Moniavioisuus ja 'siemenen herättäminen' Siionissa

hopealanka

Löysin blogin, jossa on laskettu kymmenen tärkeimmän mormonijohtajan moniavioisissa liitoissa syntyneet lapset.

http://exmormoni.blogspot.com/2013/09/moniavioisuuden-matematiikkaa.html

Ajan tavanomaiseen lapsilukuun verrattuna lapsia syntyi vähän. Esimerkiksi Brigham Youngin 55 vaimoa synnyttivät yhteensä vain 56 lasta.

Ajan lapsiluvun keskiarvo oli 3,8 vielä kotona asuvaa lasta ja tästä luvusta puuttuvat jo kotoa muuttaneet lapset.
Kymmenen moniavioisen mormonijohtajan vastaava lapsiluku oli 2,4 lasta vaimoa kohti ja tässä luvussa ovat mukana kaikki heidän siittämänsä jälkeläiset.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä muistelin lukeneeni, että Brigham Youngilla oli n. 150 lasta. Tarkistin nyt toisesta lähteestä, että hänellä oli 57 lasta, mutta sen mukaan vaimoja oli vain 20 ja lapsia oli kuudentoista kanssa. En usko noin vähäiseen vaiojen määrään, koska muissa lähteissä se on suurempi.

      • hopealanka

        Kirkon omien historiatietojen mukaan Young oli naimisissa 56 naisen kanssa.
        Vaimoista 19 kuoli ennen puolisoaan, 10 vaimoa otti avioeron ja leskeksi Youngin kuoleman jälkeen jäi 23 vaimoa. Youngin perinnönjaossa osansa sai vain 17 vaimoa.

        "At the time of his death on August 23, 1877, Young had married 56 women--19 predeceased him, 10 divorced him, 23 survived him, and 4 are unaccounted for. Of the 23 who survived him, 17 received a share of his estate while the remaining 6 apparantly had non conjugal roles." (Utah History to Go)

      • samar1n

        Odotamme Ollilta vastausta. Ollihan on kertonut että kaikki on tutkittu ja kaikki on selvää ja vieläpä kirkon omilla sivuilla..

      • hopealanka
        samar1n kirjoitti:

        Minua kiinnostavat erityisesti ne neljä vaimoa, joita ei oteta lukuun, vaikka olivat vihittyjä puolisoita. Eikö Young täyttänyt aviollisia velvollisuuksiaan näiden rouviensa suhteen ja naiset jäivät neitsytvaimoiksi?

      • Huijaahuijaahuijaa
        hopealanka kirjoitti:

        No huh huh mitä alhaista käytöstä, tuo mieleen musulmaanien sikailut lapsivaimouhreineen. Mitä tulee "jumalan" profeettaan ja kirkkoon, eikö totuuden nimissä jo voisi lopettaa arvottoman näytelmän. Raha ei tuo hengellisyyttä, pikemminkin komennuksen helvettiin, ja mitä Jeesus opettikaan rikkaista ?

      • samar1n
        hopealanka kirjoitti:

        Minua kiinnostavat erityisesti ne neljä vaimoa, joita ei oteta lukuun, vaikka olivat vihittyjä puolisoita. Eikö Young täyttänyt aviollisia velvollisuuksiaan näiden rouviensa suhteen ja naiset jäivät neitsytvaimoiksi?

        Täysin mahdollista. Jotkut naiset ehkä halusivat vain statuksen Youngin vaimona mutteivät välittäneet jakaa sänkyään hänen kanssaan.

      • hopealanka
        samar1n kirjoitti:

        Täysin mahdollista. Jotkut naiset ehkä halusivat vain statuksen Youngin vaimona mutteivät välittäneet jakaa sänkyään hänen kanssaan.

        Toisaalta Joseph Smithin vaimot joutuivat Youngin vaimoiksi ja kaikkia tämä ei miellyttnyt.
        Emma Smith, ainoa laillisesti vihitty vaimo, jatkoi mormonina, mutta ei liitynyt Youngin aloittamaan mormonismin lahkoon.

      • samar1n
        hopealanka kirjoitti:

        Toisaalta Joseph Smithin vaimot joutuivat Youngin vaimoiksi ja kaikkia tämä ei miellyttnyt.
        Emma Smith, ainoa laillisesti vihitty vaimo, jatkoi mormonina, mutta ei liitynyt Youngin aloittamaan mormonismin lahkoon.

        Totta. Ehkäpä Brigham Young ei uskaltanut vaatia aviollisia "oikeuksia" puolijumalansa Smithin ikuisilta vaimoilta.

      • hopealanka
        samar1n kirjoitti:

        Totta. Ehkäpä Brigham Young ei uskaltanut vaatia aviollisia "oikeuksia" puolijumalansa Smithin ikuisilta vaimoilta.

        Brigham Youngin Jumala oli Aadam. Hän opetti Adam-jumala -teoriaa kuolemaansa asti. Ei ihme, ettei Emma Smith innostunut... ja muutenkaan. Ajatus moniavioisuudesta oli hänelle alusta asti vastenmielinen. Vielä enemmän varmaan tympäisi ajatus joutumisest kaksi kertaa suurempaan haaremiin.

        Olen kovasti ihmetellyt, miten nuo naiset oli kasvatettu. Heillä ei ollut rahtuakaan itsekunnioitusta.

      • samar1n kirjoitti:

        Odotamme Ollilta vastausta. Ollihan on kertonut että kaikki on tutkittu ja kaikki on selvää ja vieläpä kirkon omilla sivuilla..

        Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.

        Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.

        Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.

      • hopealanka
        Olli.S kirjoitti:

        Emma Smith yllätti aviomiehensä yhdynnässä heinäladossa.

        Fanny Alger ei ollut vaimo, koska
        a) maan lain mukaan kaksinnaimista ei sallittu
        b) Smith ei ollut saanut vielä 'valtuuksia', kun aloitti sukupuolisuhteen 16-vuotiaan perheen adoptiotyttären kanssa

      • samar1n
        Olli.S kirjoitti:

        Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.

        Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.

        Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.

        Emma Smith ainakin suuttui Smithille niin että yritti myrkyttää tämän ja laittoi myrkkyä Smithin kahviin. Smith oksensi myrkyn pois. Profeetta Brigham Youngin yleiskonfferenssissa pitämän puheen mukaan Emma yritti kahdesti tappaa Joseph Smithin.

        FAIR:in mukaan profeetan yleiskonfferenssissa pitämään puheeseen ei pidä luottaa koska Smith oli kova poika oksentelemaan ihan ilman myrkkyjäkin.

        Alkoholi aiheuttaa krapulaa ja krapulaan on perinteisesti keitetty vahvat kahvit. Jos krapula on ankara, kahvi ei pysy sisällä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.

        Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.

        Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.

        Miksi valehtelet taas Olli. Heinäladosta olen kirjoittanut vain tasan yhden naisen osalta ja tämä ei ollut tuolloin Smithin vaimo vaan ottotytär.

        Jos sinulla Olli on tietoa siitä, että Smith olisi käyttänt heinälatoa enemmänkin naiskenteluihinsa, kerro ihmeessä, jos sinulle tekopaikka on tärkeä.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        En minä valehtele ollenkaan. Sinä vaan syytät minua vähän väliä aiheettomasti ja itse valehtelet ja rienaat ja teet olkiukkoja ihan hävyttömästi ja estottomasti. Minä vaan huomauttelen siitä ja epäilen aiheellisesti että sinulla on tirkistelyhinkuja moniavioisten profeettojen laillisiin touhuihin heinäladoissa. Sinä et ollenkaan ole päässyt siitä eroon. Taas jatkat sitä vaan ja väität itseäsi viattomaksi.

        Valehtelethan sinä, kun kirjoitit minun olevan kiinnostunut mormoniäijien vaimojensa naiskenteluista heinäladoissa. Jatkat valehtelua uudessakin viestissäsi.

        Sinä luot olkiukkoja, vaikka äijät eivät olkia tai heiniä tai heinälatoja naiskenteluihinsa tarvinneet. Tosin mahdollisesti tuolloin käytettiin olkipatjoja. Oli niitä minunkin kotonani lapsuudessani.

        Mitä minä olen valehdellut?

        Olethan sinä kiinnostunut siitä heinäladosta jatkuvasti. Ja valehtelet jatkuvasti esim väität että minä valehtelen tai että Jeesus on luulihaklimppi opissamme ym. Jatkuvasti. Ja toistat ne heti uudestaan kun huomauttaa.

        Kyllä valehtelet. Minä liitän heinälatoon vain Fanny Algerin, jota naidessaan Joseph jäi kiinni, kun Emma näki tapauksen. Se on dokumentoitu tapaus.

        Muiden jalkavaimojen kohdalla en ole maininnut heinäladoista mitään.

        Myöskään luulihaklimpistä en ole maininnut koskaan. Se totuuden olen toki monta kertaa tuonut ilmi, että oppinne mukaan niin Jahve-Jeesus-jumalanne kuin Isäjumalnnekin ovat luuta ja lihaa mutta ei verta olevia luulihaklöttejä. Se on täysn omaa oppianne, ei minun valhettani.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      85
      1080
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      579
      961
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      907
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe