiehen ja muutaman muun kokoomuslaisen kohdalla. Se liittyy Marokkoon joulukuussa 2018.


    • möhmöhmöh

      Muutetaan kaivamisen lain päivämäärä sadalla vuodella eteenpäin ja sanotaan Carunoille ja kumppaneille, että jatkakaa kaivamista näillä resusseilla vaikka sata vuotta mutta hintoja ette nosta enää yhtään ja toimituskatkoksien korvaukset maksatte omista voitoistanne.

      Eihän maalla edes asu juuri ketään sadan vuoden päästä.

    • VanhaPekkaHinurivaijeris

      Huh huh! Eli siis vihreiden takia maksetaan kovaa hintaa sähkönsiirrosta vaikke sähköä juuri edes käytettäisikään.

      • Tääontotuus

        Kokoomus siitä alunperin päätti!
        Haavisto oli pelkkä kumileimasin.


      • Nuffa

        Höpöhöpöhöpö! Haavisto on tuolloin vastaavana ministerinä vastuussa teoistaan. Ei nyt auta mennä muiden seläntaakse piiloon. Valtaanpäästyään hän saattaisi myydä vielä lisää tuottavia valtion lypsylehmiä. Ihan helvetin typerä mies. Liian tyhmä ministeriksi...


      • Anonyymi

        Kuka keksi aloitteen säävarmasta sähköverkosta? Häntä saamme kiittää suunnattomista siirtomaksuista kaikenmaailman carunakeisseistä huolimatta. Kaikki yhtiöt pantiin käytännössä kaapeloimaan linjat.
        Lain allekirjoittajana näyttää keikkuvan eräs jan vapaavuori. Mutta se aloite....


    • realismi______

      Ymmärrättekö te vieläkään miksi persuja ei hyväksytä samaan hallitukseen näiden caruna kauppiaiden kanssa?

      • Tietoo

        Kokoomus siitä alunperin päätti!
        Haavisto oli pelkkä kumileimasin.


      • totuuseipala
        Tietoo kirjoitti:

        Kokoomus siitä alunperin päätti!
        Haavisto oli pelkkä kumileimasin.

        Turha yrittää paeta vastuuta , kaikki puoueet jotka silloin olivat halituksessa (myös vasemmisto ja vihreät) ovat syylisiä Caruna kauppaan , älkää äänestäkö heitä , muistakaa vain Perussuomalaiset vastustivat kauppaa.


      • humppu
        Tietoo kirjoitti:

        Kokoomus siitä alunperin päätti!
        Haavisto oli pelkkä kumileimasin.

        Vai että kumileimasin. Vastaava ministeri, ihanki totta nyt! Ei se sattumaa ole. Pekka on hypännyt yksilöelitistien kelkkaan. :(


      • viltsuz

    • rainbow_people

      Aikamoinen tapaus vaan kuulkaapas. Pistää mietittymään minkä tahon/tahojen asiaa Pekka Haavisto ministerinä ollessaan tässä asiassa on ajanut... Venäjän, sähköyhtiön, Kokoomuksen... Samahan voi vaikka toistua!

      • Ganjapiippu

        Kaikkien noiden mainitsemiesi ja tottakai eritoten omaa etuaan etuisuuksia saadessaan.


    • Hulluespoosta

      Caruna kauppa voidaan purkaa. Tässä tarvittaisiin vain euroopan tuomioistuimen päätös. Puolustuksen kantavaksi voimaksi päättäjät jotka saivat sähkösavukkeiden osat myös nikotiini tuoteiksi (rikkovat Eun sisämarkkina säädöksiä) ja veikkauksen monopolin varmistaneet piliitikot, osoittivat Että veikkaus on kansanterveys tuote., Nämä samat henkilöt voisivat osoittaa caruna on vienyt kansanterveyden rahat (verokei ottelu) joten kauppa pitää purkaa

    • sairasahneyhtiö

      Uusia isänmaan pettureita luvassa.Ulkomaisiin osake salkkuihin vain luottavat.Äänestäkää lisää imumiehiä eduskuntaan niin näette kun saatte mitä tilasitte.

    • Nahikalju

      Lindströmillä se jokin ei nouse.

    • karmankello

      SAATANA eikö mikään riitä, sairas rahastus vaan toimii?? Sadisti porvarit ovat oikein paskiaisia ja Käteinen ??Nyt eukko Käteinen pyrkii eduskuntaan, rukoillaan ettei ämmä pääse sinne??

    • ftde

      Törkeää touhua.

    • HomopekanMetkut

      Miksi pekka meni tekee jotain tyhmää rahan takia ja otti lahjukset vastaan! Pöllö ukko! Eihän kukaan tuossa asemassa olut voi olla niin tyhmä, etteikö ministerinä ollessaan muka olisi ymmärtänyt että tekee rikoksen ja täysin yhteiskunnallisen edun vastaisesti.

      • Kahvipötä

        Nyt yrittää vierittää kaikella kaiken vastuun eduskunnalle vaikka hänen ministeriönsä valmisteli myynnin ja itse ministerinä esitti eduskunnalle sähköverkon myyntiä. Noin vastuuton ja helposti lahjottavissa oleva heppu ei voi olla jatkossa enää mikään ministeri.


    • nunna

      Haavisto ei voi olla missään tulevassa hallituksessa kun on noin tyhmä tai vain ahne ollut valtion omistajaohjaus asioista vastaavana miniserinä ollessaan. Tämmöinenhän pelaa suoraan venäjän eduksi. Eikä ole kohtuullista että sähkölaskussa 150€ on siirtomaksua ja sähköä 2,5€! Joten pekankaan esittää mitään tietämätöntä Carunakauppiasta!

    • Anonyymi

      Johdolla puntissa pullistuu kun tulospalkkiot nousee kuin aurinko , silmät pullistuu ja aivoissa jyskyttää kun tulee tilille isoa summaa , parempaa kuin porno bossit ajattelee , vain orgasmi puuttuu täydellisestä kusetuksesta.
      Onneksi on varaava takka ja märkiä puita ja tuoreita havuja , upea savu piipusta. Ilmastonmuutos ei kiinnosta yhtään koska ei bossejakaan asia kiinnosta .

    • Anonyymi

      Katainen myöntää virheensä ja aikoo korjata tilanteen ja korvata kaiken suomalaisille.

    • Anonyymi

      Sähkövero alunperin laitettiin nimenomaan sähkönsiirtoon, koska tuolloin siirto oli 1/3 sähkölaskusta ja itse sähkö oli 2/3 sähkön kokonaislaskusta.

      Nyt on syytä palauttaa tämä alkuperäinen ajatus niin, että sähkövero lasketaan sähkönhinnasta ja sähkönsiirto on verotonta.

    • Anonyymi

      Jo yli 19600 signeerausta 👌🏻

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe